Siirry suoraan sisältöön

Kulttuurituotanto: KXB21S1

Tunnus: KXB21S1

Tutkinto:
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Kulttuurituottaja (AMK)

Laajuus:
240 op

Kesto:
4 vuotta (240 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2021

Kuvaus

Kulttuurituottaja on kulttuuritoiminnan mahdollistaja, joka organisoi ja johtaa tuotannollista toimintaa. Tuottaja vastaa siitä, että kulttuuripalvelu suunnitellaan hyvin, toteutetaan realistisesti ja että se tavoittaa asiakkaansa sekä saavuttaa sisällölliset päämääränsä. Metropoliasta valmistuneet kulttuurituottajat toimivat kulttuuritapahtumien ja hankkeiden toteuttajina sekä kulttuurin liiketoimintaan, tuotteistamiseen ja kehittämiseen liittyvissä tehtävissä. Kulttuurituotannon opiskelu Metropoliassa on monialaista ja liiketaloudellisesti painottunutta. Päämääränä on kulttuurituotannon prosessit hallitseva osaaja, joka profiloituu erikoistumisen kautta moniammatillisen tiimin ja verkoston proaktiiviseksi toimijaksi.

Nopeasti muuttuvassa maailmassa korostuvat yhdessä oppimiset taidot sekä luovuus, joita opiskellaan käytännön projekteissa ja työelämän verkostoissa. Kulttuurituottajan on työssään osattava tehdä eettisesti ja taloudellisesti kestäviä ratkaisuja.

Kulttuurituotannon opiskelijat luovat oman osaamisprofiilinsa valinnaisten ja syventävien opintojen sekä projektien avulla. Opiskelijoita tuetaan kansainvälistymiseen sekä opinnoissa että mahdollisella opiskelijavaihdolla tai kansainvälisellä työharjoittelulla. Opiskelija vahvistaa omaa profiiliaan ja integroituu työelämään työharjoittelun sekä työelämän tilauksesta tehtävän opinnäytetyön avulla.

Vuoden 2020 opetussuunnitelmaa on uudistettu vahvistamalla palveluiden tuotteistamista, yhteisöjen fasilitointia, vastuullisuutta sekä teknologiaosaamista. Työelämän yhteistyön ydin on kehittämiskumppanuus, joka tukee kaikkien oppimista, uuden löytämistä ja vastuullisen kaupunkikulttuurin kehittämistä.

Osaamistavoitteet

Koulutuksen suoritettuaan opiskelija osaa organisoida ja johtaa tuotannollista toimintaa. Kulttuurituottaja osaa suunnitella kulttuuripalvelun, toteuttaa sen realistisesti niin, että se tavoittaa asiakkaansa sekä saavuttaa sisällölliset päämääränsä.

Kulttuurituottaja kykenee toimimaan vastuullisesti kulttuurin liiketoimintaan, tuotteistamiseen ja kehittämiseen liittyvissä tehtävissä. Hänellä on kyky toimia monialaisissa työympäristöissä ja innostaa yhteistoiminnalliseen, tulevaisuusorientoituneeseen työhön.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2021-2022 2022-2023 2023-2024 2024-2025 Syksy 2021 Kevät 2022 Syksy 2022 Kevät 2023 Syksy 2023 Kevät 2024 Syksy 2024 Kevät 2025 1. / 2021 2. / 2021 3. / 2022 4. / 2022 1. / 2022 2. / 2022 3. / 2023 4. / 2023 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2025 4. / 2025
KXB21S1-1001
Johdanto kulttuurituotannon opintoihin, työhön ja toimintaympäristöihin

(Valitaan kaikki )

20
KU00EI23 Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet 5
KU00EI24 Kulttuurialan toimintaympäristöt 5
KU00EI25 Kulttuurin tuntemus ja ajankohtaiset ilmiöt 5
KU00EI26 Taiteiden tuntemus 5
KXB21S1-1002
Tapahtuman tuottaminen

(Valitaan kaikki )

25
KU00EI27 Yleisötapahtuman tuotannon perusteet 5
KU00EI28 Tapahtuman tekninen toteutus ja turvallisuus 5
KU00EI29 Talous tapahtumatuotannossa 5
KU00EI30 Tapahtumatuotannon markkinointi ja myynti 5
KU00EI31 Vapaaehtoistyö tapahtumissa 5
KXB21S1-1003
Kulttuurituottajan viestintätaidot

