Siirry suoraan sisältöön

Rakennustekniikan koulutusohjelma: Rakennetekniikka (TRA)

Opetussuunitelman tunnus: TRA06S1

Laajuus
240 op
Kesto
4 vuotta (240 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2006
Opetuskieli
suomi

Kuvaus

Rakennusalan arvoperusta
Rakentaminen on toimintaa, jonka tarkoituksena on parantaa, säilyttää ja uudistaa elinympäristömme siten, että se tyydyttää fyysisiä, sosiaalisia ja henkisiä tarpeitamme. Rakennettu ympäristö muodostaa suurimman osan kansallisvarannostamme, minkä lisäksi sillä on keskeinen merkitys ihmisen hyvinvoinnille, liikkumiselle, yhteiskunnan taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle, kulttuuriympäristön säilyttämiselle, elinympäristön laadulle ja luonnon hyvinvoinnille.

Rakennetun ympäristön suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa ovat arvopäämäärinä korkea laatu, terveellisyys, turvallisuus, tarkoituksenmukaisuus ja toimivuus sekä asiakastyytyväisyys. Yhtä tärkeitä arvopäämääriä ovat viihtyisyys, ympäristöystävällisyys ja esteettisyys sekä rakennusperinteen vaaliminen ja ekologisen rakennuskulttuurin kehittäminen.

Rakennusalan toimintaa ohjaavia periaatteita ovat ympäristötietoisuus, elinkaariajattelu ja vastuu rakennetusta ympäristöstä sekä luonnon elinkelpoisuudesta ja monimuotoisuudesta.

Rakennusalan yritys- ja liiketoiminnassa korostuvat asiakaskeskeisyys, kannattavuus, kestävä kehitys, yrittäjyys ja terve kilpailu sekä palvelujen, työn ja tuotteiden korkea laatutaso. Keskeisiä arvoja ja periaatteita ovat myös luotettavuus ja rehellisyys, ammattitaidon arvostus sekä vastuu turvallisuudesta, henkilöstön kehittämisestä ja hyvinvoinnista.

Rakennusalalla on runsaasti rakennushankkeen eri osapuolien välistä yhteistyötä. Verkottuminen ja menestyksellinen yhteistyö sekä kotimaisissa että kansainvälisissä hankkeissa perustuvat asiakkaiden ja kanssaihmisten kunnioittamiseen, toisen työn, perinteiden ja kulttuuriympäristön tuntemiseen ja arvostamiseen sekä tasa-arvoisuuteen ja suvaitsevuuteen.

Rakennusalan esimies- ja asiantuntijatehtävissä ovat keskeisiä ammattieettisiä periaatteita ihmisen kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, vastuu toiminnan kokonaisuudesta sekä ammattitaidon jatkuva kehittäminen ja terve ammattiylpeys.

Rakennustekniikan koulutusohjelman tavoitteet
Rakennustekniikka perustuu pääosin luonnontieteisiin eli fysiikan ja kemian laaja-alaisiin sovelluksiin. Koska matematiikka, fysiikka ja kemia muodostavat luonnollisen perustan rakennustekniikan opiskelulle, on näiden perusopintojen sisältöön ja suuntaamiseen kiinnitetty erityistä huomiota. Lisäksi rakennustekniikan eri tehtävissä tarvitaan rakennusaineiden ja -tarvikkeiden ominaisuuksien, ympäristöolosuhteiden vaikutuksien, rakenteiden toimintatavan, työmenetelmien, vakiintuneen ammattikäytännön sekä taloudellisten ja tuotannollisten tekijöiden tuntemusta.

Rakennustekniikan koulutusohjelman yleistavoitteena on tuottaa rakennusalaa hallitsevia ammattilaisia antamalla heille monipuoliset valmiudet työskennellä rakennusalan eri tehtävissä. Koulutuksen päämääränä on laaja-alainen ammattisivistys, jossa yhdistyvät hyvä ammattiteoreettinen, käytännöllinen ja menetelmällinen osaaminen sekä monipuolinen asiantuntemus, hyvä yleissivistys ja kansalaistaidot. Koulutus antaa valmiudet hankkia ja käsitellä uutta tietoa, ratkaista ongelmia luovasti, työskennellä projekteissa, kestää ja hallita muutoksia ja ratkaista ristiriitatilanteita. Opiskelijaa kannustetaan elinikäiseen oppimiseen sekä itsensä ja ammattitaitonsa jatkuvaan kehittämiseen.

