Musiikin koulutusohjelma, Musiikkipedagogi - säveltapailu ja musiikinteoria: Oletussuunnitelma
Opetussuunitelman tunnus: KSD09S1K
- Laajuus
- 270 op
- Kesto
- 4.5 vuotta (270 op)
- Aloituslukukausi
- Syksy 2009
- Opetuskieli
- suomi
Kuvaus
Musiikin koulutusohjelma, Musiikkipedagogi - säveltapailu ja musiikinteoria
Koulutusohjelman tavoite
Tehtävänämme on kouluttaa musiikin ammattilaisia, jotka pystyvät vastaamaan yhteiskunnan kasvaviin musiikkiharrastustarpeisiin luomalla elinvoimaista ja hyvinvointia edistävää musiikkikulttuuria, -harrastustoimintaa ja näihin liittyvää liiketoimintaa. Tämän tehtävän kannalta keskeistä on huolehtia jokaisen opiskelijan ja opettajan oman musiikkisuhteen vaalimisesta. Tämä suhde on herkästi haavoittuva, sillä musiikin ammattiopinnot vaativat kovaa ja tinkimätöntä työtä omien taitojen rakentamiseksi. Korkeat taiteelliset ja pedagogiset tavoitteet eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa oman hyvinvointimme kanssa - muutoin olemme luopuneet siitä mikä musiikissa on meille arvokkainta. Haluamme kouluttaa muusikoita ja musiikkipedagogeja, jotka omalla esimerkillään levittävät myönteistä ja elämää rikastuttavaa musiikkisuhdetta yleisöönsä ja oppilaisiinsa.
Koulutuksen tavoitteita määrittelevät osaltaan taidemusiikin pitkät perinteet, osaltaan työelämän ja yhteiskunnan muuttuvat tarpeet. Opiskelijan toivotaan kehittyvän alan perinteiden kautta määrittyväksi hyväksi muusikoksi, mutta oman paikan löytäminen työelämässä saattaa vaatia monia muitakin taitoja. Käytännössä nämä moninaiset haasteet asettavat opiskelijan valintojen eteen ja merkitsevät usein vaikeaakin ajankäytöllistä tasapainoilua oman taiteellisen ja instrumenttiteknisen kehittymisprosessin ja pedagogisen tai muun soveltavan osaamisen kehittämisen välillä. Siksi tavoitteenamme on tarjota laaja valikoima opiskelumahdollisuuksia mutta samalla kannustaa opiskelijaa rajaamaan näistä mahdollisuuksista itselleen sopiva yhdistelmä. Omien kiinnostuksen kohteiden ja unelmien realistinen arviointi ja tehtävistä valinnoista keskusteleminen mm. oman instrumenttiopettajan, tutor-opettajan, opinto-ohjaajan ja muiden opiskelijoiden kanssa on ehdoton edellytys hyvän henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiselle. Koska opiskeluaika on tarkasti rajattu, on ajankäyttöä ja opintojen painotuksia mietittävä huolellisesti heti ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien.
Yhteystiedot
Musiikin koulutusohjelma
Koulutuspäällikkö (tutkintoon johtava koulutus) Utrio Markus
Ruoholahdentori 6
00180 Helsinki
Postiosoite: Metropolia Ammattikorkeakoulu, PL 4043, 00079 Metropolia
Lisätiedot
Musiikin koulutusohjelma, Musiikkipedagogi - säveltapailu ja musiikinteoria
Musiikin koulutusohjelmaryppään ammatillinen neuvottelukunta käsitteli opetussuunnitelmia kokouksessaan 23.2.2009. Lukuvuoden 2009-2010 opetussuunnitelmiin ei ole tehty sisällöllisiä muutoksia.
Ammatillinen neuvottelukunta korosti laaja-alaisuuden merkitystä tämän päivän musiikkialan ammattilaisten osaamisessa, ja linjasi opetussuunnitelman kehittämisen keskeisiksi alueiksi tulevaisuudessa
- musiikin ja pop/jazzmusiikin koulutusohjelmarajan ylittävien opintopolkujen mahdollistamisen
- opintojen aikaisen työtoiminnan opinnollistamisen projektiopinnoiksi
- erikoistumisopintojen kehittämisen työelämän tarpeet paremmin huomioivaksi yli perinteisten koulutusohjelmarajojen.