(Valitaan kaikki )

15
KU00EI32 Kirjallinen viestintä 5
KU00EI33 Puheviestintä 5
KU00EI34 Visuaalinen viestintä 5
KXB21S1-1004
Kulttuurialan yrittäjyys ja liiketoiminta

(Valitaan kaikki )

15
KU00EI35 Yrittäjyys kulttuurisektorilla 5
KU00EI36 Liiketoiminta kulttuurisektorilla 5
KU00EI37 Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto 5
KXB21S1-1005
Kulttuuri- ja elämyspalveluiden markkinointi

(Valitaan kaikki )

20
KU00EI38 Integroitu markkinointiviestintä 5
KU00EI39 Sponsorointi ja yritysyhteistyö 5
KU00EI40 Brändinhallinta ja kuluttajakäyttäytyminen 5
KU00EI41 Digitaaliset toimintaympäristöt ja uudet teknologiat 5
KXB21S1-1006
Kulttuurituottaja yhteisön rakentajana

(Valitaan kaikki )

35
KU00EI42 Osallistava yhteisön kehittäminen 5
KU00EI43 Yleisötyö ja asiakastuntemus 5
KU00EI44 Johtaminen kulttuurialalla 5
KU00EI45 Kulttuuripolitiikka ja vaikuttaminen 5
KU00EP83 Kulttuuriprojektien apurahat 5
KU00EI47 Pohjoismainen yhteistyö ja ammatillinen ruotsi 5
KU00EI48 Kansainväliset verkostot ja ammatillinen englanti 5
KXB21S1-1007
Ammatillinen erikoistuminen

(Valitaan kaikki )

30
KXB21S1-1008
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
KXB21S1-1009
Syventävät opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
KXB21S1-1010
Kulttuurialan työharjoittelut ja syventävät projektit

(Valitaan kaikki )

55
XX00DZ39 Monialainen innovaatioprojekti 10
KU00EI49 Kulttuurialan syventävä projekti 1 5
KU00EI50 Kulttuurialan syventävä projekti 2 5
KU00EI51 Kulttuurialan syventävä projekti 3 5
KX00CZ96 Työharjoittelu 1 15
KX00CZ98 Työharjoittelu 2 15
KXB21S1-1011
Tutkimuksellinen kehittämistoiminta

(Valitaan kaikki )

25
KU00EI52 Oman osaamisen kehittäminen ja tuotteistaminen 5
KU00EI53 Tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmät 5
KU00EI54 Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte 15
Yhteensä 240 60 55 35 55 30 30 30 25 25 10 30 25 15 15 15 15 15 15 12.5 12.5 12.5 12.5 5 5 15 15 12.5 12.5

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

amk::amk-tutkintojen kieliopinnot

AMK-tutkintoon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakoulusta 1129/2014, 4 §).

Ammatillinen englanti

Vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.

Kansainväliset verkostot ja ammatillinen englanti
Suomi toisena kielenä

Ei liitettyjä opintojaksoja

Toinen kotimainen kieli (ruotsi)

Ruotsin kielen taito, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.

Pohjoismainen yhteistyö ja ammatillinen ruotsi
Luokittelemattomat
Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Kulttuurialan toimintaympäristöt
Kulttuurin tuntemus ja ajankohtaiset ilmiöt
Taiteiden tuntemus
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Tapahtuman tekninen toteutus ja turvallisuus
Talous tapahtumatuotannossa
Tapahtumatuotannon markkinointi ja myynti
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Visuaalinen viestintä
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto
Integroitu markkinointiviestintä
Sponsorointi ja yritysyhteistyö
Brändinhallinta ja kuluttajakäyttäytyminen
Digitaaliset toimintaympäristöt ja uudet teknologiat
Osallistava yhteisön kehittäminen
Yleisötyö ja asiakastuntemus
Johtaminen kulttuurialalla
Kulttuuripolitiikka ja vaikuttaminen
Kulttuuriprojektien apurahat
Monialainen innovaatioprojekti
Kulttuurialan syventävä projekti 1
Kulttuurialan syventävä projekti 2
Kulttuurialan syventävä projekti 3
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Oman osaamisen kehittäminen ja tuotteistaminen
Tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmät
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte

Kulttuurituotannon alakohtaiset kompetenssit 2017

Arcada, Humak, Metropolia Amk, Seinäjoen amk. Muokattu 25.10.2017.

