Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Harjoittelu ja työelämäyhteistyö
Opinnoista noin puolet on harjoittelua joko kliinisessä hoito- ja kätilötyössä tai muussa yhteydessä.
Myös muissa kuin harjoitteluun liittyvissä opintojaksoissa tehdään työelämäyhteistyötä
Tutkintovaatimukset ja asetukset
Tutkintovaatimukset ja asetukset on kuvattu Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkintosäännössä.
https://www.metropolia.fi/haku/yleista-tietoa-opiskelusta/saannot/
Jatko-opinnot
Tutkinto antaa hakukelpoisuuden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai maisteriopintoihin yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen erityisperiaatteet
Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan. Katso Metropolian yleiset AHOT-ohjeet.
Tutkinnon profiili
Kätilötutkinnon profiili on seksuaali- ja lisääntymisterveyden asiantuntija. Katso tutkinnon yleinen kuvaus tutkinto-ohjelman internet-sivuilta:
http://www.metropolia.fi/haku/koulutustarjonta-nuoret-sosiaali-ja-terveysala/hoitotyo-katilo/
Kätilön tutkinto on kaksoistutkinto, jossa opiskelija suorittaa sekä sairaanhoitajan että kätilön ammattikorkeakoulututkinnon.
Korkeakoulusta valmistuvien työprofiilit
Kätilöt työskentelevät sairaaloissa synnytys- ja naistentautien osastoilla ja poliklinikoilla, perusterveydenhuollossa, järjestöissä, erilaisissa koulutus- ja projektitehtävissä sekä itsenäisinä yrittäjinä.
Keskeiset oppimistulokset
Metropolia valmistaa kätilöitä, joilla on vahva seksuaali- ja lisääntymisterveyden osaaminen.
Tutkinto antaa valmiudet toimia seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen sekä naistentautien hoitotyön asiantuntijana naisen ja perheen elämänkulun eri vaiheissa.
Kätilö toimii asiantuntijana perhesuunnittelussa, raskaana olevan, synnyttävän ja synnyttäneen naisen, terveen vastasyntyneen ja perheen kätilötyössä sekä naistentautien hoitotyössä.
Tämän lisäksi valmistuvalla kätilöllä on vahva sairaanhoidollinen osaaminen.
Keskeiset oppimistulokset on kuvattu tarkemmin opetussuunnitelmassa.
Valmistuminen
Opintojen suorittaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.
Opiskelija on saavuttanut koulutusohjelman pakollisessa vieraassa kielessä sellaisen suullisen ja kirjallisen taidon, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen (Asetus 352/2003, §8). Hän on osoittanut sellaista ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa, joka vastaa lain (424/2003, 6§) julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavaa ruotsin kielen taitoa kaksikielisessä viranomaisessa arvosanalla tyydyttävä /hyvä, julkishallinnossa käytössä olevalla arviointiasteikolla hyvä/tyydyttävä.
Opiskelija on saanut koulusivistyksensä suomen kielellä, suorittanut opinnäytetyöhön sisältyvän kypsyysnäytteen suomen kielellä.
Koulutus täyttää terveydenhuollon ammattihenkilöstöä koskevan lain (559/1994 ja 1200/2007) ja asetuksen (564/1994) sekä neuvoston direktiivien 89/594/ETY, 89/595/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2013/55/EU artiklat 31 ja 40 (sisältäen neuvoston direktiivit 89/48/ETY, 77/452/ETY, 77/453/ETY, 80/154/ETY, 80/155/ETY) ja 2001/19/EY koulutukselle asettamat vaatimukset. Koulutus on noudattanut Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2013/55/EU, artikla 11, taso d. Opetussuunnitelmaan on kuulunut harjoittelua 135 opintopistettä.
Tutkinnon taso
Ammattikorkeakoulututkinto
Opiskelijavaihto
Opintojen aikana on mahdollisuus hakea kansainväliseen opiskelijavaihtoon sekä harjoitteluun ulkomaille.
Erityispääsyvaatimukset
Päivätoteutuksen pääsyvaatimuksena ovat ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset
Monimuotototeutuksen pääsyvatimuksena on aikaisempi sairaanhoitajan tutkinto.
Opintosuorituksia ja arviointia koskevat säännöt
Opintosuoritusten ja arvioinnin kriteerit löytyvät opintojaksojen toteutussuunnitelmista ks. http://opinto-opas-ops.metropolia.fi/ Opintojakson opettaja on vastuussa arvioinnista. Opiskelijoille kerrotaan opintojakson alussa opintojakson suoritus- ja arviointitavat.
Tämän lisäksi edellytetään Ammattipätevyysdirektiivin 2013/55/EU liitteen V mukaisten määrällisten direktiivien täyttymistä opintojen aikana.
Opintojen toteuttaminen
Päivätoteutuksen opinnot 270 op toteutuvat kokopäiväopintoina.
Monimuotototeutuksen opinnot 120 op toteutuvat monimuoto-opintoina siten, että lähiopetuspäiviä on kolmena päivänä viikossa.
Tutkinto-ohjelman vastaava
Osaamisaluepäällikkö
Päivi Haarala
Paivi.Haarala[at]metropolia.fi
+358 40 334 0923
Tutkintovastaava
Heli Kondelin
heli.kondelin[at]metropolia.fi
+358 40 630 1262
Kätilötyö
Ilmoittautumisaika
21.08.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 30
Tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Satu Mattila
- Aino Vuorijärvi
Vastuuhenkilö
Satu Mattila
Tavoitteet
Opiskelija osaa kirjoittaa opinnäytetyönsä tieteellisen kirjoittamisen käytäntöjä soveltaen. Hän osaa muokata ja jakaa tietoa asiantuntijayhteisölleen ja sen kohderyhmille. Opiskelija osaa hyödyntää saamaansa palautetta sekä pystyy arvioimaan ja kehittämään kirjoittamisprosessiaan.
Sisältö
Opinnäytetyön kirjoittamisen prosessi yksin ja yhdessä
Opinnäytetyötekstin rakenne
Opinnäytetyötekstin osien laatiminen: tiivistelmä, otsikot, johdanto, tietoperusta, tulokset ja tuotokset, pohdinta
Referointi: oman ja muilta lainatun tiedon erottaminen
Lähdemerkinnät: tekstiviite ja lähdeluettelo
Kirjoittamisen työkaluja: esim. oikolukuohjelma, sähköiset sanakirjat, ammattisanastot
Oman tekstin muokkaaminen julkaisukuntoon
Aika ja paikka
Jakso toteutuu opiskelijoiden toiveesta kokonaan lähiopetuksena MP:ssa, digitilassa.
Moodle-työtila on käytössä.
Oppimateriaalit
Omaan opinnäytetyöprosessiin liittyvä kirjallisuus ja jakson Moodle-työtilan materiaalit suosituksineen.
Opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, oman opinnäytetyötekstin ohjattu työstäminen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Sisällön jaksotus
Jaksolla käydään läpi opinnäytetyön prosessi ideoinnista kypsyysnäytteseen.
Erillnen ohjelma osallistujille jakson Moodle-työtilassa. Toteutusaika 11.9. - 13.11.2023.
Lisätietoja opiskelijoille
Jakson opetuskieli on suomi. Oma opinnäytetyö täytyy olla aloitettuna jakson alkaessa.
Perustellusta syystä jaksolta voi olla poissa korkeintaan kaksi kertaa.
Ohjelma vahvistetaan ensimmäisellä tapaamiskerralla ma 11.9., siksi osallistuminen on välttämätöntä.
Jakso sopii parhaiten opinnäytetyön kirjoittamiseen tukea tarvitseville.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Jakson hyväksytty suoritus edellyttää oppimateriaaliin perehtymistä ja ohjattujen oppimistehtävien hyväksytyn suorittamisen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioidaan omasta opinnäytteestä valitun tekstinosuuden perusteella. Hyväksyntä edellyttää myös aktiivista osallistumista tapaamiskerroille.
Esitietovaatimukset
Tietoteknikka ja viestintä -opintojakson (3 op) hyväksytty suoritus. Mikäli opiskelijan äidinkieli on muu kuin suomi, edellytyksenä on myös opintojakson Suomi toisena kielenä: työelämän suomi (3 op) suorittaminen tai vastaava taitotaso (vähintään eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2.1).
Opinnäytetyöprosessi tulee olla aloitettuna.
Lisätiedot
Opintojakso on tarkoitettu suomenkielistä opinnäytetyötä (AMK) tekeville, jotka haluavat tukea opinnäytetyötekstin kirjoittamiseen prosessinsa eri vaiheissa. Etenemistapansa vuoksi jakso soveltuu hyvin opiskelijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi tai jotka kaipaavat lukemis- ja kirjoittamisprosessiinsa erityistukea.
Jaksolla työstetään omaa opinnäytetyötekstiä.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
15.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelma
- Fysioterapian tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Osteopatian tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma
- Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
- Optometrian tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Satu Mattila
- Aino Vuorijärvi
Vastuuhenkilö
Satu Mattila
Tavoitteet
Opiskelija osaa kirjoittaa opinnäytetyönsä tieteellisen kirjoittamisen käytäntöjä soveltaen. Hän osaa muokata ja jakaa tietoa asiantuntijayhteisölleen ja sen kohderyhmille. Opiskelija osaa hyödyntää saamaansa palautetta sekä pystyy arvioimaan ja kehittämään kirjoittamisprosessiaan.
Sisältö
Opinnäytetyön kirjoittamisen prosessi yksin ja yhdessä
Opinnäytetyötekstin rakenne
Opinnäytetyötekstin osien laatiminen: tiivistelmä, otsikot, johdanto, tietoperusta, tulokset ja tuotokset, pohdinta
Referointi: oman ja muilta lainatun tiedon erottaminen
Lähdemerkinnät: tekstiviite ja lähdeluettelo
Kirjoittamisen työkaluja: esim. oikolukuohjelma, sähköiset sanakirjat, ammattisanastot
Oman tekstin muokkaaminen julkaisukuntoon
Aika ja paikka
Sovitaan ensimmäisellä tapaamiskerralla.
Oppimateriaalit
Opettajien laatima materiaali Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Luennointi, opetus, opiskelijoiden itsenäinen työ opinnäytteen edistämiseksi.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso sopii opiskelijalle, joka on jo aloittanut opinnäytetyön tekemisen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Jakson hyväksytty suoritus edellyttää oppimateriaaliin perehtymistä ja ohjattujen oppimistehtävien hyväksytyn suorittamisen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan opiskelijan valitseman opinnäytetyön osan perusteella.
Esitietovaatimukset
Tietoteknikka ja viestintä -opintojakson (3 op) hyväksytty suoritus. Mikäli opiskelijan äidinkieli on muu kuin suomi, edellytyksenä on myös opintojakson Suomi toisena kielenä: työelämän suomi (3 op) suorittaminen tai vastaava taitotaso (vähintään eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2.1).
Opinnäytetyöprosessi tulee olla aloitettuna.
Lisätiedot
Opintojakso on tarkoitettu suomenkielistä opinnäytetyötä (AMK) tekeville, jotka haluavat tukea opinnäytetyötekstin kirjoittamiseen prosessinsa eri vaiheissa. Etenemistapansa vuoksi jakso soveltuu hyvin opiskelijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi tai jotka kaipaavat lukemis- ja kirjoittamisprosessiinsa erityistukea.
Jaksolla työstetään omaa opinnäytetyötekstiä.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 30.11.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Niina Suni
Opiskelijaryhmät
-
SXL23S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
-
SXQ23S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXK23S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Toteutus alkaa 21.8.2023 ja päättyy 15.12.2023. Kyseessä on verkkototeutus, non-stop aloitus mahdollinen koko toteutuksen ajan. Voit kysyä lisätietoja vastuuopettajalta; katariina.palli@metropolia.fi
Oppimateriaalit
Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Luentotallenteet
Anatomian vapaaehtoiset tehtävät. Tehtäviä ei tarvitse palauttaa.
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Sähköiset e-tentit, kolme erillistä (anatomia ja fysiologia, patofysiologia sekä tuki- ja liikuntaelimistö)
Huomioi, että verkko-toteutus ei sisällä lähiopetusta.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kaikki e-tentit ovat auki koko toteutuksen ajan.Tentit löytyvät toteutuksen moodle työtilasta.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssiorientaatio tallenteesta, jonka löydät tallenteena toteutuksen moodle työtilan etusivulta. Orientaation kuunteleminen on erityisen tärkeää tällä toteutuksella.
Tenttien ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan s-postin välityksellä (katariina.palli@metropolia.fi)
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lähiopetuspainotteiset toteutukset. Lisätietoja näistä voi kysyä kurssin vastuuopettajalta (Katariina Pälli tai Niina Suni) tai uraohjaajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Toteutuksen kurssiorientaatio löytyy tallenteena moodle työtilan etusivulta.
Toteutuksen moodle työtila: avautuu 21.8.2023.
Voit kirjautua toteutuksen moodle työtilaan kurssi-ilmoittatumisen tehtyäsi. Saat lisäohjeet moodle työtilaan kirjautumisesta tehtyäsi kurssi-ilmoittautumisen.
Huomioi, että kurssi-ilmoittautuminen ja moodleen kirjautuminen ovat kaksi eri asiaa ja ne ovat opiskelijan vastuulla.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.
Huomioi, että verkko-toteutus ei sisällä lähiopetusta.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
E-tentit tulee olla suoritettuna toteutuksen päättymispäivään mennessä 15.12.2023, klo 20.00.
Käyttämättä jääneitä e-tenttejä ei voi tehdä takautuvasti toteutuksen päättymisen jälkeen.
Arvosanan korottaminen ei ole mahdollista tällä toteutuksella.
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 20.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Niina Suni
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Niina Suni
Opiskelijaryhmät
-
SXL23S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXQ23S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
30.8.2023 - 18.10.2023, AFT tentti sulkeutuu 5.11.2023.
Metropolia AMK, Myllypuron kampus.
Moodle työtila:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (SXL23S1, SXQ23S1)
https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=7834
Työtila-avain:
käte23S1
Oppimateriaalit
Sand et. al. Ihminen, fysiologia ja anatomia. SanomaPro. Tai vastaava oppikirja. Opettaja suosittelee myös lähihoitajien anatomian ja fysiologian kirjojen käyttöä. Katso Moodle!
Lehtonen ja Karttunen. Mikä vaivaa? tautiopin perusteet. Edita. Soveltuvin osin. Moodlessa.
Opiskelumonisteet: anatomian tehtävät ja patofysiologian moniste Moodlessa
Opettjan tallenteet ja muu opettajan jakama materiaali ja inernetlinkit Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Itsenäinen opiskelu kirjojen ja Moodlen materiaalien avulla (opettajan tallenteet, anatomian täytettävät tehtävät, patofysiologian moniste sekä muu materiaali), lähiluennot ja opiskelu anatomisten mallien avulla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit 3 kpl: 16 min, 20 min ja 40 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjatentti, verkkototeutus (täysin itsenäisiä, vaativat opiskelijalta itsekuria ja hyviä opiskelutaitoja).
Hyväksilukeminen, sovitaan Urapolkuohjaajan kanssa todistamalla aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelijalla täytyy olla AMK tai yliopistotatasoinen suoritus jossa on vastaavat sisällöt sekä vähintään sama laajuus (Patofysiologia 1 op ja AFY 4 op).
Pedagoginen ratkaisu osittaisesta hyväksilukemisesta: prosessi aloitetaan Urapolkuohjaajan kanssa ja toteutetaan aineopettajan puolesta. Opiskelija todistaa aiemmin hankitun osaamisensa. Opiskelija voi saada vain joko koko patofysiologian tai koko anatomian ja fysiologian hyväksiluettua, yksilöllistä raatälöintiä ei tehdä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtunnit 5op = 135 tuntia. Enintään 50 h lähiopiskelua luokissa: orientaatio, luennot ja laboraatiot. Vähintään
85 h itsenäistä opiskelua (pienryhmissä) Moodlessa annetun materiaalin ja kirjallisuuden avulla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija valmistautuu lähiopetukseen opiskelemalla aihepiiriä etukäteen (flipped learning). Lähiopetukseen ja anatomian malliopiskelutunteihin osallistuminen on pakollista. Poissaolo anatomisten mallien opiskelutunnilta korvataan rästikerroilla.
Luokkaopetusta ei striimata.
Ilmoittautuminen tähän opintojaksoon on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentit Moodlessa.
Pato-tentit aikavälillä 21.9. - 5.10.
Luulihastentit aikavälillä 28.9.-15.10.
Anatomian ja fysiologian tentit aikavälillä 20.10.-5.11.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
11.09.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Niina Suni
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP23STERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2023
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
6.9..2023 - 22.11.2023, AFT tentti sulkeutuu 10.12.2023.
Metropolia AMK, Myllypuron kampus.
Moodle työtila:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia S2023 (terveysap)
https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=720§ion=0
Työtila-avain:
ApS2023
Oppimateriaalit
Sand et. al. Ihminen, fysiologia ja anatomia. SanomaPro. Tai vastaava oppikirja. Opettaja suosittelee myös lähihoitajien anatomian ja fysiologian kirjojen käyttöä. Katso Moodle!
Lehtonen ja Karttunen. Mikä vaivaa? tautiopin perusteet. Edita. Soveltuvin osin. Moodlessa.
Opiskelumonisteet: anatomian tehtävät ja patofysiologian moniste Moodlessa
Opettjan tallenteet ja muu opettajan jakama materiaali ja inernetlinkit Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Itsenäinen opiskelu kirjojen ja Moodlen materiaalien avulla (opettajan tallenteet, anatomian täytettävät tehtävät, patofysiologian moniste sekä muu materiaali), lähiluennot ja opiskelu anatomisten mallien avulla.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tentit 3 kpl: 24 min, 30 min ja 60 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit 3 kpl: 24 min, 30 min ja 60 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjatentti, verkkototeutus (täysin itsenäisiä, vaativat opiskelijalta itsekuria ja hyviä opiskelutaitoja).
Hyväksilukeminen, sovitaan Urapolkuohjaajan kanssa todistamalla aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelijalla täytyy olla AMK tai yliopistotatasoinen suoritus jossa on vastaavat sisällöt sekä vähintään sama laajuus (Patofysiologia 1 op ja AFY 4 op).
Pedagoginen ratkaisu osittaisesta hyväksilukemisesta: prosessi aloitetaan Urapolkuohjaajan kanssa ja toteutetaan aineopettajan puolesta. Opiskelija todistaa aiemmin hankitun osaamisensa. Opiskelija voi saada vain joko koko patofysiologian tai koko anatomian ja fysiologian hyväksiluettua, yksilöllistä raatälöintiä ei tehd
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtunnit 5op = 135 tuntia. Enintään 50 h lähiopiskelua luokissa: orientaatio, luennot ja laboraatiot. Vähintään
85 h itsenäistä opiskelua (pienryhmissä) Moodlessa annetun materiaalin ja kirjallisuuden avulla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija valmistautuu lähiopetukseen opiskelemalla aihepiiriä etukäteen (flipped learning) ja osallistuu oppitunneille..
Luokkaopetusta ei striimata.
Ilmoittautuminen tähän opintojaksoon on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentit Moodlessa.
Pato-tentit aikavälillä 21.10. - 5.11. Arviointi 0-5
Luulihastentit aikavälillä 4.11.-19.11. Arviointi hyv-hyl
Anatomian ja fysiologian tentit aikavälillä 25.11.-10.12.Arviointi 0-5
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 29.02.2024
Ajoitus
05.02.2024 - 10.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 36
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP24KTERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2024
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Kevät 2024 Myllypuron kampus
Tarkempi aikataulu selviää kurssin orientaatiossa.
Orientaatio on pakollinen.
Oppimateriaalit
Kertaavat luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Lähiluennot (Lähitoteutuksella opetukseen osallistutaan, luentoja ei striimata)
Anatomian tehtävät moodlessa (suositeltavia, ei pakollisia)
Luentotallenteet kertaamisen tueksi
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Anatomian ja fysiologian e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan
Patofysiologian e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tuki- ja liikuntaelimistön e-tentti kevään 2024 toteutuksen ajoituksen mukaan.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssin orientaatiossa, joka on pakollinen.
Uusintatentti mahdollisuutta ei ole, koska opiskelijalla on e-tenteistä kolme yrityskertaa.
Opintojakson osien arvosanoja ei voi yrittää korottaa, koska kaikkia osia saa tenttiä kolme kertaa.
Ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan, Katariina Pälliin.
Kaikille toteutuksen osallistujille myönnetään automaattisesti lisäaika tentteihin.Lukitodistuksia ei tarvitse toimittaa.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Lähipainoitteisen toteutuksen opetuksiin ei voi osallistua etäyhteydellä. Lähiopetukseen osallistutaan.
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 31.01.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Niina Suni
Vastuuhenkilö
Niina Suni
Opiskelijaryhmät
-
SXQ24K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL24K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
9.1.- 18.5.2024, AFT tentti sulkeutuu 18.5.2024.
Metropolia AMK, Myllypuron kampus.
Moodle työtila:
Anatomia, fysiologia ja patofysiologia (SXL24K1, SXQ24K1)
https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=7834
Työtila-avain:
SXQ24K1,SXL24K1
Oppimateriaalit
Sand et. al. Ihminen, fysiologia ja anatomia. SanomaPro. Tai vastaava oppikirja. Opettaja suosittelee myös lähihoitajien anatomian ja fysiologian kirjojen käyttöä. Katso Moodle!
Lehtonen ja Karttunen. Mikä vaivaa? tautiopin perusteet. Edita. Soveltuvin osin, on Moodlessa.
Opiskelumonisteet: anatomian tehtävät ja patofysiologian moniste Moodlessa
Opettjan tallenteet ja muu opettajan jakama materiaali ja inernetlinkit Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Lähiluennot ja opiskelu anatomisten mallien avulla. Itsenäinen opiskelu kirjojen ja Moodlen materiaalien avulla (opettajan tallenteet, anatomian täytettävät tehtävät, patofysiologian moniste sekä muu materiaali).
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit 3 kpl: 16 min, 20 min ja 40 min suoritetaan 3 kertaa niiden aukioloajan sisällä (kts Moodle). Moodlessa suoritetaan siis tentit ja mahdolliset uusintakokeet tai korotuskokeet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kirjatentti, verkkototeutus (täysin itsenäisiä, vaativat opiskelijalta itsekuria ja hyviä opiskelutaitoja).
Hyväksilukeminen, sovitaan Urapolkuohjaajan kanssa todistamalla aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelijalla täytyy olla AMK tai yliopistotatasoinen suoritus jossa on vastaavat sisällöt sekä vähintään sama laajuus (Patofysiologia 1 op ja AFY 4 op).
Pedagoginen ratkaisu osittaisesta hyväksilukemisesta: prosessi aloitetaan Urapolkuohjaajan kanssa ja toteutetaan aineopettajan puolesta. Opiskelija todistaa aiemmin hankitun osaamisensa. Opiskelija voi saada vain joko koko patofysiologian tai koko anatomian ja fysiologian hyväksiluettua, yksilöllistä raatälöintiä ei tehdä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtunnit 5op = 135 tuntia. Enintään 50 h lähiopiskelua luokissa: orientaatio, luennot ja laboraatiot. Vähintään 85 h itsenäistä opiskelua (suosittelen pienryhmissä) Moodlessa annetun materiaalin ja kirjallisuuden avulla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija valmistautuu lähiopetukseen opiskelemalla aihepiiriä etukäteen (flipped learning). Lähiopetukseen ja anatomian malliopiskelutunteihin osallistuminen on pakollista. Poissaolo anatomisten mallien opiskelutunnilta korvataan opettaja antaa ohjeet.
Luokkaopetusta ei striimata.
Ilmoittautuminen tähän opintojaksoon on sitova.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentit Moodlessa.
Pato-tentit aikavälillä
Luulihastentit aikavälillä
Anatomian ja fysiologian tentit aikavälillä
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 12.05.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 80
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katariina Pälli
Vastuuhenkilö
Katariina Pälli
Opiskelijaryhmät
-
SXQ24K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL24K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXK24K2Ensihoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXO24K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO24K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO24K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää kudosten perustyypit
- tunnistaa elimistön keskeiset tieteelliset termit
- hallitsee ihmiselimistön perusrakenteen ja toiminnan
- ymmärtää elimistön säätelytekijöiden periaatteet
- ymmärtää solutasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä muutoksia
- ymmärtää solutasolla paranemisen lainalaisuuksia
- tietää kasvainopin perusteet
Sisältö
- elimistön rakenne ja toiminta
- elimistön keskeiset säätelyjärjestelmät
- solutason stressimuutokset ja kudosten paranemistyypit
- tulehdus ja immunologian perusteet
- kasvainopin perusteet
Aika ja paikka
Toteutus alkaa 22.1.2024 ja päättyy 2.6.2024. Kyseessä on verkkototeutus, non-stop aloitus on mahdollinen koko toteutuksen ajan. Voit kysyä lisätietoja vastuuopettajalta; katariina.palli@metropolia.fi
Oppimateriaalit
Luentotallenteet (anatomia ja fysiologia, patofysiologia)
Moodlen verkkomateriaalit
Kirja anatomia ja fysiologia (useita vaihtoehtoisia teoksia):
Sand et al. Ihminen. Fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (kaikki painokset käyvät)
TAI
Nienstedt, Hänninen, Arstila. Ihmisen fysiologia ja anatomia. Sanoma Pro. (useita eri painoksia, mahdollisimman uusi painos).
TAI
Leppäluoto, Kettunen et. Rakenteesta toimintaan. Sanoma Pro. (useita painoksia, mahdollisimman uusi painos).
Kirja patofysiologia:
Lehtonen, Karttunen. Mikä vaivaa? Tautiopin perusteet. Edita. (saatavuus huono)
Opettajan laatimat tehtävät ja materiaalit ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä ja materiaaleja ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Luentotallenteet
Anatomian vapaaehtoiset tehtävät. Tehtäviä ei tarvitse palauttaa.
Itsenäinen työskentely moodle verkkoympäristössä
Sähköiset e-tentit, kolme erillistä (anatomia ja fysiologia, patofysiologia sekä tuki- ja liikuntaelimistö)
Huomioi, että verkko-toteutus ei sisällä lähiopetusta.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kaikki e-tentit ovat auki koko toteutuksen ajan.Tentit löytyvät toteutuksen moodle työtilasta.
Tarkemmat aikataulutiedot selviävät kurssiorientaatio tallenteesta, jonka löydät tallenteena toteutuksen moodle työtilan etusivulta. Orientaation kuunteleminen on erityisen tärkeää tällä toteutuksella.
Tenttien ongelmatilanteissa ole aina yhteydessä vastuuopettajaan s-postin välityksellä (katariina.palli@metropolia.fi)
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson vastuuopettajalle mahdollisimman pian kurssi-ilmoittautumisen jälkeen.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lähiopetuspainotteiset toteutukset. Lisätietoja näistä voi kysyä kurssin vastuuopettajalta (Katariina Pälli tai Niina Suni) tai uraohjaajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135h
Sisällön jaksotus
Anatomia ja fysiologia 4 op= 108 h, painotus 4/5.
Patofysiologia 1 op= 27 h, painotus 1/5.
Lisätietoja opiskelijoille
Toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti terveysalan opiskelijoille. Jos toteutuksen osallistujamäärä sallii sinne voidaan hyväksyä myös muun alan opiskelijoita.
Toteutuksen kurssiorientaatio löytyy tallenteena moodle työtilan etusivulta.
Toteutuksen moodle työtila: avautuu 22.1.2024.
Voit kirjautua toteutuksen moodle työtilaan kurssi-ilmoittatumisen tehtyäsi. Saat lisäohjeet moodle työtilaan kirjautumisesta tehtyäsi kurssi-ilmoittautumisen.
Huomioi, että kurssi-ilmoittautuminen ja moodleen kirjautuminen ovat kaksi eri asiaa ja ne ovat opiskelijan vastuulla.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.
Huomioi, että verkko-toteutus ei sisällä lähiopetusta.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
E-tentti anatomia ja fysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 4/5
E-tentti patofysiologia, H-5, painotus loppuarvioinissa 1/5
E-tentti tuki- ja liikuntaelimistö, hyväksytty/hylätty
E-tentit tulee olla suoritettuna toteutuksen päättymispäivään mennessä 2.6.2024, klo 20.00.
Käyttämättä jääneitä e-tenttejä ei voi tehdä takautuvasti toteutuksen päättymisen jälkeen.
Arvosanan korottaminen ei ole mahdollista tällä toteutuksella.
Palauttamalla verkkotentin opiskelija vakuuttaa osaamisen
perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 08.09.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Hotanen
- Niina Suni
- Anna Uunila
- Janni Koski
Vastuuhenkilö
Anna Uunila
Opiskelijaryhmät
-
SXL20S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tuntee Suomen äitiyshuollon tavoitteet ja toimintaympäristön, asiakkaan hoitopolun sekä lisääntymisterveyteen vaikuttavat säädökset
- osaa kuvata matalan riskin raskauden säännöllisen etenemisen sekä siihen liittyvät terveyden edistämiseen liittyvät asiat.
- hallitsee raskauden aikaisen kätilötyön kliiniset taidot
- osaa huolehtia itsenäisesti matalan riskin raskauden seurannasta ja hoidosta sekä sikiön voinnin seurannasta perusterveydenhuollossa
.- tunnistaa raskauden säännöllisessä etenemisessä ilmenevät poikkeamat
- osaa perhe- ja synnytysvalmennuksen keinoin tukea lasta odottavia vanhempia vanhemmuuteen kasvussa, parisuhteessa, vastasyntyneen hoidossa ja imetyksessä
- tunnistaa raskauteen liittyviä eettisiä ja kulttuurisia näkökulmia.
Sisältö
- Suomen äitiyshuollon tavoitteet ja toimintaympäristö, asiakkaan hoitopolku sekä lisääntymisterveyteen vaikuttavat säädökset
- Matalan riskin raskaus sekä raskauden aikaisen seurannan ja hoidon kliiniset taidot
- Matalan riskin raskauden keskeiset poikkeaman merkit.
- Äidin, sikiön sekä perheen voinnin seuranta raskauden aikana ja niihin liittyvät suositukset
- Raskaana olevan naisen ja perheen voimavaroja, vanhempi-lapsi-suhdetta ja myönteistä synnytyskokemusta edistävä vuorovaikutus
- Perhe- ja synnytysvalmennus sekä vanhemmuus
- Yhteiskunnalliset, yhteisölliset ja kulttuuriset tekijät yksilön, naisen ja perheen kätilötyössä
- Embryologia
- Genetiikka
Oppimateriaalit
Klemetti & Raussi-Lehto(toim). 2015. Äitiysneuvola-opas. Suosituksia raskauden seurantaan. THL.
Kätilötyö. 2017. Edita.Soveltuvin osin.
Luku 2.7. Raskauden aikaiset muutokset naisen elimistössä.
Luku 4. Raskaus
Luvusta 8.
8.2 Diabetes ja raskaus
8.8. Raskauden aikaiset infektiot
8.9 Raskauden ajan pahoinvointi
8.11 Synnytyspelko
8.14 Raskauden aikaa käsittelevä osuus.
Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014 - 2020. THL. Soveltuvin osin.
Haapio, Koski, Koski & Paavilainen. 2009. Perhevalmennus. Edita.
Lisäksi opintojakson aikana erikseen sovittu materiaali.
Embryologian opiskelumoniste jossa on hyviä lähteitä, ryhmätehtävä, lähiopetukseen osallistuminen. Löytyvät etenemissuunnitelman kanssa Oman opintojakson työtilasta
Genetiikan materiaalit löytyvät Moodlesta ja ovat avoinna toteutuksen orientaation jälkeen.
Opetusmenetelmät
Luennot, vierailevat asiantuntijaluennot
Ryhmätehtävät
Itsenäiset tehtävät
Laboraatio, simulaatio
Ennakkotehtävä ( Niina Suni), löydätte sen Oman toteutuksen työtilan dokumenteista (ja jos Moodletyötila on ajoissa perustettu, Moodle työtilasta)
Genetiikka (Elina Hotanen) Zoom-opetus, materiaali Moodlessa
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentti 08.09.2023
1. uusinta+ korotus marraskuu 2023
2. uusinta tammikuu 2024
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaista tapaa ei ole.
Orientaatio, simulaatiot ja laboraatio ovat pakollisia.
Läsnäolo luennoilla suositeltavaa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä.
Yksi opintopiste = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Yhteensä = 135 tuntia.
Sisällön jaksotus
Opinnot alkavat 15.08.2023 orientaatiolla, jossa läsnäolo on pakollinen. Opetus tapahtuu ensisijaisesti luokkaopetuksena.
Lisätietoja opiskelijoille
Lisätietoja: anna.uunila@metropolia.fi ja janni.koski@metropolia.fi
Embryologian osuudesta lisätietoja tarvittaessa antaa Niina Suni
Genetiikan osuudesta lisätietoja antaa tarvittaessa Elina Hotanen
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa edistynyt.
Arviointikriteerit, hyvä (3)

