Siirry suoraan sisältöön

Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma

Tutkinto:
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Terveydenhoitaja (AMK)

Laajuus:
240 op

Harjoittelu ja työelämäyhteistyö

Opinnoista on noin 100 opintopistettä harjoittelua, joka toteutuu kliinisessä hoitotyön ja terveydenhoitajatyön toimintaympäristössä tai muussa yhteydessä.
Myös muissa kuin harjoitteluun liittyvissä opintojaksoissa tehdään työelämäyhteistyötä.

Tutkintovaatimukset ja asetukset

Katso Metropolian yleinen tutkintosääntö >>

Jatko-opinnot

Mahdollisuus ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen
(ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja yliopisto-opinnot).

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen erityisperiaatteet

Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan. Katso Metropolian yleiset AHOT-ohjeet.

Tutkinnon profiili

Terveydenhoitajatyön laaja-alainen asiantuntija, jolla on vahva promotiivisen ja preventiivisen terveyden edistämisen osaaminen.
Katso tutkinnon yleinen kuvaus tutkinto-ohjelman internet-sivuilta.

Korkeakoulusta valmistuvien työprofiilit

Terveydenhoitajat työskentelevät äitiys- ja lastenneuvolatyössä, perhekeskuksissa, aikuisneuvonnassa ja päivystysvastaanotossa, koulu-, opiskelu- ja työterveyshuollossa, kotihoidossa, järjestöissä, erilaisissa koulutus- ja projektitehtävissä, itsenäisinä yrittäjinä sekä sairaaloissa.

Keskeiset oppimistulokset

Keskeiset oppimistulokset on kuvattu opetussuunnitelmassa.

Valmistuminen

Opintojen suorittaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.
Opiskelija on saavuttanut tutkinto-ohjelman pakollisessa vieraassa kielessä sellaisen suullisen ja kirjallisen taidon, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen (Asetus 352/2003, §8). Hän on osoittanut sellaista ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa, joka vastaa lain (424/2003, 6§) julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavaa ruotsin kielen taitoa kaksikielisessä viranomaisessa arvosanalla tyydyttävä /hyvä, julkishallinnossa käytössä olevalla arviointiasteikolla hyvä/tyydyttävä.
Opiskelija on saanut koulusivistyksensä suomen kielellä, suorittanut opinnäytetyöhön sisältyvän kypsyysnäytteen suomen kielellä.
Koulutus täyttää terveydenhuollon ammattihenkilöstöä koskevan lain (559/1994 ja 1200/2007) ja asetuksen (564/1994) sekä neuvoston direktiivien 89/594/ETY, 89/595/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2005/36/EY, artikla 31 (sisältäen neuvoston direktiivit 89/48/ETY, 77/452/ETY, 77/453/ETY) ja 2001/19/EY koulutukselle asettamat vaatimukset.
Koulutus on noudattanut Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2013/55/EY, artikla 11, taso d.
Opetussuunnitelmaan on kuulunut harjoittelua 100 opintopistettä.

Tutkinnon taso

Ammattikorkeakoulututkinto

Opiskelijavaihto

Opintojen aikana on mahdollisuus hakea kansainväliseen opiskelijavaihtoon sekä harjoitteluun ulkomaille.

Erityispääsyvaatimukset

Ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset.

Opintosuorituksia ja arviointia koskevat säännöt

Opintosuoritusten ja arvioinnin kriteerit löytyvät opintojaksojen toteutussuunnitelmista. Opintojakson opettaja on vastuussa arvioinnista. Opiskelijoille kerrotaan opintojakson alussa opintojakson suoritus- ja arviointitavat.

Opintojen toteuttaminen

Päivätoteutuksen opinnot 240 op: toteutuvat kokopäiväopintoina.
Monimuotototeutuksen opinnot 60-90 op: toteutuvat monimuoto-opintoina.

Tutkinto-ohjelman vastaava

Osaamisaluepäällikkö
Päivi Haarala
paivi.haarala@metropolia.fi
puh. +358 40 334 0923
Tutkintovastaava Asta Lassila
Asta.Lassila(at)metropolia.fi
puh. +358 40 40 630 0990

Terveydenhoitotyö
Tunnus
(SXQ23K2)
Terveydenhoitotyö
Tunnus
(SXQ22K2)
Terveydenhoitotyö
Tunnus
(SXQ21K2)
Terveydenhoitotyö
Tunnus
(SXQ20K2)
Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.10.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Niina Suni
  • Katariina Pälli
Vastuuhenkilö

Niina Suni

Opiskelijaryhmät
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL22S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet

Sisältö

- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet

Aika ja paikka

Metropolia AMK Myllypuron Campus vko 34-44 (orientaatio 1-2 vko aikaisemmin)

Oppimateriaalit

Anatomian ja fysiologian vaihtoehtoisia oppikirjoja:
Ihmisen fysiologia ja anatomia. Nienstedt, Arstila, Hänninen, Björkqvist, Sanoma Pro Oy. (Useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).

Anatomia ja fysiologia, rakenteesta toimintaan. Leppäluoto, Rintamäki, Vakkuri, Vierimaa ja Lauri. Sanoma Pro Oy 2019 (myös muut painokset käyvät).

Ihminen - fysiologia ja anatomia. Sand, Sjaastadt ja Haug. Sanoma Pro Oy (kaikki painokset käyvät).

Lähihoitajien oppikirjat ovat erinomaiset yleiskuvan saamiseksi.

Patofysiologian oppikirja:
Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Karttunen, Lehtonen, Edita. Tällä kirjalla huono saatavuus, siksi siitä löytyy soveltuvat osat scannattuna jaettavista materiaaleista.

Opetusmenetelmät

Lähiluennot ja anatomisten mallien avulla opiskelu luokassa, itsenäinen opiskelu Moodlen työtilassa opettajan tallenteiden, anatomian täytettävien monisteiden, muiden opettajan jakamien materiaalien sekä valinaisen oppikirjan avulla. Luokkaopiskeluun osallistutaan!

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tiedot löytyvät Moodlesta, 3 tenttiä tehdään opintojakson aikana, myös mahdolliset uusinnat, laajin AFY tentti opintojakson viimeisen lähiopiskelun jälkeen.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Verkkototeutus/ Kirjatentti

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 tuntia opiskelijan työtä, josta korkeintaan 42 tuntia lähiopiskelua.

Sisällön jaksotus

Opettajan ehdotus opiskelijan opiskelun jaksotukseen sekä lähiopetusten ajankohdat ja sisällöt ovat Moodlen työtilassa.

Lisätietoja opiskelijoille

Luennoille ja anatomian pienryhmätunneille osallistutaan,
Ilmoittaudu itse ensin Omaan (= opintojaksolle) ja sitten Moodlen työtilaan:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (SXQ22S1, SXL22S1).
Työtila-avain: AFYSXQL22S1
Voit aloittaa opiskelusi heti, kun olet päässyt Moodlen työtilaan!

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osallistuminen
Tentit:
Liikuntaelimistö HYV/HYL
Patofysiologia noin 1 op 0-5, painoarvo 1/5
Anatomia ja fysiologia noin 4 op 0-5, painoarvo 4/5

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 31.10.2022

Ajoitus

12.10.2022 - 16.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Katariina Pälli
Vastuuhenkilö

Katariina Pälli

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP22S
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2022

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet

Sisältö

- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet

Aika ja paikka

Syksy 2022, Myllypuron kampus 24.10.-16.12.2022
Tarkempi aikataulu selviää kurssin orientaatiossa.
Orientaatio on pakollinen.

Oppimateriaalit

Kertaavat luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)

Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

Lähiluennot (Lähitoteutuksella opetukseen osallistutaan, luentoja ei striimata)
Anatomiset mallit lähiopiskelussa (laboraatiot, nämä ovat pakolliset)
Anatomian tehtävät moodlessa (suositeltavia, ei pakollisia)
Luentotallenteet kertaamisen tueksi
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Anatomian ja fysiologian e-tentti syksyn 2022 toteutuksen ajoituksen mukaan
Patofysiologian e-tentti syksyn 2022 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tuki- ja liikuntaelimistön e-tentti syksyn 2022 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssin orientaatiossa, joka on pakollinen.
Uusintatentti mahdollisuutta ei ole, koska opiskelijalla on e-tenteistä kolme yrityskertaa.
Opintojakson osien arvosanoja ei voi yrittää korottaa, koska kaikkia osia saa tenttiä kolme kertaa.
Ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan, Katariina Pälliin.

Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen. Opiskelija vastaa mahdollisen lukitodistuksen hankkimisesta ja toimittamisesta vastuuopettajalle.

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kirjallisuustentti, verkkototeutus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135h

Sisällön jaksotus

Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.

Lisätietoja opiskelijoille

Lähipainoitteisen toteutuksen opetuksiin ei voi osallistua etäyhteydellä. Lähiopetukseen osallistutaan. Anatomian laboraatiot ovat pakollisia. Korvaava laboraatiokerta järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana ilta-aikaan. Seuraa toteutuksen tiedostusta.
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

23.01.2023 - 17.03.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Niina Suni
Vastuuhenkilö

Niina Suni

Opiskelijaryhmät
  • SXQ23K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL23K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet

Sisältö

- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet

Aika ja paikka

Kevät 2023 Myllypuron kampus.

Oppimateriaalit

Sand et. al. Ihminen, fysiologia ja anatomia. SanomaPro. Tai vastaava oppikirja. Opettaja suosittelee myös lähihoitajien anatomian ja fysiologian kirjojen käyttöä. Katso Moodle!
Lehtonen ja Karttunen. Mikä vaivaa? tautiopin perusteet. Edita. Soveltuvin osin. Moodlessa.
Opiskelumonisteet: anatomian tehtävät ja patofysiologian moniste Moodlessa
Opettjan tallenteet ja muu opettajan jakama materiaali ja inernetlinkit Moodlessa.

Moodlen työtila, kopioi osoite:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (SXQ23K1, SXL23K1)
Työtila-avain: AFYSXLQ23K

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu kirjojen ja Moodlen materiaalien avulla (opettajan tallenteet, anatomian täytettävät tehtävät, patofysiologian moniste sekä muu materiaali), lähiluennot ja opiskelu anatomisten mallien avulla.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentit 3 kpl: 16 min, 20 min ja 40 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kirjatentti, verkkototeutus (täysin itsenäisiä, vaativat opiskelijalta itsekuria ja hyviä opiskelutaitoja).
Hyväksilukeminen, sovitaan Urapolkuohjaajan kanssa todistamalla aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelijalla täytyy olla AMK tai yliopistotatasoinen suoritus jossa on vastaavat sisällöt sekä vähintään sama laajuus (Patofysiologia 1 op ja AFY 4 op).
Pedagoginen ratkaisu osittaisesta hyväksilukemisesta: prosessi aloitetaan Urapolkuohjaajan kanssa ja toteutetaan aineopettajan puolesta. Opiskelija todistaa aiemmin hankitun osaamisensa. Opiskelija voi saada vain joko koko patofysiologian tai koko anatomian ja fysiologian hyväksiluettua, yksilöllistä raatälöintiä ei tehdä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työtunnit 5op = 135 tuntia. Enintään 50 h lähiopiskelua luokissa: orientaatio, luennot ja laboraatiot. Vähintään
85 h itsenäistä opiskelua (pienryhmissä) Moodlessa annetun materiaalin ja kirjallisuuden avulla.

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelija valmistautuu lähiopetukseen opiskelemalla aihepiiriä etukäteen (flipped learning). Lähiopetukseen ja anatomian malliopiskelutunteihin osallistuminen on pakollista. Poissaolo anatomisten mallien opiskelutunnilta korvataan rästikerroilla.
Luokkaopetusta ei striimata.
Ilmoittautuminen tähän opintojaksoon on sitova.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentit Moodlessa.

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 31.03.2023

Ajoitus

23.01.2023 - 12.05.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Katariina Pälli
Vastuuhenkilö

Katariina Pälli

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP23K
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2023

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet

Sisältö

- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet

Aika ja paikka

Kevät 2023 Myllypuron kampus
Tarkempi aikataulu selviää kurssin orientaatiossa.
Orientaatio on pakollinen.

Oppimateriaalit

Kertaavat luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)

Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

Lähiluennot (Lähitoteutuksella opetukseen osallistutaan, luentoja ei striimata)
Anatomian tehtävät moodlessa (suositeltavia, ei pakollisia)
Luentotallenteet kertaamisen tueksi
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Anatomian ja fysiologian e-tentti kevään 2023 toteutuksen ajoituksen mukaan
Patofysiologian e-tentti kevään 2023 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tuki- ja liikuntaelimistön e-tentti kevään 2023 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssin orientaatiossa, joka on pakollinen.
Uusintatentti mahdollisuutta ei ole, koska opiskelijalla on e-tenteistä kolme yrityskertaa.
Opintojakson osien arvosanoja ei voi yrittää korottaa, koska kaikkia osia saa tenttiä kolme kertaa.
Ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan, Katariina Pälliin.

Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen. Opiskelija vastaa mahdollisen lukitodistuksen hankkimisesta ja toimittamisesta vastuuopettajalle.

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kirjallisuustentti, verkkototeutus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135h

Sisällön jaksotus

Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.

Lisätietoja opiskelijoille

Lähipainoitteisen toteutuksen opetuksiin ei voi osallistua etäyhteydellä. Lähiopetukseen osallistutaan.
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 16.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 80

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Niina Suni
  • Katariina Pälli
Vastuuhenkilö

Niina Suni

Opiskelijaryhmät
  • SXO22S2A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
  • SXO22S2B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen, lähihoitajapolku

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet

Sisältö

- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet

Aika ja paikka

Metropolia AMK Myllypuron Campus vko 36-50 (orientaatio 1vko aikaisemmin)

Oppimateriaalit

Anatomian ja fysiologian vaihtoehtoisia oppikirjoja:
Ihmisen fysiologia ja anatomia. Nienstedt, Arstila, Hänninen, Björkqvist, Sanoma Pro Oy. (Useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).

Anatomia ja fysiologia, rakenteesta toimintaan. Leppäluoto, Rintamäki, Vakkuri, Vierimaa ja Lauri. Sanoma Pro Oy 2019 (myös muut painokset käyvät).

Ihminen - fysiologia ja anatomia. Sand, Sjaastadt ja Haug. Sanoma Pro Oy (kaikki painokset käyvät).

Lähihoitajien oppikirjat ovat erinomaiset yleiskuvan saamiseksi.

Patofysiologian oppikirja:
Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Karttunen, Lehtonen, Edita. Tällä kirjalla huono saatavuus, siksi siitä löytyy soveltuvat osat scannattuna jaettavista materiaaleista.

Opetusmenetelmät

Lähiluennot luokassa tai Zoomissa , itsenäinen opiskelu Moodlen työtilassa opettajan tallenteiden, anatomian täytettävien monisteiden, patofysiologian opiskelumonisteen sekä muiden opettajan jakamien materiaalien sekä valinaisen oppikirjan avulla. Luokka- tai Zoom opiskeluun osallistutaan!

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tiedot löytyvät Moodlesta, 3 tenttiä tehdään opintojakson aikana mahdollisine uusintoineen, laajin AFY tentti opintojakson viimeisen lähiopiskelun jälkeen.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Verkkototeutus/ Kirjatentti

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 tuntia opiskelijan työtä, josta korkeintaan 22 tuntia lähiopiskelua.

Sisällön jaksotus

Opettajan ehdotus opiskelijan opiskelun jaksotukseen sekä lähiopetusten ajankohdat ja sisällöt ovat Moodlen työtilassa.

Lisätietoja opiskelijoille

Lähiopiskeluun osallistutaan.
Ilmoittaudu itse ensin Omaan (= opintojaksolle) ja sitten Moodlen työtilaan:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (SXO22S2A, SXO22S2B)
Työtila-avain: AFYSXO22S2AB
Voit aloittaa opiskelusi heti, kun olet päässyt Moodlen työtilaan!

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentit:
Liikuntaelimistö HYV/HYL
Patofysiologia noin 1 op 0-5, painoarvo 1/5
Anatomia ja fysiologia noin 4 op 0-5, painoarvo 4/5

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 30.04.2023

Ajoitus

16.01.2023 - 12.05.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 80

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Katariina Pälli
Vastuuhenkilö

Niina Suni

Opiskelijaryhmät
  • SXO23K2
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
  • SXQ23K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL23K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO23K1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXK23K1
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • SXO23K1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet

Sisältö

- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet

Aika ja paikka

Kevät 2023, toteutus päättyy 31.5.2023 verkko-opinnot, non-stop aloitus koko toteutuksen ajan.

Oppimateriaalit

Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)

Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

Luentotallenteet
Anatomian vapaaehtoiset tehtävät.
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Sähköiset e-tentit, kolme erillistä (anatomia ja fysiologia, patofysiologia sekä tuki- ja liikuntaelimistö)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kaikki E-tentit ovat auki koko toteutuksen ajan.Tentit löytyvät toteutuksen moodle työtilasta.

Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssiorientaatio tallenteesta, jonka löydät tallenteena toteutuksen moodle työtilan etusivulta. Orientaation kuunteleminen on erityisen tärkeää tällä toteutuksella.

Tenttien ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan s-postin välityksellä (katariina.palli@metropolia.fi)
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen.

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Lähiopetuspainotteiset toteutukset. Lisätietoja näistä voi kysyä kurssin vastuuopettajalta (Katariina Pälli tai Niina Suni) tai uraohjaajilta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135h

Sisällön jaksotus

Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Toteutuksen kurssiorientaatio löytyy tallenteena moodle työtilan etusivulta.
Toteutuksen moodle työtila: avautuu tammikuussa 2023.

Voit kirjautua toteutuksen moodle työtilaan kurssi-ilmoittatumisen tehtyäsi.
Huomioi, että kurssi-ilmoittautuminen ja moodleen kirjautuminen ovat kaksi eri asiaa ja ne ovat opiskelijan vastuulla.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Anatomian pakolliset tehtävät tulee olla palautettuna 16.12.2022 mennessä.
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 30.11.2022

Ajoitus

22.08.2022 - 16.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

40 - 80

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Katariina Pälli
Vastuuhenkilö

Katariina Pälli

Opiskelijaryhmät
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S2A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
  • SXK22S1
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
  • SXO22S1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S2B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen, lähihoitajapolku
  • SXN22S1A
    Degree Programme in Nursing päivä
  • SXL22S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet

Sisältö

- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet

Aika ja paikka

22.08.2022 - 16.12.2022 verkko-opinnot, non-stop aloitus koko toteutuksen ajan.

Oppimateriaalit

Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)

Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

Luentotallenteet
Anatomian vapaaehtoiset tehtävät.
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Sähköiset e-tentit, kolme erillistä (anatomia ja fysiologia, patofysiologia sekä tuki- ja liikuntaelimistö)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kaikki E-tentit ovat auki koko toteutuksen ajan.Tentit löytyvät toteutuksen moodle työtilasta.

Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssiorientaatio tallenteesta, jonka löydät toteutuksen moodle työtilan etusivulta. Orientaation kuunteleminen on erityisen tärkeää tällä toteutuksella.

Tenttien ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan s-postin välityksellä (katariina.palli@metropolia.fi)
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen.

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Lähiopetuspainotteiset toteutukset. Lisätietoja näistä voi kysyä kurssin vastuuopettajalta tai uraohjaajilta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135h

Sisällön jaksotus

Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Toteutuksen kurssiorientaatio löytyy tallenteena moodle työtilan etusivulta.
Toteutuksen moodle työtila: (Avautuu elokuussa 2022).

Voit kirjautua toteutuksen moodle työtilaan kurssi-ilmoittatumisen tehtyäsi.
Huomioi, että kurssi-ilmoittautuminen ja moodleen kirjautuminen ovat kaksi eri asiaa ja ne ovat opiskelijan vastuulla.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Anatomian pakolliset tehtävät tulee olla palautettuna 16.12.2022 mennessä.
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.

Ilmoittautumisaika

22.03.2022 - 05.04.2022

Ajoitus

15.08.2022 - 23.12.2022

Laajuus

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Nieminen
  • Ulpu Valkonen
  • Anu Hintikka
  • Jenni Tiainen
  • Anna Niskanen
Vastuuhenkilö

Anu Hintikka

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista potilaan hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.

Sisältö

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.

Oppimateriaalit

Opettajien ja harjoittelupaikkojen osoittama materiaali.

