Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Harjoittelu ja työelämäyhteistyö
Opetussuunnitelman mukaisesti kliiniset harjoittelut yhteistyössä työelämänkumppaneiden kanssa.
Tutkintovaatimukset ja asetukset
Tutkintovaatimukset ja asetukset on kuvattu Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkintosäännössä (http://opinto-opas.metropolia.fi/fi/metropolian-esittely/saannot/) >>
Jatko-opinnot
Mahdollisuus ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen (ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja yliopisto-opinnot). Myös täydennyskoulutukset.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen erityisperiaatteet
AHOTin erityisperiaatteet: Metropolian yleiset AHOT-ohjeet sekä Terveys- ja hoitoalan yhteisten opintojaksojen yhteiset AHOT-menettelyt.
Tutkinnon profiili
Sairaanhoitaja: Kliininen hoitotyö ja kehittämisosaaminen. Katso tutkinnon yleinen kuvaus Metropolian hakusivustolta: http://www.metropolia.fi/haku/koulutustarjonta-nuoret-sosiaali-ja-terveysala/hoitotyo-sairaanhoitaja/.
Korkeakoulusta valmistuvien työprofiilit
Sairaanhoitajat työskentelevät erilaisissa hoitotyön asiantuntijatehtävissä sekä perus- että erityisosaamista vaativissa toimintaympäristöissä Suomessa ja ulkomailla.
Keskeiset oppimistulokset
Keskeiset oppimistulokset on kuvattu opetussuunnitelmassa.
Valmistuminen
Valmistuminen edellyttää opintojen suorittamista opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa. Opiskelija on saavuttanut tutkinto-ohjelman pakollisessa vieraassa kielessä sellaisen suullisen ja kirjallisen taidon, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen (Asetus 352/2003, §8). Hän on osoittanut sellaista ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa, joka vastaa lain (424/2003, 6§) julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavaa ruotsin kielen taitoa kaksikielisessä viranomaisessa arvosanalla tyydyttävä /hyvä, julkishallinnossa käytössä olevalla arviointiasteikolla hyvä/tyydyttävä. Opiskelija on saanut koulusivistyksensä suomen kielellä, suorittanut opinnäytetyöhön sisältyvän kypsyysnäytteen suomen kielellä.
Sairaanhoitaja:
Koulutus täyttää terveydenhuollon ammattihenkilöstöä koskevan lain (559/1994 ja 1200/2007) ja asetuksen (564/1994) sekä neuvoston direktiivien 89/594/ETY, 89/595/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2130/55/EU ja 2001/19/EY koulutukselle asettamat vaatimukset. Koulutus on noudattanut Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2005/36/EY, artikla 11, taso d. Opetussuunnitelmaan on kuulunut harjoittelua 90 opintopistettä.
Tutkinnon taso
Ammattikorkeakoulututkinto
Opiskelijavaihto
Mahdollista opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti.
Erityispääsyvaatimukset
Ei erityispääsyvaatimuksia. Käytetään yleisiä valtakunnallisia pääsyvaatimuksia.
Opintosuorituksia ja arviointia koskevat säännöt
Opintosuoritusten ja arvioinnin kriteerit löytyvät opintojaksojen toteutussuunnitelmista, ks. http://opinto-opas-ops.metropolia.fi/. Opintojakson opettaja on vastuussa arvioinnista. Opiskelijoille kerrotaan opintojakson alussa opintojakson suoritus- ja arviointitavat.
Opintojen toteuttaminen
Sairaanhoitaja:
Päivätoteutus 210 op: toteutuvat kokopäiväopintoina.
Monimuotototeutus 210 op: toteutuvat monimuoto-opintoina.
Tutkinto-ohjelman vastaava
Sairaanhoitotyö
Osaamisaluepäällikkö
Päivi Haarala
puh. 040 334 0923
paivi.haarala (at) metropolia.fi
Tutkintovastaava
Elina Kettunen
puh. 040 662 5675
elina.kettunen (at) metropolia.fi
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 06.10.2023
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Marjamäki-Kekki
- Suvi Kontkanen
- Mari Manninen
Vastuuhenkilö
Mari Manninen
Opiskelijaryhmät
-
SXO20S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO20S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO20S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO20S1DSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä D
-
SXO20S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
Tavoitteet
Opiskelija
- syventää näyttöön perustuvaa osaamistaan hoitotyön keskeisten osaamisalueiden mukaisessa hoitotyössä: kliininen, päätöksenteko-, ohjaus-, vuorovaikutus, eettinen, terveyden edistämisen sekä kehittämis- ja johtamisosaaminen.
- osaa arvioida omaa kehittymistään näyttöön perustuen sekä osoittaa vastuunsa hoitotyön laadusta omassa toiminnassaan.
- omaa valmiudet tulevaisuusorientoituneeseen ja potilas- ja asiakaslähtöiseen hoitotyön kehittämiseen.
- syventää osaamistaan suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää potilaiden päivystys-/valvonta-/tehohoito-/perioperatiivista hoitotyötä eri toimintaympäristöissä.
- syventää osaamistaan tukea ja ohjata potilasta ja hänen läheisiään hoitopolun eri vaiheissa.
Sisältö
- näyttöön perustuva sairaanhoitotyö ja sen kehittäminen
- sairaanhoitajan asiantuntijuus sekä moniammatillinen tiimi- ja verkostotyö
- terveysteknologia ja sairaanhoitotyön tulevaisuuden osaaminen
- päivystys-/valvonta-/tehohoito- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot
- voimavaraistumista tukeva potilasohjaus sekä läheisten tukeminen ja ohjaus
- erityiskysymykset
Aika ja paikka
Syyslukukausi 2023, periodi 1.
Opintojakso alkaa pakollisella orientaatiolla etänä viikolla 32. Osallistuminen orientaatioihin on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opintojakso päättyy viikolla 40. Opintojaksolla on paljon kontaktiopetusta.
Oppimateriaalit
Opintojakson kirjallisuus tarkentuu opintojakson aikana. Opiskelija voi halutessaan käyttää itse valitsemaansa materiaalia opintojakson aiheiden mukaisesti. Verkko-oppimisympäristönä käytetään Moodlea, johon opiskelijat ohjataan opintojakson orientaatiotunnilla.
Moodlesta (perioperatiivinen hoitotyö) löytyvät opintojakson yksilöidyt tavoitteet ja sisältö, kirjallisuus tarkennettuna ja muu opettajan osoittama materiaali. Lisäksi Moodle-alustalle on koottu ennakkotehtäviä teoriaopetukseen, itsenäisesti suoritettavia tehtäviä ja tietotestejä/verkkokursseja, lisämateriaalia käsitellyistä aiheista jne.
Perioperatiivisen hoitotyön Moodle toimii myös perioperatiivisen hoitotyön harjoittelun työtilana.
Tenttiin valmistautumisessa voi hyödyntää kirjaa: Aura ja Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro Oy tai Karma ym. 2022. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro ja Moodlessa olevaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Käänteinen oppiminen (opiskelijat valmistautuvat tunneille ennakkotehtävien/ lukumateriaalin kautta, oppijan vastuu omasta oppimisestaan kasvaa, lähiopetukseen tullessaan opiskelijat ymmärtävät opiskeltavasta teemasta vähintään perusteet ja itseohjautuvuuden taidot korostuvat)
Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
Aktivoiva luento
Virtuaaliluento
Tehtäväohjattu opetus
Verkko-opetus (Moodle)
Asiantuntijaluennot
Ryhmätyöskentely sekä Pop up-päivän suunnittelu ja toteutus
Lääkelaskukoe
Kotitentti
Tentti (Anestesia- ja leikkaushoitotyön tentit erikseen)
Itsenäiset tehtävät
Opintokäynti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämälähtöiset asiantuntijaluennot opintojakson teoriaopetuksen aikana. Teoriaopetuksen jälkeen opiskelijat suorittavat Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7- Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen (15 op.) valitsemassaan toimintaympäristössä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson osion opettaja(t) ohjeistavat tentteihin omalta osaltaan. Tarkempi kirjallisuus ja tenttialue nähtävissä moodlessa.Tenttien ajankohdat näkyvät lukujärjestyksessä. Opiskelijalla on mahdollisuus uusia tai korottaa opintojakson tentit opintojaksolla sovitun ajankohdan mukaisesti syksyllä 2023.
Lääkelaskukoe pidetään koululla (ks. lukujärjestys) Katso tarkemmin lukujärjestyksestä.
Opintojakson kokonaisarviointi muodostuu kolmesta erillisestä tentistä: kotitentti (ajastettu 2t Moodlessa) opintojakson alussa ja anestesia- ja leikkaushoitotyön tentit moodlessa koululla opiskelijan omalla koneella/digiluokka. Kotitentistä annetaan tarkempi informaatio elokuun -23 opintojakson orientaatiossa. Kotitentissä saa olla mukana kirja tai muuta materiaalia. Perioperatiiviset kirjat: esimerkiksi Karma ym. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro Oy tai Aura & Kinnunen. 2022. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro Oy.
Uusintatentit 1.uusinta xx.xx.xx klo 16.30-19.00 (koululla moodle-tenttinä)
Uusintatentit 2.uusinta xx.xx.xx (koululla moodle-tenttinä)
Tarkempi aikataulu ilmoitetaan lähemmin.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja. Opintojaksoa ei voi hyväksilukea aiemman osaamisen perusteella, koska kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso. Teoriaopetus järjestetään etänä Zoomin kautta tai koululla läsnäolo-opetuksena (tieto lukujärjestyksessä). Lukujärjestyksen ajoituksiin saattaa tulla muutoksia, joten tarkista aikataulu.
Laboraatio ja simulaatio-opetuksessa on 100% läsnäolovelvollisuus.
Teoriopetukseen osallistumisessa on 80% läsnäolovelvollisuus.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 15 op eli opiskelijalle 405 tuntia työtä. Tästä osa on teoriaopetusta (lähiopetusta, virtuaaliopetusta), osa itsenäistä opiskelua ja ryhmätyöskentelyä. Itsenäisen opiskelun ja ryhmätyöskentelyn ohjeistus annetaan orientaatiotunnilla. Itsenäinen opiskelu sisältää lähiopetusta ennakoivat tehtävät, itsenäiset tietotestit/verkkokurssit ja tenttiin valmistautumisen. Lisäksi itsenäiseen opiskeluun kuuluvat muut opettajan osoittamat tehtävät sekä kirjallisuuteen perehtyminen. Osaan ryhmätyöskentelyä ja itsenäisiä tehtäviä varten opiskelijoille on varattu erillistä aikaa lukujärjestyksestä.
Viikolla 40 järjestetään kaikille syventäville ryhmille yhteisiä luentoja, joista tiedotetaan myöhemmin lisää.
Sisällön jaksotus
Opintojaksolla on pakollista läsnäoloa vaativia opetusmenetelmiä käytössä (esimerkiksi teoriopetus, laboraatiot, pop up-päivä, simulaatiot, opintokäynti). Opintojakso ajoittuu periodille 1. Opetusta voi olla kaikkina päivinä viikossa. Opetus pyritään järjestämään klo 8-16 välisenä aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso ja lukusuunnitelman mukaisesti se ajoittuu opintojen viimeiselle lukukaudelle. Opintojakson suorittaminen edellyttää, että kliinisen ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliinisen harjoittelut on suoritettu. Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7 - Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen voi suorittaa vasta, kun kaikki perusharjoittelut on suoritettu.
Teoriaopetuksessa on vahva suositus läsnäolosta. Poissaolosta pätevästä syystä ja mahdollisista korvauskäytännöistä tulee neuvotella toteutusta ohjaavan opettajan kanssa. Opiskelija sitoutuu opintojaksolle ilmoittautuessaan ajankäytöllisesti osallistumaan opintoihin täysipäiväisesti. Opintojakso toteutuu tiiviissä aikataulussa, jolloin muiden mahdollisten opintojen suorittamista samanaikaisesti ei suositella. Opiskelija on itse vastuussa omien opintojen suoriutumisista.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opiskelija vahvistaa osallistumisensa opintoihin olemalla läsnä opintojakson orientaatiotunnilla (vrt. Tutkintosääntö). Mikäli opiskelija ei osallistu orientaatiotunneille, hänen osallistuminen opintojaksolle voidaan evätä.
Opiskelijan tulee ilmoittaa mahdollisesta opiskeluun liittyvästä erillisjärjestelytarpeesta (oppimisvaikeus tms.) toteutuksen opettajalle hyvissä ajoin ENNEN toteutuksen alkua (esim. lisäaika tenttitilaisuudessa) ja näyttää saamansa virallinen Metropolian päätös erillisjärjestelyistä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1 x kotitentti (0-5) painotus kokonaisarvosanasta 1/3
1x lopputentti (0-5) Sisältää anestesiahoitotyön tentin ja leikkaushoitotyön tentin. Molempien painotus kokonaisarvosanasta 1/3.
1 x lääkematematiikka (H/0)
Opintojakson aikana suoritettavat itsenäiset tehtävät ovat pakollisia. Kaikki osiot ja tentit tulee suorittaa hyväksytysti ennen opintojakson päättymistä.
Esitietovaatimukset
Opiskelija voi valita sairaanhoitotyön asiantuntijuusosaamisen opinnot, kun hän on suorittanut sairaanhoitotyön ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliiniset harjoittelut, ellei opiskelijan HOPSissa ole toisin sovittu.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 08.03.2024
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Marjamäki-Kekki
- Suvi Kontkanen
- Mari Manninen
Vastuuhenkilö
Mari Manninen
Opiskelijaryhmät
-
SXO21K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO21K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- syventää näyttöön perustuvaa osaamistaan hoitotyön keskeisten osaamisalueiden mukaisessa hoitotyössä: kliininen, päätöksenteko-, ohjaus-, vuorovaikutus, eettinen, terveyden edistämisen sekä kehittämis- ja johtamisosaaminen.
- osaa arvioida omaa kehittymistään näyttöön perustuen sekä osoittaa vastuunsa hoitotyön laadusta omassa toiminnassaan.
- omaa valmiudet tulevaisuusorientoituneeseen ja potilas- ja asiakaslähtöiseen hoitotyön kehittämiseen.
- syventää osaamistaan suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää potilaiden päivystys-/valvonta-/tehohoito-/perioperatiivista hoitotyötä eri toimintaympäristöissä.
- syventää osaamistaan tukea ja ohjata potilasta ja hänen läheisiään hoitopolun eri vaiheissa.
Sisältö
- näyttöön perustuva sairaanhoitotyö ja sen kehittäminen
- sairaanhoitajan asiantuntijuus sekä moniammatillinen tiimi- ja verkostotyö
- terveysteknologia ja sairaanhoitotyön tulevaisuuden osaaminen
- päivystys-/valvonta-/tehohoito- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot
- voimavaraistumista tukeva potilasohjaus sekä läheisten tukeminen ja ohjaus
- erityiskysymykset
Aika ja paikka
Kevätlukukausi 2024, periodi 3.
Opintojakso alkaa pakollisella orientaatiolla etänä viikolla 2. Osallistuminen orientaatioihin on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opintojakso päättyy viikolla 11. Opintojaksolla on paljon kontaktiopetusta.
Oppimateriaalit
Opintojakson kirjallisuus tarkentuu opintojakson aikana. Opiskelija voi halutessaan käyttää itse valitsemaansa materiaalia opintojakson aiheiden mukaisesti. Verkko-oppimisympäristönä käytetään Moodlea, johon opiskelijat ohjataan opintojakson orientaatiotunnilla.
Moodlesta (perioperatiivinen hoitotyö) löytyvät opintojakson yksilöidyt tavoitteet ja sisältö, kirjallisuus tarkennettuna ja muu opettajan osoittama materiaali. Lisäksi Moodle-alustalle on koottu ennakkotehtäviä teoriaopetukseen, itsenäisesti suoritettavia tehtäviä ja tietotestejä/verkkokursseja, lisämateriaalia käsitellyistä aiheista jne.
Perioperatiivisen hoitotyön Moodle toimii myös perioperatiivisen hoitotyön harjoittelun työtilana.
Tenttiin valmistautumisessa voi hyödyntää kirjaa: Aura ja Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro Oy tai Karma ym. 2022. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro ja Moodlessa olevaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Käänteinen oppiminen (opiskelijat valmistautuvat tunneille ennakkotehtävien/ lukumateriaalin kautta, oppijan vastuu omasta oppimisestaan kasvaa, lähiopetukseen tullessaan opiskelijat ymmärtävät opiskeltavasta teemasta vähintään perusteet ja itseohjautuvuuden taidot korostuvat)
Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
Aktivoiva luento
Virtuaaliluento
Tehtäväohjattu opetus
Verkko-opetus (Moodle)
Asiantuntijaluennot
Ryhmätyöskentely sekä Pop up-päivän suunnittelu ja toteutus
Lääkelaskukoe
Kotitentti
Tentti (Anestesia- ja leikkaushoitotyön tentit erikseen)
Itsenäiset tehtävät
Opintokäynti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämälähtöiset asiantuntijaluennot opintojakson teoriaopetuksen aikana. Teoriaopetuksen jälkeen opiskelijat suorittavat Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7- Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen (15 op.) valitsemassaan toimintaympäristössä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson osion opettaja(t) ohjeistavat tentteihin omalta osaltaan. Tarkempi kirjallisuus ja tenttialue nähtävissä moodlessa.Tenttien ajankohdat näkyvät lukujärjestyksessä. Opiskelijalla on mahdollisuus uusia tai korottaa opintojakson tentit opintojaksolla sovitun ajankohdan mukaisesti keväällä 2024.
Lääkelaskukoe pidetään koululla (ks. lukujärjestys) Katso tarkemmin lukujärjestyksestä.
Opintojakson kokonaisarviointi muodostuu kolmesta erillisestä tentistä: kotitentti (ajastettu 2t Moodlessa) opintojakson alussa ja anestesia- ja leikkaushoitotyön tentit moodlessa koululla opiskelijan omalla koneella/digiluokka. Kotitentistä annetaan tarkempi informaatio tammikuun -24 opintojakson orientaatiossa. Kotitentissä saa olla mukana kirja tai muuta materiaalia. Perioperatiiviset kirjat: esimerkiksi Karma ym. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro Oy tai Aura & Kinnunen. 2022. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro Oy.
Uusintatentit 1.uusinta xx.xx.xx klo 16.30-19.00 (koululla moodle-tenttinä)
Uusintatentit 2.uusinta xx.xx.xx (koululla moodle-tenttinä)
Tarkempi aikataulu ilmoitetaan lähemmin.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja. Opintojaksoa ei voi hyväksilukea aiemman osaamisen perusteella, koska kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso. Teoriaopetus järjestetään etänä Zoomin kautta tai koululla läsnäolo-opetuksena (tieto lukujärjestyksessä). Lukujärjestyksen ajoituksiin saattaa tulla muutoksia, joten tarkista aikataulu.
Laboraatio ja simulaatio-opetuksessa on 100% läsnäolovelvollisuus.
Teoriopetukseen osallistumisessa on 80% läsnäolovelvollisuus.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 15 op eli opiskelijalle 405 tuntia työtä. Tästä osa on teoriaopetusta (lähiopetusta, virtuaaliopetusta), osa itsenäistä opiskelua ja ryhmätyöskentelyä. Itsenäisen opiskelun ja ryhmätyöskentelyn ohjeistus annetaan orientaatiotunnilla. Itsenäinen opiskelu sisältää lähiopetusta ennakoivat tehtävät, itsenäiset tietotestit/verkkokurssit ja tenttiin valmistautumisen. Lisäksi itsenäiseen opiskeluun kuuluvat muut opettajan osoittamat tehtävät sekä kirjallisuuteen perehtyminen. Osaan ryhmätyöskentelyä ja itsenäisiä tehtäviä varten opiskelijoille on varattu erillistä aikaa lukujärjestyksestä.
Viikolla 40 järjestetään kaikille syventäville ryhmille yhteisiä luentoja, joista tiedotetaan myöhemmin lisää.
Sisällön jaksotus
Opintojaksolla on pakollista läsnäoloa vaativia opetusmenetelmiä käytössä (esimerkiksi teoriopetus, laboraatiot, pop up-päivä, simulaatiot, opintokäynti). Opintojakso ajoittuu periodille 3. Opetusta voi olla kaikkina päivinä viikossa. Opetus pyritään järjestämään klo 8-16 välisenä aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso ja lukusuunnitelman mukaisesti se ajoittuu opiskelijan viimeiselle lukukaudelle. Opintojakson suorittaminen edellyttää, että perusopinnot on pääosin tehty. Ammatilliset aineopinnot tulee olla suoritettu hyväksytysti (kliininen hoitotyö, akuuttihoito = kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö, pitkäaikaisen = sisätautipotilaan hoitotyö, lasten ja nuorten hoitotyö, terveyden edistäminen, mielenterveys- ja päihdehoitotyö, vakavasti sairaan hoitotyö = erityistukea tarvitsevan hoitotyö, gerontologinen hoitotyö sekä lääkehoidon molemmat opintojaksot). Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7 ei voi lähteä ennen kuin kaikki perusharjoittelut on suoritettu hyväksytysti.
Teoriaopetuksessa on vahva suositus läsnäolosta. Poissaolosta pätevästä syystä ja mahdollisista korvauskäytännöistä tulee neuvotella toteutusta ohjaavan opettajan kanssa. Opiskelija sitoutuu opintojaksolle ilmoittautuessaan ajankäytöllisesti osallistumaan opintoihin täysipäiväisesti. Opintojakso toteutuu tiiviissä aikataulussa, jolloin muiden mahdollisten opintojen suorittamista samanaikaisesti ei suositella. Opiskelija on itse vastuussa omien opintojen suoriutumisista.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opiskelija vahvistaa osallistumisensa opintoihin olemalla läsnä opintojakson orientaatiotunnilla (vrt. Tutkintosääntö). Mikäli opiskelija ei osallistu orientaatiotunneille, hänen osallistuminen opintojaksolle voidaan evätä.
Opiskelijan tulee ilmoittaa mahdollisesta opiskeluun liittyvästä erillisjärjestelytarpeesta (oppimisvaikeus tms.) toteutuksen opettajalle hyvissä ajoin ENNEN toteutuksen alkua (esim. lisäaika tenttitilaisuudessa) ja näyttää saamansa virallinen Metropolian päätös erillisjärjestelyistä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1 x kotitentti (0-5) painotus kokonaisarvosanasta 1/3
1x lopputentti (0-5) Sisältää anestesiahoitotyön tentin ja leikkaushoitotyön tentin. Molempien painotus kokonaisarvosanasta 1/3.
1 x lääkematematiikka (H/0)
Opintojakson aikana suoritettavat itsenäiset tehtävät ovat pakollisia. Kaikki osiot ja tentit tulee suorittaa hyväksytysti ennen opintojakson päättymistä.
Esitietovaatimukset
