Siirry suoraan sisältöön

Fysioterapia: Fysioterapia

Opetussuunitelman tunnus: SXB25S2

Tutkintonimike
Fysioterapeutti (AMK)
Laajuus
210 op
Kesto
3.5 vuotta (210 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2025
Opetuskieli
suomi

Kuvaus

Metropolia Ammattikorkeakoulun fysioterapian tutkinnon tavoitteena on kouluttaa osaavia, omaa työtään kehittäviä ja innovaatiokykyisiä fysioterapeutteja muuttuvan yhteiskunnan muuttuviin ja ennakoimattomiin tarpeisiin. Ajankohtaiset teemat haastavat ammattilaisia jatkuvaan oppimiseen ja toimintatapojen uudistamiseen. Sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluiden tarpeen mukaisesti koulutuksessa painotetaan laaja-alaista osaamista ja kykyä monialaiseen ja -ammatilliseen yhteistoimintaan asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä kanssa. Fysioterapian tutkinto-ohjelmassa opiskelu edellyttää opiskelijan aktiivisuutta, vastuullisuutta, ryhmässä toimimisen taitoja sekä oman osaamisen arviointia ja kehittämistä.

Fysioterapeuttikoulutuksen alkuvaiheessa perehdytään fysioterapian perusteisiin: yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa, asiakkaan ohjaamiseen, toimintakykyyn ja sen arviointiin, ihmisen kehon rakenteeseen ja toimintaan, liikkumisen biomekaniikkaan, motoriseen oppimiseen ja terapeuttiseen harjoitteluun. Koulutuksen edetessä ammatillinen osaaminen syvenee ja opitaan arvioimaan ja edistämään toimintakykyä ja asiakkaan toimijuutta eri asiakasryhmillä. Opiskelun loppuvaiheessa painottuu tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaaminen. Lisäksi opiskelija saa valmiuksia fysioterapiatoiminnan johtamiseen ja yrittäjyyteen. Opetussuunnitelma rakentuu tutkinto- ja alakohtaisista opinnoista, yhteisistä monialaisista innovaatio-opinnoista (MINNO), opinnäytetyöstä ja Työelämäprofiloitumisen opinnoista.

Koulutukseen sisältyy lisäksi ammattitaitoa edistävää harjoittelua, joka voi toteutua mm. työpajatyöskentelynä, harjoitustunteina, projekteina ja työelämäharjoitteluna työelämäkumppaneiden erilaisissa oppimisympäristöissä. Fysioterapian tutkinto-ohjelman opinnot toteutuvat Metropolia Ammattikorkeakoulussa Myllypuron kampuksella, jossa monipuoliset oppimisympäristöt sekä työskentely työelämäkumppaneiden ja asiakkaiden kanssa tarjoavat mahdollisuuksia eri tutkintojen yhteiselle monialaiselle oppimiselle opintojen aikana. Opinnot voivat toteutua myös Metropolia Ammattikorkeakoulun innovaatiokeskittymien monialaisissa hankkeissa. Koulutuksen aikana opiskelijan on mahdollista hakeutua kansainväliseen opiskelijavaihtoon. Kansainvälistä kokemusta kertyy opintojen yhteydessä, projekteissa ja yhteisessä toiminnassa ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa. Omat valinnat ja aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) mahdollistavat henkilökohtaisten opintojen suunnittelemisen (HOPS). Opiskelijan opintosuunnitelmaa (HOPS) ohjataan opintojen edetessä tarvittaessa.

Opetussuunnitelmassa käytettävä arviointikehikko on liitteenä.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Fysioterapeutin tutkintoon johtavan koulutuksen opetussuunnitelman taustalla ovat yleiset ja ammattispesifiset kompetenssit, jotka kuvaavat tulevan fysioterapeutin osaamista ja ammattitaitoa. Kompetenssit on määritelty kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kansainvälisesti opetussuunnitelman tekemistä ovat ohjanneet Eurooppalainen fysioterapiakouluttajien verkosto (European Network of Physiotherapy in Higher Education, ENPHE) ja Fysioterapian maailmanjärjestön (World Physiotherapy) kuvaus koulutuksen viitekehyksestä. Kansallisesti kehittämistä ovat ohjanneet Suomen Fysioterapeutit ry:n fysioterapian ydinosaamisen kuvaus, ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston (ARENE) linjaukset ja Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkintojen yhteisten osaamisten kuvaukset. Opetussuunnitelman sisältöä ja toteutusta kehitetään jatkuvasti muuttuvat työelämätarpeet huomioiden ja tulevaisuuden tarpeet ennakoiden.

