Siirry suoraan sisältöön

Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen: kuokl.S0209S6

Opetussuunitelman tunnus: S0210S6

Laajuus
90 op
Kesto
1.5 vuotta (90 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2010
Opetuskieli
suomi

Kuvaus

Kehittäminen ja johtaminen -koulutusohjelman taustat ja tavoitteet
Kansainvälistyminen ja teknologian kehittyminen ovat keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat palvelujen kehittymiseen ja kehittämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Vaikutus hyvinvointipalveluihin on pitkälti välillistä. Globalisaatio vaikuttaa kansainvälisen kilpailun lisääntymiseen ja samalla kykyyn tuottaa hyvinvointipalveluja. Paineet terveydenhuollon toimien tehostamiseen teknologian avulla ovat nousseet, ja on odotettavissa että tietotekniikkaa hyödynnetään tulevaisuudessa merkittävästi enemmän kuin nykyisin. On odotettavissa myös, että eri toimialat lähentyvät toisiaan. Palveluyritykset toimivat usein eri alojen rajapinnassa, ja tulevaisuudessa alojen rinnakkaiskehitys korostuu entisestään. Väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen muuttuminen epäedulliseen suuntaan vaikuttaa voimakkaasti palvelujen tarpeeseen ja niiden järjestämiseen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen lähtökohtana on asiakaslähtöisyys, asiakkaiden tarpeet ja niiden tunnistaminen. Asiakkaiden asiantuntijuus ja tietämys (mm. sairauksista, hoito- ja palvelumuodoista) on lisääntynyt, ja samalla ovat vaatimukset palveluja kohtaan kasvaneet. Tiedon saanti ja sen välittäminen internetin ja uusien teknologiavälineiden avulla on muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan palvelujen olemusta nopeasti. Kansalaiset ilmeisesti ottavat tulevaisuudessa yhä enemmän kantaa hoitoihinsa, hyväksyttiinpä se hyvinvointipalvelujen lähtökohdaksi tai ei. Toisaalta kansalaisten ja yhteisön omavastuu hoidosta tulee kasvamaan.

Paitsi teknologian kehittyminen, myös tiedon nopea uusiutuminen näkyy työssä. Hoitokäytännöt ja diagnostiset menetelmät kehittyvät niin nopeasti, että alasta riippuen niiden voidaan sanoa uusiutuvan kokonaan 5-10 vuodessa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivalta asiantuntijalta odotetaan uudenlaista osaamista ja kykyä muutokseen. Osaaminen onkin työpaikkojen keskeistä pääomaa. On tärkeää luoda olosuhteet, joissa henkilöt sitoutuvat työhönsä ja käyttävät osaamistaan oman työpaikkansa hyväksi.


Kehittäminen ja johtaminen -koulutusohjelman kompetenssit
Koulutusohjelmassa tavoitteena olevat kompetenssit ja osaaminen:

- Tiedon hankinta-, analysointi- ja uuden tiedon
tuottamisen osaaminen
- Kehittämistyön menetelmien hallinta
- Strategisen johtamisen ja ennakoinnin taidot
- Asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen ja
asiakasprosessien kokonaisuuden hallinta
- Taloushallinnon perusteiden ja
markkinatilanteen tuntemus, palvelujen
kilpailutusosaaminen
- Työhyvinvointia tukevan johtamisen osaaminen
- Osaamisen johtamisen taidot
- Itsensä johtaminen ja oman johtamistavan
tunnistamisen taidot
- Viestintä ja vuorovaikutustaidot
- Eettisen johtamisen taidot
-


Yhteystiedot:
Kuokkanen Liisa
Sosiaali- ja terveysala, ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot
PL 4030, (Tukholmankatu 10)

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Opetussuunnitelma on käsitelty neuvottelukunnassa ja siellä hyväksytty 03.02.09 ja 12.10.09.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2010-2011 2011-2012 Syksy 2010 Kevät 2011 Syksy 2011 1. / 2010 2. / 2010 3. / 2011 4. / 2011 1. / 2011 2. / 2011
S0210S6-1000
Syventävät ammattiopinnot

(Valitaan kaikki )

55
S0210S6-1003
Tiedon hankinta- ja analysointiopinnot

(Valitaan kaikki )

15
S0200AA23 Orientoivat opinnot 3
S0200AA24 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 3
S0200AA25 Määrälliset menetelmät 5
S0200AA26 Laadulliset ja toiminnalliset menetelmät 4
S0210S6-1004
Organisaation toiminta, strategiat ja innovatiivisuus

(Valitaan kaikki )