Opiskelija voi valita sairaanhoitotyön asiantuntijuusosaamisen opinnot, kun hän on suorittanut sairaanhoitotyön ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliiniset harjoittelut, ellei opiskelijan HOPSissa ole toisin sovittu.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 05.05.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 06.10.2023
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Meri Rokkanen
- Jenni Tiainen
- Mikael Soini
- Tiia Saastamoinen
- Satu Lindgren
Vastuuhenkilö
Tiia Saastamoinen
Opiskelijaryhmät
-
SXO20S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO20S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO20S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO20S1DSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä D
-
SXO20S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
Tavoitteet
Opiskelija
- syventää näyttöön perustuvaa osaamistaan hoitotyön keskeisten osaamisalueiden mukaisessa hoitotyössä: kliininen, päätöksenteko-, ohjaus-, vuorovaikutus, eettinen, terveyden edistämisen sekä kehittämis- ja johtamisosaaminen.
- osaa arvioida omaa kehittymistään näyttöön perustuen sekä osoittaa vastuunsa hoitotyön laadusta omassa toiminnassaan.
- omaa valmiudet tulevaisuusorientoituneeseen ja potilas- ja asiakaslähtöiseen hoitotyön kehittämiseen.
- syventää osaamistaan suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää potilaiden päivystys-/valvonta-/tehohoito-/perioperatiivista hoitotyötä eri toimintaympäristöissä.
- syventää osaamistaan tukea ja ohjata potilasta ja hänen läheisiään hoitopolun eri vaiheissa.
Sisältö
- näyttöön perustuva sairaanhoitotyö ja sen kehittäminen
- sairaanhoitajan asiantuntijuus sekä moniammatillinen tiimi- ja verkostotyö
- terveysteknologia ja sairaanhoitotyön tulevaisuuden osaaminen
- päivystys-/valvonta-/tehohoito- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot
- voimavaraistumista tukeva potilasohjaus sekä läheisten tukeminen ja ohjaus
- erityiskysymykset
Aika ja paikka
Syyslukukausi 2023, periodi 1. Opetus alkaa pakollisella orientaatiolla 10.8.23 etänä. Zoom-linkki lukujärjestyksessä. Osallistuminen orientaatioon on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opintojakso päättyy viikolla 40. Tenttipäivä on 6.10.23. Opintojaksolla on paljon kontaktiopetusta.
Oppimateriaalit
Opintojakson kirjallisuus tarkentuu opintojakson aikana.
Opiskelija voi halutessaan käyttää itse valitsemaansa materiaalia opintojakson aiheiden mukaisesti.
- Akuuttihoitotyön tietokannat Terveysportissa
- Oppikirja: Alanen ym. 2022. Tehohoitotyö. SanomaPro.
Verkko-oppimisympäristönä käytetään Moodlea, johon opiskelijat ohjataan opintojakson orientaatiotunnilla. Moodlesta löytyvät opintojakson yksilöidyt tavoitteet ja sisältö, kirjallisuus tarkennettuna ja muu opettajan osoittama materiaali. Lisäksi Moodle-alustalle on koottu ennakkotehtäviä teoriaopetukseen, itsenäisesti suoritettavia tehtäviä ja tenttejä, lisämateriaalia käsitellyistä aiheista jne. Päivystys- ja tehohoitotyön Moodlessa toimii myös päivystys- ja tehohoitotyön harjoittelun työtilana.
Opetusmenetelmät
Käänteinen oppiminen (opiskelijat valmistautuvat tunneille ennakkotehtävien/ lukumateriaalin kautta, oppijan vastuu omasta oppimisestaan kasvaa, lähiopetukseen tullessaan opiskelijat ymmärtävät opiskeltavasta teemasta vähintään perusteet ja itseohjautuvuuden taidot korostuvat).
Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
Aktivoivat luennot (pääosin etänä Zoom:n kautta)
Hybridisimulaatiot (teorian ja simulaation yhdistelmä)
Simulaatio-opetus
Laboraatio-opetus
Tehtäväohjattu opetus
Verkko-opetus (Moodle)
Asiantuntijaluennot
Lääkelaskukoe
Tentit (2 kpl)
Itsenäiset tehtävät
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Asiantuntijaluennot opintojakson teoriaopetuksen aikana. Teoriaopetusten jälkeen opiskelijat suorittavat Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7 - Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen (15 op) valitsemassaan toimintaympäristössä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson opettajat ohjeistavat tenttien osalta opiskelijoita opintojakson aikana. Tenttipäivä on 6.10.23 ja silloin opiskelija osoittaa osaamisensa niin yksilö-, kuin soveltavassa tentissä. Opiskelijalla on mahdollisuus uusia opintojakson tentit marras- ja joulukuun 2023 uusintakoetilaisuuksissa.
Lääkelaskukoe pidetään koululla 24.8.23. Koe tehdään digiluokassa (Moodlessa). Uusintakokeet järjestetään lukujärjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana.
Opintojakson arviointi muodostuu kahdesta erilaisesta tentistä (yksilötentti ja soveltava tentti), jotka arvioidaan numeerisesti.
Lisäksi osaamisen arvioinnissa käytetään itsenäisiä tehtäviä, lääkelaskukoetta jne. Opintojakson kokonaisarvosanassa huomioidaan myös aktiivinen osallistuminen läsnäolo-opetukseen.
Kansainvälisyys
Osa opintojakson luennoista voidaan järjestää englanninkielisinä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja. Opintojaksoa ei voi hyväksilukea aiemman osaamisen perusteella, koska kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso. Teoriaopetukseen osallistumisessa on 80%:n osallistumisvelvollisuus. Teoriaopetus järjestetään etänä Zoomin kautta tai koululla läsnäolo-opetuksena (tieto lukujärjestyksessä). Laboraatio ja simulaatio-opetuksessa on pakollinen läsnäolovelvollisuus. Korvausmahdollisuus on kevään 2024 toteutuksella.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 15 op eli opiskelijalle 405 tuntia työtä. Tästä kontaktiopetusta on noin 110 tuntia. Itsenäisen opiskelun ohjaus annetaan orientaatiotunnilla. Itsenäinen opiskelu sisältää lähiopetusta ennakoivat tehtävät, itsenäiset verkkokurssit ja tenttiin valmistautumisen. Lisäksi itsenäiseen opiskeluun kuuluu muut opettajan osoittamat tehtävät sekä kirjallisuuteen perehtyminen. Viikolla 40 järjestetään kaikille syventäville ryhmille yhteisiä luentoja, joista tiedotetaan myöhemmin lisää.
Sisällön jaksotus
Opintojaksolla on pakollista läsnäoloa vaativia opetusmenetelmiä käytössä (esimerkiksi simulaatiot, laboraatiot, hybridisimulaatiot). Opintojakso ajoittuu periodille 1. Opetusta voi olla kaikkina päivinä viikossa. Opetus pyritään järjestämään klo 8-16 välisenä aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso ja lukusuunnitelman mukaisesti se ajoittuu opintojen viimeiselle lukukaudelle. Opintojakson suorittaminen edellyttää, että kliinisen ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliinisen harjoittelut on suoritettu. Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7 - Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen voi suorittaa vasta, kun kaikki perusharjoittelut on suoritettu.
Suurimmassa osassa teoriaopetusta on läsnäolovelvollisuus. Poissaolosta pätevästä syystä ja korvauskäytännöistä neuvotellaan toteutuksen opettajan kanssa.
Opiskelija vahvistaa osallistumisensa opintoihin olemalla läsnä opintojakson orientaatiotunnilla (vrt. Tutkintosääntö). Mikäli opiskelija ei osallistu orientaatiotunnille, hänen osallistuminen opintojaksolle voidaan evätä.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Päivystys- ja tehohoitotyö:
1 x kirjallinen yksilötentti (0-5) 100%
1 x soveltava tentti (0-5) 100%
1 x lääkematematiikka (HYV/HYL) 100%
1 x lääketietotesti (HYV/HYL) 100%
Verkkokurssit 100%
Opintojakson aikana suoritettavat itsenäiset tehtävät ovat pakollisia ja niillä voi olla vaikutus opintojakson kokonaisarvosanaan.
Esitietovaatimukset
Opiskelija voi valita sairaanhoitotyön asiantuntijuusosaamisen opinnot, kun hän on suorittanut sairaanhoitotyön ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliiniset harjoittelut, ellei opiskelijan HOPSissa ole toisin sovittu.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 08.03.2024
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Meri Rokkanen
- Jenni Tiainen
- Tiia Saastamoinen
Vastuuhenkilö
Jenni Tiainen
Opiskelijaryhmät
-
SXO21K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO21K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- syventää näyttöön perustuvaa osaamistaan hoitotyön keskeisten osaamisalueiden mukaisessa hoitotyössä: kliininen, päätöksenteko-, ohjaus-, vuorovaikutus, eettinen, terveyden edistämisen sekä kehittämis- ja johtamisosaaminen.
- osaa arvioida omaa kehittymistään näyttöön perustuen sekä osoittaa vastuunsa hoitotyön laadusta omassa toiminnassaan.
- omaa valmiudet tulevaisuusorientoituneeseen ja potilas- ja asiakaslähtöiseen hoitotyön kehittämiseen.
- syventää osaamistaan suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää potilaiden päivystys-/valvonta-/tehohoito-/perioperatiivista hoitotyötä eri toimintaympäristöissä.
- syventää osaamistaan tukea ja ohjata potilasta ja hänen läheisiään hoitopolun eri vaiheissa.
Sisältö
- näyttöön perustuva sairaanhoitotyö ja sen kehittäminen
- sairaanhoitajan asiantuntijuus sekä moniammatillinen tiimi- ja verkostotyö
- terveysteknologia ja sairaanhoitotyön tulevaisuuden osaaminen
- päivystys-/valvonta-/tehohoito- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot
- voimavaraistumista tukeva potilasohjaus sekä läheisten tukeminen ja ohjaus
- erityiskysymykset
Aika ja paikka
Kevätlukukausi 2024, periodi 3. Opetus alkaa pakollisella orientaatiolla 10.1.24 etänä. Zoom-linkki lukujärjestyksessä. Osallistuminen orientaatioon on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opintojakso päättyy viikolla 11. Tenttipäivä on 15.3.24. Opintojaksolla on paljon kontaktiopetusta.
Oppimateriaalit
Opintojakson kirjallisuus tarkentuu opintojakson aikana.
Opiskelija voi halutessaan käyttää itse valitsemaansa materiaalia opintojakson aiheiden mukaisesti.
- Akuuttihoitotyön tietokannat Terveysportissa
- Oppikirja: Alanen ym. 2022. Tehohoitotyö. SanomaPro.
Verkko-oppimisympäristönä käytetään Moodlea, johon opiskelijat ohjataan opintojakson orientaatiotunnilla. Moodlesta löytyvät opintojakson yksilöidyt tavoitteet ja sisältö, kirjallisuus tarkennettuna ja muu opettajan osoittama materiaali. Lisäksi Moodle-alustalle on koottu ennakkotehtäviä teoriaopetukseen, itsenäisesti suoritettavia tehtäviä ja tenttejä, lisämateriaalia käsitellyistä aiheista jne. Päivystys- ja tehohoitotyön Moodlessa toimii myös päivystys- ja tehohoitotyön harjoittelun työtilana.
Opetusmenetelmät
Käänteinen oppiminen (opiskelijat valmistautuvat tunneille ennakkotehtävien/ lukumateriaalin kautta, oppijan vastuu omasta oppimisestaan kasvaa, lähiopetukseen tullessaan opiskelijat ymmärtävät opiskeltavasta teemasta vähintään perusteet ja itseohjautuvuuden taidot korostuvat).
Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
Aktivoivat luennot (pääosin etänä Zoom:n kautta)
Hybridisimulaatiot (teorian ja simulaation yhdistelmä)
Simulaatio-opetus
Laboraatio-opetus
Tehtäväohjattu opetus
Verkko-opetus (Moodle)
Asiantuntijaluennot
Lääkelaskukoe
Tentit (2 kpl)
Itsenäiset tehtävät
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Asiantuntijaluennot opintojakson teoriaopetuksen aikana. Teoriaopetusten jälkeen opiskelijat suorittavat Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7 - Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen (15 op) valitsemassaan toimintaympäristössä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson opettajat ohjeistavat tenttien osalta opiskelijoita opintojakson aikana. Tenttipäivä on 15.3.24 ja silloin opiskelija osoittaa osaamisensa niin yksilö-, kuin soveltavassa tentissä. Opiskelijalla on mahdollisuus uusia opintojakson tentit huhti- ja toukokuun 2024 uusintakoetilaisuuksissa.
Lääkelaskukoe pidetään koululla 25.1.24. Uusintakokeet järjestetään lukujärjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana.
Opintojakson arviointi muodostuu kahdesta erilaisesta tentistä (yksilötentti ja soveltava tentti), jotka arvioidaan numeerisesti.
Lisäksi osaamisen arvioinnissa käytetään itsenäisiä tehtäviä, lääkelaskukoetta jne. Opintojakson kokonaisarvosanassa huomioidaan myös aktiivinen osallistuminen läsnäolo-opetukseen.
Kansainvälisyys
Osa opintojakson luennoista voidaan järjestää englanninkielisinä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja. Opintojaksoa ei voi hyväksilukea aiemman osaamisen perusteella, koska kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso. Teoriaopetukseen osallistumisessa on 80%:n osallistumisvelvollisuus. Teoriaopetus järjestetään etänä Zoomin kautta tai koululla läsnäolo-opetuksena (tieto lukujärjestyksessä). Laboraatio ja simulaatio-opetuksessa on pakollinen läsnäolovelvollisuus. Korvausmahdollisuus on syksyn 2024 toteutuksella.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 15 op eli opiskelijalle 405 tuntia työtä. Tästä kontaktiopetusta on noin 110 tuntia. Itsenäisen opiskelun ohjaus annetaan orientaatiotunnilla. Itsenäinen opiskelu sisältää lähiopetusta ennakoivat tehtävät, itsenäiset verkkokurssit ja tenttiin valmistautumisen. Lisäksi itsenäiseen opiskeluun kuuluu muut opettajan osoittamat tehtävät sekä kirjallisuuteen perehtyminen. Viikolla 40 järjestetään kaikille syventäville ryhmille yhteisiä luentoja, joista tiedotetaan myöhemmin lisää.
Sisällön jaksotus
Opintojaksolla on pakollista läsnäoloa vaativia opetusmenetelmiä käytössä (esimerkiksi simulaatiot, laboraatiot, hybridisimulaatiot). Opintojakso ajoittuu periodille 3. Opetusta voi olla kaikkina päivinä viikossa. Opetus pyritään järjestämään klo 8-16 välisenä aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso ja lukusuunnitelman mukaisesti se ajoittuu opintojen viimeiselle lukukaudelle. Opintojakson suorittaminen edellyttää, että kliinisen ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliinisen harjoittelut on suoritettu. Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7 - Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen voi suorittaa vasta, kun kaikki perusharjoittelut on suoritettu.
Suurimmassa osassa teoriaopetusta on läsnäolovelvollisuus. Poissaolosta pätevästä syystä ja korvauskäytännöistä neuvotellaan toteutuksen opettajan kanssa.
Opiskelija vahvistaa osallistumisensa opintoihin olemalla läsnä opintojakson orientaatiotunnilla (vrt. Tutkintosääntö). Mikäli opiskelija ei osallistu orientaatiotunnille, hänen osallistuminen opintojaksolle voidaan evätä.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Päivystys- ja tehohoitotyö:
1 x kirjallinen yksilötentti (0-5) 100%
1 x soveltava tentti (0-5) 100%
1 x lääkematematiikka (HYV/HYL) 100%
1 x lääketietotesti (HYV/HYL) 100%
Verkkokurssit 100%
Opintojakson aikana suoritettavat itsenäiset tehtävät ovat pakollisia ja niillä voi olla vaikutus opintojakson kokonaisarvosanaan.
Esitietovaatimukset
Opiskelija voi valita sairaanhoitotyön asiantuntijuusosaamisen opinnot, kun hän on suorittanut sairaanhoitotyön ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliiniset harjoittelut, ellei opiskelijan HOPSissa ole toisin sovittu.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
11.09.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Niina Suni
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP23STERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2023
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
6.9..2023 - 22.11.2023, AFT tentti sulkeutuu 10.12.2023.
Metropolia AMK, Myllypuron kampus.
Moodle työtila:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia S2023 (terveysap)
https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=720§ion=0
Työtila-avain:
ApS2023
Oppimateriaalit
Sand et. al. Ihminen, fysiologia ja anatomia. SanomaPro. Tai vastaava oppikirja. Opettaja suosittelee myös lähihoitajien anatomian ja fysiologian kirjojen käyttöä. Katso Moodle!
Lehtonen ja Karttunen. Mikä vaivaa? tautiopin perusteet. Edita. Soveltuvin osin. Moodlessa.
Opiskelumonisteet: anatomian tehtävät ja patofysiologian moniste Moodlessa
Opettjan tallenteet ja muu opettajan jakama materiaali ja inernetlinkit Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Itsenäinen opiskelu kirjojen ja Moodlen materiaalien avulla (opettajan tallenteet, anatomian täytettävät tehtävät, patofysiologian moniste sekä muu materiaali), lähiluennot ja opiskelu anatomisten mallien avulla.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tentit 3 kpl: 24 min, 30 min ja 60 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit 3 kpl: 24 min, 30 min ja 60 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjatentti, verkkototeutus (täysin itsenäisiä, vaativat opiskelijalta itsekuria ja hyviä opiskelutaitoja).
Hyväksilukeminen, sovitaan Urapolkuohjaajan kanssa todistamalla aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelijalla täytyy olla AMK tai yliopistotatasoinen suoritus jossa on vastaavat sisällöt sekä vähintään sama laajuus (Patofysiologia 1 op ja AFY 4 op).
Pedagoginen ratkaisu osittaisesta hyväksilukemisesta: prosessi aloitetaan Urapolkuohjaajan kanssa ja toteutetaan aineopettajan puolesta. Opiskelija todistaa aiemmin hankitun osaamisensa. Opiskelija voi saada vain joko koko patofysiologian tai koko anatomian ja fysiologian hyväksiluettua, yksilöllistä raatälöintiä ei tehd
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtunnit 5op = 135 tuntia. Enintään 50 h lähiopiskelua luokissa: orientaatio, luennot ja laboraatiot. Vähintään
85 h itsenäistä opiskelua (pienryhmissä) Moodlessa annetun materiaalin ja kirjallisuuden avulla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija valmistautuu lähiopetukseen opiskelemalla aihepiiriä etukäteen (flipped learning) ja osallistuu oppitunneille..
Luokkaopetusta ei striimata.
Ilmoittautuminen tähän opintojaksoon on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentit Moodlessa.
Pato-tentit aikavälillä 21.10. - 5.11. Arviointi 0-5
Luulihastentit aikavälillä 4.11.-19.11. Arviointi hyv-hyl
Anatomian ja fysiologian tentit aikavälillä 25.11.-10.12.Arviointi 0-5
Ajoitus
21.08.2023 - 10.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Niina Suni
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Niina Suni
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
TÄRKEÄÄ!! Ilmoittaudu Moodleen aina Metropolian opiskelijatunnuksella, muuten se ei toimi oikein!
21.8.2023-10.12.2023
Metropolian Moodle alusta:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (Campus Online syksy 2023)
https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=7816§ion=0¬ifyeditingon=1
Työtila-avain:
Campus23S
Oppimateriaalit
Moodlen materiaali, verkkomateriaalit, patofysiologian moniste, anatomian tehtävät, opettajan tallenteet, oppikirja(t),
Anatomian ja fysiologian vaihtoehtoisia oppikirjoja (Huomatkaa että lähihoitajille suunnatut oppikirjat ovat erittäin hyviä, niistä saa kokonaiskuvan jota voi syventää mareiaalien avulla) :
Ihmisen fysiologia ja anatomia. Nienstedt, Arstila, Hänninen, Björkqvist, Sanoma Pro Oy. (Useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Anatomia ja fysiologia, rakenteesta toimintaan. Leppäluoto, Rintamäki, Vakkuri, Vierimaa ja Lauri. Sanoma Pro Oy 2019 (myös muut painokset käyvät).
Ihminen - fysiologia ja anatomia. Sand, Sjaastadt ja Haug. Sanoma Pro Oy (kaikki painokset käyvät).
Patofysiologian oppikirja:
Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Karttunen, Lehtonen, Edita. Tällä kirjalla huono saatavuus, siksi se löytyy scannattuna jaettavista materiaaleista.
Opetusmenetelmät
Opiskelija opiskelee tsenäisesti, oman aikataulunsa mukaisesti Moodlen työtilan avulla ja ohjeiden mukaan. 135 tuntia opiskelua oppikirjan, opettajan opetustallenteiden, anatomian tehtävien, patofysiologian opiskelumonisteen ja muun Moodlen materiaalin avulla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttejä on 2: Patofysiologia ja Anatomia ja fysiologia. Kummankin voi suorittaa Moodlen Tentit-välilehdellä 3 kertaa opintojakson aukioloajan puitteissa. Opiskelija siis suorittaa tentit, mahdollisen kokoritustentin ja mahdolliset 2 uusintakoetta Moodlessa.
Tentit aukeavat 23.9.2023 ja sulkeutuvat 10.12.2023
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135 tuntia opiskelua.
Lisätietoja opiskelijoille
Orientatio, ohjeet ja materiaalit ovat Moodle alustalla:
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kaksi tenttiä, arvioinnit 0-5
Patofysiologian tentin painoarvo loppuarvosanassa on 1/5ja Anatomian ja fysiologian painoarvo 4/5.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 17.09.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 30.11.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Syksy 2023, Myllypuron kampus.
Tarkempi aikataulu selviää kurssin orientaatiossa.
Orientaatio on pakollinen.
Oppimateriaalit
Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Luentotallenteet
Lähiluennot (Lähitoteutuksella opetukseen osallistutaan, luentoja ei striimata)
Anatomiset mallit lähiopiskelussa (laboraatiot, pakolliset)
Anatomian tehtävät moodlessa (suositeltavia, ei pakollisia)
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Anatomian ja fysiologian e-tentti syksyn 2023 toteutuksen ajoituksen mukaan
