Siirry suoraan sisältöön

Sustainable Building Engineering (englanniksi): TXP15S1

Opetussuunitelman tunnus: TXP15S1

Tutkintonimike
Insinööri (AMK)
Laajuus
240 op
Kesto
4 vuotta (240 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2015
Opetuskieli
englanti

Kuvaus

Tutkinto-ohjelma antaa laajan kokonaiskuvan kestävän kehityksen tekijöistä ja toteuttamisesta kiinteistö ja rakennusalalla. Valmistuneet insinöörit voivat työskennellä esimerkiksi olemassa olevien kiinteistöjen tai rakennushankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa tai kansainvälisissä suunnittelu- ja projektitehtävissä.
Laaja-alaiseen tutkintoon kuuluvat hyvä ammattiteoreettinen, käytännöllinen ja menetelmällinen osaaminen sekä asiantuntemus omalla erikoisosaamisalueella. Insinöörin tehtävät edellyttävät vahvan ammatillisen osaamisen lisäksi ongelmanratkaisukykyä, matemaattista ja taloudellista ajattelua, ryhmätyö- ja esimiestaitoja, monipuolisia tietotekniikan käyttövalmiuksia sekä viestintä- ja kielitaitoa. Opinnoissa painotetaan käytännönläheisyyttä, tekemällä oppimista, ongelmaratkaisukykyä, yhteistyötaitoja, kansainvälisyyttä sekä kestävän kehityksen osa-alueiden hallintaa.
Tutkinto-ohjelman yhteisissä osaamisissa korostuvat rakennustekniikan ja rakennusalan perustuntemus ja alan opinnoissa vaadittavat teoreettiset valmiudet. Opintojen alussa luodaan kokonaisnäkemys rakentamisen toimialasta sekä sen tarjoamista mahdollisuuksista. Opintojen ensimmäiset kolme lukukautta ovat sisällöltään lähellä suomenkielistä rakennustekniikan tutkinto-ohjelmaa, mikä mahdollistaa liikkuvuuden suomen- ja englanninkielisten ohjelmien välillä.
Tutkinto-ohjelman ammattiopinnot koostuvat rakenteiden ja talotekniikkajärjestelmien sekä rakennusten elinkaaren hallinnan opinnoista.
Opinnot rakentuvat seuraavista kokonaisuuksista:
- 95 op tutkinto-ohjelman yhteiset opinnot
- 60 op ammattiaineopinnot
- 10 op Innovaatioprojekti
- 30 op Valinnainen opintokokonaisuus ja vapaasti valittavat opinnot
- 30 op Työharjoittelu
- 15 op Opinnäytetyö
- 240 op Yhteensä

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijat esittivät englanninkielisen koulutusohjelman tarpeen jo Metropolia AMK:n valmisteluvaiheessa. Rakennus- ja kiinteistöalalle asetetut globaalit energiatehokkuuden haasteet ja kestävän kehityksen tavoitteet ovat johtaneet ohjelma suuntaamiseen rakennusalan kestävään kehitykseen. Esimerkiksi Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa on asetettu tavoitteeksi vähentää rakennuskannan energiankulutusta 60 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää alan parhaan kansainvälisen osaamisen viemistä insinöörikoulutukseen.
Koulutusohjelman suunnittelu on toteutettu yhteistyössä rakennustekniikan ja talotekniikan koulutusohjelmien neuvottelukuntien kanssa. Opetussuunnitelman sisältöä on muokattu neuvottelukuntien ja rakennusalan kestävän kehityksen asiantuntijoiden lausuntojen perusteella. Lisäksi suunnittelua on tehty yhteistyössä ulkomaisten yhteistyökorkeakoulujen kanssa (mm. HTW Berlin). Koulutus mahdollistaa vaihto-opiskelijoiden vastaanottamisen sekä kotimaisten opiskelijoiden kansainvälistymisen kotimaassa.

Lisätiedot

TXP15S1 on kopio TXP14S1 OPS:ista - ei muutoksia.

Koulutussuunnittelija Tiina Porthen.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2015-2016 2016-2017 2017-2018 2018-2019 Syksy 2015 Kevät 2016 Syksy 2016 Kevät 2017 Syksy 2017 Kevät 2018 Syksy 2018 Kevät 2019 1. / 2015 2. / 2015 3. / 2016 4. / 2016 1. / 2016 2. / 2016 3. / 2017 4. / 2017 1. / 2017 2. / 2017 3. / 2018 4. / 2018 1. / 2018 2. / 2018 3. / 2019 4. / 2019
TXP15S1-1000
Orientaatio rakennettuun ympäristöön

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
TX00BS07 Orientaatio rakennettuun ympäristöön 15
TX00BK04 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 1 5
TX00BQ84 Suomea ulkomaalaisille 1 5
TX00BR03 Tekniikan alan suomi ja viestintä 5
TX00BK09 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 2 5
TXP15S1-1001
Suunnittelun teoreettiset perusteet

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
TX00BS13 Virtaukset ja lämpöoppi 5
TX00BS14 Ympäristöarvioinnin johdantoprojekti 5
TX00BQ85 Suomea ulkomaalaisille 2 5
TX00BK18 Rakennusalan ruotsi 5
TX00BK10 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 3 5
TX00BK07 Statiikka 5
TX00BK11 Talonrakennus ja tietomallit 5
TXP15S1-1002
Rakennukset ja rakentaminen

(Valitaan kaikki )