Opetusmenetelmät

Työelämäharjoittelun ohjaus

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Sisätautien toimintaympäristöt

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaista suoritustapaa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelun kesto 6 viikkoa (240 tuntia)

Sisällön jaksotus

Viikot

Lisätietoja opiskelijoille

Asiakaslähtöistä harjoittelua ennen:
Lääkehoito 1 ja siihen sisältyvät lääkelaskut suoritettu, kliininen hoitotyö ja kliinisen hoitotyön taidot 1 ja 2 suoritettu hyväksytysti.
Pitkäaikaisesti sairastuneiden hoitotyön teoriatunteihin osallistuttu, laboraatiot, simulaatiot ja sisätautien lääkelaskut hyväksytty. Lääkehoito 2 opintojaksosta suoritettuna laboraatiot 1-4 ja niihin sisätyvät teoriat.
Opiskelijan tulee tutustua oppilaitoksen harjoitteluohjeisiin ja tulostaa itselleen harjoittelulomakkeet ennen harjoittelua.
Opiskelija vastaa siitä, että hän on perillä harjoittelun vaatimuksista ja ohjeista.
Opiskelijan tulee esitellä päivitetty jobiili CV:nsä sekä tavoitteensa työelämäohjaajalleen ensimmäisten harjoittelupäivien aikana.
Harjoittelun päätyttyä opiskelija palauttaa tehtävän ja harjoittelun lomakkeet asianmukaisesti täytettynä ohjaavalle opettajalle.
Kätilö-opiskelijat tekevät tällä toteutuksella sisätautien hoitotyön harjoittelun.
Terveydenhoitaja-opiskelijat tekevät tällä toteutuksella kirurgisen/perioperatiivisen hoitotyön harjoittelun.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa aloittelija.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
- osaa etsiä tietoa yksittäiseen tilanteeseen
- osoittaa perehtyneisyyttä alan tietoperustaan
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- osaa toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- pyrkii toimimaan asiakaslähtöisesti
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- osaa toimia työryhmän jäsenenä
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi
Oppimistehtävä
Työelämäpalaute

Ilmoittautumisaika

24.01.2023 - 10.02.2023

Ajoitus

20.02.2023 - 28.04.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

0 - 10

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Fysioterapian tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Osteopatian tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Leena Hannula
  • Aino Ezeonodo
Vastuuhenkilö

Aino Ezeonodo

Aika ja paikka

Verkko oppiminen ja itsenäinen oppiminen 20.2.2023-28.4.2023?
Intensiivi opinnot Metropoliassa 17.4 -21.4.2023
Huom! Intensiivi viikolla on myös yhteistä ohjelmaa vapaa-ajalla ERASMUS BIP ohjelman kustantamana.

Oppimateriaalit

Pollard Maria 2017: Evidence-Baced Care for Breastfeeding Mothers. Routledge. ISBN13: 131723099X, 9781317230991
Paper book or e-book
Materials provided in the Moodle platform and other materials provided by lecturers

Opetusmenetelmät

verkko-opetus
itsenäinen työskentely
seminaari
simulaatio oppiminen
kotitentti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Simulaatio harjoittelut ja työelämän asiantuntijoiden luennot

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tarkempi aikataulu moodlessa.
Tehtävät tulee olla suorittettuna ennen intensiivi jaksoa (16.4.2023)

Kansainvälisyys

Yhteistyössä Metropolia University of Applied science, Tallinn Health Care College, Milano-Bicocca University , Artevelde University of Applied Sciences and FH Campus Wien.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op = 27h

Lisätietoja opiskelijoille

TALLENTEITA EI SAA JAKAA OPINTOJAKSON ULKOPUOLISILLE. Opintojakson julkisuutta on rajoitettu
(Ammattikorkeakoululaki 9 §).
Opintojaksolla käsitellään osallistujien henkilökohtaisia kokemuksia.

Opetustilanteen tallenteet
Tämä opetuksena toteutettava opintojakso
tallennetaan joustavaa opiskelua varten.

Mikäli et halua olla mukana tallenteella,
ilmoita tästä opettajalle opintojakson
ensimmäisellä opetuskerralla.

Opetustilanteiden tallenteet ovat
nähtävissä opintojakson ajan opintojakson
käyttämällä oppimisalustalla. Jos ryhmän
kanssa ei sovita muuta, opetustilanteiden
tallenteet poistetaan viimeistään 6 kk
opintojakson päätyttyä.

TALLENTEITA EI SAA JAKAA. Opintojakson julkisuutta on rajoitettu
(Ammattikorkeakoululaki 9 §).
Opintojaksolla käsitellään osallistujien henkilökohtaisia kokemuksia.

Tietosuojaseloste
Kuvaus opintojaksolla tapahtuvasta
henkilötietojen käsittelystä löytyy
Metropolian julkisilla verkkosivuilla
julkaistusta Metropolian opiskelija- ja
opintotietorekisterin tietosuojaselosteesta
Tietosuojaseloste: Metropolian opiskelijaja opintotietorekisteri

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

jatkuva arviointi

Ajoitus

22.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

2 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Päivi Eskola
Vastuuhenkilö

Päivi Eskola

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia onnettomuustilanteissa, sairaskohtauksen sattuessa sekä yleistä turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa. Hän osaa ottaa johtovastuun ja arvioida ensiaputoimintaa voimassaoleviin ohjeisiin ja säädöksiin perustuen. Opiskelija tunnistaa hätätilanteen, pelastaa vaaratilanteesta ja aloittaa hätäensiavun ja osaa antaa oireiden mukaista ensiapua. Opiskelija tunnistaa terveyttä uhkaavia tapaturmariskejä ja osaa ennaltaehkäistä niitä.

Sisältö

Hätäensiapu ja ensiavun perusteet
Yleinen turvallisuus

Aika ja paikka

Opetuksen ajoitus 4.10.2022-27.1.2023.

Oppimateriaalit

www.punainenristi.fi
www.punainenristi.fi/opiensiapua
Korte, Henna ja Myllyrinne, Kristiina 2017 Ensiapu
Otavan Kirjapaino OY, Keuruu 2017. ISBN 978-951-658-188-3. 1. painos 2017
Kustantaja ja Copyright 2017 Suomen Punainen Risti
www.kaypahoito.fi/ elvytys (soveltuvin osin)
Oppiportti: Duodecimin verkkokurssi/ Elvytys
Ensiapuvalmius työpaikoilla. Työsuojeluhallinto. Työsuojeluoppaita ja ohjeita 33. Tampere 2010.
Muu opiskelijan etsimä näyttöön perustuva opiskelumateriaali.

Opetusmenetelmät

Ohjatut oppimistehtävät

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

N/A

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Oppimistehtävät arvioidaan.

Kansainvälisyys

N/A

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

N/A

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

2 op = 54 t opiskelijan työtä .

Sisällön jaksotus

N/A

Lisätietoja opiskelijoille

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteeri: Hyväksytty

Opiskelija tunnistaa hätätilanteen, pelastaa vaaratilanteesta, aloittaa oireiden mukaisen hätäensiavun ja osaa tehdä hätäpuhelun. Opiskelija tunnistaa sairaskohtauksien oireet ja osaa niiden perusteella antaa ensiapua. Opiskelija tietää paloturvallisuuteen vaikuttavat keskeiset tekijät.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty opintojakson arviointi edellyttää, että opiskelija on suorittanut määräaikaan mennessä hyväksytysti kaikki oppimistehtävät.

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 21.10.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

30 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Laaksonen
  • Katri Kiiski
Vastuuhenkilö

Katri Kiiski

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää vammaisen hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- osaa tukea vammaisen toimintakykyä ja osallisuutta
- osaa toteuttaa erityisryhmien hoitotyötä ja tukea sekä potilasta että hänen läheisiään
- hallitsee palliatiivisen hoidon perusteet, hoitolinjaukset ja auttamismenetelmät
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida erityisryhmien oireenmukaista hoitotyötä
- osaa toimia hoitotyön eettisten ohjeiden mukaisesti sekä arvioida niiden toteutumista erityisryhmien hoitotyössä

Sisältö

- vammaisen potilaan hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- kehitysvammaisuus
- aistivammaisuus
- palliatiivinen hoitotyö
- perhetilanteen arviointi ja moniammatillinen toiminta
- eettisten haasteiden tunnistaminen ja käsittely
- elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma
- krooninen kipu ja oirehoito
- monikulttuurinen kuolema

Oppimateriaalit

Moodlessa oleva materiaali ja muu opettajien osoittama aineisto.

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

Aktivoiva luento
Pakolliset asiantuntijaluennot, joista kirjoitetaan reflektiopäiväkirja
Yhteistoiminnallinen oppiminen; pienryhmätyöt
Ohjattu työpajatyöskentely
Verkkokurssit
Laboraatio ja simulaatio
Itsenäinen opiskelu
Tentti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

(-)

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta 13.10.22 sekä uusintamahdollisuudet SU202210 ja SU202211.

Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä: tämän opintojakson vastuuopettaja Katri Kiiski. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

Lääkelaskutentit lukujärjestyksen mukaan.

Kansainvälisyys

Opiskelija voi suorittaa englanninkielisen ryhmän mukana.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 t

Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka muodostuu lähiopetuksesta (teoria, laboraatio, simulaatio) ja itsenäisestä opiskelusta

Sisällön jaksotus

Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.

Lisätietoja opiskelijoille

Orientaatiotunnille osallistuminen pakollinen.

Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen tavoitteiden (YleSH180op) saavuttamista.

Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.

HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut tulee suorittaa hyväksytysti

AHOT: Pedagoginen ratkaisu, jos opiskelijalla on aiempaa osaamista opintojaksojen sisältöihin liittyen. Opiskelija esittää todistuksen osaamisestaan orientaatiotunnin jälkeen. Osaaminen osoitetaan opintojakson tentissä (kaikille pakollinen).

Ennen opintojakson aloittamista opiskelijalla täytyy olla suoritettuna 100 op sekä seuraavat opintojaksot:

Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1-2,
Lääkehoito 1 ja 2,
Sisätautipotilaan hoitotyö,
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
Gerontologinen hoitotyö.
Kliinisen hoitotyön harjoittelun ydintavoitteista Sisätautien hoitotyön sekä Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön ydintavoitteet.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan ryhmätehtävien ja seminaariesitysten perusteella: Hyväksytty/Hylätty
Verkkokurssit: Hyväksytty/Hylätty
Ryhmätehtävät: Hyväksytty / hylätty
Tentti: arviointi 0-5

Lääkelaskutentit: Lukujärjestyksen mukaisesti, infot orientaatiotunnin yhteydessä. Arviointi Hyväksytty/ Hylätty

Esitietovaatimukset

Sisätautipotilaan hoitotyön osaaminen

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

20.03.2023 - 14.04.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Vähänen
  • Katri Kiiski
Vastuuhenkilö

Anne Vähänen

Opiskelijaryhmät
  • SXL20S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXQ20S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää vammaisen hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- osaa tukea vammaisen toimintakykyä ja osallisuutta
- osaa toteuttaa erityisryhmien hoitotyötä ja tukea sekä potilasta että hänen läheisiään
- hallitsee palliatiivisen hoidon perusteet, hoitolinjaukset ja auttamismenetelmät
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida erityisryhmien oireenmukaista hoitotyötä
- osaa toimia hoitotyön eettisten ohjeiden mukaisesti sekä arvioida niiden toteutumista erityisryhmien hoitotyössä

Sisältö

- vammaisen potilaan hoitotyön ja kuntoutuksen erityispiirteet
- kehitysvammaisuus
- aistivammaisuus
- palliatiivinen hoitotyö
- perhetilanteen arviointi ja moniammatillinen toiminta
- eettisten haasteiden tunnistaminen ja käsittely
- elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma
- krooninen kipu ja oirehoito
- monikulttuurinen kuolema

Oppimateriaalit

Moodlessa oleva materiaali ja muu opettajien osoittama aineisto.

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

Aktivoiva luento
Pakolliset asiantuntijaluennot, joista kirjoitetaan reflektiopäiväkirja
Yhteistoiminnallinen oppiminen; pienryhmätyöt
Ohjattu työpajatyöskentely
Verkkokurssit
Laboraatio ja simulaatio
Itsenäinen opiskelu
Tentti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

(-)

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta on merkitty lukujärjestykseen, uusintamahdollisuudet SU202306 ja SU202307.

Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä: tämän opintojakson vastuuopettaja XX. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

Lääkelaskutentit lukujärjestyksen mukaan.

Kansainvälisyys

Opiskelija voi suorittaa opintojakson englanninkielisen ryhmän mukana.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 t

Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka muodostuu lähiopetuksesta (teoria, laboraatio, simulaatio) ja itsenäisestä opiskelusta

Sisällön jaksotus

Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.

Lisätietoja opiskelijoille

Orientaatiotunnille osallistuminen pakollinen.

Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen tavoitteiden (YleSH180op) saavuttamista.

Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.

HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut tulee suorittaa hyväksytysti

AHOT: Pedagoginen ratkaisu, jos opiskelijalla on aiempaa osaamista opintojaksojen sisältöihin liittyen. Opiskelija esittää todistuksen osaamisestaan orientaatiotunnin jälkeen. Osaaminen osoitetaan opintojakson tentissä (kaikille pakollinen).

Ennen opintojakson aloittamista opiskelijalla täytyy olla suoritettuna 100 op sekä seuraavat opintojaksot:

Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1-2,
Lääkehoito 1 ja 2,
Sisätautipotilaan hoitotyö,
Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyö
Gerontologinen hoitotyö.
Kliinisen hoitotyön harjoittelun ydintavoitteista Sisätautien hoitotyön sekä Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön ydintavoitteet.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi:
Verkkokurssit: Hyväksytty/Hylätty
Ryhmätehtävät: Hyväksytty / Hylätty
Tentti: 0-5

Lääkelaskutentit: Hyväksytty/ Hylätty

Esitietovaatimukset

Sisätautipotilaan hoitotyön osaaminen

Ilmoittautumisaika

13.03.2023 - 02.04.2023

Ajoitus

22.05.2023 - 16.06.2023

25.05.2022 - 07.06.2022

Ajoitus

17.10.2022 - 18.11.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

T&K-osuus

1 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Terhi Lehtonen
  • Carita Hand
  • Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö

Hannele Hokkanen

Opiskelijaryhmät
  • SXL21K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXQ21K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää ikääntymisen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä ikäpolitiikan vaikutuksen ikääntyneiden elämään
- ymmärtää ikääntymisen elämänvaiheena ja osaa kuvata ikääntymisen aiheuttamia
muutoksia ja niiden merkityksiä ikäihmisen elämässä
- tuntee yleisimmät ikääntyneillä ihmisillä esiintyvät sairaudet ja terveysriskit
- osaa soveltaa monitieteistä, näyttöön perustuvaa, tietoperustaa gerontologisessa hoitotyössä
- tunnistaa vanhustyön eettiset periaatteet ja arvioi niiden merkitystä ikääntyneen hyvän elämän edistämisessä sekä oman työnsä arvoperustana
-osaa soveltaa eettistä päätöksentekoprosessia ikääntyneiden hoitotyössä
-ymmärtää, miten muistisairaus vaikuttaa ihmisen elämään ja tunnistaa ne erityistarpeet, joita liittyy muistisairaan ihmisen kohtaamiseen
-tunnistaa ja osaa tukea muistisairaan ihmisen voimavaroja
-ymmärtää ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn ja toimijuuden edistämisen kokonaisvaltaisesti ja niiden yhteyden toimintaympäristöön
- osaa arvioida potilaan ravitsemustilan ja tunnistaa vajaaravitsemustilassa olevan potilaan

Sisältö

- ikääntyminen yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä
- ikääntyneiden hoitotyötä ohjaavat säädökset, suositukset ja lainsäädäntö
- eettisyys gerontologisessa hoitotyössä
- ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
- ikääntyneen yleisimmät terveysriskit, sairaudet ja niiden hoito
- yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa
- ikääntyneen voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja arviointi
- ikääntyneen hoidon ja palvelujen suunnittelu
- ikääntyminen ja toimintaympäristöt
- ravitsemustilaa mittaavat testit ja niiden tulkinta ja soveltaminen hoidossa
- geroteknologian hyödyntäminen

Oppimateriaalit

Moodle -ympäristössä oleva materiaali. Lisäksi Geriatrian verkkotenttiin materiaali: Tenttikirja: Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. 3. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo. Tenttialue löytyy Moodlen työtilasta.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus
Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Ryhmätehtävä
Verkkotentti ja -testi sekä verkkokurssit
Lääkelaskut

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

HyMy-kylä tai muu työelämäyhteistyö.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien ja tenttien palautupäivät ilmoitetaan orientaatiotunnilla.
Geriatrian tentti on auki koko jakson ajan.
Verkkotentti ja testit on mahdollista tehdä oman aikataulun mukaan opintojakson aikana.
Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.

Kansainvälisyys

N/A

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä vartentulee käyttää 135 tuntia. Tämä tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa.
Opintojakson kuormittavuus on laskettu niin, että ryhmätoimintaan on varattu 1 op, lähiopetukseen 2 op, verkkokursseihin/-suorituksiin 2 op.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on sisätautipotilaan hoitotyön ja lääkehoito 1 suoritukset.

Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on osallistuminen orientaatiotunnille.Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opintojaksossa työskennellään osin etänä. Katso tästä tarkemmin etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki Metropolian laajaan opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ryhmätehtävä, numeerinen arviointi.
Hyväksytty lähiopetukseen osallistuminen tai lähiopetuksen korvaavat tehtävät.
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön perusta, numeerinen arviointi
Hyväksytyt verkkokurssit ja-suoritukset

Esitietovaatimukset

Sisätautipotilaan hoitotyön osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

21.10.2022 - 16.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 100

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Terhi Lehtonen
  • Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö

Hannele Hokkanen

Opiskelijaryhmät
  • SXO22K2
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXO22S2A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
  • TERVEYSAP22K
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2022
  • SXO22S2B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen, lähihoitajapolku

Tavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää ikääntymisen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä ikäpolitiikan vaikutuksen ikääntyneiden elämään
- ymmärtää ikääntymisen elämänvaiheena ja osaa kuvata ikääntymisen aiheuttamia
muutoksia ja niiden merkityksiä ikäihmisen elämässä
- tuntee yleisimmät ikääntyneillä ihmisillä esiintyvät sairaudet ja terveysriskit
- osaa soveltaa monitieteistä, näyttöön perustuvaa, tietoperustaa gerontologisessa hoitotyössä
- tunnistaa vanhustyön eettiset periaatteet ja arvioi niiden merkitystä ikääntyneen hyvän elämän edistämisessä sekä oman työnsä arvoperustana
-osaa soveltaa eettistä päätöksentekoprosessia ikääntyneiden hoitotyössä
-ymmärtää, miten muistisairaus vaikuttaa ihmisen elämään ja tunnistaa ne erityistarpeet, joita liittyy muistisairaan ihmisen kohtaamiseen
-tunnistaa ja osaa tukea muistisairaan ihmisen voimavaroja
-ymmärtää ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn ja toimijuuden edistämisen kokonaisvaltaisesti ja niiden yhteyden toimintaympäristöön
- osaa arvioida potilaan ravitsemustilan ja tunnistaa vajaaravitsemustilassa olevan potilaan

Sisältö

- ikääntyminen yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä
- ikääntyneiden hoitotyötä ohjaavat säädökset, suositukset ja lainsäädäntö
- eettisyys gerontologisessa hoitotyössä
- ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
- ikääntyneen yleisimmät terveysriskit, sairaudet ja niiden hoito
- yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa
- ikääntyneen voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja arviointi
- ikääntyneen hoidon ja palvelujen suunnittelu
- ikääntyminen ja toimintaympäristöt
- ravitsemustilaa mittaavat testit ja niiden tulkinta ja soveltaminen hoidossa
- geroteknologian hyödyntäminen

Aika ja paikka

Suoritukset tulee olla tehtynä periodin loppuun mennessä. Osaamisen alkuarvioinnin suorittaminen Moodlessa vahvistaa osallistumisen jaksolle.

Oppimateriaalit

Tenttikirja ja -materiaalitt (soveltuvin osin):
1) Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo.
2) Moodle-oppimisympäristössä oleva materiaali.

Opetusmenetelmät

Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Verkkotentit ja -testit sekä verkkokurssit
Lääkelaskut

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opiskelijalla suositellaan tämän opintojakson suorittamista ennen gerontologisen hoitotyön harjoittelua.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Verkkototeutuksessa opiskelija suunnittelee itse suoritustensa aikataulun opintojakson aikana. Opiskelu vaatii itseohjautuvuutta ja ajanhallintataitoja. Opintojakson uusintamahdollisuus (koskee Moodlen aineistoon perustuvaa Gerontologisen hoitotyön tenttiä) on seuraavalla periodilla. Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.

Kansainvälisyys

N/A

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista ja se tulee olla esitettynä jakson opettajille .Lähetä päätös sähköpostilla.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä varten tulee käyttää 135 tuntia. Yhtäjaksosisesti tehtynä se tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa opiskelua.

Sisällön jaksotus

Opintojakson aloittaminen
- Moodleen pääsee kirjautumaan opintojakson ensimmäisenä päivänä.
- Ohjeet Moodlen työtilaan pääsemiseksi lähetetään Oma-työtilan tiedottena ja on siellä myöhemmin nähtävänä.
- Opintojakson suoritus katsotaan alkaneeksi, kun opiskelija on suorittanut Moodlen ensimmäisellä välilehdellä olevan Osaamisen alkuarvion.
- Opiskelija suorittaa jakson kokonaan verkossa, joten jakson suorittaminen edellyttää hyvää ajanhallintaa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
- Moodlessa ilmoitetaan suositeltava sisällön jaksotus. Opiskelija voi jaksottaa opintojaan pääosin itse.

Lisätietoja opiskelijoille

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen alku- ja loppuarviointi sekä osaamistestit
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön tentti (aineistoon perustuva), numeerinen arviointi
Hyväksytyt verkkokurssit

Esitietovaatimukset

Sisätautipotilaan hoitotyön osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

22.08.2022 - 21.10.2022

16.01.2023 - 10.03.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 75

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Carita Hand
  • Terhi Lehtonen
  • Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö

Carita Hand

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP22S
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2022
  • SXO22S2A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
  • SXQ21S1

1)Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo.
2) Moodle-oppimisympäristössä oleva materiaali.

Opetusmenetelmät

Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Verkkotentit ja -testit sekä verkkokurssit
Lääkelaskut Examia-tenttiympäristö (Myllypuron kampus)

Kaikkien tehtävien tulee olla palautettuna 10.3.2023. Arviointi tehdään tutkintosäännön mukaisesti 6.4.2023 mennessä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso on tarkoitettu ainoastaan seuraaville opiskelijaryhmille: TERVEYSAP22S, SXO22S2A (monimuoto) ja SXQ21S1.