Opetussuunnitelman kehittämistyön jatkamisesta pop/jazz-musiikin koulutusohjelmassa sekä aloittamisesta musiikin koulutusohjelmassa on olemassa suunnitelmat.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2009-2010 | 2010-2011 | 2011-2012 | 2012-2013 | 2013-2014 | Syksy 2009 | Kevät 2010 | Syksy 2010 | Kevät 2011 | Syksy 2011 | Kevät 2012 | Syksy 2012 | Kevät 2013 | Syksy 2013 | 1. / 2009 | 2. / 2009 | 3. / 2010 | 4. / 2010 | 1. / 2010 | 2. / 2010 | 3. / 2011 | 4. / 2011 | 1. / 2011 | 2. / 2011 | 3. / 2012 | 4. / 2012 | 1. / 2012 | 2. / 2012 | 3. / 2013 | 4. / 2013 | 1. / 2013 | 2. / 2013 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
KSD09S1K-1000 |
Yhteiset perusopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
XX00AA01 | Orientoivat opinnot | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXEA01 | Johdatus työelämätaitoihin | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDP03 | Ammattimuusikon tietotekniikan perusteet | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1001 |
Toinen kotimainen kieli ja vieraskieli
(Valitaan kaikki ) |
6 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KXXBA01 | Työelämän ruotsi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KXXBA03 | Ammatillinen englanti | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1002 |
Säveltapailu
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDL07 | Säveltapailu | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDL08 | Säveltapailupraktikum, renessanssi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDL09 | Säveltapailupraktikum, barokki | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDL10 | Säveltapailupraktikum, klassismi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDL11 | Säveltapailupraktikum, romantiikka | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDL12 | Säveltapailupraktikum, 1900-luku | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1003 |
Satsioppi / musiikin kirjoittaminen
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB16 | Satsioppi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB09 | Satsipraktikum, renessanssi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB10 | Satsipraktikum, barokki | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB11 | Satsipraktikum, klassismi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB12 | Satsipraktikum, romantiikka | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB13 | Satsipraktikum, 1900-luku | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB06 | Sovitus | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCE04 | Soitinnus 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCE08 | Soitinnus 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB07 | Sävellyksen perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDB08 | Sävellys | 6 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1004 |
Musiikkianalyysi ja historia
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA10 | Musiikkianalyysi | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA11 | Musiikinhistoria | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA12 | Analyysipraktikum, renessanssi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA13 | Analyysipraktikum, barokki | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA14 | Analyysipraktikum, klassismi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA15 | Analyysipraktikum, romantiikka | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA16 | Analyysipraktikum, uusi musiikki | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA19 | Musiikinhistorian erityisalueita | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA18 | Schenker-analyysin perusteet | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDA17 | Musiikkianalyysin teoria ja käytäntö | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1005 |
Laulu- ja instrumenttiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCC05 | Pääinstrumentti | 36 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCC08 | Sivuinstrumentti (laulu) | 12 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCC09 | Sivuinstrumentti (piano) | 12 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1006 |
Orkesteri-, kamarimusiikki- ja säestysopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDC28 | Liedseminaari | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDC31 | Säestys | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDC25 | Kamarimusiikki 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDD15 | Kuoro | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDC20 | Orkesteriproduktiot 1 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1007 |
Vapaa säestys, improvisointi ja partituurinsoitto
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDN01 | Vapaa säestys ja improvisointi | 6 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDC16 | Vapaan säestyksen syventävät opinnot | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCE06 | Partituurinsoitto 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCG03 | Sivuinstrumentti | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCE07 | Partituurinsoitto 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1008 |
Musiikin johtaminen