Koska rakentaminen vaikuttaa aina hyvin voimakkaasti luontoon ja ympäristöön, painotetaan koulutuksessa erityisesti valmiuksia ympäristön suojelemiseen ja parantamiseen. Opiskelijalle tarjotaan mahdollisuus kehittää arvomaailmaansa siten, että hän soveltaa työssään eettisyyden, estetiikan ja viihtyvyyden, kestävän kehityksen, ympäristön suojelun ja ekologian vaatimuksia.

Koulutuksessa painotetaan lisäksi opiskelijan viestintä-, vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentelytaitoja sekä johtamis- ja ihmissuhdetaitoja. Käytettävät opiskelumenetelmät kehittävät opiskelijan huolellisuutta, suunnitelmallisuutta, suunnittelu- ja ongelmanratkaisutaitoja, taloudellista ajattelua ja yrittäjyyttä sekä valmiuksia teknisesti ja taloudellisesti perusteltujen ratkaisujen tekemiseen kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Koulutus muodostaa monitieteisen toiminta- ja yhteistyöympäristön, jossa opiskelutavoitteet johdetaan aina työelämän tietotaitotavoitteista ja jota leimaa jatkuva, kiinteä vuorovaikutus työelämän kanssa.

Koulutus rakentuu perusopinnoista, ammatillisista opinnoista, vapaasti valittavista opinnoista, ohjatusta harjoittelusta ja opinnäytetyöstä
Seudulliset näkökohdat ovat aiheuttaneet koulutuksessa painotuksia korjausrakentamisen ja kansainvälistymisen suuntaan. Opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa osa opinnoista tai harjoittelusta ulkomailla. Toisena lukuvuotena opiskelijat valitsevat ammatillista suuntautumisista kiinnostavimman.

Laboratoriot
Osa opinnoista suoritetaan laboratorioissa, joita käytetään myös projektimuotoisessa opetuksessa, opinnäytetöiden tekemisessä sekä lisäksi maksullisessa palvelutoiminnassa. Seuraavassa on esitetty lyhyet kuvaukset rakennustekniikan koulutusohjelman laboratorioista.

Betonitekniikan laboratorio
Betonitekniikan laboratorion tehtävänä on perehdyttää kaikki rakennusosaston opiskelijat betonin ominaisuuksiin. Opetus tapahtuu ryhmätöinä, joissa selvitetään tuoreen ja kovettuneen betonin ominaisuuksia. Normaalibetonien lisäksi tutustutaan korkealujuusbetoniin, lisäainebetoniin, kuitu- ja kevytsorabetoniin sekä erikoisbetoniin. Pienten rakennevalujen yhteydessä perehdytään myös muotti-, raudoitus- ja betonointityöhön. Laboratoriossa voidaan suorittaa myös erilaisia kokeita ja tutkimuksia sekä tuoreelle että kovettuneelle betonille.

Laboratoriossa tehdään myös opinnäytetöitä, joista useimmat ovat rakennusteollisuuden tilaustöitä. Laboratoriolla on valmiudet tehdä myös palvelustoimintana julkisivujen kuntokartoitusta, betonin koestusta sekä rakennekoekappaleiden irrotusta timanttiporauksineen.

Rakennetekniikan laboratorio
Rakennetekniikanlaboratorion pääsuuntautumisalueet ovat korjausrakentamisen käytännön tutkimukset sekä rakennetekniikkaan liittyvät lujuustekniset kokeet. Laboratorio suorittaa resurssien puitteissa palvelutoimintaa. Toimeksianto voi sisältää joko pelkästään mittauksia asiakkaan suunnitelmien mukaisesti tai kokonaisia tutkimuksia tutkimussuunnitelmineen ja -raportteineen.

Tietotekniikan laboratorio
Tietotekniikan laboratorioon kuuluu tällä hetkellä kolme opetuskäyttöön tarkoitettua mikrotietokoneluokkaa ja yksi opiskelijoiden itseopiskelua varten tarkoitettu mikrotietokoneluokka sekä projektityöhuone. ATK-luokissa on paikallisverkko ja sen kautta liittymät oppilaitoksen tietoverkkoon sekä yhteydet ulkomaailmaan, esimerkiksi Internetiin.