Lisätiedot

Opetussuunnitelma on kopioitu opetussuunnitelmasta SXS25K1, johon on tehty muutoksia.
Tietoturvaa ja tekoälyä koskevat sisällöt sisältyvät opintojaksoon Oppimisen ja opiskelun valmiudet sekä U!REKA-yhteistyötä koskeva sisältö opintojaksoon Terveyden edistäminen fysioterapiassa ja kestävä kehitys.
Opetussuunnitelman vastuuhenkilö on Titta Komssi ja ylläpitäjä Auli Räsänen.

Osaamistavoitteet

Metropolia Ammattikorkeakoulun fysioterapian tutkinto-ohjelman tavoitteena on kouluttaa osaavia ja omaa työtään kestävästi kehittäviä innovaatiokykyisiä fysioterapeutteja yhteiskunnan muuttuvin ja ennakoimattomiin tarpeisiin. Osaamistavoitteet on kuvattu opetussuunnitelmassa.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2025-2026 2026-2027 2027-2028 2028-2029 Syksy 2025 Kevät 2026 Syksy 2026 Kevät 2027 Syksy 2027 Kevät 2028 Syksy 2028 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2026 4. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2027 4. / 2027 1. / 2027 2. / 2027 3. / 2028 4. / 2028 1. / 2028 2. / 2028
SXB25S2-1001
Fysioterapia- ja kuntoutusosaamisen perusteet

(Valitaan kaikki )

25
SX00FX45 Oppimisen ja opiskelun valmiudet 5
SX00FP48 Asiantuntijaviestintä ja ammatillinen englanti 5
SX00FX89 Ammattilaisena sosiaali- ja terveysalalla 5
SX00FX92 Asiakas- ja potilaslähtöisyys 2
SX00FS92 Työelämän ruotsi 3
SX00FO40 Yhteistoimijuus kuntoutuksessa 5
SXB25S2-1002
Kehon rakenteet ja toiminnot osana ihmisen toimintakykyä

(Valitaan kaikki )

20
SX00GH17 Anatomia ja fysiologia 1 5
SX00FO98 Anatomia ja fysiologia 2 5
SX00FO99 Anatomia ja fysiologia 3 5
SX00FO36 Lääketieteelliset perusopinnot kuntoutusalalla 5
SXB25S2-1003
Asiakkaan toimintakyvyn arvioinnin ja edistämisen perusteet

(Valitaan kaikki )

25
SX00FO37 Toimintakyvyn arvioinnin perusteet 5
SX00FP04 Terapeuttisen harjoittelun perusteet 5
SX00FX33 Toimintakykyä edistävä ohjaaminen. Fysioterapiaharjoittelu 1 5
SX00FX56 Toimintakykyä edistävät apuvälineet, ympäristön esteettömyys ja saavutettavuus 5
SX00FO38 Biomekaniikka ja toimintakyvyn arviointi 5
SXB25S2-1004
Asiakkaan terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

(Valitaan kaikki )

35
SX00FX43 Terveyden edistäminen fysioterapiassa ja kestävä kehitys 5
SX00FX35 Ikääntyneen toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus arjessa 5
SX00FX34 Hengitys- ja sydänterveyden edistäminen fysioterapiassa 5
SX00FX36 Kipu ja kivunhallinta fysioterapiassa 5
SX00FX41 Psykofyysisen fysioterapian lähtökohdat 5
SX00FX42 Psykofyysinen fysioterapia 5
SX00FX29 Fysioterapiaharjoittelu 2 5
SXB25S2-1005
Asiakkaan työ- ja toimintakyvyn edistäminen

