Siirry suoraan sisältöön

Social Services (englanniksi): Sosiaaliohjaus

Opetussuunitelman tunnus: SXG25S1

Tutkintonimike
Sosionomi (AMK)
Laajuus
210 op
Kesto
3.5 vuotta (210 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2025
Opetuskieli
englanti

Kuvaus

Metropolian sosionomi (AMK) -koulutus tuottaa sosiaalipedagogista osaamista ja sosiaalialan asiantuntijuutta, joka vastaa yhteiskunnan ja metropolialueen muuttuviin tarpeisiin. Sosionomi (AMK) -koulutuksen tavoitteena on kouluttaa sosiaalialan asiantuntijoita, jotka tukevat ja edistävät ihmisten hyvinvointia, elämänhallintaa ja osallisuutta sekä ehkäisevät työssään eriarvoisuutta, huono-osaisuutta ja syrjäytymistä.

Sosiaalialan tutkinto-ohjelma perustuu moniin oppimisen tapoihin, esimerkiksi tutkiva oppiminen, projektioppiminen sekä dialoginen ja yhteistoiminnallinen oppiminen. Opiskelu muodostuu lähi- tai verkko-opetuksesta sekä itsenäisestä ja ryhmissä tapahtuvasta työskentelystä. Opintojen aikana on mahdollista osallistua erilaisiin sosiaalialan työtä kehittäviin hankkeisiin yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa. Kaikki opiskelijat osallistuvat opintojensa aikana myös monialaisiin opintoihin. Mikäli opiskelija on valinnut varhaiskasvatuksen polun, hän saa varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuden valitsemalla ja suorittamalla siihen kuuluvat pakolliset opinnot.

Vapaasti valittavat opinnot koostuvat suomen kielen ja/tai ammattialalle syventävistä opinnoista. Sosiaalialan tutkinto-ohjelman opinnot sisältävät opintojen ohjausta ensimmäisestä lukukaudesta lähtien opiskelijan oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli HOPSin ja kieli-HOPSin mukaisesti. S2-taustaisten opiskelijoiden on mahdollista saada tukea toisiltaan ja opettajalta suomen oppimiseen koko opintojen ajan jatkuvassa Sosiaalialan suomea -opetuksessa. Opintoihin sisältyy lisäksi ammatillisen kasvun ja urasuunnittelun ohjausta.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Opetussuunnitelmaa kehitetään säännöllisesti, että se vastaa ajankohtaiseen ja tulevaisuuteen suuntautuvaan osaamistarpeeseen. Opetussuunnitelma ja tutkintorakenne on uudistettu kokonaisuudessaan vuoden 2024 aikana. Opetussuunnitelman kehittämiseen osallistuvat sosiaalialan tutkinto-ohjelman opettajat sekä työelämäyhteistyökumppanit ja opiskelijat.

Sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa opetus ja oppiminen toteutetaan työelämäläheisesti pääkaupunkiseudulla toimivien organisaatioiden, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Sosiaalialan tutkintoon kuuluu neljä käytännön työn harjoittelujaksoa, yhteensä 40 opintopistettä.

Harjoittelut toteutetaan suomenkielisissä työympäristöissä, minkä vuoksi suomen kielen opiskelu osana opintoja sekä itsenäisesti opintojen ohella on erityisen tärkeää.

Lisätiedot

-Tutkintovastaava Tanja Saariaho

-OPS-vastaava Mai Salmenkangas

-Koulutussuunnittelija Hilla Niemi

Uusi, Hyvinvoinnin osaamisalueen sosiaalialojen (AMK) suurimmilta osittain yhteinen OPS.

Osaamistavoitteet

Sosionomi (AMK) tutkinnon perustana on eettinen osaaminen (IFSW, Etene ja Talentia), sosionomin kompetenssit (SOAMK 2023) ja sosiaalipedagoginen työote. Sosiaalipedagoginen asiantuntijuus yhdistää sosiaalisen ja pedagogisen näkökulman työssä: sen tavoitteena on tukea ihmisen sosiaalista kasvua ja tukea heitä löytämään oman paikkansa yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Sosiaalipedagogisen asiantuntijuuden lähtökohtana on ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin, elämänhallinnan, osallisuuden ja toimijuuden edistäminen sekä yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja syrjäytymiseen vaikuttaminen.

