Populaarimusiikki-workshop ja -ensembleLaajuus (5 op)
Opintojakson tunnus: KX00DL33
Opintojakson perustiedot
- Laajuus
- 5 op
- Opetuskieli
- suomi
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia osana yhtyettä ja on saanut yhteissoitto- ja/tai laulukokemusta sekä kokemusta ammattimaisista harjoitusprosesseista, esiintymiskäytännöistä ja studiotyöskentelyn perusteista. Opiskelija hallitsee populaarimusiikin eri tyylisuuntia hahmottaen oman roolinsa yhtyeessä sekä säestäjänä että solistina. Opiskelija osaa soittaa/laulaa ulkoa instrumentillaan populaarimusiikin perusohjelmistoa eri aikakausilta. Hän osaa kantaa vastuuta ryhmän jäsenenä. Opiskelija kehittää vuorovaikutustaitojaan, osaa reflektoida omaa ja toisten työskentelyä, sekä ilmaista itseään suullisesti ja kirjallisesti. Opiskelija osaa tuottaa ja tulkita nuottikuvaa.
Sisältö
Tavoitteiden mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn arvosanan saadakseen opiskelija
- on osallistunut opetukseen sovitusti
- on suorittanut sovitut tehtävät
- kykenee myös itsenäiseen työskentelyyn ohjelmiston harjoittelemisessa
- on omaksunut esitettävän ohjelmiston riittävän hyvin, esim. tarvittaessa kykenee esittämään sen ulkomuistista
- osaa toimia osana yhtyettä ja viestiä omia musiikillisia näkemyksiään
- osaa käyttää instrumentilleen luonteenomaisia ja valitulle ohjelmistolle tyypillisiä ilmaisutapoja
- opiskelija kykenee esiintymiseen ja kommunikointiin yhtyeen ja yleisön kanssa
- ymmärtää oman roolinsa yhtyeessä ja osaa viestiä omia musiikillisia näkemyksiään