Patofysiologian e-tentti syksyn 2023 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tuki- ja liikuntaelimistön e-tentti syksyn 2023 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssin orientaatiossa, joka on pakollinen.
Uusintatentti mahdollisuutta ei ole, koska opiskelijalla on e-tenteistä kolme yrityskertaa
Ongelmatilanteissa ole yhteydessä vastuuopettajaan
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen. Opiskelija vastaa mahdollisen lukitodistuksen hankkimisesta ja toimittamisesta vastuuopettajalle.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjallisuustentti, verkkototeutus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Lähipainoitteisen toteutuksen opetuksiin ei voi osallistua etäyhteydellä. Lähiopetukseen osallistutaan. Anatomian mallilaboraatiot ovat pakollisia. Korvaava mallilaboraatiokerta järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana ilta-aikaan. Seuraa toteutuksen tiedostusta.
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Kurssi-ilmoittatuminen on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
27.09.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 90
Tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Holopainen
- Niina Suni
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Niina Suni
Opiskelijaryhmät
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
-
SXK23S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
16.10.2023 - 7.12.2023, AFT tentti sulkeutuu 23.12.2023.
Metropolia AMK, Myllypuron kampus.
Moodle työtila:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (SXO23S1B, SXK23S1)
https://moodle.metropolia.fi/course/edit.php?id=7835
Työtila-avain:
sheh23S1
Oppimateriaalit
Sand et. al. Ihminen, fysiologia ja anatomia. SanomaPro. Tai vastaava oppikirja. Opettaja suosittelee myös lähihoitajien anatomian ja fysiologian kirjojen käyttöä. Katso Moodle!
Lehtonen ja Karttunen. Mikä vaivaa? tautiopin perusteet. Edita. Soveltuvin osin. Moodlessa.
Opiskelumonisteet: anatomian tehtävät ja patofysiologian moniste Moodlessa
Opettjan tallenteet ja muu opettajan jakama materiaali ja inernetlinkit Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Itsenäinen opiskelu kirjojen ja Moodlen materiaalien avulla (opettajan tallenteet, anatomian täytettävät tehtävät, patofysiologian moniste sekä muu materiaali), lähiluennot ja opiskelu anatomisten mallien avulla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit 3 kpl: 16 min, 20 min ja 40 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjatentti, verkkototeutus (täysin itsenäisiä, vaativat opiskelijalta itsekuria ja hyviä opiskelutaitoja).
Hyväksilukeminen, sovitaan Urapolkuohjaajan kanssa todistamalla aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelijalla täytyy olla AMK tai yliopistotatasoinen suoritus jossa on vastaavat sisällöt sekä vähintään sama laajuus (Patofysiologia 1 op ja AFY 4 op).
Pedagoginen ratkaisu osittaisesta hyväksilukemisesta: prosessi aloitetaan Urapolkuohjaajan kanssa ja toteutetaan aineopettajan puolesta. Opiskelija todistaa aiemmin hankitun osaamisensa. Opiskelija voi saada vain joko koko patofysiologian tai koko anatomian ja fysiologian hyväksiluettua, yksilöllistä raatälöintiä ei tehdä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtunnit 5op = 135 tuntia. Enintään 50 h lähiopiskelua luokissa: orientaatio, luennot ja laboraatiot. Vähintään
85 h itsenäistä opiskelua (pienryhmissä) Moodlessa annetun materiaalin ja kirjallisuuden avulla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija valmistautuu lähiopetukseen opiskelemalla aihepiiriä etukäteen (flipped learning). Lähiopetukseen ja anatomian malliopiskelutunteihin osallistuminen on pakollista. Poissaolo anatomisten mallien opiskelutunnilta korvataan rästikerroilla.
Luokkaopetusta ei striimata.
Ilmoittautuminen tähän opintojaksoon on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentit Moodlessa.
Pato-tentit aikavälillä 4.11. - 19.11.
Luulihastentit aikavälillä 10.11.-26.11.
Anatomian ja fysiologian tentit aikavälillä 9.12.-23.12.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 29.02.2024
Ajoitus
05.02.2024 - 10.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 36
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP24KTERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2024
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Kevät 2024 Myllypuron kampus
Tarkempi aikataulu selviää kurssin orientaatiossa.
Orientaatio on pakollinen.
Oppimateriaalit
Kertaavat luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Lähiluennot (Lähitoteutuksella opetukseen osallistutaan, luentoja ei striimata)
Anatomian tehtävät moodlessa (suositeltavia, ei pakollisia)
Luentotallenteet kertaamisen tueksi
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Anatomian ja fysiologian e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan
Patofysiologian e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tuki- ja liikuntaelimistön e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssin orientaatiossa, joka on pakollinen.
Uusintatentti mahdollisuutta ei ole, koska opiskelijalla on e-tenteistä kolme yrityskertaa.
Opintojakson osien arvosanoja ei voi yrittää korottaa, koska kaikkia osia saa tenttiä kolme kertaa.
Ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan, Katariina Pälliin.
Kaikille toteutuksen osallistujille myönnetään automaattisesti lisäaika tentteihin.Lukitodistuksia ei tarvitse toimittaa.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Lähipainoitteisen toteutuksen opetuksiin ei voi osallistua etäyhteydellä. Lähiopetukseen osallistutaan.
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 18.02.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 22.03.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
SXO24K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Kevät 2024, Myllypuron kampus.
Tarkempi aikataulu selviää kurssin orientaatiossa.
Orientaatio on pakollinen.
Oppimateriaalit
Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Lähiluennot (Lähitoteutuksella opetukseen osallistutaan, luentoja ei striimata)
Anatomiset mallit lähiopiskelussa (laboraatiot, pakolliset)
Anatomian tehtävät moodlessa (suositeltavia, ei pakollisia)
Luentotallenteet itsenäisen opiskelun tueksi
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Anatomian ja fysiologian e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan
Patofysiologian e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tuki- ja liikuntaelimistön e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssin orientaatiossa, joka on pakollinen.
Uusintatentti mahdollisuutta ei ole, koska opiskelijalla on e-tenteistä kolme yrityskertaa
Ongelmatilanteissa ole yhteydessä vastuuopettajaan
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen. Opiskelija vastaa mahdollisen lukitodistuksen hankkimisesta ja toimittamisesta vastuuopettajalle.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjallisuustentti, verkkototeutus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Lähipainoitteisen toteutuksen opetuksiin ei voi osallistua etäyhteydellä. Lähiopetukseen osallistutaan. Anatomian mallilaboraatiot ovat pakollisia. Mallilaboraatioista poissaolon opiskelija korvaa tekemällä anatomian tehtävät. Näistä lisätietoa vastuuopettajalta.
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Kurssi-ilmoittatuminen on opiskelijan vastuulla ja se on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 31.01.2024
Ajoitus
18.03.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Niina Suni
Vastuuhenkilö
Niina Suni
Opiskelijaryhmät
-
SXO24K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
9.1.- 18.5.2024, AFT tentti sulkeutuu
Metropolia AMK, Myllypuron kampus.
Moodle työtila:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (SXO24K1B)
Työtila-avain:
SXO24K1B
Oppimateriaalit
Sand et. al. Ihminen, fysiologia ja anatomia. SanomaPro. Tai vastaava oppikirja. Opettaja suosittelee myös lähihoitajien anatomian ja fysiologian kirjojen käyttöä. Katso Moodle!
Lehtonen ja Karttunen. Mikä vaivaa? tautiopin perusteet. Edita. Soveltuvin osin, on Moodlessa.
Opiskelumonisteet: anatomian tehtävät ja patofysiologian moniste Moodlessa
Opettjan tallenteet ja muu opettajan jakama materiaali ja inernetlinkit Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Lähiluennot ja opiskelu anatomisten mallien avulla. Itsenäinen opiskelu kirjojen ja Moodlen materiaalien avulla (opettajan tallenteet, anatomian täytettävät tehtävät, patofysiologian moniste sekä muu materiaali).
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit 3 kpl: 16 min, 20 min ja 40 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjatentti, verkkototeutus (täysin itsenäisiä, vaativat opiskelijalta itsekuria ja hyviä opiskelutaitoja).
Hyväksilukeminen, sovitaan Urapolkuohjaajan kanssa todistamalla aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelijalla täytyy olla AMK tai yliopistotatasoinen suoritus jossa on vastaavat sisällöt sekä vähintään sama laajuus (Patofysiologia 1 op ja AFY 4 op).
Pedagoginen ratkaisu osittaisesta hyväksilukemisesta: prosessi aloitetaan Urapolkuohjaajan kanssa ja toteutetaan aineopettajan puolesta. Opiskelija todistaa aiemmin hankitun osaamisensa. Opiskelija voi saada vain joko koko patofysiologian tai koko anatomian ja fysiologian hyväksiluettua, yksilöllistä raatälöintiä ei tehdä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtunnit 5op = 135 tuntia. Enintään 50 h lähiopiskelua luokissa: orientaatio, luennot ja laboraatiot. Vähintään 85 h itsenäistä opiskelua (suosittelen pienryhmissä) Moodlessa annetun materiaalin ja kirjallisuuden avulla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija valmistautuu lähiopetukseen opiskelemalla aihepiiriä etukäteen (flipped learning). Lähiopetukseen ja anatomian malliopiskelutunteihin osallistuminen on pakollista. Poissaolo anatomisten mallien opiskelutunnilta korvataan opettaja antaa ohjeet.
Luokkaopetusta ei striimata.
Ilmoittautuminen tähän opintojaksoon on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentit Moodlessa.
Pato-tentit aikavälillä
Luulihastentit aikavälillä
Anatomian ja fysiologian tentit aikavälillä
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
27.09.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Holopainen
- Niina Suni
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Niina Suni
Opiskelijaryhmät
-
SXO23S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
27.9.2023 - 8.12.2023. AFY tentit ovat auki 23.12 2023 saakka
Metropolia AMK, Myllypuron kampus.
Moodle työtila:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (SXO23S2)
https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=7836
Työtila-avain:
sh23S2
Oppimateriaalit
Sand et. al. Ihminen, fysiologia ja anatomia. SanomaPro. Tai vastaava oppikirja. Opettaja suosittelee myös lähihoitajien anatomian ja fysiologian kirjojen käyttöä. Katso Moodle!
Lehtonen ja Karttunen. Mikä vaivaa? tautiopin perusteet. Edita. Soveltuvin osin. Moodlessa.
Opiskelumonisteet: anatomian tehtävät ja patofysiologian moniste Moodlessa
Opettajan tallenteet ja muu opettajan jakama materiaali ja inernetlinkit Moodlessa.
M
Opetusmenetelmät
Itsenäinen opiskelu kirjojen ja Moodlen materiaalien avulla (opettajan tallenteet, anatomian täytettävät tehtävät, patofysiologian moniste sekä muu materiaali).
Zoom luennot sekä opiskelua luokassa anatomisten mallien avulla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit 3 kpl: 16 min, 20 min ja 40 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjatentti, verkkototeutus (täysin itsenäisiä, vaativat opiskelijalta itsekuria ja hyviä opiskelutaitoja).
Hyväksilukeminen, sovitaan Urapolkuohjaajan kanssa todistamalla aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelijalla täytyy olla AMK tai yliopistotatasoinen suoritus jossa on vastaavat sisällöt sekä vähintään sama laajuus (Patofysiologia 1 op ja AFY 4 op).
Pedagoginen ratkaisu osittaisesta hyväksilukemisesta: prosessi aloitetaan Urapolkuohjaajan kanssa ja toteutetaan aineopettajan puolesta. Opiskelija todistaa aiemmin hankitun osaamisensa. Opiskelija voi saada vain joko koko patofysiologian tai koko anatomian ja fysiologian hyväksiluettua, Yksilöllistä raatälöintiä ei tehdä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtunnit 5op = 135 tuntia. Enintään 42 h lähiopiskelua luokissa tai Zoomissa: orientaatio, luennot ja laboraatiot.
Vähintään 93 h itsenäistä opiskelua (pienryhmissä) Moodlessa annetun materiaalin ja kirjallisuuden avulla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija valmistautuu lähiopetukseen opiskelemalla aihepiiriä etukäteen (flipped learning). Lähiopetukseen ja anatomian malliopiskelutunteihin osallistuminen on pakollista. Poissaoloanatomian mallienopiskelutunnilta korvataan rästikerroilla.
Luokkaopetusta ei striimata.
Ilmoittautuminen tähän opintojaksoon on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentit Moodlessa.
Patofysiologian tentit aikavälillä 19.10. - 5.11.
Luulihastentit aikavälillä 15.11. - 3.12.
Anatomian ja fysiologian tentit aikavälillä 9.12. - 30.12.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 29.02.2024
Ajoitus
05.02.2024 - 03.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
SXO24K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Kevät 2024, verkossa ja Myllypuron kampuksella.
Tarkempi aikataulu selviää kurssin orientaatiossa.
Orientaatio on pakollinen, orientaatiosta tulee tallenne.
Oppimateriaalit
Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Verkkoluennot (zoom)
Anatomiset mallit lähiopiskelussa (mallilaboraatiot, pakolliset)
Anatomian tehtävät moodlessa (suositeltavia, ei pakollisia)
Luentotallenteet itsenäisen opiskelun tueksi
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Anatomian ja fysiologian e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan. E-tentissä kolme yrityskertaa.
Patofysiologian e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan. E-tentiessä kolme yrityskertaa.
Tuki- ja liikuntaelimistön e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan.E-tentissä kolme yrityskertaa.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssin orientaatiossa, joka on pakollinen.
Uusintatentti mahdollisuutta ei ole, koska opiskelijalla on kaikissa e-tenteistä kolme yrityskertaa
Ongelmatilanteissa ole yhteydessä vastuuopettajaan
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen. Opiskelija vastaa mahdollisen lukitodistuksen hankkimisesta ja toimittamisesta vastuuopettajalle.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Verkkototeutus kevät 2024
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Patofysiologian kokonaisuus opiskellaan itsenäisesti, sitä ei ehditä käymään läpi verkkoluennoilla. Oppimisen tukena ovat luentotallenteet.
Anatomian mallilaboraatiot ovat pakollisia. Mallilaboraatioista poissaolon opiskelija korvaa tekemällä anatomian tehtävät. Näistä lisätietoa vastuuopettajalta.
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Kurssi-ilmoittatuminen on opiskelijan vastuulla ja se on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Pakolliset anatomian mallitunnit tulee olla suoritettuna.
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 30.11.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Niina Suni
Opiskelijaryhmät
-
SXL23S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
-
SXQ23S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXK23S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Toteutus alkaa 21.8.2023 ja päättyy 15.12.2023. Kyseessä on verkkototeutus, non-stop aloitus mahdollinen koko toteutuksen ajan. Voit kysyä lisätietoja vastuuopettajalta; katariina.palli@metropolia.fi
Oppimateriaalit
Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Luentotallenteet
Anatomian vapaaehtoiset tehtävät. Tehtäviä ei tarvitse palauttaa.
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Sähköiset e-tentit, kolme erillistä (anatomia ja fysiologia, patofysiologia sekä tuki- ja liikuntaelimistö)
Huomioi, että verkko-toteutus ei sisällä lähiopetusta.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kaikki e-tentit ovat auki koko toteutuksen ajan.Tentit löytyvät toteutuksen moodle työtilasta.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssiorientaatio tallenteesta, jonka löydät tallenteena toteutuksen moodle työtilan etusivulta. Orientaation kuunteleminen on erityisen tärkeää tällä toteutuksella.
Tenttien ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan s-postin välityksellä (katariina.palli@metropolia.fi)
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lähiopetuspainotteiset toteutukset. Lisätietoja näistä voi kysyä kurssin vastuuopettajalta (Katariina Pälli tai Niina Suni) tai uraohjaajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Toteutuksen kurssiorientaatio löytyy tallenteena moodle työtilan etusivulta.
Toteutuksen moodle työtila: avautuu 21.8.2023.
Voit kirjautua toteutuksen moodle työtilaan kurssi-ilmoittatumisen tehtyäsi. Saat lisäohjeet moodle työtilaan kirjautumisesta tehtyäsi kurssi-ilmoittautumisen.
Huomioi, että kurssi-ilmoittautuminen ja moodleen kirjautuminen ovat kaksi eri asiaa ja ne ovat opiskelijan vastuulla.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.
Huomioi, että verkko-toteutus ei sisällä lähiopetusta.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
E-tentit tulee olla suoritettuna toteutuksen päättymispäivään mennessä 15.12.2023, klo 20.00.
Käyttämättä jääneitä e-tenttejä ei voi tehdä takautuvasti toteutuksen päättymisen jälkeen.
Arvosanan korottaminen ei ole mahdollista tällä toteutuksella.
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 12.05.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 80
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
SXQ24K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL24K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXK24K2Ensihoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXO24K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO24K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO24K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Toteutus alkaa 22.1.2024 ja päättyy 2.6.2024. Kyseessä on verkkototeutus, non-stop aloitus on mahdollinen koko toteutuksen ajan. Voit kysyä lisätietoja vastuuopettajalta; katariina.palli@metropolia.fi
Oppimateriaalit
Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Luentotallenteet
Anatomian vapaaehtoiset tehtävät. Tehtäviä ei tarvitse palauttaa.
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Sähköiset e-tentit, kolme erillistä (anatomia ja fysiologia, patofysiologia sekä tuki- ja liikuntaelimistö)
Huomioi, että verkko-toteutus ei sisällä lähiopetusta.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kaikki e-tentit ovat auki koko toteutuksen ajan.Tentit löytyvät toteutuksen moodle työtilasta.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssiorientaatio tallenteesta, jonka löydät tallenteena toteutuksen moodle työtilan etusivulta. Orientaation kuunteleminen on erityisen tärkeää tällä toteutuksella.
Tenttien ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan s-postin välityksellä (katariina.palli@metropolia.fi)
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lähiopetuspainotteiset toteutukset. Lisätietoja näistä voi kysyä kurssin vastuuopettajalta (Katariina Pälli tai Niina Suni) tai uraohjaajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Toteutuksen kurssiorientaatio löytyy tallenteena moodle työtilan etusivulta.
Toteutuksen moodle työtila: avautuu 22.1.2024.
Voit kirjautua toteutuksen moodle työtilaan kurssi-ilmoittatumisen tehtyäsi. Saat lisäohjeet moodle työtilaan kirjautumisesta tehtyäsi kurssi-ilmoittautumisen.
Huomioi, että kurssi-ilmoittautuminen ja moodleen kirjautuminen ovat kaksi eri asiaa ja ne ovat opiskelijan vastuulla.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.
Huomioi, että verkko-toteutus ei sisällä lähiopetusta.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
E-tentit tulee olla suoritettuna toteutuksen päättymispäivään mennessä 2.6.2024, klo 20.00.
Käyttämättä jääneitä e-tenttejä ei voi tehdä takautuvasti toteutuksen päättymisen jälkeen.
Arvosanan korottaminen ei ole mahdollista tällä toteutuksella.
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Degree Programme in Nursing
Opettaja
- Ulpu Valkonen
- Anu Hintikka
- Arto Holappa
- Katja Åker
Vastuuhenkilö
Anu Hintikka
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista potilaan hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa aloittelija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa yksittäiseen tilanteeseen
- osoittaa perehtyneisyyttä alan tietoperustaan
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- osaa toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- pyrkii toimimaan asiakaslähtöisesti
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- osaa toimia työryhmän jäsenenä
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45