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen alku- ja loppuarviointi sekä osaamistestit
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön tentti (aineistoon perustuva), numeerinen arviointi
Hyväksytyt verkkokurssit

Esitietovaatimukset

Sisätautipotilaan hoitotyön osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

13.03.2023 - 05.05.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 75

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Terhi Lehtonen
  • Carita Hand
  • Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö

Terhi Lehtonen

Kaikkien tehtävien tulee olla palautettuna 19.5.2023. Arviointi tehdään tutkintosäännön mukaisesti 15.6.2023 mennessä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso on tarkoitettu ainoastaan seuraaville opiskelijaryhmille: SXO22S2A (monimuoto).

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen alku- ja loppuarviointi sekä osaamistestit
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön tentti (aineistoon perustuva), numeerinen arviointi
Hyväksytyt verkkokurssit

Esitietovaatimukset

Sisätautipotilaan hoitotyön osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 28.08.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 15.10.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

10 - 100

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Marjosola
  • Merja Lahdenperä
  • Satu Hakanen
Vastuuhenkilö

Merja Lahdenperä

Opiskelijaryhmät
  • VAKAS22
    Varhaiskasvatuksen polku sosionomeille

Tavoitteet

- Opiskelija ymmärtää, mitä on varhaiskasvatuksen ruokakasvatus ja sen eri ulottuvuudet.
- Opiskelija ymmärtää suositeltavan ruokakasvatuksen periaatteet ja niiden merkityksen lapsen kokonaisvaltaiselle kasvulle, hyvinvoinnille, terveydelle ja suun terveydelle.
- Opiskelija ymmärtää ravitsemuksellisesti riittävän ja terveyttä edistävän ravitsemuksen perusperiaatteet.
- Opiskelija osaa toimia varhaiskasvatuksen ruokakasvatusta koskevan lainsäädännön ja siihen liittyvien määräysten ja suositusten mukaisesti.
- Opiskelija osaa soveltaa ruokakasvatuksen keskeistä sisältöä ja menetelmiä omassa toiminnassaan.
- Opiskelija osaa etsiä näyttöön perustuvaa tutkimustietoa valintojensa tueksi.
- Opiskelija osaa arvioida ruokakasvatusta ja kehittää siihen liittyvää toimintaa.

Sisältö

- Ruokakasvatus, sen tausta, tavoitteet ja periaatteet.
- Terveyttä ja iloa tuottavan ruokakasvatuksen vaikutukset ja seuraukset lapsen hyvinvoinnille ja terveydelle.
- Terveyttä ja iloa tuottava ruokakasvatus ja suun terveys.
- Monialaisuus ruokakasvatuksessa.
- Lasta kunnioittavan ruokakasvatuksen menetelmiä ja käytännöllisiä keinoja ruokakasvatuksen toteuttamiseen.
- Lapsilähtöisyys, kulttuuriset erot, ympäristö ja tuen tarpeen huomiointi ruokakasvatuksessa.
- Ruokakasvatuksen toteuttaminen moniammatillisessa yhteistyössä ja yhdessä vanhempien kanssa.
- Ruokakasvatuksen arviointi ja kehittäminen.

Oppimateriaalit

Syömisen ilo - varhaiskasvatuksen ruokailusuositus 2018
Sydänliiton Neuvokas ruokakasvattaja -materiaali

Opetusmenetelmät

Opintojakso suoritetaan Moodlessa, mutta se sisältää kaksi kaikille yhteistä etätapaamista, joissa läsnäolovelvoite. Opintojaksolle pääsy edellyttää aiheeseen orientoivan ennakkotehtävän palautuksen 5.9. klo 12 mennessä sekä osallistumisen orientaatioon kyseisenä päivänä klo 13-15. Orientaatiossa muodostetaan tiimit verkossa tehtävää ryhmätyötä varten. Loppuseminaariin (etänä) tulee osallistua 11.10. klo 9-12.

Moodlessa tehdään itseohjautuvasti oppimistehtäviä (yksilö ja/tai ryhmätehtäviä, dialogia sekä vertaisarviointia). Tehtävien aikataulutus ohjeellisilla palautuspäivillä. Tarkentuu myöhemmin. Loppuseminaarissa esitettävää ruokakasvatustapahtuma-tehtävää voidaan käyttää myöhemmin hyödyksi Metropolian HyMy-kylän toiminnassa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 t (1 op = 27 t)

Lisätietoja opiskelijoille

Orientaatiossa 5.9.2022 läsnäolovelvoite riittävän ohjeistuksen saamiseksi.
Tutkintosääntö: "Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla." "Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen."
Opintojaksolle pääsy edellyttää myös orientoivan ennakkotehtävän palautuksen ja hyväksytyn tekemisen määräaikaan 5.9. mennessä. Lisätietoja opintojaksosta sekä ohjeet ennakkotehtävään Moodlen työtilassa. Moodle avataan 29.8.2022. Opintojaksolle ilmoittautuneet tulevat saamaan tästä tarkemmat ohjeet.

Kyseessä on opintojakso, joka on laadittu yhteistyössä Suomen Sydänliiton kanssa Sydänliiton koordinoimassa ruokakasvatushankkeessa. Jotta opintojakson sisältöä voidaan kehittää edelleen eteenpäin, sisältyy siihen opiskelijan itsearviointi omasta oppimisestaan sekä palaute käytetystä materiaalista.
Opettajilla on 4 viikkoa aikaa antaa arvosana seminaaripäivän jälkeen.

Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Näitä tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- käyttää oikein useimpia alan käsitteitä
- tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa:
- etsiä näyttöön perustuvaa tietoa monipuolisesti
- käyttää alan käsitteitä laaja-alaisesti
- perustella toimintaansa johdonmukaisesti
- osaa toimia tavoitteellisesti ja kehittää itseään

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
- käyttää ja arvioida kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa
- soveltaa alan käsitteitä ja tietoa laaja-alaisesti
- arvioida ja soveltaa vaihtoehtoisia ratkaisuja päätöksenteossaan
- osaa toimia tavoitteellisesti ja kehittää itseään

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- käyttää oikein useimpia alan käsitteitä
- tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson hyväksytty kokonaisarvio edellyttää, että kaikki opintojakson oppimistehtävät on palautettu annetun aikataulun mukaisesti ja opiskelija on osallistunut ryhmätyöhön. Ryhmätyö arvioidaan asteikolla 0-5. Numero on samalla opintojakson kokonaisarvosana.

Ryhmätyö sisältää kirjallisen suunnitelmaosuuden, joka pohjautuu näyttöön perustuvaan tietoon sisältäen lähdeviitteet. Lisäksi ryhmätyössä koostetaan kirjalliseen osuuteen liittyvä lyhyt seminaariesitys, joka esitetään seminaaripäivässä 11.10.2022
Oppimistehtävien edistymistä seurataan. Kaikki oppimistehtävät tulee palauttaa määräpäivään mennessä eli viimeistään 11.10.2022

Opintojakson arviointikriteeri, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa: - käyttää ja arvioida kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa - soveltaa alan käsitteitä ja tietoa laaja-alaisesti - arvioida ja soveltaa vaihtoehtoisia ratkaisuja päätöksenteossaan - osaa toimia tavoitteellisesti ja kehittää itseään

Opintojakson arviointikriteeri, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa: - etsiä näyttöön perustuvaa tietoa monipuolisesti - käyttää alan käsitteitä laaja-alaisesti - perustella toimintaansa johdonmukaisesti - osaa toimia tavoitteellisesti ja kehittää itseään

Opintojakson arviointikriteeri, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa: - osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan - erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta - käyttää oikein useimpia alan käsitteitä - tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan - osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 20.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 21.05.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointi

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Toimintaterapian tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Vanhustyön tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Social Services
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Sosiaalialan tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Jasmi Lassila
  • Jouni Piekkari
Opiskelijaryhmät
  • SXH21K1
    Sosiaalialan tutkinto-ohjelma päivä
  • SXH21K2
    Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, monimuoto

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää ihmisestä itsestä kumpuavan innostuksen merkityksen. Hän osaa kannustaa ja tukea yhteisöjä toimintaan ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Opiskelija ymmärtää kulttuurisen demokratian merkityksen. Opiskelija osaa käyttää asiakasryhmälle sopivia osallistavia menetelmiä. Opiskelija oivaltaa ja osaa suunnitella innostamisen monivaiheisen, yhteisölliseen muutokseen tähtäävän prosessin.

Sisältö

Sosiokulttuurisen työn pedagoginen, kulttuurinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Sosiokulttuurisen toiminnan periaatteita noudattavan projektin suunnittelu ja toteuttaminen. Osallistavat menetelmät ryhmän ohjauksessa ja ryhmän erityispiirteiden tunnistaminen. Pedagogisen suhteen luominen toiminnassa. Kulttuurinen demokratia.

Aika ja paikka

OPETUKSEN AJANKOHDAT:
Huom. Opetuksen paikat ja ajat tarkentuvat. Myllypurossa tilana on MPC4010,
Työpajat Pasilassa ovat iltapäivisin 20.1. alkaen.

13.1. 9-16
20.1. 8.30-16
27.1. 8.30-16
3.2. 8.30-16
10.2. 8.30-16
17..2. 12.45-16
24.2. 12.45-16 (Itsenäinen työskentely/työsekentely asiakasryhmän kanssa)
3.3. 8.30-16
10.3. 8.30-16
17.3. 12.45-16
24.3. 12.45-16
31.3. 8.30-16
5.5. 8.30-16 Päättöseminaari

Oppimateriaalit

https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2022/02/08/monikulttuurisesta-kohtaamiskahvilasta-on-moneksi-oppeja-hymy-kylasta-osa-4/

https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/osallistuva-tutkimuskumppanuus-kuntoutuksessa

Kurki, Leena: Sosiokulttuurinen innostaminen.
Nivala& Ryynänen: Sosiaalipedagogiikka.
Draamakasvatuksen kirjallisuutta;
https://kepeli.metropolia.fi

Opetusmenetelmät

Huom. Tiedot tarkentuvat!

Opintojakso toteutetaan hankkeena Pääkaupunkiseudun omaishoitajat -yhdistyksen kanssa. Pilottihankkeen tavoitteena on:

1. Lisätä ymmärrystä omaishoitajien haasteista
2. Jakaa kokemustietoa viranomaisille omaishoitajien kokemista haasteista (videot; työpajat)
2. Tukea omaishoitajien jaksamista (toiminnalliset työpajat)

Keinoina käytetään draama- ja muita toiminnallisia ryhmätyön menetelmiä. Projektissa tuotetaan videoita ja koulutustilanteisiin sopiva työpajamalli. Omaishoitajista valtaosa yhteistyöryhmässä on maahamuuttajataustaisia. Opimme siis myös toiminnallisia keinoja monikielisen ryhmän kanssa työskentelyyn

Omaishoitajien kanssa tehtäviä työpajoja toteutetaan Itä-Pasilassa yhdistyksen toimitiloissa säännöllisesti perjantai-iltapäivisin.
Asiakasohjausta edeltävän opintojakson aikana perehdytään sosiokulttuurisen innostamisen teoriaan ja menetelmiin (erityisesti osallistavat toimintatutkimuksen menetelmät, draama, visuaaliset menetelmät, haastattelut ja videointi).

Työmuotoina ovat spottiluennot, metodityöpajat, materiaaleihin perehtyminen ja projektityö (työpajat; haastattelut, videoiden työstö). Pääpaino opetuksessa on käytännön työskentelyssä (työpajat, ohjaustyö, projektityö). Pääosa opintojaksosta suoritetaan alla mainittujen kontaktipajojen aikana (2/3 ajankäytöstä; 1/3 lukemista ja koulutusmateriaalin tuottamista.)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei sisällä tenttiä. Projektin tuotteistaminen ja lyhyt raportti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

ks. opetusajat.
5 op= 135 t opiskelijan työtä (Tuntiraportointi)

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointi:
Arviointikriteerit ks opetussuunnitelman liite.
Opintojakson opettaja tarkentaa arvioinnin kriteerit opintojakson alussa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi:
Arviointikriteerit ks opetussuunnitelman liite.
Opintojakson opettaja tarkentaa arvioinnin kriteerit opintojakson alussa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tuntikirjanpito 50 % (läsnäolo kontaktiopetuksessa, työpajoissa ja projektityössä).
Lopputuote (itsearviointi; työelämän arviointi) 50%

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

22.08.2022 - 07.10.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 150

Tutkinto-ohjelma
  • Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Markus Neuvonen
  • Tiina Ahti
  • Heidi Stenberg
Vastuuhenkilö

Heidi Stenberg

Opiskelijaryhmät
  • SXK20K2
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXO20K1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
  • SXL20K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXQ20K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO20K2
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXJ19S1
    Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO20K1C
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
  • SXO20K1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
  • SXK19S1
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma

Tavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää terveydenhuollon kehittämisen merkityksen ja on selvillä sen keskeisistä organisaatiorakenteista
- tunnistaa johtamisen merkityksen työyhteisön ja -ryhmän toimivuuteen hoidon ja palvelun laadun edistämiseksi
- tiedostaa vastuunsa itsensä johtamisesta ja omien työelämätaitojensa kehittämisestä
- pystyy kehittämään kokonaisvastuutaan asiakkaan/potilaan hoidossa ja osaa koordinoida asiakkaan/potilaan kokonaishoidon vastuunsa mukaisesti
- ymmärtää terveydenhuollon rahoituksen perusteet ja osaa toimia kustannustehokkaasti
- ymmärtää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä terveysalan yrittäjyyden perusteet
- tietää ja tunnistaa ammattiinsa ja työhönsä liittyvät sisällölliset ja hallinnolliset urakehitysmahdollisuudet sekä yhteiskunnallisen merkityksen ja vastuun.

Sisältö

Yhteiskunnalliset haasteet ja niiden vaikutukset terveysalan ja terveyspalvelujen kehittämiseen
Terveydenhuollon organisaatiorakenteet ja johtamisjärjestelmät
Erilaisten johtamisteorioiden ja johtamiskäytäntöjen erot
Johtaminen ja hoidon sekä palvelun laatu
Työelämätaidot: lähijohtaminen ja työyhteisötaidot
Itsensä ja oman osaamisensa johtaminen
Terveydenhuollon rahoitus, talousjohtamisen tavoitteet ja taloudellisen arvioinnin mahdollisuudet
Julkisten ja yksityisten palvelujen kohtaaminen: yhteistoiminta, kilpailutus, uudistuvat rahoitusmallit ja palveluiden tuottaminen
Yrittäjyyden perusteet
Yksityisen sektorin merkitys ja yrittäjyyden muodot sosiaali- ja terveydenhuollossa
Urakehitysmahdollisuudet

Aika ja paikka

Verkkokoulutuksen orientaatioluento pidetään 22.8.2022. klo 16.00-17.30
Paikka: https://metropolia.zoom.us/j/67559748954

Oppimateriaalit

Oppimateriaali löytyy Moodlen työtilasta, Moodle.metropolia.fi Johtaminen ja yrittäjyys (verkkototeutus) 22.8.-7.10. 2022.

Opetusmenetelmät

Verkkokurssi toteutetaan moodle-alustalla ja jakaantuu kolmeen osioon :

Osio 1 Orientaatio johtamiseen ja yrittäjyyteen:0,5 op (ryhmäkeskustelut)
Osio 2 Sotealan yrityksen/organisaation johtaminen 2 op (2-3 hlön pari- /ryhmätehtävä)
Osio 3 Yritysidean kehittäminen: 2, 5 op (2-3 hlön pari /ryhmätehtävä)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Mahdollisuus suorittaa hylätyt osiot seuraavilla mahdolllisilla toteutuksilla

Kansainvälisyys

Ei

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 27h x 5 = 135h

Sisällön jaksotus

Osio 1 Orientaatio johtamiseen ja yrittäjyyteen:0,5 op (ryhmäkeskustelut): 22.8-4.9.2022
Osio 2 Sotealan yrityksen/organisaation johtaminen 2 op (2-3 hlön pari- /ryhmätehtävä):5.9-25.9.2022
Osio 3 Yritysidean kehittäminen: 2, 5 op (2-3 hlön pari /ryhmätehtävä): 19.9-7.10.2022

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)

Ahot hakemukset toimitetaan:
Terveyden osaamisalueella tutor-opettajalle/uraohjaajalle
Kuntoutus ja tutkiminen osaamisalueella bioanalytiikan, radiografian ja sädehoidon ja suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelmassa tutor-opettajalle
Hyvinvoinnin osaamisalueella, kuntoutuksen tiimissä sekä optometriassa ahot-vastuuopettajalle
AHOT- päätöksen jälkeen toteutuksen suoritettavista tehtävistä lisätietoja antaa Heidi Stenberg

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osallistuminen kaikkiin osioihin
Osio 1 Orientaatio johtamiseen ja yrittäjyyteen. Osallistuminen ryhmäkeskusteluihin Hyväksytty /Hylätty
Osio 2 Yrityksen/organisaation johtaminen,kirjallinen 2-3 hlön tehtävä.arviointiasteikko 0-5
Osio 3 Yritysidean kehittäminen, kirjallinen 2-3 hlön tehtävä, arviointiasteikko 0-5
Arvosana muodostuu osion 1 hyväksytystä suorituksesta sekä osioiden 2 ja 3 tehtävien keskiarvosta.

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 07.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Irma Gerstenmaier
  • Eero Kokko
  • Tiina Ahti
  • Jaana Seitovirta
  • Johtaminen ja yrittäjyys Sote
  • Lotta Kuosmanen
Vastuuhenkilö

Jaana Seitovirta

Opiskelijaryhmät
  • SXK20K2
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXO20K1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
  • SXL20K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXQ20K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO20K2
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXO20K1C
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
  • SXO20K1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
  • SXM20K2
    Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXK19S1
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma

Tavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää terveydenhuollon kehittämisen merkityksen ja on selvillä sen keskeisistä organisaatiorakenteista
- tunnistaa johtamisen merkityksen työyhteisön ja -ryhmän toimivuuteen hoidon ja palvelun laadun edistämiseksi
- tiedostaa vastuunsa itsensä johtamisesta ja omien työelämätaitojensa kehittämisestä
- pystyy kehittämään kokonaisvastuutaan asiakkaan/potilaan hoidossa ja osaa koordinoida asiakkaan/potilaan kokonaishoidon vastuunsa mukaisesti
- ymmärtää terveydenhuollon rahoituksen perusteet ja osaa toimia kustannustehokkaasti
- ymmärtää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä terveysalan yrittäjyyden perusteet
- tietää ja tunnistaa ammattiinsa ja työhönsä liittyvät sisällölliset ja hallinnolliset urakehitysmahdollisuudet sekä yhteiskunnallisen merkityksen ja vastuun.

Sisältö

Yhteiskunnalliset haasteet ja niiden vaikutukset terveysalan ja terveyspalvelujen kehittämiseen
Terveydenhuollon organisaatiorakenteet ja johtamisjärjestelmät
Erilaisten johtamisteorioiden ja johtamiskäytäntöjen erot
Johtaminen ja hoidon sekä palvelun laatu
Työelämätaidot: lähijohtaminen ja työyhteisötaidot
Itsensä ja oman osaamisensa johtaminen
Terveydenhuollon rahoitus, talousjohtamisen tavoitteet ja taloudellisen arvioinnin mahdollisuudet
Julkisten ja yksityisten palvelujen kohtaaminen: yhteistoiminta, kilpailutus, uudistuvat rahoitusmallit ja palveluiden tuottaminen
Yrittäjyyden perusteet
Yksityisen sektorin merkitys ja yrittäjyyden muodot sosiaali- ja terveydenhuollossa
Urakehitysmahdollisuudet

Aika ja paikka

Orientaatioluento 24.10.2022. klo 16.00
Join Zoom Meeting
Zoom https://metropolia.zoom.us/my/jaanaseitovirta

Oppimateriaalit

Oppimateriaali löytyy Moodlen työtilasta, Moodle.metropolia.fi Johtaminen ja yrittäjyys (verkkototeutus) 24.10.- 7.12.2022 (aukeaa 24.10.2022)

Opetusmenetelmät

Verkkokurssi jakaantuu kolmeen osioon

Osio 1 Orientaatio johtamiseen ja yrittäjyyteen (ryhmäkeskustelu) 1,0 op, 24.10 - 6.11
1a Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla 24.10- 30.10 (0,5 op)
1b Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden mahdollisuudet 31.10 - 6.11 (0,5 op)

Osio 2 Johtaminen: Sotealan yrityksen/organisaation johtaminen (ryhmätehtävä, esseetehtävä) 2,0 op, 30.10 -20.11.
2a Johtaminen: Sotepalvelua ohjaava lainsäädäntö, sotepalvelujen järjestäminen ja tuottaminen (1,0 op)
2b Johtaminen: Johtajan/esihenkilön/yrittäjän haastattelu - sotepalvelujen johtaminen/hoitotyön johtaminen (1,0 op)

Osio 3 Yritysidean/ organisaation liikeidean kehittäminen (ryhmäitehtävä, esseetehtävä), 2,0 op 13.11 - 7.12
3a Yrittäjyys: Sosiaali- ja terveysalan palvelun kehittäminen (1,5 op)
3b Yrittäjyys: Ideoidun palvelun liiketoimintasuunnitelma,(0,5 op)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Mahdollisuus suorittaa hylätyt osiot seuraavilla mahdolllisilla toteutuksilla.