Sosionomilla (AMK) on osaamista edustaa sosiaalialan asiantuntijuutta erilaisissa työympäristöissä ja verkostoissa sekä vaikuttaa yhteiskunnallisesti sosiaalisissa kysymyksissä. Sosionomin (AMK) asiantuntijuus perustuu eettiseen perustaan, moninaisuuden huomiointiin ja ihmisen kokonaisvaltaiseen ja voimavaralähtöiseen dialogiseen kohtaamiseen. Sosionomilla (AMK) on taitoa kohdata asiakkaita elämänkaaren eri vaiheissa, hänellä on monipuolista tietoa asiakasryhmien erityistarpeista, erilaisista työmenetelmistä sekä lainsäädännöstä ja palvelujärjestelmästä. Työtä tehdään eri-ikäisten ihmisten ja yhteisöjen arjessa ja moninaisissa toimintaympäristöissä. Sosionomi (AMK) osaa analysoida kriittisesti globaaleja ja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ymmärtää niiden vaikutukset ihmisten ja yhteisöjen elämään ja hyvinvointiin, lisäksi hän osaa toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Sosionomi (AMK) osaa tunnistaa ja tehdä kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Sosionomilla (AMK) on työyhteisöosaamista ja hän osaa toimia kehittämisen ja johtamisen tehtävissä.

Sosionomi (AMK) - tutkinnon kompetenssit

Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelma perustuu seuraaviin sosionomin osaamisalueisiin (Sosiaalialan AMK -verkosto 2023): ?
Sosiaalialan eettinen osaaminen?

Sosiaalialan asiakastyön osaaminen?

Sosiaalialan palvelujärjestelmäosaaminen?

Kriittinen ja osallisuutta edistävä yhteiskuntaosaaminen?

Tutkimuksellinen kehittämis- ja innovaatio-osaaminen?

Työyhteisö-, johtamis- ja yrittäjyysosaaminen?

Kuvaus

Sosiaaliohjauksen polku antaa opiskelijalle pätevyyden toimia sosionomina.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2025-2026 2026-2027 2027-2028 2028-2029 Syksy 2025 Kevät 2026 Syksy 2026 Kevät 2027 Syksy 2027 Kevät 2028 Syksy 2028 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2026 4. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2027 4. / 2027 1. / 2027 2. / 2027 3. / 2028 4. / 2028 1. / 2028 2. / 2028
SXG25S1-1009
1. LUKUKAUSI: ORIENTAATIO SOSIAALIALAAN JA KORKEAKOULUOPINTOIHIN

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 35)

30 - 35
SX00FX97 Orientaatio opintoihin 5
XX00EL05 Suomi 1 (A1.2) 5
SX00FX71 Sosiaalipedagogiikka sosionomin toimintaympäristöissä 5
SX00FX73 Asiantuntijaviestintä ja tieteellinen kirjoittaminen 5
SX00FX89 Ammattilaisena sosiaali- ja terveysalalla 5
SX00FX74 Yksilö- ja ryhmänohjaus 5
SX00FY23 Ihmisen kasvu, kehitys ja sosialisaatio 5
SXG25S1-1010
2. LUKUKAUSI: ORIENTAATIO SOSIAALIALAAN JA KORKEAKOULUOPINTOIHIN

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

30
SX00FX90 Kulttuuri, sukupuoli ja seksuaalisuus asiakastyössä 3
SX00FX92 Asiakas- ja potilaslähtöisyys 2
SX00FY26 Sosiaalinen osallisuus ja huono-osaisuus 5
SX00FX75 Sosiaalipedagogiset menetelmät 5
SX00FX76 Hyvinvointiyhteiskunnan perusteet 5
XX00EL11 Suomi 2 (A1.3-A2.1) 5
SX00FX78 Kielitietoiset ja syrjimättömät käytännöt 5
SX00FX79 Työ- ja kieliharjoittelu 1: Sosionomin työ ja asiakkaan arki 5
SXG25S1-1011
3. LUKUKAUSI: SOSIONOMIN AMMATILLISUUDEN KEHITTYMINEN

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 32)

27 - 32
SX00FY28 Lainsäädäntö ja palvelujärjestelmä sosiaalialalla 5
SX00FX95 Digitaaliset palvelut sosiaali- ja terveysalalla 2
SX00EQ85 Työelämän ruotsi 5
SX00FX91 Kansalaisyhteiskunta ja vaikuttaminen 5
SX00FX98 Sosiaalialan etiikka ja työn haasteet 5
SX00FD73 Lastensuojelu 5
SX00FX96 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet 5
SXG25S1-1012
4. LUKUKAUSI: SOSIONOMIN AMMATILLISUUDEN KEHITTYMINEN