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa edistynyt.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti: numeraalinen arviointi 0 - 5.
Itsenäisten tehtävien arviointi: hyväksytty - hylätty.
Embryologian lähiopetukseen osallistuminen ja ryhmätehtävän tekeminen HYV-HYL
Genetiikka
Esitietovaatimukset
Opiskelija voi valita kätilötyön ammattiopintoja, kun hän on suorittanut hyväksytysti sairaanhoitotyön ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja vähintään harjoittelut sisätautien ja kirurgian toimintaympäristöissä, ellei opiskelijan HOPSissa ole toisin sovittu.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 01.03.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Hotanen
- Niina Suni
- Janni Koski
- Anna Uunila
Vastuuhenkilö
Anna Uunila
Opiskelijaryhmät
-
SXL21K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tuntee Suomen äitiyshuollon tavoitteet ja toimintaympäristön, asiakkaan hoitopolun sekä lisääntymisterveyteen vaikuttavat säädökset
- osaa kuvata matalan riskin raskauden säännöllisen etenemisen sekä siihen liittyvät terveyden edistämiseen liittyvät asiat.
- hallitsee raskauden aikaisen kätilötyön kliiniset taidot
- osaa huolehtia itsenäisesti matalan riskin raskauden seurannasta ja hoidosta sekä sikiön voinnin seurannasta perusterveydenhuollossa
.- tunnistaa raskauden säännöllisessä etenemisessä ilmenevät poikkeamat
- osaa perhe- ja synnytysvalmennuksen keinoin tukea lasta odottavia vanhempia vanhemmuuteen kasvussa, parisuhteessa, vastasyntyneen hoidossa ja imetyksessä
- tunnistaa raskauteen liittyviä eettisiä ja kulttuurisia näkökulmia.
Sisältö
- Suomen äitiyshuollon tavoitteet ja toimintaympäristö, asiakkaan hoitopolku sekä lisääntymisterveyteen vaikuttavat säädökset
- Matalan riskin raskaus sekä raskauden aikaisen seurannan ja hoidon kliiniset taidot
- Matalan riskin raskauden keskeiset poikkeaman merkit.
- Äidin, sikiön sekä perheen voinnin seuranta raskauden aikana ja niihin liittyvät suositukset
- Raskaana olevan naisen ja perheen voimavaroja, vanhempi-lapsi-suhdetta ja myönteistä synnytyskokemusta edistävä vuorovaikutus
- Perhe- ja synnytysvalmennus sekä vanhemmuus
- Yhteiskunnalliset, yhteisölliset ja kulttuuriset tekijät yksilön, naisen ja perheen kätilötyössä
- Embryologia
- Genetiikka
Aika ja paikka
08.01.24-01.03.2024
Oppimateriaalit
Klemetti & Raussi-Lehto(toim). 2015. Äitiysneuvola-opas. Suosituksia raskauden seurantaan. THL.
Kätilötyö. 2017. Edita.Soveltuvin osin.
Luku 2.7. Raskauden aikaiset muutokset naisen elimistössä.
Luku 4. Raskaus
Luvusta 8.
8.2 Diabetes ja raskaus
8.8. Raskauden aikaiset infektiot
8.9 Raskauden ajan pahoinvointi
8.11 Synnytyspelko
8.14 Raskauden aikaa käsittelevä osuus.
Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014 - 2020. THL. Soveltuvin osin.
Haapio, Koski, Koski & Paavilainen. 2009. Perhevalmennus. Edita.
Lisäksi opintojakson aikana erikseen sovittu materiaali.
Embryologian opiskelumoniste jossa on hyviä lähteitä, ryhmätehtävä, lähiopetukseen osallistuminen. Löytyvät etenemissuunnitelman kanssa Oman opintojakson työtilasta
Genetiikan materiaalit löytyvät Moodlesta ja ovat avoinna toteutuksen orientaation jälkeen.
Opetusmenetelmät
Luennot
Ryhmätehtävät
Itsenäiset tehtävät
Laboraatio, simulaatio
Ennakkotehtävä ( Niina Suni), löydätte sen Oman toteutuksen työtilan dokumenteista (ja jos Moodletyötila on ajoissa perustettu, Moodle työtilasta)
Genetiikka (Elina Hotanen) Zoom-opetus, materiaali Moodlessa
Lääkelaskut
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentti 16.02.2024
1. uusinta+ korotus maaliskuu 2024 (exam-tenttiakvaariossa orientaatiossa osoitetulla ajanjaksolla)
2. uusinta huhtikuu 2024
Lääkelaskukoe: 16.01.2024 (orientaation yhteydessä
I lääkelaskukoe uusinta: 23.01.2024
II lääkelaskukoe uusinta 16.2.2024 (tentin yhteydessä)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaista tapaa ei ole.
Orientaatio, simulaatiot ja laboraatio ovat pakollisia.
Läsnäolo luennoilla suositeltavaa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä.
Yksi opintopiste = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Yhteensä = 135 tuntia.
Sisällön jaksotus
Opinnot alkavat 16.01.2024 orientaatiolla, jossa läsnäolo on pakollinen. Opetus tapahtuu ensisijaisesti luokkaopetuksena.
Lisätietoja opiskelijoille
Lisätietoja: anna.uunila@metropolia.fi ja janni.koski@metropolia.fi
Embryologian osuudesta lisätietoja tarvittaessa antaa Niina Suni
Genetiikan osuudesta lisätietoja antaa tarvittaessa Elina Hotanen
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa edistynyt.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa edistynyt.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa edistynyt.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti: numeraalinen arviointi 0 - 5.
Itsenäisten tehtävien arviointi: hyväksytty - hylätty.
Embryologian lähiopetukseen osallistuminen ja ryhmätehtävän tekeminen HYV-HYL
Genetiikka
Esitietovaatimukset
Opiskelija voi valita kätilötyön ammattiopintoja, kun hän on suorittanut hyväksytysti sairaanhoitotyön ammattiopintoihin sisältyvät teoriaopinnot ja vähintään harjoittelut sisätautien ja kirurgian toimintaympäristöissä, ellei opiskelijan HOPSissa ole toisin sovittu.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Degree Programme in Nursing
Opettaja
- Meri Rokkanen
- Anna Sievers
Vastuuhenkilö
Anna Sievers
Tavoitteet
Opiskelija
tunnistaa ja jäsentää hoitotyön perusosaamiseen sisältyviä elementtejä
osaa tarkastella yleisiä hoitotyössä tarvittavia työelämätaitoja tutkimustiedon valossa
osaa arvioida omaa toimintaansa sosiaali- ja terveysalan tehtävissä saadun työkokemuksen aikana
Sisältö
Sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perusosaaminen
Työskentely sosiaali- ja terveysalan tehtävissä
Aika ja paikka
100% aikaan ja paikkaan sitomaton toteutus. Ei kontaktiopetusta tai infoa. Kaikki ohjeet ja materiaalit Moodlessa, jossa opiskelija voi työskennellä itsenäisesti ja itse asettamassaan aikataulussa. Moodle-työtilan nimi: Sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perusosaaminen SX00EW17- Syksy 23-Kevät 24. Ei kirjautumisavainta. Työtila aukeaa 1.6.2023 jonka jälkeen opintoa voi alkaa suorittamaan omassa aikataulussaan. Halutessasi suorittaa tämän opinnon liity opintojaksolle JA Moodle-työtilaan, lue ohjeet huolella ja etene niiden mukaan.
Oppimateriaalit
Sosiaali- ja terveysalan tutkimusartikkelit. Huom ainoastaan tutkimusartikkelit hyväksytään, ei esimerkiksi opinnäytetöitä.
Opetusmenetelmät
Tehtäväohjattu opetus
Itsenäinen opiskelu
Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Edellyttää aikaisempaa sosiaali-ja terveysalan työkokemusta TAI koulutusta.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tehtävän palautus opintojakson toteutusaikana.
Oppimistehtävien ja dokumenttien palautus aina kuukauden viimeiseen päivään mennessä, jonka jälkeen ne arvioidaan viimeistään neljän työviikon kuluessa suorituksesta. Kesällä (31.7 mennessä) palautetut työt arvioidaan elokuussa 2023, syyslukauden ensimmäiset arvioinnit tehdään syyskuussa ja siitä aina kuukausittain.
Kansainvälisyys
Myös kansainvälisissä yhteyksissä hankittu sote-alan työkokemus huomioidaan
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Oppimistehtävän osuus 1 op eli 27 tuntia opiskelijan työtä
Aikaisempaa työkokemusta hyväksiluetaan 4 - 9 op laajuudessa, siten että 1 op vastaa 27 työtuntia
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on tarkoitettu sekä aikaisemmin lähihoitajatutkinnon suorittaneille että ensihoitaja-, kätilö-, sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijoille, jotka työskentelevät opintojen aikana sosiaali- ja terveysalalla asiakas-/potilaskontaktissa.
Työkokemukseen luetaan kaikki soveltuva kokemus alalta, esimerkiksi lähihoitajan tehtävät sekä myös epäpätevänä suoritettu työ kuten hoiva-avustajan tehtävät, tai esimerkiksi pelastaja, soveltuvien työtehtävien osalta. Työkokemukseen luetaan vain sosiaali- ja terveysalan osuus, mikäli työ koostuu myös muunlaisista tehtävistä (esimerkiksi pelastaja, joka toimii sekä ensihoidossa että pelastustoimen tehtävissä).
Opintojakso koostuu itsenäisestä oppimistehtävästä sekä aikaisemman sosiaali- ja terveysalan työkokemuksesta. Tehtävä tehdään jokaisessa tapauksessa riippumatta siitä, haetaanko hyväksiluku työkokemuksella vai lähihoitajan tutkinnolla.
Opinnossa on jatkuva ilmoittautuminen. Ilmoittautumiset hyväksytään sitä mukaa kuin niitä tulee. Tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta Moodle-työtilassa. Moodle-työtilan nimi: Sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perusosaaminen SX00EW17- Syksy 23-Kevät 24. Ei kirjautumisavainta. Työtila aukeaa 1.6.2023 jonka jälkeen opintoa voi alkaa suorittamaan omassa aikataulussaan. Halutessasi suorittaa tämän opinnon liity opintojaksolle JA Moodle-työtilaan, lue ohjeet huolella ja etene niiden mukaan. Epäselvissä asioissa lue huolellisesti ohjeet Moodlesta, mikäli et löydä vastausta asiaasi Moodlessa olevista ohjeista, ole yhteydessä opintojakson vastuuopettajaan.Huomioithan että kesän aikana ei ole mahdollisuutta saada ohjausta tai vastauksia viesteihin.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Asteikko: Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmä: Oppimistehtävä ja työkokemukseen liittyvät dokumentit
Oppimistehtävien ja dokumenttien palautus aina kuukauden viimeiseen päivään mennessä, jonka jälkeen ne arvioidaan viimeistään neljän työviikon kuluessa suorituksesta. Voit palauttaa dokumentit ja oppimistehtävän jo kesän 2023 aikana. 31.7 mennessä palautetut työt arvioidaan elokuussa 2023, syyslukauden ensimmäiset arvioinnit tehdään syyskuussa ja siitä aina kuukausittain siten että joulukuun loppuun mennessä palautetut arvioidaan tammikuussa 2024.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 31.05.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Degree Programme in Nursing
Opettaja
- Anna Sievers
Vastuuhenkilö
Anna Sievers
Tavoitteet
Opiskelija
tunnistaa ja jäsentää hoitotyön perusosaamiseen sisältyviä elementtejä
osaa tarkastella yleisiä hoitotyössä tarvittavia työelämätaitoja tutkimustiedon valossa
osaa arvioida omaa toimintaansa sosiaali- ja terveysalan tehtävissä saadun työkokemuksen aikana
Sisältö
Sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perusosaaminen
Työskentely sosiaali- ja terveysalan tehtävissä
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Degree Programme in Nursing
Opettaja
- Ulpu Valkonen
- Anu Hintikka
- Arto Holappa
- Katja Åker
Vastuuhenkilö
Anu Hintikka
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista potilaan hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa aloittelija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa yksittäiseen tilanteeseen
- osoittaa perehtyneisyyttä alan tietoperustaan
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta
- osaa toimia yksittäisissä ammatillisissa tilanteissa ohjeistuksen mukaisesti
- pyrkii toimimaan asiakaslähtöisesti
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan eettisiin periaatteisiin
- osaa toimia työryhmän jäsenenä
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Vastuuhenkilö
Elina Kettunen

18.09.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marita Saros
- Hanna Lenkola
Vastuuhenkilö
Hanna Lenkola
Opiskelijaryhmät
-
SXQ22S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXL22S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää yleisimpien aiheuttajamikrobien tartuntatiet ja pystyy kuvaamaan yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita sekä tietää mikrobitartunnoilta suojautumisen perusteita ammatissaan
- osaa selittää mikrobien vastaisen lainsäädännön ja torjuntatyön organisoitumisen Suomessa.
- tuntee mikrobien vastaisen puolustusjärjestelmän toiminnan erityisesti solujen tasolla veressä ja imunesteessä
- tuntee yleisimpien mikrobiologisten näytteiden (sieni-, bakteeri- ja virusnäytteet) ottotavat esim. nielusta, virtsasta ja haavasta
- ymmärtää kliinisten laboratoriopalveluiden kokonaisuuden osana terveyspalvelujärjestelmää
- tunnistaa laboratoriotutkimusten merkityksen potilaan hoidossa
- ymmärtää laboratoriotutkimusten preanalyyttiset vaatimukset
- osaa ohjata potilaita laboratoriotutkimuksiin suositusten mukaisesti
- osaa ohjatusti ottaa ihopistos- ja laskimoverinäytteitä vakuumitekniikalla
- tunnistaa vieritestin käyttöalueet, laadunvarmistuksen ja dokumentoinnin
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (suomi toisena kielenä S2) suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö
- kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat, normaalifloora, mikrobien vaikutus tautien synnyssä, hoitoon liittyvät infektiot
- infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet
- mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisoituminen Suomessa
- kliininen laboratoriotoiminnan merkitys terveydenhuollossa
- kliinisen laboratoriotyön prosessi, viitearvot ja laadunvarmistus
- preanalytiikan merkitys kliinisessä laboratoriotoiminnassa
- potilaan ohjaus laboratoriotutkimuksiin
- ihopistos- ja laskimovernäytteiden otto suositusten mukaisesti
- mikrobiologisen näytteenoton perusteet
- vieritestaus terveydenhuollossa
- ammattialan suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittava keskeinen sanasto suomen kielitaidon syventämiseksi (S2)
- omien suomen kielen oppimisstrategioiden kehittäminen ja oman suomen kielen taidon realistinen arviointi
Aika ja paikka
Mikrobiologia, kl.lab.tutkimukset:
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Näytteenottojen laboraatiot: Myllypuro
Ajoitus: ks. lukujärjestys
Suomi toisena kielenä: Ks. lukujärjestys.
Oppimateriaalit
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Kl.Mikrobiologia, lab. tutkimukset osion:
- Karhumäki, Eliisa, Jonsson, Anne ja Saros, M., Mikrobit hoitotyön haasteena, Edita 2021, saatavilla myös e-kirjana:
- Linkki E-kirjaan löytyy täältä: https://metropolia.finna.fi/Record/3amk.292860 .
- Käyttöohjeet löytyvät täältä: https://libguides.metropolia.fi/ekirjat/ellibs
Kirjasta aiheet: Mikrobit ihmisen elinympäristössä, Mikrobit ihmisen käytössä, Mikrobiryhmät, Mikrobien kasvuun vaikuttavia tekijöitä, Mikrobit ja ihminen, Tartunta: Tartuntatiet, Infektioille altistavia tekijöitä, Infektioiden ennaltaehkäisy, Työturvallisuus ja henkilökunnan terveydenhuolto, Infektioiden torjuntatyö, Infektiotaudit, Laboratoriodiagnostiikka
- http://www.hotus.fi/hotus.fi/hoitotyön suositukset
- Lisäksi oppimateriaalia OMAssa
Suomi toisena kielenä oppimateriaali on Moodlessa.
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Kontaktiopetus
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Itsenäinen opiskelu
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Moodle
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
N/A
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kl.mikrob., lab.tutk: Tentin korvaavia tehtäviä
Suomi toisena kielenä: Uusintakokeet järjestetään sosiaali- ja terveysalan uusintakokeissa, ja niistä tiedotetaan opintojakson aikana.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-1 op = 27 t
Osiot:
1) Kl.mikrobiologia, laboratoriotutkimukset: 2 op eli opiskelijalle 54 h
2) Suomi toisena kielenä: 3 op = 81h
Sisällön jaksotus
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista (koskee 180 op sh-opintojaksojen tosuja)
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
• Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Anatomian ja fysiologian mielellään kokonaiset opintojaksot.
* Suomi toisena kielenä: Opiskelija osallistuu kielen oppitunneille, suorittaa annetut tunti- ja kotitehtävät ja osallistuu suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson kielen osion.
• AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheäntekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Suomi toisena kielenä:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kliininen mikrobiologia, laboratotiotutkimukset: Hyväksytty/ Hylätty
Orientaatio: 100 % läsnäolo, Laboraatiot 100% läsnäolo ja annetut tehtävät tehty
Suomi toisena kielenä: Opiskelijan osallistuminen kielen oppitunneille, tunti- ja kotitehtävien suorittaminen ja osallistuminen suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson kielen osion. Suullinen ja kirjallinen osio arvioidaan asteikolla 0-5.
Lisätiedot
Opintojakso on tarkoitettu opiskelijoille, joiden koulusivistyskieli on muu kuin suomi.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
12.02.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 65
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marita Saros
- Anna-Maija Autere
Vastuuhenkilö
Anna-Maija Autere
Opiskelijaryhmät
-
SXL23K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXQ23K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

Kl.mikrob., lab.tutkimukset toteutetaan yhdessä SX00DZ96-3033 toteutuksen kanssa

20.11.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marita Saros
- Minna Lifländer
Vastuuhenkilö
Marita Saros
Opiskelijaryhmät
-
SXQ22S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXL22S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tietää yleisimpien aiheuttajamikrobien tartuntatiet ja pystyy kuvaamaan yleisimpien infektiotautien taudinkuvaa ja oireita sekä tietää mikrobitartunnoilta suojautumisen perusteita ammatissaan
- osaa selittää mikrobien vastaisen lainsäädännön ja torjuntatyön organisoitumisen Suomessa.
- tuntee mikrobien vastaisen puolustusjärjestelmän toiminnan erityisesti solujen tasolla veressä ja imunesteessä
- tuntee yleisimpien mikrobiologisten näytteiden (sieni-, bakteeri- ja virusnäytteet) ottotavat esim. nielusta, virtsasta ja haavasta
- ymmärtää kliinisten laboratoriopalveluiden kokonaisuuden osana terveyspalvelujärjestelmää
- tunnistaa laboratoriotutkimusten merkityksen potilaan hoidossa
- ymmärtää laboratoriotutkimusten preanalyyttiset vaatimukset
- osaa ohjata potilaita laboratoriotutkimuksiin suositusten mukaisesti
- osaa ohjatusti ottaa ihopistos- ja laskimoverinäytteitä vakuumitekniikalla
- tunnistaa vieritestin käyttöalueet, laadunvarmistuksen ja dokumentoinnin
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (1129/2014, 7 §) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen (ruotsin kielen) suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö
- kliininen mikrobiologia tieteenalana, tarttuvat taudinaiheuttajat, normaalifloora, mikrobien vaikutus tautien synnyssä, hoitoon liittyvät infektiot
- infektioita aiheuttavien mikrobien endogeeniset ja eksogeeniset tartuntatiet
- mikrobienvastaisen puolustusjärjestelmän toiminta veressä ja imunesteessä
- infektiotautien torjunnan lainsäädäntö ja organisoituminen Suomessa
- kliininen laboratoriotoiminnan merkitys terveydenhuollossa
- kliinisen laboratoriotyön prosessi, viitearvot ja laadunvarmistus
- preanalytiikan merkitys kliinisessä laboratoriotoiminnassa
- potilaan ohjaus laboratoriotutkimuksiin
- ihopistos- ja laskimovernäytteiden otto suositusten mukaisesti
- mikrobiologisen näytteenoton perusteet
- vieritestaus terveydenhuollossa
- ammattialan suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittava keskeinen sanasto ruotsin kielitaidon syventämiseksi
- omien ruotsin kielen oppimisstrategioiden kehittäminen ja oman ruotsin kielen taidon realistinen arviointi
Aika ja paikka
Mikrobiologia, kl.lab.tutkimukset:
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Näytteenottojen laboraatiot: Myllypuro
Ajoitus: ks. lukujärjestys
Ruotsi: Ks. lukujärjestys.