28.03.2023 - 19.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katri Kiiski
Vastuuhenkilö
Katri Kiiski

- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita.

- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Harjoittelu sisältää laboraatio- ja/tai simulaatio-opintoja 2,5 op
Oppimateriaalit
Työharjoiteluympäristöä koskeva ammatillinen kirjallisuus
Opetusmenetelmät
Ohjattu harjoittelu
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työharjoittelu ohjattuna valitussa harjoitteluympäristössä. Harjoittelun osuuden voi AHOT:oida sairaanhoitajan sijiasuudella. AHOT-prosessi käynnistetään olemalla yhteydessä sähköpostilla tutor- opettajaan, sama viesti laitetaan kopiona myös tämän opintojakson vastuuopettajalle. Sijaisuuden toimintaympäristön tulee vastata harjoittelun toimintaympäristöä.
Mahdollisia harjoitteluympäristöjä:
- kotihoito, kotisairaalat, kotiuttamisyksiköt
- palliatiiviset ja saattohoito-osastot, saattohoitokodit, palliatiiviset poliklinikat
- syöpätautien osastot (aikuisten)
- kuntoutussairaalat
- kehitysvammaisten hoitoyksiköt
- terveyskeskusosastot ja -poliklinikat
- opintojakson sisältöihin kuuluvat erikoisyksiköt (esim. hemodialyysiyksiköt, hengityshalvausyksiköt, neurologian osastot/ poliklinikat, kipuklinikka)
- kolmas sektori, esim. syöpäjärjestöt, vammaisjärjestöt (huom! ohjaajana tulee olla sairaanhoitaja)
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
Kliininen harjoittelu on mahdollista tehdä kv-vaihdossa vastaavissa harjoitteluympäristöissä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjattu harjoittelu 5 viikkoa eli 200h (7,5 op) mikäli opiskelija on osallistunut aiemmalla toteutuksella työpajaviikolle (2,5 op).
Harjoittelun kesto 6 viikkoa eli 240h (10op) mikäli opiskelija ei ole osallistunut aiemmin työpajaviikolle.
Harjoittelu voidaan suorittaa sairaanhoitajan sijaisuudessa. Kts. AHOT-ohjeistus
Lisätietoja opiskelijoille
Vakavasti sairastuneiden hoitotyön teoria opinnot ja lääkelaskut tulee olla suoritettuna ennen tätä jaksoa.
Laboraatiot ja työpaja tulee pääsääntöisesti olla suoritettuna ennen kliinistä harjoittelua. Laboraatiot ja työpaja ovat pakollisia kaikille, niitä ei voi AHOT:oida.
Harjoittelun ohjaaja ja harjoittelua koskeva info annetaan teoriaopetuksen alkaessa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Työharjoittelu (5 tai 6 viikkoa) valitussa harjoitteluympäristössä 100%
Laboraatiot ja simulaatiot (2,5 op) 100%
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 25.07.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Vastuuhenkilö
Elina Kettunen
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista potilaan hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita.
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Harjoittelu sisältää laboraatio- ja/tai simulaatio-opintoja 2,5 op
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 28.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.09.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heli Laaksonen
- Anne Vähänen
Vastuuhenkilö
Anne Vähänen
Opiskelijaryhmät
-
SXO21K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO21K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää vammaisen hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- osaa tukea vammaisen toimintakykyä ja osallisuutta
- osaa toteuttaa erityisryhmien hoitotyötä ja tukea sekä potilasta että hänen läheisiään
- hallitsee palliatiivisen hoidon perusteet, hoitolinjaukset ja auttamismenetelmät
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida erityisryhmien oireenmukaista hoitotyötä
- osaa toimia hoitotyön eettisten ohjeiden mukaisesti sekä arvioida niiden toteutumista erityisryhmien hoitotyössä
Sisältö
- vammaisen potilaan hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- kehitysvammaisuus
- aistivammaisuus
- palliatiivinen hoitotyö
- perhetilanteen arviointi ja moniammatillinen toiminta
- eettisten haasteiden tunnistaminen ja käsittely
- elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma
- krooninen kipu ja oirehoito
- monikulttuurinen kuolema
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva materiaali ja muu opettajien osoittama aineisto.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento
Pakolliset asiantuntijaluennot, joista kirjoitetaan reflektiopäiväkirja
Yhteistoiminnallinen oppiminen; pienryhmätyöt
Ohjattu työpajatyöskentely
Verkkokurssit
Laboraatio ja simulaatio
Itsenäinen opiskelu
Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
(-)
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta on merkitty lukujärjestykseen, uusintamahdollisuudet SU202309 ja SU202310.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä: tämän opintojakson vastuuopettaja on Anne Vähänen. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
Lääkelaskutentit lukujärjestyksen mukaan.
Kansainvälisyys
Opiskelija voi suorittaa opintojakson englanninkielisen ryhmän mukana.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka muodostuu lähiopetuksesta (teoria, laboraatio, simulaatio) ja itsenäisestä opiskelusta
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnille osallistuminen pakollinen.
Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen tavoitteiden (YleSH180op) saavuttamista.
Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut tulee suorittaa hyväksytysti
AHOT: Pedagoginen ratkaisu, jos opiskelijalla on aiempaa osaamista opintojaksojen sisältöihin liittyen. Opiskelija esittää todistuksen osaamisestaan orientaatiotunnin jälkeen. Osaaminen osoitetaan opintojakson tentissä (kaikille pakollinen).
Ennen opintojakson aloittamista opiskelijalla täytyy olla suoritettuna 100 op sekä seuraavat opintojaksot:
Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1-2,
Lääkehoito 1 ja 2,
Sisätautipotilaan hoitotyö,
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
Gerontologinen hoitotyö.
Kliinisen hoitotyön harjoittelun ydintavoitteista Sisätautien hoitotyön sekä Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön ydintavoitteet.
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi:
Verkkokurssit: Hyväksytty/Hylätty
Ryhmätehtävät: Hyväksytty / Hylätty
Tentti: 0-5
Lääkelaskutentit: Hyväksytty/ Hylätty
Esitietovaatimukset
Päivystys- ja valvontapotilaan hoitotyön osaaminen.
Kliinisen hoitotyön harjoittelut sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristöissä tehtynä.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
15.01.2024 - 09.02.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heli Laaksonen
- Sairaanhoitotyö5 Virtuaali
Vastuuhenkilö
Heli Laaksonen
Opiskelijaryhmät
-
SXO21S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO21S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää vammaisen hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- osaa tukea vammaisen toimintakykyä ja osallisuutta
- osaa toteuttaa erityisryhmien hoitotyötä ja tukea sekä potilasta että hänen läheisiään
- hallitsee palliatiivisen hoidon perusteet, hoitolinjaukset ja auttamismenetelmät
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida erityisryhmien oireenmukaista hoitotyötä
- osaa toimia hoitotyön eettisten ohjeiden mukaisesti sekä arvioida niiden toteutumista erityisryhmien hoitotyössä
Sisältö
- vammaisen potilaan hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- kehitysvammaisuus
- aistivammaisuus
- palliatiivinen hoitotyö
- perhetilanteen arviointi ja moniammatillinen toiminta
- eettisten haasteiden tunnistaminen ja käsittely
- elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma
- krooninen kipu ja oirehoito
- monikulttuurinen kuolema
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva materiaali ja muu opettajien osoittama aineisto.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento
Pakolliset asiantuntijaluennot, joista kirjoitetaan reflektiopäiväkirja
Yhteistoiminnallinen oppiminen; pienryhmätyöt
Ohjattu työpajatyöskentely
Verkkotehtävät
Laboraatio ja simulaatio
Itsenäinen opiskelu
Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Asiantuntijaluennot: Kolmannen sektorin toimijat sekä Rinnekodit Oy.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta on merkitty lukujärjestykseen, uusintamahdollisuudet EXAMissa 18-23.3.2024 ja 22-27.4.2024
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa edellä määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Tarkemmat ohjeet uusintatenteistä ovat Moodlen työtilassa.
Lääkelaskutentit EXAM
1. tentti 15.1-20.1.2024,
2. tentti 29.1-3.2.2024
3. lopputentin yhteydessä Moodle tentti