20
S0200AA27 Johtamisen tieto- ja teoriaperusta 3
S0200AA28 Strateginen johtaminen ja ennakointi 4
S0200AA29 Projektin johtaminen ja hallinnointi 3
S0200AA30 Asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen ja asiakasprosessin kokonaisuuden hallinta 5
S0200AA31 Taloushallinto ja markkinatuntemus 5
S0210S6-1005
Henkilöstöjohtaminen

(Valitaan kaikki )

15
S0200AA32 Osaamisen johtaminen 3
S0200AA33 Työhyvinvointia tukeva johtaminen 5
S0200AA34 Itsensä johtaminen 3
S0200AA35 Viestintä ja vuorovaikutustaidot 4
S0210S6-1006
Johtamisosaamisen syventäminen

(Valitaan kaikki )

5
S0200AA36 Johtamisosaamisen syventäminen 5
S0210S6-1001
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan kaikki )

5
_S0200AA99 Vapaasti valittavat opinnot 5
S0210S6-1002
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

30
S0210S6-1007
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

30
S0200AA37 Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu 10
S0200AA38 Opinnäytetyön toteutus 10
S0200AA39 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 10
Yhteensä 90 64 26 33 31 26 17.8 15.3 16.8 14.3 13 13

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen::kompetenssit

Asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen ja asiakasprosessien kokonaisuuden hallinta
Asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen ja asiakasprosessin kokonaisuuden hallinta
Johtamisosaamisen syventäminen
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Eettisen johtamisen taidot
Johtamisosaamisen syventäminen
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Itsensä johtaminen ja oman johtamistavan tunnistamisen taidot
Itsensä johtaminen
Johtamisosaamisen syventäminen
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Osaamisen johtamisen taidot
Osaamisen johtaminen
Johtamisosaamisen syventäminen
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Strategisen johtamisen ja ennakoinnin taidot
Johtamisen tieto- ja teoriaperusta
Strateginen johtaminen ja ennakointi
Projektin johtaminen ja hallinnointi
Johtamisosaamisen syventäminen
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Taloushallinnon perusteiden ja markkinatilanteen tuntemus, tuotteistamisen ja palvelujen kilpailutuksen osaaminen
Taloushallinto ja markkinatuntemus
Johtamisosaamisen syventäminen
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Tiedon hankinta-, analysointi- ja uuden tiedon tuottamisen osaaminen
Orientoivat opinnot
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Tutkimus- ja kehittämistyön menetelmien hallinta
Määrälliset menetelmät
Laadulliset ja toiminnalliset menetelmät
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Työhyvinvointia tukevan johtamisen osaaminen
Työhyvinvointia tukeva johtaminen
Johtamisosaamisen syventäminen
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Viestintä ja vuorovaikutustaidot
Orientoivat opinnot
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Viestintä ja vuorovaikutustaidot
Johtamisosaamisen syventäminen
Vapaasti valittavat opinnot
Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte
Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
S0210S6-1000
Syventävät ammattiopinnot

(Valitaan kaikki )

55
S0210S6-1003
Tiedon hankinta- ja analysointiopinnot

(Valitaan kaikki )

15
S0200AA23 Orientoivat opinnot 3
S0200AA24 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 3
S0200AA25 Määrälliset menetelmät 5
S0200AA26 Laadulliset ja toiminnalliset menetelmät 4
S0210S6-1004
Organisaation toiminta, strategiat ja innovatiivisuus

(Valitaan kaikki )

20
S0200AA27 Johtamisen tieto- ja teoriaperusta 3
S0200AA28 Strateginen johtaminen ja ennakointi 4
S0200AA29 Projektin johtaminen ja hallinnointi 3
S0200AA30 Asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen ja asiakasprosessin kokonaisuuden hallinta 5
S0200AA31 Taloushallinto ja markkinatuntemus 5
S0210S6-1005
Henkilöstöjohtaminen

(Valitaan kaikki )

15
S0200AA32 Osaamisen johtaminen 3
S0200AA33 Työhyvinvointia tukeva johtaminen 5
S0200AA34 Itsensä johtaminen 3
S0200AA35 Viestintä ja vuorovaikutustaidot 4
S0210S6-1006
Johtamisosaamisen syventäminen

(Valitaan kaikki )

5
S0200AA36 Johtamisosaamisen syventäminen 5
S0210S6-1001
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan kaikki )

5
_S0200AA99 Vapaasti valittavat opinnot 5
S0210S6-1002
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

30
S0210S6-1007
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

30
S0200AA37 Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu 10
S0200AA38 Opinnäytetyön toteutus 10
S0200AA39 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 10
Siirry alkuun