- Lisäksi oppimateriaalia Moodle ja OMAssa
Ruotsin oppimateriaali on Moodlessa.
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Kontaktiopetus
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Itsenäinen opiskelu
Lähi- ja etäopetus (Zoom)
Moodle
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
N/A
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kl.mikrob., lab.tutk: Tentin korvaavia tehtäviä
Ruotsi: Uusintakokeet järjestetään sosiaali- ja terveysalan uusintakokeissa, ja niistä tiedotetaan opintojakson aikana.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-1 op = 27 t
Osiot:
1) Kl.mikrobiologia, laboratoriotutkimukset: 2 op eli opiskelijalle 54 h
2) Ruotsi: 3 op = 81h
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat OMAsta ja esitellään orientaatiotunnilla, orientaatiot pidetään erikseen.
Lisätietoja opiskelijoille
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista (koskee 180 op sh-opintojaksojen tosuja)
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
• Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Anatomian ja fysiologian mielellään kokonaiset opintojaksot.
* Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille sekä tehdä tunti- ja kotitehtävät ja osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio.
• AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Ruotsi:

Ruotsi: Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille (100 % läsnäolo) ja tehdä tunti- ja kotitehtävät sekä osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio. Ruotsin suullinen ja kirjallinen osio arvioidaan asteikolla 0-5.
Esitietovaatimukset
Ruotsi: Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen taitotaso (CEF) B1.
Lisätiedot
Huomattavaa: Jos opiskelijan koulusivistyskieli ei ole suomi, hän suorittaa opintojaksoon sisältyvän ruotsin osuuden Suomi toisena kielenä -osuutena
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
22.04.2024 - 24.05.2024

Kl.mikrob., lab.tutkimukset pidetään yhdessä SX00DZ97-3018 toteutuksen kanssa.
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista (koskee 180 op sh-opintojaksojen tosuja)
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia. (Laboraatiot on mahdollista hyväksilukea, jos opiskelija on jo käynyt esim. HUS:n oman näytteenoton koulutuksen tai lähihoitajakoulutukessa erillisen 10 op:n näytteenoton koulutuksen (sis. harjoittelun HUS:ssa) ja hallitsee monipuolisesti näytteenotot (sis. mikrob.- sekä laskimonäytteet). Laboraatioihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
• Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Anatomian ja fysiologian mielellään kokonaiset opintojaksot.
* Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille sekä tehdä tunti- ja kotitehtävät ja osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio.
• AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy tavallisimmissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa yksinkertaista, osin epäyhtenäistä tekstiä. Virheet voivat vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta ne eivät estä viestin perillemenoa. Hän osallistuu yksinkertaiseen vuorovaikutukseen, mutta tarvitsee usein tukea keskustelukumppanilta. Hän hallitsee tavallista oman alan ja yleiskielen sanastoa, mutta epätarkkuudet ja muiden kielten vaikutus voivat häiritä viestin perillemenoa. Hän käyttää tavallisimpia perusrakenteita yksipuolisesti ja osin virheellisesti. Hän ääntää pääosin ymmärrettävästi, vaikka ääntäminen poikkeaa kohdekielestä ja lauserytmin hitaus vaikeuttaa viestinnän toimivuuden arviointia.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa sisällöllisesti eheäntekstin, jossa viesti välittyy, ja osallistuu aloitteellisesti vuorovaikutukseen alan tutuissa tilanteissa. Hän osaa käyttää kohtalaisesti oman alan ja yleiskielen perussanastoa. Sanavalinnoissa voi esiintyä epätarkkuuksia ja rakenteissa puutteita, jotka eivät kuitenkaan häiritse viestintää. Hän ääntää ymmärrettävästi, eivätkä lauserytmin katkot haittaa viestin perille menoa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Ruotsi:
Ammattialaansa liittyvissä viestintätilanteissa opiskelija selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa. Hän osaa kirjoittaa selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä tilanteeseen sopivalla ja osuvalla tavalla. Hän osallistuu aktiivisesti ja tilanteen mukaisesti vuorovaikutukseen ammattialan tilanteissa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta ja ottaa huomioon keskustelukumppanin. Hän käyttää oman alan ja yleiskielen sanastoa monipuolisesti ja rakenteita lähes virheettömästi. Hän ääntää selkeästi ja lauserytmi on luontevaa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Kliininen mikrobiologia, laboratoriotutkimukset:
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kliininen mikrobiologia, laboratotiotutkimukset: Hyväksytty/ Hylätty
Orientaatio: 100 % läsnäolo, Laboraatiot 100% läsnäolo ja annetut tehtävät tehty
Ruotsi: Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen oppitunneille (100 % läsnäolo) ja tehdä tunti- ja kotitehtävät sekä osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio. Ruotsin suullinen ja kirjallinen osio arvioidaan asteikolla 0-5.
Esitietovaatimukset
Ruotsi: Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen taitotaso (CEF) B1.
Lisätiedot
Huomattavaa: Jos opiskelijan koulusivistyskieli ei ole suomi, hän suorittaa opintojaksoon sisältyvän ruotsin osuuden Suomi toisena kielenä -osuutena
Ilmoittautumisaika
28.03.2023 - 19.05.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 15.09.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sanna-Mari Manninen
- Anna Uunila
- Janni Koski
- Riina-Malla Kosonen
- Päivi Eskola
Vastuuhenkilö
Janni Koski
Opiskelijaryhmät
-
SXL20K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoito- ja kätilötyössä
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoito- ja kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Kliininen kätilötyön harjoittelu 10 op
Harjoittelu sisältää laboraatiota/simulaatiota 2,5op
Aika ja paikka
Äitiyshuollon harjoittelukentät eri puolella Suomea
Metropolia amk, Myllypuron kampus
Oppimateriaalit
Ensiapuun liittyvä opiskelumateriaali:
www.punainenristi.fi/opiensiapua
www.kaypahoito.fi/ elvytys (soveltuvin osin)
Oppiportti: Duodecimin verkkokurssi/ Elvytys
Ensiapuvalmius työpaikoilla. Työsuojeluhallinto. Työsuojeluoppaita ja ohjeita 33. Tampere 2010. http://www.turvatuote-av.fi/images/TSO_33%202010.pdf
Kätilötyön oppikirja
Opetusmenetelmät
Työpaja
Laboraatiot
Simulaatiot
Työelämäharjoittelu
Tehtäväohjattu opetus
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ohjattu harjoittelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Ei tenttiä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Työpajaviikko 2,5 op
1 op on 27 h opiskelijan työtä
Kliininen harjoittelu 7,5 op eli 200 tuntia harjoittelussa tehtyä työtä 5 kalenteriviikossa
Sisällön jaksotus
Työpajaviikko on vkolla 37. Pakollinen läsnäolo.
Harjoitteluviikot: 5 viikon harjoittelu
Lisätietoja opiskelijoille
Teoria, laboraatiot ja lääkelaskut tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen harjoittelua
Pakollinen osallistuminen simulaatioihin, laboraatioihin ja työpajaan.
Pakollinen osallistuminen ennakkotehtävien pohjalta hätäensiavun laboraatioihin: ryhmät A1, A2 ja A3 sekä B1, B2 ja B3. Lisätietoa OMAssa. Ensiavun opettaja on Päivi Eskola (paivi.eskola@metropolia.fi).
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Lisätietoja: toteutuksen vastuuhenkilö janni.koski@metropolia.fi
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Työpajaviikkoon (labrat, simulaatiot ym)osallistuminen pakollista
Hätäensiavun laboraatioihin osallisuminen pakollista
Jatkuva arviointi
Työelämäpalaute
Ilmoittautumisaika
28.03.2023 - 19.05.2023
Ajoitus
16.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maarit Sinisaari-Eskelinen
- Janni Koski
- Anna Uunila
- Riina-Malla Kosonen
Vastuuhenkilö
Maarit Sinisaari-Eskelinen
Opiskelijaryhmät
-
SXL20K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoito- ja kätilötyössä
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoito- ja kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Kliininen kätilötyön harjoittelu yhteensä 15op
Aika ja paikka
Ajoitussuunnitelman mukaan.
Oppimateriaalit
teoriajaksolla osoitettu kirjallisuus
Kirjallinen ohjeistus. "Yleisiä käytänteitä harjoittelutilanteisiin."
Moodle oppimisalusta: Kätilötyön äitiyshuollonharjoittelut.
Opetusmenetelmät
Käytännön työelämäharjoittelu, johon sisältyy myös oppimistehtäviä.
Tarkista mitä tehtäviä harjoitteluun liittyy. ( Moodletehtäviä / imetysnäyttö / jokin muu)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tapahtuu eri kätilötyön ympäristöissä.
Harjoittelun voi suorittaa synnytyshuoneessa, antenataaliosastolla, äitiysneuvolassa, lapsivuodeosastolla.
Syksyn 2023 harjoitteluun liittyvä informaatiotilaisuus on 22.5.2023 kello 9.00 - 12.00.
Osallistuminen infotilaisuuteen edistää harjoittelusi onnistumista.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksolla ei ole tenttiä.
Kansainvälisyys
Opiskelljalla on mahdollisuus suorittaa harjoittelu kansainvälisessä vaihdossa.
Tätä suunnittelevan opiskelijan tulee olla yhteydessä KV-yhteyshenkilö Katariina Alavaan sekä opintojensa suunnitteluun liittyvistä asioista omaan tutoriin / uraohjaajaan.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaista suoritustapaa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Työaika 40 h/vko
Sisällön jaksotus
Kaksi 5 viikon harjoittelua äitiyshuollon toimintaympäristöissä.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson vastuuopettajat ovat:
Maarit Sinisaari-Eskelinen ja Janni Koski ( kliiniset harjoittelut)
Maarit Sinisaari-Eskelinen ( imetysohjausnäytöt)
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
jatkuva arviointi
työelämäpalaute
itsearviointi
arviointikeskustelu
Opettajan tulee kirjata jokaisen lukuvuoden opintosuoritukset opintosuoritusrekisteriin 31.7. mennessä. Opintojakson opintopistemäärää ei voida opintosuorituksen merkitsemisen jälkeen enää muuttaa. Opiskelijan velvollisuus on vuosittain tarkistaa opintosuoritusotteensa ajantasaisuus
Ilmoittautumisaika
28.03.2023 - 17.12.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kirsi Halme
- Ulpu Valkonen
- Anna Niskanen
- Katri Kiiski
- Sara Pesonen
- Ulla Vaherkoski
- Katja Åker
- Anna O'Sullivan
- Heli Laaksonen
- Maria Kauppinen
- Eini Koskimies
- Päivi Ylinen
- Riikka Kukonlehto
- Minna Marjamäki-Kekki
- Maria Kouvalainen
- Riina-Malla Kosonen
- Mari Lindroos
- Leena Hinkkanen
- Satu Lindgren
- Sari Sutinen
- Mari Manninen
- Pihla Markkanen
- Ella Parkkonen
- Tommy Mildh
- Arto Holappa
- Anu Hintikka
- Meri Rokkanen
- Terhi Lehtonen
- Carita Hand
- Anne Tammivuori
- Camilla Långstedt
- Kari Hyvärinen
Vastuuhenkilö
Katja Åker
Opiskelijaryhmät
-
SXO23K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
-
SXQ23K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL23K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXK23K1Ensihoidon tutkinto-ohjelma
-
SXO23K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä
Aika ja paikka
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.
Oppimateriaalit
Harjoittelun infoon osallistuminen pakollista (kts lukujärjestys)
Kertaa harjoittelun yksikköä / toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit.
Liity Moodlen työtilaan Kliiniset hoitotyön harjoittelut (ei työtila-avainta)
Opetusmenetelmät
Työelämäharjoittelu 5 viikkoa
Harjoittelun tehtävä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Harjoittelun kesto 5 viikkoa, 40 h /viikko
Harjoittelun tehtävä 16 h
Harjoittelu 8 op = 216 tuntia.
Sisällön jaksotus
Tarkempi tieto lukukauden ajoituskaaviosta
Lisätietoja opiskelijoille
Vaadittavat edeltävät opinnot
Lääkehoito 1 suoritettu, lääkelaskut hyväksytty
Lääkehoito 2 vaadittavat suoritukset (Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1 osalta teoriaopinnot aloitettu ja laboraatiot 1-3 tehtynä)
Kiinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti tai hyväksiluettu.
Harjoitteluun liittyvä teoriajakso suoritettuna (gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen).
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti
Harjoittelupaikkavaatimusten mukaiset opinnot tehtynä.
Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen harjoitteluun menoa.
Harjoittelukoordinaattorit:
Gerontologia: Terhi Lehtonen Terhi.Lehtonen@metropolia.fi
Kirurgia: Arto Holappa (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi
Lapset: Anne Tammivuori (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anne.Tammivuori@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi
Mielenterveys: Camilla Långstedt (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Camilla.Langstedt@metropolia.fi, Kari Hyvärinen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Kari.Hyvarinen@metropolia.fi
Perioperatiivinen: Mari Manninen (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Mari.Manninen@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi
Sisätaudit: Anu Hintikka (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anu.Hintikka@metropolia.fi, Katja Åker (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Katja.Aker@metropolia.fi
Harjoittelu 6: Katri Kiiski Katri.Kiiski@metropolia.fi
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva arviointi
Työelämäpalaute
Oppimistehtävä
Arviointi: Hyväksytty / Hylätty
Esitietovaatimukset
Harjoitteluympäristöön liittyvä teoriaosaaminen.
Lääkehoidon ja lääkelaskennan perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
28.03.2023 - 15.10.2023
Ajoitus
25.09.2023 - 15.12.2023
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Nieminen
- Sari Sutinen
Vastuuhenkilö
Johanna Nieminen

Ohjeistus tehtävään INFO:ssa ke 1.11.2023 klo 15-16.15. INFO on LÄSNÄOLOVELVOITTEINEN!
Lisäohjeita ja apua tehtävän tekemiseen ke 15.11 klo 15-16.15, vapaaehtoinen.
Kirjallinen tehtävä pitää palauttaa viikkoa ennen seminaaria ma 27.11.23 klo 21 mennessä.
AHOT-seminaarit pidetään ti 5.12.2023 ja to 7.12.2023.
Opiskelija osallistuu vain yhtenä päivänä, aamupäivällä tai iltapäivällä.
Seminaariin osallistuminen on olennainen osa opintojaksoa, joten seminaariin osallistuminen on pakollista.
Seminaari pidetään suomeksi.
Opetusmenetelmät
Tämä toteutus on tarkoitettu niille hoitotyön opiskelijoille, joilla on lähihoitajan tutkinto ja jotka saavat tutkintotodistuksellaan osittaisen hyväksiluvun Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1:stä, 8op. (SX00EA08).
Opiskelijalla tulee olla hyvissä ajoin haettuan osa-ahot uraohjaajalta ahot-järjestelmän kautta. Todiste sopimuksesta esitetään opintojakson alussa.
Osittainen hyväksiluku täydennetään kirjallisella oppimistehtävällä sekä osallistumalla seminaariin. Seminaari pidetään syyslukukauden loppupuolella, zoomissa tai kampuksella.
Opiskelija osallistuu yhteen seminaarikertaan, joka on aamupäivän tai iltapäivän mittainen. Ryhmäjako seminaaripäiviin tehdään opintojakson läsnäolovelvoitteisessa infossa.
.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 8op, joka sisältää tutkintotodistuksella osoitetun osaamisen ja täydentävän Ahot-seminaariosallistumisen + kirjallisen tehtävän.
Osa-ahot haetaan etukäteen ajoissa uraohjaajalta ahot-järjestelmän kautta.
Kirjallinen tehtävä seminaaria varten 16 t
Seminaari - läsnäolovelvoitteinen 4t
Lisätietoja opiskelijoille
Lähihoitajatutkinnon alla olevilla osaamisalueilla suorittaneet saavat osittaisen hyväksiluvun Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1:stä:
Sairaanhoidon ja huolenpidon sekä ensihoidon osaamisala sekä osaamisalat: mielenterveys- ja päihdetyö, lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, vanhustyö, vammaistyö sekä kuntoutus.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
AHOT-päätös haettu etukäteen
Kirjallisen tehtävän hyväksytty suoritus arviointikriteerien mukaisesti.
Aktiivinen osallistuminen seminaariin.
Arviointi: Hyväksytty / Hylätty
Esitietovaatimukset
Harjoitteluympäristöön liittyvä teoriaosaaminen.
Lääkehoidon ja lääkelaskennan perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 24.05.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 250
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heli Laaksonen
- Maria Kauppinen
- Riikka Kukonlehto
- Ulpu Valkonen
- Riina-Malla Kosonen
- Leena Hinkkanen
- Satu Lindgren
- Ella Parkkonen
- Maarit Kärkkäinen
- Sara Pesonen
- Anu Hintikka
- Anne Vähänen
- Terhi Lehtonen
- Katja Åker
- Kari Hyvärinen
- Virpi Prieur
Vastuuhenkilö
Katja Åker
Opiskelijaryhmät
-
SXL23S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
-
SXK23S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXQ23S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä
Aika ja paikka
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.
Oppimateriaalit
Harjoittelun infoon osallistuminen pakollista (kts lukujärjestys)
Kertaa harjoittelun yksikköä / toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit.
Liity Moodlen työtilaan Kliiniset hoitotyön harjoittelut 1-6 (ei työtila-avainta)
Opetusmenetelmät
Työelämäharjoittelu 5 viikkoa
Harjoittelun tehtävä (Oppimispäiväkirja)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Harjoittelun kesto 5 viikkoa, 40 h /viikko
Harjoittelun tehtävä 16 h
Harjoittelu 8 op = 216 tuntia.
Sisällön jaksotus
Tarkempi tieto lukukauden ajoitussuunnitelmassa
Lisätietoja opiskelijoille
Vaadittavat edeltävät opinnot
STM:n Asiakas- ja potilasturvallisuus- strategia ja toimeenpanosuunnitelma 2022-2026 mukaiset osaamissisällöt (verkkokurssit) suoritettuna. Verkkokurssit on sisällytettyinä harjoitteluita edeltäviin vaadittuihin opintoihin.
Lääkehoito 1 suoritettu, lääkelaskut hyväksytty
Lääkehoito 2 vaadittavat suoritukset (Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1 osalta teoriaopinnot aloitettu ja laboraatiot 1-3 tehtynä)
Kiinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti tai hyväksiluettu.
Harjoitteluun liittyvä teoriajakso suoritettuna (gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen).
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti
Harjoittelupaikkavaatimusten mukaiset opinnot tehtynä.
Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen harjoitteluun menoa
Harjoittelukoordinaattorit syksy 2023
Gerontologia: Terhi Lehtonen Terhi.Lehtonen@metropolia.fi
Kirurgia: Arto Holappa (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi
Lapset: Anne Tammivuori (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anne.Tammivuori@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi
Mielenterveys: Camilla Långstedt (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Camilla.Langstedt@metropolia.fi, Kari Hyvärinen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Kari.Hyvarinen@metropolia.fi
Perioperatiivinen: Mari Manninen (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Mari.Manninen@metropolia.fi, Ulpu Valkonen (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Ulpu.Valkonen@metropolia.fi
Sisätaudit: Anu Hintikka (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing), Anu.Hintikka@metropolia.fi, Katja Åker (kätilötyö, terveydenhoitotyö), Katja.Aker@metropolia.fi
Harjoittelu 6: Katri Kiiski Katri.Kiiski@metropolia.fi
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jatkuva arviointi
Työelämäpalaute
Oppimistehtävä
Arviointi: Hyväksytty / Hylätty
Esitietovaatimukset
Harjoitteluympäristöön liittyvä teoriaosaaminen.
Lääkehoidon ja lääkelaskennan perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 24.05.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heli Laaksonen
- Sara Pesonen
Vastuuhenkilö
Sara Pesonen
Opiskelijaryhmät
-
SXL23S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
-
SXK23S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXQ23S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko".
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikehikon tasoa aloittelija.
Esitietovaatimukset
Harjoitteluympäristöön liittyvä teoriaosaaminen.
Lääkehoidon ja lääkelaskennan perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
28.03.2023 - 17.12.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kirsi Halme
- Ulpu Valkonen
- Anna Niskanen
- Maarit Kärkkäinen
- Sara Pesonen
- Janni Koski
- Katja Åker
- Eini Koskimies
- Riikka Kukonlehto
- Päivi Ylinen
- Minna Marjamäki-Kekki
- Suvi Kontkanen
- Maria Kouvalainen
- Riina-Malla Kosonen
- Leena Hinkkanen
- Mari Lindroos
- Sari Sutinen
- Mari Manninen
- Pihla Markkanen
- Ella Parkkonen
- Tommy Mildh
- Anna Uunila
- Anu Hintikka
- Arto Holappa
- Meri Rokkanen
- Carita Hand
- Terhi Lehtonen
- Anne Tammivuori
- Camilla Långstedt
- Kari Hyvärinen
Vastuuhenkilö
Katja Åker
Opiskelijaryhmät
-
SXO23K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
-
SXQ23K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL23K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXK23K1Ensihoidon tutkinto-ohjelma
-
SXO23K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoitotyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä
Aika ja paikka
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä
Oppimateriaalit
Harjoittelun infoon osallistuminen pakollista (kts lukujärjestys)
Kertaa harjoittelun yksikköä / toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit.
Liity Moodlen työtilaan Kliiniset hoitotyön harjoittelut (ei työtila-avainta)
Opetusmenetelmät
Työelämäharjoittelu 5 viikkoa
Harjoittelun tehtävä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä.
Harjoittelun kesto 5 viikkoa, 40 h /viikko
Harjoittelun tehtävä 16 h
Harjoittelu 8 op = 216 tuntia.
Sisällön jaksotus
Tarkempi tieto lukukauden ajoituskaaviosta
Lisätietoja opiskelijoille
Vaadittavat edeltävät opinnot
Lääkehoito 1 suoritettu, lääkelaskut hyväksytty
Lääkehoito 2 suoritettu
Kiinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti tai hyväksiluettu.
Harjoitteluun liittyvä teoriajakso suoritettuna
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti
Harjoittelupaikkavaatimusten mukaiset opinnot tehtynä.
Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen harjoitteluun menoa.
Harjoittelukoordinaattorit:
Gerontologia/kotihoito: Terhi Lehtonen Terhi.Lehtonen@metropolia.fi (ensihoito, sairaanhoitotyö, Nursing, kätilötyö, terveydenhoitotyö)

HyMy -kylä
Hankkeessa toteutettava harjoittelu

Tarkempi tieto lukukauden ajoitussuunnitelmasta
Lisätietoja opiskelijoille
Vaadittavat edeltävät opinnot:

SXK22S1AEnsihoidon tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXQ22S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S2ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
-
SXO22S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXK22S1BEnsihoidon tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B

SXO22S2BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen, lähihoitajapolku

