Siirry suoraan sisältöön

Pop/jazz-musiikin koulutusohjelma, Muusikko: Musiikintekijä

Opetussuunitelman tunnus: KZC13S1

Tutkintonimike
Muusikko (AMK)
Laajuus
270 op
Kesto
4.5 vuotta (270 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2013
Opetuskieli
suomi

Kuvaus

Tavoite
Koulutusohjelman päämääränä on valmistaa erityisesti populaari- ja jazzmusiikkiin suuntautuneista muusikoista päteviä ja monipuolisia musiikin ammattilaisia: instrumentalisteja, musiikkipedagogeja, musiikintekijöitä ja musiikkituottaja-teknologeja, jotka kykenevät ja haluavat kehittää edelleen ammattitaitoaan ja rikastuttaa luovalla tietämyksellään kotimaista ja kansainvälistä rytmimusiikkia.

Koulutusohjelman suorittanut valmistuu Muusikoksi tai Musiikkipedagogiksi (AMK). Kummassakin suuntautumisvaihtoehdossa syvennytään heti alussa yhteisten aineiden ja kulttuuriopintojen ohella ammatillisiin perusasioihin. Nämä tarjoillaan korkeintaan puolen vuoden mittaisina tiiviinä opintojaksoina. Kaikki opiskelijat suorittavat aluksi yhteisiä opintoja, mutta opiskelun edetessä valinnaisuus lisääntyy ja erikoistuminen saa lisätilaa.

Populaari- ja jazzmusiikkia on muualla tutkittu paljonkin, mutta Suomessa toistaiseksi valitettavan vähän. Pop/jazz-musiikin koulutusohjelma pyrkii korjaamaan tilanteen: tarjolla olevat teoreettisluonteiset syventymisopinnot luovat hyvän perustan kotimaiselle tutkimukselle ja lisäksi pop/jazz-musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehto antaa välineitä alan pedagogisten kysymysten tarkasteluun.

Koulutusohjelman rakenne
Koulutusohjelma muodostuu perusopinnoista, ammattiopinnoista, vapaasti valittavista opinnoista, harjoittelusta sekä opinnäytetyöstä ja kypsyysnäytteestä. Näiden sisällä on järjestetty edellä mainittujen suuntautumisvaihtoehtojen ja syventävien opintokokonaisuuksien lisäksi valinnaisuutta modulaarisina opintojaksoina, joita poimitaan haluttujen erikoistumistavoitteiden mukaisesti. Pedagogeiksi opiskelevilla osa harjoittelusta on opetusharjoittelua, mutta kaikki valmentautuvat myös erityisalalleen ominaisiin esiintymistilanteisiin, jotta käytännön työelämän monimuotoiset tehtävät tulisivat tutuiksi. Opiskelija voi tietyin edellytyksin vaihtaa syventävää opintokokonaisuuttaan ennen toisen opintovuoden alkua.

Ammatin kuvaus
Pop/jazz-muusikon suuntautumisvaihtoehdon tavoitteena on kouluttaa monipuolisia, eri tyylilajit taitavia rytmimusiikin ammattilaisia suomalaisen ja kansainvälisen musiikkielämän asiantuntijoiksi. Opinnoissa painotetaan erityisesti ammattilaisuutta ja työelämälähtöisyyttä ja korostetaan muusikon omaa aktiivisuutta työtilaisuuksien saamisessa free lance- tai orkesterimuusikkona, esiintyvänä taiteilijana, musiikintekijänä, musiikin tuottajana ja musiikkiteknologina.