Kehittämis- ja vuorovaikutusosaaminen

- Hallitsee alalla tarvittavat viestintä- ja mediataidot.
- Osaa käyttää luovan ongelmanratkaisun menetelmiä alan innovaatiotoiminnassa.
- Osaa rakentaa ja johtaa työssään tarvittavia verkostoja.
- Osaa toimia sensitiivisesti erilaisissa yhteiskunnan sosiaalisissa ja kulttuurisissa tilanteissa.
- Osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää omaa ammatillista osaamistaan ja identiteettiään.

Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto
Integroitu markkinointiviestintä
Sponsorointi ja yritysyhteistyö
Brändinhallinta ja kuluttajakäyttäytyminen
Digitaaliset toimintaympäristöt ja uudet teknologiat
Osallistava yhteisön kehittäminen
Johtaminen kulttuurialalla
Kulttuuripolitiikka ja vaikuttaminen
Pohjoismainen yhteistyö ja ammatillinen ruotsi
Kansainväliset verkostot ja ammatillinen englanti
Monialainen innovaatioprojekti
Kulttuurialan syventävä projekti 1
Kulttuurialan syventävä projekti 2
Kulttuurialan syventävä projekti 3
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Oman osaamisen kehittäminen ja tuotteistaminen
Tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmät
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte
Liiketaloudellinen osaaminen

- Tunnistaa kulttuurituotannon ansaintamallit ja –mahdollisuudet ja osaa käyttää niitä.
- Osaa suunnitella ja toteuttaa kaupallisesti kannattavia ja asiakaslähtöisiä tuotteita ja palveluja.
- Hallitsee kulttuurituotteen ja -palvelun rahoituksen suunnittelun ja hankinnan.
- Hallitsee oman alansa taloussuunnittelun ja -seurannan.
- Hallitsee toimialan myynnin ja markkinoinnin menetelmiä.
- Ymmärtää ja osaa suunnitella sekä omaa valmiudet kannattavaan yritystoimintaan toimialalla.
- Ymmärtää innovaatioiden merkityksen osana alan toimintaa.

Talous tapahtumatuotannossa
Tapahtumatuotannon markkinointi ja myynti
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto
Sponsorointi ja yritysyhteistyö
Brändinhallinta ja kuluttajakäyttäytyminen
Johtaminen kulttuurialalla
Kulttuuriprojektien apurahat
Monialainen innovaatioprojekti
Toimintaympäristöjen tuntemus

-Tuntee kulttuurin eri ilmiöiden ajankohtaisia virtauksia ja niiden historiallista taustaa.
- Hahmottaa alan ammattikentän sekä kykenee seuraamaan sitä.
- Tuntee kulttuurihallinnon ja -politiikan rakenteet ja merkityksen.
- Ymmärtää kulttuurin ja taiteen merkityksen yhteiskunnassa.
- Tuntee kulttuurituotannon kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja ja toimintaympäristöjä.
- Hahmottaa alan tulevaisuuden keskeisiä kehityslinjoja ja osaa ennakoida niitä.

Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Kulttuurialan toimintaympäristöt
Kulttuurin tuntemus ja ajankohtaiset ilmiöt
Taiteiden tuntemus
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Tapahtuman tekninen toteutus ja turvallisuus
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Visuaalinen viestintä
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto
Integroitu markkinointiviestintä
Sponsorointi ja yritysyhteistyö
Brändinhallinta ja kuluttajakäyttäytyminen
Digitaaliset toimintaympäristöt ja uudet teknologiat
Osallistava yhteisön kehittäminen
Yleisötyö ja asiakastuntemus
Johtaminen kulttuurialalla
Kulttuuripolitiikka ja vaikuttaminen
Kulttuuriprojektien apurahat
Pohjoismainen yhteistyö ja ammatillinen ruotsi
Kansainväliset verkostot ja ammatillinen englanti
Monialainen innovaatioprojekti
Kulttuurialan syventävä projekti 1
Kulttuurialan syventävä projekti 2
Kulttuurialan syventävä projekti 3
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte
Tuottamisprosessien hallinta