SXK22K2Ensihoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto

Harjoittelupaikan osoittamat materiaalit

SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä

20 - 200

- Sairaanhoitotyö6 Virtuaali
Vastuuhenkilö
Elina Kettunen
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
28.03.2023 - 19.05.2023
Ajoitus
20.11.2023 - 22.12.2023
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janni Koski
- Maarit Sinisaari-Eskelinen
- Anna Uunila
- Riina-Malla Kosonen
Vastuuhenkilö
Janni Koski
Opiskelijaryhmät
-
SXL20S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista kätilötyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoito- ja kätilötyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Käytännön harjoittelu kätilötyön erilaisissa toimintaympäristöissä.
Aika ja paikka
Äitiyshuollon harjoittelukentät eri puolella Suomea
Opetusmenetelmät
Työelämäharjoittelu 7,5op
Laboraatio 0,5op
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ohjattu harjoittelu.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
8op
1op on 27h opiskelijan työaikaa
Lisätietoja opiskelijoille
Työelämä harjoittelu ajalla: 20.11-24.11.2023
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Esitietovaatimukset
Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
22.04.2024 - 24.05.2024
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janni Koski
Vastuuhenkilö
Janni Koski
Opiskelijaryhmät
-
SXL21K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista kätilötyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoito- ja kätilötyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Käytännön harjoittelu kätilötyön erilaisissa toimintaympäristöissä.
Aika ja paikka
Ajoitussuunnitelman mukaan.
Oppimateriaalit
teoriajaksolla osoitettu kirjallisuus
Kirjallinen ohjeistus. "Yleisiä käytänteitä harjoittelutilanteisiin."
Moodle oppimisalusta: Kätilötyön äitiyshuollonharjoittelut.
Opetusmenetelmät
Käytännön työelämäharjoittelu, johon sisältyy myös oppimistehtäviä.
Tarkista mitä tehtäviä harjoitteluun liittyy. ( Moodletehtäviä / imetysnäyttö / jokin muu)
Kliininen harjoittelu äitiyshuollon harjoittelupaikoissa 7,5op
Syntymänaikaisen opintojakson laboraatiot 0,5 (laitetaan hyväksytyksi harjoittelun yhteydessä)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tapahtuu eri kätilötyön ympäristöissä.
Harjoittelun voi suorittaa synnytyshuoneessa, antenataaliosastolla, äitiysneuvolassa, lapsivuodeosastolla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksolla ei ole tenttiä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaista suoritustapaa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
8op= 216h
Työaika 40 h/vko
Sisällön jaksotus
5 viikon harjoittelu työelämässä ja syntymänaikaisen 1 toteutuksen laboraatiot.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty - Hylätty
Esitietovaatimukset
Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 09.02.2024
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maarit Sinisaari-Eskelinen
- Janni Koski
Vastuuhenkilö
Janni Koski
Opiskelijaryhmät
-
SXL20S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista kätilötyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoito- ja kätilötyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Käytännön harjoittelu erilaisissa kätilötyön toimintaympäristöissä
Aika ja paikka
Ajoitussuunnitelman mukaan.
Oppimateriaalit
teoriajaksolla osoitettu kirjallisuus
Kirjallinen ohjeistus. "Yleisiä käytänteitä harjoittelutilanteisiin."
Moodle oppimisalusta: Kätilötyön äitiyshuollonharjoittelut.
Opetusmenetelmät
Käytännön työelämäharjoittelu, johon sisältyy myös oppimistehtäviä.
Tarkista mitä tehtäviä harjoitteluun liittyy. ( Moodletehtäviä / imetysnäyttö / jokin muu)
Kliininen harjoittelu äitiyshuollon harjoittelupaikoissa 7,5op
0,5op tulee
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tapahtuu eri kätilötyön ympäristöissä.
Harjoittelun voi suorittaa synnytyshuoneessa, antenataaliosastolla, äitiysneuvolassa, lapsivuodeosastolla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Jaksolla ei ole tenttiä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaista suoritustapaa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
8op= 216h
Työaika 40 h/vko
Sisällön jaksotus
5 viikon harjoittelu työelämässä ja 0,5op muuta työtä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty - Hylätty
Esitietovaatimukset
Harjoittelun toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 19.04.2024
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janni Koski
Vastuuhenkilö
Janni Koski
Opiskelijaryhmät
-
SXL20S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista kätilötyössä
- hallitsee harjoitteluympäristön asiakkaan/potilaan hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana potilaan kokonaishoitoa
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii moniammatillisen työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- tunnistaa hoito- ja kätilötyön kehittämistarpeita
- hallitsee työelämätaidot
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa
Sisältö
Kliininen harjoittelu kätilötyön eri toimintaympäristöissä.
Aika ja paikka
Ajoitussuunnitelman mukaan.
Oppimateriaalit
teoriajaksoilla osoitettu kirjallisuus
Kirjallinen ohjeistus. "Yleisiä käytänteitä harjoittelutilanteisiin."
Moodle oppimisalusta: Kätilötyön äitiyshuollonharjoittelut.
Opetusmenetelmät
Käytännön työelämäharjoittelu, johon sisältyy myös oppimistehtäviä.
Tarkista mitä tehtäviä harjoitteluun liittyy. ( Moodletehtäviä / imetysnäyttö / jokin muu)
Kliininen harjoittelu äitiyshuollon harjoittelupaikoissa 7,5op
Sen lisäksi 0,5op muuta työtä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tapahtuu eri kätilötyön ympäristöissä.
Harjoittelun voi suorittaa synnytyshuoneessa, antenataaliosastolla, äitiysneuvolassa, lapsivuodeosastolla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksolla ei ole tenttiä
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaista suoritustapaa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
8op= 216h
Työaika 40 h/vko
Sisällön jaksotus
5 viikon harjoittelu työelämässä
0,5op muuta työtä

0,5op muuta työtä.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tapahtuu eri kätilötyön ympäristöissä.
Harjoittelun voi suorittaa synnytyshuoneessa, antenataaliosastolla, äitiysneuvolassa, lapsivuodeosastolla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksolla ei ole tenttiä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaista suoritustapaa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
8op= 216h
Työaika 40 h/vko
Sisällön jaksotus
5 viikon harjoittelu työelämässä ja 0,5op muuta työtä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty - Hylätty
Esitietovaatimukset
Harjoitteluan toimintaympäristöä vastaavat teoriaopinnot
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
- Degree Programme in Nursing
Opettaja
- Ulpu Valkonen
- Arto Holappa
- Katja Åker
Vastuuhenkilö
Arto Holappa
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista potilaan hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30