30
TX00BK15 Materiaalikemia ja viestintä 5
TX00BK08 Rakenteiden mekaniikan perusteet 5
TX00BK13 Perustukset ja pohjarakenteet 5
TX00BK12 Rakennesuunnittelun perusteet 5
TX00BK16 Rakennusfysiikka 5
TX00BK17 Rakentamistalouden perusteet 5
TXP15S1-1003
Rakenteet ja talotekniikkajärjestelmät

(Valitaan kaikki )

60
TX00BV22 Rakenneosien suunnittelu 15
TX00BR39 Talotekniikan perusjärjestelmät 15
TXP15S1-1004
Elinkaaren hallinta

(Valitaan kaikki )

30
TX00BV24 Kiinteistöjohtaminen 5
TX00BV25 Elinkaari- ja energialaskenta 5
TX00BV27 Ympäristöriskien hallinta 10
TX00BV28 Kestävä yhdyskuntasuunnittelu 5
TX00BL88 Korjausrakentaminen 5
TXP15S1-1005
Valinnainen opintokokonaisuus

(Valitaan opintopisteitä: 20)

20
TXP-1001
SBE:n valinnainen opintokokonaisuus

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
TX00CB23 Varastoseinän rakennusprojekti 2
TX00BQ87 Suomea ulkomaalaisille 3 5
TX00BQ88 Suomea ulkomaalaisille 4 5
TX00CT06 Rakennusmittaukset 5
TX00DH09 Lähes nollaenergiarakennukset (englanninkielinen) 5
TX00DH10 Tietomallin hyödyntäminen rakennushankkeessa (englanninkielinen) 5
TXP15S1-1006
Innovaatioprojekti

(Valitaan kaikki )

15
XX00BH18 Innovaatioprojekti 10
TX00BP92 Teollisuus- ja teknologiayrityksen toiminta 5
TXP15S1-1007
Harjoittelu

(Valitaan kaikki )

30
TX00BV29 Harjoittelu 1 10
TX00BV30 Harjoittelu 2 10
TX00BV31 Harjoittelu 3 10
TXP-1002
SBE:n harjoittelu

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
TXP15S1-1008
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
TX00BK23 Opinnäytetyö 15
TXP15S1-1009
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
Yhteensä 240 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
TXP15S1-1000
Orientaatio rakennettuun ympäristöön

(Valitaan opintopisteitä: 30 )

30
TX00BS07 Orientaatio rakennettuun ympäristöön 15
TX00BK04 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 1 5
TX00BQ84 Suomea ulkomaalaisille 1 5
TX00BR03 Tekniikan alan suomi ja viestintä 5
TX00BK09 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 2 5
TXP15S1-1001
Suunnittelun teoreettiset perusteet

(Valitaan opintopisteitä: 30 )

30
TX00BS13 Virtaukset ja lämpöoppi 5
TX00BS14 Ympäristöarvioinnin johdantoprojekti 5
TX00BQ85 Suomea ulkomaalaisille 2 5
TX00BK18 Rakennusalan ruotsi 5
TX00BK10 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 3 5
TX00BK07 Statiikka 5
TX00BK11 Talonrakennus ja tietomallit 5
TXP15S1-1002
Rakennukset ja rakentaminen

(Valitaan kaikki )

30
TX00BK15 Materiaalikemia ja viestintä 5
TX00BK08 Rakenteiden mekaniikan perusteet 5
TX00BK13 Perustukset ja pohjarakenteet 5
TX00BK12 Rakennesuunnittelun perusteet 5
TX00BK16 Rakennusfysiikka 5
TX00BK17 Rakentamistalouden perusteet 5
TXP15S1-1003
Rakenteet ja talotekniikkajärjestelmät

(Valitaan kaikki )

60
TX00BV22 Rakenneosien suunnittelu 15
TX00BR39 Talotekniikan perusjärjestelmät 15
TXP15S1-1004
Elinkaaren hallinta

(Valitaan kaikki )

30
TX00BV24 Kiinteistöjohtaminen 5
TX00BV25 Elinkaari- ja energialaskenta 5
TX00BV27 Ympäristöriskien hallinta 10
TX00BV28 Kestävä yhdyskuntasuunnittelu 5
TX00BL88 Korjausrakentaminen 5
TXP15S1-1005
Valinnainen opintokokonaisuus

(Valitaan opintopisteitä: 20 )

20
TXP-1001
SBE:n valinnainen opintokokonaisuus
0
TX00CB23 Varastoseinän rakennusprojekti 2
TX00BQ87 Suomea ulkomaalaisille 3 5
TX00BQ88 Suomea ulkomaalaisille 4 5
TX00CT06 Rakennusmittaukset 5
TX00DH09 Lähes nollaenergiarakennukset (englanninkielinen) 5
TX00DH10 Tietomallin hyödyntäminen rakennushankkeessa (englanninkielinen) 5
TXP15S1-1006
Innovaatioprojekti

(Valitaan kaikki )

15
XX00BH18 Innovaatioprojekti 10
TX00BP92 Teollisuus- ja teknologiayrityksen toiminta 5
TXP15S1-1007
Harjoittelu

(Valitaan kaikki )

30
TX00BV29 Harjoittelu 1 10
TX00BV30 Harjoittelu 2 10
TX00BV31 Harjoittelu 3 10
TXP-1002
SBE:n harjoittelu
0
TXP15S1-1008
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
TX00BK23 Opinnäytetyö 15
TXP15S1-1009
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 10 )

10
Siirry alkuun