Ennen opintojakson aloittamista opiskelijalla täytyy olla suoritettuna:
Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1-2,
Lääkehoito 1 ja 2,
Sisätautipotilaan hoitotyö,
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
Kliinisen hoitotyön harjoittelun ydintavoitteista Sisätautien hoitotyön sekä Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön ydintavoitteet.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi:
Verkkotehtävät: Hyväksytty/Hylätty
Ryhmätehtävät: Hyväksytty / Hylätty
Tentti: 0-5
Lääkelaskutentit: Hyväksytty/ Hylätty
Esitietovaatimukset
Päivystys- ja valvontapotilaan hoitotyön osaaminen.
Kliinisen hoitotyön harjoittelut sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristöissä tehtynä.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 19.04.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Tentin ajankohta on merkitty lukujärjestykseen, uusintamahdollisuudet EXAMissa 20.5.-25.5.2024 ja 19.8.-24.8.2024
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa edellä määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Tarkemmat ohjeet uusintatenteistä ovat Moodlen työtilassa.
Lääkelaskutentit EXAM
1. tentti 18.3.-22.3.2024,
2. tentti 2.4.-9.4.2024
3. lopputentin yhteydessä, Moodle tentti

20.11.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lilli Ristevirta
- Katri Kiiski
Vastuuhenkilö
Katri Kiiski
Opiskelijaryhmät
-
SXO21K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO21K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää vammaisen hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- osaa tukea vammaisen toimintakykyä ja osallisuutta
- osaa toteuttaa erityisryhmien hoitotyötä ja tukea sekä potilasta että hänen läheisiään
- hallitsee palliatiivisen hoidon perusteet, hoitolinjaukset ja auttamismenetelmät
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida erityisryhmien oireenmukaista hoitotyötä
- osaa toimia hoitotyön eettisten ohjeiden mukaisesti sekä arvioida niiden toteutumista erityisryhmien hoitotyössä
Sisältö
- vammaisen potilaan hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- kehitysvammaisuus
- aistivammaisuus
- palliatiivinen hoitotyö
- perhetilanteen arviointi ja moniammatillinen toiminta
- eettisten haasteiden tunnistaminen ja käsittely
- elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma
- krooninen kipu ja oirehoito
- monikulttuurinen kuolema
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva materiaali ja muu opettajien osoittama aineisto.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento
Pakolliset asiantuntijaluennot, joista kirjoitetaan reflektiopäiväkirja
Yhteistoiminnallinen oppiminen; pienryhmätyöt
Ohjattu työpajatyöskentely
Verkkokurssit
Laboraatio ja simulaatio
Itsenäinen opiskelu
Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
(-)
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta on merkitty lukujärjestykseen, uusintamahdollisuudet EXAMissa 29.1.- 3.2.2024 ja 4.3.- 9.3.2024.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä: tämän opintojakson vastuuopettaja on Katri Kiiski. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
Lääkelaskutentit lukujärjestyksen mukaan.
Kansainvälisyys
Opiskelija voi suorittaa opintojakson englanninkielisen ryhmän mukana.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka muodostuu lähiopetuksesta (teoria, laboraatio, simulaatio) ja itsenäisestä opiskelusta
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnille osallistuminen pakollinen.
Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen tavoitteiden (YleSH180op) saavuttamista.
Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut tulee suorittaa hyväksytysti
AHOT: Pedagoginen ratkaisu, jos opiskelijalla on aiempaa osaamista opintojaksojen sisältöihin liittyen. Opiskelija esittää todistuksen osaamisestaan orientaatiotunnin jälkeen. Osaaminen osoitetaan opintojakson tentissä (kaikille pakollinen).
Ennen opintojakson aloittamista opiskelijalla täytyy olla suoritettuna 100 op sekä seuraavat opintojaksot:
Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1-2,
Lääkehoito 1 ja 2,
Sisätautipotilaan hoitotyö,
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
Gerontologinen hoitotyö.
Kliinisen hoitotyön harjoittelun ydintavoitteista Sisätautien hoitotyön sekä Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön ydintavoitteet.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi:
Verkkokurssit: Hyväksytty/Hylätty
Ryhmätehtävät: Hyväksytty / Hylätty
Tentti: 0-5
Lääkelaskutentit: Hyväksytty/ Hylätty
Esitietovaatimukset
Päivystys- ja valvontapotilaan hoitotyön osaaminen.
Kliinisen hoitotyön harjoittelut sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristöissä tehtynä.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 09.02.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Vähänen
- Katri Kiiski
Vastuuhenkilö
Katri Kiiski
Opiskelijaryhmät
-
SXO22S2BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen, lähihoitajapolku
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää vammaisen hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- osaa tukea vammaisen toimintakykyä ja osallisuutta
- osaa toteuttaa erityisryhmien hoitotyötä ja tukea sekä potilasta että hänen läheisiään
- hallitsee palliatiivisen hoidon perusteet, hoitolinjaukset ja auttamismenetelmät
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida erityisryhmien oireenmukaista hoitotyötä
- osaa toimia hoitotyön eettisten ohjeiden mukaisesti sekä arvioida niiden toteutumista erityisryhmien hoitotyössä
Sisältö
- vammaisen potilaan hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- kehitysvammaisuus
- aistivammaisuus
- palliatiivinen hoitotyö
- perhetilanteen arviointi ja moniammatillinen toiminta
- eettisten haasteiden tunnistaminen ja käsittely
- elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma
- krooninen kipu ja oirehoito
- monikulttuurinen kuolema
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva materiaali ja muu opettajien osoittama aineisto.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento
Pakolliset asiantuntijaluennot, joista kirjoitetaan reflektiopäiväkirja
Yhteistoiminnallinen oppiminen; pienryhmätyöt
Ohjattu työpajatyöskentely
Verkkotehtävät
Laboraatio ja simulaatio
Itsenäinen opiskelu
Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Asiantuntijaluennot: Kolmannen sektorin toimijat sekä Rinnekodit Oy.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta on merkitty lukujärjestykseen, uusintamahdollisuudet EXAMissa 18-23.3.2024 ja 22-27.4.2024
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa edellä määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Tarkemmat ohjeet uusintatenteistä ovat Moodlen työtilassa.
Lääkelaskutentit EXAM
1. tentti 15.1-20.1.2024,
2. tentti 29.1-3.2.2024
3. lopputentin yhteydessä Moodle tentti
Kansainvälisyys
Opiskelija voi suorittaa opintojakson englanninkielisen ryhmän mukana.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka muodostuu lähiopetuksesta (teoria, laboraatio, simulaatio) ja itsenäisestä opiskelusta
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnille osallistuminen pakollinen.
Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen tavoitteiden (YleSH180op) saavuttamista.
Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut tulee suorittaa hyväksytysti
AHOT: Pedagoginen ratkaisu, jos opiskelijalla on aiempaa osaamista opintojaksojen sisältöihin liittyen. Opiskelija esittää todistuksen osaamisestaan orientaatiotunnin jälkeen. Osaaminen osoitetaan opintojakson tentissä (kaikille pakollinen).
Ennen opintojakson aloittamista opiskelijalla täytyy olla suoritettuna:
Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1-2,
Lääkehoito 1 ja 2,
Sisätautipotilaan hoitotyö,
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
Kliinisen hoitotyön harjoittelun ydintavoitteista Sisätautien hoitotyön sekä Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön ydintavoitteet.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi:
Verkkotehtävät: Hyväksytty/Hylätty
Ryhmätehtävät: Hyväksytty / Hylätty
Tentti: 0-5
Lääkelaskutentit: Hyväksytty/ Hylätty
Esitietovaatimukset
Päivystys- ja valvontapotilaan hoitotyön osaaminen.
Kliinisen hoitotyön harjoittelut sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristöissä tehtynä.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
22.04.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Vähänen
- Katri Kiiski
Vastuuhenkilö
Anne Vähänen
Opiskelijaryhmät
-
SXO21S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO21S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää vammaisen hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- osaa tukea vammaisen toimintakykyä ja osallisuutta
- osaa toteuttaa erityisryhmien hoitotyötä ja tukea sekä potilasta että hänen läheisiään
- hallitsee palliatiivisen hoidon perusteet, hoitolinjaukset ja auttamismenetelmät
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida erityisryhmien oireenmukaista hoitotyötä
- osaa toimia hoitotyön eettisten ohjeiden mukaisesti sekä arvioida niiden toteutumista erityisryhmien hoitotyössä
Sisältö
- vammaisen potilaan hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- kehitysvammaisuus
- aistivammaisuus
- palliatiivinen hoitotyö
- perhetilanteen arviointi ja moniammatillinen toiminta
- eettisten haasteiden tunnistaminen ja käsittely
- elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma
- krooninen kipu ja oirehoito
- monikulttuurinen kuolema
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva materiaali ja muu opettajien osoittama aineisto.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento
Pakolliset asiantuntijaluennot, joista kirjoitetaan reflektiopäiväkirja
Yhteistoiminnallinen oppiminen; pienryhmätyöt
Ohjattu työpajatyöskentely
Verkkotehtävät
Laboraatio ja simulaatio
Itsenäinen opiskelu
Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Asiantuntijaluennot: Kolmannen sektorin toimijat sekä Rinnekodit Oy.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta on merkitty lukujärjestykseen, uusintamahdollisuudet EXAMissa 1,Uusinta 12.8-17.8. 2024, ja 2. toinen 2.9-7.9.2024
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa edellä määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Tarkemmat ohjeet uusintatenteistä ovat Moodlen työtilassa.
Lääkelaskutentit EXAM
1. tentti 22.4-27.4 2024,
2. tentti 6.5-11.5-2024
3. lopputentin yhteydessä Moodle tentti
Kansainvälisyys
Opiskelija voi suorittaa opintojakson englanninkielisen ryhmän mukana.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka muodostuu lähiopetuksesta (teoria, laboraatio, simulaatio) ja itsenäisestä opiskelusta
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnille osallistuminen pakollinen.
Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen tavoitteiden (YleSH180op) saavuttamista.
Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut tulee suorittaa hyväksytysti
AHOT: Pedagoginen ratkaisu, jos opiskelijalla on aiempaa osaamista opintojaksojen sisältöihin liittyen. Opiskelija esittää todistuksen osaamisestaan orientaatiotunnin jälkeen. Osaaminen osoitetaan opintojakson tentissä (kaikille pakollinen).
Ennen opintojakson aloittamista opiskelijalla täytyy olla suoritettuna:
Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1-2,
Lääkehoito 1 ja 2,
Sisätautipotilaan hoitotyö,
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
Kliinisen hoitotyön harjoittelun ydintavoitteista Sisätautien hoitotyön sekä Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön ydintavoitteet.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi:
Verkkotehtävät: Hyväksytty/Hylätty
Ryhmätehtävät: Hyväksytty / Hylätty
Tentti: 0-5
Lääkelaskutentit: Hyväksytty/ Hylätty
Esitietovaatimukset
Päivystys- ja valvontapotilaan hoitotyön osaaminen.
Kliinisen hoitotyön harjoittelut sisätautien ja kirurgisen hoitotyön ympäristöissä tehtynä.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 08.09.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Terhi Lehtonen
- Carita Hand
- Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö
Hannele Hokkanen
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP23KTERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2023
-
SXO22S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- ymmärtää ikääntymisen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä ikäpolitiikan vaikutuksen ikääntyneiden elämään
- ymmärtää ikääntymisen elämänvaiheena ja osaa kuvata ikääntymisen aiheuttamia
muutoksia ja niiden merkityksiä ikäihmisen elämässä
- tuntee yleisimmät ikääntyneillä ihmisillä esiintyvät sairaudet ja terveysriskit
- osaa soveltaa monitieteistä, näyttöön perustuvaa, tietoperustaa gerontologisessa hoitotyössä
- tunnistaa vanhustyön eettiset periaatteet ja arvioi niiden merkitystä ikääntyneen hyvän elämän edistämisessä sekä oman työnsä arvoperustana
-osaa soveltaa eettistä päätöksentekoprosessia ikääntyneiden hoitotyössä
-ymmärtää, miten muistisairaus vaikuttaa ihmisen elämään ja tunnistaa ne erityistarpeet, joita liittyy muistisairaan ihmisen kohtaamiseen
-tunnistaa ja osaa tukea muistisairaan ihmisen voimavaroja
-ymmärtää ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn ja toimijuuden edistämisen kokonaisvaltaisesti ja niiden yhteyden toimintaympäristöön
- osaa arvioida potilaan ravitsemustilan ja tunnistaa vajaaravitsemustilassa olevan potilaan
Sisältö
- ikääntyminen yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä
- ikääntyneiden hoitotyötä ohjaavat säädökset, suositukset ja lainsäädäntö
- eettisyys gerontologisessa hoitotyössä
- ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
- ikääntyneen yleisimmät terveysriskit, sairaudet ja niiden hoito
- yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa
- ikääntyneen voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja arviointi
- ikääntyneen hoidon ja palvelujen suunnittelu
- ikääntyminen ja toimintaympäristöt
- ravitsemustilaa mittaavat testit ja niiden tulkinta ja soveltaminen hoidossa
- geroteknologian hyödyntäminen
Aika ja paikka
Lähiopetus toteutuu Myllypurossa. Ryhmätyö HyMy-kylän SenioriPakun liikkuvissa palveluissa.
Oppimateriaalit
Moodle -ympäristössä oleva materiaali.
Geriatrian verkkotenttiin materiaali: Tenttikirja: Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. 3. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo. Tenttialue löytyy Moodlen työtilasta.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus
Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Ryhmätehtävä
Verkkotentti ja -testi sekä verkkokurssit
Lääkelaskut
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
HyMy-kylä
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tehtävien ja tenttien palautupäivät ilmoitetaan orientaatiotunnilla.
Geriatrian tentti on auki koko jakson ajan.
Verkkotentti ja testit on mahdollista tehdä oman aikataulun mukaan opintojakson aikana.
Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä vartentulee käyttää 135 tuntia. Tämä tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa.
Opintojakson kuormittavuus on laskettu niin, että ryhmätoimintaan on varattu 1 op, lähiopetukseen 2 op, verkkokursseihin/-suorituksiin 2 op.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on sisätautipotilaan hoitotyön ja lääkehoito 1 suoritukset.
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on osallistuminen orientaatiotunnille.Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opintojaksossa joudutaan työskentelemään etänä, niin lue etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä:
Metropolian laaja opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaseloste https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ryhmätehtävä, numeerinen arviointi.
Hyväksytty lähiopetukseen osallistuminen tai lähiopetuksen korvaavat tehtävät.
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus; 2 uusintamahdollisuutta Examia tenttiakvaariossa.
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön perusta, numeerinen arviointi. Uusinta erikseen sovitusti opintojakson päättymisen jälkeen verkossa.
Hyväksytyt verkkokurssit ja-suoritukset
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
16.10.2023 - 17.11.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Carita Hand
- Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö
Hannele Hokkanen
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

11.09.2023 - 15.10.2023

HyMy-kylä, Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla®-toiminta/Siltämäki, Hertsikan Pumppu osuuskunta, Herttoniemenrannan Asukastaloyhdistys Ankkuri ry, Stadin asukastalo Vuosaari, Kurkimäen Korttelitalo,
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tehtävien ja tenttien palautupäivät ilmoitetaan orientaatiotunnilla.
Geriatrian tentti on auki koko jakson ajan.
Verkkotentti ja testit on mahdollista tehdä oman aikataulun mukaan opintojakson aikana.
Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä vartentulee käyttää 135 tuntia. Tämä tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa.
Opintojakson kuormittavuus on laskettu niin, että ryhmätoimintaan on varattu 1 op, lähiopetukseen 2 op, verkkokursseihin/-suorituksiin 2 op.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen sekä Lääkehoidon perusteiden osaaminen.