- Hallitsee tuotantojen johtamisen ja strategisen suunnittelun osana tuotantoprosessia.
- Hallitsee projekti- ja hanketoimintaa työssään ja osaa käyttää siihen sopivia välineitä.
- Tuntee kulttuurituottajan työssä tarvittavan lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä käytäntöön.
- Tuntee teknisen tuottamisen perusteet.
- Osaa hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia tuotantoprosessissa.
- Tunnistaa kulttuurituottajan työtä ohjaavat eettiset periaatteet ja ymmärtää niiden vaikutuksen kestävään kehitykseen.

Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Tapahtuman tekninen toteutus ja turvallisuus
Talous tapahtumatuotannossa
Tapahtumatuotannon markkinointi ja myynti
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto
Yleisötyö ja asiakastuntemus
Johtaminen kulttuurialalla
Kulttuuriprojektien apurahat
Monialainen innovaatioprojekti
Kulttuurialan syventävä projekti 1
Kulttuurialan syventävä projekti 2
Kulttuurialan syventävä projekti 3
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Luokittelemattomat

Metropolian yhteiset osaamiset::AMK-koulutus

Metropolian johtoryhmä hyväksynyt 10.6.2019. Esityksen valmisteli työryhmä: Tapani Martti, Marjatta Kelo, Jenni Koponen, Taru Ruotsalainen, Elina Värtö, Tiina Kokko. Lähteinä on käytetty mm. ARENEn suositus tutkintojen yhteisten kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa (2010), Valtioneuvoston asetus tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä 120/2017, Valtioneuvoston tulevaisuusselonteot 1 & 2 (2017-2018) sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsaus 2018.

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista ja arvioimaan oman toimintansa vaikutuksia
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteita - huomioi eriarvoistumisen vaikutukset omassa työssään
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita huomioiden toimintansa globaalin vastuun
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen

Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Kulttuurialan toimintaympäristöt
Kulttuurin tuntemus ja ajankohtaiset ilmiöt
Taiteiden tuntemus
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Tapahtumatuotannon markkinointi ja myynti
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto
Integroitu markkinointiviestintä
Sponsorointi ja yritysyhteistyö
Brändinhallinta ja kuluttajakäyttäytyminen
Digitaaliset toimintaympäristöt ja uudet teknologiat
Osallistava yhteisön kehittäminen
Yleisötyö ja asiakastuntemus
Johtaminen kulttuurialalla
Kulttuuripolitiikka ja vaikuttaminen
Kulttuuriprojektien apurahat
Monialainen innovaatioprojekti
Kulttuurialan syventävä projekti 1
Kulttuurialan syventävä projekti 2
Kulttuurialan syventävä projekti 3
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ajankohtaisia ilmiöitä ja menetelmiä ihmiskeskeisten ratkaisujen löytämiseksi
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Integroitu markkinointiviestintä
Sponsorointi ja yritysyhteistyö
Monialainen innovaatioprojekti
Monikulttuurisuusosaaminen

- osaa työskennellä monikulttuurisessa työyhteisössä ja asiakasympäristössä
- osaa ottaa työssään huomioon alansa globaalin kehityksen ja ilmiöiden vaikutuksia sekä mahdollisuuksia
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon

Kulttuurin tuntemus ja ajankohtaiset ilmiöt
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Puheviestintä
Osallistava yhteisön kehittäminen
Yleisötyö ja asiakastuntemus
Johtaminen kulttuurialalla
Kulttuuripolitiikka ja vaikuttaminen
Pohjoismainen yhteistyö ja ammatillinen ruotsi
Kansainväliset verkostot ja ammatillinen englanti
Monialainen innovaatioprojekti
Työharjoittelu 2
Oppimisen taidot

- jatkuvan oppimisen osaaminen: osaa sanoittaa, arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Visuaalinen viestintä
Osallistava yhteisön kehittäminen
Pohjoismainen yhteistyö ja ammatillinen ruotsi
Kansainväliset verkostot ja ammatillinen englanti
Monialainen innovaatioprojekti
Kulttuurialan syventävä projekti 1
Kulttuurialan syventävä projekti 2
Kulttuurialan syventävä projekti 3
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Oman osaamisen kehittäminen ja tuotteistaminen
Tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmät
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte
Teknologiaosaaminen