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDG06 | Musiikin johtaminen 1 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDG07 | Musiikin johtaminen 2 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDG08 | Kuoronjohto 1 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDG09 | Kuoronjohto 2 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDG10 | Kuoronjohto 3 | 12 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDG11 | Lapsikuoronjohto | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1009 |
Muut vaihtoehtoiset opinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDJ03 | Kehitys- ja kasvatuspsykologia | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCG01 | Continuosoitto C | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGB10 | Valinnainen ainedidaktiikka 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGB11 | Valinnainen ainedidaktiikka 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGB12 | Valinnainen ainedidaktiikka 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGB05 | Valinnainen opetusharjoittelu 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGB13 | Valinnainen opetusharjoittelu 2 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGB14 | Valinnainen opetusharjoittelu 3 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDP02 | Musiikin teknologian erityisalueita | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCK01 | Sointusoitin | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCK06 | Maailmanmusiikin työpaja | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCK07 | Suomen kansanmusiikin työpaja | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCD28 | Liike musiikinopetuksen välineenä | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCD30 | Musiikkikasvatuksen teematyöpaja 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCD31 | Musiikkikasvatuksen teematyöpaja 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCD32 | Musiikkikasvatuksen teematyöpaja 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXEC04 | Työelämäprojekti 2 | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXEC06 | Monialainen soveltava työelämäprojekti 2 | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1010 |
Opettajan pedagogiset opinnot
(Valitaan kaikki ) |
43 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA20 | Minä oppijana 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA21 | Minä oppijana 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA22 | Minä oppijana 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA03 | Musiikkipedagogiikka 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA24 | Musiikkipedagogiikka 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA25 | Ainedidaktiikka 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA27 | Ainedidaktiikka 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA10 | Opetusharjoittelu 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA28 | Opetusharjoittelu 2 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA29 | Opetusharjoittelu 3 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA30 | Opetusharjoittelu 4 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA26 | Ainedidaktiikka 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGA23 | Minä oppijana 4 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1011 |
Opettajan pedagogiset opinnot HELIAssa
(Valitaan kaikki ) |
17 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGC04 | Opettajan ammattitaidon perusteet | 11 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXGC02 | Opettaja oman työnsä tutkijana ja kehittäjänä | 6 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1012 |
Innovaatioprojekti - monialaiset projektit ja työelämäsovellukset
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXEC01 | Taideintegraatioprojekti 1 | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXEC02 | Taideintegraatioprojekti 2 | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXEC03 | Työelämäprojekti 1 | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXEC05 | Monialainen soveltava työelämäprojekti 1 | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1013 |
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXFA04 | Opinnäytetyön suunnitelman laatiminen | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXFA05 | Opinnäytetyön toteutus | 9 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXFA06 | Opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSD09S1K-1014 |
Vapaasti valittavat opinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDD08 | Mestarikurssi 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDD09 | Mestarikurssi 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDD10 | Orkesterisoittajan sivuinstrumentti | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXCG04 | Sivuinstrumentti | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KSXDH12 | Ergonomian erityisalueita | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
Yhteensä | 270 | 49 | 55 | 49 | 31 | 3 | 49 | 0 | 55 | 0 | 49 | 0 | 31 | 0 | 3 | 49 | 0 | 0 | 0 | 55 | 0 | 0 | 0 | 49 | 0 | 0 | 0 | 31 | 0 | 0 | 0 | 3 | 0 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
KSD09S1K-1000 |
Yhteiset perusopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
