Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Harjoittelu ja työelämäyhteistyö
Opintoihin kuuluu harjoittelua yhteensä 75 opintopistettä.
Tutkintovaatimukset ja asetukset
Katso Ammattikorkeakoulun yleinen tutkintosääntö >>
Jatko-opinnot
Mahdollisuus ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen (ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja yliopisto-opinnot).
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen erityisperiaatteet
Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan. Katso Metropolian yleiset AHOT-ohjeet.
Tutkinnon profiili
Katso tutkinnon yleinen kuvaus: >>
Korkeakoulusta valmistuvien työprofiilit
Jalkaterapian ydinosaamisalueet ovat alaraajojen toimintojen ja jalkaterapiatarpeen arviointi, terveyttä edistävä jalkaterapia, hoitava jalkaterapia, alaraajojen toimintoja tukevat terapiat, jalkaterän apuvälineterapia sekä johtamis-, kehittämis- ja tutkimusosaaminen jalkaterapiassa. Jalkaterapeutit työskentelevät mm. perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa, yrittäjinä, ammatinharjoittajina, konsultaatio-, myynti- ja projektitehtävissä sekä apuvälineitä valmistavissa yrityksissä. Työpaikka voi löytyä myös ulkomailta.
Keskeiset oppimistulokset
Keskeiset oppimistulokset on kuvattu opetussuunnitelmassa.
Valmistuminen
Opintojen suorittaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.
Tutkinnon taso
Ammattikorkeakoulututkinto
Opiskelijavaihto
Opiskelijavaihto on suunniteltu toteutuvan 5-6 lukukausilla
Tutkinto-ohjelmalla on Erasmus-vaihtosopimus seuraavien korkeakoulujen kanssa:
Saxion University
Artevelde Hoegeschool
Malaga University
HELB I. Prigogine
Catholic University Valencia
Erityispääsyvaatimukset
Ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset.
Opintosuorituksia ja arviointia koskevat säännöt
Opintosuoritusten ja arvioinnin kriteerit löytyvät kurssisuunnitelmien kohdalta. Kurssin opettaja on vastuussa arvioinnista. Arviointikriteerit ja suoritustavat kerrotaan jokaisen kurssin alussa.
Opintojen toteuttaminen
Kurssit toteutetaan pääosin kokoaikaisena lähiopetuksena.
Tutkinto-ohjelman vastaava
Tutkintovastaava
Elina Wasenius
Puh. 040 641 8082
Sähköposti: elina.wasenius(at)metropolia.fi
Jalkaterapia
Jalkaterapia
Jalkaterapia
Jalkaterapia
Jalkaterapia
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
Vastuuhenkilö
Mona Liljegren
Opiskelijaryhmät
-
SXD22S2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija tuntee alaraajojen apuvälineterapian periaatteet. Opiskelija osaa suunnitella ja valmistaa asiakkaan ongelmaan tai sairauteen erilaisia yksilöllisiä jalkaterän kevennyksiä ja varvasortooseja. Opiskelija osaa käyttää monipuolisesti erilaisia kevennys- ja varvasortoosimateriaaleja. Opiskelija osaa arvioida kevennysten ja varvasortoosien vaikutuksia. Opiskelija osaa yhdistää apuvälineterapian osaksi asiakkaan muuta jalkaterapiaa.
Sisältö
- Alaraajojen apuvälineterapian periaatteet
- Iholle liimattavien ja puettavien kevennysten suunnittelu, valmistus ja arviointi
- Varvasortoosien suunnittelu, valmistus ja arviointi
- Kevennysten ja varvasortoosien materiaalit
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Videoluennot
Oppimateriaalit
tunneilla jaettu materiaali
Stolt, Flink, Saarikoski, Väyrynen 2017: Jalkaterveys
Opetusmenetelmät
laboraatio
ohjatut harjoitukset
aktivoiva luento
Itsenäinen opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
13.10.2023 Näyttökoe varvasortoosit ja kevennys erillisen aikataulun mukaan
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27t opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Apuvälineterapian periaatteet ja varvasortoosit 3op / Mona Liljegren
Kevennykset 2op / Anni Anttila
Lisätietoja opiskelijoille
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä

- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla

- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä

- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva oppiminen
Kevennysnäyttö 40%
Varvasortoosinäyttö 40%
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Matti Kantola
- Mona Liljegren
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa työskennellä turvallisesti valmistaessaan erilaisia tukipohjallisia. Opiskelija osaa suunnitella, valmistaa ja arvioida yksilöityjä tukipohjallisia soveltaen apuvälineterapian periaatteita. Opiskelija osaa käyttää monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti eri tukipohjallismateriaaleja. Opiskelija osaa suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä tukipohjallisia CAD-CAM-tekniikalla. Opiskelija tietää perusteet erilaisten alaraajojen toimintojen tukemiseen suunniteltujen ja kuntoutukseen liittyvien ortoosien ja tukien käytöstä sekä osaa ohjata asiakasta niiden käytössä ja valinnassa. Opiskelija osaa soveltaa apuvälineterapiaa osaksi asiakkaan muuta jalkaterapiaa.
Sisältö
- Apuvälineterapian periaatteet
- Turvallinen työskentely tukipohjallisten valmistuksessa
- Puolivalmiit pohjalliset
- Valmispohjallisten yksilölliset muutokset
- Suoraan jalkaan muotoiltavat tukipohjalliset
- Chairside-tukipohjalliset
- Tukipohjallisten valmistaminen CADCAM–tekniikalla
- Apuvälineterapian arviointi
- Tukipohjallisten materiaalit
- Alaraajaortoosit ja –tuet
Aika ja paikka
Zoom
Teams
Myllypuron kampus
Oppimateriaalit
Tunneilla jaetut materiaalit
Scherer 2011: Recent Advances in Orthotic Therapy.
Opetusmenetelmät
laboraatio
ohjatut harjoitukset
aktivoiva luento
Videoluennot
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Pohjallisportfolion tekeminen, palautuspäivä ilmoitetaan opintojakson alussa.
Tentti suoritetaan Exam-järjestelmässä opetuksen jälkeen.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei valinnaisia suoritustapja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27 tuntia opiskelija työtä
Lisätietoja opiskelijoille
Hiontatehtävien työstäminen mahdollista myös pajailloissa klo:16-20.45
ti 12.9
ti 26.9
ti 17.10
ti 24.10
ti 31.10
ti 14.11

jatkuva arviointi 20%
tentti 40%
pohjallisportfolio 40%
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 2 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 2 (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024

- Hannu Mattila
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvata erityisjalkineiden käyttöaiheet ja tuntee niiden valmistusprosessin periaatteet sekä osaa ohjata asiakasta erityisjalkineiden käytössä. Opiskelija ymmärtää lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden hankintaprosessin. Opiskelija tuntee kipsitekniikan avulla valmistettavien tukipohjallisten valmistusprosessin ja käyttöindikaatiot. Opiskelija osaa valita asiakaslähtöisesti eri menetelmiä tukipohjallisten valmistukseen sekä valmistaa tukipohjallisia käyttäen erilaisia tekniikoita. Opiskelija osaa suunnitella, valmistaa ja arvioida keventäviä ja painetta tasaavia tukipohjallisia hyödyntäen eri tukipohjallisten valmistustapoja.
Opiskelija osaa soveltaa osaamistaan arvioidessaan yksilöllisten tukipohjallisten ja erityisjalkineiden tarvetta. Opiskelija osaa arvioida tukipohjallisten, jalkineiden ja kevennysten aiheuttamia muutoksia alaraajan biomekaniikkaan. Opiskelija osaa soveltaa apuvälineterapiaa osaksi asiakkaan muuta jalkaterapiaa.
Sisältö
- Erityisjalkineiden ominaisuudet ja käyttöaiheet
- Erityisjalkineiden valmistus- ja hankintaprosessit
- Paineen keventäminen tukipohjallisten ja jalkineiden avulla
- Kipsijäljennöksen avulla valmistettavat tukipohjalliset
-Tukipohjallisten ja erityisjalkineiden tarpeen arviointi
- Plantaarisen paineen muutosten arviointi
Aika ja paikka
Zoom
Teams
Myllypuron kampus
Oppimateriaalit
Tunneilla jaetut materiaalit
Opetusmenetelmät
laboraatio
ohjatut harjoitukset
aktivoiva luento
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Pohjallisportfolion tekeminen, palautuspäivä ilmoitetaan opintojakson alussa
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27 tuntia opiskelija työtä
Sisällön jaksotus
Kipsijäljennöksen avulla valmistettavat tukipohjalliset 3op
Erityisjalkineet 1op
Plantaarisen paineen arviointi 1op
Lisätietoja opiskelijoille
Hiontatehtävien työstäminen mahdollista myös pajailloissa klo:16-20.45
ti 12.9
ti 26.9
ti 17.10
ti 24.10
ti 31.10
ti 14.11
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä ja tutkimustietoa

- soveltaa tutkimustietoa ammatillisissatehtävissä
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä työtilanteissa
- toimia tilaaja- ja asiakaslähtöisesti ja yrittäjänä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia työtehtävissä vastuullisesti turvallisuus huomioiden
- arvioida ammattieettistä toimintaa
- edustaa ammattialaansa monialaisissa ja kansainvälisissä ryhmissä ja projekteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa alan tietoperustan hyvän hallinnan
- käyttää teorian ja ammattialan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti ja yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
- luoda ja viestiä uutta tietoa

- kehittää innovatiivisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin ja ongelmiin
- soveltaa ammatillista osaamistaan uusissa tilanteissa
- ottaa vastuun ammatillisen prosessin kokonaisuudesta
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää yhteisön turvallisuutta ja vastuullisuutta
- soveltaa ammattieettisiä periaatteita eri tilanteissa
- johtaa henkilöiden/ryhmien ammatillista kehittymistä
- toimia tavoitteellisesti, itseään ja työelämää kehittävästi
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti

- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
jatkuva arviointi 20%
pohjallisportfolio 80%
Esitietovaatimukset
- Alaraajojen apuvälineterapia 1
- Alaraajojen apuvälineterapia 2

04.12.2023 - 17.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marita Saros
- Kristiina Kokkonen
- Mona Liljegren
- Pirkko-Leena Kuosa
Vastuuhenkilö
Mona Liljegren
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvata ihon kerroksellisen rakenteen ja kerrosten rakenteiden merkityksen. Opiskelija osaa kuvata iho- ja kynsimuutosten sekä kynnen ja ihon sairauksien syntymekanismit. Hän tunnistaa yleisimmät iho- ja kynsimuutokset sekä ihon ja kynnen sairaudet sekä erottaa ne toisistaan. Opiskelija osaa arvioida niiden vaikeusastetta ja laajuutta sekä tuntee hoidon kannalta sopivat menetelmät ja hoitoa tukevan tarkoituksenmukaisen ulkoisen lääkehoidon.
Opiskelija tuntee ihon- ja kynsien sairauksien keskeiset laboratoriotutkimukset. Opiskelija tuntee ihon ja kynsien sairauksien kirurgisen hoidon. Opiskelija tuntee yleiset lääkehoidon periaatteet ja keskeisen iho- ja kynsisairauksien lääkehoidon. Opiskelija osaa kuvata keskeisten iho- ja kynsisairauksien lääkkeiden käyttöaiheet ja vaikutusmekanismit sekä tunnistaa niiden kauppanimikkeet. Opiskelija on selvillä lääkkeiden yhteisvaikutuksista sekä lääkkeiden aiheuttamista iho- ja kynsimuutoksista.
Sisältö
- Ihon ja kynsien rakenne ja tehtävät
- Iho- ja kynsimuutosten ja -sairauksien sekä ihotautien syntymekanismit
- Iho- ja kynsimuutosten ja –sairauksien tunnistaminen, erottaminen ja hoitoperiaatteet
- Ihotautien hoidon periaatteet ja hoitomuodot
- Jalkaterapian mahdollisuudet ihotautipotilaan hoidossa
- Lääkehoidon yleiset periaatteet
- Iho- ja kynsisairauksien lääkehoito
- Eri lääkehoitojen vaikutukset jalkateriin, ihoon ja varpaankynsiin
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- noudattaa turvallisuusohjeita
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- arvioida ja rajata tiedon tarpeen

- toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖJA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisesti
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Matti Kantola
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
- Jaana Anttila
Vastuuhenkilö
Mona Liljegren
Opiskelijaryhmät
-
SXD22S2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa käyttää jalkaterapian laitteita ja välineitä turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija osaa noudattaa asiakastilanteissa laadukasta aseptiikkaa. Opiskelija tietää välinehuollon laitteiden käyttöperiaatteet ja osaa käyttää niitä turvallisesti ja varmistaa korkeatasoisen välinehuollon laadun.
Opiskelija osaa valita iho- ja kynsisairauksien sekä iho- ja kynsimuutosten hoidon kannalta sopivat jalkaterapiamenetelmät ja hoitoa tukevan tarkoituksenmukaisen ulkoisen lääkehoidon. Opiskelija osaa yhdistää iho- ja kynsimuutosten hoidon osaksi muuta asiakkaan jalkaterapiaa. Opiskelija osaa hoitaa ihon ja kynnen muutoksia mekaanisesti tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Opiskelija osaa käyttää laadukkaasti ja tarkoituksenmukaisesti kynnen oikaisuhoitomenetelmiä. Opiskelija osaa käyttää eri syylänhoitomenetelmiä ja osaa hyödyntää laserhoidon mahdollisuuksia jalkaterapiassa. Opiskelija osaa hyödyntää jalkaterapian mahdollisuuksia ihotautipotilaan hoidossa.
Sisältö
- Jalkaterapian työskentelytilat, laitteet ja välineet ja niiden käytön harjoittelu sekä turvallinen työskentely
- Aseptiikka ja hygienia jalkaterapeutin työssä
- Välinehuoltotoiminta jalkaterapiassa
- Iho- ja kynsimuutosten tunnistaminen ja hoito
- Kynnen oikaisumenetelmät
- Syylänhoitomenetelmät
- Iho- ja kynsimuutosten laserhoito
- Ihotautien hoitomenetelmät
- Sieninäytteen ottaminen
Aika ja paikka
Metropolian Myllypuron kampus
Zoom
Oppimateriaalit
tunneilla jaettu materiaali
Stolt, Flink, Saarikoski, Väyrynen 2017: Jalkaterveys ja uudistettu painos v.2023
Opetusmenetelmät
laboraatio
ohjatut harjoitukset
aktivoiva luento
Itsenäinen opiskelu ja itsenäiset oppimistehtävät
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
20.9.2023 näyttökoe jousi erillisen aikataulun mukaan
Aseptiikan näyttökoe tuntien lomassa
Teoriakoe Exam-tenttitilassa 20.11. - 1.12.2023 välisenä aikana.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27 tuntia opiskelijan työtä
Lisätietoja opiskelijoille
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osallistuminen opetukseen 20%
Näyttökokeet 40%
Teoriakoe 40%
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5 op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5 op)
- Alaraajojen iho- ja kynsimuutokset (5 op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
04.12.2023 - 17.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kristiina Kokkonen
- Elina Wasenius
Vastuuhenkilö
Elina Wasenius
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvata tavallisimpien sairauksien synnyn, kehittymisen, sairauksiin liittyvät rakenteelliset muutokset solu- ja kudostasolla sekä paranemisen perusasiat patofysiologian näkökulmasta. Opiskelija hallitsee alaraajojen kudosten paranemisprosessit ja ymmärtää eri kudostyyppien kuntoutuksen periaatteet ja kuntoutukseen liittyvät protokollat. Opiskelija ymmärtää akuutti- ja rasitusvammojen eroavaisuudet ja yleiset syntymekanismit.
Opiskelija tunnistaa yleisimmät alaraajoihin vaikuttavat tule-sairaudet ja osaa kuvata niiden syntymekanismit ja erotusdiagnoosit. Opiskelija harjaantuu eri alaraajaongelmien tutkimiseen, ennaltaehkäisyyn, kuntoutus- ja hoitomenetelmiin ja asiakkaan ohjaukseen. Opiskelija ymmärtää moniammatillisen yhteistyön merkityksen yhdessä muiden tule-asiakkaiden hoitavien tahojen kanssa.
Opiskelija tuntee terapeuttisen harjoittelun sekä nivelten mobilisoinnin perusperiaatteet ja ymmärtää niiden käyttöaiheet eri alaraajaongelmien kuntoutuksessa.
Sisältö
- Sairauksien keskeiset etiologiset tekijät
- Sairauden kulku ja siihen vaikuttavat tekijät
- Sairauteen liittyviä rakenteellisia muutoksia
- Sairauteen liittyvät elimistön toiminnalliset häiriötilat
- Sairauden paranemisen yleiset lainalaisuudet
- Patologisten muutosten diagnosointi ja hoidon perusteet
- Eri kudosten kuntoutuksen periaatteet ja kuntoutusprotokollat
- Akuutti- ja rasitusvammat
- Tuki- ja liikuntaelinsairauksien etiologia
- Erotusdiagnoosit
- Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisy ja hoito
- Nivelrikko
- Osteoporoosi
- Terapeuttisen harjoittelun ja nivelten mobilisaation perusteet
- Motorinen kontrolli ja oppiminen
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Joni Nieminen
- Kristiina Kokkonen
- Heli Patanen
- Elina Wasenius
- Hannu Mattila
Vastuuhenkilö
Elina Wasenius
Opiskelijaryhmät
-
SXD22S2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa keskeisiä nilkan, jalkaterän ja varpaiden virheasentoja, ongelmia ja biomekaanisia poikkeamia syntymekanismeineen sekä osaa kuvata niihin liittyvät erotusdiagnoosit sekä kuntoutuksen. Opiskelija ymmärtää alaraajan toiminnallisten ja rakenteellisten mekanismien merkityksen alaraajojen ongelmien synnyssä. Opiskelija hallitsee teippauksen periaatteet.
Opiskelija osaa soveltaa nivelten mobilisaation, terapeuttisen harjoittelun ja teippauksen mahdollisuuksia nilkan ja jalkaterän toimintojen edistämisessä. Opiskelija osaa laatia yksilöllisiä harjoitusohjelmia edistääkseen ja tasapainottaakseen asiakkaan alaraajojen toimintoja. Opiskelija osaa arvioida kuntoutuksen vaikutuksia opintojaksolla opiskeltavien ongelmien osalta.
Opiskelija on selvillä ortopedisesti hoidettavista yleisimmistä alaraajavammoista. Opiskelija tuntee ortopedisten ja kirurgisten ongelmien keskeiset syytekijät, oireet sekä alan tutkimus- ja hoitomenetelmien perusteet ja ymmärtää jalkaterapian merkityksen kirurgisen hoidon tukena. Opiskelija tuntee yleisimpiä nilkan ja jalkaterän vammojen ja virheasentojen kirurgisia hoitomenetelmiä.
Opiskelija osaa kuvata yleisimmät kuvantamismenetelmät ja niiden käyttöaiheet. Opiskelija ymmärtää perusperiaatteet alaraajojen kuvantamisesta ja löydöksistä.
Opiskelija on selvillä maassamme tavattavien keskeisten neurologisten sairauksien oireista, kliinisen tutkimisen ja neurologisen hoidon perusmalleista sekä neurologisten sairauksien ennaltaehkäisystä ja tämän päivän kuntoutustoiminnasta.
Sisältö
- Nilkan ja jalkaterän rakenne, biomekaniikka ja toimintahäiriöt
- Nilkan, jalkaterän ja varpaiden virheasennot
- Erotusdiagnoosit
- Lattajalka ja korkeakaarinen jalka
- Liikkuvuuden, lihasvoiman ja liikehallintakyvyn harjoittaminen
- Yksilöllisen harjoitusohjelman laatiminen
- Teippaus jalkaterapiassa
- Teippauksen, mobilisoinnin ja terapeuttisen harjoittelun soveltaminen eri toimintahäiriöiden kuntoutuksessa
- Alaraajojen yleisimmät ortopediset ongelmat ja leikkaushoito
- Eri kuvantamismenetelmät
- Alaraajojen kuvantaminen
- Yleisimmät kuvantamislöydökset
- Keskeisten neurologisten sairauksien perusteet
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
- Anatomia ja fysiologia 2 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Joni Nieminen
- Anni Anttila
- Lasse Liikanen
- Elina Wasenius
Vastuuhenkilö
Elina Wasenius
Opiskelijaryhmät
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa yleisimmät polven, lonkan ja lantion alueen rakenteen ja toiminnan häiriöt, erotusdiagnostiikan ja hallitsee niiden kuntoutuksen periaatteet. Opiskelija osaa soveltaa nivelten mobilisaation, terapeuttisen harjoittelun ja teippauksen mahdollisuuksia polven, lonkan ja lantion toimintojen edistämisessä ja kuntoutuksessa. Opiskelija osaa soveltaa ohjaustaitojaan ohjatessaan asiakasryhmille. Hän osaa soveltaa terapeuttista harjoittelua osaksi asiakkaan päivittäistä toimintaa.
Opiskelija osaa kuvata hieronnan terapeuttiset vaikutukset ja osaa toteuttaa hierontaa ja soveltaa hierontaa osaksi muuta jalkaterapiaa. Opiskelija osaa toteuttaa fysikaalista terapiaa ja tuntee sen käyttöaiheet.
Opiskelija osaa käyttää monipuolisesti alaraajojen eri kivunhoitomenetelmiä. Opiskelija osaa kuvata perusteet kivun epidemiologiasta ja osaa selittää kivun aistimisen sekä kivun luokittelun perusteet biopsykososiaalisessa viitekehyksessä. Opiskelija osaa arvioida kipua monipuolisin menetelmin.
Opiskelija osaa kuvata jalkaterapian kannalta keskeisten kipulääkkeiden käyttöaiheet ja vaikutusmekanismit sekä tunnistaa niiden kauppanimikkeet.
Sisältö
- Polven, lonkan ja lantion rakenteelliset ja toiminnalliset poikkeamat ja niiden kuntoutus
- Erotusdiagnoosit
- Hieronnan terapeuttiset vaikutukset ja käyttöalueet jalkaterapiassa
- Hierontaotteet ja alaraajan hieronnan toteuttaminen
- Terapeuttisten harjoitteiden ohjaaminen ryhmille
- Kivunhoito ja kivunhoitomenetelmä
- Fysikaaliset hoitomenetelmät jalkaterapiassa
- Kivun lääkehoito
- Teippauksen, mobilisoinnin ja terapeuttisen harjoittelun soveltaminen eri toimintahäiriöiden kuntoutuksessa
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Zoom / Teams
Oppimateriaalit
Tunneilla jaettava materiaali
Janne Heinjärv, Katja Mattila, Annika Puurunen, Inka Tornivuori 2020: Radiaalinen paineaaltohoito jalkaterapiassa
Opetusmenetelmät
Aktvioiva luento
Laboraatio
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27t opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Shockwave terapia 0,5 op / Anni Anttila
Alaraajojen hieronta 1 op / Elina Wasenius
Teippaus ja mobilisointi 1op 7 Elina Wasenius
Ryhmän ohjaus jalkaterapiassa 1op / Elina Wasenius
Fysikaaliset hoidot jalkaterapiassa 1,5op / Lasse Liikanen
Lisätietoja opiskelijoille
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty

08.01.2024 - 19.04.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Teippaus ja mobilisointi 1op / Elina Wasenius

- Jalkaterapia Virtuaali
- Matti Kantola
- Tom Thiel
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa yleisimmät alaraajojen urheiluvammat ja niiden syntymekanismit. Opiskelija hallitsee alaraajojen ongelmien erotusdiagnooseja ja alaraajojen liikeketjun toimintaan liittyviä häiriöitä sekä niiden kuntouksen. Opiskelija osaa huomioida eri-ikäisten urheilijoiden tarpeet jalkaterapeutin asiakkaana ja osaa soveltaa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti jalkaterapiamenetelmiä urheilu- ja liikuntavammojen kuntoutuksessa. Opiskelija tuntee liikuntaharjoittelun ja fyysisen suorituskyvyn arvioinnin pääperiaatteet. Opiskelijalla on ymmärrys eri lajeihin liittyvästä spesifistä harjoittelusta.
Opiskelija osaa kuvata erilaisten urheilujalkineiden rakennetta ja toimintaperiaatteita. Opiskelija ymmärtää urheilujalkineiden mahdollisuudet urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa.
Sisältö
- Alaraajojen urheiluvammat ja toiminnan häiriöt sekä niiden kuntoutus
- Erotusdiagnoosit
- Jalkaterapiamenetelmien soveltaminen urheilijoilla
- Eri-ikäiset urheilijat jalkaterapeutin asiakkaana
- Liikuntaharjoittelun ja fyysisen suorituskyvyn arvioinnin perusteet
- Lajispesifiharjoittelu
- Urheilujalkineiden rakenne ja toiminta ja mahdollisuudet urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa
- Urheilujalkineiden kulumajälkien tulkitseminen
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä ja tutkimustietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tutkimustietoa ammatillisissatehtävissä
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä työtilanteissa
- toimia tilaaja- ja asiakaslähtöisesti ja yrittäjänä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia työtehtävissä vastuullisesti turvallisuus huomioiden
- arvioida ammattieettistä toimintaa
- edustaa ammattialaansa monialaisissa ja kansainvälisissä ryhmissä ja projekteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa alan tietoperustan hyvän hallinnan
- käyttää teorian ja ammattialan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti ja yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
- luoda ja viestiä uutta tietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää innovatiivisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin ja ongelmiin
- soveltaa ammatillista osaamistaan uusissa tilanteissa
- ottaa vastuun ammatillisen prosessin kokonaisuudesta
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää yhteisön turvallisuutta ja vastuullisuutta
- soveltaa ammattieettisiä periaatteita eri tilanteissa
- johtaa henkilöiden/ryhmien ammatillista kehittymistä
- toimia tavoitteellisesti, itseään ja työelämää kehittävästi
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 3 (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Wasenius
Vastuuhenkilö
Elina Wasenius
Opiskelijaryhmät
-
SXD20S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija kehittyy suunnitelmallisuudessaan ja osaa laatia itselleen henkilökohtaisen portfolion. Hän vahvistaa omaa ammatillista asiantuntijuuttaan syventämällä omaa ohjausosaamistaan toteuttamalla ohjaustilanteita erilaisille asiakasryhmille. Osallistumalla kansallisiin ammatillisiin tapahtumiin opiskelija käynnistää kriittisen, arvioivan ja tutkimuksellisen työotteen jalkaterapian kehittämiseksi. Opintojen loppuvaiheessa opiskelija osoittaa asiantuntijuutensa kehittymisen erilaisin näytöin.
Sisältö
- Jalkaterapeutin ammatillisen kasvun tukeminen
- Ohjaustaitojen kehittäminen
- Ammattitaidon kehittäminen
- Portfolio
- Loppukokeet
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä ja tutkimustietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tutkimustietoa ammatillisissatehtävissä
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä työtilanteissa
- toimia tilaaja- ja asiakaslähtöisesti ja yrittäjänä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia työtehtävissä vastuullisesti turvallisuus huomioiden
- arvioida ammattieettistä toimintaa
- edustaa ammattialaansa monialaisissa ja kansainvälisissä ryhmissä ja projekteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa alan tietoperustan hyvän hallinnan
- käyttää teorian ja ammattialan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti ja yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
- luoda ja viestiä uutta tietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää innovatiivisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin ja ongelmiin
- soveltaa ammatillista osaamistaan uusissa tilanteissa
- ottaa vastuun ammatillisen prosessin kokonaisuudesta
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää yhteisön turvallisuutta ja vastuullisuutta
- soveltaa ammattieettisiä periaatteita eri tilanteissa
- johtaa henkilöiden/ryhmien ammatillista kehittymistä
- toimia tavoitteellisesti, itseään ja työelämää kehittävästi
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
Harjoittelu 1 - SJ00BJ88
Harjoittelu 2 - SJ00BJ89
Harjoittelu 3 - SJ00BJ90
Harjoittelu 4 - SJ00BJ91
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 27.09.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
5 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pirkko-Leena Kuosa
Vastuuhenkilö
Elina Wasenius
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa selittää tuki- ja liikuntaelimistön rakenteen ja toiminnan vuorovaikutusta kuvaamalla kudosten ominaisuuksia. Hän käyttää tuki- ja liikuntaelimistöön liittyviä ammatillisia termejä ja käsitteitä. Opiskelija nimeää luurangon luut ja alaraajan luuston yksityiskohdat. Hän osaa selittää alaraajan nivelten rakenteen ja toiminnan. Opiskelija nimeää selkärangan tärkeimmät rakenteet ja selittää niiden merkityksen. Hän tunnistaa rintakehän luut.
Opiskelija tunnistaa alaraajan lihakset. Hän selittää niiden aiheuttamat liikkeet ymmärtäen lähtö- ja kiinnityskohtien merkityksen sekä avoimessa että suljetussa kineettisessä ketjussa. Opiskelija osaa kuvata yksityiskohtaisesti säären ja jalkaterän lihasten sijainnin. Hän analysoi lihasten vaikutusta varsinkin nilkan liikkeisiin sekä jalkaterän asennon ylläpitoon. Hän tunnistaa vartalon tärkeimmät lihakset ja niiden tehtävät. Opiskelija käyttää rakenteista ammatillista terminologiaa. Opiskelija osaa selittää pystyasennon hallinta- ja säätelyjärjestelmien toiminnan.
Sisältö
- Side-, rusto- ja luukudos
- Poikkijuovaisen lihaksen rakenne ja supistumismekanismi
- Anatomiset tasot, suunnat ja liikeakselit
- Luurangon luut
- Alaraajan luiden yksityiskohdat ja nivelet
- Selkänikamien rakenne ja selkärangan nivelet
- Tuki- ja liikuntaelimistön käsitteiden ja rakenteiden vierasperäinen ammatillinen terminologia
- Alaraajan lihakset ja niiden aiheuttamat liikkeet avoimessa ja suljetussa kineettisessä ketjussa
- Jalan kaaria ylläpitävät rakenteet
- Vartalon lihakset
- Pystyasennon hallinta- ja säätelyjärjestelmät ja niiden kehittyminen
Oppimateriaalit
1) ANATOMIAN OPPIKIRJA:
Biel, A. 2019 (suomennos 2022): Reittiopas ihmiskehoon. Käytännön opas lihasten, luiden ja muiden rakenteiden löytämiseen ja paikantamiseen. VK-kustannus.
Ja edellä mainittuun työkirja: Biel, A. 2019 (suomennos 2022): Reittiopas ihmiskehoon. Oppimista tukeva käytännöllinen tehtävä- ja työkirja. VK-kustannus
Voit halutessasi käyttää myös:
Gilroy, A. M., MacPherson; B.R. & Ross, L. M. (ed.): Atlas of anatomy. Latin nomenclature. Thieme.
TAI joku muu tuki- ja liikuntaelimistön opiskeluun sopiva anatomian atlas, jossa on ääreishermosto mukana. Anatomian terminologia opiskellaan latinaksi, ei englanniksi.
2) LISÄKSI suositeltavaa on käyttää myös jotakin digitaalista oppimateriaalia, esim. Metropolian kirjastosta omalle koneelle ladattavaa Visible body -sivustoa.
3) FYSIOLOGIAN OPPIKIRJA:
Joku suomenkielinen anatomian ja fysiologian oppikirja, esim. Vierimaa, H. & Laurila, M.: Keho. Anatomia ja fysiologia. Tämä fysiologiaa varten, ei tarvitse ostaa.
4) LUENTOMATERIAALI JA TEHTÄVÄT
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento, harjoitustehtävät.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentti 1: 19.9.2023 (Tuki- ja liikuntaelimistön johdanto ja alaraajan luut)
Tentti 2: 10.10 2023 (Alaraajan nivelet ja kudokset)
Tentti 3: 3.11. 2023 (Alaraajan lihakset)
Tenttien uusinnat:
SU202311: 11.12.2023 klo 16.30-20.00, ilmoittautumisaika 30.10. – 22.11.
SU202401: 22.1.2024 klo 16.30-20.00, ilmoittautumisaika 16.12.2023 – 5.1.2023
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Erityisen tuen päätökset: Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtä 5 op: 5x27 h = 135
Lisätietoja opiskelijoille
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- noudattaa turvallisuusohjeita
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- arvioida ja rajata tiedon tarpeen
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisesti
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentit arvioidaan numeerisesti asteikolla 0-5.
Tehtävä tai mahdollisesti moodle-tentti vartalon anatomiasta ja pystasennon säätelystä arvioidaan hyväksytty/hylätty.
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
04.12.2023 - 17.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pirkko-Leena Kuosa
Vastuuhenkilö
Pirkko-Leena Kuosa
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija kuvaa hermosolun rakenteen, hermoimpulssin muodostumisen ja johtumisen sekä impulssin välittymisen seuraavaan soluun. Hän selittää hermoston kehityksen pääpiirteet, hermoston perusrakenteen ja hermoston osien tärkeimmät tehtävät. Opiskelija kuvaa erityisesti alaraajojen keskeisimpien hermojen kulun ja kertoo niiden hermottamat lihasryhmät ja ihoalueet. Opiskelija kuvaa veren koostumuksen ja fysiologisen merkityksen. Hän selittää verenkiertoelimistön, lymfaattisen järjestelmän ja hengityselimistön rakenteen ja toiminnan pääpiirteet.
Sisältö
- Hermoston kehityksen pääpiirteet
- Keskushermoston rakenteen ja toiminnan peruspiirteet: sensoriset, motoriset ja autonomiset toiminnot
- Ääreishermoston rakenteen ja toiminnan peruspiirteet
- Alaraajan ääreishermojen muodostuminen, kulku ja hermotuskohteet
- Veri ja verenkierto
- Lymfaattinen järjestelmä
- Hengityselimistö
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- noudattaa turvallisuusohjeita
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- arvioida ja rajata tiedon tarpeen
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖJA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisesti
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 27.09.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
5 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Tirkkonen
- Emma Salomaa
Vastuuhenkilö
Elina Wasenius
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia opiskelun ja työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa. Hän osaa tuottaa oman alansa tekstilajeja eri kanaviin. Opiskelija osaa viestiä asiantuntijana erilaisissa tehtävissä. Hän osaa hakea ja arvioida tietoa kriittisesti ja käyttää sitä tavoitteellisesti. Opiskelija tuntee suullisen ja kirjallisen viestinnän hyvät käytännöt ja osaa soveltaa niitä tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija osaa hyödyntää kieli- ja viestintätaitoaan ajattelunsa ja asiantuntijuutensa jatkuvaan kehittämiseen.
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti ja tehokkaasti englanniksi ammattialansa opiskelu- ja työtehtävissä, ja hän pystyy käyttämään englantia oman ammattitaitonsa kehittämisessä. Opiskelija pystyy hankkimaan ammattialallaan tarvittavaa tietoa eri lähteistä sekä käsittelemään ja välittämään sitä kirjallisesti ja suullisesti. Opiskelijalla on realistinen käsitys kieli- ja viestintäosaamisestaan, ja hän asennoituu myönteisesti sen kehittämiseen ammattitaitonsa osana.
Sisältö
Asiantuntijaviestintä
- Asiantuntijan tekstitaidot ja ammatillisten tekstien laadinta
- Vuorovaikutustaidot: asiakasviestintä, ryhmätyöskentely ja neuvottelutilanteet
- Esiintymistaidot, puhumalla vaikuttaminen ja palautteen antaminen
- Viestinnän suunnittelu ja arviointi
- Tieteellisen kirjoittamisen perusteet
- Lähteiden eettinen ja kriittinen käyttö ja merkintätavat
Englannin kieli:
- Ammattialan keskeiset kansainväliset ja kotikansainväliset vuorovaikutustilanteet: yksilö- ja ryhmäviestintä
- Ammattialan keskeiset käsitteet ja termit alan omissa teksteissä
- Ammattialan tekstikäytänteet ja tekstityypit
- Tiedon hankinta, käsittely, soveltaminen ja välittäminen sekä tieteellisen tiedon lukeminen vieraalla kielellä
- Ammattialan organisaatiot, työympäristöt, -tehtävät, -prosessit ja -välineet
- Koulutus ja urasuunnittelu omalla ammattialalla
- Kieli- ja viestintätaidon itsearviointi ja omien oppimisstrategioiden kehittäminen
Aika ja paikka
Englanti:
Ensimmäinen oppitunti 24.8. klo 8.45 - 11.30. Tunneilla oltava läsnä.
Oppimateriaalit
Englanti:
Oppimateriaali Moodlessa.
Asiantuntijaviestintä:
Oppimateriaali Moodlessa
Opetusmenetelmät
Englanti:
Ryhmä- ja parityöskentely oppitunneilla, itsenäinen työskentely
Asiantuntijaviestintä:
Ryhmä- ja parityöskentely oppitunneilla, itsenäinen työskentely
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Englanti:
Ei tenttiä, arvioitavat suoritukset käydään läpi ensimmäisellä oppitunnilla. Hylätyt suoritukset mahdollisuus uusia, mutta korotusmahdollisuutta ei ole.
Asiantuntijaviestintä:
Ei tenttiä, arvioitavat suoritukset käydään läpi ensimmäisellä oppitunnilla. Hylätyt suoritukset mahdollisuus uusia, mutta korotusmahdollisuutta ei ole.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää ja tuottaa ammatillisessa asiantuntijatyössä tarvittavia suullisia ja kirjallisia tekstilajeja. Hän osaa hakea tietoa ammatillisista lähteistä sekä hyödyntää hankkimaansa tietoa opinnoissaan ja työtehtävissään. Opiskelija osaa toimia asiantuntijatyön sekä tutkimus- ja kehittämistyön viestintätilanteissa.
Ammatillinen englanti: Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija luottaa viestintätaitoonsa niin, että hän selviää ammatin kielenkäyttötilanteista tarkentavien kysymysten ja omien lyhyiden puheenvuorojen avulla ymmärtää puhekumppanin viestintää niin, että pystyy toimimaan sen perusteella asianmukaisesti ilmaisee ajatuksensa yksinkertaisesti ja pääosin yhtenäisesti sekä kohtalaisen ymmärrettävästi, vaikka ammattialan erityiskielessä on puutteita ja viestin välittymistä haittaavia kielivirheitä esiintyy laatii yksinkertaisia määrämuotoisia tekstejä itsenäisesti sekä laajempia tekstejä kielellisten apuvälineiden avulla.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa itsenäisesti käyttää ja tuottaa ammatillisessa asiantuntijatyössä tarvittavia suullisia ja kirjallisia tekstilajeja. Hän osaa hakea monipuolisesti tietoa ammatillisista lähteistä ja arvioida tiedon luotettavuutta ja hyödynnettävyyttä opinnoissaan ja työtehtävissään. Opiskelija osaa toimia rakentavasti asiantuntijantyön sekä tutkimus- ja kehittämistyön viestintätilanteissa.
Ammatillinen englanti: Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija luottaa viestintätaitoonsa niin, että hän selviää alan kielenkäyttötilanteista ammattialan tehtävän tavoitteiden mukaisesti. Hän vaihtaa ajatuksia tasaveroisena kumppanina itsenäisen kielenkäyttäjän kanssa, viestii aloitteellisesti ammatillisissa kielenkäyttötilanteissa ottaen jossain määrin huomioon osallistujien kieli- ja kulttuuritaustat sekä tilanteen vaatimukset. Hän ilmaisee itseään viivytyksettä selkeästi ja yksityiskohtaisesti ja käyttää ammattisanastoa täsmällisesti. Hän ääntää englantia selkeästi niin, että kokonaisviesti välittyy sekä tuottaa eri tarkoituksiin tekstejä, joiden kielelliset puutteet eivät häiritse viestin välittymistä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa tavoitteellisesti käyttää ja tuottaa ammatillisessa asiantuntijatyössä tarvittavia suullisia ja kirjallisia tekstilajeja. Hän osaa hakea monipuolisesti tietoa ammatillisista lähteistä ja arvioida kriittisesti tiedon luotettavuutta sekä hyödynnettävyyttä opinnoissaan ja työtehtävissään. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja vetäjänä asiantuntijantyön sekä tutkimus- ja kehittämistyön viestintätilanteissa. Opiskelija osoittaa halua kehittyä asiantuntijan viestintä- ja vuorovaikutustaidoissa.
Ammatillinen englanti: Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija luottaa viestintätaitoonsa niin, että hän pystyy osallistumaan aloitteellisesti alan kielenkäyttötilanteisiin eri viestintätilanteiden käytäntöjä noudattaen. Hän vaihtaa ajatuksia selkeästi ja sujuvasti tasaveroisena kumppanina taitavan kielenkäyttäjän kanssa ja viestii aloitteellisesti myös vaativissa ammatillisissa kielenkäyttötilanteissa ottaen huomioon osallistujien kieli- ja kulttuuritaustat. Hän ilmaisee itseään tehokkaasti ja tarkasti, käyttää vaativaa ammattisanastoa täsmällisesti. Hän ääntää englantia selkeästi sekä painottaa ja rytmittää puhettaan niin, että kokonaisviesti vahvistuu sekä tuottaa eri tekstilajien edellyttämiä selkeitä, hyvin jäsenneltyjä ja vaikuttavia tekstejä.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää ja tuottaa ammatillisessa asiantuntijatyössä tarvittavia suullisia ja kirjallisia tekstilajeja. Hän osaa hakea tietoa ammatillisista lähteistä sekä hyödyntää hankkimaansa tietoa opinnoissaan ja työtehtävissään. Opiskelija osaa toimia asiantuntijatyön sekä tutkimus- ja kehittämistyön viestintätilanteissa.
Ammatillinen englanti: Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija luottaa viestintätaitoonsa niin, että hän selviää ammatin kielenkäyttötilanteista tarkentavien kysymysten ja omien lyhyiden puheenvuorojen avulla ymmärtää puhekumppanin viestintää niin, että pystyy toimimaan sen perusteella asianmukaisesti ilmaisee ajatuksensa yksinkertaisesti ja pääosin yhtenäisesti sekä kohtalaisen ymmärrettävästi, vaikka ammattialan erityiskielessä on puutteita ja viestin välittymistä haittaavia kielivirheitä esiintyy laatii yksinkertaisia määrämuotoisia tekstejä itsenäisesti sekä laajempia tekstejä kielellisten apuvälineiden avulla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Englanti:
Arvosana 1-5, arvioinnin perusteet käydään läpi ensimmäisellä oppitunnilla.
Asiantuntijaviestintä:
Arvosana 1-5
Esitietovaatimukset
Asiantuntijaviestintä: Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen taitotaso (CEF) B2. Englannin kielen ammatillisen kieli- ja viestintätaidon omaksuminen edellyttää Eurooppalaisen viitekehyksen lähtötasoa B2.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Joni Nieminen
- Elina Wasenius
Vastuuhenkilö
Anni Anttila
Opiskelijaryhmät
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija on selvillä lapsen kehityksestä eri ikäkausina ja ihmisen elinkaaren eri vaiheista. Opiskelija osaa kuvata ikääntymisen myötä elimistössä tapahtuvia muutoksia ja niiden yhteyttä toimintakykyyn. Opiskelija osaa kuvata eri-ikäisten ihmisten keskeiset alaraajojen ja asentojen ja toimintojen poikkeamat, niiden tutkimisen ja kuntoutus- ja hoitoperiaatteet. Opiskelija osaa olla vuorovaikutuksessa eri-ikäisten asiakkaiden kanssa. Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaiset jalkaterapiamenetelmät kasvun ja kehityksen sekä eri-ikäisten toimintakyvyn tueksi.
Sisältö
- Jalkaterapia ihmisen eri ikäkausina
- Lasten alaraajojen kehitys ennen syntymää ja syntymän jälkeen
- Lapsen kasvun ja kehityksen pääpiirteet
- Alaraajojen kasvun ja kehityksen keskeiset piirteet
- Motorisen kehityksen vaikutus lapsen pystyasentoon ja perusliikkumiseen
- Lapset ja nuoret sekä ikääntyneet jalkaterapeutin asiakkaina
- Lasten, nuorten ja ikääntyneiden jalkaterapiapalvelut
- Lasten, nuorten ja ikääntyneiden toimintakyvyn arvioinnin erityispiirteet
- Keskeiset lapsuuden ja vanhuusiän alaraajaongelmat ja sairaudet sekä niiden kuntoutus ja hoito
- Eri-ikäisten asiakkaiden toimintakyvyn arviointi ja tukeminen
- Lapsuuden ja vanhuusiän alaraajaongelmien kuntoutus ja hoito
- Eri-ikäisten jalkineet
- Moniammatillinen yhteistyö eri-ikäisten asiakkaiden hoidossa
- Gerontologia ja geriatria tieteenaloina
- Vanhenemisteoriat ja vanhenemisen tutkimus
- Ikääntymismuutokset eri elinjärjestelmissä
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
- Anatomia ja fysiologia 2 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 2 (5op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 1 (5op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 2 (10op)