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

30
XX00FV31 Metropolia Minno 1 2
XX00FV32 Metropolia Minno 2 3
SX00FX99 Mielenterveys ja riippuvuudet 5
SX00FY00 Vammaisuus ja neuropsykiatriset erityistarpeet 5
SX00EQ83 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan syventävät opinnot 5
SX00FY01 Työ- ja kieliharjoittelu 2: Ammatillinen asiakastyö sosiaalialalla 10
SXG25S1-1013
5. LUKUKAUSI: SYVENTYVÄ SOSIAALIALAN ASIANTUNTIJUUS

XX00FV33 Metropolia Minno 3 5
SX00FY02 Traumat, kriisit ja väkivalta 5
XX00EL75 Opinnäytetyön suunnittelu 5
SX00FY08 Työ- ja kieliharjoittelu 3: Asiakastyö palvelujärjestelmässä 10
SXG25S1-1014
6. LUKUKAUSI: SYVENTYVÄ SOSIAALIALAN ASIANTUNTIJUUS

SX00FY34 Globaalisaatio ja kaupungistuminen 5
XX00EL76 Opinnäytetyön toteutus 5
SX00FX55 Yrittäjyys ja johtaminen sosiaali- ja terveysalalla 5
SX00FD90 Työelämän suomea sosiaalialalla (B1.1 - B2.1) 5
SXG25S1-1015
7. LUKUKAUSI: SYVENTYVÄ SOSIAALIALAN ASIANTUNTIJUUS

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 28)

28
XX00EL77 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 5
SX00FY14 Työ- ja kieliharjoittelu 4: Sosionomin ammatillisuuden kehittyminen 15
SX00FY36 Ammattilaiseksi kehittyminen ja urasuunnittelu 3
SXG25S1-1008
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 20)

0 - 20
Yhteensä 210 70 62 45 23 35 35 32 30 25 20 23 17.5 17.5 17.5 17.5 16 16 15 15 12.5 12.5 10 10 11.5 11.5

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

amk::amk-tutkintojen kieliopinnot

AMK-tutkintoon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakoulusta 1129/2014, 4 §).

Toinen kotimainen kieli (ruotsi)

Ruotsin kielen taito, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.

Työelämän ruotsi

Luokittelemattomat
Orientaatio opintoihin
Sosiaalipedagogiikka sosionomin toimintaympäristöissä
Ammattilaisena sosiaali- ja terveysalalla
Yksilö- ja ryhmänohjaus
Ihmisen kasvu, kehitys ja sosialisaatio
Kulttuuri, sukupuoli ja seksuaalisuus asiakastyössä
Asiakas- ja potilaslähtöisyys
Sosiaalinen osallisuus ja huono-osaisuus
Globaali näkökulma lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin
Sosiaalipedagogiset menetelmät
Hyvinvointiyhteiskunnan perusteet
Kielitietoiset ja syrjimättömät käytännöt
Työ- ja kieliharjoittelu 1: Sosionomin työ ja asiakkaan arki
Lainsäädäntö ja palvelujärjestelmä sosiaalialalla
Digitaaliset palvelut sosiaali- ja terveysalalla
Suomi 3 (A2.1-A2.2)
Kansalaisyhteiskunta ja vaikuttaminen
Sosiaalialan etiikka ja työn haasteet
Lastensuojelu
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet
Metropolia Minno 1
Metropolia Minno 2
Varhaiskasvatustyön perusteet
Mielenterveys ja riippuvuudet
Vammaisuus ja neuropsykiatriset erityistarpeet
Oppiminen varhaislapsuudessa
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan syventävät opinnot
Työ- ja kieliharjoittelu 2: Ammatillinen asiakastyö sosiaalialalla
Metropolia Minno 3
Traumat, kriisit ja väkivalta
Suomi 4 (A2.2-B1.1)
Lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa
Työ- ja kieliharjoittelu 3: Asiakastyö palvelujärjestelmässä
Globaalisaatio ja kaupungistuminen
Lapset ja perheet globaaleissa kaupunkiympäristöissä
Opinnäytetyön toteutus
Yrittäjyys ja johtaminen sosiaali- ja terveysalalla
Pedagoginen toiminta varhaiskasvatuksessa
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Työ- ja kieliharjoittelu 4: Sosionomin ammatillisuuden kehittyminen
Ammattilaiseksi kehittyminen ja urasuunnittelu

RAKENNE AMK-koulutus (A18.12.2014/1129)

Asetuksen 18.12.2014/1129 mukainen rakenne. 2 § Opintojen rakenne Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; 4) opinnäytetyö.