Tietotekniikan ja CAD:n perusopetuksessa sekä opintojen tukena käytetään myös tavallisimpia työkaluohjelmistoja kuten tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta-, tietokantaohjelmistoja, ohjelmointijärjestelmiä ja vieraiden kielten opetusohjelmia.

Yhdyskuntatekniikan laboratorio
Yhdyskuntatekniikan laboratoriossa syvennetään opetusta mm. seuraavilla laboratorioharjoituksilla: Laboratoriossa tehdään maa- ja kallionäytteiden tunnistamiseen ja näiden geoteknisten ominaisuuksien määritykseen liittyviä harjoituksia. Maastossa tehdään tela-alustaisella monitoimikairalla maaperätutkimuksia. Tutkimustiedot tallennetaan antureista suoraan maastotallentimeen ja tulostetaan PC:llä. Rakennusmittauksia koskevat laboratorioharjoitukset tehdään pääosin tallentimilla varustetuilla elektronisilla mittauslaitteilla.

Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2006-2007 2007-2008 2008-2009 2009-2010 Syksy 2006 Kevät 2007 Syksy 2007 Kevät 2008 Syksy 2008 Kevät 2009 Syksy 2009 Kevät 2010 1. / 2006 2. / 2006 3. / 2006 4. / 2007 5. / 2007 6. / 2007 1. / 2007 2. / 2007 3. / 2008 4. / 2008 1. / 2008 2. / 2008 3. / 2009 4. / 2009 1. / 2009 2. / 2009 3. / 2010 4. / 2010
TRA06S1-1000
Perusopinnot

(Valitaan kaikki )

57
TRA06S1-1008
Yhteiset perusopinnot

(Valitaan kaikki )

9
XXXAC02 Tietotekniikan perusteet 3
XXXAC03 Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä 3
XXXAC01 Opiskelu- ja kansainvälisyystaidot 3
TRA06S1-1005
Muut perusopinnot

(Valitaan kaikki )

48
TRXAF01 Matematiikka 1 3
TRXAF02 Matematiikka 2 3
TRXAF03 Matematiikka 3 3
TRXAF04 Matematiikka 4 3
TRXAF05 Matematiikka 5 3
TRXAF06 Fysiikka 1 3
TRXAF07 Fysiikka 2 3
TRXAF08 Fysiikka 3 3
TRXAF09 Kemia 1 2
TRXAF10 Kemia 2 3
TXXBD01 Työelämän ruotsi 3
TXXBD02 Ammatillinen englanti 3
TXXAI03 Tutkimus- ja ryhmäviestintä 3
TRXAF12 Tietotekniikka 1 3
TRXAF13 Tietotekniikka 2 4
TRXBB08 Rakennusalan englanti 3
TRA06S1-1001
Ammattiopinnot

(Valitaan kaikki )

123
TRA06S1-1020
Rakenteiden mekaniikka

(Valitaan kaikki )

9
TRXCA05 Rakenteiden statiikka 6
TRXCA01 Lujuusoppi 3
TRA06S1-1023
Materiaalitekniikka

(Valitaan kaikki )

9
TRXCB02 Betonin valmistus 3
TRXCB03 Betonityöt 3
TRXCB01 Rakennusmateriaalit 3
TRA06S1-1032
Talonrakennus

(Valitaan kaikki )

9
TRXCL01 Talonrakennuksen perusteet 3
TRXCL02 Talorakenteet 3
TRXCC05 Viranomaisohjaus 3
TRA06S1-1035
Infrarakentaminen

(Valitaan kaikki )

12
TRXCM01 Infrarakentamisen perusteet 3
TRXCM02 Geotekniikan perusteet 3
TRXCM03 Pohjarakenteet 3
TRXCM04 Mittaustekniikka 3
TRA06S1-1027
Rakennetekniikka

(Valitaan kaikki )

11
TRXCE06 Teräsrakenteiden perusteet 3
TRXCE07 Betonirakenteiden perusteet 4
TRXCE08 Puurakenteiden perusteet 4
TRA06S1-1030
Rakentamistalous

(Valitaan kaikki )