- Suska Veltheim
- Anni Anttila
- Matti Kantola
- Mona Liljegren
Opiskelijaryhmät
-
SXD22S2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa käyttäessään jalkaterapian instrumentteja ja laitteita turvallisesti sekä tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija hallitsee palvelutoiminnan periaatteet sekä käytänteet ja osaa toimia työyhteisössä. Opiskelija osaa hyödyntää asiakastyössä oppimiaan tutkimistaitoja ja hoitomenetelmiä, ymmärtää jalkaterapiaprosessin ja aloittaa kliinisen päättelyn harjoittelun käytännössä. Opiskelija osaa toimia dialogisessa, eettisten periaatteiden mukaisessa vuorovaikutuksessa asiakastilanteissa ja työyhteisössä.
Opiskelija tuntee kliinisen päättelyn prosessin ja kliinisen päättelyn malleja, jotta voi käynnistää jalkaterapiasuunnitelman, hoidon ja kuntoutuksen edellyttämän päättelyprosessin käytännössä.
Opiskelija käynnistää itsearvioinnin, vertaisarvioinnin sekä asiakaspaperien ohjeenmukaisen kirjaamisen. Opiskelija osaa kartoittaa asiakkaan omahoitotottumukset ja osaa priorisoida keskeiset ohjaustarpeet.
Opiskelija osaa selittää mikrobienvastaisen lainsäädännön ja torjuntatyön organisaation Suomessa. Opiskelija tietää työssään esiintyvien yleisimpien infektiotautien syntymekanismin ja aiheuttajat erityisesti ihon, limakalvojen ja jalan alueella. Opiskelija osaa kuvata mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toimintaa erityisesti solujen tasolla veressä ja imunesteessä. Opiskelija tietää aiheuttajamikrobien tartuntateitä ja pystyy kuvaamaan yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita sekä tietää mikrobitartunnoilta suojautumisen perusteita ammatissaan.
Sisältö
- Asiakkaan jalkaterapeuttinen tutkiminen
- Asiakkaan jalkaterapeuttisen hoidon ja kuntoutuksen toteutus
- Jalkaterapiaprosessi
- Itsearviointi ja vertaisarviointi
- Jalkojen omahoidon ohjaus
- Asiakaspapereihin kirjaaminen
- Kliinisen päättelyn prosessi
- Diagnostisen päättelyn kehittyminen case-esimerkkien avulla
- Infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisaatio Suomessa
- Kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat
- Mikrobien vaikutus tautien synnyssä
- Infektiotaudit ja aiheuttajamikrobit, normaalifloora
- Mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- Normaaliflooran häiriötilat ja niiden korjaaminen
- Infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet, käsihygienia
- Infektioiden laboratoriodiagnostiikan tulokset ja niiden tulkinta
- Suojautuminen mikrobeilta asiakastyössä
- Infektiot eri-ikäisillä
Aika ja paikka
HyMy-kylän oppimisympäristö
25.10.2023 - 14.12.2023
Oppimateriaalit
Aiemmilla opintojaksoilla opetetut materiaalit ja aineistot
Opetusmenetelmät
työelämän ohjaus
Laboraatio
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
HyMy-kylän muut toimijat ja verkostot
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Harjoittelun info
Harjoitteluun kuuluva HyMy-kykän kick-offiin osallistuminen paikan päällä, etänä tai tallenteen kuunteleminen.
HyMy-kylän Kick-off 28.8.2023 Klo. 9 - 11.45
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27t opiskelijan työtä
Harjoittelu kesto on 15 päivää, harjoittelupäivän pituus n 7 tuntia.
Sisällön jaksotus
Harjoittelu toteututuu pääasiassa 2x viikossa, keskiviikkoisin ja torstaisin
Lisätietoja opiskelijoille
Suomeksi
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytyn suorituksen saavuttamiseksi vaaditaan:
Opintojaksolla olevan tehtävän tekeminen
Harjoittelupäiviin osallistuminen
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
- Anatomia ja fysiologia 2 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 2 (5op)
- Alaraajojen iho- ja kynsimuutokset (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jalkaterapia Virtuaali
- Joni Nieminen
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
Vastuuhenkilö
Mona Liljegren
Opiskelijaryhmät
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia dialogisessa, eettisten periaatteiden mukaisessa vuorovaikutuksessa asiakastilanteissa ja työyhteisössä. Opiskelija osaa hyödyntää asiakastyössä tutkimustaitojaan sekä kuntoutus- ja hoitomenetelmiä aikaisempaa monipuolisemmin, syventyy näiden taitojen harjoitteluun ja integroi näyttöön perustuvaa tietoa käytäntöön. Opiskelija osaa toimia asiakaslähtöisesti jalkaterapian asiakastilanteissa ja osallistuu moniammatilliseen tiimityöskentelyyn. Opiskelija ilmentää työskentelyssään, työvälineidensä valinnassa ja käytössä sekä työympäristönsä järjestelyissä ergonomian ja työturvallisuuden osaamista.
Sisältö
- Asiakkaan alaraajojen ja pystyasennon sekä jalkaterapeuttinen tutkiminen
- Asiakkaan jalkaterapeuttisen hoidon ja kuntoutuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi
- Itsearviointi ja vertaisarviointi
- Moniammatillinen yhteistyö
- Toiminta- ja työkyvyn edistäminen ja tukeminen jalkaterapeutin työssä
- Jalkaterapeutin työn, työympäristön ja työvälineiden ergonomia ja työturvallisuus
- Jalkaterapeutin työn kuormittavuus, sen arviointi ja ergonomian keinot työkyvyn tukemiseksi
- Jalkaterapeutin työtä ohjaava työterveyssäännöstö
Aika ja paikka
HyMy-kylän oppimisympäristö
13.9.2023 - 2.11.2023
Oppimateriaalit
Aiemmilla opintojaksoilla opetetut materiaalit ja aineistot
Opetusmenetelmät
Työelämän ohjaus
Laboraatio
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
HyMy-kylän muut toimijat ja verkostot
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
HyMy-kylän Kikc-off paikan päällä, etänä tai tallenteen kuunteleminen
28.8.2023 klo. 9-11.45
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
15 x 7h harjoittelu
Sisällön jaksotus
Harjoittelu toteututuu pääasiassa 2x viikossa keskiviikkoisin ja torstaisin
Lisätietoja opiskelijoille
Suomeksi
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan
- sovitun oppimistehtävän tekeminen opintojakson aikana
- harjoittelupäiviin osallistuminen, asiakkaiden hoitaminen
Esitietovaatimukset
- Jalkaterapiaharjoittelu 1 (5op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 2 (10op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 1 (5op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 2 (10op)
- Alaraajojen iho- ja kynsimuutosten hoitomenetelmät (10op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 08.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jalkaterapia Virtuaali
- Matti Kantola
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
Vastuuhenkilö
Anni Anttila
Opiskelijaryhmät
-
SXD22S2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia dialogisessa, eettisten periaatteiden mukaisessa vuorovaikutuksessa asiakastilanteissa ja työyhteisössä. Opiskelija osaa hyödyntää asiakastyössä tutkimustaitojaan sekä kuntoutus- ja hoitomenetelmiä aikaisempaa monipuolisemmin, syventyy näiden taitojen harjoitteluun ja integroi näyttöön perustuvaa tietoa käytäntöön. Opiskelija osaa toimia asiakaslähtöisesti jalkaterapian asiakastilanteissa ja osallistuu moniammatilliseen tiimityöskentelyyn. Opiskelija ilmentää työskentelyssään, työvälineidensä valinnassa ja käytössä sekä työympäristönsä järjestelyissä ergonomian ja työturvallisuuden osaamista.
Sisältö
- Asiakkaan alaraajojen ja pystyasennon sekä jalkaterapeuttinen tutkiminen
- Asiakkaan jalkaterapeuttisen hoidon ja kuntoutuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi
- Itsearviointi ja vertaisarviointi
- Moniammatillinen yhteistyö
- Toiminta- ja työkyvyn edistäminen ja tukeminen jalkaterapeutin työssä
- Jalkaterapeutin työn, työympäristön ja työvälineiden ergonomia ja työturvallisuus
- Jalkaterapeutin työn kuormittavuus, sen arviointi ja ergonomian keinot työkyvyn tukemiseksi
- Jalkaterapeutin työtä ohjaava työterveyssäännöstö
Aika ja paikka
HyMy-kylän oppimisympäristö
Harjoittelun ajankohta 13.3.2024 - 8.5.2024
Oppimateriaalit
Aiemmilla opintojaksoilla opetetut materiaalit ja aineistot
Opetusmenetelmät
Suomeksi
työelämän ohjaus
Laboraatio
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
HyMy-kylän muut toimijat ja verkostot
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
15 x 7h harjoittelu
Sisällön jaksotus
Harjoittelu toteututuu pääasiassa 2x viikossa keskiviikkoisin ja torstaisin
Lisätietoja opiskelijoille
Suomeksi
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
- Jalkaterapiaharjoittelu 1 (5op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 2 (10op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 1 (5op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 2 (10op)
- Alaraajojen iho- ja kynsimuutosten hoitomenetelmät (10op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anni Anttila
Vastuuhenkilö
Anni Anttila
Opiskelijaryhmät
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia dialogisessa, eettisten periaatteiden mukaisessa vuorovaikutuksessa asiakastilanteissa ja työyhteisössä. Opiskelija osaa hyödyntää asiakastyössä tutkimustaitojaan ja hoitomenetelmiä monipuolisesti ja syventää osaamistaan korkean riskin asiakkaita hoitaessaan. Opiskelija tuntee harjoittelupaikkansa organisaation. Opiskelija osaa asiakaslähtöisesti toteuttaa korkean riskin asiakkaiden omahoidon ohjausta sekä osaa tutkia ja hoitaa korkean riskin asiakkaiden jalkasairauksia ja alaraajojen toimintahäiriötä. Opiskelija osaa hyödyntää osaamistaan toimiessaan mahdollisuuksien mukaan moniammatillisissa ryhmissä.
Sisältö
- Korkean riskin asiakkaiden tutkiminen ja ohjaus
- Korkean riskin asiakkaiden alaraajaongelmien hoito ja kuntoutus
- Harjoittelupaikan organisaatioon tutustuminen
- Moniammatillinen yhteistyö
- Kirjallinen oppimistehtävä
Aika ja paikka
6.11.- 15.12.2023
Harjoittelun kesto 15 päivää, 3 viikkoa.
Harjoittelun info 3.10.2023 Klo. 12-13
Oppimateriaalit
Korkean riskin asiakkaat jalkaterapiassa opintojaksolla käytetty opetusmateriaali
Opetusmenetelmät
Työharjoittelu oppilaitoksen ulkopuolella erikseen sovitussa harjoittelupaikoissa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon jalkaterapeuttien kanssa sekä heidän työyhteisönsä ja ammatillisten tiimiensä kanssa.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Oppimistehtävien palautukset 14.12.2023 työtilan tehtävät-osioon (erillinen tehtävänanto)
Tehtävien yhteiset läpikäymiset 15.12.2023 (tämä päivä ollaan pois harjoittelusta)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27t opiskelijan työtä
Harjoittelupäivän kesto on 7t / pvä
Harjoittelun kesto 5 op = 3 viikkoa = 15 päivää
Sisällön jaksotus
Harjoittelun informaatio 3.10.2023 klo. 12-13 Zoomissa
Harjoittelun ajankohta on 6.11.2023 - 15.12.2023 (tehtävien esitykset 15.12.2023 on yksi harjoittelupäivä)
Lisätietoja opiskelijoille
Harjoittelun lopussa pidetään yhteinen palaute/arviointi keskustelu, jossa on mukana opettaja koululta, harjoittelun ohjaaja sekä opiskelija. Tämä sovitaan harjoittelupaikan kanssa ennen harjoittelun alkua.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoittelun suorittaminen hyväksytysti edellyttää:
Harjoittelupäiviin osallistumista
Harjoittelussa aktiivisesti työskentelyä
Oppimistehtävän palauttaminen sovittuun päivään mennessä
Oppimistehtävän esittäminen sovittuna ajankohtana.
Esitietovaatimukset
- Jalkaterapiaharjoittelu 2
- Korkean riskin jalkasairaudet ja jalkahaavojen ennaltaehkäisy ja hoito (10op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
25.03.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anni Anttila
Vastuuhenkilö
Anni Anttila
Opiskelijaryhmät
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia dialogisessa, eettisten periaatteiden mukaisessa vuorovaikutuksessa asiakastilanteissa ja työyhteisössä. Opiskelija osaa hyödyntää asiakastyössä tutkimustaitojaan ja hoitomenetelmiä monipuolisesti ja syventää osaamistaan korkean riskin asiakkaita hoitaessaan. Opiskelija tuntee harjoittelupaikkansa organisaation. Opiskelija osaa asiakaslähtöisesti toteuttaa korkean riskin asiakkaiden omahoidon ohjausta sekä osaa tutkia ja hoitaa korkean riskin asiakkaiden jalkasairauksia ja alaraajojen toimintahäiriötä. Opiskelija osaa hyödyntää osaamistaan toimiessaan mahdollisuuksien mukaan moniammatillisissa ryhmissä.
Sisältö
- Korkean riskin asiakkaiden tutkiminen ja ohjaus
- Korkean riskin asiakkaiden alaraajaongelmien hoito ja kuntoutus
- Harjoittelupaikan organisaatioon tutustuminen
- Moniammatillinen yhteistyö
- Kirjallinen oppimistehtävä
Aika ja paikka
22.4.2024 alkaen
Harjoittelun kesto 3-6 viikkoa riippuen harjoittelupaikasta.
Oppimateriaalit
Korkean riskin asiakkaat jalkaterapiassa opintojaksolla käytetty opetusmateriaali
Opetusmenetelmät
Työharjoittelu oppilaitoksen ulkopuolella erikseen sovitussa harjoittelupaikoissa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon jalkaterapeuttien kanssa sekä heidän työyhteisönsä ja ammatillisten tiimiensä kanssa.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Oppimistehtävien palautukset 23.5.2024 työtilan tehtävät-osioon (erillinen tehtävänanto)
Tehtävien yhteiset läpikäymiset 24.5.2023 Zoomissa
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27t opiskelijan työtä
Harjoittelupäivän kesto on 7t / pvä
Harjoittelun kesto 5 op = 3 viikkoa = 15 päivää
Sisällön jaksotus
Harjoittelun informaatio 28.3.2024 Klo. 13.00 - 13.30 Etänä Zoomissa
Harjoittelun ajankohta on 22.4.2024 -17.5.2024
Lisätietoja opiskelijoille
Harjoittelun lopussa pidetään yhteinen palaute/arviointi keskustelu, jossa on mukana opettaja koululta, harjoittelun ohjaaja sekä opiskelija. Tämä sovitaan harjoittelupaikan kanssa harjoittelujakson alussa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoittelun suorittaminen hyväksytysti edellyttää:
Harjoittelupäiviin osallistumista
Harjoittelussa aktiivisesti työskentelyä
Oppimistehtävän palauttaminen sovittuun päivään mennessä
Oppimistehtävän esittäminen sovittuna ajankohtana.
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
- Jalkaterapiaharjoittelu 2
- Korkean riskin jalkasairaudet ja jalkahaavojen ennaltaehkäisy ja hoito (10op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anu Valtonen
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
- Elina Wasenius
Vastuuhenkilö
Anni Anttila
Opiskelijaryhmät
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia dialogisessa, eettisten periaatteiden mukaisessa vuorovaikutuksessa asiakastilanteissa ja työyhteisössä. Opiskelija osaa käyttää asiantuntijuuttaan moniammatillisessa tiimissä harjoittelujakson aikana. Opiskelija osaa soveltaa eri jalkaterapian tutkimus- sekä kuntoutus- ja hoitomenetelmiä monipuolisesti ja asiakaslähtöisesti sekä tunnistaa oman asiantuntijuutensa kehittämistarpeet. Opiskelija kykenee aiempaa itsenäisempään vastuulliseen työskentelyyn ja kliiniseen päättelyyn.
Sisältö
- Asiakkaan jalkaterapeuttinen tutkiminen
- Asiakkaan jalkaterapeuttisen hoidon ja kuntoutuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi
- Moniammatillinen yhteistyö
- Kirjallinen oppimistehtävä
Aika ja paikka
HyMy-kylän oppimisympäristö
Oppimateriaalit
Aiemmilla opintojaksoilla opetetut materiaalit ja aineistot
Opetusmenetelmät
Suomeksi
työelämän ohjaus
Laboraatio
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
HyMy-kylän muut toimijat ja verkostot
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
15 x 7h harjoittelu
Sisällön jaksotus
Harjoittelu toteututuu pääasiassa 2x viikossa keskiviikkoisin ja torstaisin
Harjoittelun ajankohta 17.1.2024 - 12.3.2024
Harjoittelu sisältää PAJA-päiviä, jossa tehdään asiakkaiden pohjallisia
Lisätietoja opiskelijoille
Suomeksi
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
- Korkean riskin jalkasairaudet ja jalkahaavojen ennaltaehkäisy ja hoito (10op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 3 (5op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 3 (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anu Valtonen
- Anni Anttila
Vastuuhenkilö
Anni Anttila
Opiskelijaryhmät
-
SXD20S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa eri jalkaterapian tutkimus- ja hoitomenetelmiä monipuolisesti ja asiakaslähtöisesti ja työskentelee itsenäisesti sekä vastuullisesti. Opiskelija hallitsee jalkaterapiaprosessin eri vaiheet ja toteuttaa ne itsenäisesti. Hän vahvistaa omaa ammatillista asiantuntijuuttaan syventämällä omaa tutkimus- ja hoito-osaamistaan sekä tietoperustaansa.
Sisältö
- Asiakkaan jalkaterapeuttinen tutkiminen
- Asiakkaan jalkaterapeuttisen hoidon toteutus ja arviointi
- Kirjallinen oppimistehtävä
- Moniammatillinen yhteistyö
Aika ja paikka
Syyslukukausi 2023.
Viimeistään tulee olla suoritettuna marraskuun 2023 loppuun mennessä.
Harjoittelun kesto 3 viikkoa.
Oppimateriaalit
Opintojen aikana aiemmin opitut asiat ja niiden opetusmateriaalit
Opetusmenetelmät
Työelämä harjoittelu koulun ulkopuolisessa harjoittelupaikassa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö jalkaterapeuttien kanssa, joissa opiskelija on harjoittelussa. Sekä harjoittelupaikan työyhteisön ja muiden ammattilaisten yhteistyö.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Oppimispäiväkirjan palautus 30.11.2023 mennessä OMAn työtilaan
Harjoittelupaikan esittelyn palautus 30.11.2023 mennessä OMAn työtilaan.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27 t opiskelijan työtä
Harjoittelupäivän kesto on 7t
Harjoittelun kokonaiskesto 15 päivää (3 viikkoa)
Sisällön jaksotus
Harjoittelu on mahdollista suorittaa syksyn 2023 aikana, poislukien ne päivät, jotka on lukujärjestyksessä varattu muulle opetukselle.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija itse varaa (mahdollisesti jobiilista tai erikseen harjoittelupaikan kanssa) ja sopii itselleen sopivan ja itseään kiinnostavan harjoittelupaikan. Harjoittelua on mahdollista suorittaa useammassa paikassa, kuitenkin niin, että yhteensä tulee 15 päivää harjoittelua.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoittelun suorittaminen hyväksytysti edellyttää:
Harjoittelupäiviin osallistumista
Harjoittelussa aktiivisesti työskentelemistä
Oppimistehtävien palauttaminen sovittuun päivään mennessä
Esitietovaatimukset
Ennen opintojaksolle osallistumista opiskelijalla tulee olla suoritettuna:
SJ00BJ86 Korkean riskin asiakkaat jalkaterapiassa
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 27.09.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
5 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Joni Nieminen
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
Vastuuhenkilö
Anni Anttila
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa käyttää erilaisia jalkaterapiaan soveltuvia toimintakyvyn mittareita, tietojenkeruumenetelmiä ja mittaustyyppejä sekä osaa arvioida käyttämiensä mittareiden ja mittausten luotettavuutta. Opiskelija osaa palpoida eri anatomisia rakenteita sekä kuvata tekemiään löydöksiä käyttäen erilaisia palpaatiotekniikoita. Opiskelija osaa kuvata ihanteellisen pystyasennon piirteet. Opiskelija hallitsee alaraajojen linjauksen, jalkapohjan kuormittumisen arvioinnin, pystyasennon ja tasapainon arvioinnin menetelmiä. Opiskelija ymmärtää nivelten liikelaajuuksien ja manuaalisen lihasvoiman arvioinnin perusperiaatteet ja osaa soveltaa tietoa asiakasta tutkiessaan.
Sisältö
- Alaraajan kudosten ja rakenteiden palpaatio
- Tuki- ja liikuntaelimistön tutkimisen edellytykset
- Ihanteellinen pystyasento
- Alaraajojen linjausten tutkiminen
- Jalkapeili- ja painannekuvatutkimus
- Mittareiden ja mittausten luotettavuus
- Tietojenkeruumenetelmät
- Jalkaterapiassa sovellettavat toimintakyky- ja tasapainotutkimukset
- Nivelten liikelaajuuksien arviointi
- Manuaalinen lihasvoiman arviointi
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Zoom
Teams
Oppimateriaalit
Tunneilla jaettava materiaali ja kirjallisuus
Opetusmenetelmät
Ohjatut harjoitteet
Laboraatio
Aktivoiva luento
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Näyttökoe luupalpaatio
Näyttökoe lihaspalpaatio
Teoriakoe koko aihealueesta
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27t opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Toimintakyvyn arvioinnin perusteet 1op / Anni Anttila
Luupalpaatio 1op / Mona Liljegren
Palpaatio pehmytkudokset ja lihasvoiman arviointi 1op / Joni Nieminen
Pystyasento, linjaukset, kuormittumisen arviointi 2op / Joni Nieminen
Lisätietoja opiskelijoille
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- noudattaa turvallisuusohjeita
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- arvioida ja rajata tiedon tarpeen
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisesti
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
04.12.2023 - 17.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anni Anttila
- Matti Kantola
- Tom Thiel
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvata biomekaniikan peruskäsitteet ja osaa yhdistää biomekaniikan osaksi toimintakykyä ja alaraajojen toimintoja. Opiskelija osaa kuvata kävelyn vaiheet ja aika-matkamuuttujat. Opiskelija osaa kuvata alaraajojen nivelten ja lihasten toimintaa kävelyssä sekä ymmärtää vartalon ja yläraajan liikkeiden merkityksen kävelyssä. Opiskelija ymmärtää nilkan ja jalkaterän toiminnallista anatomiaa ja biomekaniikkaa kävelyn eri vaiheissa. Opiskelija osaa soveltaa kävelyn biomekaanisia perusteita tutkiessaan asiakkaan liikkumista. Opiskelija tuntee arviointimenetelmiä, joilla arvioidaan liikettä, liikkumista ja liikkeenhallintaa sekä osaa käyttää arvioinnin tuloksia kliinisessä päätöksenteossa.
Sisältö
- Liikkumisen arviointi
- Biomekaniikan periaatteet
- Nilkan ja jalkaterän toiminnallinen anatomia ja biomekaniikka
- Liikeanalyysijärjestelmät
- Kävelyn perusteet
- Nivelten toiminta ja lihastyö kävellessä
- Kävelyn poikkeavuudet
- Kävelyn visuaalinen havainnointi
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Zoom / Teams
Liikelaboratorio
Oppimateriaalit
Opettajien tunneilla jakama materiaali
Opetusmenetelmät
Laboraatio
Aktivoiva luento
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Liikelaboratorion henkilökunta
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kirjallinen tentti 21.5.2024
Kävelyn arviointiin liittyvä laaja oppimistehtävä
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27t opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Opintojakso alkaa helmikuussa 2024 kävelyn arvioinnilla
Toiminnalliset testit ja tutkiminen osuus on huhtikuussa ja toukokuussa 2024 lukujärjestyksen mukaisesti
Matti Kantola / biomekaniikan perusteet ja liikkumisen arviointi 3op
Anni Anttila / toiminnalliset testit jalkaterapiassa 2op
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- noudattaa turvallisuusohjeita
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- arvioida ja rajata tiedon tarpeen
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖJA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisesti
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kristiina Kokkonen
- Matti Kantola
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija soveltaa kinematiikkaa ja kinetiikkaa arvioidessaan asiakkaan liikkumista. Opiskelija osaa kuvata juoksun eri vaiheet. Opiskelija osaa kuvata alaraajojen nivelten ja lihasten toimintaa juoksussa sekä ymmärtää vartalon ja yläraajan liikkeiden merkityksen juoksussa. Opiskelija ymmärtää nilkan ja jalkaterän toiminnallista anatomiaa ja biomekaniikkaa juoksun eri vaiheissa. Opiskelija osaa tunnistaa juoksussa ilmeneviä tyypillisiä biomekaanisia poikkeamia ja ymmärtää niiden merkityksen asiakkaan suorituskyvyn ja alaraajojen vammariskin kannalta. Opiskelija osaa toteuttaa liikkumisen arviointia hyödyntäen liikeanalyysilaitteistoja.
Opiskelija osaa yhdistää aiemmin opitut lääketieteelliset aineet käytännön työtä palvelevaksi erotusdiagnostiseksi kokonaisuudeksi. Opiskelija kehittää asiakkaan yleistilan arviointitaitoja osana asiakkaan tutkimusta ja hoidon seurantaa. Opiskelija osaa tunnistaa vaaralliset ”red flag” -oireet ja ohjata asiakkaan jatkohoitoon.
Sisältö
- Kinematiikan ja kinetiikan käsitteet ja niiden soveltaminen
- Alaraajan toiminnallinen anatomia ja biomekaniikka
- 2D- ja 3D-liikeanalyysijärjestelmät
- Elektromyografia (EMG)
- Kehoon kohdistuvat reaktiovoimat
- Juoksun perusteet
- Nivelten toiminta ja lihastyö juostessa
- Juoksen biomekaaniset poikkeavuudet
- Liikkumisen ja juoksun arviointi hyödyntäen liikeanalyysijärjestelmiä
- Keskeisten yleissairauksien oireet, syyt, tutkimukset ja hoidot
- Potilaan yleistilan tutkiminen
- Hengitys-, verenkierto-, imusolmuke-, sukuelin- ja suolisto-oireet, joihin jalkaterapeutin tulee reagoida
- Potilaan yleistilan tilan seuraaminen hoitojakson aikana
- Red flags
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä ja tutkimustietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tutkimustietoa ammatillisissatehtävissä
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä työtilanteissa