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Suomi 3 (A2.1-A2.2)
Suomi 4 (A2.2-B1.1)

ARENE 2022:: Ammattikorkeakoulujen yhteiset kompetenssit::AMK-tutkinto

Korvaa ”Metropolian yhteiset osaamiset::AMK-koulutus” -jäsentelyn. Heidi Rontu/31.8.2022

Työelämässä toimiminen

Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä
- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan

Suomi 1 (A1.2)
Sosiaalipedagogiikka sosionomin toimintaympäristöissä
Asiantuntijaviestintä ja tieteellinen kirjoittaminen
Ammattilaisena sosiaali- ja terveysalalla
Yksilö- ja ryhmänohjaus
Kulttuuri, sukupuoli ja seksuaalisuus asiakastyössä
Asiakas- ja potilaslähtöisyys
Sosiaalinen osallisuus ja huono-osaisuus
Sosiaalipedagogiset menetelmät
Suomi 2 (A1.3-A2.1)
Kielitietoiset ja syrjimättömät käytännöt
Työ- ja kieliharjoittelu 1: Sosionomin työ ja asiakkaan arki
Lainsäädäntö ja palvelujärjestelmä sosiaalialalla
Digitaaliset palvelut sosiaali- ja terveysalalla
Työelämän ruotsi
Kansalaisyhteiskunta ja vaikuttaminen
Sosiaalialan etiikka ja työn haasteet
Lastensuojelu
Metropolia Minno 2
Varhaiskasvatustyön perusteet
Mielenterveys ja riippuvuudet
Vammaisuus ja neuropsykiatriset erityistarpeet
Oppiminen varhaislapsuudessa
Työ- ja kieliharjoittelu 2: Ammatillinen asiakastyö sosiaalialalla
Metropolia Minno 3
Traumat, kriisit ja väkivalta
Lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa
Opinnäytetyön suunnittelu
Työ- ja kieliharjoittelu 3: Asiakastyö palvelujärjestelmässä
Opinnäytetyön toteutus
Yrittäjyys ja johtaminen sosiaali- ja terveysalalla
Työelämän suomea sosiaalialalla (B1.1 - B2.1)

Sosiaaliala::Sosionomi (AMK)

• Sosiaalialan eettinen osaaminen • Asiakastyön osaaminen • Sosiaalialan palvelujärjestelmäosaaminen • Kriittinen ja osallisuutta edistävä yhteiskuntaosaaminen • Tutkimuksellinen kehittämis- ja innovaatio-osaaminen • Työyhteisö-, johtamis- ja yrittäjyysosaaminen

Työyhteisö-, johtamis- ja yrittäjyysosaaminen

Sosiaaliala::Varhaiskasvatuksen sosionomi

• Eettinen osaaminen varhaiskasvatuksessa • Asiakastyön osaaminen varhaiskasvatuksessa • Verkosto- ja palvelujärjestelmäosaaminen varhaiskasvatuksessa • Kriittinen ja osallisuutta edistävä yhteiskuntaosaaminen varhaiskasvatuksessa • Tutkimuksellinen kehittämis- ja innovaatio-osaaminen varhaiskasvatuksessa • Työyhteisö-, johtamis- ja yrittäjyysosaaminen varhaiskasvatuksessa Elisa Mattila 11.11.2024

Verkosto- ja palvelujärjestelmäosaaminen varhaiskasvatuksessa

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
SXG25S1-1009
1. LUKUKAUSI: ORIENTAATIO SOSIAALIALAAN JA KORKEAKOULUOPINTOIHIN

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 35 )