29.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
T&K-osuus
4 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Vilkko
- Pirjo Koski
Vastuuhenkilö
Pirjo Koski
Opiskelijaryhmät
-
SXL19S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa toimia alansa kehittämistehtävissä
- osaa toimia näyttöön perustuvasti kätilötyössä ja sen kehittämisessä
- osaa osallistua asiantuntijana kätilötyöhön liittyvään keskusteluun.
Sisältö
Asiantuntijuus kätilötyössä
Näyttöön perustuva toiminta seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisessä
Toimintamallien ja palvelujen kehittäminen
Yrittäjyys kätilötyössä
Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen tarpeiden tunnistaminen
Verkostotyö eri ammattiryhmien kanssa
Asiantuntijaviestintä ja ammatillinen näkyvyys
Kehittämistyön prosessi
Tuotteistaminen
Aika ja paikka
Opintojakso toteutuu yhtäaikaa harjoittelun kanssa. Opintojakso on auki koko lukukauden.
Oppimateriaalit
Alkutentti
Korhonen, Anne - Jylhä, Virpi - Korhonen, Teija 2018. Näyttöön perustuva toiminta - Tarpeesta tuloksiin. SKHOLE.
Moodlessa oleva kirjallisuus
Opetusmenetelmät
Orientaatioluennot ( Lähiopetus)
-Opintojakson info
Itsenäinen opiskelu Moodlessa
- Alkutentti
Korhonen, Anne - Jylhä, Virpi - Korhonen, Teija 2018. Näyttöön perustuva toiminta - Tarpeesta tuloksiin. SKHOLE.
- Kätilötutkinnon opinnäytetyö pienryhmän kanssa ( =Tutkimusklubin suunnittelu ja toteuttaminen äitiyshuollon toimintaympäristössä)
- tehtävän ohjaus 2 t/ pienryhmä
- seminaari (osallistuminen pakollsita)
Pakollinen osallistuminen infoon ja lähiopetukseen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
N/A
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
N/A
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 x 27 tuntia = 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Info, alkutentti ja tutkimusklubin suunnittelu ja toteuttaminen kätilötyön opinnäytetyöänä (5 op)
Lisätietoja opiskelijoille
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- käyttää ammattialan tietoperustaa johdonmukaisesti
- etsii tietoa ja perustelee tietolähtei-den käytön
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla
- soveltaa ammatillista osaamistaan erilaisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- toimii ammattialansa asiantuntijana monialaisissa ryhmissä kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa
- kehittää itseään
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnäytetyön suunnitelma Hyväksytty/ Hylätty
Opinnäytetyön raportti: 1-5
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 10.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Vilkko
- Sanna-Mari Manninen
Vastuuhenkilö
Pirjo Koski
Opiskelijaryhmät
-
SXL20K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa toimia alansa kehittämistehtävissä
- osaa toimia näyttöön perustuvasti kätilötyössä ja sen kehittämisessä
- osaa osallistua asiantuntijana kätilötyöhön liittyvään keskusteluun.
Sisältö
Asiantuntijuus kätilötyössä
Näyttöön perustuva toiminta seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisessä
Toimintamallien ja palvelujen kehittäminen
Yrittäjyys kätilötyössä
Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen tarpeiden tunnistaminen
Verkostotyö eri ammattiryhmien kanssa
Asiantuntijaviestintä ja ammatillinen näkyvyys
Kehittämistyön prosessi
Tuotteistaminen
Aika ja paikka
Opintojakso toteutuu yhtäaikaa harjoittelun kanssa. Opintojakso on auki koko lukukauden.
Oppimateriaalit
Alkutentti
Korhonen, Anne - Jylhä, Virpi - Korhonen, Teija 2018. Näyttöön perustuva toiminta - Tarpeesta tuloksiin. SKHOLE.
Moodlessa oleva kirjallisuus.
Opetusmenetelmät
Orientaatioluennot ( Lähiopetus)
-Opintojakson info
Itsenäinen opiskelu Moodlessa
- Alkutentti
Korhonen, Anne - Jylhä, Virpi - Korhonen, Teija 2018. Näyttöön perustuva toiminta - Tarpeesta tuloksiin. SKHOLE.
- Kätilötutkinnon opinnäytetyö pienryhmän kanssa ( =Tutkimusklubin suunnittelu ja toteuttaminen äitiyshuollon toimintaympäristössä)
- tehtävän ohjaus 2 t/ pienryhmä
- seminaari (osallistuminen pakollista)
Pakollinen osallistuminen infoon ja lähiopetukseen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
N/A
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
N/A
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 x 27 tuntia = 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Info, alkutentti ja tutkimusklubin suunnittelu ja toteuttaminen kätilötyön opinnäytetyönä (5 op)
Lisätietoja opiskelijoille
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- käyttää ammattialan tietoperustaa johdonmukaisesti
- etsii tietoa ja perustelee tietolähtei-den käytön
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla
- soveltaa ammatillista osaamistaan erilaisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- toimii ammattialansa asiantuntijana monialaisissa ryhmissä kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa
- kehittää itseään
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kehittämistyön suunnitelma: arviointi Hyväksytty/ Hylätty
Kehittämistyön raportti: Arviointi asteikolla 1-5
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.09.2023 - 13.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ella Parkkonen
- Jenni Tiainen
- Mari Lindroos
- Sirpa Kekäläinen
Vastuuhenkilö
Mari Lindroos
Opiskelijaryhmät
-
SXQ23K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL23K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- tuntee päivystys ja valvontahoitotyöhön liittyvän lainsäädännön sekä ymmärtää sairaanhoitajan vastuut ja velvoitteet päivystys- ja valvontapotilaan hoidossa
- ymmärtää päivystys- ja valvontahoitotyön toiminnan erityispiirteet sekä moniammatillisen yhteistyön merkityksen potilaan kokonaishoidon näkökulmasta
- tuntee sairaanhoitajan keskeisimmät osaamisalueet päivystys- ja valvontapotilaan hoitotyössä
- ymmärtää päivystyspotilaan hoidon tarpeen arvioinnin merkityksen osana potilasturvallisuutta
- osaa toteuttaa hätätilapotilaan kiireellisyysluokituksen
- osaa päivystyspotilaan diagnostiikassa käytettäviä menetelmiä
- ymmärtää päivystys- ja valvontahoitotyön merkityksen osana akuutisti sairastuneen potilaan hoitopolkua
- osaa viestiä yleisellä tasolla säteilyn lääketieteellisestä, työperäisestä ja väestön altistuksesta sekä tulkita säteilyriskejä
- osaa viestiä säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä
- ymmärtää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
Sisältö
- päivystyshoitotyön lainsäädäntö, erityispiirteet ja sairaanhoitajan osaamisalueet
- perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon päivystys, yhteispäivystykset
- päivystyksen ja valvonnan tilat, henkilöstörakenne, moniammatillinen yhteistyö
- päivystyspotilaan hoidon tarpeen arviointi
- triageluokitukset
- laboratoriokokeet, pientoimenpiteet (pleurapunktio ja –dreeni sekä lumbaalipunktio)
- selkäpuudutetun potilaan hoito
- päivystysleikkauspotilaan tarkkailu ja hoito
- säteilyturvallisuus
- säteilyfysiikan ja -biologian perusteet ja niiden merkitys lääketieteellisen säteilyn käytössä
- keskeisin lääketieteellistä säteilyn käyttöä koskeva säädöstö
- keskeiset säteilyturvallisuuteen vaikuttavat tekniset ja fysikaaliset tekijät ja niihin liittyvät toimintatavat säteilylle altistavissa lääketieteellisissä työtilanteissa
Aika ja paikka
Nämä tiedot löytyvät lukujärjestyksestä.
Oppimateriaalit
Päivystys- ja valvontahoitotyö:
1) Mäkijärvi ym. (2016). Akuuttihoito-opas. Duodecim. (Soveltuvin osin). Sähköinen versio luettavissa Terveysportin Akuuttihoito sivujen kautta.
2) Castren, Aalto, Rantala, Sopanen & Westergård. 2010. Ensihoidosta päivystyspoliklinikalle. Sanoma Pro Oy. (soveltuvin osin)
3) Silfvast, Castrèn, Kurola, Lund, Martikainen (toim.) 2016. Ensihoito-opas. Duodecim.
4) Ritmala-Castrèn, Lönn, Lundgrèn-Laine, Meriläinen, Peltomaa (toim.) 2017. Teho- ja valvontahoitotyön opas. Duodecim.
5) Opettajan osoittamat artikkelit ja muu materiaali
6) Moodlen materiaali
Kirurginen- ja perioperatiivinen hoitotyö:
1) Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V. 2019. Kliininen hoitotyö, sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. SanomaPro Oy.
2) Aura & Kinnunen 2022. Perioperatiivinen hoitotyö, SanomaPro.
Säteilyturvallisuuden oppimateriaalit erillisessä Moodle-työtilassa
Säteilyturvallisuus: Säteilyturvallisuuden oppimateriaalit erillisessä Moodle-työtilassa. Ohjeet työtilaan ja säteilyturvallisuuden osuuden suorittamiseen annetaan säteilyturvallisuuden luennoilla.
Opetusmenetelmät
Aktivoiva luento
Oppimistehtävät
Laboraatio
Simulaatiot
Itsenäinen verkko-opiskelu; verkkokurssit
Moodletentti
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-Varsinainen tentti: 13.10.2023. Tentti tehdään moodlessa ja tentin kesto on 60min (lisäaikatodistuksella 75min). Tentin läpäisyraja on 50%.
-Päivystys- ja valvontahoitotyön tehtävien palautus sovitaan orientaatiossa
-Säteilyturvallisuustehtävän (hyv/hyl) määräaika sovitaan luennolla
-Kirurgisen- ja perioperatiivisen tehtävien (hyv/hyl) palautukset sovitaan orientaatiossa
Uusinta- ja korotustentit
- Opiskelijalla oikeus uusia hylätty opintosuoritus kahdesti ja hyväksytty opintosuoritus kerran (tutkintosääntö)
- Uusinnat/korotus massatenttiuusinnoissa paperitenttinä:
1. uusinta 14.11.2023 (ilm. 06.10.2023 - 26.10.2023)
2. uusinta 11.12.2023 (ilm. 30.10.2023 - 22.11.2023)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5op=135h
Päivystys- ja valvontahoitotyön osuus (2,5op = 67,5t):
Luennot: 4 x 4t = 16t
Laboraatio 2 x 4t (kaikille pienryhmille yhteensä 8t)
Itsenäinen opiskelu/verkkokurssit
Tentti (päivystys- ja valvontahoitotyöstä) 2t
Kir/peri (1,5op = 40,5h)
Kir/peri simulaatiot 2 x 2t = 4h
Simulaatioon valmistavat tehtävät 8h
Artikkelitehtävä 28,5h
Säteilyturvallisuus (1op = 27h)
Luennot 4 h
Itsenäinen opiskelu ja tehtävä 23 h
Sisällön jaksotus
Opintojakson tarkempi aikataulutus löytyy lukujärjestyksistä.
HUOM! Orientaatiossa, laboraatioissa ja simulaatioissa on pakollinen läsnäolo.
Lisätietoja opiskelijoille
-Edeltävyysehdot:
Opintojaksolle hyväksyminen edellyttää vähintään 30op sairaanhoitajan kliinisiä opintoja: Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2, Sisätautipotilaan hoitotyö + harjoittelu. Kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö.
-Laboraatiossa ja simulaatioissa on läsnäolovelvollisuus
-Kunkin lähiopetuskerran sisältö on merkitty lukujärjestysvarauksiin
-Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähiopetusta.
-Itsenäistä harjoittelua ja kertailua Taitoprossa suositellaan.
-Tenttikirjallisuudessa ei ole rajattu sivunumeroita tai sisältöjä, koska keskeisten oppikirjojen koko sisältö tulee hallita.
-Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Teoriaopetukseen osallistumista suositellaan.
-Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
-Säteilyturvallisuuden osuuden hyväksytty suoritus antaa oikeuden työskennellä ympäristössä, jossa käytetään ionisoivaa säteilyä lääketieteellisen toimenpiteen yhteydessä.
HUOM! Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
HUOM! Opintojakso toteutuu osittain zoomin välityksellä, joten käykää tutustumassa ennen opintojakson alkua etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki:
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Esitietovaatimukset
Sisätautipotilaan hoitotyön osaaminen.
Kirurgisen hoitotyön osaaminen.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 20.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 150
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tiina Ahti
- Heidi Stenberg
- Noora Asplund
Vastuuhenkilö
Heidi Stenberg
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP23KTERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2023
-
SXO21S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO21S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXK21S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXQ21S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL21S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Toiminta- ja kustannusympäristö
- opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eri tavat sekä sitä ohjaavan lainsäädännön.
- opiskelija ymmärtää organisaatioiden ja yritysten tuottavuuden ja kannattavuuden merkityksen toiminnassa sekä osaa arvioida toiminnan kustannuksia ja tuottavuutta.
Työyhteisön kehittäminen
- opiskelija ymmärtää ja tuntee kehittämisen ja laadun merkityksen palvelun tuottamisessa.
- opiskelija osaa luoda uusia työn toimintatapoja ja liikeideoita.
Yrittäjyys ja toiminnan organisointi
- opiskelijalla on perusvalmiudet yritystoiminnan aloittamiseen ja hän osaa myös hyödyntää julkisia neuvontapalveluja yritystoiminnan käynnistämisessä.
- opiskelija tietää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä talouden ja toiminnan välisen suhteen.
Esimiestyö ja johtaminen
- opiskelija ymmärtää johtamistapojen ja henkilöstön merkityksen organisaation ja yrityksen menestykseen.
- opiskelija tunnistaa yleiset työelämävalmiudet, vastuut ja työn organisointitavat ja omaksuu yrittäjämäisen työskentelytavan.
Sisältö
- sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialaa koskeva lainsäädäntö, sopimuskäytännöt ja rahoitus
- yhteiskunnalliset haasteet ja vaikutukset palveluiden tarpeeseen ja tuotantoon
- yrittäjämäinen asenne ja taidot
- palvelujen tuotteistamisen, hinnoittelu, laatu, brändäys ja markkinointi
- yrityksen perustaminen liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaan
- erilaiset yritysmuodot
- hankintamenettelyt ja kilpailutus
- johtamistaidot ja laadun kehittäminen organisaation toiminnassa
- työelämätaidot ja niiden merkitys organisaatioiden ja yritysten toiminnassa: elämänhallinta, kommunikaatiotaidot, innovaatiokyvykkyys sekä digitaaliset taidot
- saatavilla olevan tiedon kerääminen ja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja johtamisessa
- asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen
- kumppanuusverkostot osana yrityksen ja organisaation menestystä
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan verkkokoulutuksena moodlessa
Orientaatioluento toteutetaan 21.8. klo 16-17 verkossa. Osallistumislinkki orientaatioluentoon ilmoitetaan myöhemmin opintojaksolle ilmoittautuneille. Luento tallennetaan ja se on katsottavissa myöhemmin opintojakson moodle-työtilassa.
Oppimateriaalit
Opintojakson kaikki materiaalit ja kirjallisuus on löydettävissä Moodlessa.
Opetusmenetelmät
Ohjattu opiskelu verkossa. Opintojakso sisältää itsenäisesti tehtäviä monivalintatehtäviä sekä yksilötyönä tehtävän kirjallisen johtamisen ja yrittäjyyden oppimistehtävän.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksolla ei ole tenttejä. Hylättyjen tehtävien uusintamahdollisuus toisella opintojaksolla. Opintojaksolla ei korotusmahdollisuutta arvosanoihin, sillä opiskelijalla on lähtökohtaisesti pitkä aika tehdä suoritus kuntoon (8vkoa).
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso on 5 op ( 135 h opiskelijan työtä)
2 op kirjallinen oppimistehtävä
3 op opiskelua moodlessa
Sisällön jaksotus
2,5 op Yrittäjyys ja 2,5 op johtaminen
Orientaatioluento 21.8. klo 16-17
Itsenäistä opiskelua moodle työtilassa annettuihin ohjeisiin ja oppimateriaaleihin perustuen
Moodle tehtävät tehty hyväksytysti viimeistään pe 13.10.2023
Kirjallisen oppimistehtävän palautus viimeistään su 15.10.2023 klo 23.55 mennessä
Lisätietoja opiskelijoille
Jos olet osallistunut jo aiemmin vastaavalle opintojaksolle ja sinulla on suoritettuna aiemman toteutuksen osia - ole yhteydessä ennen opintojakson alkua vastuuopettajaan. Opintojakson toteutus on uudistettu ja tarvitset todennäköisesti yksilölliset lisäohjeet opintojakson suoritusta varten.
Tutustu Metropolian AHOT-ohjeisiin OMAssa: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/group/pakki/opiskelijan-opas/opinnot/opintojen-suunnittelu-ja-opinto-ohjaus/ahot
Ahot hakemukset eAHOT-järjestelmässä ohjataan tutkintosi ohjeistuksen mukaisesti tutoropettajalle/uraohjaajalle. Toimita saamasi AHOT-päätös ennen opintojakson alkua vastuuopettajalle.
AHOT-pedagogiset ohjeet käydään läpi orientaatioluennolla sekä ne löytyvät myös opintojakson moodle työtilasta.
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kirjallinen oppimistehtävä 100 % opintojakson kokonaisarvosanasta
Monivalintatehtävät johtaminen ja yrittäjyys hyväksytty/ hylätty
Tarkemmat numeeriset arviointikriteerit kirjallisille oppimistehtäville
Kiitettävä 5 = Opiskelija osoittaa osaamisen arviointikohteissa hallitsevansa monipuolisesti ja laajasti opintojakson sisällön. Hänellä on erinomainen tarkoitusta vastaava sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja yrittäjyyden osaaminen. Hänen kykynsä soveltaa oppimaansa työelämän kontekstiin osoittaa luovuutta ja laaja-alaisuutta.
Hyvä 3-4 = Opiskelija osoittaa osaamisen arviointikohteissa hallitsevansa hyvin opintojakson sisällön. Hän hankkii aktiivisesti tietoa ja tulkitsee sen keskeisiä yhteyksiä työelämään. Hänellä on kyky analysoida oppimaansa ja soveltaa opittua työelämän kontekstiin.
Tyydyttävä 1-2 = Opiskelija osoittaa osaamistavoitteisiin perustuen hallitsevansa opintojakson perussisällön, mutta tiedon hankinnassa, tulkinnassa ja kyvyssä soveltaa oppimaansa työelämän kontekstiin on puutteita.
Hyl./ 0 = Opiskelija ei ole saavuttanut opintojakson osaamistavoitteita. Opiskelija ei ole suorittanut opintojakson hyväksyttyä suoritusta edellyttäviä tehtäviä ohjeistuksen mukaisesti.
Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta viimeistään opinnon alkaessa.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
22.01.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 150
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jukka Lehtimäki
- Camilla Långstedt
Vastuuhenkilö
Camilla Långstedt
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
TERVEYSAP23STERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2023
-
SXO22K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXK21S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
Tavoitteet
Toiminta- ja kustannusympäristö
- opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eri tavat sekä sitä ohjaavan lainsäädännön.
- opiskelija ymmärtää organisaatioiden ja yritysten tuottavuuden ja kannattavuuden merkityksen toiminnassa sekä osaa arvioida toiminnan kustannuksia ja tuottavuutta.
Työyhteisön kehittäminen
- opiskelija ymmärtää ja tuntee kehittämisen ja laadun merkityksen palvelun tuottamisessa.
- opiskelija osaa luoda uusia työn toimintatapoja ja liikeideoita.
Yrittäjyys ja toiminnan organisointi
- opiskelijalla on perusvalmiudet yritystoiminnan aloittamiseen ja hän osaa myös hyödyntää julkisia neuvontapalveluja yritystoiminnan käynnistämisessä.
- opiskelija tietää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä talouden ja toiminnan välisen suhteen.
Esimiestyö ja johtaminen
- opiskelija ymmärtää johtamistapojen ja henkilöstön merkityksen organisaation ja yrityksen menestykseen.
- opiskelija tunnistaa yleiset työelämävalmiudet, vastuut ja työn organisointitavat ja omaksuu yrittäjämäisen työskentelytavan.
Sisältö
- sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialaa koskeva lainsäädäntö, sopimuskäytännöt ja rahoitus
- yhteiskunnalliset haasteet ja vaikutukset palveluiden tarpeeseen ja tuotantoon
- yrittäjämäinen asenne ja taidot
- palvelujen tuotteistamisen, hinnoittelu, laatu, brändäys ja markkinointi
- yrityksen perustaminen liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaan
- erilaiset yritysmuodot
- hankintamenettelyt ja kilpailutus
- johtamistaidot ja laadun kehittäminen organisaation toiminnassa
- työelämätaidot ja niiden merkitys organisaatioiden ja yritysten toiminnassa: elämänhallinta, kommunikaatiotaidot, innovaatiokyvykkyys sekä digitaaliset taidot
- saatavilla olevan tiedon kerääminen ja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja johtamisessa
- asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen
- kumppanuusverkostot osana yrityksen ja organisaation menestystä
Aika ja paikka
Verkkototeutus 22.1.- 15.3.2024
Orientaatioluento 22.1.2024 klo 16.00-17.30. Join Zoom Meeting https://metropolia.zoom.us/my/jaanaseitovirta
Tilaisuus tallennetaan ja se on katsottavissa 2 viikkoa opintojakson Moodle työtilassa. Tallenne sisältää vain opettajan osuuden. Kuvaus opintojaksolla tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä löytyy Metropolian julkisilla verkkosivuilla julkaistusta Metropolian opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteesta.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali Moodlen työtilassa https://moodle.metropolia.fi/my/. Työtila aukeaa opintojakson alkaessa. Opiskelijoille lähetetään infokirje sähköpostilla noin viikkoa ennen toteutuksen alkamista.
Opetusmenetelmät
Itsenäinen verkkototeutus Moodle työtilassa, oppimistehtävät aikataulutettu
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Mahdollisuus uusia opintojakso seuraavilla mahdollisilla toteutuksilla. Uusimis- tai korotusmahdollisuus ei koske toteutusten osia.Opiskelijalla on oikeus uusia hylätty opintosuoritus kahdesti. Opintojaksolla ei korotusmahdollisuutta hyväksyttyihin arvosanoihin.(Tutkintosääntö 34 §)
Kansainvälisyys
Ei
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 27h x 5 = 135h
Sisällön jaksotus
Itsenäistä opiskelua 5 op. Moodle työtilassa annettuihin ohjeisiin ja oppimateriaaleihin perustuen.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso palaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Eettinen toiminta:
Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta viimeistään opinnon alkaessa.
Paikan vahvistaminen:
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)
Ahot hakemukset toimitetaan:
Terveyden osaamisalueella tutor-opettajalle/uraohjaajalle, ahot päätös toimitetaan ennen toteutuksen alkua vastuuopettajalla, joka antaa suoritettavat tehtävät pedagogisena ratkaisuna. Tutustu Metropolian AHOT-ohjeisiin OMAssa: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/group/pakki/opiskelijan-opas/opinnot/opintojen-suunnittelu-ja-opinto-ohjaus/ahot/ahot-alakohtaiset-ohjeet#sote
Opettajan materiaalit:
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suoritus arvioidaan kiitettävä (5), erittäin hyvä (4), hyvä (3), erittäin tyydyttävä (2), tyydyttävä (1), hylätty (0) tai perustellusta syystä jaolla hylätty/hyväksytty. Hyväksytty-tason arviointikriteerit ovat samat kuin tyydyttävä (1) arviointikriteerit, mikä tarkoittaa, että ydinosaaminen on saavutettu (Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n tutkintosääntö; 33 § Opintosuorituksen arviointi).
Osallistuminen kaikkiin osioihin. Kokonaisarvosana 0-5
Opintojakso arvioidaan hylätyksi, mikäli opiskelijalta puuttuu jaksosta jokin suoritus. Opiskelija ilmoittautuu uudelle toteutukselle, mikäli opintojakso on arvioitu hylätyksi. Opettaja arvioi opintojakson valmiiksi viimeistään neljän työviikon kuluessa toteutuksen jälkeen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 150
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Seitovirta
Vastuuhenkilö
Jaana Seitovirta
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
TERVEYSAP23STERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2023
-
SXO22K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXK21S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
Tavoitteet
Toiminta- ja kustannusympäristö
- opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eri tavat sekä sitä ohjaavan lainsäädännön.
- opiskelija ymmärtää organisaatioiden ja yritysten tuottavuuden ja kannattavuuden merkityksen toiminnassa sekä osaa arvioida toiminnan kustannuksia ja tuottavuutta.
Työyhteisön kehittäminen
- opiskelija ymmärtää ja tuntee kehittämisen ja laadun merkityksen palvelun tuottamisessa.
- opiskelija osaa luoda uusia työn toimintatapoja ja liikeideoita.
Yrittäjyys ja toiminnan organisointi
- opiskelijalla on perusvalmiudet yritystoiminnan aloittamiseen ja hän osaa myös hyödyntää julkisia neuvontapalveluja yritystoiminnan käynnistämisessä.
- opiskelija tietää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä talouden ja toiminnan välisen suhteen.
Esimiestyö ja johtaminen
- opiskelija ymmärtää johtamistapojen ja henkilöstön merkityksen organisaation ja yrityksen menestykseen.
- opiskelija tunnistaa yleiset työelämävalmiudet, vastuut ja työn organisointitavat ja omaksuu yrittäjämäisen työskentelytavan.
Sisältö
- sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialaa koskeva lainsäädäntö, sopimuskäytännöt ja rahoitus
- yhteiskunnalliset haasteet ja vaikutukset palveluiden tarpeeseen ja tuotantoon
- yrittäjämäinen asenne ja taidot
- palvelujen tuotteistamisen, hinnoittelu, laatu, brändäys ja markkinointi
- yrityksen perustaminen liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaan
- erilaiset yritysmuodot
- hankintamenettelyt ja kilpailutus
- johtamistaidot ja laadun kehittäminen organisaation toiminnassa
- työelämätaidot ja niiden merkitys organisaatioiden ja yritysten toiminnassa: elämänhallinta, kommunikaatiotaidot, innovaatiokyvykkyys sekä digitaaliset taidot
- saatavilla olevan tiedon kerääminen ja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja johtamisessa
- asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen
- kumppanuusverkostot osana yrityksen ja organisaation menestystä
Aika ja paikka
Verkkototeutus 18.3.- 5.5.2024
Orientaatioluento 18.3.2024 klo 16.00-17.30. Join Zoom Meeting https://metropolia.zoom.us/my/jaanaseitovirta
Tilaisuus tallennetaan ja se on katsottavissa 2 viikkoa opintojakson Moodle työtilassa. Tallenne sisältää vain opettajan osuuden. Kuvaus opintojaksolla tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä löytyy Metropolian julkisilla verkkosivuilla julkaistusta Metropolian opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteesta.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali Moodlen työtilassa https://moodle.metropolia.fi/my/. Työtila aukeaa opintojakson alkaessa. Opiskelijoille lähetetään infokirje sähköpostilla noin viikkoa ennen toteutuksen alkamista.
Opetusmenetelmät
Itsenäinen verkkototeutus Moodle työtilassa, oppimistehtävät aikataulutettu
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Mahdollisuus uusia opintojakso seuraavilla mahdollisilla toteutuksilla. Uusimis- tai korotusmahdollisuus ei koske toteutusten osia. Opiskelijalla on oikeus uusia hylätty opintosuoritus kahdesti. Opintojaksolla ei korotusmahdollisuutta hyväksyttyihin arvosanoihin.(Tutkintosääntö 34 §)
Kansainvälisyys
Ei
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 27h x 5 = 135h
Sisällön jaksotus
Itsenäistä opiskelua 5 op. Moodle työtilassa annettuihin ohjeisiin ja oppimateriaaleihin perustuen.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso palaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Eettinen toiminta:
Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta viimeistään opinnon alkaessa.
Paikan vahvistaminen:
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)
Ahot hakemukset toimitetaan:
Terveyden osaamisalueella tutor-opettajalle/uraohjaajalle, ahot päätös toimitetaan ennen toteutuksen alkua vastuuopettajalla, joka antaa suoritettavat tehtävät pedagogisena ratkaisuna. Tutustu Metropolian AHOT-ohjeisiin OMAssa: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/group/pakki/opiskelijan-opas/opinnot/opintojen-suunnittelu-ja-opinto-ohjaus/ahot/ahot-alakohtaiset-ohjeet#sote
Opettajan materiaalit:
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suoritus arvioidaan kiitettävä (5), erittäin hyvä (4), hyvä (3), erittäin tyydyttävä (2), tyydyttävä (1), hylätty (0) tai perustellusta syystä jaolla hylätty/hyväksytty. Hyväksytty-tason arviointikriteerit ovat samat kuin tyydyttävä (1) arviointikriteerit, mikä tarkoittaa, että ydinosaaminen on saavutettu (Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n tutkintosääntö; 33 § Opintosuorituksen arviointi).
Osallistuminen kaikkiin osioihin. Kokonaisarvosana 0-5
Opintojakso arvioidaan hylätyksi, mikäli opiskelijalta puuttuu jaksosta jokin suoritus. Opiskelija ilmoittautuu uudelle toteutukselle, mikäli opintojakso on arvioitu hylätyksi. Opettaja arvioi opintojakson valmiiksi viimeistään neljän työviikon kuluessa toteutuksen jälkeen.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 150
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tiina Ahti
- Jaana Seitovirta
- Noora Asplund
Vastuuhenkilö
Jaana Seitovirta
Opiskelijaryhmät
-
SXO21S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO21S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXK21S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXQ21S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL21S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Toiminta- ja kustannusympäristö
- opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eri tavat sekä sitä ohjaavan lainsäädännön.
- opiskelija ymmärtää organisaatioiden ja yritysten tuottavuuden ja kannattavuuden merkityksen toiminnassa sekä osaa arvioida toiminnan kustannuksia ja tuottavuutta.
Työyhteisön kehittäminen
- opiskelija ymmärtää ja tuntee kehittämisen ja laadun merkityksen palvelun tuottamisessa.
- opiskelija osaa luoda uusia työn toimintatapoja ja liikeideoita.
Yrittäjyys ja toiminnan organisointi
- opiskelijalla on perusvalmiudet yritystoiminnan aloittamiseen ja hän osaa myös hyödyntää julkisia neuvontapalveluja yritystoiminnan käynnistämisessä.
- opiskelija tietää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä talouden ja toiminnan välisen suhteen.
Esimiestyö ja johtaminen
- opiskelija ymmärtää johtamistapojen ja henkilöstön merkityksen organisaation ja yrityksen menestykseen.
- opiskelija tunnistaa yleiset työelämävalmiudet, vastuut ja työn organisointitavat ja omaksuu yrittäjämäisen työskentelytavan.
Sisältö
- sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialaa koskeva lainsäädäntö, sopimuskäytännöt ja rahoitus
- yhteiskunnalliset haasteet ja vaikutukset palveluiden tarpeeseen ja tuotantoon
- yrittäjämäinen asenne ja taidot
- palvelujen tuotteistamisen, hinnoittelu, laatu, brändäys ja markkinointi
- yrityksen perustaminen liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaan
- erilaiset yritysmuodot
- hankintamenettelyt ja kilpailutus
- johtamistaidot ja laadun kehittäminen organisaation toiminnassa
- työelämätaidot ja niiden merkitys organisaatioiden ja yritysten toiminnassa: elämänhallinta, kommunikaatiotaidot, innovaatiokyvykkyys sekä digitaaliset taidot
- saatavilla olevan tiedon kerääminen ja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja johtamisessa
- asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen
- kumppanuusverkostot osana yrityksen ja organisaation menestystä
Aika ja paikka
Verkkototeutus 23.10.- 31.12.2023
Orientaatioluento 23.10.2023 klo 16.00-17.30. Join Zoom Meeting https://metropolia.zoom.us/my/jaanaseitovirta
Tilaisuus tallennetaan ja se on katsottavissa 2 viikkoa opintojakson Moodle työtilassa. Tallenne sisältää vain opettajan osuuden. Kuvaus opintojaksolla tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä löytyy Metropolian julkisilla verkkosivuilla julkaistusta Metropolian opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteesta.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali Moodlen työtilassa, Moodle.metropolia.fi. Työtila aukeaa opintojakson alkaessa
Opetusmenetelmät
Itsenäinen verkkototeutus, tehtävät aikataulutettu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Mahdollisuus uusia opintojakso seuraavilla mahdolllisilla toteutuksilla.Tutkintosääntö 34 § - Opiskelijalla on oikeus uusia hylätty opintosuoritus kahdesti. Opintojaksolla ei korotusmahdollisuutta hyväksyttyihin arvosanoihin.
Kansainvälisyys
Ei
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 27h x 5 = 135h
Sisällön jaksotus
Itsenäistä opiskelua 5 op. Moodle työtilassa annettuihin ohjeisiin ja oppimateriaaleihin perustuen.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso palaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Eettinen toiminta:
Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta viimeistään opinnon alkaessa.
Paikan vahvistaminen:
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)
Ahot hakemukset toimitetaan:
Terveyden osaamisalueella tutor-opettajalle/uraohjaajalle, ahot päätös toimitetaan ennen toteutuksen alkua vastuuopettajalla, joka antaa suoritettavat tehtävät pedagogisena ratkaisuna. Tutustu Metropolian AHOT-ohjeisiin OMAssa: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/group/pakki/opiskelijan-opas/opinnot/opintojen-suunnittelu-ja-opinto-ohjaus/ahot/ahot-alakohtaiset-ohjeet#sote
Opettajan materiaalit:
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija käyttää hallitusti ammattikäsitteistöä sekä perustelee valintojaan asiakkaan tarpeista käsin laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija arvioi systemaattisesti oman toimintansa edellytyksiä ja seurauksia.
Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristössä itsenäisesti ja ammatillisesti tavoitteiden suunnassa ja soveltaa työmenetelmiä asianmukaisesti ja turvallisesti.
Opiskelija työskentelee erilaisissa tilanteissa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toimii sitoutuneesti ryhmän toimintaa edistäen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintosuoritus arvioidaan kiitettävä (5), erittäin hyvä (4), hyvä (3), erittäin tyydyttävä (2), tyydyttävä (1), hylätty (0) tai perustellusta syystä jaolla hylätty/hyväksytty. Hyväksytty-tason arviointikriteerit ovat samat kuin tyydyttävä (1) arviointikriteerit, mikä tarkoittaa, että ydinosaaminen on saavutettu (Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n tutkintosääntö; 33 § Opintosuorituksen arviointi).
Osallistuminen kaikkiin osioihin. Kokonaisarvosana 0-5
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marianne Sipilä
- Eini Koskimies
- Riitta Vilkko
- Pirjo Koski
- Marika Lähdetniemi
- Hanna Vatanen
- Tinja Kaivolahti
- Tiia Saastamoinen
- Leena Hinkkanen
- Pirjo Vesa
- Tuija Buure
- Pihla Markkanen
Vastuuhenkilö
Eini Koskimies
Opiskelijaryhmät
-
SXO21S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO21S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXK21K1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXQ21S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL21S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa
- toteuttaa työelämää, omaa alaa tai ammatillista osaamista hyödyttävän kehittämistehtävän
itsenäisesti, vastuullisesti ja yhteistyössä muiden kanssa
- viestiä työnsä eri vaiheissa selkeästi, perustellusti ja havainnollisesti sekä vertaisyhteisölle että eri
yleisöille.
Sisältö
- kehittämistyön toteutus suunnitelman mukaisesti
- yhteistyö kehittämistyöhön osallistuvien kanssa
- tutkimus- ja kehittämistoiminnan viestintä
- työpajat
- kirjallisen opinnäytetyöraportin laatiminen
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan seminaarit, opinnäytetyön ohjaaja ilmoittaa seminaarien toteutusmuodon
Työpajatarjonta esitellään Moodlessa:
Työpajat (vähintään 3) pakollisia ont-prosessin aikana
Oppimateriaalit
Tutkimusmenetelmäkirjallisuus, alakohtainen, ammatillinen kirjallisuus ja tutkimusartikkelit
Opetusmenetelmät
Opiskelijan itsenäinen työskentely, ryhmä-/henkilökohtainen ohjaus, opponointi, työpajat, seminaarit
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Hanke- /projektikohtainen työelämäyhteistyö
Kansainvälisyys
Hyväksytty suoritus edellyttää kansainvälistä lähdekirjallisuutta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Viikot 33-46, seminaariviikot 37, 41, 46
Lisätietoja opiskelijoille
Opinnäytetyön ohjausmuotoja ovat ryhmäohjaus (mm. seminaarit ja työpajat) ja yksilö-/pariohjaukset, joista sovitaan erikseen ohjaajan kanssa.
Opinnäytetyön hyväksytty toteutusvaihe (ont-ohjaaja hyväksyy), opinnäytetyöseminaareihin osallistuminen ja opponointi sekä työpajoihin osallistuminen ovat edellytyksinä siirtymisessä Opinnäytyön seuraavalle opintojaksolle. Tästä sovitaan tarkemmin oman ont-ohjaajan kanssa.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Toisten opiskelijoiden työt ovat luottamuksellisia!
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty, hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnäytetyön hyväksytty toteutusvaihe (ont-ohjaaja hyväksyy), opinnäytetyöseminaareihin osallistuminen ja opponointi sekä työpajoihin osallistuminen ovat edellytyksinä siirtymisessä Opinnäytyön toteutus-opintojaksolle.
Katso opinnäytetyön arviointikehikko.
Esitietovaatimukset
Opinnäytetyön suunnittelu 5 op
Lisätiedot
Opinnäytetyön arviointikohteet
Ammattialakohtainen osaaminen ja kehittäminen
- merkitys ammattialalle ja yhteys alan ammattikäytäntöihin
- ammattialan tietoperustan hyödyntäminen
- ammatillisen osaamisen kehittyminen ja kehittäminen
- työn sovellettavuus ammatillisessa toiminnassa
Käytetyt menetelmät ja työtavat sekä saadut tulokset
- luotettavuus ja eettisyys
- tarkoituksenmukaisuus ja innovatiivisuus
- tulosten käyttökelpoisuus
- opinnäytetyö- ja kehittämisprosessin hallinta
Viestinnällinen ja ilmaisullinen osaaminen
- rakenne ja muoto
- yleiskielen ja ammattikielen käytänteet
- ilmaisun kohdentaminen, selkeys ja johdonmukaisuus
- kriittisyys, analyyttisyys ja reflektiivisyys
- argumentointi ja lähteiden käyttö
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maija-Riitta Jouhki
- Eini Koskimies
- Pirjo Koski
- Anu Leppänen
- Jaana Seitovirta
- Tiia Saastamoinen
- Anna-Kaisa Partanen
- Pirjo Vesa
- Tuija Buure
- Pihla Markkanen
Vastuuhenkilö
Anna-Kaisa Partanen
Opiskelijaryhmät
-
SXO21S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXO21S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO21S1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXO21S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXK21K1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXQ21S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL21S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija osaa
- toteuttaa työelämää, omaa alaa tai ammatillista osaamista hyödyttävän kehittämistehtävän
itsenäisesti, vastuullisesti ja yhteistyössä muiden kanssa
- viestiä työnsä eri vaiheissa selkeästi, perustellusti ja havainnollisesti sekä vertaisyhteisölle että eri
yleisöille.
Sisältö
- kehittämistyön toteutus suunnitelman mukaisesti
- yhteistyö kehittämistyöhön osallistuvien kanssa
- tutkimus- ja kehittämistoiminnan viestintä
- työpajat
- kirjallisen opinnäytetyöraportin laatiminen
Aika ja paikka
Syyslukukausi 2023, suosituksena on 4. lukukausi. Perustellusta syystä voidaan aloitusaikataulusta poiketa (esim. valmistuminen, hanketyö).
Oppimateriaalit
Alakohtainen, ammatillinen kirjallisuus ja tutkimusartikkelit
Opetusmenetelmät
Opiskelijan itsenäinen työskentely, henkilökohtainen ohjaus
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op, n.135h
1 op. = 27h
Sisällön jaksotus
Artikkelikäsikirjoitus/Kirjallisuuskatsaus tehdään osana opinnäytetyön ahot-prosessia.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty, hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Artikkelikäsikirjoitus/Kirjallisuuskatsaus arvioidaan, kun kaikki sen osat on hyväksytty.
Esitietovaatimukset
Opinnäytetyön suunnittelu 5 op
Lisätiedot
Opinnäytetyön arviointikohteet
Ammattialakohtainen osaaminen ja kehittäminen
- merkitys ammattialalle ja yhteys alan ammattikäytäntöihin
- ammattialan tietoperustan hyödyntäminen
- ammatillisen osaamisen kehittyminen ja kehittäminen
- työn sovellettavuus ammatillisessa toiminnassa
Käytetyt menetelmät ja työtavat sekä saadut tulokset
- luotettavuus ja eettisyys
- tarkoituksenmukaisuus ja innovatiivisuus
- tulosten käyttökelpoisuus
- opinnäytetyö- ja kehittämisprosessin hallinta
Viestinnällinen ja ilmaisullinen osaaminen
- rakenne ja muoto
- yleiskielen ja ammattikielen käytänteet
- ilmaisun kohdentaminen, selkeys ja johdonmukaisuus
- kriittisyys, analyyttisyys ja reflektiivisyys
- argumentointi ja lähteiden käyttö
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 17.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
3 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 240
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Vilkko
- Eini Koskimies
- Kirsi Halme
- Marika Lähdetniemi
- Hanna Vatanen
- Leena Hinkkanen
- Sairaanhoitotyö1 Virtuaali
- Sanna-Mari Manninen
- Tinja Kaivolahti
- Tiia Saastamoinen
- Camilla Långstedt
- Kari Hyvärinen
- Tuija Buure
Vastuuhenkilö
Tiia Saastamoinen
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXK21S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
Tavoitteet
Opiskelija osaa
- toteuttaa työelämää, omaa alaa tai ammatillista osaamista hyödyttävän kehittämistehtävän itsenäisesti, vastuullisesti ja yhteistyössä muiden kanssa
- viestiä työnsä eri vaiheissa selkeästi, perustellusti ja havainnollisesti sekä vertaisyhteisölle että eri yleisöille
Sisältö
- opinnäytetyön toteutus suunnitelman mukaisesti
- yhteistyö opinnäytetyöhön osallistuvien kanssa
- tutkimus- ja kehittämistoiminnan viestintä
Aika ja paikka
Kevätlukukausi 2024.
Lukujärjestyksen mukaiset seminaarit, opinnäytetyön ohjaaja ilmoittaa seminaarien toteutusmuodon ja ajankohdan. Toteutusvaiheen seminaari viikolla 11.
Työpajatarjonta ja ajankohdat esitellään Moodlessa:
Työpajoihin osallistuminen suositeltavaa koko opinnäytetyöprosessin ajan.
Oppimateriaalit
Tutkimusmenetelmäkirjallisuus
Alakohtainen, ammatillinen kirjallisuus ja tutkimusartikkelit
TK-menetelmien opintojakson Moodle-materiaali
Opetusmenetelmät
Opiskelijan itsenäinen työskentely
Ryhmä-/henkilökohtainen ohjaus
Opponointi (vertaisarviointi)
Valitut työpajat
Seminaarit
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Hanke- /projektikohtainen työelämäyhteistyö
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
Hyväksytty suoritus edellyttää kansainvälistä lähdekirjallisuutta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Kevätlukukausi 2024, seminaariviikot (7, 11 ja 17)
Lisätietoja opiskelijoille
Opinnäytetyön ohjausmuotoja ovat ryhmäohjaus (mm. seminaarit ja työpajat) ja yksilö-/pariohjaukset, joista sovitaan erikseen ohjaajan kanssa.
Opinnäytetyön hyväksytty toteusvaihe (ont-ohjaaja hyväksyy), opinnäytetyöseminaareihin osallistuminen ja opponointi sekä työpajoihin osallistuminen ovat tärkeitä. Tästä sovitaan tarkemmin oman ont-ohjaajan kanssa.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Toisten opiskelijoiden työt ovat luottamuksellisia!
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty opinnäytetyöraportti ja henkilökohtainen kypsyysnäyte Examissa.
Hyväksytty opinnäytetyön tulosten esittely seminaarissa ja toisen opinnäytetyön suullinen ja kirjallinen vertaisarviointi (opponointi) sekä osallistuminen oman ryhmän seminaareihin.
Opinnäytetyön tarkistaminen Turnit-plagiaatintunnistusjärjestelmässä.
Opinnäytetyön julkaiseminen työn tilaajalle sovitulla tavalla sekä Theseuksessa.
Katso opinnäytetyön arviointikehikko OMA:sta tai Moodlesta.
Esitietovaatimukset
Opinnäytetyön suunnittelu 5 op
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 17.05.2024
Laajuus
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 100
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Eini Koskimies
- Pirjo Koski
- Jaana Seitovirta
- Tiia Saastamoinen
Vastuuhenkilö
Tiia Saastamoinen
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXK21S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
Tavoitteet
Opiskelija osaa
- toteuttaa työelämää, omaa alaa tai ammatillista osaamista hyödyttävän kehittämistehtävän itsenäisesti, vastuullisesti ja yhteistyössä muiden kanssa
- viestiä työnsä eri vaiheissa selkeästi, perustellusti ja havainnollisesti sekä vertaisyhteisölle että eri yleisöille
Sisältö
- opinnäytetyön toteutus suunnitelman mukaisesti
- yhteistyö opinnäytetyöhön osallistuvien kanssa
- tutkimus- ja kehittämistoiminnan viestintä
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite opinnäytetyön arviointikehikko
Esitietovaatimukset
Opinnäytetyön suunnittelu 5 op
Ilmoittautumisaika
28.03.2023 - 19.05.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 13.10.2023
Laajuus
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heli Kondelin
- Riitta Vilkko
- Janni Koski
- Anna Uunila
- Riina-Malla Kosonen
Vastuuhenkilö
Heli Kondelin
Opiskelijaryhmät
-
SXL19S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoito- ja kätilötyössä
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoito- ja kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Kliininen kätilötyön harjoittelu yhteensä 15op
Aika ja paikka
Syksy 2023
Oppimateriaalit
Tarvittavat teoriaopinnot tulee olla suoritettuna ennen harjoittelua.
Ennen harjoittelua tutustu myös harjoittelua koskevaan ohjeistukseen:
Yleisiä käytänteitä harjoittelutilanteisiin (Terveys osaamisalue, osaamisaluepäällikkö ja tutkintovastaavat 8/2019)
Opetusmenetelmät
Harjoittelu kliinisessä ympäristössä.
Harjoittelut 5 vko + 5 vkoa. Opiskelija valitsee 2 harjoittelua.
(Änla, lapsivuode, synnytyshuone, antenataali)
Harjoittelupaikkavaraus Jobiilin kautta.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tapahtuu työelämässä.
Harjoittelut 5 vko + 5 vkoa. Opiskelija valitsee 2 harjoittelua.
(Änla, lapsivuode, synnytyshuone, antenataali)
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Arvionti kirjallinen harjoittelun ohjaajalta, arviointikeskustelu
Kansainvälisyys
ei
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Harjoittelu suoritetaan erilaisissa kätilötyön kliinisissä harjoitteluympäristöissä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
15 ECTS, 10 kalenteriviikkoa, 40 h/vko
Sisällön jaksotus
Kaksi 5 vko harjoittelua
Lisätietoja opiskelijoille
Lisätietoa maarit.sinisaari-eskelinen@metropolia.fi
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- käyttää ammattialan tietoperustaa johdonmukaisesti
- etsii tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla
- soveltaa ammatillista osaamistaan erilaisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- toimii ammattialansa asiantuntijana monialaisissa ryhmissä kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa
- kehittää itseään
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opiskelijan itselleen laatimien opintojakson tavoitteiden pohjalta:
Jatkuva arviointi
Suullinen ja kirjallinen arviointi
Arviointikeskustelu
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 15.03.2024