- toimia tilaaja- ja asiakaslähtöisesti ja yrittäjänä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia työtehtävissä vastuullisesti turvallisuus huomioiden
- arvioida ammattieettistä toimintaa
- edustaa ammattialaansa monialaisissa ja kansainvälisissä ryhmissä ja projekteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa alan tietoperustan hyvän hallinnan
- käyttää teorian ja ammattialan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti ja yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
- luoda ja viestiä uutta tietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää innovatiivisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin ja ongelmiin
- soveltaa ammatillista osaamistaan uusissa tilanteissa
- ottaa vastuun ammatillisen prosessin kokonaisuudesta
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää yhteisön turvallisuutta ja vastuullisuutta
- soveltaa ammattieettisiä periaatteita eri tilanteissa
- johtaa henkilöiden/ryhmien ammatillista kehittymistä
- toimia tavoitteellisesti, itseään ja työelämää kehittävästi
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Esitietovaatimukset
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 2
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 3
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
04.12.2023 - 17.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Emma Salomaa
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
Vastuuhenkilö
Emma Salomaa
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää työyhteisön verkostomaisuuden ja osaa toimia työyhteisön erilaisissa rooleissa. Opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelut ja niitä koskevan lainsäädännön pääpiirteittäin Opiskelija tuntee esteettömyyskäsitteen asiakkaan, työntekijän, toimintaympäristön ja lainsäädännön näkökulmista.
Opiskelija tuntee jalkaterapiapalveluiden järjestämisen periaatteet. Hän tuntee palveluiden järjestämisen periaatteet ja kilpailutuskäytänteet. Opiskelija ymmärtää sosiaali- ja terveyspalveluiden merkityksen yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. Hän osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija tunnistaa omat mahdollisuudet jalkaterapian toimijana ja kehittäjänä.
Opiskelija osaa kuvata jalkaterapiaprosessin vaiheet ja osaa hyödyntää niitä jalkaterapian suunnittelussa ja toteutuksessa. Opiskelija on tietoinen terveys- ja sairauskertomusjärjestelmästä ja kirjaamisvelvollisuudesta ja osaa kirjata tarvittavat tiedot asiakastietojärjestelmään. Opiskelija osaa laatia jalkaterapian lähetteitä ja palautteita hahmottaakseen moniammatillisen työn merkityksen osana asiakkaan kokonaishoitoa.
Työelämän ruotsi:
Opiskelija saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (ruotsin kielen tai suomen toisena kielenä) suullisen ja kirjallisen taidon. Opiskelija osaa viestiä suullisesti ja kirjallisesti oman alansa työympäristössä ja monialaisen työyhteisön jäsenenä ottaen eettisesti huomioon erilaiset toimijat työskentelyssään ruotsin kielellä sekä Suomessa että Pohjoismaissa TAI suomen kielellä (S2) Suomessa ottaen huomioon viestintä tilanteeseen osallistuvien kulttuurisia ja kielellisiä lähtökohtia.
Opiskelijan suulliset ja kirjalliset viestintätaidot (ruotsi tai suomi toisena kielenä) ovat vähintään Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoa B1. Opiskelija osaa hankkia ammattialaansa liittyvää tietoa ei lähteistä ja välittää tietoa kirjallisesti ja suullisesti hyödyntäen teknologiaa ja digitalisaation suomia mahdollisuuksia oman alansa työtehtävissä. Opintojen aikana opiskelijalle syntyy kyky ottaa vastuuta oman kieli- ja viestintäosaamisensa kehittämisestä sekä kyky ja motivaatio kehittää niitä.
Sisältö
- Jalkaterapiapalvelut pääkaupunkiseudulla
- Verkostoituminen
- Esteettömyys
- Palvelunohjaus
- Kilpailutus
- Jalkaterapiaprosessi: jalkaterapiatarpeen määritys, jalkaterapian suunnittelu, jalkaterapian toteutus, jalkaterapian arviointi
- Kirjaaminen
- Potilasasiakirjojen laatiminen ja säilyttäminen
- Terveydenhuollon asiakas- ja potilasasiakirjajärjestelmät ja niihin kirjaaminen
- Jalkaterapianimikkeistön soveltaminen kirjaamisessa
- Jalkaterapian lähete ja palaute moniammatillisen työn tukena
Toisen kotimaisen kielen opiskelu integroidaan seuraavin sisällöin:
- Ammattialan keskeiset kansainväliset ja kotikansainväliset vuorovaikutustilanteet: yksilö- ja ryhmäviestintä
- Ammattialan keskeiset käsitteet ja termit
- Ammattialan organisaatiot, työympäristöt, -tehtävät, -prosessit ja -välineet
- Kieli- ja viestintätaidon itsearviointi ja oppimisstrategioiden kehittäminen
Aika ja paikka
Myllypurin kampus
Zoom
Teams
Jalkaterapian yritykset / perusterveydenhuolto / erikoissairaanhoito tutustumikäynnin osalta
Ruotsin tunnit alkavat 8.2. klo 8.30.
Oppimateriaalit
Jalkaterapian materiaali OMAn työtilassa
Ruotsin materiaalit erillisellä Moodle-alustalla.
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento
Tutustumiskäynti Jalkaterapian ammattilaisen vastaanotolla erikseen ohjatun tehtävänannon myötä
Verkkokurssit liittyen palvelujärjestelmään
Ruotsi: osallistuminen opetukseen, pari- ja ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämän jalkaterapeuttien luona tutustumiskäynti
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Ruotsin kirjallinen tentti 21.3.. Uusinnat kampuksen yhteisinä tenttipäivinä. Opiskelijalla on oikeus uusia hylätty opintosuoritus kahdesti ja hyväksytty opintosuoritus kerran.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27t opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Jalkaterapian palvelujärjestelmä 1op/ Anni Anttila
Jalkaterapiaprosessi 1op/ Mona Liljegren
Ruotsin kielen osuus 3 op
Lisätietoja opiskelijoille
Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi tai opiskelija ei ole aiemmin opiskellut ruotsia, suoritetaan suomen opinnot tai näyttö.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
Toinen kotimainen kieli: Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Toinen kotimainen kieli: Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheän tekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Toinen kotimainen kieli: Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei pyri kehittämään itseään ja toimintaansa
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu piittaamattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Toinen kotimainen kieli
Hyväksytty / Hylätty
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointikriteerit, ruotsin kieli
Tyydyttävä (1): Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.
Hyvä (3): Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheän tekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.
Kiitettävä (5): Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.
Ruotsin kielesta annetaan kaksi arvosanaa: kirjallinen taito ja suullinen taito. Kirjallisen ja suullisen kokeen lisäksi arviointiin vaikuttaa osallistuminen opetukseen sekä kurssitehtävien palauttaminen ajallaan.
Jos opiskelija ei saa toteutuksen tehtäviä suoritettua sen päättymiseen mennessä, tulee hänen ilmoittautua opintojakson uudelle toteutukselle. Kurssitehtävien palauttaminen myöhässä laskee kokonaisarvosanaa. Mahdollinen uusintatentti on suoritettava seuraavan lukukauden aikana.
Esitietovaatimukset
- Jalkaterapian ammatilliset perusteet (5op)
- Jalkaterveyden edistäminen (5op)
- Toinen kotimainen kieli: Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen taitotaso (CEF) B1.
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 27.09.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
5 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Matti Kantola
- Päivi Eskola
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvata jalkaterapian keskeisen sisällön, käsitteistön ja ydinosaamisalueet sekä historiallisen viitekehyksen. Hän tietää, miten jalkaterapiapalvelut on organisoitu, tunnistaa laadukkaan jalkaterapian osa-alueet ja sitoutuu kehittämään niitä. Opiskelija osaa kuvata oman alansa kansalliset ja kansainväliset verkostot ja osaa hyödyntää niitä opiskelussa sekä työssä.
Opiskelija osaa hakea, arvioida ja perustella kriittisesti hakemaansa tutkimukseen perustuvaa oman alansa tietoa ja ammatillisia käytänteitä sekä ymmärtää näyttöön perustuvan tiedon merkityksen. Opiskelija hallitsee kriittisen ajattelun sekä käsitteen ja teorianmuodostuksen perusteet, ja hän ymmärtää tiedonkäsityksen merkityksen kehittämistoiminnassa. Opiskelija osaa kuvata hyvät tutkimus- ja kehittämistoiminnan eettiset käytännöt. Opiskelija osaa kuvata terveiden alaraajojen ja jalkaterien tunnuspiirteet. Hän erottaa niissä tapahtuneet muutokset sekä soveltaa tietoa asiakkaan tutkimisessa.
Opiskelija hallitsee ensiavun perusteet.
Sisältö
-Jalkaterapian ydinosaamisalueet
- Jalkaterapianimikkeistö
- Jalkaterapian kehitys Suomessa ja maailmalla
- Jalkaterapiapalvelut osana sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää
- Jalkaterapian tieto-, arvoperusta ja kirjallisuus
- Kriittinen ajattelu, käsitteen ja teorianmuodostus
- Tutkimusetiikka
- Jalkaterapian kansalliset ja kansainväliset verkostot
- Jalkaterapeutin työtä ohjaava lainsäädäntö
- Näyttöön perustuva jalkaterapia
- Tiedonhaku
- Terve alaraaja ja jalkaterä
- Ensiavun perusteet
Aika ja paikka
Myllypuron campus
Oppimateriaalit
Tunneilla jaeetu materiaali
Ensiapuun liittyvä opiskelumateriaali:
www.punainenristi.fi
www.kaypahoito.fi/ elvytys (soveltuvin osin)
Oppiportti: Duodecimin verkkokurssi/ Elvytys
Ensiapuvalmius työpaikoilla. Työsuojeluhallinto. Työsuojeluoppaita ja ohjeita 33. Tampere 2010.
Metropolia ammattikorkeakoulun Turvallisuusopas.
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento
Ohjattu harjoitus
Oppimistehtävä
Laboraatio-opetus pienryhmissä
Yksilöohjaus
Tehtäväohjattu opetus
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia toteutustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson osa: Ensiapu 1,0 op (= 27 tuntia opiskelijan työtä) / Päivi Eskola
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso koostuu kahdesta osasta: Jalkaterapian perusteet ja ensiapu.
ENSIAPU
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Ensiavun osuuden voi osittain hyväksilukea, mikäli opiskelijalla on osoittaa todistus aikaisemmasta ensiavun opiskelusta. Opiskelija tekee ahot -hakemuksen ohjeiden mukaisesti ennen opintojakson alkamista. Ensiavun opiskeluun sisältyy arvioitavia yksilö- ja pienryhmätehtäviä (ks. OMAn työtila). Ensiavun harjoitustunneille otetaan mukaan ennakkotehtävät tehtyinä ja pukeudutaan rentoihin vaatteisiin sekä sisäkenkiin. Harjoitustunneilla on läsäolovelvoite. Ensiavun harjoitukset toteutuvat pienryhmissä. Pienryhmäjaot nähtävissä OMAn työtilasta Ensiapu -kansiosta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- noudattaa turvallisuusohjeita
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- arvioida ja rajata tiedon tarpeen
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisesti
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävät
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 27.09.2023
Ajoitus
01.10.2023 - 14.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
5 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anni Anttila
- Tuomas Leisti
Vastuuhenkilö
Anni Anttila
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvata terveyden edistämisen moniulotteisena ilmiönä ja jatkuvana prosessina. Opiskelija osaa tunnistaa asiakkaaseen liittyvän ohjauksellisen tarpeen ja ohjata asiakasta hänen voimavarojaan ja osallistumistaan vahvistavalla tavalla. Opiskelija osaa kuvata terveyden edistämiseen liittyvät kansalliset ja kansainväliset suositukset ja sitoumukset. Opiskelija tuntee terveyden edistämisen prosessin ja mallit yksilö- ja yhteisötasolla sekä tunnistaa promotiivisen ja preventiivisen näkökulma osana terveyden edistämistä. Opiskelija tunnistaa ohjauksen osana asiakastyötä ja osaa soveltaa motivoivan haastattelun periaatteita asiakastyössä.
Opiskelija tuntee perinnöllisyyden, iän, elämäntapojen ja sairauksien yhteydet jalkaterveyteen. Opiskelija osaa kuvata jalkojen omahoidon osa-alueet ja hallitsee omahoitotottumusten kartoittamisen sekä kenkien ja kivun arvioinnin. Opiskelija osaa ohjata asiakkaita oikeanlaisten jalkineiden ja sukkien käyttöön ja hankintaan erilaisia käyttötarkoituksia ja tilanteita varten.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa jalkojen omahoitoa tukevia ja sitä edistäviä ohjaustilanteita asiakkaille ja ryhmille käyttäen tarkoituksenmukaisia didaktisia ratkaisuja. Hän osaa valmistaa asiakkaan tarpeisiin soveltuvaa laadukasta ohjauksen oheismateriaalia.
Opiskelija ymmärtää nykykäsityksen mielenterveydestä ja psyykkisestä toimintakyvystä, hahmottaa ihmisen psykofyysisenä kokonaisuutena ja ymmärtää psyykkisten voimavarojen merkityksen ihmisen sopeutumiselle sekä hyvinvoinnille. Opiskelijalla on perusvalmiuksia psyykkisesti oireilevan asiakkaan hyvään kohtaamiseen. Hän tunnistaa yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä, osaa arvioida oman osaamisensa riittävyyden asiakkaan hoidossa sekä ohjata tarpeen mukaisiin mielenterveyspalveluihin.
Sisältö
- Terveyden edistämiseen liittyvät kansalliset ja kansainväliset suositukset
- Terveyden edistämisen prosessi ja mallit
- Promotiivinen ja preventiivinen näkökulma
- Sairauksien vaikutus jalkaterveyteen
- Motivoiva haastattelu
- Elämäntavat ja jalkaterveys
- Perinnöllisyyden yhteys jalkaterveyteen
- Jalkojen omahoidon osa-alueet
- Jalkojen omahoitotottumusten kartoittaminen
- Kenkien ominaisuudet ja valinta
- Kenkien ja sukkien arviointi
- Omahoitoa tukevat ratkaisut
- Ohjaustilanteiden suunnittelu ja toteutus
- Mielenterveys ja psyykkinen toimintakyky
- Holistinen näkemys ihmisen hyvinvoinnista
- Kriisit ja kriisissä olevan asiakkaan kohtaaminen
- Psyykkiset voimavarat
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Zoom
Teams
Oppimateriaalit
tunneilla jaettu materiaali
Stolt, Flink, Saarikoski, Väyrynen 2017: Jalkaterveys - uusittu painos vuodesta 2023
Opetusmenetelmät
ohjatut harjoitukset
aktivoiva luento
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Oppimistehtävät koskien jalkaterapian osuutta:
- omahoitotehtävä -> läpikäyminen tunneilla
- terveyden edistämisen mallit - learning cafe
- motivoiva haastattelu - verkkokurssin suorittaminen
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27t opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
1op Pyskologia / Tuomas Leisti
4op jalkaterveyden edistäminen / Anni Anttila
Lisätietoja opiskelijoille
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- noudattaa turvallisuusohjeita
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- arvioida ja rajata tiedon tarpeen
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisesti
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan
- aktiivinen osallistuminen opetukseen
- oppimistehtävien tekemiset sovittuun päivämääriin mennessä
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
- Pirkko-Leena Kuosa
- Hannu Mattila
- Tomi Nurminen
Vastuuhenkilö
Mona Liljegren
Opiskelijaryhmät
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa selittää aineenvaihdunnan, ruoansulatuksen ja hormonitoiminnan toiminnan peruspiirteet ja ymmärtää niiden merkityksen elimistön toiminnan kannalta.
Opiskelija osaa kuvata diabeteksen, keskeisten reumatautien ja alaraajojen verenkiertohäiriöiden etiologian,oireet, hoitoperiaatteet ja niiden aiheuttamien jalkaongelmien syntymekanismit ja on selvillä kansallisista hoidon ja ennaltaehkäisyn ohjelmista sekä suosituksista edellä mainittuihin sairauksiin liittyen.
Opiskelija tuntee diabetekseen, reumatauteihin ja alaraajojen verenkiertohäiriöihin liittyvät alaraajojen kliinisten tutkimukset, osaa suorittaa kyseiset tutkimukset ja tulkita tutkimusten tuloksia. Opiskelijan ymmärtää jalkaterapiamenetelmien mahdollisuudet diabetekseen, reumatauteihin sekä alaraajojen verenkiertohäiriöihin liittyvien jalkaongelmien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa ja osaa soveltaa menetelmiä tarkoituksenmukaisesti osana jalkaterapiaprosessia. Opiskelija osaa kuvata edellä mainittujen sairauksien lääkehoidon periaatteet, käyttöaiheet ja vaikutusmekanismit.
Opiskelija tietää haavanhoidon ajankohtaiset käytänteet ja osaa luokitella, dokumentoida ja arvioida hoitamiaan haavoja. Opiskelija osaa kuvata erilaisten haavojen syntytavat, paranemisen ja hoitoperiaatteet. Opiskelija osaa hyödyntää näyttöön perustuvaa tietoa hoitaessaan jalkahaavoja ja ymmärtää moniammatillisen toiminnan merkityksen haavapotilaan kokonaishoidossa. Opiskelija kykenee toimimaan jalkahaavojen hoidon asiantuntijana eri työryhmissä ja verkostoissa. Opiskelija osaa ohjata asiakasta tai hänen läheisiään haavojen ennaltaehkäisyssä. Opiskelija hallitsee erityisesti diabeettisten jalkahaavojen erityiskysymykset ja niiden hoitoperiaatteet.
Opiskelija tuntee lymfaterapian mahdollisuudet alaraajaturvotuksen hoidossa. Opiskelija osaa suositella lääkinnällisiä hoitosukkia niitä tarvitseville ja osaa kuvata niiden hankintaperiaatteet.
Sisältö
- Lymfaattinen järjestelmä
- Aineenvaihdunta, hormonitoiminta ja ruoansulatus
- Diabeteksen, reumatautien ja alaraajojen verenkiertohäiriöiden etiologia
- Diabeteksen, reumatautien ja alaraajojen verenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmat ja suositukset
- Diabeteksen, reumatautien ja alaraajojen verenkiertohäiriöiden aiheuttamat alaraajaongelmat
- Diabeettisen riskijalan ja reumajalan tunnistaminen, tutkiminen ja hoitoperiaatteet
- Alaraajaongelmien ehkäisy, jalkojen omahoidon ohjaus ja hoidon järjestäminen
- Riskiluokituksen tekeminen
- Alaraaja-amputaatiot ja protetisointi
- Nivelreuma, lasten reuma ja selkärankareuma
- Reaktiivinen niveltulehdus, Nivelpsoriaasi, Sjögrenin syndrooma, Reiterin tauti ja fibromyalgia
- Keskeiset alaraajojen verenkiertohäiriöt ja –sairaudet
- Jalkaterapiassa sovellettavat neurologiset ja vaskulaariset tutkimukset
- Haavan etiologia ja paraneminen
- Erilaiset haavat, luokittelu ja haavanhoitotuotteet
- Diabeettiset jalkahaavat
- Haavanhoidon dokumentointi
- Haavojen paikallis- ja erikoishoidot
- Haavan keventäminen
- Moniammatillinen yhteistyö haavanhoidossa
- Korkean riskin jalkasairauksien lääkehoito
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Teams
Zoom
Oppimateriaalit
Tunneilla jaettava ja käytettävä materiaali, joka on tallennettu OMAn työtilaan.
Jalkaterveys kirja soveltuvin osin
Anatomian ja fysiologian osuudessa soveltuvin osin otteita oppikirjoista:
Holmström, P. ym. 2020: Patofysiologia. Sanoma Pro
Ilanne-Parikka, P. ym. 2019: Diabetes. Duodecim.
Vierimaa, H. ja Laurila, M. 2017: keho. Anatomia ja fysiologia.
Opetusmenetelmät
Esittävä luento
Laboraatio
Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
1.11.2023 Työelämän edustajien esittelypäivä
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Viikolla 44 tentti avoinna Exam-tenttitilassa
1. uusintamahdollisuus viikolla 46 Exam-tenttitilassa
2. uusintamahdollisuus viikolla 48 Exam-tenttitilassa
Anatomian ja fysiologian koe ja sen uusinnat:
Koe: 3.11.2023
Uusinta 1: SU202311: 11.12.2023 klo 16.30-20.00, ilmoittautumisaika 30.10. – 22.11.
Uusinta 2: SU202401: 22.1.2024 klo 16.30-20.00, ilmoittautumisaika 16.12. – 5.1.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27t opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Diabeettisen jalkahaavanhoito 2 op / Anni Anttila
Diabeetikon ja reumaa sairastavan jalkaterapiamenetelmät sekä Alaraajojen verenkiertohäiriöt ja alaraajaturvotus 4op / Mona Liljegren
Reumataudit 2 op /
Aineenvaihdunta, ruoansulatus ja hormonitoiminnan peruspiirteet 2op / Pirkko-Leena Kuosa
Alaraaja amputaatiot 2t / Tomi Nurminen
Lisätietoja opiskelijoille
3.11.2023 työpajapäivään osallistuminen pakollista, ei korvausmahdollisuutta
1.11.2023 työelämäpäivään osallistuminen pakollista, ei korvausmahdollisuutta
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä ja tutkimustietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tutkimustietoa ammatillisissatehtävissä
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä työtilanteissa
- toimia tilaaja- ja asiakaslähtöisesti ja yrittäjänä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia työtehtävissä vastuullisesti turvallisuus huomioiden
- arvioida ammattieettistä toimintaa
- edustaa ammattialaansa monialaisissa ja kansainvälisissä ryhmissä ja projekteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa alan tietoperustan hyvän hallinnan
- käyttää teorian ja ammattialan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti ja yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
- luoda ja viestiä uutta tietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää innovatiivisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin ja ongelmiin
- soveltaa ammatillista osaamistaan uusissa tilanteissa
- ottaa vastuun ammatillisen prosessin kokonaisuudesta
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää yhteisön turvallisuutta ja vastuullisuutta
- soveltaa ammattieettisiä periaatteita eri tilanteissa
- johtaa henkilöiden/ryhmien ammatillista kehittymistä
- toimia tavoitteellisesti, itseään ja työelämää kehittävästi
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva arviointi
Osallistuminen opetukseen 20%
Oppimistehtävä 10%
Tentti 50%
Työpaja 20%
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
- Anatomia ja fysiologia 2 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 2 (5op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 1 (5op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 2 (10op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 1 (5op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 2 (5op)
- Alaraajojen iho- ja kynsimuutokset (5op)
- Alaraajojen iho- ja kynsimuutosten hoitomenetelmät (10op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 12.04.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anni Anttila
- Mona Liljegren
- Pirkko-Leena Kuosa
- Tomi Nurminen
Vastuuhenkilö
Mona Liljegren
Opiskelijaryhmät
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa selittää aineenvaihdunnan, ruoansulatuksen ja hormonitoiminnan toiminnan peruspiirteet ja ymmärtää niiden merkityksen elimistön toiminnan kannalta.
Opiskelija osaa kuvata diabeteksen, keskeisten reumatautien ja alaraajojen verenkiertohäiriöiden etiologian,oireet, hoitoperiaatteet ja niiden aiheuttamien jalkaongelmien syntymekanismit ja on selvillä kansallisista hoidon ja ennaltaehkäisyn ohjelmista sekä suosituksista edellä mainittuihin sairauksiin liittyen.
Opiskelija tuntee diabetekseen, reumatauteihin ja alaraajojen verenkiertohäiriöihin liittyvät alaraajojen kliinisten tutkimukset, osaa suorittaa kyseiset tutkimukset ja tulkita tutkimusten tuloksia. Opiskelijan ymmärtää jalkaterapiamenetelmien mahdollisuudet diabetekseen, reumatauteihin sekä alaraajojen verenkiertohäiriöihin liittyvien jalkaongelmien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa ja osaa soveltaa menetelmiä tarkoituksenmukaisesti osana jalkaterapiaprosessia. Opiskelija osaa kuvata edellä mainittujen sairauksien lääkehoidon periaatteet, käyttöaiheet ja vaikutusmekanismit.
Opiskelija tietää haavanhoidon ajankohtaiset käytänteet ja osaa luokitella, dokumentoida ja arvioida hoitamiaan haavoja. Opiskelija osaa kuvata erilaisten haavojen syntytavat, paranemisen ja hoitoperiaatteet. Opiskelija osaa hyödyntää näyttöön perustuvaa tietoa hoitaessaan jalkahaavoja ja ymmärtää moniammatillisen toiminnan merkityksen haavapotilaan kokonaishoidossa. Opiskelija kykenee toimimaan jalkahaavojen hoidon asiantuntijana eri työryhmissä ja verkostoissa. Opiskelija osaa ohjata asiakasta tai hänen läheisiään haavojen ennaltaehkäisyssä. Opiskelija hallitsee erityisesti diabeettisten jalkahaavojen erityiskysymykset ja niiden hoitoperiaatteet.
Opiskelija tuntee lymfaterapian mahdollisuudet alaraajaturvotuksen hoidossa. Opiskelija osaa suositella lääkinnällisiä hoitosukkia niitä tarvitseville ja osaa kuvata niiden hankintaperiaatteet.
Sisältö
- Lymfaattinen järjestelmä
- Aineenvaihdunta, hormonitoiminta ja ruoansulatus
- Diabeteksen, reumatautien ja alaraajojen verenkiertohäiriöiden etiologia
- Diabeteksen, reumatautien ja alaraajojen verenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmat ja suositukset
- Diabeteksen, reumatautien ja alaraajojen verenkiertohäiriöiden aiheuttamat alaraajaongelmat
- Diabeettisen riskijalan ja reumajalan tunnistaminen, tutkiminen ja hoitoperiaatteet
- Alaraajaongelmien ehkäisy, jalkojen omahoidon ohjaus ja hoidon järjestäminen
- Riskiluokituksen tekeminen
- Alaraaja-amputaatiot ja protetisointi
- Nivelreuma, lasten reuma ja selkärankareuma
- Reaktiivinen niveltulehdus, Nivelpsoriaasi, Sjögrenin syndrooma, Reiterin tauti ja fibromyalgia