- Sairaanhoitotyö4 Virtuaali

Lähiopetus toteutuu Myllypurossa. Ryhmätyö HyMy-kylän Senioripysäkki liikkuvissa palveluissa.
Oppimateriaalit
Moodle -ympäristössä oleva materiaali.
Geriatrian verkkotenttiin materiaali: Tenttikirja: Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. 3. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo. Tenttialue löytyy Moodlen työtilasta.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus
Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Ryhmätehtävä
Verkkotentti ja -testi sekä verkkokurssit
Lääkelaskut
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
HyMy-kylä, HKI, Asukasyhdistykset, Ikäinstituutti

Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on kliinisen perusosaamisen ja lääkehoidon perusteen suoritukset.

12.02.2024 - 15.03.2024

HyMy-kylä, Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla®-toiminta/Siltämäki, Herttoniemenrannan Asukastaloyhdistys Ankkuri ry, Kurkimäen Korttelitalo,

Carita Hand
Opiskelijaryhmät
-
SXQ22S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

SXL22S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

08.01.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sairaanhoitotyö4 Virtuaali
- Carita Hand
- Sumera Sheikh

Lähiopetus toteutuu Myllypurossa.

21.08.2023 - 13.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 75
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Carita Hand
- Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö
Hannele Hokkanen
Opiskelijaryhmät
-
SXO23K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen

Suoritukset tulee olla tehtynä periodin loppuun mennessä. Osaamisen alkuarvioinnin suorittaminen Moodlessa vahvistaa osallistumisen jaksolle.
Oppimateriaalit
Tenttikirja ja -materiaalitt (soveltuvin osin):
1)Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo.
2) Moodle-oppimisympäristössä oleva materiaali.
Opetusmenetelmät
Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Verkkotentit ja -testit sekä verkkokurssit
Lääkelaskut Examia-tenttiympäristö (Myllypuron kampus)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijalla suositellaan tämän opintojakson suorittamista ennen gerontologisen hoitotyön harjoittelua.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Verkkototeutuksessa opiskelija suunnittelee itse suoritustensa aikataulun opintojakson aikana. Opiskelu vaatii itseohjautuvuutta ja ajanhallintataitoja. Opintojakson uusintamahdollisuus (koskee Moodlen aineistoon perustuvaa Gerontologisen hoitotyön tenttiä) on seuraavalla periodilla. Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista ja se tulee lähetää sähköpostilla opintojakson opettajalle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä varten tulee käyttää 135 tuntia. Yhtäjaksosisesti tehtynä se tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa opiskelua.
Sisällön jaksotus
Opintojakson aloittaminen
- Moodleen pääsee kirjautumaan opintojakson ensimmäisenä päivänä.
- Ohjeet Moodlen työtilaan pääsemiseksi lähetetään Oma-työtilan tiedottena ja on siellä myöhemmin nähtävänä.
- Opintojakson suoritus katsotaan alkaneeksi, kun opiskelija on suorittanut Moodlen ensimmäisellä välilehdellä olevan Osaamisen alkuarvion.
- Opiskelija suorittaa jakson kokonaan verkossa, joten jakson suorittaminen edellyttää hyvää ajanhallintaa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
- Moodlessa ilmoitetaan suositeltava sisällön jaksotus. Opiskelija voi jaksottaa opintojaan pääosin itse.
Kaikkien tehtävien tulee olla palautettuna 13.10.2023. Arviointi tehdään tutkintosäännön mukaisesti 10.11.2023 mennessä.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on tarkoitettu ainoastaan seuraaville opiskelijaryhmille: SXO23K2 (monimuoto) ja SXQ22K1

Osaamisen alku- ja loppuarviointi sekä osaamistestit
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön tentti (aineistoon perustuva), numeerinen arviointi
Hyväksytyt verkkokurssit
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
16.10.2023 - 08.12.2023

Kaikkien tehtävien tulee olla palautettuna 8.12.2023. Arviointi tehdään tutkintosäännön mukaisesti 19.1.2024 mennessä.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on tarkoitettu ainoastaan seuraaville opiskelijaryhmille: SXO23K2 (monimuoto) ja SXQ22K1
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen alku- ja loppuarviointi sekä osaamistestit
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön tentti (aineistoon perustuva), numeerinen arviointi
Hyväksytyt verkkokurssit
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
22.01.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 75
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Nieminen

Verkkototeutuksessa opiskelija suunnittelee itse suoritustensa aikataulun opintojakson aikana. Opiskelu vaatii itseohjautuvuutta ja ajanhallintataitoja. Lääkelaskukoe ja uusinnat suoritetaan Examissa. Opintojakson uusintamahdollisuus (koskee Moodlen aineistoon perustuvaa Gerontologisen hoitotyön tenttiä) on seuraavalla periodilla. Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista ja se tulee lähetää sähköpostilla opintojakson opettajalle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä varten tulee käyttää 135 tuntia. Yhtäjaksosisesti tehtynä se tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa opiskelua.
Sisällön jaksotus
Opintojakson aloittaminen
- Moodleen pääsee kirjautumaan opintojakson ensimmäisenä päivänä.
- Ohjeet Moodlen työtilaan pääsemiseksi lähetetään Oma-työtilan tiedottena ja on siellä myöhemmin nähtävänä.
- Opintojakson suoritus katsotaan alkaneeksi, kun opiskelija on suorittanut Moodlen ensimmäisellä välilehdellä olevan Osaamisen alkuarvion.
- Opiskelija suorittaa jakson kokonaan verkossa, joten jakson suorittaminen edellyttää hyvää ajanhallintaa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
- Moodlessa ilmoitetaan suositeltava sisällön jaksotus. Opiskelija voi jaksottaa opintojaan pääosin itse.
Kaikkien tehtävien tulee olla palautettuna 13.10.2023. Arviointi tehdään tutkintosäännön mukaisesti 10.11.2023 mennessä.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on tarkoitettu ainoastaan seuraaville opiskelijaryhmille:
SXQ22S1 Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä,
SXO23S2 Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto,
SXL22S1 Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen sekä Lääkehoidon perusteiden osaaminen

18.03.2024 - 10.05.2024

01.12.2023 - 30.06.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maria Kouvalainen
- Mari Manninen
- Sari Sutinen
Vastuuhenkilö
Mari Manninen
Aika ja paikka
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä
Oppimateriaalit
Harjoittelun infoon osallistuminen pakollista (kts lukujärjestys)
Kertaa harjoittelun yksikköä / toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit
Opetusmenetelmät
Työelämäharjoittelu x viikkoa. Harjoitteluiden kesto on yksilöllinen.
Harjoittelun tehtävä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Harjoittelun kesto x viikkoa, 40 h /viikko
Lisätietoja opiskelijoille
Vaadittavat edeltävät opinnot :
Suomen kieli ja sairaanhoitotyön pätevöitymisen perusteet 10 op hyväksytty.
Lääkehoito 10 op hyväksytty, sisältäen lääkelaskut hyväksytty.
Kliininen hoitotyö 10 op hyväksytty
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva arviointi
Työelämäpalaute
Oppimistehtävä
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.03.2024 - 30.08.2024

12.06.2023 - 30.08.2023
Ajoitus
05.09.2023 - 10.11.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tiia Ylhäinen-Holstila
- Anna-Riikka Rasa
Vastuuhenkilö
Tiia Ylhäinen-Holstila
Aika ja paikka
Metropoliassa yhteensä 7 tuntia (orientaatio + loppukoe)
Zoom-opetusta 20 h
Itsenäistä opiskelua 100 h Moodlessa
Oppimateriaalit
Opettajan materiaali Moodlessa
Tukimateriaalina
Sairaan hyvää suomea
Suomen mestari 3 ja 4
Opetusmenetelmät
5 h orientaatio
2 h loppukoe
10 * 2 h Zoom-opetusta
Itsenäistä opiskelua 100 tuntia
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Loppukoe Metropoliassa Myllypurossa pe 10.11.23 klo 9 - 11
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
lähi- ja Zoom-opetukseen osallistuminen
Itsenäisten tehtävien tekeminen aikataulun mukaisesti
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Yhteensä 5 op = 135 h
Arviointiasteikko
0-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opiskelijoiden itsearviointi
Vertaispalaute
Opettaja arvioi: hyväksytty - täydennettävä - hylätty ja 0 - 5
Koko opintojakso arvioidaan 0 - 5
Olennaista on, että opiskelija tavoittaa kielitaitotason B1.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
11.09.2023 - 15.10.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sara Pesonen
- Minna Marjamäki-Kekki
Vastuuhenkilö
Minna Marjamäki-Kekki
Opiskelijaryhmät
-
SXO23K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta
Sisältö
- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Oppimateriaalit
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Kirurgisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö s. 91 - 126
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 10.1 Ruoansulatuselimistö s. 495 - 496
- 10.2 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 496 - 501
- 10.3 Äkillistä vatsakipua sairastavan hoitotyö s. 502 - 506
- 10.9 Paksu- ja peräsuolisyöpää sairastavan hoitotyö s. 526 - 536
- 10.11 Äkillistä umpilisäketulehdusta sairastavan hoitotyö s. 539 - 541
Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 12.1 Virtsanerityselimistö s.607
- 12.2 Virtaelinten toiminnan häiriöitä s. 607 - 609
- 12.3 Virtsateiden toimintahäiriöitä sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 609 - 611
- 12.8 Virtsakivitautia sairastavan hoitotyö s. 653 - 656
- 12.9 Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua sairastavan hoitotyö s. 656 - 665
- 12.11 Eturauhassyöpää sairastavan hoitotyö s. 668 - 675
Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 13.1 Luusto ja sen tehtävät s. 676
- 13.2 Trauma- ja luunmurtumapotilaan hoitotyö s. 667 - 686
- 13.3 Lonkkamurtumaa sairastavan hoitotyö s. 686 - 692
- 13.5 Nivelrikkoa sairastavan hoitotyö s. 698 - 709
12.8 - 644 - 648
2) Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo
Perioperatiivisen hoitotyön tenttimateriaali:
Oppikirja Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Turvallinen perioperatiivinen hoitotyö, s.6-49
Anestesiahoitotyö, s.50-103, 123-131
Leikkaushoitotyö, s.144-215, 230-231
Välinehuolto, s.216-299
Heräämöhoitotyö (välitön postoperatiivinen hoitotyö), s.232-256
Tarvittaessa voi hyödyntää myös aik. ilmestynyttä Perioperatiivisen hoitotyön kirjaa. (Karma, A., Kinnunen, T., Palovaara M., Perttunen J. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. 1. painos, 2016. Sanoma Pro Oy).
Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Moodlen materiaali
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).
Opetusmenetelmät
Opetusmenetelmät:
- Aktivoiva luento-opetus
- Flipped learning -opetus
- Laboraatio
- Simulaatio
- Yhteistoiminnallinen oppiminen
- Itsenäiset tehtävät
- Pienryhmätehtävät
- Lääkelaskukoe
- Itsenäinen verkko-opiskelu
- Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kliininen harjoittelu syksy 23/kevät ja syksy 24
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti (katso lukujärjestys). Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta. Tämän opintojakson vastuuopettaja on Minna Marjamäki-Kekki.
Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä (ks. lukujärjestys). Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta ja 2. uusinta (katso lukujärjestys). Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t
Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)
Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)
Itsenäinen työskentely 98 t
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla 37-41. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.
Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut
Lisätietoja opiskelijoille
Suomeksi
Lisätietoja opiskelijoille
Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja Lääkehoito 2: tulee olla suoritettuna lab. 1-3 ja vastaavat teoriaopinnot.
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Ilmoittamatta jättämisestä opiskelija voidaan evätä toteutukselta.
Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.
Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.
Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset ovat mahdollisia, tarkasta aikataulutus ennen opetuksen alkua.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointiasteikko H-5
Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo
Simulaatio 100% läsnäolo
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 08.09.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sara Pesonen
- Suvi Kontkanen
Vastuuhenkilö
Suvi Kontkanen
Opiskelijaryhmät
-
SXO23K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta
Sisältö
- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä
Aika ja paikka
-
Oppimateriaalit
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Kirurgisen hoitotyön tenttimateriaali:
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
2) Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo
Perioperatiivisen hoitotyön tenttimateriaali:
Oppikirja Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Turvallinen perioperatiivinen hoitotyö, s.6-49
Anestesiahoitotyö, s.50-103, 123-131
Leikkaushoitotyö, s.144-215, 230-231
Välinehuolto, s.216-299
Heräämöhoitotyö (välitön postoperatiivinen hoitotyö), s.232-256
Tarvittaessa voi hyödyntää myös aik. ilmestynyttä Perioperatiivisen hoitotyön kirjaa. (Karma, A., Kinnunen, T., Palovaara M., Perttunen J. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. 1. painos, 2016. Sanoma Pro Oy).
Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Moodlen luentomateriaali
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).
Opetusmenetelmät
Opetusmenetelmät:
•Aktivoiva luento-opetus
•Flipped learning -opetus
•Laboraatio/Simulaatio
•Yhteistoiminnallinen oppiminen
•Itsenäiset tehtävät
•Itsenäinen verkko-opiskelu
•Lääkelaskukoe
•Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttien ajankohdat ja uusintatentit
Tentti on 8.9.23.
Jokaiseen opintojaksoon liittyy uusinta/korotusmahdollisuus yleisenä uusintakoepäivänä erikseen ilmoitettuna ajankohtana (klo.16.30-20.00)
1.uusinta: 16.10.2023 (ilm. aika 13.9. – 29.9.23)
2.uusinta: 11.12.2023 (ilm.aika 30.10.– 22.11.23)
Näiden jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuudessa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä: tämän opintojakson vastuuopettaja on Suvi Kontkanen.
Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on Examissa 7.8- 13.8.23. Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen Uusinta 1: 28.8-3.9.23 ja Uusinta 2: 4.9-8.9.23.
Lääkelaskujen tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen kir/per hoitotyön harjoittelua.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1h
Opintojakson tentti 2h
Lääkelaskutentti 1h
Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op)
Luennot: 8h
Laboraatio + simulaatio: 2 x 4h (pienryhmittäin)
Kirurgian lääkäriluennot 2 x 4h
Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op)
Luennot: 9h
Laboraatiot: 1 x 3h ja 1 x 5h (pienryhmittäin)
Anestesiologiamn lääkäriluennot 2 x 4h
Itsenäinen työskentely 82h
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla 33-36.
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.
Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut
Lisätietoja opiskelijoille
Lisätietoja opiskelijoille
Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Teoriaopetukseen osallistumista suositellaan. Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa toteutuksen tunneilta.
Laboraatiotunnit ja simulaatiot ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-/simulaatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.
Opintojakson päättyessä kaikkien tehtävien tulee olla suoritettu/palautettu.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointiasteikko H-5
Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio/simulaatio 100% läsnäolo
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.09.2023 - 17.11.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Marjamäki-Kekki
- Arto Holappa
Vastuuhenkilö
Minna Marjamäki-Kekki
Opiskelijaryhmät
-
SXO23K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta
Sisältö
- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Oppimateriaalit
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Kirurgisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö s. 91 - 126
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 10.1 Ruoansulatuselimistö s. 495 - 496
- 10.2 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 496 - 501
- 10.3 Äkillistä vatsakipua sairastavan hoitotyö s. 502 - 506
- 10.9 Paksu- ja peräsuolisyöpää sairastavan hoitotyö s. 526 - 536
- 10.11 Äkillistä umpilisäketulehdusta sairastavan hoitotyö s. 539 - 541
Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 12.1 Virtsanerityselimistö s.607
- 12.2 Virtaelinten toiminnan häiriöitä s. 607 - 609
- 12.3 Virtsateiden toimintahäiriöitä sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 609 - 611
- 12.8 Virtsakivitautia sairastavan hoitotyö s. 653 - 656
- 12.9 Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua sairastavan hoitotyö s. 656 - 665
- 12.11 Eturauhassyöpää sairastavan hoitotyö s. 668 - 675
Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 13.1 Luusto ja sen tehtävät s. 676
- 13.2 Trauma- ja luunmurtumapotilaan hoitotyö s. 667 - 686
- 13.3 Lonkkamurtumaa sairastavan hoitotyö s. 686 - 692
- 13.5 Nivelrikkoa sairastavan hoitotyö s. 698 - 709
12.8 - 644 - 648
2) Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo
Perioperatiivisen hoitotyön tenttimateriaali:
Oppikirja Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Turvallinen perioperatiivinen hoitotyö, s.6-49
Anestesiahoitotyö, s.50-103, 123-131
Leikkaushoitotyö, s.144-215, 230-231
Välinehuolto, s.216-299
Heräämöhoitotyö (välitön postoperatiivinen hoitotyö), s.232-256
Tarvittaessa voi hyödyntää myös aik. ilmestynyttä Perioperatiivisen hoitotyön kirjaa. (Karma, A., Kinnunen, T., Palovaara M., Perttunen J. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. 1. painos, 2016. Sanoma Pro Oy).
Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Moodlen materiaali
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).
Opetusmenetelmät
Opetusmenetelmät:
- Aktivoiva luento-opetus
- Flipped learning -opetus
- Laboraatio
- Simulaatio
- Yhteistoiminnallinen oppiminen
- Itsenäiset tehtävät
- Pienryhmätehtävät
- Lääkelaskukoe
- Itsenäinen verkko-opiskelu: Akuutin kivun hoito (APS) ja Haavanhoidon ABC
- Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kliininen harjoittelu syksy 23/kevät ja syksy 24
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti (katso lukujärjestys). Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta. Tämän opintojakson vastuuopettaja on Minna Marjamäki-Kekki.
Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä (ks. lukujärjestys). Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta ja 2. uusinta (katso lukujärjestys). Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t
Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)
Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)
Itsenäinen työskentely 98 t
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla 37-46. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.
Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut
Lisätietoja opiskelijoille
Suomeksi
Lisätietoja opiskelijoille
Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja Lääkehoito 2: tulee olla suoritettuna lab. 1-3 ja vastaavat teoriaopinnot.
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Ilmoittamatta jättämisestä opiskelija voidaan evätä toteutukselta.
Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Teoriaopetus järjestetään etänä. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.
Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.
Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset ovat mahdollisia, tarkasta aikataulutus ennen opetuksen alkua.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointiasteikko H-5
Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo
Simulaatio 100% läsnäolo
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
16.10.2023 - 17.11.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arto Holappa
- Virpi Prieur
Vastuuhenkilö
Arto Holappa

Opintojakson tentti on 17.11.2023. Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä LIsäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta ja 2. uusinta. Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t
Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)
Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)
Itsenäinen työskentely 98 t
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla x-x. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.
Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut
Lisätietoja opiskelijoille
Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2.
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.
Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.
Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset mahdollisia, tarkasta ennen opetuksen alkua.