Pop/jazz-muusikon suuntautumisvaihtoehdossa tähdätään nimenomaisesti musiikin esittämisen ja luomisen sekä näiden vaatimien muiden taitojen hallintaan. Pop/jazz-muusikoksi opiskeleva voi valita instrumentalistin, musiikintekijän tai musiikkituottaja-teknologin syventävät opinnot. Instrumentalistin toimenkuvaan kuuluu pääasiallisesti soittaminen tai laulaminen. Musiikintekijän on varsinaisen erityisalansa kirjallisesta luonteesta huolimatta hallittava sekä musiikin esittäminen käytännössä että ammattialan edellyttämät tuotannollis-teknologiset taidot. Musiikkituottaja-teknologi hallitsee musiikillisen sisällön tuottamisen ohella musiikin tuotannon organisaation ja kykenee toimimaan sekä äänisuunnittelijan tehtävissä, ääni- ja multimedia-alan sisällöntuottajana että erilaisten musiikkituotantojen suunnittelijana ja toteuttajana.

Yhteystiedot
Pop/jazzmusiikin koulutusohjelma
Koulutuspäällikkö Jere Laukkanen
PL 4042, (Arabiankatu 2, Helsinki)
00079 Metropolia

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Pop/jazz-musiikin koulutusohjelman lukuvuoden 2012-2013 opetussuunnitelmien ainoa rakenteellinen muutos on 4 op laajuisen uraohjausseminaarin sisällyttäminen muusikon suuntautumisvaihtoehdon instrumentalistin pääaineen ammattiopintoihin. Pääaineen ensemble-työskentelyn määrää on vastaavasti pienennetty 4 op:llä 12 opintopisteeseen. Muut muutokset ovat lähinnä opintojaksojen tavoitteiden ja sisältöjen täsmennyksiä sekä lisätyt arviointikriteerit opintojaksoille.

Musiikin koulutusohjelmarypään ammatillinen neuvottelukunta käsitteli opetussuunnitelmia kokouksessaan 29.2.2012.

Pop/jazz-musiikin opetussuunnitelmien opintojaksojen kuvaukset on kirjoitettu osaamisperustaisiksi. Tehty kehitystyö perustuu Euroopan konservatorioliitto AEC:n julkaisemiin, Erasmus/Polifonia-verkoston määrittelemiin kansainvälisiin osaamis- ja kompetenssikuvauksiin, joita varten opetussuunnitelmissa on myös oma kompetenssipohjainen jäsentelynsä.

Opetussuunnitelman kehittämistyön jatkamiseksi pop/jazz-musiikin koulutusohjelmassa on olemassa jatkuva, määritelty ja kuvattu prosessi.

Lisätiedot

Kaikki Pop/jazz-musiikin koulutusohjelman eri ammatilliset suuntautumiset on ajoitussuunnitelmien näyttämästä informaatiosta poiketen mahdollisuus opiskella tasaisin 60 op:n lukuvuosin ja n. 30 op:n lukukausin. Ajoitussuunnitelmissa näkyvät poikkeamat näistä opintopistemääristä johtuvat puutteista OpsEditori-alustan toiminnallisuudessa. Oikeelliset ajoitussuunnitelmat liitteenä pdf-muodossa.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2013-2014 2014-2015 2015-2016 2016-2017 2017-2018 Syksy 2013 Kevät 2014 Syksy 2014 Kevät 2015 Syksy 2015 Kevät 2016 Syksy 2016 Kevät 2017 Syksy 2017 1. / 2013 2. / 2013 3. / 2014 4. / 2014 1. / 2014 2. / 2014 3. / 2015 4. / 2015 1. / 2015 2. / 2015 3. / 2016 4. / 2016 1. / 2016 2. / 2016 3. / 2017 4. / 2017 1. / 2017 2. / 2017
KZC13S1-1000
Perusopinnot

(Valitaan kaikki )

48
KZC13S1-1001
Yhteiset perus- ja kieliopinnot

(Valitaan kaikki )

9
XX00AC54 Orientoivat opinnot 3
XX00AC51 Ammatillinen englanti 3
XX00AC52 Työelämän ruotsi 3
KZC13S1-1002
Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot

(Valitaan kaikki )