- Keskeiset alaraajojen verenkiertohäiriöt ja –sairaudet
- Jalkaterapiassa sovellettavat neurologiset ja vaskulaariset tutkimukset
- Haavan etiologia ja paraneminen
- Erilaiset haavat, luokittelu ja haavanhoitotuotteet
- Diabeettiset jalkahaavat
- Haavanhoidon dokumentointi
- Haavojen paikallis- ja erikoishoidot
- Haavan keventäminen
- Moniammatillinen yhteistyö haavanhoidossa
- Korkean riskin jalkasairauksien lääkehoito
Aika ja paikka
Myllypuron kampus
Teams
Zoom
Oppimateriaalit
Tunneilla jaettava ja käytettävä materiaali, joka on tallennettu OMAn työtilaan.
Jalkaterveys kirja soveltuvin osin
Opetusmenetelmät
Esittävä luento
Laboraatio
Tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
10.4.2024 Työelämän edustajien esittelypäivä
8.4.2024 Työpajapäivä
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
8. - 19.4.2024 tentti avoinna Exam-tenttitilassa
1. uusintamahdollisuus Exam-tenttitilassa
2. uusintamahdollisuus Exam-tenttitilassa
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia toteutustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27t opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Jalkahaavanhoito 2 op / Anni Anttila
Diabetes ja reumataudit, Diabeetikon ja reumaa sairastavan jalkaterapiamenetelmät, Alaraajojen verenkiertohäiriöt ja alaraajaturvotusna 8op / Mona Liljegren
Aineenvaihdunta, ruoansulatus ja hormonitoiminnan peruspiirteet 2op / Pirkko-Leena Kuosa
Alaraajan amputaatiot / Tomi Nurminen
Lisätietoja opiskelijoille
8.4.2024 työpajapäivään osallistuminen pakollista, ei korvausmahdollisuutta
10.4.2024 työelämäpäivään osallistuminen pakollista, ei korvausmahdollisuutta
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- soveltaa alan tietoperustaa tilanteen mukaisesti
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- perustella toimintaa tutkitun tiedon ja selvitysten avulla
- etsiä tietoa ja perustella tietolähteiden käytön
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia erilaisissa tehtävissä toimeksiannon mukaan
- selvittää toiminnan lähtökohtia ja tarpeita
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- selvittää työtehtäviin liittyvät turvallisuusohjeet ja toimia niiden mukaisesti
- toimia ammattialansa eettisten periaatteiden mukaisesti
- suunnitella ja ohjata monialaisten ryhmien toimintaa
- viestiä ammattialan asioista
Arviointikriteerit, hyvä (3)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä ja tutkimustietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- soveltaa tutkimustietoa ammatillisissatehtävissä
- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä työtilanteissa
- toimia tilaaja- ja asiakaslähtöisesti ja yrittäjänä
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- toimia työtehtävissä vastuullisesti turvallisuus huomioiden
- arvioida ammattieettistä toimintaa
- edustaa ammattialaansa monialaisissa ja kansainvälisissä ryhmissä ja projekteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
TIETOPERUSTA
Opiskelija osaa:
- osoittaa alan tietoperustan hyvän hallinnan
- käyttää teorian ja ammattialan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti ja yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
- luoda ja viestiä uutta tietoa
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää innovatiivisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin ja ongelmiin
- soveltaa ammatillista osaamistaan uusissa tilanteissa
- ottaa vastuun ammatillisen prosessin kokonaisuudesta
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
Opiskelija osaa:
- kehittää yhteisön turvallisuutta ja vastuullisuutta
- soveltaa ammattieettisiä periaatteita eri tilanteissa
- johtaa henkilöiden/ryhmien ammatillista kehittymistä
- toimia tavoitteellisesti, itseään ja työelämää kehittävästi
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty
TIETOPERUSTA
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- käyttää alan käsitteitä puutteellisesti
AMMATILLINEN TAITO, TOIMINTA JA KEHITTÄMINEN
- asiantuntijaksi riittämätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
VASTUULLISUUS, YHTEISTYÖ JA JOHTAMINEN
- suhtautuu huolimattomasti ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan
- ei motivoidu tai osallistu ryhmä- ja kehittämistyöhön
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva arviointi
Osallistuminen opetukseen 20%
Oppimistehtävä 10%
Tentti 50%
Työpaja 20%
Esitietovaatimukset
- Anatomia ja fysiologia 1 (5op)
- Anatomia ja fysiologia 2 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 1 (5op)
- Jalkaterapeuttinen toimintakyvyn arviointi 2 (5op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 1 (5op)
- Alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 2 (10op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 1 (5op)
- Alaraajojen apuvälineterapia 2 (5op)
- Alaraajojen iho- ja kynsimuutokset (5op)
- Alaraajojen iho- ja kynsimuutosten hoitomenetelmät (10op)
Lisätiedot
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
10.01.2024 - 17.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 150
Tutkinto-ohjelma
- Toimintaterapian tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Vanhustyön tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan koulutusohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lasse Liikanen
- Kaija Kekäläinen
- Nina Talvitie
Vastuuhenkilö
Kaija Kekäläinen
Opiskelijaryhmät
-
SXI23S2Toimintaterapian tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXC23S2Vanhustyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXF23S1Osteopatian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXA23S1Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma päivä
-
SXB23S1Fysioterapian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija määrittelee kuntoutuksen/kuntoutumisen käsitteen.
Opiskelija selittää, mitä asiakaslähtöisyys ja toimintakyky tarkoittavat kuntoutumisessa ICF:n perusajatuksen mukaan.
Opiskelija tietää kuntoutussuunnitelman perusteet.
Opiskelija tietää monialaisen ja -ammatillisen yhteistoiminnan perusteet.
Opiskelija nimeää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenteen ja rahoituksen sekä tunnistaa niiden toimintaan vaikuttavat keskeiset lait.
Opiskelija hakee tutkittua ja ajankohtaista tietoa kuntoutumisesta.
Sisältö
• Hyvä kuntoutuskäytäntö ja kuntoutuksen suunnittelu
• ICF-luokituksen perusteet
• Monialainen yhteistoiminta
• Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne sekä sen toimintaan vaikuttava lainsäädäntö
• Kuntoutuksen ajankohtaiset ilmiöt
Aika ja paikka
ei lähiopetusta
opintojakson orientaatio zoomissa , vaihtoehtoisesti myös tallenne orientaatio diasarjassa
opintojaksossa 2 työpajaa zoomissa, joihin voi tulla keskustelemaan opintojakson sisällöistä muiden opiskeljoiden kanssa , myös opettajat paikalla.
em aikataulut moodlessa.
Oppimateriaalit
tarkentuu opintojen alkaessa moodleen
jokaisessa modulissa oma aineisto
Opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan kokonaan verkko-opintoina Moodlessa. Työryhmiin voi ilmoittautua elomakkeella ilmoittautumisajan jälkeen tai ryhmän voi muodostaa itse. E-lomake lähetetään ilmoittautumisajan jälkeen oman työtilan kautta. Opintojakson voi opiskella itsenäisestikin, mutta sitä ei suositella.
Opiskelija etenee yhdessä työparin tai pienryhmän kanssa moodlen ohjeiden ja aineistojen mukaisesti. Moduuleissa on käytetty lähdeaineistoa, videomateriaalia ja verkkoluentoja. Opiskelijat tekevät opintojakson moduulien sisältöihin perustuen oppimistehtävän, joka palautetaan opintojakson päätteeksi. Pari/ryhmätehtävässä palautetaan yksi yhteinen oppimistehtävä vain kerran.
Opiskelijaryhmät vastaavat itse tehtävään varattavan ajan aikatauluttamisesta. suosittelemme, että jokainen opiskelee ensin osan sisällöt ja sitten ryhmä reflektoi ja tekee oppimistehtävää yhdessä. Sitten edetään samalla tavalla seuraaviin osiin.
Jokainen opiskelija tekee myös yksilötehtävänä kaksi lyhyttä verkkokurssia, joista palautetaan erillinen todistus opintojakson moodleen.
Vastuuopettaja Kaija Kekäläinen, jolla kysymykset ohjataan.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
ei tenttiä
oppimistehtävä ja pienet verkkotentit tulee olla tehtynä määräpäivään 17.3.24 mennessä
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
oppimistehtävä tehdään työparin tai pienryhmän kanssa, joka valitaan ja työskentelytavasta sovitaan opiskelijoiden toimesta . voi tehdä myös yksin, mutta sitä ei suositella. Tehtävä on kaikille sama.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson voi opiskella työparin/pienryhmän oman aikataulun mukaan 17.3.24 mennessä.
Moodle alusta avataan ke 10.1.24 klo 9.00
Sisällön jaksotus
Opiskelijan oman aikataulun mukaan. pienryhmät aikatauluttavat yhdessä oman työskentelynsä.
Lisätietoja opiskelijoille
opintojakson aikana mahdollisuutena 2 vapaaehtoista zoom tapaamista , jossa opiskelijat pääsevät pohtimaan yhdessä opintojakson sisältöjä ja jossa opettajat ovat paikalla ohjausta varten
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa:
- Osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- Käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- Etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- Erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- Toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- Osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- Osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- Noudattaa turvallisuusohjeita
- Osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- Toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa:
- Osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- Arvioida ja rajata tiedon tarpeen
- Toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- Toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
- Toimia turvallisesti
- Toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- Toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa:
- Käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- Arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
- Soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- Toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- Toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
- Toimia turvallisuus huomioiden
- Perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- Organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa:
- Osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- Käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- Etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- Erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- Toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- Osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- Osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- Noudattaa turvallisuusohjeita
- Osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- Toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
tehtävä työparin/3-4 hengen pienryhmän kanssa tai yksin tehtynä: Suorittaakseen opintojakson opiskelijan tulee saada hyväksytty arviointi
Mahdolliset AHOT hakemukset osoitetaan Kaija Kekäläiselle 17.12.2023 mennessä.
opintojaksoon liittyvät kysymykset osoitetaan vain vastuuopettajalle
Ilmoittautumisaika
11.03.2024 - 31.03.2024
Ajoitus
27.05.2024 - 31.07.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 37
Tutkinto-ohjelma
- Toimintaterapian tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Vanhustyön tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan koulutusohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kaija Kekäläinen
- Nina Talvitie
Vastuuhenkilö
Kaija Kekäläinen
Tavoitteet
Opiskelija määrittelee kuntoutuksen/kuntoutumisen käsitteen.
Opiskelija selittää, mitä asiakaslähtöisyys ja toimintakyky tarkoittavat kuntoutumisessa ICF:n perusajatuksen mukaan.
Opiskelija tietää kuntoutussuunnitelman perusteet.
Opiskelija tietää monialaisen ja -ammatillisen yhteistoiminnan perusteet.
Opiskelija nimeää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenteen ja rahoituksen sekä tunnistaa niiden toimintaan vaikuttavat keskeiset lait.
Opiskelija hakee tutkittua ja ajankohtaista tietoa kuntoutumisesta.
Sisältö
• Hyvä kuntoutuskäytäntö ja kuntoutuksen suunnittelu
• ICF-luokituksen perusteet
• Monialainen yhteistoiminta
• Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne sekä sen toimintaan vaikuttava lainsäädäntö
• Kuntoutuksen ajankohtaiset ilmiöt
Aika ja paikka
ei lähiopetusta
opintojakson orientaatio zoomissa
opintojaksossa työpaja zoomissa, joihin voi tulla keskustelemaan opintojakson sisällöistä muiden opiskeljoiden kanssa , myös opettajat paikalla.
em aikataulut moodlessa.
Oppimateriaalit
tarkentuu opintojen alkaessa moodleen
jokaisessa modulissa oma aineisto
Opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan kokonaan verkko-opintoina Moodlessa. Työryhmiin voi ilmoittautua elomakkeella ilmoittautumisajan jälkeen tai ryhmän voi muodostaa itse. E-lomake lähetetään ilmoittautumisajan jälkeen oman työtilan kautta. Opintojakson voi opiskella itsenäisestikin, mutta sitä ei suositella.
Opiskelija etenee yhdessä työparin tai pienryhmän kanssa moodlen ohjeiden ja aineistojen mukaisesti. Moduuleissa on käytetty lähdeaineistoa, videomateriaalia ja verkkoluentoja. Opiskelijat tekevät opintojakson moduulien sisältöihin perustuen oppimistehtävän, joka palautetaan opintojakson päätteeksi. Pari/ryhmätehtävässä palautetaan yksi yhteinen oppimistehtävä vain kerran.
Opiskelijaryhmät vastaavat itse tehtävään varattavan ajan aikatauluttamisesta. suosittelemme, että jokainen opiskelee ensin osan sisällöt ja sitten ryhmä reflektoi ja tekee oppimistehtävää yhdessä. Sitten edetään samalla tavalla seuraaviin osiin.
Jokainen opiskelija tekee myös yksilötehtävänä kaksi lyhyttä verkkokurssia, joista palautetaan erillinen todistus opintojakson moodleen.
Vastuuopettaja Kaija Kekäläinen, jolla kysymykset ohjataan.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
ei tenttiä
oppimistehtävä ja pienet verkkotentit tulee olla tehtynä määräpäivään (määritellään elokuulle) mennessä
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
oppimistehtävä tehdään työparin tai pienryhmän kanssa, joka valitaan ja työskentelytavasta sovitaan opiskelijoiden toimesta . voi tehdä myös yksin, mutta sitä ei suositella. Tehtävä on kaikille sama.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson voi opiskella työparin/pienryhmän oman aikataulun mukaan 11.8.24 mennessä.
Hyväksytyt suoritukset, jotka palautettu 31.7.24 mennessä kirjataan palautuspäivämäärälle.
Moodle alusta avataan viikolla 22, tarkennetaan ilmoittautumispäivään mennessä
Sisällön jaksotus
Opiskelijan oman aikataulun mukaan. pienryhmät aikatauluttavat yhdessä oman työskentelynsä.
Lisätietoja opiskelijoille
opintojakson aikana mahdollisuutena vapaaehtoinen zoom tapaaminen , jossa opiskelijat pääsevät pohtimaan yhdessä opintojakson sisältöjä ja jossa opettajat ovat paikalla ohjausta varten
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa:
- Osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- Käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- Etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- Erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- Toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- Osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- Osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- Noudattaa turvallisuusohjeita
- Osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- Toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa:
- Osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- Arvioida ja rajata tiedon tarpeen
- Toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- Toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
- Toimia turvallisesti
- Toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- Toimia opiskelijaryhmässä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa:
- Käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- Arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
- Soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- Toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- Toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
- Toimia turvallisuus huomioiden
- Perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- Organisoida opiskelijaryhmän toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa:
- Osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- Käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- Etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- Erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- Toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- Osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- Osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- Noudattaa turvallisuusohjeita
- Osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- Toimia opiskelijaryhmän jäsenenä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
tehtävä työparin/3-4 hengen pienryhmän kanssa tai yksin tehtynä: Suorittaakseen opintojakson opiskelijan tulee saada hyväksytty arviointi
opintojaksoon liittyvät kysymykset osoitetaan vain vastuuopettajalle
Ilmoittautumisaika
03.04.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
08.09.2023 - 08.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tom Thiel
Vastuuhenkilö
Tom Thiel
Tavoitteet
Tämä opintojakso tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden oppia liikkumisen arviointia pintaa syvemmältä. Käsittelemme laajasti erilaisia teknologioita, joiden avulla voidaan parantaa laatua liikkumisen arvioinnissa. Kurssin aikana opit ymmärtämään valikoitujen liikeanalyysimenetelmien toimintaperusteet, teknologioiden sovelluskohteita, laadukkaan mittauksen periaatteita ja kykyä arvioida tulosten luotettavuuteen liittyviä tekijöitä.
Osaamistavoitteet
Opintojakson tarkoituksena on perehdyttää erilaisiin havainnointia tukeviin liikkumisen mittaamisen menetelmiin. Opiskelija tuntee opintojakson jälkeen mittauksen perusteet, osaa arvioida sopivan liikeanalyysimenetelmän valintaa eri käyttötarkoituksiin ja lisäksi kiinnittää huomiota tulosten luotettavuuteen liittyviin tekijöihin.
Sisältö
- Opiskelija saa tietoa erilaisista liikkumisen analysointiin kehitetyistä ratkaisuista.
- Opiskelija ymmärtää valikoitujen liikeanalyysimenetelmien toimintaperusteet, teknologioiden sovelluskohteita, laadukkaan mittauksen periaatteita.
- Opiskelija ymmärtää menetelmiä soveltuvuutta valikoituihin liikkumisen arvioinnin kohteisin.
- Opiskelija kehittää kykyään arvioida tulosten luotettavuuteen liittyviä tekijöitä.
Aika ja paikka
Opintojakso on avoinna 8.9 - 8.12.2023.
Opetusmenetelmät
Itsenäinen verkko-opiskelu Moodle-oppimisympäristössä.
Lisätietoja opiskelijoille
Ilmoittautuminen käynnissä 3.4.2023 klo 8.00 - 4.9.2023 klo 23.50. Ilmoittautuminen e-lomakkeella: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/38817/lomake.html
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn arvioinnin perustana on lopputentin suorittaminen hyväksytysti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytyn arvioinnin perustana on lopputentin suorittaminen hyväksytysti.
Esitietovaatimukset
Ymmärrys perusliikkumisen arvioinnista.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
13.02.2024 - 03.05.2024
Laajuus
10 op
T&K-osuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Hyvinvointi
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 30
Tutkinto-ohjelma
- Toimintaterapian tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Vanhustyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sosiaalialan tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
- Optometrian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jenny West
- Elisa Mattila
- Marita Saros
- Ulla Marjosola
- Katja Rahikainen
- Petra Heino
- Merja Lahdenperä
- Hannele Hokkanen
- Anu-Riikka Eerola
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- vastuullisesti kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen ja ottaa käyttöön kehittämistyön menetelmiä
- soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- hyödyntää omaa osaamistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja onnistunutta tiimityöskentelyä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö-, teknisiä ja viestintätaitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Sisältö
Innovaation käsite, kehittämisprosessien hallinta ja kehitystiimin rakentaminen.
Yhteisöllinen projekti- ja innovaatiotyöskentely sekä sen arviointi: ideointi, tulevaisuusorientoitunut konseptointi ja suunnittelu, asiakas- tai käyttäjäymmärrys, sopimukset ja tekijänoikeudet, toteutus, viestintä, julkistaminen, tuotteistaminen, markkinointi ja hyödynnettävyyden suunnittelu.
Monialainen tiimityö, sidosryhmätoiminta ja verkostotyöskentely.
Innovaatiotoiminnan työkalut ja menetelmät.
Oppimateriaalit
1. Ulla Vehkaperä, Kaarina Pirilä ja Marianne Roivas ( toim.) 2013. Innostu ja Innovoi. Käsikirja innovaatiopintoihin. Metropolia Ammattikorkeakoulu julkaisusarja. Saatavilla sähköisesti http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/OIVA/Innostu_ja_innovoi.pdf
Tutustu palvelumuotoiluun
Lisäksi:
2. Oivallus loppuraportti: http://ek.fi/wp-content/uploads/Oivallus_loppuraportti.pdf
3. MINNO työkalupakki
Opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan iltaopetuksena etätoteutuksena.
Toteutus edellyttää aktiivista osallistumista koko opintojakson ajan AJOITUS!
Orientoiva reflektiotehtävä
Aktivoiva luento
Ryhmätyöskentely, työpajatyöskentely,
Ohjatut harjoitteet
Projektityöskentely
Osa projektihaasteista ohjataan täysin verkossa ja niihin osallistumiseen edellytetään kameran käyttöä Teamissa, tai zoomissa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektien haasteet työelämälähtöisiä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27h opiskelijan työtä
10 op= 270h
Sisällön jaksotus
Kesto 12 vko, 13.2.- 3.5.24 Innovaatioprojektin opintopäivät viikottain ti-to klo 17-21.00.
Projekteihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella. Ajankohta ilmoitetaan opintojakson tiedotteiden kautta. Projektin ilmoittautumisen laiminlyöminen voi estää toteutukselle pääsyn.
Orientoiva reflektiotehtävä palautetaan projektikohtaiseen OMA-työtilaan (projektin ohjaajan ilmoittama työtila), toteutuksen ensimmäisellä viikolla, 13.2.
Orientaatio, ti 13.2 klo 17-18.00
AIKA Projektiryhmien ensimmäinen tapaaminen. Ilmoitetaan projektihaasteessa.
Tilaajatapaaminen ensimmäisellä viikolla
AIKA Projektikohtainen työskentely ti-to illat klo 17-21.00.
Lisäksi itsenäistä työskentelyä projektiryhmissä sovitulla tavalla.
Ohjaajan tapaaminen viikottain sovitusti ti-to välillä.
MINNOFest. Projektien tuotosten esittelytapahtuma 30.4. Myllypuron kampuksella.
Lisätietoja opiskelijoille
Läsnäoloa edellytetään koko opintojakson ajan.
Kesto 12 viikkoa
Projektiaihioihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella, jolla opiskelija vahvistaa sitovan osallistumisen opintojaksolle. Projektiin ilmoittaumatta jättäminen voi estää opintojaksolle pääsyn.
Projektiaihioihin tulevat näkyviin toteutuksen OMA työtilaan, joka julkaistaan myöhemmin.
Opiskelijat ja opettajat saavat tiedon projektiryhmästään ennen ensimmäistä projektitapaamista.
Ensimmäinen projektitapaaminen: Tarkempi paikka ja aika on ilmoitettu projektiaihio lomakkeessa.
Projektin tuotoston esittely MinnoFest.
Projektin päätös ja palautekeskustelu ilmoitetaan projektin aikana.
Innovaatioprojektin hyvä arvosana voi mahdollistaa projektin jatkamisen opinnäytetyönä saman aihepiirin hankkeessa erillisen sopimuksen mukaan
AHOT: Hakemus tulee olla tehtynä ja hyväksyttynä ennen opintojaksolle ilmoittautumista.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opintojaksolla työskennellään osin etänä. Katso tästä tarkemmin etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki Metropolian laajaan opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Mahdolliset lisäkysymykset oman osaamisalueen MINNO koordinaattorille sähköpostilla
(s-posti nimi@metropolia.fi)
Terveysala; Merja Lahdenperä
Kuntoutus ja tutkiminen: Jenny West, Ulla Marjosola
Hyvinvointi: Anu-Riikka Eerola
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- tunnistaa innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja menetelmiä
- tunnistaa projekti- ja verkostotyöskentelyssä tarvittavaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- tunnistaa roolinsa monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- soveltaa yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja toimia rakentavasti osana kehitystiimiä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.