(Valitaan kaikki )

25
SX00FX68 Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan edistäminen fysioterapiassa 1 5
SX00FX69 Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan edistäminen fysioterapiassa 2 5
SX00FX70 Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan ja työkyvyn edistäminen fysioterapiassa 5
SX00FX30 Fysioterapiaharjoittelu 3 10
SXB25S2-1006
Asiakkaan kuntoutumisen edistäminen

(Valitaan kaikki )

25
SX00FX37 Lasten ja nuorten fysioterapia 5
SX00FX38 Neurologinen fysioterapia ja kuntoutuminen 1 5
SX00FX39 Neurologinen fysioterapia ja kuntoutuminen 2 5
SX00FX31 Fysioterapiaharjoittelu 4 10
SXB25S2-1007
Fysioterapian kehittäminen ja asiantuntijana toimiminen

(Valitaan kaikki )

30
SX00FX32 Fysioterapiaharjoittelu 5 10
SX00FX55 Yrittäjyys ja johtaminen sosiaali- ja terveysalalla 5
SX00FP51 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 5
XX00FV31 Metropolia Minno 1 2
XX00FV32 Metropolia Minno 2 3
XX00FV33 Metropolia Minno 3 5
SXB25S2-1008
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
XX00EL75 Opinnäytetyön suunnittelu 5
XX00EL76 Opinnäytetyön toteutus 5
XX00EL77 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 5
SXB25S2-1009
Työelämäosaamisen profiloitumisopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
SXB25S2-1010
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 5)

0 - 5
Yhteensä 210 60 60 57.5 20 30 30 30 30 30 27.5 20 15 15 15 15 14.5 15.5 15 15 17.5 12.5 7.5 20 17.5 2.5

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

amk::amk-tutkintojen kieliopinnot

AMK-tutkintoon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakoulusta 1129/2014, 4 §).

Toinen kotimainen kieli (ruotsi)

Ruotsin kielen taito, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.

Työelämän ruotsi

Luokittelemattomat
Oppimisen ja opiskelun valmiudet
Ammattilaisena sosiaali- ja terveysalalla
Asiakas- ja potilaslähtöisyys
Yhteistoimijuus kuntoutuksessa
Anatomia ja fysiologia 1
Anatomia ja fysiologia 2
Anatomia ja fysiologia 3
Lääketieteelliset perusopinnot kuntoutusalalla
Toimintakyvyn arvioinnin perusteet
Terapeuttisen harjoittelun perusteet
Toimintakykyä edistävä ohjaaminen. Fysioterapiaharjoittelu 1
Toimintakykyä edistävät apuvälineet, ympäristön esteettömyys ja saavutettavuus
Biomekaniikka ja toimintakyvyn arviointi
Terveyden edistäminen fysioterapiassa ja kestävä kehitys
Ikääntyneen toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus arjessa
Hengitys- ja sydänterveyden edistäminen fysioterapiassa
Kipu ja kivunhallinta fysioterapiassa
Psykofyysisen fysioterapian lähtökohdat
Psykofyysinen fysioterapia
Fysioterapiaharjoittelu 2
Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan edistäminen fysioterapiassa 1
Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan edistäminen fysioterapiassa 2
Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan ja työkyvyn edistäminen fysioterapiassa
Fysioterapiaharjoittelu 3
Lasten ja nuorten fysioterapia
Neurologinen fysioterapia ja kuntoutuminen 1
Neurologinen fysioterapia ja kuntoutuminen 2
Fysioterapiaharjoittelu 4
Fysioterapiaharjoittelu 5
Yrittäjyys ja johtaminen sosiaali- ja terveysalalla
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Metropolia Minno 1
Metropolia Minno 2
Metropolia Minno 3
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte

RAKENNE AMK-koulutus (A18.12.2014/1129)

Asetuksen 18.12.2014/1129 mukainen rakenne. 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat

ARENE 2022:: Ammattikorkeakoulujen yhteiset kompetenssit::AMK-tutkinto

Korvaa ”Metropolian yhteiset osaamiset::AMK-koulutus” -jäsentelyn. Heidi Rontu/31.8.2022