XX00AA01 | Orientoivat opinnot | 3 |
KSXEA01 | Johdatus työelämätaitoihin | 3 |
KSXDP03 | Ammattimuusikon tietotekniikan perusteet | 4 |
KSD09S1K-1001 |
Toinen kotimainen kieli ja vieraskieli
(Valitaan kaikki ) |
6 |
KXXBA01 | Työelämän ruotsi | 3 |
KXXBA03 | Ammatillinen englanti | 3 |
KSD09S1K-1002 |
Säveltapailu
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXDL07 | Säveltapailu | 4 |
KSXDL08 | Säveltapailupraktikum, renessanssi | 3 |
KSXDL09 | Säveltapailupraktikum, barokki | 3 |
KSXDL10 | Säveltapailupraktikum, klassismi | 3 |
KSXDL11 | Säveltapailupraktikum, romantiikka | 3 |
KSXDL12 | Säveltapailupraktikum, 1900-luku | 3 |
KSD09S1K-1003 |
Satsioppi / musiikin kirjoittaminen
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXDB16 | Satsioppi | 5 |
KSXDB09 | Satsipraktikum, renessanssi | 3 |
KSXDB10 | Satsipraktikum, barokki | 3 |
KSXDB11 | Satsipraktikum, klassismi | 3 |
KSXDB12 | Satsipraktikum, romantiikka | 3 |
KSXDB13 | Satsipraktikum, 1900-luku | 3 |
KSXDB06 | Sovitus | 3 |
KSXCE04 | Soitinnus 1 | 3 |
KSXCE08 | Soitinnus 2 | 3 |
KSXDB07 | Sävellyksen perusteet | 3 |
KSXDB08 | Sävellys | 6 |
KSD09S1K-1004 |
Musiikkianalyysi ja historia
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXDA10 | Musiikkianalyysi | 4 |
KSXDA11 | Musiikinhistoria | 5 |
KSXDA12 | Analyysipraktikum, renessanssi | 5 |
KSXDA13 | Analyysipraktikum, barokki | 5 |
KSXDA14 | Analyysipraktikum, klassismi | 5 |
KSXDA15 | Analyysipraktikum, romantiikka | 5 |
KSXDA16 | Analyysipraktikum, uusi musiikki | 5 |
KSXDA19 | Musiikinhistorian erityisalueita | 3 |
KSXDA18 | Schenker-analyysin perusteet | 5 |
KSXDA17 | Musiikkianalyysin teoria ja käytäntö | 5 |
KSD09S1K-1005 |
Laulu- ja instrumenttiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXCC05 | Pääinstrumentti | 36 |
KSXCC08 | Sivuinstrumentti (laulu) | 12 |
KSXCC09 | Sivuinstrumentti (piano) | 12 |
KSD09S1K-1006 |
Orkesteri-, kamarimusiikki- ja säestysopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXDC28 | Liedseminaari | 3 |
KSXDC31 | Säestys | 3 |
KSXDC25 | Kamarimusiikki 1 | 3 |
KSXDD15 | Kuoro | 3 |
KSXDC20 | Orkesteriproduktiot 1 | 4 |
KSD09S1K-1007 |
Vapaa säestys, improvisointi ja partituurinsoitto
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXDN01 | Vapaa säestys ja improvisointi | 6 |
KSXDC16 | Vapaan säestyksen syventävät opinnot | 3 |
KSXCE06 | Partituurinsoitto 1 | 3 |
KSXCG03 | Sivuinstrumentti | 5 |
KSXCE07 | Partituurinsoitto 2 | 3 |
KSD09S1K-1008 |
Musiikin johtaminen
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXDG06 | Musiikin johtaminen 1 | 4 |
KSXDG07 | Musiikin johtaminen 2 | 4 |
KSXDG08 | Kuoronjohto 1 | 4 |
KSXDG09 | Kuoronjohto 2 | 4 |
KSXDG10 | Kuoronjohto 3 | 12 |
KSXDG11 | Lapsikuoronjohto | 4 |
KSD09S1K-1009 |
Muut vaihtoehtoiset opinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXDJ03 | Kehitys- ja kasvatuspsykologia | 3 |
KSXCG01 | Continuosoitto C | 5 |
KSXGB10 | Valinnainen ainedidaktiikka 1 | 3 |
KSXGB11 | Valinnainen ainedidaktiikka 2 | 3 |
KSXGB12 | Valinnainen ainedidaktiikka 3 | 3 |
KSXGB05 | Valinnainen opetusharjoittelu 1 | 3 |
KSXGB13 | Valinnainen opetusharjoittelu 2 | 4 |
KSXGB14 | Valinnainen opetusharjoittelu 3 | 4 |
KSXDP02 | Musiikin teknologian erityisalueita | 3 |
KSXCK01 | Sointusoitin | 3 |
KSXCK06 | Maailmanmusiikin työpaja | 3 |
KSXCK07 | Suomen kansanmusiikin työpaja | 3 |
KSXCD28 | Liike musiikinopetuksen välineenä | 3 |
KSXCD30 | Musiikkikasvatuksen teematyöpaja 1 | 3 |
KSXCD31 | Musiikkikasvatuksen teematyöpaja 2 | 3 |
KSXCD32 | Musiikkikasvatuksen teematyöpaja 3 | 3 |
KSXEC04 | Työelämäprojekti 2 | 0 |
KSXEC06 | Monialainen soveltava työelämäprojekti 2 | 0 |
KSD09S1K-1010 |
Opettajan pedagogiset opinnot
(Valitaan kaikki ) |
43 |
KSXGA20 | Minä oppijana 1 | 3 |
KSXGA21 | Minä oppijana 2 | 3 |
KSXGA22 | Minä oppijana 3 | 3 |
KSXGA03 | Musiikkipedagogiikka 1 | 3 |
KSXGA24 | Musiikkipedagogiikka 2 | 3 |
KSXGA25 | Ainedidaktiikka 1 | 3 |
KSXGA27 | Ainedidaktiikka 3 | 3 |
KSXGA10 | Opetusharjoittelu 1 | 3 |
KSXGA28 | Opetusharjoittelu 2 | 4 |
KSXGA29 | Opetusharjoittelu 3 | 5 |
KSXGA30 | Opetusharjoittelu 4 | 4 |
KSXGA26 | Ainedidaktiikka 2 | 3 |
KSXGA23 | Minä oppijana 4 | 3 |
KSD09S1K-1011 |
Opettajan pedagogiset opinnot HELIAssa
(Valitaan kaikki ) |
17 |
KSXGC04 | Opettajan ammattitaidon perusteet | 11 |
KSXGC02 | Opettaja oman työnsä tutkijana ja kehittäjänä | 6 |
KSD09S1K-1012 |
Innovaatioprojekti - monialaiset projektit ja työelämäsovellukset
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXEC01 | Taideintegraatioprojekti 1 | 0 |
KSXEC02 | Taideintegraatioprojekti 2 | 0 |
KSXEC03 | Työelämäprojekti 1 | 0 |
KSXEC05 | Monialainen soveltava työelämäprojekti 1 | 0 |
KSD09S1K-1013 |
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXFA04 | Opinnäytetyön suunnitelman laatiminen | 3 |
KSXFA05 | Opinnäytetyön toteutus | 9 |
KSXFA06 | Opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte | 3 |
KSD09S1K-1014 |
Vapaasti valittavat opinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
KSXDD08 | Mestarikurssi 1 | 3 |
KSXDD09 | Mestarikurssi 2 | 3 |
KSXDD10 | Orkesterisoittajan sivuinstrumentti | 3 |
KSXCG04 | Sivuinstrumentti | 10 |
KSXDH12 | Ergonomian erityisalueita | 3 |