Kansainvälisyys

Ei

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 27h x 5 = 135h

Sisällön jaksotus

Verkkokurssi jakaantuu kolmeen osioon

Osio 1 Orientaatio johtamiseen ja yrittäjyyteen (ryhmäkeskustelu) 1,0 op, 24.10 - 6.11
1a Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla 24.10- 30.10 (0,5 op)
1b Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden mahdollisuudet 31.10 - 6.11 (0,5 op)

Osio 2 Johtaminen: Sotealan yrityksen/organisaation johtaminen (ryhmätehtävä, esseetehtävä) 2,0 op, 30.10 -20.11.
2a Johtaminen: Sotepalvelua ohjaava lainsäädäntö, sotepalvelujen järjestäminen ja tuottaminen (1,0 op)
2b Johtaminen: Johtajan/esihenkilön/yrittäjän haastattelu - sotepalvelujen johtaminen/hoitotyön johtaminen (1,0 op)

Osio 3 Yritysidean/ organisaation liikeidean kehittäminen (ryhmätehtävä, esseetehtävä), 2,0 op 13.11 - 7.12
3a Yrittäjyys: Sosiaali- ja terveysalan palvelun kehittäminen (1,5 op)
3b Yrittäjyys: Ideoidun palvelun liiketoimintasuunnitelma, (0,5 op)

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)

Ahot hakemukset toimitetaan:
Terveyden osaamisalueella tutor-opettajalle/uraohjaajalle
Kuntoutus ja tutkiminen osaamisalueella bioanalytiikan, radiografian ja sädehoidon ja suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelmassa tutor-opettajalle
Hyvinvoinnin osaamisalueella, kuntoutuksen tiimissä sekä optometriassa toteutuksen ahot-vastuuopettajalle (Eero Kokko)
AHOT- päätöksen jälkeen toteutuksen suoritettavista tehtävistä lisätietoja antaa Eero Kokko

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osallistuminen kaikkiin osioihin. Kokonaisarvosana muodostuu osioiden hyväksytyistä suorituksista sekä osioiden 2 ja 3 tehtävien arvosanan keskiarvosta.

Osio 1 Orientaatio johtamiseen ja yrittäjyyteen (ryhmäkeskustelu) 1,0 op, hyväksytty/hylätty
- 1a Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla 0,5 op hyväksytty/hylätty
- 1b Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden mahdollisuudet 0,5 op hyväksytty/hylätty

Osio 2 Johtaminen: Sotealan yrityksen/organisaation johtaminen (ryhmätehtävä, esseetehtävä) 2,0 op, 0 - 5
- 2a Johtaminen: Sotepalvelua ohjaava lainsäädäntö, sotepalvelujen järjestäminen ja tuottaminen (1,0 op) 0 - 5
- 2b Johtaminen: Johtajan/esihenkilön/yrittäjän haastattelu - sotepalvelujen johtaminen/hoitotyön johtaminen (1,0 op) hyväksytty/hylätty

Osio 3 Yritysidean/ organisaation liikeidean kehittäminen (ryhmätehtävä, esseetehtävä), 2,0 op. 0 - 5
- 3a Yrittäjyys: Sosiaali- ja terveysalan palvelun kehittäminen (1,5 op) 0 - 5
- 3b Yrittäjyys: Ideoidun palvelun liiketoimintasuunnitelma, (0,5op) hyväksytty/hylätty

Opintojakson arviointikriteeri, tyydyttävä (1-2)
- Opiskelija osoittaa osaamisen arviointikohteissa hallitsevansa opintojakson perussisällön, mutta itsenäisessä tiedon hankinnassa, tulkinnassa ja kyvyssä yhdistää oppimaansa työelämän kontekstiin on puutteita.

Opintojakson arviointikriteeri, hyvä (3-4)
- Opiskelija osoittaa osaamisen arviointikohteissa hallitsevansa hyvin opintojakson sisällön.
- Hän hankkii aktiivisesti tietoa ja tulkitsee sen keskeisiä yhteyksiä työelämään.
- Hänellä on kyky analysoida oppimaansa ja soveltaa opittua työelämän kontekstiin.

Opintojakson arviointikriteeri, kiitettävä (5)
- Opiskelija osoittaa osaamisen arviointikohteissa hallitsevansa monipuolisesti ja laajasti opintojakson sisällön.
- Hänellä on erinomainen tarkoitusta vastaava tiedonhankinnan
osaaminen.
-Hän osoittaa tekemissään ratkaisuissa itsenäisyyttä, vastuullisuutta ja kykyä ohjata muita.
-Hänen kykynsä soveltaa oppimaansa työelämän kontekstiin osoittaa luovuutta ja laaja-alaisuutta.

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

15.08.2022 - 23.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

T&K-osuus

5 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Henna Hertell
  • Tiina Ahti
  • Hanna Vatanen
Vastuuhenkilö

Henna Hertell

Opiskelijaryhmät
  • SXQ22K2
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, 90 op

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta hyödyntäen kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamistaan
- osaa toimia kansanterveyden edistämiseksi ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi
-osaa toimia yhteistyössä julkisen julkisen-, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa
-osaa osallistua palvelujärjestelmien ja tuotteiden uudistamiseen ja kehittämiseen
- osaa soveltaa ennakointitietoa kansanterveydestä ja toimia näyttöön perustuvasti terveydenhoitajatyössä ja sen kehittämisessä
- osaa osallistua asiantuntijana terveydenhoitajatyöhön liittyvään keskusteluun erilaisissa medioissa.

Sisältö

Näyttöön perustuvan terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen kehittäminen, tulevaisuuden lukutaito
Toimintamallien, työmenetelmien ja palvelujen kehittäminen
Verkostotyö eri ammattiryhmien kanssa
Julkisen-, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat terveyden edistämisessä
Asiantuntijaviestintä ja ammatillinen näkyvyys
Yhteistyö median kanssa

Aika ja paikka

Pakolliset :
Orientaatio, aloitus 17.08.2022 klo 13.00 - 15.30

Seminaarit:
Ideaseminaari 24.08.2022 klo 13.00 - 15.30
Suunnitelmaseminaari 05.09.2022 klo 13.00 - 15.45
Kehittämistyön toteuttaminen vko 46 tai erikseen sovittuna ajankohtana
Julkistaminen 5.12.2022 klo 9.00-15.00

Luennot ja seminaarit toteutuvat zoomissa.

Oppimateriaalit

Tarkentuu opintojakson alussa

Opetusmenetelmät

Aktivoiva luento
Pienryhmätehtävän ohjaus
Itsenäinen työskentely
Työpajat
Seminaarit: idea-, suunnitelma- ja julkistamisseminaarit

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Pakolliset :
Orientaatio, aloitus 17.08.2022 klo 13.00 - 15.30

Seminaarit:
Ideaseminaari 24.08.2022 klo 13.00 - 15.30
Suunnitelmaseminaari 05.09.2022 klo 13.00 - 15.45
Kehittämistyön toteuttaminen vko 46 tai erikseen sovittuna ajankohtana
Julkistaminen 5.12.2022 klo 9.00-15.00

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaista suoritustapaa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 h opiskelijan työtä
Aktivoiva luento 20t
Oppimistehtävät 20t
Pienryhmätyöskentely 7x6 = 42t
Seminaarit 3 x 4t = 12t
Itsenäinen opiskelu = 41t
Lisää tietoa Moodlen työtilassa.

Sisällön jaksotus

Ilmoitetaan myöhemmin

Lisätietoja opiskelijoille

Pakollinen orientaatio opintojaksolle 17.8.22 klo 13.00 - 15.30
Luennot ja seminaarit toteutetaan zoomin välityksellä. Tarkasta lukujärjestyksestä linkki.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt tai asiantuntija.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi, opiskelija osallistuu vastuullisesti opetukseen ja opiskeluun
Vertaisarviointi eli opponointi
Kirjallinen kehittämistyöraportti

Kehittämistyö arvioidaan 1-5

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

15.08.2022 - 16.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tiina Ahti
  • Hanna Vatanen
Vastuuhenkilö

Marita Räsänen

Opiskelijaryhmät
  • SXQ19K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta hyödyntäen kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamistaan
- osaa toimia kansanterveyden edistämiseksi ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi
-osaa toimia yhteistyössä julkisen julkisen-, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa
-osaa osallistua palvelujärjestelmien ja tuotteiden uudistamiseen ja kehittämiseen
- osaa soveltaa ennakointitietoa kansanterveydestä ja toimia näyttöön perustuvasti terveydenhoitajatyössä ja sen kehittämisessä
- osaa osallistua asiantuntijana terveydenhoitajatyöhön liittyvään keskusteluun erilaisissa medioissa.

Sisältö

Näyttöön perustuvan terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen kehittäminen, tulevaisuuden lukutaito
Toimintamallien, työmenetelmien ja palvelujen kehittäminen
Verkostotyö eri ammattiryhmien kanssa
Julkisen-, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat terveyden edistämisessä
Asiantuntijaviestintä ja ammatillinen näkyvyys
Yhteistyö median kanssa

Aika ja paikka

Aikataulu tarkentuu lukujärjestykseen

Oppimateriaalit

Tarkentuu opintojakson alussa

Opetusmenetelmät

Aktivoiva luento
Pienryhmätehtävän ohjaus
Itsenäinen työskentely
Työpajat
Seminaarit: idea-, suunnitelma- ja julkistamisseminaarit

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Pakolliset :
Orientaatio, aloitus (tarkentuu myöhemmin)

Seminaarit:
Ideaseminaari (tarkentuu myöhemmin)
Suunnitelmaseminaari (tarkentuu myöhemmin)
Työskentely HyMy-kylässä tai jalkautuen HyMy-kylästä.
Kehittämistyön toteuttaminen (tarkentuu myöhemmin)
Julkistaminen (tarkentuu myöhemmin)

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaista suoritustapaa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 h opiskelijan työtä
Aktivoiva luento 20t
Oppimistehtävät 20t
Pienryhmätyöskentely 7x6 = 42t
Seminaarit 3 x 4t = 12t
Itsenäinen opiskelu = 41t
Lisää tietoa Moodlen työtilassa.

Sisällön jaksotus

Ilmoitetaan myöhemmin

Lisätietoja opiskelijoille

Pakollinen orientaatio opintojaksolle, ilmoitetaan myöhemmin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt tai asiantuntija.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi, opiskelija osallistuu vastuullisesti opetukseen ja opiskeluun
Vertaisarviointi eli opponointi
Kirjallinen kehittämistyöraportti

Kehittämistyö arvioidaan 1-5

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 12.05.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

T&K-osuus

5 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Henna Hertell
  • Hanna Vatanen
Vastuuhenkilö

Henna Hertell

Opiskelijaryhmät
  • SXQ19S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta hyödyntäen kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamistaan
- osaa toimia kansanterveyden edistämiseksi ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi
-osaa toimia yhteistyössä julkisen julkisen-, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa
-osaa osallistua palvelujärjestelmien ja tuotteiden uudistamiseen ja kehittämiseen
- osaa soveltaa ennakointitietoa kansanterveydestä ja toimia näyttöön perustuvasti terveydenhoitajatyössä ja sen kehittämisessä
- osaa osallistua asiantuntijana terveydenhoitajatyöhön liittyvään keskusteluun erilaisissa medioissa.

Sisältö

Näyttöön perustuvan terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen kehittäminen, tulevaisuuden lukutaito
Toimintamallien, työmenetelmien ja palvelujen kehittäminen
Verkostotyö eri ammattiryhmien kanssa
Julkisen-, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat terveyden edistämisessä
Asiantuntijaviestintä ja ammatillinen näkyvyys
Yhteistyö median kanssa

Aika ja paikka

Pakolliset :
Orientaatio, aloitus (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)

Seminaarit:
Ideaseminaari (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)
Suunnitelmaseminaari (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)
Kehittämistyön toteuttaminen (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)
Julkistaminen (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)

Luennot ja seminaarit toteutuvat zoomissa.

Oppimateriaalit

Tarkentuu opintojakson alussa

Opetusmenetelmät

Aktivoiva luento
Pienryhmätehtävän ohjaus
Itsenäinen työskentely
Työpajat
Seminaarit: idea-, suunnitelma- ja julkistamisseminaarit

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Pakolliset :
Orientaatio, aloitus (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)

Seminaarit:
Ideaseminaari (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)
Suunnitelmaseminaari (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)
Kehittämistyön toteutus (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)
Julkistaminen (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaista suoritustapaa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 h opiskelijan työtä
Aktivoiva luento 20t
Oppimistehtävät 20t
Pienryhmätyöskentely 7x6 = 42t
Seminaarit 3 x 4t = 12t
Itsenäinen opiskelu = 41t
Lisää tietoa Moodlen työtilassa.

Sisällön jaksotus

Ilmoitetaan myöhemmin

Lisätietoja opiskelijoille

Pakollinen orientaatio opintojaksolle (aikataulut tarkentuvat myöhemmin)
Luennot ja seminaarit toteutetaan zoomin välityksellä. Tarkasta lukujärjestyksestä linkki.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt tai asiantuntija.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi, opiskelija osallistuu vastuullisesti opetukseen ja opiskeluun
Vertaisarviointi eli opponointi
Kirjallinen kehittämistyöraportti

Kehittämistyö arvioidaan 1-5

Ilmoittautumisaika

13.05.2022 - 15.08.2022

Ajoitus

01.09.2022 - 15.11.2022

Laajuus

1 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

T&K-osuus

1 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

5 - 15

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Teija Rautiola
Vastuuhenkilö

Teija Rautiola

Opiskelijaryhmät
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Hallitset kestävän kehityksen pääperiaatteet.
Tunnistat omat vaikuttamismahdollisuudet ekologisessa toiminnassa.
Motivoidut hyödyntämään arkipäivän valinnoilla ekologisia ratkaisuja.
Motivoidut edistämään hyvinvointiasi ja ylläpitämään tasapainoista elämänhallintaa.
Motivoidut asiantuntijana vaikuttamaan ja edistämään verkostoissasi kestävää omaa hyvinvointia.

Sisältö

Kestävän kehityksen päästrategiat Suomessa.
Ekologiset arvot, asenne ja suuntautuneisuus.
Elämänkaaren pituinen aivoterveyden edistäminen.

Aika ja paikka

1.9.- 30.11.2022 Moodle-työtila.

Oppimateriaalit

Kaikki suositeltavat materiaalit ovat Moodle-työtilassa.

Opetusmenetelmät

Itsenäinen verkkokurssi

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op.=27h.

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Verkkokurssi (1 op.) on osa Opiskelijoiden ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin edistämisen hanketta (OKM 2021-2023).
Positiivinen, terveyslähtöinen - pystyvyyttäsi ja motivaatiotasi omaan elämänhallintaasi, ruokkiva toimintakulttuuri, on lähtökohtana "Kestävä oman hyvinvoinnin kehittäminen" -verkkokurssilla.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty / täydennettävä / hylätty.

Ilmoittautumisaika

31.01.2023 - 05.06.2023

Ajoitus

22.05.2023 - 06.08.2023

Laajuus

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Heli Laaksonen
  • Mari Lindroos
Vastuuhenkilö

Outi Sorri

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 30.09.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulpu Valkonen
  • Suvi Kontkanen
Vastuuhenkilö

Ulpu Valkonen

Opiskelijaryhmät
  • SXL22K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXQ22K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta

Sisältö

- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä

Aika ja paikka

-

Oppimateriaalit

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Kirurgisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö s. 91 - 126
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 10.1 Ruoansulatuselimistö s. 495 - 496
- 10.2 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 496 - 501
- 10.3 Äkillistä vatsakipua sairastavan hoitotyö s. 502 - 506
- 10.9 Paksu- ja peräsuolisyöpää sairastavan hoitotyö s. 526 - 536
- 10.11 Äkillistä umpilisäketulehdusta sairastavan hoitotyö s. 539 - 541

Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 12.1 Virtsanerityselimistö s.607
- 12.2 Virtaelinten toiminnan häiriöitä s. 607 - 609
- 12.3 Virtsateiden toimintahäiriöitä sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 609 - 611
- 12.8 Virtsakivitautia sairastavan hoitotyö s. 653 - 656
- 12.9 Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua sairastavan hoitotyö s. 656 - 665
- 12.11 Eturauhassyöpää sairastavan hoitotyö s. 668 - 675

Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 13.1 Luusto ja sen tehtävät s. 676
- 13.2 Trauma- ja luunmurtumapotilaan hoitotyö s. 667 - 686
- 13.3 Lonkkamurtumaa sairastavan hoitotyö s. 686 - 692
- 13.5 Nivelrikkoa sairastavan hoitotyö s. 698 - 709
12.8 - 644 - 648
2) Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo

Perioperatiivisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Karma, A., Kinnunen, T., Palovaara M., Perttunen J. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. 1. painos, 2016. Sanoma Pro Oy.

Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Moodlen materiaali

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).

Opetusmenetelmät

Opetusmenetelmät:
•Aktivoiva luento-opetus
•Flipped learning -opetus
•Laboraatio
•Yhteistoiminnallinen oppiminen
•Itsenäiset tehtävät
•Itsenäinen verkko-opiskelu:
-Akuutin kivun hoito (APS)
-Haavanhoidon ABC
•Lääkelaskukoe
•Tentti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta ja uusintatentit: Opintojakson tentti ilmoitetaan myöhemmin.
Kaksi uusintatenttimahdollisuutta, jotka ovat Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan opettajan nimellä: Ulpu Valkonen. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä, päivä ilmoitetaan myöhemmin. Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta ja 2. uusinta, joiden ajankohdat ilmoitetaan myös myöhemmin. Näiden jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t

Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)

Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)

Itsenäinen työskentely 98 t

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla 35-39. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.

Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut

Lisätietoja opiskelijoille

Lisätietoja opiskelijoille

Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1.

Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.

Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.

Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset mahdollisia, tarkasta ennen opetuksen alkua.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointiasteikko H-5

Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

17.10.2022 - 23.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 35

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulpu Valkonen
  • Suvi Kontkanen
Vastuuhenkilö

Suvi Kontkanen

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP22K
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2022

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta

Sisältö

- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä

Aika ja paikka

-

Oppimateriaalit

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Kirurgisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö s. 91 - 126
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 10.1 Ruoansulatuselimistö s. 495 - 496
- 10.2 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 496 - 501
- 10.3 Äkillistä vatsakipua sairastavan hoitotyö s. 502 - 506
- 10.9 Paksu- ja peräsuolisyöpää sairastavan hoitotyö s. 526 - 536
- 10.11 Äkillistä umpilisäketulehdusta sairastavan hoitotyö s. 539 - 541

Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 12.1 Virtsanerityselimistö s.607
- 12.2 Virtaelinten toiminnan häiriöitä s. 607 - 609
- 12.3 Virtsateiden toimintahäiriöitä sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 609 - 611
- 12.8 Virtsakivitautia sairastavan hoitotyö s. 653 - 656
- 12.9 Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua sairastavan hoitotyö s. 656 - 665
- 12.11 Eturauhassyöpää sairastavan hoitotyö s. 668 - 675

Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 13.1 Luusto ja sen tehtävät s. 676
- 13.2 Trauma- ja luunmurtumapotilaan hoitotyö s. 667 - 686
- 13.3 Lonkkamurtumaa sairastavan hoitotyö s. 686 - 692
- 13.5 Nivelrikkoa sairastavan hoitotyö s. 698 - 709
12.8 - 644 - 648
2) Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo

Perioperatiivisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Karma, A., Kinnunen, T., Palovaara M., Perttunen J. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. 1. painos, 2016. Sanoma Pro Oy.

Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Moodlen materiaali

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).

Opetusmenetelmät

Opetusmenetelmät:
•Aktivoiva luento-opetus
•Flipped learning -opetus
•Laboraatio
•Yhteistoiminnallinen oppiminen
•Itsenäiset tehtävät
•Itsenäinen verkko-opiskelu:
-Akuutin kivun hoito (APS)
-Haavanhoidon ABC
•Lääkelaskukoe
•Tentti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti on 08.12.2022 klo.09.00 - 11.00. Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan opettajan nimellä: Suvi Kontkanen. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä 24.10.22. Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta 01.11.2022 ja 2. uusinta 8.12-22 toteutuksen tentin yhteydessä. Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t

Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)

Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)

Itsenäinen työskentely 98 t

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla 43-49. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla, joka pidetään 24.10.-22. Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut

Lisätietoja opiskelijoille

Lisätietoja opiskelijoille

Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2.

Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.

Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.

Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset mahdollisia, tarkasta aina ennen opetuksen alkua.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointiasteikko H-5

Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

13.03.2023 - 19.05.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 35

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Minna Marjamäki-Kekki
  • Arto Holappa
Vastuuhenkilö

Arto Holappa

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP22S
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2022

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta

Sisältö

- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä

Oppimateriaalit

Kirurgisen hoitotyön tenttimateriaali
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö s. 91 - 126
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 10.1 Ruoansulatuselimistö s. 495 - 496
- 10.2 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 496 - 501
- 10.3 Äkillistä vatsakipua sairastavan hoitotyö s. 502 - 506
- 10.9 Paksu- ja peräsuolisyöpää sairastavan hoitotyö s. 526 - 536
- 10.11 Äkillistä umpilisäketulehdusta sairastavan hoitotyö s. 539 - 541

Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 12.1 Virtsanerityselimistö s.607
- 12.2 Virtaelinten toiminnan häiriöitä s. 607 - 609
- 12.3 Virtsateiden toimintahäiriöitä sairastavan tutkiminen ja tarkkailu s. 609 - 611
- 12.8 Virtsakivitautia sairastavan hoitotyö s. 653 - 656
- 12.9 Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua sairastavan hoitotyö s. 656 - 665
- 12.11 Eturauhassyöpää sairastavan hoitotyö s. 668 - 675

Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
- 13.1 Luusto ja sen tehtävät s. 676
- 13.2 Trauma- ja luunmurtumapotilaan hoitotyö s. 667 - 686
- 13.3 Lonkkamurtumaa sairastavan hoitotyö s. 686 - 692
- 13.5 Nivelrikkoa sairastavan hoitotyö s. 698 - 709
12.8 - 644 - 648
2) Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo

Perioperatiivisen hoitotyön tenttimateriaali:
Oppikirja Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Turvallinen perioperatiivinen hoitotyö, s.6-49
Anestesiahoitotyö, s.50-103, 123-131
Leikkaushoitotyö, s.144-215, 230-231
Välinehuolto, s.216-299
Heräämöhoitotyö (välitön postoperatiivinen hoitotyö), s.232-256

Tarvittaessa voi hyödyntää myös aik. ilmestynyttä Perioperatiivisen hoitotyön kirjaa. (Karma, A., Kinnunen, T., Palovaara M., Perttunen J. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. 1. painos, 2016. Sanoma Pro Oy).

Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
Moodlen materiaali

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).

Opetusmenetelmät

Opetusmenetelmät:
- Aktivoiva luento-opetus
- Flipped learning -opetus
- Laboraatio
- Yhteistoiminnallinen oppiminen
- Itsenäiset tehtävät
- Itsenäinen verkko-opiskelu: Akuutin kivun hoito (APS) ja Haavanhoidon ABC
- Lääkelaskukoe
- Tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

enttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti on xx xx xx. Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on kirurgisen hoitotyön orientaatiotunnin yhteydessä xx xx xx. LIsäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta xx xx xx ja 2. uusinta xx xx xx Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t

Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)

Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)

Itsenäinen työskentely 98 t

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla x-x. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla.

Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut

Lisätietoja opiskelijoille

Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2.

Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.

Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.

Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset mahdollisia, tarkasta ennen opetuksen alkua.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointiasteikko H-5

Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

23.01.2023 - 24.02.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ella Parkkonen
  • Ulpu Valkonen
Vastuuhenkilö

Ulpu Valkonen

Opiskelijaryhmät
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL22S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta

Sisältö

- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä

Aika ja paikka

-

Oppimateriaalit

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Tenttialue
Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Turvallinen perioperatiivinen hoitotyö, s.6-49
Anestesiahoitotyö, s.50-103, 123-131
Leikkaushoitotyö, s.144-215, 230-231
Välinehuolto, s.221-230
Heräämöhoitotyö(välitön postoperatiivinen hoitotyö), s.232-256

Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. 8. uudistettu painos. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.

Kappale 4 Kirurgisia sairauksia sairastava hoitotyö
Kappale 10 Ruoansulatuselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
Kappale 12 Erityselimistön sairauksia sairastavan hoitotyö
Kappale 13 Tuki- ja liikunta-elimistön sairauksia sairastavan hoitotyö

Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön tutkimussäätiö. Hoito suositus. Verkko-osoitteessa: http://www.hotus.fi/hotus-fi/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo

Moodle -materiaalit

Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Kirurgisia ja perioperatiivisia laskuja voi harjoitella Moodlen työtilassa Lääkelaskut (ei vaadi kirjautumisavainta).

Opetusmenetelmät

Opetusmenetelmät:
Aktivoiva luento-opetus
Laboraatio
Yhteistoiminnallinen oppiminen
Itsenäiset tehtävät
Itsenäinen verkko-opiskelu
Lääkelaskukoe
Tentti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ja uusintatentit:
Opintojakson tentti on 17.2.23. Kaksi uusintakoemahdollisuutta: Metropolian yleisinä uusintatenttipäivinä ja ne ilmoitetaan orientaation yhteydessä.
Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, näiden jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Opintojakson arvosanaa voi korottaa yhden kerran opintojakson uusintatenttitilaisuuksissa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan opettajan nimellä: Ulpu Valkonen. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

Lääkelaskutentit:
Varsinainen lääkelaskutentti on 2.2.23. Lisäksi opintojaksolla on lääkelaskujen 1. uusinta 14.2.23 ja 2. uusinta 17.2.23. toteutuksen tentin yhteydessä. Tämän jälkeen uusintamahdollisuus vain lääkelaskupajassa.

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia, josta lähiopetusta:
Kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön orientaatio 1 t
Opintojakson tentti 2 t
Lääkelaskutentti 1 t

Kirurgisen potilaan hoitotyö (2,5op = 67,5 t):
Luennot: 8 t
Laboraatio: 2 x 4 t (pienryhmittäin)

Perioperatiivisen potilaan hoitotyö (2,5 op = 67,5 t)
Luennot: 9 t
Laboraatiot: 1 x 3 t ja 1 x 5 t (pienryhmittäin)

Itsenäinen työskentely 98 t

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutuu viikoilla 4-8. Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen sisällöstä saat orientaatiotunnilla, joka pidetään 24.1.23. Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Opintojakso sisältää:
• kirurgisen- ja perioperatiivisen potilaan hoitotyön
• kirurgian ja anestesiologian
• lääkelaskut

Lisätietoja opiskelijoille

Lisätietoja opiskelijoille

Edeltävät opinnot :
Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2.

Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Teoriaopetukseen tulee osallistua ennen laboraatioihin osallistumista. Asiasta kerrotaan pakollisessa orientaatiossa.

Laboraatiotunnit ovat toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta. Hyväksytty laboraatiosuoritus edellyttää, että opiskelija harjoittelee aktiivisesti ja potilasturvallisesti laboraatiotunnin teemoja, hyödyntäen ohjausta ja opettajan antamaa palautetta.
Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähi- ja laboraatio-opetusta.
Opintojakson aikana suositellaan itsenäisesti kliinisten taitojen kertaamista taitopajassa.

Opintojakso päättyy tenttiin, jolloin kaikki tehtävät tulee olla suoritettu.
Lukujärjestysmuutokset mahdollisia, tarkasta aina ennen opetuksen alkua.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointiasteikko H-5

Tentti H - 5
Lääkelaskukoe Hyväksytty - Hylätty
Verkkokurssit ja itsenäiset tehtävät 100%
Laboraatio 100% läsnäolo

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

13.03.2023 - 02.04.2023

Ajoitus

22.05.2023 - 16.06.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Ella Parkkonen
  • Sara Pesonen
Vastuuhenkilö

Ella Parkkonen

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoitotyötä eri hoitoympäristöissä
- osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisessa työryhmässä leikkauspotilaan anestesia- ja leikkaushoitotyötä näyttöön perustuen
- ymmärtää sairaanhoitajan roolin terveyden edistämisessä kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- osaa arvioida kirurgisen potilaan hoidon tarpeet ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmiä käyttäen
- osaa ohjata ja tukea kirurgista ja perioperatiivista hoitoa tarvitsevaa potilasta ja hänen läheisiään hyödyntäen tarkoituksenmukaisia ohjausmenetelmiä
- ymmärtää kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamisen potilasturvallisuuden näkökulmasta

Sisältö

- hoitotyön prosessi kirurgisessa ja perioperatiivisessa hoitotyössä
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan hoitopolku
- kirurgista hoitoa tarvitsevien potilaiden tarkkailu (ABCDE, NEWS, ISBAR)
- kirurgisen potilaan hoitotyön auttamismenetelmät (esim. kirurgisen haavan hoito ja akuutin kivun hoito)
- kirurgista hoitoa tarvitsevan potilaan sekä läheisten voimavarojen ja päätöksenteon tukeminen sairauden ja hoidon eri vaiheissa
- tavallisimmat kirurgista hoitoa vaativat potilasryhmät
- kirurgisen potilaan hoidon kirjaaminen ja raportointi
- anestesiologia ja kirurgia
- leikkausosaston sairaanhoitajan tehtävät operatiivisessa yksikössä: anestesiasairaanhoitajan, instrumentoivan sairaanhoitajan, valvovan sairaanhoitajan ja valvontayksikön sairaanhoitajan tehtävät ja vastuut
- yleisimmät anestesiamuodot ja -lääkkeet
- potilasturvallisuudesta huolehtiminen
- postoperatiivinen tarkkailu ja hoito
- aseptiset työmenetelmät operatiivisessa ympäristössä

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen
Lääkehoidon perusteiden osaaminen

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

23.11.2022 - 23.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Marita Saros
  • Minna Lifländer
Vastuuhenkilö

Marita Saros

Opiskelijaryhmät
  • SXQ21S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL21S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää yleisimpien aiheuttajamikrobien tartuntatiet ja pystyy kuvaamaan yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita sekä tietää mikrobitartunnoilta suojautumisen perusteita ammatissaan
- osaa selittää mikrobien vastaisen lainsäädännön ja torjuntatyön organisoitumisen Suomessa.
- tuntee mikrobien vastaisen puolustusjärjestelmän toiminnan erityisesti solujen tasolla veressä ja imunesteessä
- tuntee yleisimpien mikrobiologisten näytteiden (sieni-, bakteeri- ja virusnäytteet) ottotavat esim. nielusta, virtsasta ja haavasta
- ymmärtää kliinisten laboratoriopalveluiden kokonaisuuden osana terveyspalvelujärjestelmää
- tunnistaa laboratoriotutkimusten merkityksen potilaan hoidossa
- ymmärtää laboratoriotutkimusten preanalyyttiset vaatimukset
- osaa ohjata potilaita laboratoriotutkimuksiin suositusten mukaisesti
- osaa ohjatusti ottaa ihopistos- ja laskimoverinäytteitä vakuumitekniikalla
- tunnistaa vieritestin käyttöalueet, laadunvarmistuksen ja dokumentoinnin
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (ruotsin kielen) suullisen ja kirjallisen taidon

Sisältö

- kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat, normaalifloora, mikrobien vaikutus tautien synnyssä, hoitoon liittyvät infektiot
- infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet
- mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisoituminen Suomessa
- kliininen laboratoriotoiminnan merkitys terveydenhuollossa
- kliinisen laboratoriotyön prosessi, viitearvot ja laadunvarmistus
- preanalytiikan merkitys kliinisessä laboratoriotoiminnassa
- potilaan ohjaus laboratoriotutkimuksiin
- ihopistos- ja laskimovernäytteiden otto suositusten mukaisesti
- mikrobiologisen näytteenoton perusteet
- vieritestaus terveydenhuollossa
- ammattialan suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittava keskeinen sanasto ruotsin kielitaidon syventämiseksi
- omien ruotsin kielen oppimisstrategioiden kehittäminen ja oman ruotsin kielen taidon realistinen arviointi

Aika ja paikka

Mikrobiologia ja kl.lab.tutk osio:
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Laboraatiot: Myllypuro
Ajoitus: ks. lukujärjestys

Ruotsi: Ks. lukujärjestys.

Oppimateriaalit

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Mikrobiologia ja kl.lab. osion:
- Karhumäki, Eliisa, Jonsson, Anne ja Saros, M., Mikrobit hoitotyön haasteena, Edita 2016 tai 2021, 2021 on saatavilla myös e-kirjana:
- Linkki E-kirjaan löytyy täältä: https://metropolia.finna.fi/Record/3amk.292860 .
- Käyttöohjeet löytyvät täältä: https://libguides.metropolia.fi/ekirjat/ellibs
Kirjasta aiheet: Mikrobit ihmisen elinympäristössä, Mikrobit ihmisen käytössä, Mikrobiryhmät, Mikrobien kasvuun vaikuttavia tekijöitä, Mikrobit ja ihminen, Tartunta: Tartuntatiet, Infektioille altistavia tekijöitä, Infektioiden ennaltaehkäisy, Työturvallisuus ja henkilökunnan terveydenhuolto, Infektioiden torjuntatyö, Infektiotaudit, Laboratoriodiagnostiikka
- http://www.hotus.fi/hotus.fi/hoitotyön suositukset
- Lisäksi oppimateriaalia OMAssa

Ruotsin oppimateriaali OMAssa.

Opetusmenetelmät

• Käänteinen oppiminen
• Kontaktiopetus
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Itsenäinen opiskelu

Lähi- ja etäopetus (Zoom)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

N/A

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kl.mikrob., lab.tutk: Tentin korvaavia tehtäviä
Ruotsin suullinen paritentti 19.12. klo 12.45-16.00 (aikataulu ilmoitetaan kurssin alussa). Ruotsin kirjallinen tentti 21.12. klo 9.00-10.30.

Kansainvälisyys

N/A

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

-1 op = 27 t

Osiot:
1) Kl.mikrobiologia, laboratoriotutkimukset on 2 op eli opiskelijalle 54 h

2) Ruotsi: 3 op = 81h

Sisällön jaksotus

Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat OMAsta ja esitellään orientaatiotunnilla, orientaatiot pidetään erikseen.

Lisätietoja opiskelijoille

• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista (koskee 180 op sh-opintojaksojen tosuja)
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
• Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Anatomian ja fysiologian mielellään kokonaiset opintojaksot.
* Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille sekä tehdä tunti- ja kotitehtävät ja osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio.

• AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheäntekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kliininen mikrobiologia, kliiniset laboratotiotutkimukset: Hyväksytty/ Hylätty
orientaatio: 100 % läsnäolo, Laboraatiot 100% läsnäolo ja annetut tehtävät tehty

Ruotsi: Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille (100 % läsnäolo) sekä tehdä tunti- ja kotitehtävät ja osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio. Ruotsin suullinenja kirjallinen osio arvioidaan asteikolla 0-5.

Esitietovaatimukset

Ruotsi: Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen taitotaso (CEF) B1.

Lisätiedot

Huomattavaa: Jos opiskelijan koulusivistyskieli ei ole suomi, hän suorittaa opintojaksoon sisältyvän ruotsin osuuden Suomi toisena kielenä -osuutena

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

24.04.2023 - 19.05.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Marita Saros
  • Minna Lifländer
Vastuuhenkilö

Marita Saros

Opiskelijaryhmät
  • SXL22K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXQ22K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää yleisimpien aiheuttajamikrobien tartuntatiet ja pystyy kuvaamaan yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita sekä tietää mikrobitartunnoilta suojautumisen perusteita ammatissaan
- osaa selittää mikrobien vastaisen lainsäädännön ja torjuntatyön organisoitumisen Suomessa.
- tuntee mikrobien vastaisen puolustusjärjestelmän toiminnan erityisesti solujen tasolla veressä ja imunesteessä
- tuntee yleisimpien mikrobiologisten näytteiden (sieni-, bakteeri- ja virusnäytteet) ottotavat esim. nielusta, virtsasta ja haavasta
- ymmärtää kliinisten laboratoriopalveluiden kokonaisuuden osana terveyspalvelujärjestelmää
- tunnistaa laboratoriotutkimusten merkityksen potilaan hoidossa
- ymmärtää laboratoriotutkimusten preanalyyttiset vaatimukset
- osaa ohjata potilaita laboratoriotutkimuksiin suositusten mukaisesti
- osaa ohjatusti ottaa ihopistos- ja laskimoverinäytteitä vakuumitekniikalla
- tunnistaa vieritestin käyttöalueet, laadunvarmistuksen ja dokumentoinnin
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (ruotsin kielen) suullisen ja kirjallisen taidon

Sisältö

- kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat, normaalifloora, mikrobien vaikutus tautien synnyssä, hoitoon liittyvät infektiot
- infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet
- mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisoituminen Suomessa
- kliininen laboratoriotoiminnan merkitys terveydenhuollossa
- kliinisen laboratoriotyön prosessi, viitearvot ja laadunvarmistus
- preanalytiikan merkitys kliinisessä laboratoriotoiminnassa
- potilaan ohjaus laboratoriotutkimuksiin
- ihopistos- ja laskimovernäytteiden otto suositusten mukaisesti
- mikrobiologisen näytteenoton perusteet
- vieritestaus terveydenhuollossa
- ammattialan suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittava keskeinen sanasto ruotsin kielitaidon syventämiseksi
- omien ruotsin kielen oppimisstrategioiden kehittäminen ja oman ruotsin kielen taidon realistinen arviointi

Aika ja paikka

Mikrobiologia, kl.lab.tutkimukset:
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Näytteenottojen laboraatiot: Myllypuro
Ajoitus: ks. lukujärjestys

Ruotsi: Ks. lukujärjestys.

Oppimateriaalit

Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Kl.Mikrobiologia, lab. tutkimukset osion:
- Karhumäki, Eliisa, Jonsson, Anne ja Saros, M., Mikrobit hoitotyön haasteena, Edita 2021, saatavilla myös e-kirjana:
- Linkki E-kirjaan löytyy täältä: https://metropolia.finna.fi/Record/3amk.292860 .
- Käyttöohjeet löytyvät täältä: https://libguides.metropolia.fi/ekirjat/ellibs
Kirjasta aiheet: Mikrobit ihmisen elinympäristössä, Mikrobit ihmisen käytössä, Mikrobiryhmät, Mikrobien kasvuun vaikuttavia tekijöitä, Mikrobit ja ihminen, Tartunta: Tartuntatiet, Infektioille altistavia tekijöitä, Infektioiden ennaltaehkäisy, Työturvallisuus ja henkilökunnan terveydenhuolto, Infektioiden torjuntatyö, Infektiotaudit, Laboratoriodiagnostiikka
- http://www.hotus.fi/hotus.fi/hoitotyön suositukset
- Lisäksi oppimateriaalia OMAssa

Ruotsin oppimateriaali Moodlessa.

Opetusmenetelmät

• Käänteinen oppiminen
• Kontaktiopetus
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Itsenäinen opiskelu

Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Moodle

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

N/A

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kl.mikrob., lab.tutk: Tentin korvaavia tehtäviä

Ruotsi: Uusintakokeet järjestetään sosiaali- ja terveysalan uusintakokeissa, ja niistä tiedotetaan opintojakson aikana.

Kansainvälisyys

N/A

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

-1 op = 27 t

Osiot:
1) Kl.mikrobiologia, laboratoriotutkimukset: 2 op eli opiskelijalle 54 h

2) Ruotsi: 3 op = 81h

Sisällön jaksotus

Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat OMAsta ja esitellään orientaatiotunnilla, orientaatiot pidetään erikseen.

Lisätietoja opiskelijoille

• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista (koskee 180 op sh-opintojaksojen tosuja)
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
• Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Anatomian ja fysiologian mielellään kokonaiset opintojaksot.
* Ruotsi > Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille sekä tehdä tunti- ja kotitehtävät ja osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio.

• AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheäntekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kliininen mikrobiologia, laboratotiotutkimukset: Hyväksytty/ Hylätty
Orientaatio: 100 % läsnäolo, Laboraatiot 100% läsnäolo ja annetut tehtävät tehty

Ruotsi: Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille (100 % läsnäolo) sekä tehdä tunti- ja kotitehtävät ja osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio. Ruotsin suullinenja kirjallinen osio arvioidaan asteikolla 0-5.

Esitietovaatimukset

Ruotsi: Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen taitotaso (CEF) B1.

Lisätiedot

Huomattavaa: Jos opiskelijan koulusivistyskieli ei ole suomi, hän suorittaa opintojaksoon sisältyvän ruotsin osuuden Suomi toisena kielenä -osuutena

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

09.11.2022 - 28.02.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 35

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Marita Saros
  • Eevamaija Iso-Heiniemi
Vastuuhenkilö

Eevamaija Iso-Heiniemi

Opiskelijaryhmät
  • SXO21K1C
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
  • SXK21S1
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
  • SXO21K1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
  • SXO21K1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
  • SXQ21S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO21K2
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXL21S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXN21S1A
    Degree Programme in Nursing päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää yleisimpien aiheuttajamikrobien tartuntatiet ja pystyy kuvaamaan yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita sekä tietää mikrobitartunnoilta suojautumisen perusteita ammatissaan
- osaa selittää mikrobien vastaisen lainsäädännön ja torjuntatyön organisoitumisen Suomessa.
- tuntee mikrobien vastaisen puolustusjärjestelmän toiminnan erityisesti solujen tasolla veressä ja imunesteessä
- tuntee yleisimpien mikrobiologisten näytteiden (sieni-, bakteeri- ja virusnäytteet) ottotavat esim. nielusta, virtsasta ja haavasta
- ymmärtää kliinisten laboratoriopalveluiden kokonaisuuden osana terveyspalvelujärjestelmää
- tunnistaa laboratoriotutkimusten merkityksen potilaan hoidossa
- ymmärtää laboratoriotutkimusten preanalyyttiset vaatimukset
- osaa ohjata potilaita laboratoriotutkimuksiin suositusten mukaisesti
- osaa ohjatusti ottaa ihopistos- ja laskimoverinäytteitä vakuumitekniikalla
- tunnistaa vieritestin käyttöalueet, laadunvarmistuksen ja dokumentoinnin
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (suomi toisena kielenä S2) suullisen ja kirjallisen taidon

Sisältö

- kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat, normaalifloora, mikrobien vaikutus tautien synnyssä, hoitoon liittyvät infektiot
- infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet
- mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisoituminen Suomessa
- kliininen laboratoriotoiminnan merkitys terveydenhuollossa
- kliinisen laboratoriotyön prosessi, viitearvot ja laadunvarmistus
- preanalytiikan merkitys kliinisessä laboratoriotoiminnassa
- potilaan ohjaus laboratoriotutkimuksiin
- ihopistos- ja laskimovernäytteiden otto suositusten mukaisesti
- mikrobiologisen näytteenoton perusteet
- vieritestaus terveydenhuollossa
- ammattialan suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittava keskeinen sanasto suomen kielitaidon syventämiseksi (S2)
- omien suomen kielen oppimisstrategioiden kehittäminen ja oman suomen kielen taidon realistinen arviointi

Aika ja paikka

Oppitunnit Zoomissa:
ke 11.1., 18.1., 25.1., 1.2., 8.2. ja 15.2. klo 16-17.30

https://metropolia.zoom.us/j/67144938892
Pääsykoodi: 376620

15.2. Koe Myllypurossa.

Oppimateriaalit

Opettajan jakama materiaali Moodle-työtilassa
Koemateriaali: tuntitehtävät, viikkotehtävät (4 viikkoa), rakennetehtävät

Opetusmenetelmät

Aktivoiva luento

Tehtäväohjattu opetus

Pienryhmätyöskentely

Etäopetus

Itsenäinen opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta: ke 15.2. klo 16-17.30, Myllypuro

Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä.