Työelämässä toimiminen

Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä
- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan

Asiantuntijaviestintä ja ammatillinen englanti

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
SXB25S2-1001
Fysioterapia- ja kuntoutusosaamisen perusteet

(Valitaan kaikki )

25
SX00FX45 Oppimisen ja opiskelun valmiudet 5
SX00FP48 Asiantuntijaviestintä ja ammatillinen englanti 5
SX00FX89 Ammattilaisena sosiaali- ja terveysalalla 5
SX00FX92 Asiakas- ja potilaslähtöisyys 2
SX00FS92 Työelämän ruotsi 3
SX00FO40 Yhteistoimijuus kuntoutuksessa 5
SXB25S2-1002
Kehon rakenteet ja toiminnot osana ihmisen toimintakykyä

(Valitaan kaikki )

20
SX00GH17 Anatomia ja fysiologia 1 5
SX00FO98 Anatomia ja fysiologia 2 5
SX00FO99 Anatomia ja fysiologia 3 5
SX00FO36 Lääketieteelliset perusopinnot kuntoutusalalla 5
SXB25S2-1003
Asiakkaan toimintakyvyn arvioinnin ja edistämisen perusteet

(Valitaan kaikki )

25
SX00FO37 Toimintakyvyn arvioinnin perusteet 5
SX00FP04 Terapeuttisen harjoittelun perusteet 5
SX00FX33 Toimintakykyä edistävä ohjaaminen. Fysioterapiaharjoittelu 1 5
SX00FX56 Toimintakykyä edistävät apuvälineet, ympäristön esteettömyys ja saavutettavuus 5
SX00FO38 Biomekaniikka ja toimintakyvyn arviointi 5
SXB25S2-1004
Asiakkaan terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

(Valitaan kaikki )

35
SX00FX43 Terveyden edistäminen fysioterapiassa ja kestävä kehitys 5
SX00FX35 Ikääntyneen toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus arjessa 5
SX00FX34 Hengitys- ja sydänterveyden edistäminen fysioterapiassa 5
SX00FX36 Kipu ja kivunhallinta fysioterapiassa 5
SX00FX41 Psykofyysisen fysioterapian lähtökohdat 5
SX00FX42 Psykofyysinen fysioterapia 5
SX00FX29 Fysioterapiaharjoittelu 2 5
SXB25S2-1005
Asiakkaan työ- ja toimintakyvyn edistäminen

(Valitaan kaikki )

25
SX00FX68 Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan edistäminen fysioterapiassa 1 5
SX00FX69 Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan edistäminen fysioterapiassa 2 5
SX00FX70 Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan ja työkyvyn edistäminen fysioterapiassa 5
SX00FX30 Fysioterapiaharjoittelu 3 10
SXB25S2-1006
Asiakkaan kuntoutumisen edistäminen

(Valitaan kaikki )

25
SX00FX37 Lasten ja nuorten fysioterapia 5
SX00FX38 Neurologinen fysioterapia ja kuntoutuminen 1 5
SX00FX39 Neurologinen fysioterapia ja kuntoutuminen 2 5
SX00FX31 Fysioterapiaharjoittelu 4 10
SXB25S2-1007
Fysioterapian kehittäminen ja asiantuntijana toimiminen

(Valitaan kaikki )

30
SX00FX32 Fysioterapiaharjoittelu 5 10
SX00FX55 Yrittäjyys ja johtaminen sosiaali- ja terveysalalla 5
SX00FP51 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 5
XX00FV31 Metropolia Minno 1 2
XX00FV32 Metropolia Minno 2 3
XX00FV33 Metropolia Minno 3 5
SXB25S2-1008
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
XX00EL75 Opinnäytetyön suunnittelu 5
XX00EL76 Opinnäytetyön toteutus 5
XX00EL77 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 5
SXB25S2-1009
Työelämäosaamisen profiloitumisopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5 )

5
SXB25S2-1010
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 5 )

0 - 5
Siirry alkuun