- määritellä innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja soveltaa kehittämistyön menetelmiä hyödynnettävän tuotoksen aikaansaamiseksi
- soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- hyödyntää omaa asiantuntijaosaamistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- osaa luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja sujuvaa tiimityöskentelyä.
- osaa hyödyntää monipuolisesti ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
- kehittää ja vie hyödynnettäväksi monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja osaa fasilitoida kehittämistyötä monipuolisilla menetelmillä hyödynnettävän tuotoksen aikaansaamiseksi
- rakentaa onnistunutta projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- osaa analyyttisesti arvioida omaa asiantuntijaosaamistaan ja oppimistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- kehittää onnistuneesti yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria, rakentaa hyvää yhteistyötä ja auttaa tiimiä onnistumaan yhdessä.
- hyödyntää monipuolisesti ja kehittää tehokkaasti ja muut huomioiden ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- tunnistaa innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja menetelmiä
- tunnistaa projekti- ja verkostotyöskentelyssä tarvittavaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- tunnistaa roolinsa monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- soveltaa yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja toimia rakentavasti osana kehitystiimiä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva arviointi
Aktiivinen osallistuminen intensiivikursille
Teooria osaamista tukevat tehtävät+ projektityöskentely= innovaatioprojekti 10 op
Innovaatioprojekti arvioidaan numeerisesti.
Lisätiedot
Arviointi kohdistuu työskentelyyn opintojakson aikana ja osaamiseen sen päättyessä, projektin tuotoksiin sekä projektin
tavoitteiden saavuttamiseen ja innovatiivisten konkreettisten ja hyödynnettävien ratkaisujen syntymiseen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
22.01.2024 - 08.03.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
T&K-osuus
10 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Hyvinvointi
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 420
Tutkinto-ohjelma
- Toimintaterapian tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Vanhustyön tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
- Sosiaalialan tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
- Optometrian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elisa Mattila
- Ulla Marjosola
- Maria Kauppinen
- Riitta Vilkko
- Riikka Kukonlehto
- Anna Sundblom
- Merja Lahdenperä
- Petra Heino
- Juha Havukumpu
- hyvinvointi sosiaaliala
- Hannele Hokkanen
- Ulla Nikupaavo
- Anu-Riikka Eerola
- Tuomas Leisti
- Jenny West
- Marita Saros
- Sara Pesonen
- Sanna-Mari Manninen
- Arto Holappa
- Mirka Peththahandi
- Kajsa Sten
Opiskelijaryhmät
-
SXQ22S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXH22K1Sosiaalialan tutkinto-ohjelma päivä
-
SXH22K2Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXO22S2ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
-
SXP22K2Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXB21S1Fysioterapian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXI22K2Toimintaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXO22S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXC22K2Vanhustyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXJ22K2Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXL22S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- vastuullisesti kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen ja ottaa käyttöön kehittämistyön menetelmiä
- soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- hyödyntää omaa osaamistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja onnistunutta tiimityöskentelyä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö-, teknisiä ja viestintätaitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Sisältö
Innovaation käsite, kehittämisprosessien hallinta ja kehitystiimin rakentaminen.
Yhteisöllinen projekti- ja innovaatiotyöskentely sekä sen arviointi: ideointi, tulevaisuusorientoitunut konseptointi ja suunnittelu, asiakas- tai käyttäjäymmärrys, sopimukset ja tekijänoikeudet, toteutus, viestintä, julkistaminen, tuotteistaminen, markkinointi ja hyödynnettävyyden suunnittelu.
Monialainen tiimityö, sidosryhmätoiminta ja verkostotyöskentely.
Innovaatiotoiminnan työkalut ja menetelmät.
Oppimateriaalit
1. Ulla Vehkaperä, Kaarina Pirilä ja Marianne Roivas ( toim.) 2013. Innostu ja Innovoi. Käsikirja innovaatiopintoihin. Metropolia Ammattikorkeakoulu julkaisusarja. Saatavilla sähköisesti http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/OIVA/Innostu_ja_innovoi.pdf
Tutustu palvelumuotoiluun
Lisäksi:
2. Oivallus loppuraportti: http://ek.fi/wp-content/uploads/Oivallus_loppuraportti.pdf
3. MINNO työkalupakki
Opetusmenetelmät
Kurssi on intensiivitoteutus joka edellyttää aktiivista osallistumista koko opintojakson ajan
22.1 - 7.3.2024
Orientoiva tehtävä
Aktivoiva luento
ryhmätyöskentely, työpajatyöskentely,
ohjatut harjoitteet
projektityöskentely
Osa projektihaasteista ohjataan täysin verkossa ja niihin osallistumiseen edellytetään opiskelijalta kameran käyttöä Teamissa, tai zoomissa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektien haasteet työelämälähtöisiä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
N/A
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
N/A
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27h opiskelijan työtä
10 op= 270h
Sisällön jaksotus
Intensiivitoteutus 7 viikkoa. Innovaatioprojektin opintopäivät ma-to (kokonaiset työskentelypäivät).
Orientoiva reflektiotehtävä palautetaan projekitkohtaiseen OMA-työtilaan (projektin ohjaajan ilmoittama työtila), viimeistään 22.1.2024.
Projekteihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella. Ajankohta ilmoitetaan opintojakson tiedotteiden kautta.
22.1. klo 9-11.30 Orientaatio (verkossa, linkki lähetetään OMA tiedotteena)
Projektiryhmien ensimmäinen tapaaminen ilmoitetaan haasteessa.
Tilaajatapaaminen ensimmäisellä viikolla projektikohtaisella aikataululla
22.1. - 7.3.2024 Projektikohtainen työskentely ma-to päivät.
Ohjaajan tapaamiset viikoittain ma-to välillä. Yhteistyökumppanin ja muiden kumppaneiden tapaaminen sovitusti.
6.3.2024 MINNOFest. Projektien tuotosten esittelytapahtuma
Lisätietoja opiskelijoille
INTENSIIVIOPINTOJAKSO; Läsnäoloa edellytetään koko opintojakson ajan.
Kesto 7 viikkoa
Projektiaihioihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella, jolla opiskelija vahvistaa sitovan osallistumisen opintojaksolle. Projektiin ilmoittaumatta jättäminen voi estää opintojaksolle pääsyn.
Projektiaihioihin tulevat näkyviin toteutuksen OMA työtilaan, joka julkaistaan myöhemmin.
Opiskelijat ja opettajat saavat tiedon projektiryhmästään ennen ensimmäistä projektitapaamista.
Ensimmäinen projektitapaaminen: Tarkempi paikka ja aika on ilmoitettu projektiaihio lomakkeessa.
Projektin yhteinen päätöstilaisuus MinnoFest.
Palaute/arviointikeskustelun aika sovitaan ohjaajan kanssa. Innovaatioprojektin hyvä arvosana voi mahdollistaa projektin jatkamisen opinnäytetyönä saman aihepiirin hankkeessa erillisen sopimuksen mukaan
AHOT: Hakemus tulee olla tehtynä ja hyväksyttynä ennen opintojaksolle ilmoittautumista.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opintojaksolla työskennellään osin etänä. Katso tästä tarkemmin etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki Metropolian laajaan opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Mahdolliset lisäkysymykset oman osaamisalueen MINNO koordinaattorille sähköpostilla
(s-posti nimi@metropolia.fi)
Terveysala; Hannele Hokkanen ja Teija Rautiola
Kuntoutus ja tutkiminen: Jenny West, Ulla Marjosola
Hyvinvointi: Anu-Riikka Eerola
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- tunnistaa innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja menetelmiä
- tunnistaa projekti- ja verkostotyöskentelyssä tarvittavaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- tunnistaa roolinsa monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- soveltaa yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja toimia rakentavasti osana kehitystiimiä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja soveltaa kehittämistyön menetelmiä hyödynnettävän tuotoksen aikaansaamiseksi
- soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- hyödyntää omaa asiantuntijaosaamistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- osaa luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja sujuvaa tiimityöskentelyä.
- osaa hyödyntää monipuolisesti ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
- kehittää ja vie hyödynnettäväksi monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja osaa fasilitoida kehittämistyötä monipuolisilla menetelmillä hyödynnettävän tuotoksen aikaansaamiseksi
- rakentaa onnistunutta projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- osaa analyyttisesti arvioida omaa asiantuntijaosaamistaan ja oppimistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- kehittää onnistuneesti yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria, rakentaa hyvää yhteistyötä ja auttaa tiimiä onnistumaan yhdessä.
- hyödyntää monipuolisesti ja kehittää tehokkaasti ja muut huomioiden ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- tunnistaa innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja menetelmiä
- tunnistaa projekti- ja verkostotyöskentelyssä tarvittavaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- tunnistaa roolinsa monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- soveltaa yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja toimia rakentavasti osana kehitystiimiä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva arviointi
Aktiivinen osallistuminen intensiivitotutukselle
Teoria osaamista tukevat tehtävät+ projektityöskentely= innovaatioprojekti 10 op
Innovaatioprojekti arvioidaan numeerisesti.
Lisätiedot
Arviointi kohdistuu työskentelyyn opintojakson aikana ja osaamiseen sen päättyessä, projektin tuotoksiin sekä projektin
tavoitteiden saavuttamiseen ja innovatiivisten konkreettisten ja hyödynnettävien ratkaisujen syntymiseen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 03.05.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
T&K-osuus
10 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 225
Tutkinto-ohjelma
- Toimintaterapian tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Vanhustyön tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sosiaalialan tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
- Optometrian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tiina Järvinen
- Elisa Mattila
- Eini Koskimies
- Ulla Marjosola
- Riikka Kukonlehto
- Petra Heino
- Merja Lahdenperä
- Katja Rahikainen
- Hannele Hokkanen
- Anu-Riikka Eerola
- Jenny West
- Marita Saros
- Teija Rautiola
- Sara Pesonen
- Kati Ylikahri
- Arto Holappa
Opiskelijaryhmät
-
SXQ22S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXM22S2Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO22S2ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S2BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen, lähihoitajapolku
-
SXM22S1Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL22S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- vastuullisesti kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen ja ottaa käyttöön kehittämistyön menetelmiä
- soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- hyödyntää omaa osaamistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja onnistunutta tiimityöskentelyä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö-, teknisiä ja viestintätaitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Sisältö
Innovaation käsite, kehittämisprosessien hallinta ja kehitystiimin rakentaminen.
Yhteisöllinen projekti- ja innovaatiotyöskentely sekä sen arviointi: ideointi, tulevaisuusorientoitunut konseptointi ja suunnittelu, asiakas- tai käyttäjäymmärrys, sopimukset ja tekijänoikeudet, toteutus, viestintä, julkistaminen, tuotteistaminen, markkinointi ja hyödynnettävyyden suunnittelu.
Monialainen tiimityö, sidosryhmätoiminta ja verkostotyöskentely.
Innovaatiotoiminnan työkalut ja menetelmät.
Oppimateriaalit
1. Ulla Vehkaperä, Kaarina Pirilä ja Marianne Roivas ( toim.) 2013. Innostu ja Innovoi. Käsikirja innovaatiopintoihin. Metropolia Ammattikorkeakoulu julkaisusarja. Saatavilla sähköisesti http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/OIVA/Innostu_ja_innovoi.pdf
Tutustu palvelumuotoiluun
Lisäksi:
2. Oivallus loppuraportti: http://ek.fi/wp-content/uploads/Oivallus_loppuraportti.pdf
3. MINNO työkalupakki
Opetusmenetelmät
Kurssi on intensiivitoteutus joka edellyttää aktiivista osallistumista koko opintojakson ajan
12.3 - 3.5.2024
Orientoiva reflektiotehtävä
Aktivoiva luento
ryhmätyöskentely, työpajatyöskentely,
ohjatut harjoitteet
projektityöskentely
Osa projektihaasteista ohjataan täysin verkossa ja niihin osallistumiseen edellytetään opiskelijalta kameran käyttöä Teamissa, tai zoomissa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektien haasteet työelämälähtöisiä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
N/A
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
N/A
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27h opiskelijan työtä
10 op= 270h
Sisällön jaksotus
Intensiivitoteutus 7 viikkoa. Innovaatioprojektin opintopäivät ma-to (kokonaiset työskentelypäivät).
Orientoiva reflektiotehtävä palautetaan projektikohtaiseen OMA-työtilaan (projektin ohjaajan ilmoittama työtila), viimeistään 18.3.
Projekteihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella. Ajankohta ilmoitetaan opintojakson tiedotteiden kautta.
Ennakkotehtävä (ohjeet OMA tiedotteesta ennen opintojakson alkua. Tehtävän palautus mennessä kunkin projektin omaan OMA-työtilaan, jonka saatte ensimmäisellä tapaamisella opettajalta.
18.3. klo 9-11.30 Orientaatio (verkossa, linkki lähetetään OMA tiedotteena)
Projektiryhmien ensimmäinen tapaaminen ilmoitetaan haasteessa.
Tilaajatapaaminen ensimmäisellä viikolla projektikohtaisella aikataululla
18.3. - 30-4.2024 Projektikohtainen työskentely ma-to päivät.
Ohjaajan tapaamiset viikoittain ma-to välillä. Yhteistyökumppanin ja muiden kumppaneiden tapaaminen sovitusti.
30.4.2024 MINNOFest. Projektien tuotosten esittelytapahtuma
Lisätietoja opiskelijoille
INTENSIIVIOPINTOJAKSO; Läsnäoloa edellytetään koko opintojakson ajan.
Kesto 7 viikkoa
Projektiaihioihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella, jolla opiskelija vahvistaa sitovan osallistumisen opintojaksolle. Projektiin ilmoittaumatta jättäminen voi estää opintojaksolle pääsyn.
Projektiaihioihin tulevat näkyviin toteutuksen OMA työtilaan, joka julkaistaan myöhemmin.
Opiskelijat ja opettajat saavat tiedon projektiryhmästään ennen ensimmäistä projektitapaamista.
Ensimmäinen projektitapaaminen: Tarkempi paikka ja aika on ilmoitettu projektiaihio lomakkeessa.
Projektin yhteinen päätöstilaisuus MinnoFest.
Palaute/arviointikeskustelun aika sovitaan ohjaajan kanssa. Innovaatioprojektin hyvä arvosana voi mahdollistaa projektin jatkamisen opinnäytetyönä saman aihepiirin hankkeessa erillisen sopimuksen mukaan
AHOT: Hakemus tulee olla tehtynä ja hyväksyttynä ennen opintojaksolle ilmoittautumista.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opintojaksolla työskennellään osin etänä. Katso tästä tarkemmin etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki Metropolian laajaan opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Mahdolliset lisäkysymykset oman osaamisalueen MINNO koordinaattorille sähköpostilla
(s-posti nimi@metropolia.fi)
Terveysala; Merja Lahdenperä
Kuntoutus ja tutkiminen: Jenny West, Ulla Marjosola
Hyvinvointi: Anu-Riikka Eerola
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- tunnistaa innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja menetelmiä
- tunnistaa projekti- ja verkostotyöskentelyssä tarvittavaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- tunnistaa roolinsa monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- soveltaa yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja toimia rakentavasti osana kehitystiimiä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja soveltaa kehittämistyön menetelmiä hyödynnettävän tuotoksen aikaansaamiseksi
- soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- hyödyntää omaa asiantuntijaosaamistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- osaa luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja sujuvaa tiimityöskentelyä.
- osaa hyödyntää monipuolisesti ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
- kehittää ja vie hyödynnettäväksi monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja osaa fasilitoida kehittämistyötä monipuolisilla menetelmillä hyödynnettävän tuotoksen aikaansaamiseksi
- rakentaa onnistunutta projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- osaa analyyttisesti arvioida omaa asiantuntijaosaamistaan ja oppimistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- kehittää onnistuneesti yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria, rakentaa hyvää yhteistyötä ja auttaa tiimiä onnistumaan yhdessä.