30 - 35
SX00FX97 Orientaatio opintoihin 5
XX00EL05 Suomi 1 (A1.2) 5
SX00FX71 Sosiaalipedagogiikka sosionomin toimintaympäristöissä 5
SX00FX73 Asiantuntijaviestintä ja tieteellinen kirjoittaminen 5
SX00FX89 Ammattilaisena sosiaali- ja terveysalalla 5
SX00FX74 Yksilö- ja ryhmänohjaus 5
SX00FY23 Ihmisen kasvu, kehitys ja sosialisaatio 5
SXG25S1-1010
2. LUKUKAUSI: ORIENTAATIO SOSIAALIALAAN JA KORKEAKOULUOPINTOIHIN

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30 )

30
SX00FX90 Kulttuuri, sukupuoli ja seksuaalisuus asiakastyössä 3
SX00FX92 Asiakas- ja potilaslähtöisyys 2
SX00FY26 Sosiaalinen osallisuus ja huono-osaisuus 5
SX00FY27 Globaali näkökulma lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin 5
SX00FX75 Sosiaalipedagogiset menetelmät 5
SX00FX76 Hyvinvointiyhteiskunnan perusteet 5
XX00EL11 Suomi 2 (A1.3-A2.1) 5
SX00FX78 Kielitietoiset ja syrjimättömät käytännöt 5
SX00FX79 Työ- ja kieliharjoittelu 1: Sosionomin työ ja asiakkaan arki 5
SXG25S1-1011
3. LUKUKAUSI: SOSIONOMIN AMMATILLISUUDEN KEHITTYMINEN

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 32 )

27 - 32
SX00FY28 Lainsäädäntö ja palvelujärjestelmä sosiaalialalla 5
SX00FX95 Digitaaliset palvelut sosiaali- ja terveysalalla 2
XX00EL30 Suomi 3 (A2.1-A2.2) 5
SX00EQ85 Työelämän ruotsi 5
SX00FX91 Kansalaisyhteiskunta ja vaikuttaminen 5
SX00FX98 Sosiaalialan etiikka ja työn haasteet 5
SX00FD73 Lastensuojelu 5
SX00FX96 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet 5
SXG25S1-1012
4. LUKUKAUSI: SOSIONOMIN AMMATILLISUUDEN KEHITTYMINEN

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30 )

30
XX00FV31 Metropolia Minno 1 2
XX00FV32 Metropolia Minno 2 3
SX00FY29 Varhaiskasvatustyön perusteet 5
SX00FX99 Mielenterveys ja riippuvuudet 5
SX00FY00 Vammaisuus ja neuropsykiatriset erityistarpeet 5
SX00FY30 Oppiminen varhaislapsuudessa 5
SX00EQ83 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan syventävät opinnot 5
SX00FY01 Työ- ja kieliharjoittelu 2: Ammatillinen asiakastyö sosiaalialalla 10
SXG25S1-1013
5. LUKUKAUSI: SYVENTYVÄ SOSIAALIALAN ASIANTUNTIJUUS

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30 )

30
XX00FV33 Metropolia Minno 3 5
SX00FY02 Traumat, kriisit ja väkivalta 5
XX00EN47 Suomi 4 (A2.2-B1.1) 5
SX00FY33 Lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa 5
XX00EL75 Opinnäytetyön suunnittelu 5
SX00FY08 Työ- ja kieliharjoittelu 3: Asiakastyö palvelujärjestelmässä 10
SXG25S1-1014
6. LUKUKAUSI: SYVENTYVÄ SOSIAALIALAN ASIANTUNTIJUUS

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30 )

30
SX00FY34 Globaalisaatio ja kaupungistuminen 5
SX00FY22 Lapset ja perheet globaaleissa kaupunkiympäristöissä 5
XX00EL76 Opinnäytetyön toteutus 5
SX00FX55 Yrittäjyys ja johtaminen sosiaali- ja terveysalalla 5
SX00FD90 Työelämän suomea sosiaalialalla (B1.1 - B2.1) 5
SXG25S1-1016
Työelämäosaamisen profiloitumisopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5 )

5
SXG25S1-1015
7. LUKUKAUSI: SYVENTYVÄ SOSIAALIALAN ASIANTUNTIJUUS

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 28 )

28
SX00FY25 Pedagoginen toiminta varhaiskasvatuksessa 5
XX00EL77 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 5
SX00FY14 Työ- ja kieliharjoittelu 4: Sosionomin ammatillisuuden kehittyminen 15
SX00FY36 Ammattilaiseksi kehittyminen ja urasuunnittelu 3
SXG25S1-1008
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 20 )

0 - 20
Siirry alkuun