Siirry suoraan sisältöön

Fysioterapian tutkinto-ohjelma

Tutkinto
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto
Tutkintonimike
Fysioterapeutti (AMK)
Laajuus
210 op

Erityispääsyvaatimukset

Ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset.

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen erityisperiaatteet

Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan. Katso Metropolian yleiset AHOT-ohjeet.

Tutkintovaatimukset ja asetukset

Katso Ammattikorkeakoulun yleinen tutkintosääntö >>

Tutkinnon profiili

Katso tutkinnon yleinen kuvaus: >>

Keskeiset oppimistulokset

Keskeiset oppimistulokset on kuvattu opetussuunnitelmassa.

Korkeakoulusta valmistuvien työprofiilit

Fysioterapeutin ammatillisena tehtävänä on tukea ihmisen hyvinvointia ja terveyttä edistämällä hänen toiminta- ja liikuntakykyään erilaisissa toimintaympäristöissä. Hän on omaksunut tutkivan, kehittävän ja näyttöön perustavan työotteen. Fysioterapeutti suunnittelee, arvioi ja kehittää työtään moniasiantuntijuuteen perustuvissa alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa. Fysioterapeutti omaa valmiudet jatkuvaan oppimiseen sekä ammattitaitonsa ja alansa kehittämiseen.

Jatko-opinnot

Mahdollisuus ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen (ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja yliopisto-opinnot).

Opintosuorituksia ja arviointia koskevat säännöt

Opintosuoritusten ja arvioinnin kriteerit löytyvät kurssisuunnitelmien kohdalta. Kurssin opettaja on vastuussa arvioinnista. Arviointikriteerit ja suoritustavat kerrotaan jokaisen kurssin alussa.

I Osaamisen kehittyminen: Vaihe 1
Tyydyttävä (1-2)
Opiskelija käyttää keskeisiä ja asianmukaisia ammattikäsitteitä sekä tekee valintoja oman alan tietoperustaa käyttäen. Opiskelija tunnistaa oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii sääntöjä ja ohjeita noudattaen ja käyttää työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii vastuullisesti ryhmän jäsenenä.
Hyvä (3-4)
Opiskelija erittelee keskeisten ja asianmukaisten ammattikäsitteiden välisiä suhteita sekä perustelee valintojaan oman alan tietoperustaa käyttäen. Opiskelija erittelee oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä sääntöjä ja ohjeita noudattaen ja käyttäen työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii joustavasti ryhmän jäsenenä.
Kiitettävä (5)
Opiskelija erittelee ja arvioi keskeisten ja asianmukaisten ammattikäsitteiden välisiä suhteita sekä tekee valintoja vertaillen vaihtoehtoja oman alan tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä aloitteellisesti ja tavoitteiden suunnassa sekä soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii ryhmän toimintaa edistäen.

II Osaamisen kehittyminen: Vaihe 2
Tyydyttävä (1-2)
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Hyvä (3-4)
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä tekee valintoja yhdessä asiakkaan kanssa laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi ja kehittää systemaattisesti omaa toimintaansa.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä joustavasti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee ammattieettisesti tilanteiden erityispiirteet huomioon ottaen ja toimii sitoutuneesti ammatillisia toimintatapoja edistäen.
Kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ammattikäsitteistöä ja tekee valintoja yhdessä asiakkaan kanssa laaja-alaista tietoperustaa käyttäen muuttuvissa toimintaympäristöissä. Opiskelija arvioi kriittisesti omaa toimintaansa ja tuottaa tietoa toimintaympäristön kehittämiseksi.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti sekä kehittää työ- ja toimintaympäristöä yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
Opiskelija toimii ammattieettisesti tilanteiden erityispiirteet huomioon ottaen monimutkaisissa ja ennakoimattomissa tilanteissa. Hän työskentelee kehittäen ja uudistaen ammattikäytäntöjä ja toimintatapoja.

Valmistuminen

Opintojen suorittaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.

Opintojen toteuttaminen

Kurssit toteutetaan pääosin kokopäiväisenä lähiopetuksena.

Tutkinto-ohjelman vastaava

Tutkintovastaava
Titta Komssi
Puh. 040 668 1565
Sähköposti: titta.komssi(at)metropolia.fi

Tutkinnon taso

Ammattikorkeakoulututkinto

Harjoittelu ja työelämäyhteistyö

Opiskelijan ammattitaitoa edistävä työelämäharjoittelu toteutuu aidoissa oppimisympäristöissä ja tiiviinä yhteistyönä opiskelijan, tutkinto-ohjelman ja työelämän toimijoiden kanssa.
Työelämäyhteistyö toteutuu myös useilla opintojaksoilla osana opiskelua.

Opiskelijavaihto

Koulutuksen aikana opiskelijan on mahdollista hakeutua eripituisiin opiskelijavaihtoihin. Kansainväliseen toimintaan voi osallistua myös mm. Metropolian kansainvälisyysviikolla, opintojen yhteydessä, projekteissa ja yhteisessä toiminnassa ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa.

Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus
(SXB24S1)

Ajoitussuunnitelmat:


Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus
(SXB25K1)

Ajoitussuunnitelmat:

Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus
(SXB23S1)

Ajoitussuunnitelmat:


Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus
(SXB24K1)

Ajoitussuunnitelmat:

Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus
(SXB22S1)

Ajoitussuunnitelmat:


Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus
(SXB23K1)

Ajoitussuunnitelmat:

Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus
(SXB21S1)

Ajoitussuunnitelmat:


Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus
(SXB22K1)

Ajoitussuunnitelmat:



Siirry alkuun