- Laboraatio/Simulaatio
- Yhteistoiminnallinen oppiminen
- Itsenäiset tehtävät
- Itsenäinen verkko-opiskelu: Akuutin kivun hoito (APS) ja Haavanhoidon ABC
- Lääkelaskukoe
- Tentti
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti on xx.x.2024. Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä. Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta ja 2. uusinta. Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t
Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 1 x 4 t (pienryhmittäin)
Simulaatio: 1 x 4 t (pienryhmittäin)
Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)
Itsenäinen työskentely 98 t
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla x-x. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.
Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut
Lisätietoja opiskelijoille
Edeltävät opinnot:
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2.
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.
Laboraatiotunnit sekä simulaatio ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.
Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset mahdollisia, tarkasta ennen opetuksen alkua.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 09.02.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ella Parkkonen
- Sara Pesonen
Vastuuhenkilö
Ella Parkkonen
Opiskelijaryhmät
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta
Sisältö
- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä
Aika ja paikka
-
Oppimateriaalit
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Tenttialue
Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Turvallinen perioperatiivinen hoitotyö, s.6-49
Anestesiahoitotyö, s.50-103, 123-131
Leikkaushoitotyö, s.144-215, 230-231
Välinehuolto, s.221-230
Heräämöhoitotyö(välitön postoperatiivinen hoitotyö), s.232-256
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa: http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo
Moodle -materiaalit
Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).
Opetusmenetelmät
Opetusmenetelmät:
Aktivoiva luento-opetus
Laboraatio
Yhteistoiminnallinen oppiminen
Itsenäiset tehtävät
Itsenäinen verkko-opiskelu
Lääkelaskukoe
Lääkelaskutyöpaja
Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti on XX.XX.XXXX Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, näiden jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on 9.1.2024. Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta X.X.2024 ja 2. uusinta X.X.2024. Uusinnat ovat Examissa. Jos ensimmäinen uusinta ei mene läpi, niin opiskelija osallistuu lääkelaskutyöpajaan. Toisen uusinnan jälkeen uusintamahdollisuus vain matematiikan opettajan pitämässä lääkelaskupajassa.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t
Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)
Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)
Itsenäinen työskentely 98 t
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu ajalla 8.1. - 9.2.2024. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla, joka pidetään 9.1.2024. Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut
Lisätietoja opiskelijoille
Lisätietoja opiskelijoille
Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2.
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.
Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.
Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset mahdollisia, tarkasta aina ennen opetuksen alkua.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointiasteikko H-5
Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
12.02.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anna Niskanen
- Virpi Prieur
Vastuuhenkilö
Virpi Prieur
Opiskelijaryhmät
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta
Sisältö
- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä
Oppimateriaalit
Suomeksi
Kirurgisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö s. 91 - 126
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 10.1 Ruoansulatuselimistö s. 495 - 496
- 10.2 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 496 - 501
- 10.3 Äkillistä vatsakipua sairastavan hoitotyö s. 502 - 506
- 10.9 Paksu- ja peräsuolisyöpää sairastavan hoitotyö s. 526 - 536
- 10.11 Äkillistä umpilisäketulehdusta sairastavan hoitotyö s. 539 - 541
Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 12.1 Virtsanerityselimistö s.607
- 12.2 Virtaelinten toiminnan häiriöitä s. 607 - 609
- 12.3 Virtsateiden toimintahäiriöitä sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 609 - 611
- 12.8 Virtsakivitautia sairastavan hoitotyö s. 653 - 656
- 12.9 Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua sairastavan hoitotyö s. 656 - 665
- 12.11 Eturauhassyöpää sairastavan hoitotyö s. 668 - 675
Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 13.1 Luusto ja sen tehtävät s. 676
- 13.2 Trauma- ja luunmurtumapotilaan hoitotyö s. 667 - 686
- 13.3 Lonkkamurtumaa sairastavan hoitotyö s. 686 - 692
- 13.5 Nivelrikkoa sairastavan hoitotyö s. 698 - 709
12.8 - 644 - 648
2) Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo
Perioperatiivisen hoitotyön tenttimateriaali:
Oppikirja Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Turvallinen perioperatiivinen hoitotyö, s.6-49
Anestesiahoitotyö, s.50-103, 123-131
Leikkaushoitotyö, s.144-215, 230-231
Välinehuolto, s.216-299
Heräämöhoitotyö (välitön postoperatiivinen hoitotyö), s.232-256
Tarvittaessa voi hyödyntää myös aik. ilmestynyttä Perioperatiivisen hoitotyön kirjaa. (Karma, A., Kinnunen, T., Palovaara M., Perttunen J. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. 1. painos, 2016. Sanoma Pro Oy).
Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Moodlen materiaali
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).
Opetusmenetelmät
Opetusmenetelmät:
- Aktivoiva luento-opetus
- Flipped learning -opetus
- Laboraatio
- Simulaatio
- Yhteistoiminnallinen oppiminen
- Itsenäiset tehtävät
- Itsenäinen verkko-opiskelu: Akuutin kivun hoito (APS) ja Haavanhoidon ABC
- Lääkelaskukoe
- Tentti
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti on xx. Kaksi uusintakoemahdollisuutta, ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa.
Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä LIsäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta ja 2. uusinta. Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t
Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)
Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)
Itsenäinen työskentely 98 t
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla 7-11. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.
Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut
Lisätietoja opiskelijoille
Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2.
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Teoriaopetus järjestetään etänä. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.
Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.
Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset mahdollisia, tarkasta ennen opetuksen alkua.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointiasteikko H-5
Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo
Simulaatio 100% läsnäolo
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
12.02.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 65
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sara Pesonen
- Minna Marjamäki-Kekki
Vastuuhenkilö
Minna Marjamäki-Kekki
Opiskelijaryhmät
-
SXO23S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta
Sisältö
- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Oppimateriaalit
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Kirurgisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö s. 91 - 126
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 10.1 Ruoansulatuselimistö s. 495 - 496
- 10.2 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 496 - 501
- 10.3 Äkillistä vatsakipua sairastavan hoitotyö s. 502 - 506
- 10.9 Paksu- ja peräsuolisyöpää sairastavan hoitotyö s. 526 - 536
- 10.11 Äkillistä umpilisäketulehdusta sairastavan hoitotyö s. 539 - 541
Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 12.1 Virtsanerityselimistö s.607
- 12.2 Virtaelinten toiminnan häiriöitä s. 607 - 609
- 12.3 Virtsateiden toimintahäiriöitä sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 609 - 611
- 12.8 Virtsakivitautia sairastavan hoitotyö s. 653 - 656
- 12.9 Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua sairastavan hoitotyö s. 656 - 665
- 12.11 Eturauhassyöpää sairastavan hoitotyö s. 668 - 675
Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 13.1 Luusto ja sen tehtävät s. 676
- 13.2 Trauma- ja luunmurtumapotilaan hoitotyö s. 667 - 686
- 13.3 Lonkkamurtumaa sairastavan hoitotyö s. 686 - 692
- 13.5 Nivelrikkoa sairastavan hoitotyö s. 698 - 709
12.8 - 644 - 648
2) Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo
Perioperatiivisen hoitotyön tenttimateriaali:
Oppikirja Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Turvallinen perioperatiivinen hoitotyö, s.6-49
Anestesiahoitotyö, s.50-103, 123-131
Leikkaushoitotyö, s.144-215, 230-231
Välinehuolto, s.216-299
Heräämöhoitotyö (välitön postoperatiivinen hoitotyö), s.232-256
Tarvittaessa voi hyödyntää myös aik. ilmestynyttä Perioperatiivisen hoitotyön kirjaa. (Karma, A., Kinnunen, T., Palovaara M., Perttunen J. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. 1. painos, 2016. Sanoma Pro Oy).
Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Moodlen materiaali
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).
Opetusmenetelmät
Opetusmenetelmät:
- Aktivoiva luento-opetus
- Flipped learning -opetus
- Laboraatio
- Simulaatio
- Yhteistoiminnallinen oppiminen
- Itsenäiset tehtävät
- Pienryhmätehtävät
- Lääkelaskukoe
- Itsenäinen verkko-opiskelu: Akuutin kivun hoito (APS) ja Haavanhoidon ABC
- Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kliininen harjoittelu kevät ja syksy -24
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti (katso lukujärjestys). Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta. Tämän opintojakson vastuuopettaja on Minna Marjamäki-Kekki.
Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä (ks. lukujärjestys). Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta ja 2. uusinta. Aikataulusta infotaan orientaatiossa. Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t
Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)
Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)
Itsenäinen työskentely 98 t
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla 7-11. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.
Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut
Lisätietoja opiskelijoille
Suomeksi
Lisätietoja opiskelijoille
Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja Lääkehoito 2: tulee olla suoritettuna lab. 1-3 ja vastaavat teoriaopinnot.
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Ilmoittamatta jättämisestä opiskelija voidaan evätä toteutukselta.
Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Teoriaopetus järjestetään etänä. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.
Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.
Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset ovat mahdollisia, tarkasta aikataulutus ennen opetuksen alkua.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointiasteikko H-5
Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo
Simulaatio 100% läsnäolo
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 06.10.2023
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ulla Vaherkoski
- Leena Hinkkanen
- Katri Kiiski
Vastuuhenkilö
Ulla Vaherkoski
Opiskelijaryhmät
-
SXO20S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO20S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO20S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO20S1DSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä D
-
SXO20S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
Tavoitteet
Opiskelija
- syventää näyttöön perustuvaa osaamistaan hoitotyön keskeisten osaamisalueiden mukaisessa hoitotyössä: kliininen, päätöksenteko-, ohjaus-, vuorovaikutus, eettinen, terveyden edistämisen sekä kehittämis- ja johtamisosaaminen.
- osaa arvioida omaa kehittymistään näyttöön perustuen sekä osoittaa vastuunsa hoitotyön laadusta omassa toiminnassaan.
- omaa valmiudet tulevaisuusorientoituneeseen ja potilas- ja asiakaslähtöiseen hoitotyön kehittämiseen.
- syventää osaamistaan suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää potilaiden kliinistä (sisätauti-kirurginen) hoitotyötä eri toimintaympäristöissä.
- syventää osaamistaan tukea ja ohjata potilasta ja hänen läheisiään hoitopolun eri vaiheissa.
Sisältö
- näyttöön perustuva sairaanhoitotyö ja sen kehittäminen
- sairaanhoitajan asiantuntijuus sekä moniammatillinen tiimi- ja verkostotyö
- terveysteknologia ja sairaanhoitotyön tulevaisuuden osaaminen
- sisätauti-kirurgisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot
- voimavaraistumista tukeva potilasohjaus sekä läheisten tukeminen ja ohjaus
- erityiskysymykset
Aika ja paikka
vk 33 - 40
Lähiopetus Myllypuron kampus
Osa teoriaopetuksesta verkossa
Oppimateriaalit
Materiaalina käytetään sekä kirjallista materiaalia, verkkomateriaalia että Moodlessa olevaa materiaalia.
Elonen - Tolonen 2015, Syöpälääkkeet. Duodecim. Tämä löytyy Terveysportista.
Nieminen, Marjut 2016, Käsikirja syöpälääkehoitoa saavan potilaan ohjauksesta. Tämä löytyy netistä sähköisenä sekä myöskin opintojaksolla käytössä olevassa Moodlessa on linkki tähän.
Ahonen, ym. Kliininen hoitotyö 2019, Sanoma Pro.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Käänteinen opetus
Aktivoiva luento-opetus
Tehtäväohjattu opetus
Verkko-opetus (Moodle)
Asiantuntijaluennot
Yhteistoiminnallinen oppiminen
Laboraatio-opetus
Simulaatio
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu vk 41 - 50, erillinen toteutus SX00EA16-3004.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta lukujärjestyksessä viikolla 40. Uusintamahdollisuudet kerrotaan opintojakson orientaatiossa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaista suoritustapaa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 15 op eli opiskelijalle 405 tuntia työtä. Tästä tuntimäärästä lukujärjestyksessä näkyvä opetus vaatii läsnäoloa opetuksessa, loppuosuus muodostuu erilaisesta itsenäisestä opiskelusta yksin tai pienryhmissä.
Sisällön jaksotus
Opetus ajoittuu viikoille 33 - 40. Orientaatio opintojaksoon on x (kts. lukujärjestys) ja siihen osallistuminen on pakollista. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Lisätietoja opiskelijoille
Kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso ja lukusuunnitelman mukaisesti se ajoittuu opintojen viimeiselle lukukaudelle. Opintojakson suorittaminen edellyttää, että kliinisen ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliinisen harjoittelut on suoritettu. Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7 - Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen voi suorittaa vasta, kun kaikki perusharjoittelut on suoritettu.
Opintojakso vaatii paljon työskentelyä, joten muiden opintojen suorittaminen samanaikaisesti on haasteellista.
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson opettajille mahdollisimman pian orientaation jälkeen.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti (1 - 5)
Hyväksytty lääkelaskukoe
Hyväksytysti suoritetut laboraatiot ja simulaatiot
Hyväksytysti suoritetut seminaarit, tehtävät ja verkkokurssit
Jatkuva näyttö
Esitietovaatimukset
Opiskelija voi valita sairaanhoitotyön asiantuntijuusosaamisen opinnot, kun hän on suorittanut sairaanhoitotyön ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliiniset harjoittelut, ellei opiskelijan HOPSissa ole toisin sovittu.
Ilmoittautumisaika
01.09.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
09.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus (op)
8 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 44
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tiia Ylhäinen-Holstila
- Vivien Nagy-Wikstedt
- Maria Kouvalainen
- Camilla Långstedt
Vastuuhenkilö
Vivien Nagy-Wikstedt
Aika ja paikka
Sisältää
-Etäopetusta verkossa 4 x 2h
-Lähiopetusta 2 x 8h
-Opintojakson kirjallinen ja näyttökoe päivä 1 x 8h
Paja 1 vko41 ti 10.10.2023 klo9.00-11.00 Zoom
Lähipäivä 1. vko44 ma 30.10.2023 klo9.00-16.00 kampuksella
Paja 2. vko45 ti 7.11.2023 klo9.00-11.00 Zoom
Lähipäivä 2. vko46 ma 13.11.2023 klo9.00-16.00 kampuksella
Paja 3 vko47 ti 21.11.2023 klo9.00-11.00 Zoom
Paja 4 vko48 ti 28.11.2023 klo9.00-11.00 Zoom
Lähipäivä 3. Koe vko50 ma 11.12.2023 klo9.00-11.00 kampuksella
Oppimateriaalit
-Opetusmateriaali määritellään opintojakson alussa moodle verkko-oppimisympäristössä.
-Moodlen materiaali
-Suositeltavaa materiaalia:
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy
Storvik-Sydänmaa ym. 2019. Lapsen ja perheen hoitotyö. Sanomapro Oy.
Hämäläinen K, Kanerva A, Kuhanen C, Seuri T & Schubert C. 2017.Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro. (saatavana sähköisesti Metropolian kirjastosta)
Lönnqvist J., Henriksson M & Marttunen M. 2017 Psykiatria. Duodecim. (saatavana sähköisesti Metropolian kirjastosta)
Partanen A, Holmberg J, Inkinen M, Kurki M & Salo-Chydenius S. 2015. Päihdehoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro. (saatavana sähköisesti Metropolian kirjastosta)
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Työmuodot
-Käänteinen oppiminen (flipped learning)
-Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
-Kontaktiopetus
-Pienryhmätyöskentely
-Laboraatio
-Simulaatio
-Itsenäinen opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-Opintojakson kirjallinen koe ja näyttökoe vko50 ma 11.12.2023 klo9.00-11.00 kampuksella
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op= 27h
Toteutuksen kokonaismäärä on 270 tuntia, josta kontaktiopetusta on 40t (pajaopetus, lähiopetus, kirjallinen koe ja näyttökoe), itsenäinen opiskelu 230t (itsenäiset tehtävät, moodlen materiaalit, ryhmätehtävät, verkkokurssit, ennakkotehtävät lähiopetuspäiviin, kirjalliseen ja näyttökokeeseen valmistautuminen)
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään ensimmäisessä pajaopetuksessa.
Lisätietoja opiskelijoille
Pajaopetuksiin ja lähipäiviin osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kirjallinen koe ja näyttökoe arvioidaan Hyväksytty/Hylätty
Opintojakson tehtävät tulee olla suoritettuna hyväksytysti annetun aikataulun mukaisesti.
Pajaopetuksiin 4 x (100% läsnäolo)
Lähiopetuksiin 3 x (100% läsnäolo)
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 31.07.2023
Ajoitus
19.12.2023 - 08.03.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus (op)
8 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tiia Ylhäinen-Holstila
- Vivien Nagy-Wikstedt
- Maria Kouvalainen
- Anna O'Sullivan
Vastuuhenkilö
Vivien Nagy-Wikstedt
Aika ja paikka
Sisältää
-Etäopetusta verkossa 4 x 2h
-Lähiopetusta 2 x 8h
-Opintojakson kirjallinen ja näyttökoe päivä 1 x 8h
Paja 1 vkox x.x..2023 klo 9.00-11.00 Zoom
Lähipäivä 1. vkox x.x.2023 klo 9.00-16.00 kampuksella
Paja 2. vkox x.x .2023 klo 9.00-11.00 Zoom
Lähipäivä 2. vkox x.x.2023 klo 9.00-16.00 kampuksella
Paja 3 vkox x.x.2023 klo 9.00-11.00 Zoom
Paja 4 vkox x.x.2023 klo 9.00-11.00 Zoom
Lähipäivä 3. Koe vkox x.x.2023 klo 9.00-11.00 kampuksella
Oppimateriaalit
-Opetusmateriaali määritellään opintojakson alussa moodle verkko-oppimisympäristössä.
-Moodlen materiaali
-Suositeltavaa materiaalia:
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy
Storvik-Sydänmaa ym. 2019. Lapsen ja perheen hoitotyö. Sanomapro Oy.
Hämäläinen K, Kanerva A, Kuhanen C, Seuri T & Schubert C. 2017.Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro. (saatavana sähköisesti Metropolian kirjastosta)
Lönnqvist J., Henriksson M & Marttunen M. 2017 Psykiatria. Duodecim. (saatavana sähköisesti Metropolian kirjastosta)
Partanen A, Holmberg J, Inkinen M, Kurki M & Salo-Chydenius S. 2015. Päihdehoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro. (saatavana sähköisesti Metropolian kirjastosta)
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Työmuodot
-Käänteinen oppiminen (flipped learning)
-Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
-Kontaktiopetus
-Pienryhmätyöskentely
-Laboraatio
-Simulaatio
-Itsenäinen opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-Opintojakson kirjallinen koe ja näyttökoe vkox ma x.x.2023 klo 9.00-11.00 kampuksella
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op= 27h
Toteutuksen kokonaismäärä on 270 tuntia, josta kontaktiopetusta on 40t (pajaopetus, lähiopetus, kirjallinen koe ja näyttökoe), itsenäinen opiskelu 230t (itsenäiset tehtävät, moodlen materiaalit, ryhmätehtävät, verkkokurssit, ennakkotehtävät lähiopetuspäiviin, kirjalliseen ja näyttökokeeseen valmistautuminen)
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään ensimmäisessä pajaopetuksessa.
Lisätietoja opiskelijoille
Pajaopetuksiin ja lähipäiviin osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kirjallinen koe ja näyttökoe arvioidaan Hyväksytty/Hylätty
Opintojakson tehtävät tulee olla suoritettuna hyväksytysti annetun aikataulun mukaisesti.
Pajaopetuksiin 4 x (100% läsnäolo)
Lähiopetuksiin 3 x (100% läsnäolo)
Ilmoittautumisaika
01.04.2024 - 12.05.2024
Ajoitus
21.05.2024 - 20.09.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 30
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tiia Ylhäinen-Holstila
- Vivien Nagy-Wikstedt
- Maria Kouvalainen
- Kari Hyvärinen
Vastuuhenkilö
Maria Kouvalainen
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 08.03.2024
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ulla Vaherkoski
- Leena Hinkkanen
- Katri Kiiski
Vastuuhenkilö
Ulla Vaherkoski
Opiskelijaryhmät
-
SXO21K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO21K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- syventää näyttöön perustuvaa osaamistaan hoitotyön keskeisten osaamisalueiden mukaisessa hoitotyössä: kliininen, päätöksenteko-, ohjaus-, vuorovaikutus, eettinen, terveyden edistämisen sekä kehittämis- ja johtamisosaaminen.
- osaa arvioida omaa kehittymistään näyttöön perustuen sekä osoittaa vastuunsa hoitotyön laadusta omassa toiminnassaan.
- omaa valmiudet tulevaisuusorientoituneeseen ja potilas- ja asiakaslähtöiseen hoitotyön kehittämiseen.
- syventää osaamistaan suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää potilaiden kliinistä (sisätauti-kirurginen) hoitotyötä eri toimintaympäristöissä.
- syventää osaamistaan tukea ja ohjata potilasta ja hänen läheisiään hoitopolun eri vaiheissa.
Sisältö
- näyttöön perustuva sairaanhoitotyö ja sen kehittäminen
- sairaanhoitajan asiantuntijuus sekä moniammatillinen tiimi- ja verkostotyö
- terveysteknologia ja sairaanhoitotyön tulevaisuuden osaaminen
- sisätauti-kirurgisen potilaan hoitotyön syventävät opinnot
- voimavaraistumista tukeva potilasohjaus sekä läheisten tukeminen ja ohjaus
- erityiskysymykset
Aika ja paikka
vk 2-11
Lähiopetus Myllypuron kampus
Osa teoriaopetuksesta verkossa
Oppimateriaalit
Materiaalina käytetään sekä kirjallista materiaalia, verkkomateriaalia että Moodlessa olevaa materiaalia.
Elonen - Tolonen 2015, Syöpälääkkeet. Duodecim. Tämä löytyy Terveysportista.
Nieminen, Marjut 2016, Käsikirja syöpälääkehoitoa saavan potilaan ohjauksesta. Tämä löytyy netistä sähköisenä sekä myöskin opintojaksolla käytössä olevassa Moodlessa on linkki tähän.
Ahonen, ym. Kliininen hoitotyö 2019, Sanoma Pro.
Hotus ja .Käypä-hoito suositukset
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Käänteinen opetus
Aktivoiva luento-opetus
Tehtäväohjattu opetus
Verkko-opetus (Moodle)
Asiantuntijaluennot
Yhteistoiminnallinen oppiminen
Laboraatio-opetus
Simulaatio
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu vk 12- 21 erillinen toteutus SX00EA16-3010.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta lukujärjestyksessä viikolla 10-11. Uusintamahdollisuudet kerrotaan opintojakson orientaatiossa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaista suoritustapaa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 15 op eli opiskelijalle 405 tuntia työtä. Tästä tuntimäärästä lukujärjestyksessä näkyvä opetus vaatii läsnäoloa opetuksessa, loppuosuus muodostuu erilaisesta itsenäisestä opiskelusta yksin tai pienryhmissä.
Sisällön jaksotus
Opetus ajoittuu viikoille 2-11. Orientaatio opintojaksoon on 9.1-24 9.45-12.15. Orientaatiotunnille osallistuminen on pakollista. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Lisätietoja opiskelijoille
Kyseessä on sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintojakso ja lukusuunnitelman mukaisesti se ajoittuu opintojen viimeiselle lukukaudelle. Opintojakson suorittaminen edellyttää, että kliinisen ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliinisen harjoittelut on suoritettu. Kliinisen hoitotyön harjoittelu 7 - Sairaanhoitajan asiantuntijuusosaaminen voi suorittaa vasta, kun kaikki perusharjoittelut on suoritettu.
Opintojakso vaatii paljon työskentelyä, joten muiden opintojen suorittaminen samanaikaisesti on haasteellista.
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson opettajille mahdollisimman pian orientaation jälkeen.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti (1 - 5)
Hyväksytty lääkelaskukoe
Hyväksytysti suoritetut laboraatiot ja simulaatiot
Hyväksytysti suoritetut seminaarit, tehtävät ja verkkokurssit
Jatkuva näyttö
Esitietovaatimukset
Opiskelija voi valita sairaanhoitotyön asiantuntijuusosaamisen opinnot, kun hän on suorittanut sairaanhoitotyön ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja näihin kuuluvat kliiniset harjoittelut, ellei opiskelijan HOPSissa ole toisin sovittu.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 17.11.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marita Saros
- Minna Lifländer
Vastuuhenkilö
Marita Saros
Opiskelijaryhmät
-
SXO22S2ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää yleisimpien aiheuttajamikrobien tartuntatiet ja pystyy kuvaamaan yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita sekä tietää mikrobitartunnoilta suojautumisen perusteita ammatissaan
- osaa selittää mikrobien vastaisen lainsäädännön ja torjuntatyön organisoitumisen Suomessa.
- tuntee mikrobien vastaisen puolustusjärjestelmän toiminnan erityisesti solujen tasolla veressä ja imunesteessä
- tuntee yleisimpien mikrobiologisten näytteiden (sieni-, bakteeri- ja virusnäytteet) ottotavat esim. nielusta, virtsasta ja haavasta
- ymmärtää kliinisten laboratoriopalveluiden kokonaisuuden osana terveyspalvelujärjestelmää
- tunnistaa laboratoriotutkimusten merkityksen potilaan hoidossa
- ymmärtää laboratoriotutkimusten preanalyyttiset vaatimukset
- osaa ohjata potilaita laboratoriotutkimuksiin suositusten mukaisesti
- osaa ohjatusti ottaa ihopistos- ja laskimoverinäytteitä vakuumitekniikalla
- tunnistaa vieritestin käyttöalueet, laadunvarmistuksen ja dokumentoinnin
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (ruotsin kielen) suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö
- kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat, normaalifloora, mikrobien vaikutus tautien synnyssä, hoitoon liittyvät infektiot
- infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet
- mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisoituminen Suomessa
- kliininen laboratoriotoiminnan merkitys terveydenhuollossa
- kliinisen laboratoriotyön prosessi, viitearvot ja laadunvarmistus
- preanalytiikan merkitys kliinisessä laboratoriotoiminnassa
- potilaan ohjaus laboratoriotutkimuksiin
- ihopistos- ja laskimovernäytteiden otto suositusten mukaisesti
- mikrobiologisen näytteenoton perusteet
- vieritestaus terveydenhuollossa
- ammattialan suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittava keskeinen sanasto ruotsin kielitaidon syventämiseksi
- omien ruotsin kielen oppimisstrategioiden kehittäminen ja oman ruotsin kielen taidon realistinen arviointi
Aika ja paikka
Mikrobiologia, kl.lab.tutkimukset:
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Näytteenottojen laboraatiot: Myllypuro
Ajoitus: ks. lukujärjestys
Ruotsi: Ks. lukujärjestys.
Oppimateriaalit
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Kl.Mikrobiologia, lab. tutkimukset osion:
- Karhumäki, Eliisa, Jonsson, Anne ja Saros, M., Mikrobit hoitotyön haasteena, Edita 2021, saatavilla myös e-kirjana:
- Linkki E-kirjaan löytyy täältä: https://metropolia.finna.fi/Record/3amk.292860 .
- Käyttöohjeet löytyvät täältä: https://libguides.metropolia.fi/ekirjat/ellibs
Kirjasta aiheet: Mikrobit ihmisen elinympäristössä, Mikrobit ihmisen käytössä, Mikrobiryhmät, Mikrobien kasvuun vaikuttavia tekijöitä, Mikrobit ja ihminen, Tartunta: Tartuntatiet, Infektioille altistavia tekijöitä, Infektioiden ennaltaehkäisy, Työturvallisuus ja henkilökunnan terveydenhuolto, Infektioiden torjuntatyö, Infektiotaudit, Laboratoriodiagnostiikka
- http://www.hotus.fi/hotus.fi/hoitotyön suositukset
- Lisäksi oppimateriaalia Moodle ja OMAssa
Ruotsin oppimateriaali on Moodlessa.
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Kontaktiopetus
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Itsenäinen opiskelu
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Moodle
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
N/A
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kl.mikrob., lab.tutk: Tentin korvaavia tehtäviä
Ruotsi: Uusintakokeet järjestetään sosiaali- ja terveysalan uusintakokeissa, ja niistä tiedotetaan opintojakson aikana.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-1 op = 27 t
Osiot:
1) Kl.mikrobiologia, laboratoriotutkimukset: 2 op eli opiskelijalle 54 h
2) Ruotsi: 3 op = 81h
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat OMAsta ja esitellään orientaatiotunnilla, orientaatiot pidetään erikseen.
Lisätietoja opiskelijoille
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista (koskee 180 op sh-opintojaksojen tosuja)
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
• Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Anatomian ja fysiologian mielellään kokonaiset opintojaksot.
* Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille sekä tehdä tunti- ja kotitehtävät ja osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio.
• AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.
Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheäntekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kliininen mikrobiologia, laboratotiotutkimukset: Hyväksytty/ Hylätty
Orientaatio: 100 % läsnäolo, Laboraatiot 100% läsnäolo ja annetut tehtävät tehty
Ruotsi: Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille (100 % läsnäolo) ja tehdä tunti- ja kotitehtävät sekä osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio. Ruotsin suullinen ja kirjallinen osio arvioidaan asteikolla 0-5.
Esitietovaatimukset
Ruotsi: Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen taitotaso (CEF) B1.
Lisätiedot
Huomattavaa: Jos opiskelijan koulusivistyskieli ei ole suomi, hän suorittaa opintojaksoon sisältyvän ruotsin osuuden Suomi toisena kielenä -osuutena
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
16.10.2023 - 17.11.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marita Saros
- Minna Lifländer
Vastuuhenkilö
Marita Saros
Opiskelijaryhmät
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C