13
TRXCF01 Rakentamistalouden perusteet 4
TRXCF05 Projektinhallinnan perusteet 3
TRXCF03 Johtaminen 3
TRXCF06 Yrittäjyys 3
TRA06S1-1011
Rakenteiden mekaniikka

(Valitaan kaikki )

14
TRRDA01 Sauvarakenteiden mekaniikka 6
TRRDA02 Hyperstaattiset rakenteet 5
TRRDA03 Rakenteiden mekaniikan numeeriset menetelmät 3
TRA06S1-1012
Rakenteiden suunnittelu

(Valitaan kaikki )

23
TRRDC01 Rakennusrungon jäykistäminen 3
TRRDC02 Betonirakenteet 4
TRRDC03 Paikallavalurakenteet 4
TRRDC04 Betonielementtirakenteet 3
TRRDC05 Teräsrakenteet 5
TRRDC06 Puurakenteet 4
TRA06S1-1013
Rakennuksen vaipan suunnittelu

(Valitaan kaikki )

6
TRRDD01 Veden- ja kosteudeneristyksen suunnittelu 3
TRRDD02 Rakennuksen vaipan suunnittelu 3
TRA06S1-1014
Korjausrakentaminen

(Valitaan kaikki )

14
TRRDE01 Korjausrakentamisen perusteet 3
TRRDE02 Rakennuksen kunnon arviointi 4
TRRDE03 Vaipan ja vedeneristysten korjausten suunnittelu 4
TRRDE04 Kantavien rakenteiden muutostyöt 3
TRA06S1-1015
Talotekniikka

(Valitaan kaikki )

3
TRRDF01 LVIS-tekniikka 3
TRA06S1-1002
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan kaikki )

0
TRA06S1-1042
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
TXXZA81 Ruotsin valmennuskurssi 3
TXXZA80 Ruotsin kertauskurssi 3
TXXZA91 Työelämän englanti 2 4
TXXZA90 Työelämän englanti 1 4
TRXZ101 Vapaasti valittavat opinnot 15
TRA06S1-1003
Harjoittelu

(Valitaan kaikki )

0
TRA06S1-1045
Harjoittelu

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
TRXEA02 Projektityö 8
TRXEA03 Ammatillisen suuntautumisen projekti 4
TRXEA04 Työharjoittelu 1 5
TRXEA05 Työharjoittelu 2 5
TRXEA01 Ohjattu työharjoittelu 3 8
TRA06S1-1004
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

0
TRA06S1-1048
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
TRXFA01 Opinnäytetyö 15
Yhteensä 240 59.9 40 39.9 20 29.5 30.4 20 20 20.1 19.9 20 0 9.5 9.5 10.5 10.5 9.9 9.9 10 10.1 10 10 10 10 9.9 9.9 10 10 0 0

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
TRA06S1-1000
Perusopinnot

(Valitaan kaikki )

171
TRA06S1-1008
Yhteiset perusopinnot

(Valitaan kaikki )

9
XXXAC02 Tietotekniikan perusteet 3
XXXAC03 Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä 3
XXXAC01 Opiskelu- ja kansainvälisyystaidot 3
TRA06S1-1005
Muut perusopinnot

(Valitaan kaikki )

48
TRXAF01 Matematiikka 1 3
TRXAF02 Matematiikka 2 3
TRXAF03 Matematiikka 3 3
TRXAF04 Matematiikka 4 3
TRXAF05 Matematiikka 5 3
TRXAF06 Fysiikka 1 3
TRXAF07 Fysiikka 2 3
TRXAF08 Fysiikka 3 3
TRXAF09 Kemia 1 2
TRXAF10 Kemia 2 3
TXXBD01 Työelämän ruotsi 3
TXXBD02 Ammatillinen englanti 3
TXXAI03 Tutkimus- ja ryhmäviestintä 3
TRXAF12 Tietotekniikka 1 3
TRXAF13 Tietotekniikka 2 4
TRXBB08 Rakennusalan englanti 3
TRA06S1-1009
Yhteiset perusopinnot

(Valitaan kaikki )

9
XXXAC02 Tietotekniikan perusteet 3
XXXAC03 Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä 3
XXXAC01 Opiskelu- ja kansainvälisyystaidot 3
TRA06S1-1006
Muut perusopinnot

(Valitaan kaikki )