- hyödyntää monipuolisesti ja kehittää tehokkaasti ja muut huomioiden ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- tunnistaa innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja menetelmiä
- tunnistaa projekti- ja verkostotyöskentelyssä tarvittavaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- tunnistaa roolinsa monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- soveltaa yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja toimia rakentavasti osana kehitystiimiä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva arviointi
Aktiivinen osallistuminen intensiivitotutukselle
Teoria osaamista tukevat tehtävät+ projektityöskentely= innovaatioprojekti 10 op
Innovaatioprojekti arvioidaan numeerisesti.
Lisätiedot
Arviointi kohdistuu työskentelyyn opintojakson aikana ja osaamiseen sen päättyessä, projektin tuotoksiin sekä projektin
tavoitteiden saavuttamiseen ja innovatiivisten konkreettisten ja hyödynnettävien ratkaisujen syntymiseen.
Ilmoittautumisaika
11.03.2024 - 31.03.2024
Ajoitus
27.05.2024 - 31.07.2024
Laajuus
10 op
T&K-osuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Hyvinvointi
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Toimintaterapian tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Vanhustyön tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
- Sosiaalialan tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
- Optometrian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jenny West
- Elisa Mattila
- Teija Rautiola
- Ulla Marjosola
- Merja Lahdenperä
- Katja Rahikainen
- Petra Heino
- Hannele Hokkanen
- Jukka Törnroos
- Anu-Riikka Eerola
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- vastuullisesti kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen ja ottaa käyttöön kehittämistyön menetelmiä
- soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- hyödyntää omaa osaamistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja onnistunutta tiimityöskentelyä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö-, teknisiä ja viestintätaitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Sisältö
Innovaation käsite, kehittämisprosessien hallinta ja kehitystiimin rakentaminen.
Yhteisöllinen projekti- ja innovaatiotyöskentely sekä sen arviointi: ideointi, tulevaisuusorientoitunut konseptointi ja suunnittelu, asiakas- tai käyttäjäymmärrys, sopimukset ja tekijänoikeudet, toteutus, viestintä, julkistaminen, tuotteistaminen, markkinointi ja hyödynnettävyyden suunnittelu.
Monialainen tiimityö, sidosryhmätoiminta ja verkostotyöskentely.
Innovaatiotoiminnan työkalut ja menetelmät.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- tunnistaa innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja menetelmiä
- tunnistaa projekti- ja verkostotyöskentelyssä tarvittavaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- tunnistaa roolinsa monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- soveltaa yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja toimia rakentavasti osana kehitystiimiä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja soveltaa kehittämistyön menetelmiä hyödynnettävän tuotoksen aikaansaamiseksi
- soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- hyödyntää omaa asiantuntijaosaamistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- osaa luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja sujuvaa tiimityöskentelyä.
- osaa hyödyntää monipuolisesti ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
- kehittää ja vie hyödynnettäväksi monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- määritellä innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja osaa fasilitoida kehittämistyötä monipuolisilla menetelmillä hyödynnettävän tuotoksen aikaansaamiseksi
- rakentaa onnistunutta projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä omaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- osaa analyyttisesti arvioida omaa asiantuntijaosaamistaan ja oppimistaan monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- kehittää onnistuneesti yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria, rakentaa hyvää yhteistyötä ja auttaa tiimiä onnistumaan yhdessä.
- hyödyntää monipuolisesti ja kehittää tehokkaasti ja muut huomioiden ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa
- kehittää monialaisten toimijoiden kanssa innovatiivisia käytännöllisiä ja konkreettisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tulevaisuuden tarpeisiin ja nykyisiin haasteisiin.
- tunnistaa innovaation käsitteen, kehittämisprosessin ja tuotteistamisen vaiheita ja menetelmiä
- tunnistaa projekti- ja verkostotyöskentelyssä tarvittavaa luovuuttaan ja osaamistaan alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.
- tunnistaa roolinsa monialaisessa yhteistyössä ja työympäristössä.
- soveltaa yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria ja toimia rakentavasti osana kehitystiimiä.
- käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan sekä teknisiä taitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa.
Lisätiedot
Arviointi kohdistuu työskentelyyn opintojakson aikana ja osaamiseen sen päättyessä, projektin tuotoksiin sekä projektin
tavoitteiden saavuttamiseen ja innovatiivisten konkreettisten ja hyödynnettävien ratkaisujen syntymiseen.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Satu Mattila
- Emma Salomaa
- Matti Kantola
- Kaarina Pirilä
- Elina Wasenius
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD20S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija raportoi ja viimeistelee opinnäytetyönsä. Hän osaa kuvata ja arvioida opinnäytetyöprosessiaan kokonaisuutena. Opiskelija osaa viestiä opinnäytetyöstään valitulle kohderyhmälle ja jakaa osaamistaan asiantuntijayhteisössä sekä suomeksi että englanniksi.
Sisältö
- Opinnäytetyön viimeistely ja raportointi
- Englanninkielisen abstraktin kirjoittaminen
- Kypsyysnäytteen kirjoittaminen
- Työn julkistaminen esimerkiksi artikkelin, posterin tai esitelmän muodossa
Oppimateriaalit
-
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Lisätiedot
Opinnäytetyön arviointi tutkinto-ohjelman ohjeistuksen mukaan.
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
10.07.2023 - 08.08.2023
Ajoitus
09.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Satu Mattila
- Matti Kantola
- Kaarina Pirilä
- Elina Wasenius
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa
- tunnistaa työelämän ja oman alansa kehittämistarpeita tai ongelmakohtia ja suunnitella niihin ratkaisuja
- käyttää työnsä perustassa ja rajauksessa luotettavaa tietoa eri lähteistä
- soveltaa kehittämistyössään ammatillista osaamistaan sekä sopivia menetelmiä ja työtapoja
Sisältö
- opinnäytetyöprosessiin perehtyminen
- sopimus- ja lupakäytännöt
- toimintaympäristöön perehtyminen ja työelämäyhteistyön suunnittelu
- kehittämistarpeen tunnistaminen
- lähdekriittinen tiedonhankinta suomeksi ja englanniksi
- työtapojen ja menetelmien valinta
- aiheen täsmennys
- kehittämistyön suunnitelman laatiminen ja esittäminen
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Esitietovaatimukset
Opetussuunnitelman mukainen tutkimus- ja kehittämistyön osaaminen
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Satu Mattila
- Matti Kantola
- Kaarina Pirilä
- Elina Wasenius
Opiskelijaryhmät
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa ja osaa perustella opinnäytetyönsä lähtökohdat oman ammattialansa kehittämisen kannalta. Hän kykenee toimivaan yhteistyöhön erilaisissa työelämän verkostoissa ja ammatilliseen keskusteluun työelämän edustajien, ohjaajien ja opiskelijoiden kanssa. Opiskelija osaa laatia opinnäytetyöstään toteuttamiskelpoisen suunnitelman, joka perustuu kriittiseen tiedonhankintaan ja luoviin ratkaisuihin. Hän osaa tunnistaa ja ratkaista työhönsä liittyviä eettisiä kysymyksiä. Opiskelija käyttää suunnitelman laatimisessa englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta.
Sisältö
- Ymmärryksen saaminen opinnäytetyöprosessista
Alan ajankohtaisten kehittämistarpeiden tunnistaminen
- Yhteistyöneuvottelut työelämäedustajien kanssa, verkostomainen työskentely ja vertaistuki
- Tiedonhankinta sekä suomen että englannin kielellä ja lähdekritiikki
- Työtapojen ja menetelmien perusteltu valinta
- Menetelmä-, tekstinohjaus- ja tiedonhankinnan pajat
- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan viestintä
- Ideapaperin ja toteuttamiskelpoisen työsuunnitelman laatiminen ja niiden esittäminen seminaarissa
- Tutkimusluvan hakeminen ja opinnäytetyösopimuksen laatiminen
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Lisätiedot
Opinnäytetyön arviointi tutkinto-ohjelman ohjeistuksen mukaan.
Opiskelija ja opinto-ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Satu Mattila
- Matti Kantola
- Kaarina Pirilä
- Elina Wasenius
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa
- toteuttaa työelämää, omaa alaa tai ammatillista osaamista hyödyttävän kehittämistehtävän itsenäisesti, vastuullisesti ja yhteistyössä muiden kanssa
- viestiä työnsä eri vaiheissa selkeästi, perustellusti ja havainnollisesti sekä vertaisyhteisölle että eri yleisöille
Sisältö
- opinnäytetyön toteutus suunnitelman mukaisesti
- yhteistyö opinnäytetyöhön osallistuvien kanssa
- tutkimus- ja kehittämistoiminnan viestintä
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Esitietovaatimukset
Opinnäytetyön suunnittelu 5 op
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 27.09.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
5 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Tirkkonen
- Matti Kantola
- Timo Raatikainen
Vastuuhenkilö
Matti Kantola
Opiskelijaryhmät
-
SXD23S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella oman opintopolkunsa ja motivoituu urasuunnitteluun.
- osaa työskennellä ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
- tunnistaa oman ammattinsa tietoperustan ja roolinsa näyttöön perustuvassa toiminnassa.
- ymmärtää sosiaali- ja terveysalan monikulttuurisena, moniarvoisena ja muuttuvana toimintaympäristönä.
- osaa kuvata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja niitä koskevan lainsäädännön pääpiirteet.
- ymmärtää asiakaskokemuksen yhteyden vaikuttaviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.
- osaa toimia tietosuojan ja -turvan periaatteiden mukaisesti.
- osaa toimia digitaalisissa oppimisympäristöissä ja käyttää yleisimpiä tietoteknisiä ohjelmia ja välineitä
- osaa tuottaa tietoa ja viestiä ammatillisesti
Sisältö
- opiskelutaidot, oppimisympäristöt ja tiedonhankinta
- tutkinnon tuottama osaaminen ja urapolut
- ammatin tietoperusta ja eettiset periaatteet
- keskeiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja niitä koskeva lainsäädäntö
- tietosuoja ja -turva sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa
- tietotekniset taidot, ohjelmat ja välineet oppimisessa ja asiantuntijatehtävissä
- ammatillisen asiantuntijan suomen kielen ja viestinnän perusteet
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso sisältää kolme erillistä osaa: Tietotekniikka, viestintä ja orientaatio jalkaterapian opintoihin.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Orientaatio jalkaterapian opintoihin: aktiivinen osallistuminen opetukseen, oppimistehtävä, verkkokurssi.
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Oppimisen ja opiskelun valmiudet opinnot suoritetaan ensimmäisellä lukukaudella
Ilmoittautumisaika
03.04.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
08.09.2023 - 08.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Fysioterapia
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tom Thiel
Vastuuhenkilö
Tom Thiel
Tavoitteet
Tämä opintojakso on sinulle, jos olet kiinnostunut toteuttamaan laadukkaita juoksuanalyyseja. Opintojakson aikana opit juoksuaskelluksen biomekaniikkaa ja juoksun systemaattista havainnointia ja juoksuvammojen riskeihin liittyvistä tekijöistä. Lisäksi opit ohjaamaan juoksuanalyysitilanteita, ymmärtämään tyypillisiä ja epätyypillisiä juoksussa esiintyviä piirteitä ja antamaan niistä palautetta. Itse opiskeltava verkkomateriaali?painottuu analyysimenetelmiin eli siihen, mitä asioita juoksussa tulisi havainnoida, millä asioilla on kliininen merkitys,?millaisia muutoksia askelluksessa voidaan tehdä ja millaisia vaikutuksia muutoksilla mahdollisesti on. Tämän lisäksi kurssi sisältää viimeisintä tutkimustietoa jalkine- ja alustavalintojen vaikutuksesta juoksuun ja vammariskeihin.
Osaamistavoitteet
- Ymmärtää askelmekaniikkaa
- Osaa havainnoida juoksusykliä
- Osaa havainnoida merkittävimpiä löydöksiä
- Tunnistaa vammautumiseen liittyvät riskitekijöitä
- Tunnistaa alustan ja jalkineiden vaikutustekijöitä
Sisältö
- Opintojakso sisältää eri tietolähteisiin pohjautuvia tekstejä, tieteellisiä artikkeleita, videoita ja oppimistehtäviä
- Opiskelija soveltaa osaamistaan biomekaanisten tekijöiden arviointiin
- Opiskelija ymmärtää juoksuaskelluksessa esiintyviä tyypillisiä ja epätyypillisiä piirteitä
- Opiskelija oppii systemaattisen tavan arvioida juoksumekaniikkaa videopohjaisessa analyysissa
- Opiskelija tulkitsee juoksuaskellukseen liittyvien tekstien luotettavuutta
- Opiskelija oppii antamaan palautta asiakkaalle
Aika ja paikka
Opintojakso on avoinna 8.9 - 8.12.2023.
Opetusmenetelmät
Itsenäinen verkko-opiskelu Moodle-oppimisympäristössä.
Lisätietoja opiskelijoille
Ilmoittautuminen käynnissä 3.4.2023 klo 8.00 - 4.9.2023 klo 23.50. Ilmoittautuminen e-lomakkeella: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/38817/lomake.html
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn arvioinnin perustana on kurssin lopussa on tentti, jonka voi suorittaa kerran.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytyn arvioinnin perustana on kurssin lopussa on tentti, jonka voi suorittaa kerran.
Esitietovaatimukset
Lähtötietona kurssille tarvitaan perusteet toiminnallisesta anatomiasta, biomekaniikasta ja askelluksen havainnoimisesta.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 03.09.2023
Ajoitus
15.09.2023 - 30.11.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
- Optometrian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Satu Mattila
Vastuuhenkilö
Satu Mattila
Tavoitteet
Opiskelija saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (ruotsin kielen tai suomen toisena kielenä) suullisen ja kirjallisen taidon. Opiskelija osaa viestiä suullisesti ja kirjallisesti oman alansa työympäristössä ja monialaisen työyhteisön jäsenenä ottaen eettisesti huomioon erilaisettoimijat työskentelyssäänruotsin kielellä sekä Suomessa että Pohjoismaissa TAIsuomen kielellä (S2) Suomessa ottaen huomioon viestintätilanteeseen osallistuvien kulttuurisia ja kielellisiälähtökohtia.Opiskelijan suulliset ja kirjalliset viestintätaidot (ruotsi tai suomi toisena kielenä) ovat vähintään Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoa B1. Opiskelija osaahankkia ammattialaansa liittyvää tietoa eri lähteistä ja välittää tietoa kirjallisesti ja suullisestihyödyntäenteknologiaa ja digitalisaation suomia mahdollisuuksia oman alansa työtehtävissä. Opintojen aikana opiskelijalle syntyy kyky ottaa vastuuta omankieli-ja viestintäosaamisensakehittämisestä sekäkyky ja motivaatio kehittää niitä.
Sisältö
Opintojakson sisältö määräytyy tutkintokohtaisesti, ja sisällöt ovat kullekin tutkintoalalle olennaisia suullisia ja kirjallisia harjoituksia:
• Ammattialan keskeiset kansainväliset ja kotikansainväliset vuorovaikutustilanteet: yksilö-ja ryhmäviestintä
• Ammattialan keskeiset käsitteet ja termit
• Ammattialan organisaatiot, työympäristöt, -tehtävät, -prosessit ja -välineet
• Kieli-ja viestintätaidon itsearviointi ja oppimisstrategioiden kehittäminen
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelijaselviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa.Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa.Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta.Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti.Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelijaselviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa.Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheäntekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa.Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää.Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkothaittaa viestin perille menoa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelijaselviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämänkielenkäyttötilanteissa.Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla.Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin.Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi jalauserytmionluontevaa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen taitotaso (CEF) B1.
Lisätiedot
Opintojakson tarkennettu sisältö määräytyy tutkintosuunnitelmakohtaisesti, ja se integroidaan tutkinnon kontekstiin opetussuunnitelmassa ja substanssiopintoihin. Suullisen ja kirjallisen kielitaidon osaaminen arvioidaan erikseen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 03.03.2024
Ajoitus
26.02.2024 - 30.04.2024