11.09.2023 - 13.10.2023

SXK23K1Ensihoidon tutkinto-ohjelma

Kl.mikrob., lab.tutkimukset pidetään yhdessä SX00DZ97-3017 toteutuksen kanssa.
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista (koskee 180 op sh-opintojaksojen tosuja)
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia. (Laboraatiot on mahdollista hyväksilukea, jos opiskelija on jo käynyt esim. HUS:n oman näytteenoton koulutuksen tai lähihoitajakoulutukessa erillisen 10 op:n näytteenoton koulutuksen (sis. harjoittelun HUS:ssa) ja hallitsee monipuolisesti näytteenotot (sis. mikrob.- sekä laskimonäytteet). Laboraatioihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.

Kl.mikrob., lab.tutkimukset pidetään yhdessä SX00DZ97-3019 toteutuksen kanssa.

Kl.mikrob., lab.tutkimukset pidetään yhdessä SX00DZ97-3020 toteutuksen kanssa.

Kl.mikrob., lab.tutkimukset pidetään yhdessä SX00DZ97-3021 toteutuksen kanssa.

08.01.2024 - 19.04.2024

Kl.mikrob., lab.tutkimukset pidetään yhdessä SX00DZ97-3016 toteutuksen kanssa.

- Kaija Bergman
- Hanna Lenkola
Vastuuhenkilö
Hanna Lenkola

- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (suomi toisena kielenä S2) suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö
- kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat, normaalifloora, mikrobien vaikutus tautien synnyssä, hoitoon liittyvät infektiot
- infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet
- mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisoituminen Suomessa
- kliininen laboratoriotoiminnan merkitys terveydenhuollossa
- kliinisen laboratoriotyön prosessi, viitearvot ja laadunvarmistus
- preanalytiikan merkitys kliinisessä laboratoriotoiminnassa
- potilaan ohjaus laboratoriotutkimuksiin
- ihopistos- ja laskimovernäytteiden otto suositusten mukaisesti
- mikrobiologisen näytteenoton perusteet
- vieritestaus terveydenhuollossa
- ammattialan suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittava keskeinen sanasto suomen kielitaidon syventämiseksi (S2)
- omien suomen kielen oppimisstrategioiden kehittäminen ja oman suomen kielen taidon realistinen arviointi
Aika ja paikka
Mikrobiologia, kl.lab.tutkimukset:
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Näytteenottojen laboraatiot: Myllypuro
Ajoitus: ks. lukujärjestys
Suomi toisena kielenä: Ks. lukujärjestys.

- Lisäksi oppimateriaalia OMAssa
Suomi toisena kielenä oppimateriaali on Moodlessa.
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Kontaktiopetus
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Itsenäinen opiskelu
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Moodle
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
N/A
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kl.mikrob., lab.tutk: Tentin korvaavia tehtäviä
Suomi toisena kielenä: Uusintakokeet järjestetään sosiaali- ja terveysalan uusintakokeissa, ja niistä tiedotetaan opintojakson aikana.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-1 op = 27 t
Osiot:
1) Kl.mikrobiologia, laboratoriotutkimukset: 2 op eli opiskelijalle 54 h
2) Suomi toisena kielenä: 3 op = 81h
Sisällön jaksotus
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista (koskee 180 op sh-opintojaksojen tosuja)
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
• Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Anatomian ja fysiologian mielellään kokonaiset opintojaksot.
* Suomi toisena kielenä: Opiskelija osallistuu kielen oppitunneille, suorittaa annetut tunti- ja kotitehtävät ja osallistuu suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson kielen osion.

Suomi toisena kielenä:

Suomi toisena kielenä: Opiskelijan osallistuminen kielen oppitunneille, tunti- ja kotitehtävien suorittaminen ja osallistuminen suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson kielen osion. Suullinen ja kirjallinen osio arvioidaan asteikolla 0-5.
Lisätiedot
Opintojakso on tarkoitettu opiskelijoille, joiden koulusivistyskieli on muu kuin suomi.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
18.09.2023 - 22.12.2023

11.09.2023 - 22.12.2023

- http://www.hot