48
TRXAF01 Matematiikka 1 3
TRXAF02 Matematiikka 2 3
TRXAF03 Matematiikka 3 3
TRXAF04 Matematiikka 4 3
TRXAF05 Matematiikka 5 3
TRXAF06 Fysiikka 1 3
TRXAF07 Fysiikka 2 3
TRXAF08 Fysiikka 3 3
TRXAF09 Kemia 1 2
TRXAF10 Kemia 2 3
TXXBD01 Työelämän ruotsi 3
TXXBD02 Ammatillinen englanti 3
TXXAI03 Tutkimus- ja ryhmäviestintä 3
TRXAF12 Tietotekniikka 1 3
TRXAF13 Tietotekniikka 2 4
TRXBB08 Rakennusalan englanti 3
TRA06S1-1010
Yhteiset perusopinnot

(Valitaan kaikki )

9
XXXAC02 Tietotekniikan perusteet 3
XXXAC03 Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä 3
XXXAC01 Opiskelu- ja kansainvälisyystaidot 3
TRA06S1-1007
Muut perusopinnot

(Valitaan kaikki )

48
TRXAF01 Matematiikka 1 3
TRXAF02 Matematiikka 2 3
TRXAF03 Matematiikka 3 3
TRXAF04 Matematiikka 4 3
TRXAF05 Matematiikka 5 3
TRXAF06 Fysiikka 1 3
TRXAF07 Fysiikka 2 3
TRXAF08 Fysiikka 3 3
TRXAF09 Kemia 1 2
TRXAF10 Kemia 2 3
TXXBD01 Työelämän ruotsi 3
TXXBD02 Ammatillinen englanti 3
TXXAI03 Tutkimus- ja ryhmäviestintä 3
TRXAF12 Tietotekniikka 1 3
TRXAF13 Tietotekniikka 2 4
TRXBB08 Rakennusalan englanti 3
TRA06S1-1001
Ammattiopinnot

(Valitaan kaikki )

369
TRA06S1-1020
Rakenteiden mekaniikka

(Valitaan kaikki )

9
TRXCA05 Rakenteiden statiikka 6
TRXCA01 Lujuusoppi 3
TRA06S1-1023
Materiaalitekniikka

(Valitaan kaikki )

9
TRXCB02 Betonin valmistus 3
TRXCB03 Betonityöt 3
TRXCB01 Rakennusmateriaalit 3
TRA06S1-1032
Talonrakennus

(Valitaan kaikki )

9
TRXCL01 Talonrakennuksen perusteet 3
TRXCL02 Talorakenteet 3
TRXCC05 Viranomaisohjaus 3
TRA06S1-1035
Infrarakentaminen

(Valitaan kaikki )

12
TRXCM01 Infrarakentamisen perusteet 3
TRXCM02 Geotekniikan perusteet 3
TRXCM03 Pohjarakenteet 3
TRXCM04 Mittaustekniikka 3
TRA06S1-1021
Rakenteiden mekaniikka

(Valitaan kaikki )

9
TRXCA05 Rakenteiden statiikka 6
TRXCA01 Lujuusoppi 3
TRA06S1-1024
Materiaalitekniikka

(Valitaan kaikki )

9
TRXCB02 Betonin valmistus 3
TRXCB03 Betonityöt 3
TRXCB01 Rakennusmateriaalit 3
TRA06S1-1033
Talonrakennus

(Valitaan kaikki )

9
TRXCL01 Talonrakennuksen perusteet 3
TRXCL02 Talorakenteet 3
TRXCC05 Viranomaisohjaus 3
TRA06S1-1036
Infrarakentaminen

(Valitaan kaikki )

12
TRXCM01 Infrarakentamisen perusteet 3
TRXCM02 Geotekniikan perusteet 3
TRXCM03 Pohjarakenteet 3
TRXCM04 Mittaustekniikka 3
TRA06S1-1026
Rakennetekniikka

(Valitaan kaikki )

11
TRXCE06 Teräsrakenteiden perusteet 3
TRXCE07 Betonirakenteiden perusteet 4
TRXCE08 Puurakenteiden perusteet 4
TRA06S1-1029
Rakentamistalous

(Valitaan kaikki )

13
TRXCF01 Rakentamistalouden perusteet 4
TRXCF05 Projektinhallinnan perusteet 3
TRXCF03 Johtaminen 3
TRXCF06 Yrittäjyys 3
TRA06S1-1027
Rakennetekniikka