- osaa hyödyntää teknologiaa ja digitalisaation suomia mahdollisuuksia oman alansa tehtävissä
- tunnistaa teknologian kehityksen vaikutuksen omaan alaansa ja sen työtehtäviin
- kykenee osallistumaan alallaan käytettävän teknologian kehittämiseen

Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Tapahtuman tekninen toteutus ja turvallisuus
Talous tapahtumatuotannossa
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Visuaalinen viestintä
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto
Integroitu markkinointiviestintä
Digitaaliset toimintaympäristöt ja uudet teknologiat
Yleisötyö ja asiakastuntemus
Monialainen innovaatioprojekti
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia monialaisen työyhteisön jäsenenä huomioiden erilaisuuden ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- kykenee toimimaan yrittäjänä
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- kykenee sopeuttamaan toimintaansa pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamiseksi

Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Kulttuurialan toimintaympäristöt
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Tapahtuman tekninen toteutus ja turvallisuus
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Visuaalinen viestintä
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Integroitu markkinointiviestintä
Sponsorointi ja yritysyhteistyö
Brändinhallinta ja kuluttajakäyttäytyminen
Digitaaliset toimintaympäristöt ja uudet teknologiat
Osallistava yhteisön kehittäminen
Yleisötyö ja asiakastuntemus
Johtaminen kulttuurialalla
Monialainen innovaatioprojekti
Kulttuurialan syventävä projekti 1
Kulttuurialan syventävä projekti 2
Kulttuurialan syventävä projekti 3
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Oman osaamisen kehittäminen ja tuotteistaminen
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte
Luokittelemattomat

RAKENNE AMK-koulutus (A18.12.2014/1129)

Asetuksen 18.12.2014/1129 mukainen rakenne. 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Ammattiopinnot
Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Kulttuurialan toimintaympäristöt
Kulttuurin tuntemus ja ajankohtaiset ilmiöt
Taiteiden tuntemus
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Tapahtuman tekninen toteutus ja turvallisuus
Talous tapahtumatuotannossa
Tapahtumatuotannon markkinointi ja myynti
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Visuaalinen viestintä
Yrittäjyys kulttuurisektorilla
Liiketoiminta kulttuurisektorilla
Kulttuurin liiketoiminnan taloushallinto
Integroitu markkinointiviestintä
Sponsorointi ja yritysyhteistyö
Brändinhallinta ja kuluttajakäyttäytyminen
Digitaaliset toimintaympäristöt ja uudet teknologiat
Osallistava yhteisön kehittäminen
Yleisötyö ja asiakastuntemus
Johtaminen kulttuurialalla
Kulttuuripolitiikka ja vaikuttaminen
Kulttuuriprojektien apurahat
Pohjoismainen yhteistyö ja ammatillinen ruotsi
Kansainväliset verkostot ja ammatillinen englanti
Monialainen innovaatioprojekti
Kulttuurialan syventävä projekti 1
Kulttuurialan syventävä projekti 2
Kulttuurialan syventävä projekti 3
Oman osaamisen kehittäminen ja tuotteistaminen
Tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmät
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu
Työharjoittelu 1
Työharjoittelu 2
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte
Perusopinnot
Johdanto opintoihin ja projektinhallinnan perusteet
Kulttuurialan toimintaympäristöt
Kulttuurin tuntemus ja ajankohtaiset ilmiöt
Taiteiden tuntemus
Yleisötapahtuman tuotannon perusteet
Tapahtuman tekninen toteutus ja turvallisuus
Talous tapahtumatuotannossa
Tapahtumatuotannon markkinointi ja myynti
Vapaaehtoistyö tapahtumissa
Kirjallinen viestintä
Puheviestintä
Visuaalinen viestintä
Pohjoismainen yhteistyö ja ammatillinen ruotsi
Kansainväliset verkostot ja ammatillinen englanti
Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
KXB21S1-1001
Johdanto kulttuurituotannon opintoihin, työhön ja toimintaympäristöihin

(Valitaan kaikki)