Kevät 2024

Lisätietoa anna.uunila@metropolia.fi

16.10.2023 - 30.11.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Vilkko
- Janni Koski
- Maarit Sinisaari-Eskelinen
- Anna Uunila
- Ulpu Valkonen
- Riina-Malla Kosonen
Vastuuhenkilö
Heli Kondelin
Opiskelijaryhmät
-
SXL19S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoito- ja kätilötyössä
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoito- ja kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Kliininen kätilötyön harjoittelu 10 op
Harjoittelu sisältää laboraatiota/simulaatiota 2,5 op
Aika ja paikka
Syksy 2023
Kätilötyön kliiniset yksiköt: kliininen harjoittelu
Myllypuron kampus 2,5 op osuus
Oppimateriaalit
Teoriajaksolla osoitettu materiaali
Työyksikön hoito-ohjeistukset
Opetusmenetelmät
Työelämäharjoittelun ohjaus
Yksilöohjaus
Ryhmäohjaus
Muut opintojaksolla osoitettavat tehtävät
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tapahtuu Erikoissairaanhoidon äitiyshuollon yksiköissä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Ei tenttiä
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojaksoon liittyvän harjoittelun osuuden korvaa työkokemus kätilön sijaisena vastaavassa erikoissairaanhoidon yksikössä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelussa 40 h/viikko
Sisällön jaksotus
Sysky 2021
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso koostuu 5 viikon harjoittelusta erikoissairaanhoidon äitiyshuollon yksiköissä ja oppilaitoksessa tapahtuvasta 2,5 op osuudesta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa
asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- käyttää ammattialan tietoperustaa johdonmukaisesti
- etsii tietoa ja perustelee tietolähtei-den käytön
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla
- soveltaa ammatillista osaamistaan erilaisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- toimii ammattialansa asiantuntijana monialaisissa ryhmissä kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa
- kehittää itseään
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1x Jatkuva arviointi 40%
1x Työelämäpalaute 50%
1X Oppimistehtävä 10%
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 19.04.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heli Kondelin
- Maarit Sinisaari-Eskelinen
- Janni Koski
- Anna Uunila
- Ulpu Valkonen
Vastuuhenkilö
Heli Kondelin
Opiskelijaryhmät
-
SXL20K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoito- ja kätilötyössä
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoito- ja kätilötyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Kliininen kätilötyön harjoittelu 10 op
Harjoittelu sisältää laboraatiota/simulaatiota 2,5 op
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa
asiantuntija.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- käyttää ammattialan tietoperustaa johdonmukaisesti
- etsii tietoa ja perustelee tietolähtei-den käytön
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla
- soveltaa ammatillista osaamistaan erilaisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- toimii ammattialansa asiantuntijana monialaisissa ryhmissä kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa
- kehittää itseään
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
16.10.2023 - 08.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 75
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Carita Hand
- Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö
Hannele Hokkanen
Opiskelijaryhmät
-
SXO23K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto, verkkopainotteinen
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- ymmärtää ikääntymisen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä ikäpolitiikan vaikutuksen ikääntyneiden elämään
- ymmärtää ikääntymisen elämänvaiheena ja osaa kuvata ikääntymisen aiheuttamia
muutoksia ja niiden merkityksiä ikäihmisen elämässä
- tuntee yleisimmät ikääntyneillä ihmisillä esiintyvät sairaudet ja terveysriskit
- osaa soveltaa monitieteistä, näyttöön perustuvaa, tietoperustaa gerontologisessa hoitotyössä
- tunnistaa vanhustyön eettiset periaatteet ja arvioi niiden merkitystä ikääntyneen hyvän elämän edistämisessä sekä oman työnsä arvoperustana
-osaa soveltaa eettistä päätöksentekoprosessia ikääntyneiden hoitotyössä
-ymmärtää, miten muistisairaus vaikuttaa ihmisen elämään ja tunnistaa ne erityistarpeet, joita liittyy muistisairaan ihmisen kohtaamiseen
-tunnistaa ja osaa tukea muistisairaan ihmisen voimavaroja
-ymmärtää ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn ja toimijuuden edistämisen kokonaisvaltaisesti ja niiden yhteyden toimintaympäristöön
- osaa arvioida potilaan ravitsemustilan ja tunnistaa vajaaravitsemustilassa olevan potilaan
Sisältö
- ikääntyminen yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä
- ikääntyneiden hoitotyötä ohjaavat säädökset, suositukset ja lainsäädäntö
- eettisyys gerontologisessa hoitotyössä
- ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
- ikääntyneen yleisimmät terveysriskit, sairaudet ja niiden hoito
- yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa
- ikääntyneen voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja arviointi
- ikääntyneen hoidon ja palvelujen suunnittelu
- ikääntyminen ja toimintaympäristöt
- ravitsemustilaa mittaavat testit ja niiden tulkinta ja soveltaminen hoidossa
- geroteknologian hyödyntäminen
Aika ja paikka
Suoritukset tulee olla tehtynä periodin loppuun mennessä. Osaamisen alkuarvioinnin suorittaminen Moodlessa vahvistaa osallistumisen jaksolle.
Oppimateriaalit
Tenttikirja ja -materiaalitt (soveltuvin osin):
1)Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo.
2) Moodle-oppimisympäristössä oleva materiaali.
Opetusmenetelmät
Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Verkkotentit ja -testit sekä verkkokurssit
Lääkelaskut Examia-tenttiympäristö (Myllypuron kampus)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijalla suositellaan tämän opintojakson suorittamista ennen gerontologisen hoitotyön harjoittelua.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Verkkototeutuksessa opiskelija suunnittelee itse suoritustensa aikataulun opintojakson aikana. Opiskelu vaatii itseohjautuvuutta ja ajanhallintataitoja. Opintojakson uusintamahdollisuus (koskee Moodlen aineistoon perustuvaa Gerontologisen hoitotyön tenttiä) on seuraavalla periodilla. Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista ja se tulee lähetää sähköpostilla opintojakson opettajalle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä varten tulee käyttää 135 tuntia. Yhtäjaksosisesti tehtynä se tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa opiskelua.
Sisällön jaksotus
Opintojakson aloittaminen
- Moodleen pääsee kirjautumaan opintojakson ensimmäisenä päivänä.
- Ohjeet Moodlen työtilaan pääsemiseksi lähetetään Oma-työtilan tiedottena ja on siellä myöhemmin nähtävänä.
- Opintojakson suoritus katsotaan alkaneeksi, kun opiskelija on suorittanut Moodlen ensimmäisellä välilehdellä olevan Osaamisen alkuarvion.
- Opiskelija suorittaa jakson kokonaan verkossa, joten jakson suorittaminen edellyttää hyvää ajanhallintaa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
- Moodlessa ilmoitetaan suositeltava sisällön jaksotus. Opiskelija voi jaksottaa opintojaan pääosin itse.
Kaikkien tehtävien tulee olla palautettuna 8.12.2023. Arviointi tehdään tutkintosäännön mukaisesti 19.1.2024 mennessä.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on tarkoitettu ainoastaan seuraaville opiskelijaryhmille: SXO23K2 (monimuoto) ja SXQ22K1
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen alku- ja loppuarviointi sekä osaamistestit
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön tentti (aineistoon perustuva), numeerinen arviointi
Hyväksytyt verkkokurssit
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
16.10.2023 - 17.11.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Carita Hand
- Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö
Hannele Hokkanen
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- ymmärtää ikääntymisen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä ikäpolitiikan vaikutuksen ikääntyneiden elämään
- ymmärtää ikääntymisen elämänvaiheena ja osaa kuvata ikääntymisen aiheuttamia
muutoksia ja niiden merkityksiä ikäihmisen elämässä
- tuntee yleisimmät ikääntyneillä ihmisillä esiintyvät sairaudet ja terveysriskit
- osaa soveltaa monitieteistä, näyttöön perustuvaa, tietoperustaa gerontologisessa hoitotyössä
- tunnistaa vanhustyön eettiset periaatteet ja arvioi niiden merkitystä ikääntyneen hyvän elämän edistämisessä sekä oman työnsä arvoperustana
-osaa soveltaa eettistä päätöksentekoprosessia ikääntyneiden hoitotyössä
-ymmärtää, miten muistisairaus vaikuttaa ihmisen elämään ja tunnistaa ne erityistarpeet, joita liittyy muistisairaan ihmisen kohtaamiseen
-tunnistaa ja osaa tukea muistisairaan ihmisen voimavaroja
-ymmärtää ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn ja toimijuuden edistämisen kokonaisvaltaisesti ja niiden yhteyden toimintaympäristöön
- osaa arvioida potilaan ravitsemustilan ja tunnistaa vajaaravitsemustilassa olevan potilaan
Sisältö
- ikääntyminen yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä
- ikääntyneiden hoitotyötä ohjaavat säädökset, suositukset ja lainsäädäntö
- eettisyys gerontologisessa hoitotyössä
- ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
- ikääntyneen yleisimmät terveysriskit, sairaudet ja niiden hoito
- yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa
- ikääntyneen voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja arviointi
- ikääntyneen hoidon ja palvelujen suunnittelu
- ikääntyminen ja toimintaympäristöt
- ravitsemustilaa mittaavat testit ja niiden tulkinta ja soveltaminen hoidossa
- geroteknologian hyödyntäminen
Aika ja paikka
Lähiopetus toteutuu Myllypurossa. Ryhmätyö HyMy-kylän SenioriPakun liikkuvissa palveluissa.
Oppimateriaalit
Moodle -ympäristössä oleva materiaali.
Geriatrian verkkotenttiin materiaali: Tenttikirja: Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. 3. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo. Tenttialue löytyy Moodlen työtilasta.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus
Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Ryhmätehtävä
Verkkotentti ja -testi sekä verkkokurssit
Lääkelaskut
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
HyMy-kylä
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tehtävien ja tenttien palautupäivät ilmoitetaan orientaatiotunnilla.
Geriatrian tentti on auki koko jakson ajan.
Verkkotentti ja testit on mahdollista tehdä oman aikataulun mukaan opintojakson aikana.
Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä vartentulee käyttää 135 tuntia. Tämä tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa.
Opintojakson kuormittavuus on laskettu niin, että ryhmätoimintaan on varattu 1 op, lähiopetukseen 2 op, verkkokursseihin/-suorituksiin 2 op.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on sisätautipotilaan hoitotyön ja lääkehoito 1 suoritukset.
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on osallistuminen orientaatiotunnille.Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.

Mikäli opintojaksossa joudutaan työskentelemään etänä, niin lue etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä:
Metropolian laaja opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaseloste https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ryhmätehtävä, numeerinen arviointi.
Hyväksytty lähiopetukseen osallistuminen tai lähiopetuksen korvaavat tehtävät.
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus; 2 uusintamahdollisuutta Examia tenttiakvaariossa.
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön perusta, numeerinen arviointi. Uusinta erikseen sovitusti opintojakson päättymisen jälkeen verkossa.
Hyväksytyt verkkokurssit ja-suoritukset

- Sairaanhoitotyö4 Virtuaali
- Carita Hand
- Sumera Sheikh
Vastuuhenkilö
Heli Laaksonen

Lähiopetus toteutuu Myllypurossa.

Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on kliinisen perusosaamisen ja lääkehoidon perusteen suoritukset.

Carita Hand
Opiskelijaryhmät
-
SXQ22S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO23K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL22S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- ymmärtää ikääntymisen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä ikäpolitiikan vaikutuksen ikääntyneiden elämään
- ymmärtää ikääntymisen elämänvaiheena ja osaa kuvata ikääntymisen aiheuttamia
muutoksia ja niiden merkityksiä ikäihmisen elämässä
- tuntee yleisimmät ikääntyneillä ihmisillä esiintyvät sairaudet ja terveysriskit
- osaa soveltaa monitieteistä, näyttöön perustuvaa, tietoperustaa gerontologisessa hoitotyössä
- tunnistaa vanhustyön eettiset periaatteet ja arvioi niiden merkitystä ikääntyneen hyvän elämän edistämisessä sekä oman työnsä arvoperustana
-osaa soveltaa eettistä päätöksentekoprosessia ikääntyneiden hoitotyössä
-ymmärtää, miten muistisairaus vaikuttaa ihmisen elämään ja tunnistaa ne erityistarpeet, joita liittyy muistisairaan ihmisen kohtaamiseen
-tunnistaa ja osaa tukea muistisairaan ihmisen voimavaroja
-ymmärtää ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn ja toimijuuden edistämisen kokonaisvaltaisesti ja niiden yhteyden toimintaympäristöön
- osaa arvioida potilaan ravitsemustilan ja tunnistaa vajaaravitsemustilassa olevan potilaan
Sisältö
- ikääntyminen yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä
- ikääntyneiden hoitotyötä ohjaavat säädökset, suositukset ja lainsäädäntö
- eettisyys gerontologisessa hoitotyössä
- ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
- ikääntyneen yleisimmät terveysriskit, sairaudet ja niiden hoito
- yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa
- ikääntyneen voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja arviointi
- ikääntyneen hoidon ja palvelujen suunnittelu
- ikääntyminen ja toimintaympäristöt
- ravitsemustilaa mittaavat testit ja niiden tulkinta ja soveltaminen hoidossa
- geroteknologian hyödyntäminen
Aika ja paikka
Lähiopetus toteutuu Myllypurossa. Ryhmätyö HyMy-kylän Senioripysäkki liikkuvissa palveluissa.

HyMy-kylä, HKI, Asukasyhdistykset, Ikäinstituutti

12.02.2024 - 15.03.2024

HyMy-kylä, Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla®-toiminta/Siltämäki, Herttoniemenrannan Asukastaloyhdistys Ankkuri ry, Kurkimäen Korttelitalo,
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tehtävien ja tenttien palautupäivät ilmoitetaan orientaatiotunnilla.
Geriatrian tentti on auki koko jakson ajan.
Verkkotentti ja testit on mahdollista tehdä oman aikataulun mukaan opintojakson aikana.
Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä vartentulee käyttää 135 tuntia. Tämä tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa.
Opintojakson kuormittavuus on laskettu niin, että ryhmätoimintaan on varattu 1 op, lähiopetukseen 2 op, verkkokursseihin/-suorituksiin 2 op.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen sekä Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on osallistuminen orientaatiotunnille.Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opintojaksossa joudutaan työskentelemään etänä, niin lue etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä:
Metropolian laaja opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaseloste https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ryhmätehtävä, numeerinen arviointi.
Hyväksytty lähiopetukseen osallistuminen tai lähiopetuksen korvaavat tehtävät.
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus; 2 uusintamahdollisuutta Examia tenttiakvaariossa.
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön perusta, numeerinen arviointi. Uusinta erikseen sovitusti opintojakson päättymisen jälkeen verkossa.
Hyväksytyt verkkokurssit ja-suoritukset
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
22.01.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 75
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Nieminen
- Hannele Hokkanen
Vastuuhenkilö
Hannele Hokkanen
Opiskelijaryhmät
-
SXQ22S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23S2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto
-
SXL22S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- ymmärtää ikääntymisen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä ikäpolitiikan vaikutuksen ikääntyneiden elämään
- ymmärtää ikääntymisen elämänvaiheena ja osaa kuvata ikääntymisen aiheuttamia
muutoksia ja niiden merkityksiä ikäihmisen elämässä
- tuntee yleisimmät ikääntyneillä ihmisillä esiintyvät sairaudet ja terveysriskit
- osaa soveltaa monitieteistä, näyttöön perustuvaa, tietoperustaa gerontologisessa hoitotyössä
- tunnistaa vanhustyön eettiset periaatteet ja arvioi niiden merkitystä ikääntyneen hyvän elämän edistämisessä sekä oman työnsä arvoperustana
-osaa soveltaa eettistä päätöksentekoprosessia ikääntyneiden hoitotyössä
-ymmärtää, miten muistisairaus vaikuttaa ihmisen elämään ja tunnistaa ne erityistarpeet, joita liittyy muistisairaan ihmisen kohtaamiseen
-tunnistaa ja osaa tukea muistisairaan ihmisen voimavaroja
-ymmärtää ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn ja toimijuuden edistämisen kokonaisvaltaisesti ja niiden yhteyden toimintaympäristöön
- osaa arvioida potilaan ravitsemustilan ja tunnistaa vajaaravitsemustilassa olevan potilaan
Sisältö
- ikääntyminen yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä
- ikääntyneiden hoitotyötä ohjaavat säädökset, suositukset ja lainsäädäntö
- eettisyys gerontologisessa hoitotyössä
- ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
- ikääntyneen yleisimmät terveysriskit, sairaudet ja niiden hoito
- yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa
- ikääntyneen voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja arviointi
- ikääntyneen hoidon ja palvelujen suunnittelu
- ikääntyminen ja toimintaympäristöt
- ravitsemustilaa mittaavat testit ja niiden tulkinta ja soveltaminen hoidossa
- geroteknologian hyödyntäminen
Aika ja paikka
Suoritukset tulee olla tehtynä periodin loppuun mennessä. Osaamisen alkuarvioinnin suorittaminen Moodlessa vahvistaa osallistumisen jaksolle.
Oppimateriaalit
Tenttikirja ja -materiaalitt (soveltuvin osin):
1)Tilvis, R., Pitkälä, K., Strandberg, T., Sulkava, R. & Viitanen, M. (toim.) 2016.Geriatria. Kustannus Oy Duodecim. WS Bookwell Oy Porvoo.
2) Moodle-oppimisympäristössä oleva materiaali.
Opetusmenetelmät
Opiskelu virtuaaliympäristössä (Moodle)
Verkkotentit ja -testit sekä verkkokurssit
Lääkelaskut Examia-tenttiympäristö (Myllypuron kampus)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijalla suositellaan tämän opintojakson suorittamista ennen gerontologisen hoitotyön harjoittelua.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Verkkototeutuksessa opiskelija suunnittelee itse suoritustensa aikataulun opintojakson aikana. Opiskelu vaatii itseohjautuvuutta ja ajanhallintataitoja. Lääkelaskukoe ja uusinnat suoritetaan Examissa. Opintojakson uusintamahdollisuus (koskee Moodlen aineistoon perustuvaa Gerontologisen hoitotyön tenttiä) on seuraavalla periodilla. Opintojaksolla ei ole arvosanan korotusmahdollisuutta.
Kansainvälisyys
N/A
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-päätös tulee olla tehtynä ennen opintojakson alkamista ja se tulee lähetää sähköpostilla opintojakson opettajalle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelijalle 1 op tarkoittaa 27 tuntia työtä, eli 5 opintopistettä varten tulee käyttää 135 tuntia. Yhtäjaksosisesti tehtynä se tarkoittaa 3,3 täyttä työviikkoa opiskelua.
Sisällön jaksotus
Opintojakson aloittaminen
- Moodleen pääsee kirjautumaan opintojakson ensimmäisenä päivänä.
- Ohjeet Moodlen työtilaan pääsemiseksi lähetetään Oma-työtilan tiedottena ja on siellä myöhemmin nähtävänä.
- Opintojakson suoritus katsotaan alkaneeksi, kun opiskelija on suorittanut Moodlen ensimmäisellä välilehdellä olevan Osaamisen alkuarvion.
- Opiskelija suorittaa jakson kokonaan verkossa, joten jakson suorittaminen edellyttää hyvää ajanhallintaa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
- Moodlessa ilmoitetaan suositeltava sisällön jaksotus. Opiskelija voi jaksottaa opintojaan pääosin itse.
Kaikkien tehtävien tulee olla palautettuna 13.10.2023. Arviointi tehdään tutkintosäännön mukaisesti 10.11.2023 mennessä.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on tarkoitettu ainoastaan seuraaville opiskelijaryhmille:
SXQ22S1 Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä,
SXO23S2 Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma monimuoto,
SXL22S1 Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen sekä Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen alku- ja loppuarviointi sekä osaamistestit
Hyväksytty lääkelaskujen suoritus
Geriatrian tentti, numeerinen arviointi
Gerontologisen hoitotyön tentti (aineistoon perustuva), numeerinen arviointi
Hyväksytyt verkkokurssit
Esitietovaatimukset
Kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 10.05.2024

21.08.2023 - 13.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 105
Tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maria Kauppinen
- Merja Lahdenperä
Vastuuhenkilö
Merja Lahdenperä
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXK21S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXK21K1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
Tavoitteet
Opiskelija
- ymmärtää terveyden edistämisen, prevention ja promootion, lähtökohdat ja periaatteet
- ymmärtää kansanterveyteen yhteydessä olevat tekijät (terveyden determinantit)
- osaa seurata suomalaisen väestön terveydentilaa ja tunnistaa siinä tapahtuvia muutoksia
- ymmärtää yhteisön terveyteen yhteydessä olevia tekijöitä ja osaa soveltaa niitä omassa toiminnassaan
- osaa soveltaa työssään terveyttä edistävää työotetta; terveystottumusten puheeksi ottaminen, terveysmuutoksessa tukeminen, motivoiva ja ratkaisukeskeinen työote
- osaa noudattaa eettisiä periaatteita terveyden edistämisessä
- osaa perustaa toimintansa rokottamisen tietoperustaan, hallitsee rokotustaidot teoriassa ja suhtautuu myönteisesti rokottamiseen
Sisältö
- terveyden edistäminen sen lähtökohdat ja periaatteet; preventio ja promootio
- kansanterveys ja elintapojen yhteydet terveyteen
- elintapojen riskikäyttäytymisen ja tapaturmariskien ehkäisy
- varhainen tunnistaminen ja tuen kohdentaminen tukea tarvitseville
- elintapojen puheeksi ottaminen ja elintapamuutoksessa tukeminen
- terveyttä edistävä ohjaus
- terveyden edistämisen etiikka
- yhteisön terveyden kehittäminen
- rokotusosaamisen perusteet, sisältää sisällön yleisvaarallisten tartuntatautien torjunta

