Siirry suoraan sisältöön

Patologia ja kliininen mikrobiologiaLaajuus (5 op)

Opintojakson tunnus: SX00BP21

Opintojakson perustiedot


Laajuus
5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa kertoa työssään esiintyvien yleisimpien infektiotautien syntymekanismin, kuvata mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toimintaa ja tuntee aiheuttajamikrobien tartuntateitä. Hän osaa kuvata yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita varsinkin silmän alueella ja peruslähtökohdat mikrobitartunnoilta suojautumiseksi. Hän osaa kuvata silmän infektiotiloja aiheuttavia mikrobeja, niiden esiintymistä ja tautitilan oireita.
Opiskelija osaa selittää tavallisimpien sairauksien synnyn, kehittymisen ja paranemisen. Hän osaa selittää soluissa, kudoksissa ja elimissä sairauksien yhteydessä tapahtuvia muutoksia ja osoittaa yhteyden silmään ja näkemiseen. Opiskelija osaa selittää keskeiset epidemiologian, biostatistiikan ja seulonnan käsitteet optometrian alaan liittyen.

Sisältö

Kliinisen mikrobiologian tutkimusalue lääketieteen sisällä ja optikon työssä, infektiotauti ja aiheuttajamikrobit, normaalifloora, mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta, normaaliflooran häiriötilat ja niiden korjaaminen, infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet, silmän infektiotilat
Sairaudet solutasolla, hemodynaamiset häiriötilat, tuumorit, immunologiset häiriöt, aineenvaihduntahäiriöt, toksikologia, sydän- ja verisuonitaudit, hengityselinten taudit, hermostolliset häiriöt, muskuloskeletaaliset häiriöt, ravitsemushäiriöt, synnynnäiset- ja perinnölliset tilat, Epidemiologian käsitteet: ilmaantuvuus, esiintyvyys, todennäköisyys, vaihtelevuus, suhteellinen riski, sensitiivisyys, spesifisyys, ennustettavuus, sairastavuus, kuolleisuus

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden ydinainekseen
- käyttää oikein yksittäisiä alan käsitteitä
- etsiä yksittäiseen tilanteeseen tietoa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialaansa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- noudattaa turvallisuusohjeita
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- toimia opiskelijaryhmän jäsenenä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan käsitteisiin ja tietoperustaan
- arvioida ja rajata tiedon tarpeen
- toimia hyvin ammattialan tyypillisissä tehtävissä ja tilanteissa
- toimia monikulttuurisissa ympäristöissä
- toimia turvallisesti
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia opiskelijaryhmässä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- arvioida ja käyttää erilaisia tietolähteitä
- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- toimia erilaisissa tehtävissä, eri toimintaympäristöissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
- toimia turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- organisoida opiskelijaryhmän toimintaa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija:
- ei riittävästi hallitse tai arvosta alan tietoa
- ei tunne tai osaa käyttää alan käsitteitä
- kehittymätön ammatillinen taito
- ei toimi koulutuksen ja ohjauksen mukaisesti
- ei tunne ammattialan turvallisuuteen tai eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita
- vetäytyy yhteistyöstä

Siirry alkuun