Uusinta 1
Uusinta 2

Kahden uusintatentin aika sovitaan opiskelijoiden aikataulun mukaan.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Pedagoginen ratkaisu, jos opiskelijalla vahva suomen kielen taito
AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 t

Toteutuksen kokonaistuntimäärä 81 tuntia, josta lähiopetus 10 t (aktivoiva luento, tehtäväohjattu opetus, pienryhmätyöskentely, etäopetus), itsenäinen opiskelu 71 t

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa orientaatiotunnilta tai toteutuksen muilta tunneilta.

Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla ja opettajalta.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheäntekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kaikki tehtävät täytyy palauttaa.
Laadullinen arviointi

Tentti H-5 50 %
Tenttiin tulee tuntitehtävien, viikkotehtävien ja rakennetehtävien materiaali.
Suullinen esitys yksin tai parin kanssa (50 %)
Koulutusohjelmakohtaiset tehtävät (3) 25 %

Suullinen kielitaito: suullinen esitys 50 % ja äänitystehtävät 50 %
Kirjallinen kielitaito: tentti 50 %, viikkotehtävät 25 %, koulutusohjelmakohtaiset tehtävät 25 %

Lisätiedot

Opintojakso on tarkoitettu opiskelijoille, joiden koulusivistyskieli on muu kuin suomi.

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

13.03.2023 - 28.04.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 35

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Hanna Lenkola
Vastuuhenkilö

Eeva Lintala

Opiskelijaryhmät
  • SXO21S2
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
  • SXN22K1BE
    Degree Programme in Nursing päivä
  • SXL22K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO21S1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
  • SXO21S1C
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
  • SXO22K2
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXO21S1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
  • SXQ22K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXK22K2
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXN22K1D
    Degree Programme in Nursing päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- tietää yleisimpien aiheuttajamikrobien tartuntatiet ja pystyy kuvaamaan yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita sekä tietää mikrobitartunnoilta suojautumisen perusteita ammatissaan
- osaa selittää mikrobien vastaisen lainsäädännön ja torjuntatyön organisoitumisen Suomessa.
- tuntee mikrobien vastaisen puolustusjärjestelmän toiminnan erityisesti solujen tasolla veressä ja imunesteessä
- tuntee yleisimpien mikrobiologisten näytteiden (sieni-, bakteeri- ja virusnäytteet) ottotavat esim. nielusta, virtsasta ja haavasta
- ymmärtää kliinisten laboratoriopalveluiden kokonaisuuden osana terveyspalvelujärjestelmää
- tunnistaa laboratoriotutkimusten merkityksen potilaan hoidossa
- ymmärtää laboratoriotutkimusten preanalyyttiset vaatimukset
- osaa ohjata potilaita laboratoriotutkimuksiin suositusten mukaisesti
- osaa ohjatusti ottaa ihopistos- ja laskimoverinäytteitä vakuumitekniikalla
- tunnistaa vieritestin käyttöalueet, laadunvarmistuksen ja dokumentoinnin
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (suomi toisena kielenä S2) suullisen ja kirjallisen taidon

Sisältö

- kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat, normaalifloora, mikrobien vaikutus tautien synnyssä, hoitoon liittyvät infektiot
- infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet
- mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisoituminen Suomessa
- kliininen laboratoriotoiminnan merkitys terveydenhuollossa
- kliinisen laboratoriotyön prosessi, viitearvot ja laadunvarmistus
- preanalytiikan merkitys kliinisessä laboratoriotoiminnassa
- potilaan ohjaus laboratoriotutkimuksiin
- ihopistos- ja laskimovernäytteiden otto suositusten mukaisesti
- mikrobiologisen näytteenoton perusteet
- vieritestaus terveydenhuollossa
- ammattialan suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittava keskeinen sanasto suomen kielitaidon syventämiseksi (S2)
- omien suomen kielen oppimisstrategioiden kehittäminen ja oman suomen kielen taidon realistinen arviointi

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheäntekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Lisätiedot

Opintojakso on tarkoitettu opiskelijoille, joiden koulusivistyskieli on muu kuin suomi.

Ilmoittautumisaika

13.03.2023 - 02.04.2023

Ajoitus

22.05.2023 - 31.08.2023

Laajuus

8 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Laaksonen
  • Ulpu Valkonen
  • Jenni Tiainen
  • Anna O'Sullivan
  • Katja Åker
  • Mari Lindroos
  • Leena Hinkkanen
  • Anne Tammivuori
  • Mari Manninen
  • Kari Hyvärinen
Vastuuhenkilö

Katja Åker

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa

Sisältö

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä

Aika ja paikka

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.

Oppimateriaalit

Harjoittelun infoon osallistuminen pakollista (kts lukujärjestys)
Kertaa harjoittelun yksikköä / toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit.

Liity Moodlen työtilaan Kliiniset hoitotyön harjoittelut (ei työtila-avainta)

Opetusmenetelmät

Työelämäharjoittelu 5 viikkoa
Harjoittelun tehtävä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Harjoittelun kesto 5 viikkoa, 40 h /viikko
Harjoittelun tehtävä 16 h
Harjoittelu 8 op = 216 tuntia.

Sisällön jaksotus

Tarkempi tieto lukukauden ajoituskaaviosta

Lisätietoja opiskelijoille

Vaadittavat edeltävät opinnot
Lääkehoito 1 suoritettu, lääkelaskut hyväksytty
Lääkehoito 2 vaadittavat suoritukset (Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1 osalta teoriaopinnot aloitettu ja laboraatiot 1-3 tehtynä)
Kiinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti tai hyväksiluettu.
Harjoitteluun liittyvä teoriajakso suoritettuna (gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen).
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti
Harjoittelupaikkavaatimusten mukaiset opinnot tehtynä.

Harjoittelukoordinaattorit:

Gerontologia: Carita Hand, Carita.Hand@metropolia.fi

Kirurgia: Leena Hinkkanen (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Leena.Hinkkanen@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Lapset: Anne Tammivuori (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anne.Tammivuori@metropolia.fi, Ulpu
Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Mielenterveys: Anna O’Sullivan (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anna.OSullivan@metropolia.fi, Kari Hyvärinen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Kari.Hyvarinen@metropolia.fi

Perioperatiivinen: Mari Manninen (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Mari.Manninen@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Sisätaudit: Anu Hintikka (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anu.Hintikka@metropolia.fi, Katja Åker (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Katja.Aker@metropolia.fi

Harjoittelu 6: Katri Kiiski Katri.Kiiski@metropolia.fi

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi
Työelämäpalaute
Oppimistehtävä

Arviointi: Hyväksytty / Hylätty

Esitietovaatimukset

Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot

Harjoittelun infoon osallistuminen pakollista
Kertaa harjoittelun yksikköä / toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Harjoittelupaikan mahdolliset osoittamat materiaalit.

Opetusmenetelmät

Työelämäharjoittelu 5 viikkoa
Harjoittelun tehtävä

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Harjoittelun kesto 5 viikkoa, 40 h / viikko
Harjoittelun tehtävä 16 h
Harjoittelu 8 op = 5 viikkoa = 216 tuntia.

Sisällön jaksotus

Tarkempi tieto lukukauden ajoituksesta

Lisätietoja opiskelijoille

Vaadittavat edeltävät opinnot
• Lääkehoito 1 suoritettu. , lääkelaskut hyväksytty
• Lääkehoito 2 vaadittavat suoritukset (Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1 osalta teoriaopinnot aloitettu ja laboraatiot 1-3 tehtynä)
• Kiinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti tai hyväksiluettu.
• Harjoitteluun liittyvä teoriajakso suoritettuna (gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen).
• Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti
• Harjoittelupaikkavaatimusten mukaiset opinnot tehtynä.

Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen harjoitteluun menoa.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi
Työelämäpalaute
Oppimistehtävä

Arviointi: Hyväksytty / Hylätty

Esitietovaatimukset

Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

08.08.2022 - 23.12.2022

Laajuus

8 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

75 % Lähiopetus, 25 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 100

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Leena Hinkkanen
  • Helena Väänänen
Vastuuhenkilö

Helena Väänänen

Opiskelijaryhmät
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S2A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
  • SXK22S1
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
  • SXO22S1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S2B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen, lähihoitajapolku
  • SXL22S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa

Sisältö

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä

Aika ja paikka

Ohjeistuksen tehtävään ja tehtävän palautukseen opiskelija saa 4.10. 2022 Oman työtilan kautta.
Seminaaritehtävä pitää palauttaa 25.10.2022 klo 16 mennessä.
AHOT-seminaarit pidetään 8.11.2022 tai 10.11. 2022. Seminaari pidetään suomeksi. Tämä tiedoksi DPN:n opiskelijoille.

Opetusmenetelmät

Tämä toteutus on tarkoitettu niille hoitotyön opiskelijoille, joilla on lähihoitajan tutkinto ja jotka saavat osittaisen hyväksiluvun Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1:stä.
Hyväksilukua täydennetään AHOT-seminaarilla, joka pidetään 8.11.2022 ja 10.11.2022 zoomissa.
Opiskelija osallistuu seminaariin jompana kumpana päivänä. Ryhmät seminaaripäiviin jaetaan lähempänä seminaaria.
Ennen seminaaria opiskelija tekee oppimistehtävän, johon seminaarin eteneminen perustuu.
AHOT-päätös palautetaan tulevan ohjeistuksen mukaan seminaarin koordinoijille.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelun tehtävä 16 h

Seminaariin osallistuminen 8h

Sisällön jaksotus

AHOT-seminaarit pidetään 8.11.2022 tai 10.11. 2022.

Lisätietoja opiskelijoille

Lähihoitajatutkinnon alla olevilla osaamisalueilla suorittaneet saavat osittaisen hyväksiluvun Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1:stä:
Sairaanhoidon ja huolenpidon sekä ensihoidon osaamisala sekä osaamisalat: mielenterveys- ja päihdetyö, lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, vanhustyö, vammaistyö sekä kuntoutus.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

AHOT-seminaariin osallistuminen.
Oppimistehtävä hyväksytysti tehtynä.
AHOT-päätös palautettu sovitusti

Arviointi: Hyväksytty / Hylätty

Esitietovaatimukset

Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 19.05.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 19.05.2023

Laajuus

8 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

63 % Lähiopetus, 37 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 100

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Nieminen
  • Helena Väänänen
  • Leena Hinkkanen
Vastuuhenkilö

Helena Väänänen

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa

Sisältö

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä

Aika ja paikka

Ohjeistuksen tehtävään ja tehtävän palautukseen opiskelija saa viikon 14 alussa Oman työtilan kautta.
Seminaaritehtävä pitää palauttaa 26.4. 2023 klo 16 mennessä.
AHOT-seminaarit pidetään 9.5. 2023 tai 11.5. 2023. Seminaari pidetään suomeksi. Tämä tiedoksi DPN:n opiskelijoille. Seminaariin osallistuminen on olennainen osa opintojaksoa, joten seminaariin osallistuminen on pakollista.

Opetusmenetelmät

Tämä toteutus on tarkoitettu niille hoitotyön opiskelijoille, joilla on lähihoitajan tutkinto ja jotka saavat osittaisen hyväksiluvun Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1:stä.
Hyväksilukua täydennetään AHOT-seminaarilla, joka pidetään 9.5..2023 ja 11.5.2023 zoomissa.
Opiskelija osallistuu seminaariin jompana kumpana päivänä. Ryhmät seminaaripäiviin jaetaan lähempänä seminaaria.
Ennen seminaaria opiskelija tekee oppimistehtävän, johon seminaarin eteneminen perustuu.
AHOT-päätös palautetaan tulevan ohjeistuksen mukaan seminaarin koordinoijille.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson pituus on 8op
Harjoittelun tehtävä 16 h
Seminaariin osallistuminen 8h
Työkokemus osoitetaan AHOT-päätöksellä

Lisätietoja opiskelijoille

Lähihoitajatutkinnon alla olevilla osaamisalueilla suorittaneet saavat osittaisen hyväksiluvun Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1:stä:
Sairaanhoidon ja huolenpidon sekä ensihoidon osaamisala sekä osaamisalat: mielenterveys- ja päihdetyö, lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, vanhustyö, vammaistyö sekä kuntoutus.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

AHOT-seminaariin osallistuminen.
Oppimistehtävä hyväksytysti tehtynä. Oppimistehtävään on laadittu arviointikriteerit, löytyvät tehtävän ohjeistuksesta.
AHOT-päätös palautettu sovitusti

Arviointi: Hyväksytty / Hylätty

Esitietovaatimukset

Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot

Ilmoittautumisaika

11.11.2022 - 19.05.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 10.03.2023

Laajuus

8 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

75 % Lähiopetus, 25 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 100

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Nieminen
  • Maiju Salovaara-Hiltunen
  • Kirsi Halme
  • Ulpu Valkonen
  • Katri Kiiski
  • Maarit Kärkkäinen
  • Marianne Sipilä
  • Sara Pesonen
  • Janni Koski
  • Katja Åker
  • Anna O'Sullivan
  • Heli Laaksonen
  • Eini Koskimies
  • Riikka Kukonlehto
  • Minna Marjamäki-Kekki
  • Suvi Kontkanen
  • Maria Kouvalainen
  • Mari Lindroos
  • Leena Hinkkanen
  • Mari Manninen
  • Ella Parkkonen
  • Tommy Mildh
  • Jenna Kukkonen
  • Arto Holappa
  • Anu Hintikka
  • Meri Rokkanen
  • Terhi Lehtonen
  • Anne Vähänen
  • Anne Tammivuori
  • Camilla Långstedt
  • Kari Hyvärinen
Vastuuhenkilö

Katja Åker

Opiskelijaryhmät
  • SXK22S1A
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S2A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
  • SXO22S1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXK22S1B
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
  • SXL22S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa

Sisältö

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä

Aika ja paikka

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.

Oppimateriaalit

Harjoittelun infoon osallistuminen pakollista (kts lukujärjestys)
Kertaa harjoittelun yksikköä / toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit.

Liity Moodlen työtilaan Kliiniset hoitotyön harjoittelut (ei työtila-avainta)

Opetusmenetelmät

Työelämäharjoittelu 5 viikkoa
Harjoittelun tehtävä

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Harjoittelun kesto 5 viikkoa, 40 h /viikko
Harjoittelun tehtävä 16 h
Harjoittelu 8 op = 216 tuntia.

Sisällön jaksotus

Tarkempi tieto lukukauden ajoituskaaviosta

Lisätietoja opiskelijoille

Vaadittavat edeltävät opinnot
Lääkehoito 1 suoritettu, lääkelaskut hyväksytty
Lääkehoito 2 vaadittavat suoritukset (Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1 osalta teoriaopinnot aloitettu ja laboraatiot 1-3 tehtynä)
Kiinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti tai hyväksiluettu.
Harjoitteluun liittyvä teoriajakso suoritettuna (gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen).
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti
Harjoittelupaikkavaatimusten mukaiset opinnot tehtynä.

Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen harjoitteluun menoa.

Harjoittelukoordinaattorit:

Gerontologia: Carita Hand, Carita.Hand@metropolia.fi

Kirurgia: Leena Hinkkanen (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Leena.Hinkkanen@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Lapset: Anne Tammivuori (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anne.Tammivuori@metropolia.fi, Ulpu
Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Mielenterveys: Anna O’Sullivan (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anna.OSullivan@metropolia.fi, Kari Hyvärinen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Kari.Hyvarinen@metropolia.fi

Perioperatiivinen: Mari Manninen (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Mari.Manninen@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Sisätaudit: Anu Hintikka (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anu.Hintikka@metropolia.fi, Katja Åker (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Katja.Aker@metropolia.fi

Harjoittelu 6: Katri Kiiski Katri.Kiiski@metropolia.fi

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi
Työelämäpalaute
Oppimistehtävä

Arviointi: Hyväksytty / Hylätty

Esitietovaatimukset

Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot

Ilmoittautumisaika

11.11.2022 - 19.05.2023

Ajoitus

13.03.2023 - 19.05.2023

Laajuus

8 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

75 % Lähiopetus, 25 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 100

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Eini Koskimies
  • Maiju Salovaara-Hiltunen
  • Riikka Kukonlehto
  • Kirsi Halme
  • Minna Marjamäki-Kekki
  • Ulpu Valkonen
  • Suvi Kontkanen
  • Maria Kouvalainen
  • Anna Niskanen
  • Mari Lindroos
  • Leena Hinkkanen
  • Mari Manninen
  • Marianne Sipilä
  • Maarit Kärkkäinen
  • Tommy Mildh
  • Janni Koski
  • Arto Holappa
  • Anu Hintikka
  • Terhi Lehtonen
  • Anne Tammivuori
  • Anna O'Sullivan
  • Katja Åker
  • Camilla Långstedt
  • Kari Hyvärinen
Vastuuhenkilö

Katja Åker

Opiskelijaryhmät
  • SXK22S1A
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22S2A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
  • SXO22S1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXK22S1B
    Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
  • SXL22S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa

Sisältö

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä

Aika ja paikka

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.

Oppimateriaalit

Harjoittelun infoon osallistuminen pakollista (kts lukujärjestys)
Kertaa harjoittelun yksikköä / toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit.

Liity Moodlen työtilaan Kliiniset hoitotyön harjoittelut (ei työtila-avainta)

Opetusmenetelmät

Työelämäharjoittelu 5 viikkoa
Harjoittelun tehtävä

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Harjoittelun kesto 5 viikkoa, 40 h /viikko
Harjoittelun tehtävä 16 h
Harjoittelu 8 op = 216 tuntia.

Sisällön jaksotus

Tarkempi tieto lukukauden ajoituskaaviosta

Lisätietoja opiskelijoille

Vaadittavat edeltävät opinnot
Lääkehoito 1 suoritettu, lääkelaskut hyväksytty
Lääkehoito 2 vaadittavat suoritukset (Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1 osalta teoriaopinnot aloitettu ja laboraatiot 1-3 tehtynä)
Kiinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti tai hyväksiluettu.
Harjoitteluun liittyvä teoriajakso suoritettuna (gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen).
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti
Harjoittelupaikkavaatimusten mukaiset opinnot tehtynä.

Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen harjoitteluun menoa.

Harjoittelukoordinaattorit:

Gerontologia: Carita Hand, Carita.Hand@metropolia.fi

Kirurgia: Leena Hinkkanen (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Leena.Hinkkanen@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Lapset: Anne Tammivuori (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anne.Tammivuori@metropolia.fi, Ulpu
Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Mielenterveys: Anna O’Sullivan (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anna.OSullivan@metropolia.fi, Kari Hyvärinen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Kari.Hyvarinen@metropolia.fi

Perioperatiivinen: Mari Manninen (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Mari.Manninen@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi

Sisätaudit: Anu Hintikka (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anu.Hintikka@metropolia.fi, Katja Åker (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Katja.Aker@metropolia.fi

Harjoittelu 6: Katri Kiiski Katri.Kiiski@metropolia.fi

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi
Työelämäpalaute
Oppimistehtävä

Arviointi: Hyväksytty / Hylätty

Esitietovaatimukset

Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot

Ilmoittautumisaika

22.03.2022 - 05.04.2022

Ajoitus

08.08.2022 - 14.10.2022

Laajuus

8 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Nieminen
  • Ulpu Valkonen
  • Jenni Tiainen
  • Anna Niskanen
  • Pasi Miettinen
  • Carolina Cederberg
  • Maarit Kärkkäinen
  • Marianne Sipilä
  • Katja Åker
  • Virpi Prieur
  • Riikka Kukonlehto
  • Minna Marjamäki-Kekki
  • Suvi Kontkanen
  • Maria Kouvalainen
  • Vivien Nagy-Wikstedt
  • Mari Lindroos
  • Leena Hinkkanen
  • Satu Lindgren
  • Mari Manninen
  • Anna Uunila
  • Anu Hintikka
  • Arto Holappa
  • Meri Rokkanen
  • Anne Tammivuori
  • Kari Hyvärinen
Vastuuhenkilö

Katja Åker

Opiskelijaryhmät
  • SXL22K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22K2
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
  • SXO22K1A
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
  • SXQ22K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXO22K1B
    Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
  • SXO22K1C

Lääkehoito 2 suoritettu

Harjoitteluun liittyvä teoriajakso suoritettuna

Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä, syksy 2022

Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa edistynyt.

Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit

  • SXK21K1

12.09.2022 - 21.10.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Nieminen
  • Anna Uunila
  • Helena Väänänen
Vastuuhenkilö

Anna Uunila

Opiskelijaryhmät
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL22S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää keskeiset hoitotyön ydinosaamisalueet
- osaa erilaiset asiakkaan/potilaan avustamisen menetelmät päivittäisten toimintojen tukemisessa huomioiden potilasturvallisuuden
- tunnistaa asiakkaan/potilaan peruselintoiminnoissa tapahtuvia muutoksia ja osaa peruselintoimintoja tukevat auttamismenetelmät
- ymmärtää eettisyyden ja ammatillisen vuorovaikutuksen merkityksen hoitotyössä ja ottaa huomioon asiakkaan/potilaan psykososiaalisen tuen tarpeen.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/potilaita yksilöllisesti
- ymmärtää hoitotyön laatua kehittääkseen asiakkaan/potilaan hoitoa ja omaa työskentelyään

Sisältö

- hoitotyön auttamismenetelmät ja periaatteet
- potilasturvallinen työskentely
- ammatillisen vuorovaikutuksen merkitys
- kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
- eettisyys hoitotyössä
- raportoinnin perusteet
- laadun hallintaa ohjaavat lait ja asetukset sekä hoitotyön laadun arvionti
- kuoleman jälkeinen hoitotyö

Aika ja paikka

3. periodi.

Oppimateriaalit

Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 2019. SanomaPro.

- Kpl 2 Hoitotyön arvot, periaatteet ja lainsäädäntö
- Kpl 3 Ihmisen ja hoitotyön monimuotoisuus; ei 3.1 Elämänvaiheisiin liittyvät osatekijät
- Kpl 4 Hoitotyön prosessi ja näyttöön perustuva dokumentointi
- kpl 6 Ihmisen aistit ja niiden toiminta ei 6.1 Aistien toiminta
- Kpl 7 Aseptiikka hoitotyössä; ei 7.9. Infektion vuoksi eristäminen, ei 7.10. Tutkimukseen tai toimenpiteeseen valmistaminen
- Kpl 9 Päivittäiset toiminnot; ei Aivoverenkiertohäiriöpotilaan asentohoito
- Kpl 10 Sairaan iho ja haavojen hoito
- Kpl 11 Ravitsemus
- Kpl 12 Erittäminen; ei Virtsa-avanne ja rakkoavanne
- Kpl 13 Nestetasapaino; ei 13.6 Laskimoverinäytteen ottaminen
- Kpl 14 Hengitys; ei 14.7 Hengityksen hoito invasiivisilla menetelmillä
- Kpl 15 Verenkierto; ei Sydämen rytmin seuranta
- Kuolevan potilaan hoito (opettajan materiaali)
- Muistiinpanot ja opettajien ohjeistama materiaali
_________

Kirjallisuus vuoden 2015 painoksessa: Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 2015. SanomaPro.

- Kpl 3 Vuorovaikutus ja monikulttuurinen hoitotyö

- Kpl 7 Aseptiikka hoitotyössä ei 7.9. Infektion vuoksi eristäminen ei 7.10. Tutkimukseen tai toimenpiteeseen valmistaminen
- Kpl 9 Aktiviteetti, ei Esimerkkinä aivoverenkiertohäiriöpotilaan asentohoito
- Kpl 10 Päivittäiset toiminnot
- Kpl 11 Kudoseheys
- Kpl 12 Ravitsemus
- Kpl 13 Erittäminen, ei avannepotilaan hoito
- Kpl 14 Nestetasapaino
- Kpl 15 Hengitys ei 15.7 Hengityksen hoito invasiivisilla menetelmillä
- Kpl 16 Verenkierto, ei sydämen rytmin seuranta

Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaali
Oppiportin verkkokurssit; infektioiden torjunta, kaatumisen ehkäisy, painehaavat

HUOM! Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

- Käänteinen oppiminen
- Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
- Aktivoiva luento
- Tehtäväohjattu opetus
- Pienryhmätyöskentely
- Laboraatiot
- Taitopajatyöskentely
- Verkkokurssit
- Itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta 13.10.2022

Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Korotusta saa yrittää kerran seuraavassa mahdollisessa uusintakerrassa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

Tämän toteutukset uusinnat ovat

1. uusinta 15.11.2022 (Anna Uunila)
2.uusinta tammikuu 2023 (Anna Uunila)

Kansainvälisyys

Opiskelija voi vaihtoehtoisesti suorittaa toteutuksen englanninkielisen ryhmän mukana.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

· Ei valinnaisia suoritustapoja

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- 1 op = 27 t

- Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus/etäopetus :15 tuntia ja tentti, teoriaosuus. Laboraatiot 18 tuntia, itsenäinen opiskelu, ( mm tehtävät, taitopajat) 102 tuntia

Sisällön jaksotus

Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.

Lisätietoja opiskelijoille

Orientaatiotunnille osallistuminen on välttämätöntä.

Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.

Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.

Poissaolot tulee korvata ennen kyseisen aiheen laboraatiota, tekemällä käsitekartta teoriatunnin aiheesta ja lähettämällä se moodlessa olevaan palautuslaatikkoon, ennen laboraatiotuntia.

Laboraatio-tunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti 0-5

Verkkokurssi(t) ja itsenäiset yksilö-/pienryhmätehtävät (100%) Laboraatio (100% läsnäolo)

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

23.08.2022 - 21.10.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Vivien Nagy-Wikstedt
  • Terhi Lehtonen
Vastuuhenkilö

Terhi Lehtonen

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP22S
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2022

Tavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää keskeiset hoitotyön ydinosaamisalueet
- osaa erilaiset asiakkaan/potilaan avustamisen menetelmät päivittäisten toimintojen tukemisessa huomioiden potilasturvallisuuden
- tunnistaa asiakkaan/potilaan peruselintoiminnoissa tapahtuvia muutoksia ja osaa peruselintoimintoja tukevat auttamismenetelmät
- ymmärtää eettisyyden ja ammatillisen vuorovaikutuksen merkityksen hoitotyössä ja ottaa huomioon asiakkaan/potilaan psykososiaalisen tuen tarpeen.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/potilaita yksilöllisesti
- ymmärtää hoitotyön laatua kehittääkseen asiakkaan/potilaan hoitoa ja omaa työskentelyään

Sisältö

- hoitotyön auttamismenetelmät ja periaatteet
- potilasturvallinen työskentely
- ammatillisen vuorovaikutuksen merkitys
- kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
- eettisyys hoitotyössä
- raportoinnin perusteet
- laadun hallintaa ohjaavat lait ja asetukset sekä hoitotyön laadun arvionti
- kuoleman jälkeinen hoitotyö

Aika ja paikka

Laboraatiotunnit Myllypuron kampus kts lukujärjestyksestä tiedot
Luennot: kts lukujärjestyksestä tiedot. Osa luennoista saatetaan pitää verkossa Zoomin välityksellä
Tentti: kts lukujärjestyksestä tiedot. Moodletentti (kampuksella tai verkonvälityksellä selviää lähempänä tenttiä). Väline: oma tietokone tarvitaan

Oppimateriaalit

Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 2019. SanomaPro.

- Kpl 2 Hoitotyön arvot, periaatteet ja lainsäädäntö
- Kpl 3 Ihmisen ja hoitotyön monimuotoisuus; ei 3.1 Elämänvaiheisiin liittyvät osatekijät, ei 3.5 Monikulttuurinen hoitotyö
- Kpl 4 Hoitotyön prosessi ja näyttöön perustuva dokumentointi
- Kpl 7 Aseptiikka hoitotyössä; ei 7.9. Infektion vuoksi eristäminen, ei 7.10. Tutkimukseen tai toimenpiteeseen valmistaminen
- Kpl 9 Päivittäiset toiminnot; ei Aivoverenkiertohäiriöpotilaan asentohoito
- Kpl 10 Sairaan iho ja haavojen hoito
- Kpl 11 Ravitsemus
- Kpl 12 Erittäminen; ei Virtsa-avanne ja rakkoavanne
- Kpl 13 Nestetasapaino; ei 13.6 Laskimoverinäytteen ottaminen
- Kpl 14 Hengitys; ei 14.7 Hengityksen hoito invasiivisilla menetelmillä
- Kpl 15 Verenkierto; ei Sydämen rytmin seuranta
- Kuolevan potilaan hoito (opettajan materiaali)
- Muistiinpanot ja opettajien ohjeistama materiaali
_________

Kirjallisuus vuoden 2015 painoksessa: Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 2015. SanomaPro.
- Kpl 2 Hoitotyön arvot, periaatteet ja lainsäädäntö
- Kpl 3 Vuorovaikutus ja monikulttuurinen hoitotyö, ei 3.4. Monikulttuurinen hoitotyö
- Kpl 4 Hoitotyön prosessi ja näyttöön perustuva dokumentointi
- Kpl 7 Aseptiikka hoitotyössä ei 7.9. Infektion vuoksi eristäminen ei 7.10. Tutkimukseen tai toimenpiteeseen valmistaminen
- Kpl 9 Aktiviteetti, ei Esimerkkinä aivoverenkiertohäiriöpotilaan asentohoito
- Kpl 10 Päivittäiset toiminnot
- Kpl 11 Kudoseheys
- Kpl 12 Ravitsemus
- Kpl 13 Erittäminen, ei avannepotilaan hoito
- Kpl 14 Nestetasapaino
- Kpl 15 Hengitys ei 15.7 Hengityksen hoito invasiivisilla menetelmillä
- Kpl 16 Verenkierto, ei sydämen rytmin seuranta
- Kuolevan potilaan hoito (opettajan materiaali)
- Muistiinpanot ja opettajien ohjeistama materiaali

Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaali
Oppiportin verkkokurssit; infektioiden torjunta, kaatumisen ehkäisy, painehaavat

HUOM! Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

- Käänteinen oppiminen
- Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
- Aktivoiva luento
- Tehtäväohjattu opetus
- Pienryhmätyöskentely
- Laboraatiot
- Taitopajatyöskentely
- Verkkokurssit
- Itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta kts lukujärjestys

Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Korotusta saa yrittää kerran seuraavassa mahdollisessa uusintakerrassa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä (Terhi Lehtonen). Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

1. uusintatentti ja korotustentti: Sosiaali- ja terveysalan Uusintakoetilaisuus 12.12.2022 16.30 - 20.00 Ilmoittautumisaika 30.10.2022 - 22.11.2022
Ilmoittautuminen vastuuopettajan nimellä, vastuuopettajan tenttiin eli opintojakson tenttiin (Terhi Lehtonen)

2. uusintatentti: Sosiaali- ja terveysalan Uusintakoetilaisuus 23.01.2023 16.30 - 20.00. Ilmoittautumisaika 18.12.2022 - 06.01.2023 lmoittautuminen vastuuopettajan nimellä, vastuuopettajan tenttiin eli opintojakson tenttiin (Terhi Lehtonen)

Väärän opintojakson uusintatenttiin tai väärän opettajan tenttiin ilmoittautumiset hylätään automaattisesti

Kansainvälisyys

Opiskelija voi vaihtoehtoisesti suorittaa toteutuksen englanninkielisen ryhmän mukana.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

· Ei valinnaisia suoritustapoja

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- 1 op = 27 t

- Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus/etäopetus :15 tuntia ja tentti, teoriaosuus. Laboraatiot 18 tuntia, itsenäinen opiskelu, ( mm tehtävät, tietotestit, verkkokurssit, taitopajat) 102 tuntia

Sisällön jaksotus

Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään ja kurssiavaimen saat orientaatiotunnilla.

Orientaatiotunnille osallistuminen on erittäin tärkeää jotta pääset aloittamaan opintojakson! Kaikki kurssiin sisältyvä tieto käydään orientaatiotunnilla läpi.

Lisätietoja opiskelijoille

Orientaatiotunnille osallistuminen on välttämätöntä.

Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.

Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.

Poissaolot tulee korvata ennen kyseisen aiheen laboraatiota, tekemällä käsitekartta teoriatunnin aiheesta ja näyttämällä/lähettämällä se laboraatiotunnin opettajalle, ennen laboraatiotuntia.

Laboraatio-tunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.

Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti 0-5

Verkkokurssi(t) ja itsenäiset yksilö-/pienryhmätehtävät (100%) Laboraatio (100% läsnäolo) Luennot (poissaolosta tehtävä korvaava tehtävä)

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

26.01.2023 - 17.03.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Nieminen
  • Anu Hintikka
Vastuuhenkilö

Johanna Nieminen

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP23K
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2023

Tavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää keskeiset hoitotyön ydinosaamisalueet
- osaa erilaiset asiakkaan/potilaan avustamisen menetelmät päivittäisten toimintojen tukemisessa huomioiden potilasturvallisuuden
- tunnistaa asiakkaan/potilaan peruselintoiminnoissa tapahtuvia muutoksia ja osaa peruselintoimintoja tukevat auttamismenetelmät
- ymmärtää eettisyyden ja ammatillisen vuorovaikutuksen merkityksen hoitotyössä ja ottaa huomioon asiakkaan/potilaan psykososiaalisen tuen tarpeen.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/potilaita yksilöllisesti
- ymmärtää hoitotyön laatua kehittääkseen asiakkaan/potilaan hoitoa ja omaa työskentelyään

Sisältö

- hoitotyön auttamismenetelmät ja periaatteet
- potilasturvallinen työskentely
- ammatillisen vuorovaikutuksen merkitys
- kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
- eettisyys hoitotyössä
- raportoinnin perusteet
- laadun hallintaa ohjaavat lait ja asetukset sekä hoitotyön laadun arvionti
- kuoleman jälkeinen hoitotyö

Aika ja paikka

Luennot ja laboraatiotunnit pidetään Myllypuron kampuksella lukujärjestyksen mukaisesti.
Osa luennoista saatetaan pitää verkossa Zoomin välityksellä, mutta niistä erikseen maininta lukujärjestyksessä.
Tentti tehdään kampuksella, oma tietokone mukaan.

Oppimateriaalit

Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 2019. SanomaPro.

- Kpl 2 Hoitotyön arvot, periaatteet ja lainsäädäntö
- Kpl 3 Ihmisen ja hoitotyön monimuotoisuus; ei 3.1 Elämänvaiheisiin liittyvät osatekijät, ei 3.5 Monikulttuurinen hoitotyö
- Kpl 4 Hoitotyön prosessi ja näyttöön perustuva dokumentointi
- Kpl 7 Aseptiikka hoitotyössä; ei 7.9. Infektion vuoksi eristäminen, ei 7.10. Tutkimukseen tai toimenpiteeseen valmistaminen
- Kpl 9 Päivittäiset toiminnot; ei Aivoverenkiertohäiriöpotilaan asentohoito
- Kpl 10 Sairaan iho ja haavojen hoito
- Kpl 11 Ravitsemus
- Kpl 12 Erittäminen; ei Virtsa-avanne ja rakkoavanne
- Kpl 13 Nestetasapaino; ei 13.6 Laskimoverinäytteen ottaminen
- Kpl 14 Hengitys; ei 14.7 Hengityksen hoito invasiivisilla menetelmillä
- Kpl 15 Verenkierto; ei Sydämen rytmin seuranta
- Kuolevan potilaan hoito (opettajan materiaali)
- Muistiinpanot ja opettajien ohjeistama materiaali
_________

Kirjallisuus vuoden 2015 painoksessa: Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 2015. SanomaPro.
- Kpl 2 Hoitotyön arvot, periaatteet ja lainsäädäntö
- Kpl 3 Vuorovaikutus ja monikulttuurinen hoitotyö, ei 3.4. Monikulttuurinen hoitotyö
- Kpl 4 Hoitotyön prosessi ja näyttöön perustuva dokumentointi
- Kpl 7 Aseptiikka hoitotyössä ei 7.9. Infektion vuoksi eristäminen ei 7.10. Tutkimukseen tai toimenpiteeseen valmistaminen
- Kpl 9 Aktiviteetti, ei Esimerkkinä aivoverenkiertohäiriöpotilaan asentohoito
- Kpl 10 Päivittäiset toiminnot
- Kpl 11 Kudoseheys
- Kpl 12 Ravitsemus
- Kpl 13 Erittäminen, ei avannepotilaan hoito
- Kpl 14 Nestetasapaino
- Kpl 15 Hengitys ei 15.7 Hengityksen hoito invasiivisilla menetelmillä
- Kpl 16 Verenkierto, ei sydämen rytmin seuranta
- Kuolevan potilaan hoito (opettajan materiaali)
- Muistiinpanot ja opettajien ohjeistama materiaali

Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaali
Oppiportin verkkokurssit; infektioiden torjunta, kaatumisen ehkäisy, painehaavat

HUOM! Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

- Käänteinen oppiminen
- Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
- Aktivoiva luento
- Tehtäväohjattu opetus
- Pienryhmätyöskentely
- Laboraatiot
- Taitopajatyöskentely
- Verkkokurssit
- Itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta: kts lukujärjestys

Tenttiä voi yrittää uusia kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina. Sen jälkeen opintojakso tulee suorittaa uudestaan.
Tenttiarvosanaa voi yrittää korottaa yhden kerran seuraavassa mahdollisessa uusintakerrassa.

Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta annetaan ensimmäisen tentin jälkeen.
1. uusintatentti ja korotustentti: xx.xx.xx
2. uusintatentti: xx.xx.xx

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

· Ei valinnaisia suoritustapoja

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op = 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä

Toteutuksen kokonaistuntimäärä on 135 tuntia:
- 15 tuntia lähiopetustat
- 18 tuntia laboraatioita
- 102 tuntia itsenäistä työskentelyä (verkkokurssit, tehtävät, tietotestit jne.)

Sisällön jaksotus

Tietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.

Orientaatiotunnille osallistuminen on erittäin tärkeää jotta pääset aloittamaan opintojakson! Kaikki kurssiin sisältyvä tieto käydään orientaatiotunnilla läpi.

Lisätietoja opiskelijoille

Orientaatiotunnille osallistuminen on välttämätöntä.
Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.
Poissaolot tulee korvata ennen kyseisen aiheen laboraatiota, tekemällä käsitekartta teoriatunnin aiheesta ja näyttämällä/lähettämällä se laboraatiotunnin opettajalle, ennen laboraatiotuntia.
Laboraatio-tunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.

Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti arvioidaan 0-5.

Verkkokurssi(t) ja itsenäiset yksilö-/pienryhmätehtävät (100%)
Laboraatiot (100% läsnäolo, ei mahdollisuutta korvata tehtävällä)
Luennot (poissaolosta tehtävä korvaava tehtävä)

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

01.02.2023 - 21.03.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Maria Kauppinen
  • Riikka Kukonlehto
  • Anna Uunila
Vastuuhenkilö

Riikka Kukonlehto

Opiskelijaryhmät
  • SXQ23K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL23K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää keskeiset hoitotyön ydinosaamisalueet
- osaa erilaiset asiakkaan/potilaan avustamisen menetelmät päivittäisten toimintojen tukemisessa huomioiden potilasturvallisuuden
- tunnistaa asiakkaan/potilaan peruselintoiminnoissa tapahtuvia muutoksia ja osaa peruselintoimintoja tukevat auttamismenetelmät
- ymmärtää eettisyyden ja ammatillisen vuorovaikutuksen merkityksen hoitotyössä ja ottaa huomioon asiakkaan/potilaan psykososiaalisen tuen tarpeen.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/potilaita yksilöllisesti
- ymmärtää hoitotyön laatua kehittääkseen asiakkaan/potilaan hoitoa ja omaa työskentelyään

Sisältö

- hoitotyön auttamismenetelmät ja periaatteet
- potilasturvallinen työskentely
- ammatillisen vuorovaikutuksen merkitys
- kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
- eettisyys hoitotyössä
- raportoinnin perusteet
- laadun hallintaa ohjaavat lait ja asetukset sekä hoitotyön laadun arvionti
- kuoleman jälkeinen hoitotyö

Aika ja paikka

3. periodi. Weeks 5-11.

Oppimateriaalit

Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 2019. SanomaPro.

- Kpl 2 Hoitotyön arvot, periaatteet ja lainsäädäntö
- Kpl 3 Ihmisen ja hoitotyön monimuotoisuus; ei 3.1 Elämänvaiheisiin liittyvät osatekijät
- Kpl 4 Hoitotyön prosessi ja näyttöön perustuva dokumentointi
- kpl 6 Ihmisen aistit ja niiden toiminta ei 6.1 Aistien toiminta
- Kpl 7 Aseptiikka hoitotyössä; ei 7.9. Infektion vuoksi eristäminen, ei 7.10. Tutkimukseen tai toimenpiteeseen valmistaminen
- Kpl 9 Päivittäiset toiminnot; ei Aivoverenkiertohäiriöpotilaan asentohoito
- Kpl 10 Sairaan iho ja haavojen hoito
- Kpl 11 Ravitsemus
- Kpl 12 Erittäminen; ei Virtsa-avanne ja rakkoavanne
- Kpl 13 Nestetasapaino; ei 13.6 Laskimoverinäytteen ottaminen
- Kpl 14 Hengitys; ei 14.7 Hengityksen hoito invasiivisilla menetelmillä
- Kpl 15 Verenkierto; ei Sydämen rytmin seuranta
- Kuolevan potilaan hoito (opettajan materiaali)
- Muistiinpanot ja opettajien ohjeistama materiaali
_________

Kirjallisuus vuoden 2015 painoksessa: Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 2015. SanomaPro.
- Kpl 2 Hoitotyön arvot, periaatteet ja lainsäädäntö
- Kpl 3 Vuorovaikutus ja monikulttuurinen hoitotyö
- Kpl 4 Hoitotyön prosessi ja näyttöön perustuva dokumentointi
- kpl 6 Ihmisen aistit ja niiden toiminta ei 6.1 Aistien toiminta
- Kpl 7 Aseptiikka hoitotyössä ei 7.9. Infektion vuoksi eristäminen ei 7.10. Tutkimukseen tai toimenpiteeseen valmistaminen
- Kpl 9 Aktiviteetti, ei Esimerkkinä aivoverenkiertohäiriöpotilaan asentohoito
- Kpl 10 Päivittäiset toiminnot
- Kpl 11 Kudoseheys
- Kpl 12 Ravitsemus
- Kpl 13 Erittäminen, ei avannepotilaan hoito
- Kpl 14 Nestetasapaino
- Kpl 15 Hengitys ei 15.7 Hengityksen hoito invasiivisilla menetelmillä
- Kpl 16 Verenkierto, ei sydämen rytmin seuranta
- Kuolevan potilaan hoito (opettajan materiaali)
- Muistiinpanot ja opettajien ohjeistama materiaali

Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaali
Oppiportin verkkokurssit; infektioiden torjunta, kaatumisen ehkäisy, painehaavat

HUOM! Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

- Käänteinen oppiminen
- Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
- Aktivoiva luento
- Tehtäväohjattu opetus
- Pienryhmätyöskentely
- Laboraatiot
- Taitopajatyöskentely
- Verkkokurssit
- Itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta katso lukujärjestys

Uusintaa saa yrittää kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Korotusta saa yrittää kerran seuraavassa mahdollisessa uusintakerrassa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä (Riikka Kukonlehto). Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.