02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
15.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
- Optometrian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Satu Mattila
- Aino Vuorijärvi
Vastuuhenkilö
Satu Mattila
Tavoitteet
Opiskelija osaa kirjoittaa opinnäytetyönsä tieteellisen kirjoittamisen käytäntöjä soveltaen. Hän osaa muokata ja jakaa tietoa asiantuntijayhteisölleen ja sen kohderyhmille. Opiskelija osaa hyödyntää saamaansa palautetta sekä pystyy arvioimaan ja kehittämään kirjoittamisprosessiaan.
Sisältö
Opinnäytetyön kirjoittamisen prosessi yksin ja yhdessä
Opinnäytetyötekstin rakenne
Opinnäytetyötekstin osien laatiminen: tiivistelmä, otsikot, johdanto, tietoperusta, tulokset ja tuotokset, pohdinta
Referointi: oman ja muilta lainatun tiedon erottaminen
Lähdemerkinnät: tekstiviite ja lähdeluettelo
Kirjoittamisen työkaluja: esim. oikolukuohjelma, sähköiset sanakirjat, ammattisanastot
Oman tekstin muokkaaminen julkaisukuntoon
Aika ja paikka
Sovitaan ensimmäisellä tapaamiskerralla.
Oppimateriaalit
Opettajien laatima materiaali Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Luennointi, opetus, opiskelijoiden itsenäinen työ opinnäytteen edistämiseksi.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso sopii opiskelijalle, joka on jo aloittanut opinnäytetyön tekemisen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Jakson hyväksytty suoritus edellyttää oppimateriaaliin perehtymistä ja ohjattujen oppimistehtävien hyväksytyn suorittamisen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan opiskelijan valitseman opinnäytetyön osan perusteella.
Esitietovaatimukset
Tietoteknikka ja viestintä -opintojakson (3 op) hyväksytty suoritus. Mikäli opiskelijan äidinkieli on muu kuin suomi, edellytyksenä on myös opintojakson Suomi toisena kielenä: työelämän suomi (3 op) suorittaminen tai vastaava taitotaso (vähintään eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2.1).
Opinnäytetyöprosessi tulee olla aloitettuna.
Lisätiedot
Opintojakso on tarkoitettu suomenkielistä opinnäytetyötä (AMK) tekeville, jotka haluavat tukea opinnäytetyötekstin kirjoittamiseen prosessinsa eri vaiheissa. Etenemistapansa vuoksi jakso soveltuu hyvin opiskelijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi tai jotka kaipaavat lukemis- ja kirjoittamisprosessiinsa erityistukea.
Jaksolla työstetään omaa opinnäytetyötekstiä.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 19.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 120
Tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Saila Pakarinen
- Suska Veltheim
- Leena Piironen
- Kaarina Pirilä
- Heini Maisala-McDonnell
Vastuuhenkilö
Kaarina Pirilä
Opiskelijaryhmät
-
SXB22K2Fysioterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXA21S1Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma päivä
-
SXB22K1Fysioterapian tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXD21S1Jalkaterapian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXF21S1Osteopatian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa:
- kuvata tutkimusprosessin kulun ja tutkimukseen perustuvan kehittämistyön periaatteet
- kuvata kehittämistyössä sovellettavia tiedonhankinta- ja analyysimenetelmiä sekä työtapoja
- perustella kehittämistyössä käytettäviä menetelmiä ja työtapoja
- ymmärtää tiivistetyn tutkimustiedon merkityksen yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä ja toteuttamisessa
- toimia tutkimus- ja kehitystyön eettisten periaatteiden mukaisesti
Sisältö
Tutkimusprosessi ja tutkimukseen perustuva kehittämistyö
Tutkimustiedon haku ja kriittinen lukeminen
Laadulliset ja määrälliset tiedonhankinta- ja analyysimenetelmät ja niiden soveltaminen tutkimus- ja kehitystyössä
Kehittämistyön toiminnalliset työtavat
Tiivistetty tutkimustieto (esim. suositukset) ja sen käyttö näyttöön perustuvassa toiminnassa
Tutkimus- ja kehitystyön eettiset periaatteet
Aika ja paikka
Oppimisalustana Moodle, joka aukeaa 4.9. ja sulkeutuu 10.12.2023.
Menetelmäpajat erillisen aikataulun mukaisesti, aikataulu on täällä ja myös Moodlessa. Menetelmäpajoja toteutetaan useita kertoja lukukauden aikana.
Oppimateriaalit
Opintojakson materiaali on Moodle-alustalla. Osa materiaalista on nauhoitettuina verkkoluentoina.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Verkkokurssi, jonka teoriaosuus suoritetaan kokonaan Moodle-alustalla, myös menetelmäpajat. Alusta auki 4.9.-10.12.2023
Tähän opintojaksoon tarjotaan myös menetelmäpajoja. Opiskelijan on osallistuttava kahteen menetelmäpajaan, pajat voi valita itse.
Menetelmäpajoja on tarjolla kolme erilaista: kvantitatiivinen, kvalitatiivinen ja kehittämistyön paja.
Yhden menetelmäpajan pituus on 1 x 3h.
Jokaista menetelmäpajaa toteutetaan useita kertoja lukukauden aikana. Opiskelija valitsee omaan aikatauluun parhaiten sopivat.
Menetelmäpajojen ajankohdat ovat:
Pakarinen Saila Kehittämistyön pajat, 4 x 4h, to 14.9. 12-15, to 12.10. 12-15, pe 27.10. 12-15, ti 5.12. 12-15.
Pakarinen Saila Määrälliset pajat, 4 x 4h, to 14.9. 8-11, to 12.10. 8-11, pe 27.10. 8-11, ti 5.12. 8-11.
Heini Maisala-McDonnell Laadulliset pajat, 4 x 4 h, ti 10.10. 9-12, ti 31.10. 13-16, 28.11. 9-12, ti 12.12. 13-16.
Vastuuopettaja Kaarina Pirilä.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Verkkotentti Moodlessa.
Saa uusia 2 x kolmen päivän välein. Hyväksytty suoritus 50% oikein (hyväksytty/hylätty arviointi). Myös uusinnat tehtävä ennenkuin Moodle sulkeutuu.
Osalle tutkinnoista (suuhygienisti, bioanalytiikka, radiografia ja sädehoito) kuuluu Leskisen tilastopajan suorittaminen, tästä lisätietoa myöhemmin.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135 h opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
Verkkokurssi auki Moodlessa 4.9.-10.12.2023.
Opintojaksossa suoritetaan orientaatiokeskustelu, etiikan yksilötehtävä (arvioidaan hyväksytty/hylätty), sekä pienryhmätehtävä (4-5 hlöä, arvioidaan asteikolla 0-5). Opintojakson arvosana muodostuu pienryhmätehtävän arvosanasta. Opintojaksoon kuuluu myös verkkotentti, joka arvioidaan asteikolla hyv/hyl.
Menetelmäpajat erillisen aikataulun mukaisesti. Menetelmäpajoja järjestetään useita kertoja lukukauden aikana.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kiitettävä (5)
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa:
- etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- toimia asiakaslähtöisesti
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista, materiaaleihin tutustumista, tehtävien tekemisen ja verkkotentin hyväksyttyä suoritusta aikarajan puitteissa, sekä menetelmäpajojen suorittamista.
Yksilötehtävä arvioidaan hyväksytty/hylätty asteikolla, pienryhmässä tehtävä oppimistehtävä arvioidaan arvosanalla 0-5, verkkotentti hyv/hyl. Kaikki suoritukset palautettava ennenkuin Moodle sulkeutuu.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 26.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Saila Pakarinen
- Suska Veltheim
- Leena Piironen
- Heini Maisala-McDonnell
- Lotta Kuosmanen
Vastuuhenkilö
Saila Pakarinen
Opiskelijaryhmät
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXB22S1Fysioterapian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa:
- kuvata tutkimusprosessin kulun ja tutkimukseen perustuvan kehittämistyön periaatteet
- kuvata kehittämistyössä sovellettavia tiedonhankinta- ja analyysimenetelmiä sekä työtapoja
- perustella kehittämistyössä käytettäviä menetelmiä ja työtapoja
- ymmärtää tiivistetyn tutkimustiedon merkityksen yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä ja toteuttamisessa
- toimia tutkimus- ja kehitystyön eettisten periaatteiden mukaisesti
Sisältö
Tutkimusprosessi ja tutkimukseen perustuva kehittämistyö
Tutkimustiedon haku ja kriittinen lukeminen
Laadulliset ja määrälliset tiedonhankinta- ja analyysimenetelmät ja niiden soveltaminen tutkimus- ja kehitystyössä
Kehittämistyön toiminnalliset työtavat
Tiivistetty tutkimustieto (esim. suositukset) ja sen käyttö näyttöön perustuvassa toiminnassa
Tutkimus- ja kehitystyön eettiset periaatteet
Aika ja paikka
Oppimisalustana Moodle, joka aukeaa 15.1. ja sulkeutuu 10.5.2024.
Menetelmäpajat erillisen aikataulun mukaisesti, aikataulu on täällä ja myös Moodlessa. Menetelmäpajoja toteutetaan useita kertoja lukukauden aikana.
Oppimateriaalit
Opintojakson materiaali on Moodle-alustalla. Osa materiaalista on nauhoitettuina verkkoluentoina.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Verkkokurssi, jonka teoriaosuus suoritetaan kokonaan Moodle-alustalla, myös menetelmäpajat. Alusta on auki 15.1.-.10.5.2024.
Tähän opintojaksoon tarjotaan myös menetelmäpajoja. Opiskelijan on osallistuttava kahteen menetelmäpajaan, pajat voi valita itse. Valitse siis kaksi erilaista.
Menetelmäpajoja on tarjolla kolme erilaista: kvantitatiivinen, kvalitatiivinen ja kehittämistyön paja.
Yhden menetelmäpajan pituus on 1 x 4h.
Jokaista menetelmäpajaa toteutetaan useita kertoja lukukauden aikana. Opiskelija valitsee omaan aikatauluun parhaiten sopivat.
Menetelmäpajojen ajankohdat ovat:
Heini Maisala-McDonnell, Kehittämistyön pajat, 4 x 4h ke 31.1 klo 12.00-15.00, ma 26.2 klo 12.00-15.00, ke 27.3 klo 9.00-12.00, to 11.4 klo 9.00-12.00
Heini Maisala-McDonnell, Laadulliset pajat to 6.2 klo 8.00-11.00, to 21.3 klo 9.00-12.00, ke 28.2 klo 13.00-16.00, ti 23.4 klo 13.00-16.00
Pakarinen Saila, Määrälliset pajat, 4 x 4h, ke 31.1 kl 8.00-11.00, 26.2 klo 8.00-11.00, to 28.3 klo 8.00-11.00 pe 12.4 klo 8.00-11.00
Vastuuopettaja Saila Pakarinen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Verkkotentti Moodlessa.
Saa uusia 2 x kolmen päivän välein. Hyväksytty suoritus 50% oikein (hyväksytty/hylätty arviointi). Myös uusinnat on tehtävä ennenkuin Moodle sulkeutuu.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135 h opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
Verkkokurssi auki Moodlessa 5.2.-10.5.2024.
Opintojaksossa suoritetaan orientaatiokeskustelu, etiikan yksilötehtävä (arvioidaan hyväksytty/hylätty), sekä pienryhmätehtävä (4-5 hlöä, arvioidaan asteikolla 0-5). Opintojakson arvosana muodostuu pienryhmätehtävän arvosanasta. Opintojaksoon kuuluu myös verkkotentti, joka arvioidaan hyv/hyl.
Menetelmäpajat erillisen aikataulun mukaisesti. Menetelmäpajoja järjestetään useita kertoja lukukauden aikana.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kiitettävä (5)
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa:
- etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- toimia asiakaslähtöisesti
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista, materiaaleihin tutustumista, tehtävien tekemisen ja verkkotentin hyväksyttyä suoritusta aikarajan puitteissa, sekä menetelmäpajojen suorittamista.
Yksilötehtävä arvioidaan hyväksytty/hylätty asteikolla, pienryhmässä tehtävä oppimistehtävä arvioidaan arvosanalla 0-5, verkkotentti hyv/hyl. Kaikki suoritukset palautettava ennenkuin Moodle sulkeutuu.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
- Optometrian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Eero Kokko
- Lotta Kuosmanen
Vastuuhenkilö
Eero Kokko
Opiskelijaryhmät
-
SXE21K1Optometrian tutkinto-ohjelma päivätoteutus
-
SXB21K1Fysioterapian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXB21K2Fysioterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXD22K2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXJ20S1Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma päivä
-
SXA22S1Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma päivä
-
SXP21S1Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma päivä
-
SXM21K2Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Toiminta- ja kustannusympäristö
- opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eri tavat sekä sitä ohjaavan lainsäädännön.
- opiskelija ymmärtää organisaatioiden ja yritysten tuottavuuden ja kannattavuuden merkityksen toiminnassa sekä osaa arvioida toiminnan kustannuksia ja tuottavuutta.
Työyhteisön kehittäminen
- opiskelija ymmärtää ja tuntee kehittämisen ja laadun merkityksen palvelun tuottamisessa.
- opiskelija osaa luoda uusia työn toimintatapoja ja liikeideoita.
Yrittäjyys ja toiminnan organisointi
- opiskelijalla on perusvalmiudet yritystoiminnan aloittamiseen ja hän osaa myös hyödyntää julkisia neuvontapalveluja yritystoiminnan käynnistämisessä.
- opiskelija tietää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä talouden ja toiminnan välisen suhteen.
Esimiestyö ja johtaminen
- opiskelija ymmärtää johtamistapojen ja henkilöstön merkityksen organisaation ja yrityksen menestykseen.
- opiskelija tunnistaa yleiset työelämävalmiudet, vastuut ja työn organisointitavat ja omaksuu yrittäjämäisen työskentelytavan.
Sisältö
- sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialaa koskeva lainsäädäntö, sopimuskäytännöt ja rahoitus
- yhteiskunnalliset haasteet ja vaikutukset palveluiden tarpeeseen ja tuotantoon
- yrittäjämäinen asenne ja taidot
- palvelujen tuotteistamisen, hinnoittelu, laatu, brändäys ja markkinointi
- yrityksen perustaminen liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaan
- erilaiset yritysmuodot
- hankintamenettelyt ja kilpailutus
- johtamistaidot ja laadun kehittäminen organisaation toiminnassa
- työelämätaidot ja niiden merkitys organisaatioiden ja yritysten toiminnassa: elämänhallinta, kommunikaatiotaidot, innovaatiokyvykkyys sekä digitaaliset taidot
- saatavilla olevan tiedon kerääminen ja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja johtamisessa
- asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen
- kumppanuusverkostot osana yrityksen ja organisaation menestystä
Aika ja paikka
Orientaatioluento 29.8.2023. klo 15.30 - 17.00
Topic: Yrittajyys ja johtaminen Zoom Meeting
Time: Aug 29, 2023 03:30 PM Kyiv
Join Zoom Meeting
https://metropolia.zoom.us/j/68343830260
Meeting ID: 683 4383 0260
Join by SIP
68343830260@109.105.112.236
68343830260@109.105.112.235
Join by H.323
109.105.112.236
109.105.112.235
Meeting ID: 683 4383 0260
Oppimateriaalit
Oppimateriaali löytyy Moodlen työtilasta, Moodle.metropolia.fi Johtaminen ja yrittäjyys (verkkototeutus)
Opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan verkkokoulutuksena. Yksilötehtävät
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Mahdollisuus suorittaa hylätyt osiot seuraavilla mahdolllisilla toteutuksilla
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 27h x 5 = 135h
Sisällön jaksotus
Tämä opintojakso jakautuu neljään osioon; johdantoon, sosiaali- ja terveysalaan palvelujärjestelmään ja lainsäädäntöön, johtajuuteen ja yrittäjyyteen.
Johdanto- osiossa pääset orientoitumaan johtamisen ja yrittäjyyden teemaan. Ymmärrät henkilöstön merkityksen organisaation ja yrityksen menestymisessä sekä tunnistat yleiset työelämävalmiudet
Sosiaali ja terveysalan palveluiden palvelujärjestelmä ja lainsäädäntö- osioissa orientoidut sote-palveluihin, sote uudistukseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden keskeiseen lainsäädäntöön. Ymmärrät palveluiden tuottamisessa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin merkityksen.
Johtamisen osiossa perehdyt erilaisiin johtamistapoihin monikulttuurisissa työyhteisössä ja verkostoissa. Tutustut työelämän toimintaan haastattelemalla yrittäjää/ esimiestä.
Yrittäjyyden osiossa ymmärrät mitä on yrittäjyys ja mitä asioista tulee huomioida alan yritystoimintaa käynnistäessä. Ymmärrät.
verkostojen ja yhteistyökumppaneiden merkityksen yrityksen menestymiselle ja mahdollisuuksille laajentaa yritstoimintaa paikallisesti ja/tai kansainvälisesti.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)
Ahot hakemukset toimitetaan:
Ahot hakemukset toimitetaan tutor-opettajalle tai ahot-vastuuopettajalle.
AHOT- päätöksen jälkeen toteutuksen suoritettavista tehtävistä lisätietoja antaa Eero Kokko
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kokonaisarvosana muodostuu osioiden hyväksytyistä suorituksista sekä osioiden johtaminen ja yrittäjyys tehtävien arvosanan keskiarvosta.
Osio 1 Monivalintatehtävät 1,0op hyväksytty/hylätty
Osio 2 Johtaminen
- 2a Johtaminen: Sotepalvelua ohjaava lainsäädäntö, sotepalvelujen järjestäminen ja tuottaminen (1,0 op) 0 - 5
- 2b Johtaminen: Johtajan/esihenkilön/yrittäjän haastattelu - sotepalvelujen johtaminen/hoitotyön johtaminen (1,0 op) hyväksytty/hylätty
Osio 3 Yritysidean/ organisaation liikeidean kehittäminen,
- 3a Yrittäjyys: Yritysidean tai julkisen palvelun uudenlainen tuottaminen (1.0 op) 0 - 5
- 3b Yrittäjyys: Ideoidun palvelun liiketoimintasuunnitelma, (1.0 op) hyväksytty/hylätty
Opintojakson arviointikriteeri, tyydyttävä (1-2)
- Opiskelija osoittaa osaamisen arviointikohteissa hallitsevansa opintojakson perussisällön, mutta itsenäisessä tiedon hankinnassa, tulkinnassa ja kyvyssä yhdistää oppimaansa työelämän kontekstiin on puutteita.
Opintojakson arviointikriteeri, hyvä (3-4)
- Opiskelija osoittaa osaamisen arviointikohteissa hallitsevansa hyvin opintojakson sisällön.
- Hän hankkii aktiivisesti tietoa ja tulkitsee sen keskeisiä yhteyksiä työelämään.
- Hänellä on kyky analysoida oppimaansa ja soveltaa opittua työelämän kontekstiin.
Opintojakson arviointikriteeri, kiitettävä (5)
- Opiskelija osoittaa osaamisen arviointikohteissa hallitsevansa monipuolisesti ja laajasti opintojakson sisällön.
- Hänellä on erinomainen tarkoitusta vastaava tiedonhankinnan
osaaminen.
-Hän osoittaa tekemissään ratkaisuissa itsenäisyyttä, vastuullisuutta ja kykyä ohjata muita.
-Hänen kykynsä soveltaa oppimaansa työelämän kontekstiin osoittaa luovuutta ja laaja-alaisuutta.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
16.01.2024 - 30.04.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Kuntoutus ja tutkiminen
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johtaminen ja yrittäjyys Sote
- Lotta Kuosmanen
Vastuuhenkilö
Lotta Kuosmanen
Opiskelijaryhmät
-
SXD22S2Jalkaterapian tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXM21S1Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma päivä
-
SXJ21S1Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma päivä
-
SXP22K2Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXB21S1Fysioterapian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXE21S1Optometrian tutkinto-ohjelma päivä
-
SXF21S1Osteopatian tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Toiminta- ja kustannusympäristö
- opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eri tavat sekä sitä ohjaavan lainsäädännön.
- opiskelija ymmärtää organisaatioiden ja yritysten tuottavuuden ja kannattavuuden merkityksen toiminnassa sekä osaa arvioida toiminnan kustannuksia ja tuottavuutta.
Työyhteisön kehittäminen
- opiskelija ymmärtää ja tuntee kehittämisen ja laadun merkityksen palvelun tuottamisessa.
- opiskelija osaa luoda uusia työn toimintatapoja ja liikeideoita.
Yrittäjyys ja toiminnan organisointi
- opiskelijalla on perusvalmiudet yritystoiminnan aloittamiseen ja hän osaa myös hyödyntää julkisia neuvontapalveluja yritystoiminnan käynnistämisessä.
- opiskelija tietää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä talouden ja toiminnan välisen suhteen.
Esimiestyö ja johtaminen
- opiskelija ymmärtää johtamistapojen ja henkilöstön merkityksen organisaation ja yrityksen menestykseen.
- opiskelija tunnistaa yleiset työelämävalmiudet, vastuut ja työn organisointitavat ja omaksuu yrittäjämäisen työskentelytavan.
Sisältö
- sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialaa koskeva lainsäädäntö, sopimuskäytännöt ja rahoitus
- yhteiskunnalliset haasteet ja vaikutukset palveluiden tarpeeseen ja tuotantoon
- yrittäjämäinen asenne ja taidot
- palvelujen tuotteistamisen, hinnoittelu, laatu, brändäys ja markkinointi
- yrityksen perustaminen liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaan
- erilaiset yritysmuodot
- hankintamenettelyt ja kilpailutus
- johtamistaidot ja laadun kehittäminen organisaation toiminnassa
- työelämätaidot ja niiden merkitys organisaatioiden ja yritysten toiminnassa: elämänhallinta, kommunikaatiotaidot, innovaatiokyvykkyys sekä digitaaliset taidot
- saatavilla olevan tiedon kerääminen ja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja johtamisessa
- asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen
- kumppanuusverkostot osana yrityksen ja organisaation menestystä
Aika ja paikka
Orientaatio 16.1.2024 klo 16:30-17:30
https://metropolia.zoom.us/j/69642013797
Meeting ID: 696 4201 3797
Kyselytunti 12.2. klo 16-17
https://metropolia.zoom.us/j/63015098578
Meeting ID: 630 1509 8578
Kyselytunti 25.3. klo 16-17
https://metropolia.zoom.us/j/61580417205
Meeting ID: 615 8041 7205
Oppimateriaalit
Oppimateriaali löytyy Moodlen työtilasta: moodle.metropolia.fi Johtaminen ja yrittäjyys (verkkototeutus)
Opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan verkkokoulutuksena. Opintojaksolla on yksilötehtäviä ja ryhmätehtäviä
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Palautettua tehtävää ei voi korottaa. Mahdollisuus suorittaa hylätyt osiot seuraavilla mahdolllisilla toteutuksilla
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 27h x 5 = 135h
Sisällön jaksotus
Tämä opintojakso jakautuu neljään osioon; johdantoon, sosiaali- ja terveysalaan palvelujärjestelmään ja lainsäädäntöön, johtajuuteen ja yrittäjyyteen.
Johdanto- osiossa pääset orientoitumaan johtamisen ja yrittäjyyden teemaan. Ymmärrät henkilöstön merkityksen organisaation ja yrityksen menestymisessä sekä tunnistat yleiset työelämävalmiudet
Sosiaali ja terveysalan palveluiden palvelujärjestelmä ja lainsäädäntö- osioissa orientoidut sote-palveluihin, sote uudistukseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden keskeiseen lainsäädäntöön. Ymmärrät palveluiden tuottamisessa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin merkityksen.
Johtamisen osiossa perehdyt erilaisiin johtamistapoihin monikulttuurisissa työyhteisössä ja verkostoissa. Tutustut työelämän toimintaan haastattelemalla yrittäjää/ esimiestä.
Yrittäjyyden osiossa ymmärrät mitä on yrittäjyys ja mitä asioista tulee huomioida alan yritystoimintaa käynnistäessä. Ymmärrät.
verkostojen ja yhteistyökumppaneiden merkityksen yrityksen menestymiselle ja mahdollisuuksille laajentaa yritstoimintaa paikallisesti ja/tai kansainvälisesti.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)
Harjoitustehtävien, opinnäytetöiden ja muiden valmiiden opintosuoritusten tai aineistojen kopiointi
omiksi opintosuorituksiksi on kielletty. Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelijan katsotaan syyllistyneen vilppiin.
Ahot hakemukset toimitetaan:
Ahot hakemukset toimitetaan tutor-opettajalle tai ahot-vastuuopettajalle.
AHOT- päätöksen jälkeen toteutuksen suoritettavista tehtävistä lisätietoja antaa Lotta Kuosmanen