16.10.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 105
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maria Kauppinen
- Merja Lahdenperä
Vastuuhenkilö
Merja Lahdenperä
Opiskelijaryhmät
-
SXO22K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXK21S1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXK21K1Ensihoidon tutkinto-ohjelma, päivä
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
Tavoitteet
Opiskelija
- ymmärtää terveyden edistämisen, prevention ja promootion, lähtökohdat ja periaatteet
- ymmärtää kansanterveyteen yhteydessä olevat tekijät (terveyden determinantit)
- osaa seurata suomalaisen väestön terveydentilaa ja tunnistaa siinä tapahtuvia muutoksia
- ymmärtää yhteisön terveyteen yhteydessä olevia tekijöitä ja osaa soveltaa niitä omassa toiminnassaan
- osaa soveltaa työssään terveyttä edistävää työotetta; terveystottumusten puheeksi ottaminen, terveysmuutoksessa tukeminen, motivoiva ja ratkaisukeskeinen työote
- osaa noudattaa eettisiä periaatteita terveyden edistämisessä
- osaa perustaa toimintansa rokottamisen tietoperustaan, hallitsee rokotustaidot teoriassa ja suhtautuu myönteisesti rokottamiseen
Sisältö
- terveyden edistäminen sen lähtökohdat ja periaatteet; preventio ja promootio
- kansanterveys ja elintapojen yhteydet terveyteen
- elintapojen riskikäyttäytymisen ja tapaturmariskien ehkäisy
- varhainen tunnistaminen ja tuen kohdentaminen tukea tarvitseville
- elintapojen puheeksi ottaminen ja elintapamuutoksessa tukeminen
- terveyttä edistävä ohjaus
- terveyden edistämisen etiikka
- yhteisön terveyden kehittäminen
- rokotusosaamisen perusteet, sisältää sisällön yleisvaarallisten tartuntatautien torjunta
Aika ja paikka
Kaikki opintojakson suoritusohjeet löytyvät Moodlesta.
Opintojakson läsnäolovelvoitettu orientaatio pidetään lukujärjestyksessä ilmoitettuna aikana.
Rokotusosaamisen perusteet (2op), Suoritetaan erillisenä Moodlessa kerrottuna aikana.
Oppimateriaalit
Opiskelumateriaali Moodle työtilassa.
Savola & Koskinen-Ollonqvist. 2005. Terveyden edistäminen
esimerkein. Käsitteitä ja selityksiä.
Thl:n verkkosivustot
Terveysportin materiaaleja
Ruokaviraston terveyttä edistävä ruokavalio -sivusto
Opetusmenetelmät
Opiskelu verkkototeutuksena Moodle-oppimisympäristössä.
Itsenäistä ja ryhmässä tapahtuvaa opiskelua.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Terveyden edistämisen opiskelua verkossa. Erilaisia tehtäviä ja harjoituksia.
Hylättyyn opintojaksosuoritukseen liittyy kaksi opettajan määrittelemää mahdollisuutta korvata tehdyt tehtävät. (tämä selvennetään orientaatiossa)
Yksilötentti: Rokotusosaaminen
Kansainvälisyys
Englanninkieliset artikkelit. videot ja podcastit.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Terveyden edistäminen (HyMy-kylä toteutus)
Health Promotion (in English)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 X 27h = 135h, josta 3 op Terveyden edistäminen
Rokotusosaamisen perusteet (2 op = 54h)
Itsenäistä verkko- ja ryhmissä tapahtuvaa työskentelyä 135h
Sisällön jaksotus
Terveyden edistäminen 3 op
Rokotusosaaminen 2 op, Portfolio 1op, Moodle tentti 1op
Lisätietoja opiskelijoille
Tutkintosääntö: "Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen."
Lisätietoja opintojaksosta Moodlen työtilassa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan Hyväksytty / Hylätty.
Kun alla luetellut asiat toteutuvat, on koko opintojakso suoritettu numeraalisesti vähintään tasolla T3 ja hyväksytty:
- Tehtävät on palautettu/tehty opintojaksolle määriteltynä suoritusaikana
- Terveyden edistämisen moodle alustan tehtävät on tehty vähintään tasolla H3 (tarkemmat H3 kriteerit alla)
- Rokotusosaamisen portfolio (pari tai ryhmätyö) sekä yksilötentti hyväksytty.
Arviointi perustuu seuraaviin kriteereihin (Hyvä 3):
- käyttää ammattialan tietoperustaa johdonmukaisesti
- etsii tietoa ja perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla
- soveltaa ammatillista osaamistaan erilaisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia opintojaksolla opittuun teoriatietoon perustuen
- toimii alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
Harjoitustehtävien, opinnäytetöiden ja muiden valmiiden opintosuoritusten tai aineistojen kopiointi omiksi
opintosuorituksiksi on kielletty. Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelijan katsotaan syyllistyneen vilppiin. Vilppiepäilyjen tarkempi käsittelymenettely kuvataan Metropolian tutkintolautakunnan kurinpidollisten asioiden käsittelyohjeessa. Metropoliassa sovelletaan lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) menettelyohjeita hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkaamisen käsittelystä.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
22.01.2024 - 15.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 110
Tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Henna Hertell

0 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mari Lindroos
- Camilla Långstedt
- Kari Hyvärinen
Vastuuhenkilö
Kari Hyvärinen
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.
Aika ja paikka
Syyslukukausi 2023.
Oppimateriaalit
Suositeltava kirjallisuus oppimistehtävän tekemiseen:
- Hämäläinen ym (2017) Mielenterveyshoitotyö
- Kiviniemi ym. 2007. Minä mielenterveystyöntekijänä. Helsinki, Edita.
- Holmberg ym.2008. Tämä potilas kuuluu meille. Sairaanhoitajaliitto.
- Partanen ym. 2017 Päihdehoitotyö
Opetusmenetelmät
Harjoittelu (9op)
Yksilötehtävä (1op)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kliininen harjoittelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Mikäli harjoittelu hylätään, opiskelija ei lähtökohtaisesti suorita muita harjoitteluja ennen kuin hylätty harjoittelu on suoritettu hyväksytysti. Hylättyä harjoittelua ei voi hyväksilukea.
Kansainvälisyys
Harjoittelu on mahdollista suorittaa KV-vaihdossa Metropolia Ammattikorkeakoulun ohjeiden mukaisesti. Opiskelijan tulee olla ajoissa yhteydessä kv-yhdyshenkilöihin. Lisäksi opiskelija huolehtii itse kv-vaihtoon liittyvistä asioista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Harjoittelun voi ahotoida harjoitteluun soveltuvassa ympäristössä tehdyllä yhtäjaksoisella sairaanhoitajan sijaisuudella, jonka aikana harjoittelun tunnit täyttyy (270h). Opiskelija tekee AHOT-hakemuksen Metropolia Ammattikorkeakoulun ohjeiden mukaisesti omalle tutor-opettajalleen, EI opintojakson opettajalle. AHOT-hakemuksessa opiskelija osoittaa sairaanhoitajan sijaisuutena tehdyn työn työtodistuksen (ei työsopimusta), todistuksen tehdyistä tunneista, itsearvioinnin omasta osaamisestaan, joka pohjautuu opintojakson tavoitteisiin ja esimiehen antaman kirjallisen arvioinnin osaamisesta. AHOT-hakemus tulee jättääomalle tutorille ennen harjoittelun toteutuksen alkamista. Hylättyä harjoittelua ei voi hyväksilukea työkokemuksella.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kokonaisaika harjoittelussa 240 tuntia
Lisäksi harjoittelun tehtävä 1 op (27h) .
Sisällön jaksotus
-
Lisätietoja opiskelijoille
Vain mielenterveys- ja päihdehoitotyön kentillä harjoitteleville.
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoriaopinnot tulee olla aloitettu ja siihen liittyvä lääkelaskukoe pitää olla tehty ennen harjoitteluun menoa
Edeltävät opinnot:
- kaksi kliinistä harjoittelua tulee olla tehty
- edeltävistä opinnoista tulee olla arviointimerkintä opiskelijan opintorekisterissä
- harjoittelun alkaessa opiskelija huolehtii siitä, että vaadittavat opinnot on suoritettu ennen opintojakson alkua
- jos vaadittavia suorituksia puuttuu opiskelijalta, harjoittelu siirtyy myöhempään ajankohtaan (ohjataan tutorin luokse päivittämään HOPS:iaan)
Muuta:
- Sairastumiset, pyhäpäivistä tai muista syistä johtuvat poissaolot eivät vähennä harjoittelujakson tunteja
- opiskelijan on huolehdittava vaadittavasta rokotussuojasta ja tartuntautiselvityksestä hyvissä ajoin ennen harjoittelun aloitusta
- mikäli harjoitteluyksikössä hoidetaan alaikäisiä, opiskelijan on toimitettava rikostaustaselvitys Metropolian ohjeiden mukaisesti ennen harjoittelupaikan vahvistamista
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävä
Jatkuva arviointi, työelämäpalaute
Arviointikriteerit
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Ilmoittautumisaika
31.10.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Vastuuhenkilö
Elina Kettunen
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa soveltaa harjoitteluympäristön edellyttämää keskeistä tiedollista ja taidollista osaamista asiakkaan/potilaan hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ylläpitävässä ja edistävässä hoitotyössä
- noudattaa hoitotyön eettisiä ohjeita ja periaatteita
- toimii työryhmän ja -yhteisön vastuullisena jäsenenä
- osaa arvioida osaamistaan ja kehittää omaa toimintaansa.
Sisältö
Ohjattu harjoittelu hoitotyön toimintaympäristöissä.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. liite.
Osaamisen arvioinnissa käytetään arviointikriteereiden tasoa edistynyt.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti
- ratkaisee ammatillisia tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
T&K-osuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Vilkko
- Timo Raatikainen
- Aino Vuorijärvi
Vastuuhenkilö
Riitta Vilkko
Opiskelijaryhmät
-
SXL23S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella oman opintopolkunsa ja motivoituu urasuunnitteluun.
- osaa työskennellä ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
- tunnistaa oman ammattinsa tietoperustan ja roolinsa näyttöön perustuvassa toiminnassa.
- ymmärtää sosiaali- ja terveysalan monikulttuurisena, moniarvoisena ja muuttuvana toimintaympäristönä.
- osaa kuvata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja niitä koskevan lainsäädännön pääpiirteet.
- ymmärtää asiakaskokemuksen yhteyden vaikuttaviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.
- osaa toimia tietosuojan ja -turvan periaatteiden mukaisesti.
- osaa toimia digitaalisissa oppimisympäristöissä ja käyttää yleisimpiä tietoteknisiä ohjelmia ja välineitä
- osaa tuottaa tietoa ja viestiä ammatillisesti
Sisältö
- opiskelutaidot, oppimisympäristöt ja tiedonhankinta
- tutkinnon tuottama osaaminen ja urapolut
- ammatin tietoperusta ja eettiset periaatteet
- keskeiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja niitä koskeva lainsäädäntö
- tietosuoja ja -turva sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa
- tietotekniset taidot, ohjelmat ja välineet oppimisessa ja asiantuntijatehtävissä
- ammatillisen asiantuntijan suomen kielen ja viestinnän perusteet
Aika ja paikka
Myllypuron kampus, Myllypurontie 1
Oppimateriaalit
Oppimateriaali Moodle-alustalla
Metropolian kirjallisen työn ohjeet
Metropolian digitaalisia oppimisympäristöjä koskevat ohjeet
Etiikka ja Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen sähköisessä ympäristössä meteriaali (löytyy Moodle-alustalta)
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
• Kontaktiopetus
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Itsenäinen opiskelu
• Verkko-opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kurssiin sisältyvät tehtävät:
Opintojakson Moodle-alustalla olevat verkkotehtävät: Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen sähköisessä ympäristössä ja hoitotyön etiikka
Kirjallisen tehtävä kätilötyön eri alueista ja sen pohjalta laadittu posteri.
Palautus Moodlen kansioon viim. 2 vrk opintojakson päättymisestä.
Tarkemmat aikataulut kerrotaan kurssin edetessä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka sisältää opetuksen, ohjauksen, ryhmätyöskentelyn sekä itsenäisen opiskelun.
Läsnäolo/verkko opetus (sisältä kirjasto, museo ja liitot) : n. 65h
Opiskeluni polku sivustoon tutustuminen ja mahd. ahot/Hops suunnittelu: 5h
Uraohjaus: 5h
Etiikka ja Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen sähköisessä ympäristössä materiaalin itsenäinen työstäminen: n.30h
Kirjallisen ryhmätyön työstäminen: n.30h
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
• Opinto- ja urasuunnittelu 1 op
• Terveysalan ammatillinen osaaminen 2 op
• Ammatilliset digi- ja viestintätaidot 2 op
Opintojakson oppimistehtävä
• Pienryhmissä toteutettava alan substanssiin liittyvä tehtävä, johon viestintä ja tietotekniikka integroituvat. Tuotoksena kirjallinen tehtävä ja siihen perustuva posteri.
Muut lisätiedot:
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa orientaatiotunnilta tai toteutuksen muilta tunneilta.
Ammattiliittojen alustusluennot sisältyvät mahdollisuuksien mukaan.
Sote koulutuksen museo
Kirjaston info
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävä, joka on tehty Metropolian kirjallisen työn ohjeistuksen mukaisesti ja Metropolian digitaalisia oppimisympäristöjä hyödyntäen.
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Oppimisen ja opiskelun valmiudet opinnot suoritetaan ensimmäisellä lukukaudella
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
T&K-osuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heli Thomander
- Aino Vuorijärvi
- Terhi Lehtonen
Vastuuhenkilö
Terhi Lehtonen