Tämän toteutukset uusinnat ovat 6.6.2023 sekä 21.8.2023.

Kansainvälisyys

Opiskelija voi vaihtoehtoisesti suorittaa toteutuksen englanninkielisen ryhmän mukana.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

· Ei valinnaisia suoritustapoja. Opiskelija voi hakea uraohjaajan kautta aikaisemman osaamisen hyväksilukua opintojakson sisällöistä. Opiskelija toimittaa hyväksilukupäätöksen opintojakson vastuuopettajalle (Riikka Kukonlehto) mahdollisimman pian päätöksen saamisen jälkeen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- 1 op = 27 t

- Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus : teoriaosuus 14 tuntia opetusta ja tentti. Laboraatio-opetusta 20 tuntia. Itsenäinen opiskelu, ( mm tehtävät, taitopajat) 102 tuntia

Sisällön jaksotus

Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.

Lisätietoja opiskelijoille

Orientaatiotunnille osallistuminen on välttämätöntä.

Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.

Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.

Poissaolot tulee korvata ennen kyseisen aiheen laboraatiota, tekemällä käsitekartta teoriatunnin aiheesta ja näyttämällä/lähettämällä se laboraatiotunnin opettajalle, ennen laboraatiotuntia.

Laboraatio-tunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti 0-5
Verkkokurssi(t) ja itsenäiset yksilö-/pienryhmätehtävät (100%)
Laboraatio (100% läsnäolo)
Osallistuminen opetukseen

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 23.12.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anna Uunila
  • Anu Hintikka
  • Vivien Nagy-Wikstedt
  • Helena Väänänen
Vastuuhenkilö

Anna Uunila

Opiskelijaryhmät
  • SXQ22S1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL22S1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa erilaisissa hoitotyön ympäristöissä tarvittavat kliinisen hoitotyön perustaidot
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän vastuullisena jäsenenä
- ymmärtää oman ja toisten sosiaali-ja terveysalan ammattilaisten vastuut ja velvollisuudet
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
- tunnistaa hätätilanteen, pelastaa vaaratilanteesta, osaa aloittaa hätäensiavun ja antaa oireiden mukaista ensiapua
- osaa toimia paloturvallisesti ja tuntee poikkeusolojen terveydenhuollon perusteet

Sisältö

- terveys-ja sosiaalialan ammattilaisten roolit ja vastuut
- kliiniset hoitotaidot ja niiden soveltaminen
- toiminta ensiapu- ja onnettomuustilanteissa
- paloturvallisuus
- poikkeusolojen terveydenhuollon perusteet
- terveysteknologia

Oppimateriaalit

Opettajan esittelemä materiaali, tarkemmat tiedot löytyvät kurssikohtaiselta Moodle -oppimisalustalta. Kurssiavaimen saat jakson ensimmäisellä orientaatiotunnilla

Opetusmenetelmät

Luennot, laboraatio-opetus, ryhmätyöskentely, itsenäiset tehtävät, harjoittelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu toteutuu hoitotyön ympäristössä, sisältäen 40h opiskelua harjoitteluyksikössä (1 viikko).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Toteutus koostuu kuudesta osa-alueesta, joista on mahdollista hakea hyväksilukua aikaisemin hankitun osaamisen tunnistamista (AHOT)

Poikkeusolot 0.5 op
Terveysteknologia 0.5 op
Ensiapu 1.5 op
Paloturvallisuus 0.5 op
Henkilöturvallisuus 0.5 op
Harjoittelu hoitotyön ympäristössä 1.5 op

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 t

Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia. Lähiopetusta teoria tuntia ja laboraatio-opetusta tuntia. Itsenäistä opiskelua tuntia

Lisätietoja opiskelijoille

anna.uunila@metropolia.fi

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty suoritus edellyttää kaikkien osa-alueiden suorittamista.

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 23.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

T&K-osuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anu Hintikka
  • Mari Lindroos
Vastuuhenkilö

Anu Hintikka

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP22S
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2022

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa erilaisissa hoitotyön ympäristöissä tarvittavat kliinisen hoitotyön perustaidot
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän vastuullisena jäsenenä
- ymmärtää oman ja toisten sosiaali-ja terveysalan ammattilaisten vastuut ja velvollisuudet
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
- tunnistaa hätätilanteen, pelastaa vaaratilanteesta, osaa aloittaa hätäensiavun ja antaa oireiden mukaista ensiapua
- osaa toimia paloturvallisesti ja tuntee poikkeusolojen terveydenhuollon perusteet

Sisältö

- terveys-ja sosiaalialan ammattilaisten roolit ja vastuut
- kliiniset hoitotaidot ja niiden soveltaminen
- toiminta ensiapu- ja onnettomuustilanteissa
- paloturvallisuus
- poikkeusolojen terveydenhuollon perusteet
- terveysteknologia

Aika ja paikka

24.10.-23.12.2022

Oppimateriaalit

Suomen Punainen Risti ensiapuohjeet: www.punainenristi.fi

-Korte Henna ja Myllyrinne Kristiina 2017. Ensiapu. Otavan Kirjapaino OY, Keuruu 2017. ISBN 978-951-658-188-3. 1. painos 2017. Kustantaja ja Copyright 2017 Suomen Punainen Risti (soveltuvin osin )

-Duodecim: www.kaypahoito.fi/ elvytys (soveltuvin osin)

-ec.europa.eu/112 / www.sos112.info

-Epilepsiakohtauksen ensiapu: http://www.kaypahoito.fi

-Ohjeita lievän pään vamman saaneille: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset

-Ensiapuvalmius työpaikoilla. Työsuojeluhallinto. Työsuojeluoppaita ja ohjeita 33. Tampere 2010. http://www.turvatuote-av.fi/images/TSO_33%202010.pdf

-Metropolia OMA / Opiskelijoiden työpöytä/ Turvallisuus

-Hyvä käytös sallittu TTK Väkivalta pois työpaikalta

-Työsuojelulaki 23.8.2002/738 https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738

-Lehestö Mika 2004. Hoitajan turva. Edita. Helsinki. sivut 85-143, 145-166. (soveltuvin osin)

-Pelastuslaki (379/2011)

-Poikkeusolot — Aiheeseen liittyvä kirjallisuus Moodlessa, Poikkeusolot osiossa (+luentodiasarjassa)

-Terveysteknologia - Aiheeseen liittyvä kirjallisuus Moodlessa, Terveysteknologia osiossa (+luentodiasarjassa)

Paloturvallisuus - Aiheeseen liittyvä kirjallisuus Moodlessa, Paloturvallisuus osiossa (+luentodiasarjassa)

Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaal

Opetusmenetelmät

Käänteinen oppiminen (Opiskelijat valmistautuvat tunneille ennakkotehtävien/lukumateriaalin kautta, oppijan vastuu omasta oppimisestaan kasvaa, lähiopetukseen tullessaan opiskelijat ymmärtävät opiskeltavasta teemasta vähintään perusteet ja itseohjautuvuuden taidot korostuvat)
-Kontaktiopetus
-Aktivoiva luento
-Tehtäväohjattu opetus
-Pienryhmätyöskentely
-Laboraatiot
-Verkkokurssit
-Tietotestit
-Itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu 1,5 OP (1 kalenteriviikko= 40 tuntia opiskelijan työtä)

Harjoittelu voi olla erilaisissa harjoittelupaikoissa, joissa mahdollistuu potilas-/asiakaskontaktit ja kohtaaminen esim. seniorikeskus, palvelutalo, kotihoito, Metropolian oma HyMy Kylä: Seniorikylä, Terveyspysäkki,

-Tutkinto järjestää harjoittelupaikkoja, mutta opiskelija voi selvittää myös itse harjoittelupaikan/-tavan

-Lähihoitajan ammattitutkinnon suorittaneet voivat ahotoida harjoittelun 1,5 op

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Toteutus koostuu kuudesta osa-alueesta, joista on mahdollista hakea hyväksilukua aikaisemin hankitun osaamisen tunnistamista (AHOT)

Poikkeusolot 0.5 op
Terveysteknologia 0.5 op
Ensiapu 1.5 op
Paloturvallisuus 0.5 op
Henkilöturvallisuus 0.5 op
Harjoittelu hoitotyön ympäristössä 1.5 op

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

· 1 op = 27 t

· Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus 40 t (teoria, laboraatio, simulaatio), itsenäinen opiskelu 55 t, kliininen harjoittelu 40 tuntia

Lisätietoja opiskelijoille

· AHOT:

- Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot tai opiskelijalla on pelastaja-koulutus (lähihoitajatutkinto sisältyy opintoihin).

-Opintojakso hyväksiluetaan osittain ensiavun osalta mikäli opiskelijalla on suoritettuna SPR: ensiapu 1 ja ensiapu 2.

-Osittainen ahot-päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu Orientaatiotunnille. Osittainen ahot- päätös tulee
esittää ennen orientaatiota, tässä yhteydessä sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty/ Hylätty

Laboraatioihin ja simulaatioon osallistuminen 100%

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen 100% määräaikaan mennessä

Hyväksytty harjoittelu

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 11.12.2022

Ajoitus

10.04.2023 - 19.05.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Ensihoidon tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Nieminen
  • Anu Hintikka
Vastuuhenkilö

Johanna Nieminen

Opiskelijaryhmät
  • TERVEYSAP23K
    TERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2023

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa erilaisissa hoitotyön ympäristöissä tarvittavat kliinisen hoitotyön perustaidot
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän vastuullisena jäsenenä
- ymmärtää oman ja toisten sosiaali-ja terveysalan ammattilaisten vastuut ja velvollisuudet
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
- tunnistaa hätätilanteen, pelastaa vaaratilanteesta, osaa aloittaa hätäensiavun ja antaa oireiden mukaista ensiapua
- osaa toimia paloturvallisesti ja tuntee poikkeusolojen terveydenhuollon perusteet

Sisältö

- terveys-ja sosiaalialan ammattilaisten roolit ja vastuut
- kliiniset hoitotaidot ja niiden soveltaminen
- toiminta ensiapu- ja onnettomuustilanteissa
- paloturvallisuus
- poikkeusolojen terveydenhuollon perusteet
- terveysteknologia

Oppimateriaalit

Suomen Punainen Risti ensiapuohjeet: www.punainenristi.fi

-Korte Henna ja Myllyrinne Kristiina 2017. Ensiapu. Otavan Kirjapaino OY, Keuruu 2017. ISBN 978-951-658-188-3. 1. painos 2017. Kustantaja ja Copyright 2017 Suomen Punainen Risti (soveltuvin osin )

-Duodecim: www.kaypahoito.fi/ elvytys (soveltuvin osin)

-ec.europa.eu/112 / www.sos112.info

-Epilepsiakohtauksen ensiapu: http://www.kaypahoito.fi

-Ohjeita lievän pään vamman saaneille: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset

-Ensiapuvalmius työpaikoilla. Työsuojeluhallinto. Työsuojeluoppaita ja ohjeita 33. Tampere 2010. http://www.turvatuote-av.fi/images/TSO_33%202010.pdf

-Metropolia OMA / Opiskelijoiden työpöytä/ Opiskelijan opas/ Turvallisuus ja kriisitoiminta

-TTK Väkivalta pois työpaikalta https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Vakivalta-pois-tyopaikalta.pdf

-Työsuojelulaki 23.8.2002/738 https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738

-Pelastuslaki (379/2011)

-Poikkeusolot — Aiheeseen liittyvä kirjallisuus Moodlessa, Poikkeusolot osiossa (+luentodiasarjassa)

-Terveysteknologia - Aiheeseen liittyvä kirjallisuus Moodlessa, Terveysteknologia osiossa (+luentodiasarjassa)

Paloturvallisuus - Aiheeseen liittyvä kirjallisuus Moodlessa, Paloturvallisuus osiossa (+luentodiasarjassa)

Henkilöturvallisuus - Aiheeseen liittyvä kirjallisuus Moodlessa, Henkilöturvallisuus osiossa (+luentodiasarjassa)

Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaal

Opetusmenetelmät

Käänteinen oppiminen (Opiskelijat valmistautuvat tunneille ennakkotehtävien/lukumateriaalin kautta, oppijan vastuu omasta oppimisestaan kasvaa, lähiopetukseen tullessaan opiskelijat ymmärtävät opiskeltavasta teemasta vähintään perusteet ja itseohjautuvuuden taidot korostuvat)
-Kontaktiopetus
-Aktivoiva luento
-Tehtäväohjattu opetus
-Pienryhmätyöskentely
-Laboraatiot
-Verkkokurssit
-Tietotestit
-Itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu 1,5 OP (1 kalenteriviikko= 40 tuntia opiskelijan työtä)

Harjoittelu voi olla erilaisissa harjoittelupaikoissa, joissa mahdollistuu potilas-/asiakaskontaktit ja kohtaaminen sekä kliininen perushoito esim. seniorikeskus, palvelutalo

-Tutkinto järjestää harjoittelupaikkoja, mutta opiskelija voi selvittää myös itse harjoittelupaikan/-tavan

-Lähihoitajan ammattitutkinnon suorittaneet voivat ahotoida harjoittelun 1,5 op

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä

Kansainvälisyys

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 t

Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus 40 t (teoria, laboraatio, simulaatio), itsenäinen opiskelu 55 t, kliininen harjoittelu 40 tuntia

Sisällön jaksotus

Toteutuksen jaksotus näkyy lukujärjestyksestä, lisäksi jaksotus selviää orientaatiossa.

Lisätietoja opiskelijoille

AHOT:

- Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot tai opiskelijalla on pelastaja-koulutus (lähihoitajatutkinto sisältyy opintoihin).

-Opintojakso hyväksiluetaan osittain ensiavun osalta mikäli opiskelijalla on suoritettuna SPR: ensiapu 1 ja ensiapu 2.

-Osittainen ahot-päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu Orientaatiotunnille. Osittainen ahot- päätös tulee
esittää ennen orientaatiota, tässä yhteydessä sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty/ Hylätty

Laboraatioihin ja simulaatioon osallistuminen 100%

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen 100% määräaikaan mennessä

Hyväksytty harjoittelu

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

20.03.2023 - 19.05.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
  • Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Maria Kauppinen
  • Riikka Kukonlehto
  • Anna Uunila
Vastuuhenkilö

Riikka Kukonlehto

Opiskelijaryhmät
  • SXQ23K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
  • SXL23K1
    Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa erilaisissa hoitotyön ympäristöissä tarvittavat kliinisen hoitotyön perustaidot
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän vastuullisena jäsenenä
- ymmärtää oman ja toisten sosiaali-ja terveysalan ammattilaisten vastuut ja velvollisuudet
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
- tunnistaa hätätilanteen, pelastaa vaaratilanteesta, osaa aloittaa hätäensiavun ja antaa oireiden mukaista ensiapua
- osaa toimia paloturvallisesti ja tuntee poikkeusolojen terveydenhuollon perusteet

Sisältö

- terveys-ja sosiaalialan ammattilaisten roolit ja vastuut
- kliiniset hoitotaidot ja niiden soveltaminen
- toiminta ensiapu- ja onnettomuustilanteissa
- paloturvallisuus
- poikkeusolojen terveydenhuollon perusteet
- terveysteknologia

Aika ja paikka

3-4.periodi, viikot 12-20.

Oppimateriaalit

Opettajan esittelemä materiaali, tarkemmat tiedot löytyvät kurssikohtaiselta Moodle -oppimisalustalta.

Opetusmenetelmät

Luennot
Laboraatio-opetus
Ryhmätyöskentely
Itsenäiset tehtävät (kirjalliset, verkkokurssit)
Yhden viikon mittainen Kliininen harjoittelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu toteutuu hoitotyön ympäristössä, sisältäen 40h opiskelua harjoitteluyksikössä (1 viikko).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

NA
Opintojaksoon ei sisälly tenttiä

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Toteutus koostuu kuudesta osa-alueesta, joista on mahdollista hakea hyväksilukua aikaisemin hankitun osaamisen tunnistamista (AHOT) joko osittain tai kokonaan. Opiskelija toimittaa AHOT-päätöksen toteutuksen vastuuopettajalle (Riikka Kukonlehto) mahdollisimman pian päätöksen saatuaan.

Poikkeusolot 0.5 op
Terveysteknologia 0.5 op
Ensiapu 1.5 op
Paloturvallisuus 0.5 op
Henkilöturvallisuus 0.5 op
Harjoittelu hoitotyön ympäristössä 1.5 op

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 opintopistettä

1 op = 27 h opiskelijan tekemää opiskelutyötä

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Orientaatiotunnille osallistuminen on ehdottoman tärkeää opintojakson sujuvan työskentelyn varmistamiseksi
Orientaatiotunnilla kerrotaan opintojakson liittyvät suoritustavat sekä pakolliset tehtävät sekä Moodlealustan kirjautumisavain.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty suoritus edellyttää kaikkien osa-alueiden suorittamista sisältäen kirjalliset tehtävät, testit, verkkokurssit yms.

Poikkeusolot 0/HYV.
Terveysteknologia 0/HYV.
Ensiapu 0/HYV
Paloturvallisuus 0/HYV
Henkilöturvallisuus 0/V
Viikon harjoittelu kliinisessä ympäristössä 0/HYV

Esitietovaatimukset

Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.

Ilmoittautumisaika

22.03.2022 - 05.04.2022

Ajoitus

07.11.2022 - 23.12.2022

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

90 % Lähiopetus, 10 % Etäopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Terhi Lehtonen
  • Noora Asplund
Vastuuhenkilö

Noora Asplund

Opiskelijaryhmät
  • SXQ20K1
    Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan terveydenhoitajatyössä
- osaa toimia asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä terveydenhoitajatyössä
- noudattaa hoitotyön ja terveydenhoitajatyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- osaa toimia työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.

Sisältö

Harjoittelu sisältää laboraatio- ja simulaatio-opintoja 2,5 op.
Turvallinen, esteetön ja terveyttä edistävä elinympäristö
Tartuntatautien ehkäisy, hoito ja rokottaminen
Tapaturmien ehkäisy ja ensiapu kotona
Terveyden seurantamenetelmät ja hoitotoimenpiteet ja laboratorionäytteiden otto kotona
Toiminta kotihoitoasiakkaan terveydentilan akuuteissa muutoksissa
Hoitopolut
Saattohoito

Aika ja paikka

Opetusajat lukujärjestyksessä.

Oppimateriaalit

- aiheisiin liittyvä näyttöön perustuva kirjallisuus
-Moodlen työtilan materiaalit
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.

Opetusmenetelmät

Työpajaviikko oltava suoritettuna ennen harjoitteluun menoa.
Työpajaviikko:
- ennakkotehtävät
1. http://www.oppiportti.fi/op/dvk00061, Saattohoito verkkokurssi
2. Akuutit tilanteet kotihoidossa, ohjeistus ennakkotehtävään annetaan ennen työpajaviikon alkua
- simulaatio
- ryhmätyöskentely
- itsenäinen opiskelu
- case oppiminen
- aktivoiva luento
- laboraatio
- lääkelaskut

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

- harjoittelu kotihoidossa 7,5op = 5 viikkoa
Ennen harjoitteluun menoa on oltava suoritettuna sh-vaiheen opinnot, vähintään 120 opintopistettä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei ole tenttiä.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- simulaatio /työpajatyöskentely 2,5op (67,5h) sisältää: ennakkotehtävät, simulaatio- ja laboraatioharjoitukset, ryhmätyöskentely ja ryhmätöiden esitykset, kotihoito työkenttänä, itsenäinen opiskelu ennen harjoittelua
- harjoittelu kotihoidossa 7,5op = 5 viikkoa (200h). Sisältää harjoittelun tehtävän sekä vertaisarvioinnin.
- Aiheiseen liittyvät lääkelaskut

Sisällön jaksotus

ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Ennen harjoitteluun menoa on oltava suoritettuna sh-vaiheen opinnot eli n. 180 opintopistettä (vähintään 120 op).
Työpajaviikko oltava suoritettuna ennen harjoitteluun menoa. Työpajaviikolla pakollinen läsnäolo. Tehtävät suoritettava ennen harjoitteluun menemistä.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- simulaatio /työpaja hyv / hyl
- työelämäpalaute

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 15.05.2022

Ajoitus

15.08.2022 - 23.09.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveys

Toimipiste

Myllypurontie 1

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Maria Kauppinen
  • Merja Lahdenperä
  • Luennoitsija Terveysala
  • Anna O'Sullivan
V