(Valitaan kaikki )

11
TRXCE06 Teräsrakenteiden perusteet 3
TRXCE07 Betonirakenteiden perusteet 4
TRXCE08 Puurakenteiden perusteet 4
TRA06S1-1030
Rakentamistalous

(Valitaan kaikki )

13
TRXCF01 Rakentamistalouden perusteet 4
TRXCF05 Projektinhallinnan perusteet 3
TRXCF03 Johtaminen 3
TRXCF06 Yrittäjyys 3
TRA06S1-1011
Rakenteiden mekaniikka

(Valitaan kaikki )

14
TRRDA01 Sauvarakenteiden mekaniikka 6
TRRDA02 Hyperstaattiset rakenteet 5
TRRDA03 Rakenteiden mekaniikan numeeriset menetelmät 3
TRA06S1-1012
Rakenteiden suunnittelu

(Valitaan kaikki )

23
TRRDC01 Rakennusrungon jäykistäminen 3
TRRDC02 Betonirakenteet 4
TRRDC03 Paikallavalurakenteet 4
TRRDC04 Betonielementtirakenteet 3
TRRDC05 Teräsrakenteet 5
TRRDC06 Puurakenteet 4
TRA06S1-1013
Rakennuksen vaipan suunnittelu

(Valitaan kaikki )

6
TRRDD01 Veden- ja kosteudeneristyksen suunnittelu 3
TRRDD02 Rakennuksen vaipan suunnittelu 3
TRA06S1-1014
Korjausrakentaminen

(Valitaan kaikki )

14
TRRDE01 Korjausrakentamisen perusteet 3
TRRDE02 Rakennuksen kunnon arviointi 4
TRRDE03 Vaipan ja vedeneristysten korjausten suunnittelu 4
TRRDE04 Kantavien rakenteiden muutostyöt 3
TRA06S1-1015
Talotekniikka

(Valitaan kaikki )

3
TRRDF01 LVIS-tekniikka 3
TRA06S1-1016
Tuotantotekniikka

(Valitaan kaikki )

24
TRTDA01 Aikataulusuunnittelu ja työmaan ohjaus 5
TRTDA02 Tuotantotekniikka 3
TRTDA03 Runkorakenteet 4
TRTDA04 Pintarakennetyöt 3
TRTDA05 Työturvallisuus 3
TRTDA06 Työmaasuunnittelu 3
TRTDA07 Työnsuunnittelu 3
TRA06S1-1017
Rakentamistalous

(Valitaan kaikki )

19
TRTDB01 Kustannushallinta 4
TRTDB02 Sopimustekniikka ja hankinnat 4
TRTDB03 Rakentamisen projektihallinta 3
TRTDB04 Elinkaari- ja käyttötalous 3
TRTDB05 Rakentamistalouden projekti 5
TRA06S1-1018
Korjausrakentaminen

(Valitaan kaikki )

11
TRTDC01 Korjausrakentamisen perusteet 3
TRTDC02 Rakennuksen kunnon arviointi 4
TRTDC03 Korjausrakentamisen toteutus 4
TRA06S1-1019
Talotekniikka

(Valitaan kaikki )

6
TRTDD01 LVI-tekniikka 3
TRTDD02 Sähkötekniikka ja taloautomaatio 3
TRA06S1-1022
Rakenteiden mekaniikka

(Valitaan kaikki )

9
TRXCA05 Rakenteiden statiikka 6
TRXCA01 Lujuusoppi 3
TRA06S1-1025
Materiaalitekniikka

(Valitaan kaikki )

9
TRXCB02 Betonin valmistus 3
TRXCB03 Betonityöt 3
TRXCB01 Rakennusmateriaalit 3
TRA06S1-1034
Talonrakennus

(Valitaan kaikki )

9
TRXCL01 Talonrakennuksen perusteet 3
TRXCL02 Talorakenteet 3
TRXCC05 Viranomaisohjaus 3
TRA06S1-1037
Infrarakentaminen

(Valitaan kaikki )

12
TRXCM01 Infrarakentamisen perusteet 3
TRXCM02 Geotekniikan perusteet 3
TRXCM03 Pohjarakenteet 3
TRXCM04 Mittaustekniikka 3
TRA06S1-1028
Rakennetekniikka