Opintojakson Moodle-alustalla olevat verkkotehtävät (Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen sähköisessä ympäristössä ja hoitotyön etiikka) on oltava tehtyinä: Kerrotaan tehtäväksi annon yhteydessä.
Kirjallisen tehtävän ja posterin palautus Moodlen kansioon viim. 2 vrk seminaarin jälkeen. Mahdollisen täydennettävän tehtävän palautusajankohta kerrotaan tehtäväksi annon yhteydessä.
Tästä erillinen ohjeistus moodlessa.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja, ahotointi on mahdollinen vain hyvin erityistilanteissa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka sisältää opetuksen, ohjauksen, ryhmätyöskentelyn sekä itsenäisen opiskelun. Kokonaistuntimäärästä läsnäolo/verkko opetus: n. 65h
Opintojen suunnitelu ja uraohjaus: 10h
Etiikka ja Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen sähköisessä ympäristössä materiaalin itsenäinen työstäminen: n.30 h
Kirjallisen ryhmätyön työstäminen: n.30 h
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla opintojakson alkaessa
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
• Opinto- ja urasuunnittelu 1 op
• Terveysalan ammatillinen osaaminen 2 op
• Ammatilliset digi- ja viestintätaidot 2 op
Opintojakson oppimistehtävät:
• Etiikka ja Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen: Opiskelijan itsenäiset verkkotehtävä moodle-alustalla
• Kirjallinen ryhmätehtävä, jonka tarkoituksena on tutustua omaan tulevaan ammattiin ja samalla oppia tietoteknisiä ja ammatillisen viestinnän taitoja. Tehtäväohje moodlessa
• Muut opintojaksoon kuuluvat ryhmäsi lukujärjestykseen merkityt tapahtumat
Muut lisätiedot
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa orientaatiotunnilta tai toteutuksen muilta tunneilta.
Ammattiliittojen alustusluennot (Kätilöliitto, TeHy, Sairaanhoitajaliitto)
Sote koulutuksen museo?
Kirjaston informaatikkojen info
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävä, joka on tehty Metropolian kirjallisen työn ohjeistuksen mukaisesti ja Metropolian digitaalisia oppimisympäristöjä hyödyntäen.
Moodlessa olevat itsenäisesti tehtävät tehtävät (Etiikka ja Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen).
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Oppimisen ja opiskelun valmiudet opinnot suoritetaan ensimmäisellä lukukaudella
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
15.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 51
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heli Thomander
- Aino Vuorijärvi
- Minna Marjamäki-Kekki
Vastuuhenkilö
Minna Marjamäki-Kekki
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP24KTERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2024
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella oman opintopolkunsa ja motivoituu urasuunnitteluun.
- osaa työskennellä ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
- tunnistaa oman ammattinsa tietoperustan ja roolinsa näyttöön perustuvassa toiminnassa.
- ymmärtää sosiaali- ja terveysalan monikulttuurisena, moniarvoisena ja muuttuvana toimintaympäristönä.
- osaa kuvata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja niitä koskevan lainsäädännön pääpiirteet.
- ymmärtää asiakaskokemuksen yhteyden vaikuttaviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.
- osaa toimia tietosuojan ja -turvan periaatteiden mukaisesti.
- osaa toimia digitaalisissa oppimisympäristöissä ja käyttää yleisimpiä tietoteknisiä ohjelmia ja välineitä
- osaa tuottaa tietoa ja viestiä ammatillisesti
Sisältö
- opiskelutaidot, oppimisympäristöt ja tiedonhankinta
- tutkinnon tuottama osaaminen ja urapolut
- ammatin tietoperusta ja eettiset periaatteet
- keskeiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja niitä koskeva lainsäädäntö
- tietosuoja ja -turva sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa
- tietotekniset taidot, ohjelmat ja välineet oppimisessa ja asiantuntijatehtävissä
- ammatillisen asiantuntijan suomen kielen ja viestinnän perusteet
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Oppimisen ja opiskelun valmiudet opinnot suoritetaan ensimmäisellä lukukaudella
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 31.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
1 op
T&K-osuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Aino Vuorijärvi
- Maarit Sinisaari-Eskelinen
- Kari Heikkilä
Vastuuhenkilö
Maarit Sinisaari-Eskelinen
Opiskelijaryhmät
-
SXL24K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa suunnitella oman opintopolkunsa ja motivoituu urasuunnitteluun.
- osaa työskennellä ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
- tunnistaa oman ammattinsa tietoperustan ja roolinsa näyttöön perustuvassa toiminnassa.
- ymmärtää sosiaali- ja terveysalan monikulttuurisena, moniarvoisena ja muuttuvana toimintaympäristönä.
- osaa kuvata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja niitä koskevan lainsäädännön pääpiirteet.
- ymmärtää asiakaskokemuksen yhteyden vaikuttaviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.
- osaa toimia tietosuojan ja -turvan periaatteiden mukaisesti.
- osaa toimia digitaalisissa oppimisympäristöissä ja käyttää yleisimpiä tietoteknisiä ohjelmia ja välineitä
- osaa tuottaa tietoa ja viestiä ammatillisesti
Sisältö
- opiskelutaidot, oppimisympäristöt ja tiedonhankinta
- tutkinnon tuottama osaaminen ja urapolut
- ammatin tietoperusta ja eettiset periaatteet
- keskeiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja niitä koskeva lainsäädäntö
- tietosuoja ja -turva sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa
- tietotekniset taidot, ohjelmat ja välineet oppimisessa ja asiantuntijatehtävissä
- ammatillisen asiantuntijan suomen kielen ja viestinnän perusteet
Aika ja paikka
Myllypuron kampus, Myllypurontie 1
Oppimateriaalit
Oppimateriaali Moodle-alustalla
Metropolian kirjallisen työn ohjeet
Metropolian digitaalisia oppimisympäristöjä koskevat ohjeet
Etiikka ja Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen sähköisessä ympäristössä meteriaali (löytyy Moodle-alustalta)
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
• Kontaktiopetus
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Itsenäinen opiskelu
• Verkko-opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Kurssiin sisältyvät tehtävät:
Opintojakson Moodle-alustalla olevat verkkotehtävät: Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen sähköisessä ympäristössä ja hoitotyön etiikka
Kirjallisen tehtävä kätilötyön eri alueista ja sen pohjalta laadittu posteri.
Palautus Moodlen kansioon viim. 2 vrk opintojakson päättymisestä.
Tarkemmat aikataulut kerrotaan kurssin edetessä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 t
Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, joka sisältää opetuksen, ohjauksen, ryhmätyöskentelyn sekä itsenäisen opiskelun.
Läsnäolo/verkko opetus (sisältä kirjasto, museo ja liitot) : n. 65h
Opiskeluni polku sivustoon tutustuminen ja mahd. ahot/Hops suunnittelu: 5h
Uraohjaus: 5h
Etiikka ja Asiakaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluosaaminen sähköisessä ympäristössä materiaalin itsenäinen työstäminen: n.30h
Kirjallisen ryhmätyön työstäminen: n.30h
Sisällön jaksotus
Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
• Opinto- ja urasuunnittelu 1 op
• Terveysalan ammatillinen osaaminen 2 op
• Ammatilliset digi- ja viestintätaidot 2 op
Opintojakson oppimistehtävä
• Pienryhmissä toteutettava alan substanssiin liittyvä tehtävä, johon viestintä ja tietotekniikka integroituvat. Tuotoksena kirjallinen tehtävä ja siihen perustuva posteri.
Muut lisätiedot:
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa orientaatiotunnilta tai toteutuksen muilta tunneilta.
Ammattiliittojen alustusluennot sisältyvät mahdollisuuksien mukaan.
Sote koulutuksen museo
Kirjaston info
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävä, joka on tehty Metropolian kirjallisen työn ohjeistuksen mukaisesti ja Metropolian digitaalisia oppimisympäristöjä hyödyntäen.
Esitietovaatimukset
-
Lisätiedot
Oppimisen ja opiskelun valmiudet opinnot suoritetaan ensimmäisellä lukukaudella
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sara Pesonen
- Päivi Ylinen
- Meri Rokkanen
- Anukatariina Saloheimo
Vastuuhenkilö
Meri Rokkanen
Opiskelijaryhmät
-
SXL23S1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXQ23S1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa näyttöön perustuvan hoitotyön päätöksentekoprosessin
- osaa arvioida sisätautipotilaan hoidon tarpeita sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa arvioida sisätautipotilaan hoidon tarvetta asianmukaisin kliinisin ja fysiologisin arviointi- ja mittausmenetelmin ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmillä
- osaa kuvata moniammatillisen saumattoman hoitopolun merkityksen sisätautipotilaan hoitotyössä.
- ymmärtää laite- ja sähköturvallisuuden merkityksen terveysalalla
- osaa kirjata asiakkaan/potilaan hoitoprosessin
Sisältö
- hoitotyön päätöksentekoprosessi
- sisätaudit ja sisätautipotilaan hoitotyö
- sisätautipotilaan hoitopolku ja moniammatillinen yhteistyö
- sisätautipotilaan hoidon tarpeen arviointi, hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
- hoitotyön dokumentointi ja raportoinnin perusteet
- FinCC-luokituskokonaisuus ( SHTaL, SHTuL, SHToL)
- sisätautipotilaan ravitsemus
- terveysalan yleinen laite- ja sähköturvallisuus
- kliinisen hoitotyön tavallisimmat diagnostiset tutkimukset
Aika ja paikka
Syksy 2023
Oppimateriaalit
Suomeksi
Oppi-/Koemateriaali:
1. Ahonen, O, Bleck-Vehkaluoto, M, Ekola, S, Partamies, S, Sulosaari, V & Uski-Tallqvist, T. 2016 tai uudemmat painokset. Kliininen hoitotyö. Sanoma Pro Oy. Opiskeltavat teemat: Sisätauteja sairastavan hoitotyö, hoitotyön lähtökohdat, sydän- ja verisuonisairaudet (sepelvaltimotauti, sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta, aivoverenkiertohäiriöt), yleisimmät rytmihäiriöt, neurologiset sairaudet (samat sisältöalueet kuin neurologian kirjassa), keuhkosairaudet (astma, COPD), diabetes (DM1 ja DM2), munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hoitotyö, infektiopotilaan hoitotyö (pneumonia, sepsis) ja tartuntatauteja sairastavan potilaan hoitotyö + eristys, nivelreumaa sairastavan hoitotyö
2. Holmström, P. ym., 2022. Sisätaudit. Sanoma Pro Oy. Soveltuvin osin.
3. Soinila, Kaste, Somer (toim.) 2015. Neurologia (saatavilla vain oppiportista). Luvut: Kliininen neuroanatomia; neurologinen tutkimus: inspektio ja yleistutkimus, tajunnan taso; Aivoverenkiertohäiriöt.
Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaali
Oppiportin verkkokurssit tarkempi ohjeistus orientaatiotunnilla: Tyypin 2 diabeteksen syyt, ehkäisy ja komplikaatiot, EKG:n perusteet ja systemaattinen tulkinta, perusmonitorointi, hengityksen fysiologia ja anatomia
Sähköturvallisuuden oppimateriaalit Moodlessa: https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=1462, Avain: terveyskätilö
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus ja seminaarit
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Simulaatio
• Taitopajatyöskentely
• Verkkokurssit
• Itsenäinen opiskelu
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
• -
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
• Tentin ajankohta 21.12.2023
Tentin voi uusia kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Korotusta saa yrittää kerran seuraavassa mahdollisessa uusintakerrassa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
1. uusinta Ti 20.2.2024 (ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä, ilmoittautumisaika 16.1. – 1.2. 2024)
2. uusinta Ma 18.3. 2024 (ilmoittautumisaika 10.2. – 28.2. 2024)
• Lääkelaskutentit: kts. lukujärjestyksestä ajankohdat (varsinainen tentti 28.11. klo 12.45-13.45, lisäksi 2 uusintaa, päivämäärät 8.12. ja 21.12. tentin yhteydessä).
• Sähköturvallisuustehtävän palautusaika sovitaan tunnilla
Kansainvälisyys
• Opiskelija voi vaihtoehtoisesti suorittaa toteutuksen englanninkielisen ryhmän mukana
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
• Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
• 1 op = 27 t
• Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus 44 t (teoria, laboraatio, simulaatio), itsenäinen opiskelu 91 t
Sisällön jaksotus
• Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa orientaatiotunnilta tai toteutuksen muilta tunneilta.
o Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.
o Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.
Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut ja laboraatiot/simulaatio tulee olla hyväksytysti suoritettuna ennen sisätautien harjoittelua.
Sähköturvallisuusluennot Zoomissa:
Esitietovaatimukset:
Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
AHOT:
Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
•Tentti H-5
Sähköturvallisuustehtävä (hyväksytty-hylätty)
Lääkelaskukoe (hyväksytty-hylätty)
Verkkokurssi(t) ja itsenäiset yksilö-/pienryhmätehtävät (100%)
Laboraatio (100% läsnäolo)
Simulaatio (100% läsnäolo)
Seminaarit (100% läsnäolo)
Esitietovaatimukset
Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 17.11.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sara Pesonen
- Arto Holappa
- Anukatariina Saloheimo
Vastuuhenkilö
Arto Holappa
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP23STERVEYS_AVOIMEN POLKU_S2023
-
SXO23K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO23K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa näyttöön perustuvan hoitotyön päätöksentekoprosessin
- osaa arvioida sisätautipotilaan hoidon tarpeita sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa arvioida sisätautipotilaan hoidon tarvetta asianmukaisin kliinisin ja fysiologisin arviointi- ja mittausmenetelmin ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmillä
- osaa kuvata moniammatillisen saumattoman hoitopolun merkityksen sisätautipotilaan hoitotyössä.
- ymmärtää laite- ja sähköturvallisuuden merkityksen terveysalalla
- osaa kirjata asiakkaan/potilaan hoitoprosessin
Sisältö
- hoitotyön päätöksentekoprosessi
- sisätaudit ja sisätautipotilaan hoitotyö
- sisätautipotilaan hoitopolku ja moniammatillinen yhteistyö
- sisätautipotilaan hoidon tarpeen arviointi, hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
- hoitotyön dokumentointi ja raportoinnin perusteet
- FinCC-luokituskokonaisuus ( SHTaL, SHTuL, SHToL)
- sisätautipotilaan ravitsemus
- terveysalan yleinen laite- ja sähköturvallisuus
- kliinisen hoitotyön tavallisimmat diagnostiset tutkimukset
Oppimateriaalit
Oppi-/Koemateriaali:
1. Ahonen, O, Bleck-Vehkaluoto, M, Ekola, S, Partamies, S, Sulosaari, V & Uski-Tallqvist, T. 2016 tai uudemmat painokset. Kliininen hoitotyö. Sanoma Pro Oy. Opiskeltavat teemat: Sisätauteja ja syöpätauteja sairastavan hoitotyö, hoitotyön lähtökohdat, sydän- ja verisuonisairaudet (sepelvaltimotauti, sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta, aivoverenkiertohäiriöt), yleisimmät rytmihäiriöt, neurologiset sairaudet (samat sisältöalueet kuin neurologian kirjassa), keuhkosairaudet (astma, COPD), diabetes (DM1 ja DM2), munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hoitotyö, infektiopotilaan hoitotyö (pneumonia, sepsis) ja tartuntatauteja sairastavan potilaan hoitotyö + eristys, nivelreumaa sairastavan hoitotyö
2. Holmström, P ja Vauhkonen, I. 2014. Sisätaudit. Sanoma Pro Oy. Luvut 1, 3, 4, 5, 6, 7 ja 8 (soveltuvin osin).
3. Soinila, Kaste, Somer (toim.) 2015. Neurologia (saatavilla vain oppiportista). Luvut: Kliininen neuroanatomia; neurologinen tutkimus: inspektio ja yleistutkimus, tajunnan taso; Aivoverenkiertohäiriöt
• Sähköturvallisuusmateriaali omassa Moodle-työtilassaan: https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=1460, avain: AP
• Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaali
Oppiportin verkkokurssit tarkempi ohjeistus orientaatiotunnilla:
Duodecim: EKG
Duodecim: Keuhkojen anatomia ja fysiologia
Duodecim: Tyypin 2 diabeteksen syyt, ehkäisy ja komplikaatiot
Duodecim: Duodecim: Valvontamonitorit: Perusmonitorointi
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Simulaatio
• Taitopajatyöskentely
• Verkkokurssit
• Itsenäinen opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta 17.11.
Tentin voi uusia kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Korotusta saa yrittää kerran seuraavassa mahdollisessa uusintakerrassa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
1. uusinta ilmoitetaan orientaation yhteydessä (ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä)
2. uusinta ilmoitetaan orientaation yhteydessä
• Lääkelaskutentit: kts. lukujärjestyksestä ajankohdat (varsinainen tentti ja 2 uusintaa).
• Sähköturvallisuustehtävän palautusaika sovitaan tunnilla
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
• 1 op = 27 t
• Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus 44 t (teoria, laboraatio, simulaatio), itsenäinen opiskelu 91 t
Lisätietoja opiskelijoille
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa orientaatiotunnilta tai toteutuksen muilta tunneilta.
- Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.
- Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
• Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista.
• HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut ja laboraatiot/simulaatio tulee olla hyväksytysti suoritettuna ennen sisätautien harjoittelua.
• Esitietovaatimukset:
• Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
• AHOT:
• Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot.
* Sähköturvallisuusluennot Zoomissa: https://metropolia.zoom.us/j/2755758729, avain 1234
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
0-5
•Tentti H-5
Sähköturvallisuustehtävä (hyväksytty-hylätty)
Lääkelaskukoe (hyväksytty-hylätty)
Verkkokurssi(t) ja itsenäiset yksilö-/pienryhmätehtävät (100%)
Laboraatio (100% läsnäolo)
Simulaatio (100% läsnäolo)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Esitietovaatimukset
Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 10.12.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 19.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Meri Rokkanen
- Sairaanhoitotyö3 Virtuaali
- Anukatariina Saloheimo
Vastuuhenkilö
Meri Rokkanen
Opiskelijaryhmät
-
TERVEYSAP24KTERVEYS_AVOIMEN POLKU_K2024
-
SXO23S1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä A
-
SXO23S1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä, hallinnollinen ryhmä B
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa näyttöön perustuvan hoitotyön päätöksentekoprosessin
- osaa arvioida sisätautipotilaan hoidon tarpeita sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa arvioida sisätautipotilaan hoidon tarvetta asianmukaisin kliinisin ja fysiologisin arviointi- ja mittausmenetelmin ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmillä
- osaa kuvata moniammatillisen saumattoman hoitopolun merkityksen sisätautipotilaan hoitotyössä.
- ymmärtää laite- ja sähköturvallisuuden merkityksen terveysalalla
- osaa kirjata asiakkaan/potilaan hoitoprosessin
Sisältö
- hoitotyön päätöksentekoprosessi
- sisätaudit ja sisätautipotilaan hoitotyö
- sisätautipotilaan hoitopolku ja moniammatillinen yhteistyö
- sisätautipotilaan hoidon tarpeen arviointi, hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
- hoitotyön dokumentointi ja raportoinnin perusteet
- FinCC-luokituskokonaisuus ( SHTaL, SHTuL, SHToL)
- sisätautipotilaan ravitsemus
- terveysalan yleinen laite- ja sähköturvallisuus
- kliinisen hoitotyön tavallisimmat diagnostiset tutkimukset
Aika ja paikka
Kevät 2024
Oppimateriaalit
Suomeksi
Oppi-/Koemateriaali:
1. Ahonen, O, Bleck-Vehkaluoto, M, Ekola, S, Partamies, S, Sulosaari, V & Uski-Tallqvist, T. 2016 tai uudemmat painokset. Kliininen hoitotyö. Sanoma Pro Oy. Opiskeltavat teemat: Sisätauteja sairastavan hoitotyö, hoitotyön lähtökohdat, sydän- ja verisuonisairaudet (sepelvaltimotauti, sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta, aivoverenkiertohäiriöt), yleisimmät rytmihäiriöt, neurologiset sairaudet (samat sisältöalueet kuin neurologian kirjassa), keuhkosairaudet (astma, COPD), diabetes (DM1 ja DM2), munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hoitotyö, infektiopotilaan hoitotyö (pneumonia, sepsis) ja tartuntatauteja sairastavan potilaan hoitotyö + eristys, nivelreumaa sairastavan hoitotyö
2. Holmström, P. ym., 2022. Sisätaudit. Sanoma Pro Oy. Soveltuvin osin.
3. Soinila, Kaste, Somer (toim.) 2015. Neurologia (saatavilla vain oppiportista). Luvut: Kliininen neuroanatomia; neurologinen tutkimus: inspektio ja yleistutkimus, tajunnan taso; Aivoverenkiertohäiriöt.
Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaali
Oppiportin verkkokurssit tarkempi ohjeistus orientaatiotunnilla: Tyypin 2 diabeteksen syyt, ehkäisy ja komplikaatiot, EKG:n perusteet ja systemaattinen tulkinta, perusmonitorointi, hengityksen fysiologia ja anatomia
Sähköturvallisuuden oppimateriaalit Moodlessa: https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=1462, Avain: terveyskätilö
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus ja seminaarit
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Simulaatio
• Taitopajatyöskentely
• Verkkokurssit
• Itsenäinen opiskelu
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
• -
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
• Tentin ajankohta XXXX
Tentin voi uusia kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Korotusta saa yrittää kerran seuraavassa mahdollisessa uusintakerrassa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä. Ohjeet uusintatenttiin ilmoittautumisesta löydät OMAsta.
1. uusinta XXX (ilmoittaudutaan vastuuopettajan nimellä)
2. uusinta XXX
• Lääkelaskutentit: kts. lukujärjestyksestä ajankohdat
• Sähköturvallisuustehtävän palautusaika sovitaan tunnilla
Kansainvälisyys
• Opiskelija voi vaihtoehtoisesti suorittaa toteutuksen englanninkielisen ryhmän mukana
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
• Ei valinnaisia suoritustapoja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
• 1 op = 27 t
• Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus 44 t (teoria, laboraatio, simulaatio), itsenäinen opiskelu 91 t
Sisällön jaksotus
• Lisätietoa toteutuksen etenemisestä ja toteutuksen materiaaleista saat Moodlesta, joka esitellään orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa orientaatiotunnilta tai toteutuksen muilta tunneilta.
o Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.
o Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
Teoriatunnit, joihin sisältyy oppimistehtäviä edellyttävät läsnäoloa.
Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
HUOM: opintojaksoon liittyvät lääkelaskut ja laboraatiot/simulaatio tulee olla hyväksytysti suoritettuna ennen sisätautien harjoittelua.
Sähköturvallisuusluennot Zoomissa:
Esitietovaatimukset:
Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden osaaminen.
AHOT:
Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
•Tentti H-5
Sähköturvallisuustehtävä (hyväksytty-hylätty)
Lääkelaskukoe (hyväksytty-hylätty)
Verkkokurssi(t) ja itsenäiset yksilö-/pienryhmätehtävät (100%)
Laboraatio (100% läsnäolo)
Simulaatio (100% läsnäolo)
Seminaarit (100% läsnäolo)
Esitietovaatimukset
Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 31.01.2024
Ajoitus
18.03.2024 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveys
Toimipiste
Myllypurontie 1
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ella Parkkonen
- Johanna Nieminen
- Anukatariina Saloheimo
Vastuuhenkilö
Johanna Nieminen
Opiskelijaryhmät
-
SXQ24K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXL24K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
Tavoitteet
Opiskelija
- osaa näyttöön perustuvan hoitotyön päätöksentekoprosessin
- osaa arvioida sisätautipotilaan hoidon tarpeita sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa arvioida sisätautipotilaan hoidon tarvetta asianmukaisin kliinisin ja fysiologisin arviointi- ja mittausmenetelmin ja vastata niihin hoitotyön auttamismenetelmillä
- osaa kuvata moniammatillisen saumattoman hoitopolun merkityksen sisätautipotilaan hoitotyössä.
- ymmärtää laite- ja sähköturvallisuuden merkityksen terveysalalla
- osaa kirjata asiakkaan/potilaan hoitoprosessin
Sisältö
- hoitotyön päätöksentekoprosessi
- sisätaudit ja sisätautipotilaan hoitotyö
- sisätautipotilaan hoitopolku ja moniammatillinen yhteistyö
- sisätautipotilaan hoidon tarpeen arviointi, hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
- hoitotyön dokumentointi ja raportoinnin perusteet
- FinCC-luokituskokonaisuus ( SHTaL, SHTuL, SHToL)
- sisätautipotilaan ravitsemus
- terveysalan yleinen laite- ja sähköturvallisuus
- kliinisen hoitotyön tavallisimmat diagnostiset tutkimukset
Aika ja paikka
Kevät 2024 / 4. periodi
Oppimateriaalit
Oppi-/Koemateriaali:
1. Ahonen, O, Bleck-Vehkaluoto, M, Ekola, S, Partamies, S, Sulosaari, V & Uski-Tallqvist, T. 2016 tai uudemmat painokset. Kliininen hoitotyö. Sanoma Pro Oy. Opiskeltavat teemat: Sisätauteja ja syöpätauteja sairastavan hoitotyö, hoitotyön lähtökohdat, sydän- ja verisuonisairaudet (sepelvaltimotauti, sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta, aivoverenkiertohäiriöt), yleisimmät rytmihäiriöt, neurologiset sairaudet (samat sisältöalueet kuin neurologian kirjassa), keuhkosairaudet (astma, COPD), diabetes (DM1 ja DM2), munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hoitotyö, infektiopotilaan hoitotyö (pneumonia, sepsis) ja tartuntatauteja sairastavan potilaan hoitotyö + eristys, nivelreumaa sairastavan hoitotyö
2. Holmström, P ja Vauhkonen, I. 2014. Sisätaudit. Sanoma Pro Oy. Luvut 1, 3, 4, 5, 6, 7 ja 8 (soveltuvin osin).
3. Soinila, Kaste, Somer (toim.) 2015. Neurologia (saatavilla vain oppiportista). Luvut: Kliininen neuroanatomia; neurologinen tutkimus: inspektio ja yleistutkimus, tajunnan taso; Aivoverenkiertohäiriöt
Sähköturvallisuusmateriaali omassa Moodle-työtilassaan: https://moodle.metropolia.fi/course/view.php?id=1458
Oppiportin verkkokurssit tarkempi ohjeistus orientaatiotunnilla:
- Duodecim: EKG
- Duodecim: Tyypin 2 diabeteksen syyt, ehkäisy ja komplikaatiot
- Duodecim: Duodecim: Valvontamonitorit: Perusmonitorointi
Toteutuksella käytettävä muu suositeltava kirjallisuus, opettajien osoittamat artikkelit ja luentomateriaali.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
• Käänteinen oppiminen
• Käytännöstä nousevia ammatillisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsitään näyttöön perustuvia ratkaisuja
• Aktivoiva luento
• Tehtäväohjattu opetus
• Pienryhmätyöskentely
• Laboraatiot
• Simulaatio
• Taitopajatyöskentely
• Verkkokurssit
• Itsenäinen opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentin ajankohta lukujärjestyksessä. Tentti tehdään omalla tietokoneella Moodlessa kampuksella. Tarkempi ohjeistus annetaan orientaatiossa.
Tentin voi uusia kaksi kertaa määriteltyinä uusintakertoina, sen jälkeen opintojakso suoritetaan uudelleen. Korotusta saa yrittää kerran seuraavassa mahdollisessa uusintakerrassa. Uusinta- ja korotustenttiin ilmoittaudutaan aina vastuuopettajan nimellä. Tarkempi ohjeistus uusintoihin liittyen annetaan orientaatiossa.
• Lääkelaskutentit: kts. lukujärjestyksestä ajankohdat (varsinainen tentti ja 2 uusintaa).
• Sähköturvallisuustehtävän palautusaika sovitaan tunnilla
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
• 1 op = 27 t
• Toteutuksen kokonaistuntimäärä 135 tuntia, josta lähiopetus 44 t (teoria, laboraatio, simulaatio), itsenäinen opiskelu 91 t
Lisätietoja opiskelijoille
Esitietovaatimukset:
- Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen
- Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Osallistuminen:
- Orientaatiotunnille osallistumalla opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksolla.
- Laboraatio-/simulaatiotunnit edellyttävät 100% länsäoloa. ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
- Teorialuennot, joihin sisältyy oppimistehtävä, edellyttävät 100% läsnäoloa
- Mahdollisten poissaolojen korvaamisten ohjeet kerrotaan orientaatiossa
Toteutuksen sisältö, oppimistehtävät ja arviointi tukevat Sairaanhoitajan ydinosaamisen valtakunnallisen loppukokeen (YleSH180op) edellyttämän osaamisen saavuttamista.
HUOM! Opintojaksoon liittyvät lääkelaskut ja laboraatiot/simulaatio tulee olla hyväksytysti suoritettuna ennen sisätautien harjoittelua.
AHOT:
- Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot.
Sähköturvallisuusluennot Zoomissa.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi 0-5.
Tentti 0-5
Sähköturvallisuustehtävä (hyväksytty-hylätty)
Lääkelaskukoe (hyväksytty-hylätty)
Verkkokurssi(t) ja itsenäiset yksilö-/pienryhmätehtävät (100%)
Laboraatio (100% läsnäolo)
Simulaatio (100% läsnäolo)
Arviointikriteerit ks. opetussuunnitelman liite "Osaamisen arviointikehikko"
Esitietovaatimukset
Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 13.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 75
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Iira Lankinen
- Päivi Leskinen
- Tiia Saastamoinen
- Pihla Markkanen
Vastuuhenkilö
Pihla Markkanen
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXK22K2Ensihoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa:
- kuvata tutkimusprosessin kulun ja tutkimukseen perustuvan kehittämistyön periaatteet
- kuvata kehittämistyössä sovellettavia tiedonhankinta- ja analyysimenetelmiä sekä työtapoja
- perustella kehittämistyössä käytettäviä menetelmiä ja työtapoja
- ymmärtää tiivistetyn tutkimustiedon merkityksen yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä ja toteuttamisessa
- toimia tutkimus- ja kehitystyön eettisten periaatteiden mukaisesti
Sisältö
Tutkimusprosessi ja tutkimukseen perustuva kehittämistyö
Tutkimustiedon haku ja kriittinen lukeminen
Laadulliset ja määrälliset tiedonhankinta- ja analyysimenetelmät ja niiden soveltaminen tutkimus- ja kehitystyössä
Kehittämistyön toiminnalliset työtavat
Tiivistetty tutkimustieto (esim. suositukset) ja sen käyttö näyttöön perustuvassa toiminnassa
Tutkimus- ja kehitystyön eettiset periaatteet
Aika ja paikka
Opintojakso on verkkokurssi, joka suoritetaan Moodle-alustalla ajanjaksolla 21.08.2023 - 13.10.2023
Opintojakson orientaatio, webinaarit ja työpajat toteutetaan tiettynä päivänä, tiettyyn kellonaikaan. Tehtävien palautus ja tentit on myös aikataulutettu (Ks. aikataulu Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet-kohdasta). AIKATAULUMUUTOKSET OVAT MAHDOLLISIA!
Muuten opiskelija suunnittelee itse opintojakson etenemisen aikataulun.
Huom! Opiskelija vahvistaa osallistumisensa opintojaksolle olemalla läsnä opintojakson orientaatiotunnilla (vrt. Tutkintosääntö). Mikäli opiskelija ei osallistu orientaatiotunnille, hänen osallistuminen opintojaksolle voidaan evätä.
Opintojaksoon sisältyvistä Päivi Leskisen tilastopajoista saat lisätietoa Omasta opintojakson työtilan kautta.
Oppimateriaalit
Vehviläinen-Julkunen, K. & Kankkunen, P. 2013 (tai myöhemmin). Tutkimus hoitotieteessä. Sanomapro.
Tuomi, J., Kylmä, J. & Juvakka, T. 2014. Laadullinen terveystutkimus. Edita.
Tuomi, J & Sarajärvi, A. 2017. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Tammi.
Kuula, A. 2011. Tutkimusetiikka - aineiston hankinta, käyttö ja säilytys. Vastapaino.
Stolt, M & Axelin A & Suhonen R (toim.). 2016. Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. Turun yliopisto.
Tarkempi opintojakson materiaali on kuvattu Moodle-alustalla.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opetusmenetelmät
Opintojakso on sairaanhoitaja-, ensihoitaja-, terveydenhoitaja- ja kätilötutkintojen opiskelijoille tarkoitettu verkkokurssi, joka suoritetaan Moodle-alustalla (saat Moodle-alustan nimen ja kurssiavaimen orientaatiotunnilla).
Opetus on suomeksi. Englanninkielisen sairaanhoitajatutkinnon (DPN) opiskelijoilla on oma toteutus.
Opintojakson vastuuopettaja on Pihla Markkanen
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
ORIENTAATIO 21.8. klo 9-11. Zoom:ssa: https://metropolia.zoom.us/j/9679765829.
Etiikan tehtävä, palautus Moodleen 1.9.2023 klo 16.00. mennessä.
Arviointi hyväksytty-hylätty.
Reflektiowebinaari: Tutkimusetiikka, etäyhteydellä 7.9.2023 klo 9-10.30.
Zoom-linkki lisätään lukujärjestykseen.
Webinaari: Kirjallisuuskatsaus ja tiedonhaku, etäyhteydellä 8.9.2023 klo 13-15.15.
Zoom-linkki lisätään lukujärjestykseen.
Tiedonhaun työkirja, palautus Moodleen 21.9.2023, klo 16.00 mennessä.
Arviointi hyväksytty - hylätty.
Tietotesti:Tiedonhaku. Tietotesti on auki opintojaksototeutuksen ajan ja sen voi uusia niin monta kertaa, että tentti on hyväksytty.
Moodle-tentti: (kurssin loppukoe) 6.10.2023. Tentti on auki klo 15.00-16.00 välisenä aikana, tenttiin vastaamiseen on varattu aikaa 20 minuuttia. Mahdolliset uusinnat 13.10.2023 ja 3.11.2023. Tentti on auki klo 15.00-16.00 välisenä aikana, tenttiin vastaamiseen on varattu aikaa 20 minuuttia. Arviointi 0-5.
Työpaja: Tutkimusten lukutaito ja laadunarviointi. Kahteen työpajaan osallistuminen on pakollista, yhteen laadullisen tutkimuksen työpajaan ja yhteen määrällisen tutkimuksen työpajaan. Arviointi hyväksytty-hylätty. Työpajojen aikataulu ilmoitetaan orientaatiossa. Työpajat toteutetaan etäyhteydellä ja niitä järjestetään samansisältöisinä usemman kerran opintojaksototeutuksen aikana.
Opintojaksoon sisältyvistä Päivi Leskisen tilastopajoista saat lisätietoa Omasta opintojakson työtilan kautta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135 h opiskelijan työtä.
Opintojakson orientaatio, webinaarit ja työpajat toteutetaan tiettynä päivänä, tiettyyn kellonaikaan. Tehtävät ja tentit on myös aikataulutettu. Muuten opiskelija suunnittelee itse opintojakson etenemisen aikataulun
Sisällön jaksotus
Opintojakson suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista, materiaaleihin tutustumista, webinaareihin ja työpajoihin osallistumista, tehtävien tekemisen ja Moodle-tentin hyväksyttyä suoritusta aikarajan puitteissa.
Opintojakso muodostuu seuraavista suorituksista:
1. Orientaatioon osallistuminen.
2. Etiikan tehtävä (tehdään pareittain).
3. Etiikan tehtävään liittyvä reflektiowebinaari.
4. Tiedonhaun työkirja-tehtävä (tehdään pareittain).
5. Tietotesti: Tiedonhaku (yksilötentti).
6. Kirjallisuuskatsauksen ja tiedonhaun webinaari.
4. Työpajat: Tutkimusten lukutaito ja laadunarviointi. Kahteen työpajaan osallistuminen on pakollista, yhteen laadullisen tutkimuksen työpajaan ja yhteen määrällisen tutkimuksen työpajaan.
6. Moodle-tentti (yksilötentti).
7. Päivi Leskisen tilastopajoista lisätietoa myöhemmin.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso suositellaan suoritettavaksi opinnäytetyötä edeltävänä lukukautena.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyyden alan tietoperustaan ja ydinainekseen
- etsiä tietoa monipuolisista tietolähteistä
- toimia erilaisissa tehtävissä eri toimintaympäristöissä- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa johdonmukaisesti
- etsiä tietoa ja arvioida ja käyttää kriittisesti tietolähteitä- soveltaa tietoperustaa ammatillisissa tehtävissä
- soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä
- toimia ammatillisessa tilanteessa itsenäisesti ja vastuullisesti
- suunnitella toimintaa turvallisuus huomioiden
- toimia ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti
- toimia tavoitteellisesti työryhmässä ja projektissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kiitettävä (5)
Opiskelija osaa:
- käyttää alan käsitteitä ja tietoa asiantuntevasti
- perustella tietolähteiden käytön
- perustella toimintaa tutkitun tiedon tai selvitysten avulla- toimia monipuolisissa ja kansainvälisissä tehtävissä ja työtilanteissa
- toimia asiakaslähtöisesti ja yrityshenkisesti
- toimia vastuullisesti ja turvallisuus huomioiden
- perustella toimintaa ammattialan eettisten periaatteiden mukaisesti- organisoida ja ohjata ryhmän ja projektin toimintaa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa:
- etsiä tietoa monipuolisesti oman ammattialan tietolähteistä ja käyttää alan tietoperustaa
- osoittaa perehtyneisyyden ammattialan tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimaan ammatillisissa tilanteissa
- osoittaa saavuttaneensa ydinosaamisen tavoitteet
- toimia asiakaslähtöisesti
- toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön
- kykenee arvioimaan omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan
- osoittaa perehtyneisyyden keskeisiin ammattialan turvallisuuskäytänteisiin
- tuoda osaamisensa ryhmän tai projektin käyttöön.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävät, webinaarit, työpajat: Hyväksytty-hylätty.
Moodle-tentti: 0-5.
Ilmoittautumisaika
02.05.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
16.10.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
T&K-osuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Terveys
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 75
Tutkinto-ohjelma
- Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Ensihoidon tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma
- Kätilötyön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Vilkko
- Iira Lankinen
- Päivi Leskinen
- Pihla Markkanen
Vastuuhenkilö
Riitta Vilkko
Opiskelijaryhmät
-
SXL22K1Kätilötyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K2Sairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, monimuoto
-
SXO22K1ASairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä A
-
SXQ22K1Terveydenhoitotyön tutkinto-ohjelma päivä
-
SXO22K1BSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä B
-
SXO22K1CSairaanhoitotyön tutkinto-ohjelma, päivätoteutus, hallinnollinen ryhmä C
-
SXK22K2Ensihoidon tutkinto-ohjelma, monimuoto
Tavoitteet
Opiskelija osaa:
- kuvata tutkimusprosessin kulun ja tutkimukseen perustuvan kehittämistyön periaatteet
- kuvata kehittämistyössä sovellettavia tiedonhankinta- ja analyysimenetelmiä sekä työtapoja
- perustella kehittämistyössä käytettäviä menetelmiä ja työtapoja
- ymmärtää tiivistetyn tutkimustiedon merkityksen yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä ja toteuttamisessa
- toimia tutkimus- ja kehitystyön eettisten periaatteiden mukaisesti
Sisältö
Tutkimusprosessi ja tutkimukseen perustuva kehittämistyö
Tutkimustiedon haku ja kriittinen lukeminen
Laadulliset ja määrälliset tiedonhankinta- ja analyysimenetelmät ja niiden soveltaminen tutkimus- ja kehitystyössä
Kehittämistyön toiminnalliset työtavat
Tiivistetty tutkimustieto (esim. suositukset) ja sen käyttö näyttöön perustuvassa toiminnassa
Tutkimus- ja kehitystyön eettiset periaatteet
Aika ja paikka
Opintojakso on verkkokurssi, joka suoritetaan Moodle-alustall