(Valitaan kaikki )

11
TRXCE06 Teräsrakenteiden perusteet 3
TRXCE07 Betonirakenteiden perusteet 4
TRXCE08 Puurakenteiden perusteet 4
TRA06S1-1031
Rakentamistalous

(Valitaan kaikki )

13
TRXCF01 Rakentamistalouden perusteet 4
TRXCF05 Projektinhallinnan perusteet 3
TRXCF03 Johtaminen 3
TRXCF06 Yrittäjyys 3
TRA06S1-1038
Georakentaminen

(Valitaan kaikki )

9
TRYDA01 Geotekniset laskelmat 3
TRYDA02 Ympäristögeotekniikka 3
TRYDA03 Geoinformatiikan sovellukset 3
TRA06S1-1039
Infran tuotanto

(Valitaan kaikki )

18
TRYDB01 Maarakennus 3
TRYDB02 Infratuotanto 3
TRYDB03 Kalliorakennus 3
TRYDB04 Vesirakennus 3
TRYDB05 Infrahankkeen turvallisuus 3
TRYDB06 Infrarakentamisen talous 3
TRA06S1-1040
Liikenneväylät ja verkostot

(Valitaan kaikki )

21
TRYDC01 Liikenneväylien suunnittelu 3
TRYDC02 Liikenneväylien suunnitteluharjoitukset 3
TRYDC03 Liikenneväylien rakentaminen 3
TRYDC04 Liikenneväylien korjaus 3
TRYDC05 Sillat 3
TRYDC06 Vesihuoltoverkostot 3
TRYDC07 Vesihuoltoverkostojen korjaus 3
TRA06S1-1041
Vesi ja ympäristö

(Valitaan kaikki )

12
TRYDE01 Infran vaikutukset 3
TRYDE02 Ympäristötekniikka 3
TRYDE03 Infran elinkaaritekniikka 3
TRYDE04 Ympäristökemia 3
TRA06S1-1002
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan kaikki )

0
TRA06S1-1042
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TXXZA81 Ruotsin valmennuskurssi 3
TXXZA80 Ruotsin kertauskurssi 3
TXXZA91 Työelämän englanti 2 4
TXXZA90 Työelämän englanti 1 4
TRXZ101 Vapaasti valittavat opinnot 15
TRA06S1-1043
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TXXZA81 Ruotsin valmennuskurssi 3
TXXZA80 Ruotsin kertauskurssi 3
TXXZA91 Työelämän englanti 2 4
TXXZA90 Työelämän englanti 1 4
TRXZ101 Vapaasti valittavat opinnot 15
TRA06S1-1044
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TXXZA81 Ruotsin valmennuskurssi 3
TXXZA80 Ruotsin kertauskurssi 3
TXXZA91 Työelämän englanti 2 4
TXXZA90 Työelämän englanti 1 4
TRXZ101 Vapaasti valittavat opinnot 15
TRA06S1-1003
Harjoittelu

(Valitaan kaikki )

0
TRA06S1-1045
Harjoittelu

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TRXEA02 Projektityö 8
TRXEA03 Ammatillisen suuntautumisen projekti 4
TRXEA04 Työharjoittelu 1 5
TRXEA05 Työharjoittelu 2 5
TRXEA01 Ohjattu työharjoittelu 3 8
TRA06S1-1046
Harjoittelu

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TRXEA02 Projektityö 8
TRXEA03 Ammatillisen suuntautumisen projekti 4
TRXEA04 Työharjoittelu 1 5
TRXEA05 Työharjoittelu 2 5
TRXEA01 Ohjattu työharjoittelu 3 8
TRA06S1-1047
Harjoittelu

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TRXEA02 Projektityö 8
TRXEA03 Ammatillisen suuntautumisen projekti 4
TRXEA04 Työharjoittelu 1 5
TRXEA05 Työharjoittelu 2 5
TRXEA01 Ohjattu työharjoittelu 3 8
TRA06S1-1004
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

0
TRA06S1-1048
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TRXFA01 Opinnäytetyö 15
TRA06S1-1049
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TRXFA01 Opinnäytetyö 15
TRA06S1-1050
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
TRXFA01 Opinnäytetyö 15
Siirry alkuun