39
KZXAB18 Melodia ja harmonia 1 3
KZXAB19 Melodia ja harmonia 2 3
KZXAB13 Improvisoinnin perusteet 3
KZXAB14 Rytmiikka 1 3
KZXAB15 Rytmiikka 2 3
KZXAB03 Säveltapailu 1 3
KZXAB04 Säveltapailu 2 3
KZXAB16 Transkription ja notaation perusteet 3
KZXAB20 Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka 3
KZXAB21 Populaarimusiikin historia 3
KZXAB22 Jazzhistoria 3
KZXAB23 Länsimaisen musiikin historia 3
KZXCE06 Musiikkiteknologian perusteet 3
KZC13S1-1003
Ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 167)

167
KZC13S1-1004
Pääinstrumentin opinnot

(Valitaan kaikki )

12
KZMCB05 Pääinstrumentti 1 3
KZMCB06 Pääinstrumentti 2 3
KZMCB07 Pääinstrumentti 3 3
KZMCB08 Pääinstrumentti 4 3
KZC13S1-1005
Sävellys

(Valitaan kaikki )

24
KZXDF16 Sävellys 1 3
KZXDF17 Sävellys 2 3
KZXDF18 Sävellys 3 3
KZXDF19 Sävellys 4 3
KZXDF20 Sävellys 5 6
KZXDF21 Sävellys 6 6
KZC13S1-1006
Sivusoitinopinnot

(Valitaan kaikki )

6
KZ00BA33 Sivusoitin 1 3
KZ00BA34 Sivusoitin 2 3
KZC13S1-1007
Muut sivusoitinopinnot

(Valitaan kaikki )

6
KZMCC01 Laulamisen perusteet 3
KZMCC02 Laulu sivuinstrumenttina 3
KZC13S1-1008
Workshop-työskentely

(Valitaan kaikki )

12
KZMCD01 Yhtyesoiton perusteet 3
KZXCC02 Tanssimusiikki-workshop 3
KZXCC01 Rock/pop-workshop 3
KZXCC04 Rhythm&Blues-workshop 3
KZC13S1-1010
Vaihtoehtoiset workshopit

(Valitaan opintopisteitä: 6)

6
KZXCHX Vaihtoehtoiset workshopit 6
KZC13S1-1011
Seminaarityöskentely

(Valitaan kaikki )

12
KZMCJ01 Sävellysseminaari 1 3
KZMCJ02 Sävellysseminaari 2 3
KZMCJ03 Sävellysseminaari 3 3
KZMCJ04 Sävellysseminaari 4 3
KZC13S1-1012
Innovaatio-opinnot

(Valitaan kaikki )

16
KZMCA01 Yrittäjyys ja tekijänoikeus 3
KZMCA04 Tuotteistaminen ja markkinointi 3
KZMCA05 Innovaatioprojekti 10
KZC13S1-1013
Muut opintojaksot

(Valitaan kaikki )

36
KZMDD07 Johdatus laulunkirjoitukseen 3
KZXCE07 Pienyhtyesovitus 3
KZXDE03 Säveltapailu 3 3
KZXDE13 Transkriptio 3
KZMDD09 Teoshistoria ja -analyysi 1 3
KZMDD10 Teoshistoria ja -analyysi 2 3
KZMDD08 Co-writing 3
KZMDD11 Groove-kirjoitus 3
KZMDE19 Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt 3
KZMCA03 Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt 3
KZPDA01 Yhtyepedagogiikka 1 3
KZXDD01 Yhtyepedagogiikka 2 3
KZC13S1-1014
Pääinstrumentin C-kurssi

(Valitaan kaikki )

30
KZXCA09 Pääinstrumentin C-kurssi (C1-jakso) 6
KZXCA10 Pääinstrumentin C-kurssi (C2-jakso) 6
KZXCA11 Pääinstrumentin C-kurssi (C3-jakso) 6
KZXCA12 Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso) 12
KZC13S1-1015
Pääinstrumentin B-kurssi

(Valitaan kaikki )

45
KZXDA09 Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso) 9
KZXDA10 Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso) 9
KZXDA11 Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso) 9
KZXDA12 Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso) 18
KZC13S1-1016
Workshop-työskentely

(Valitaan kaikki )

12
KZXCC01 Rock/pop-workshop 3
KZXCC02 Tanssimusiikki-workshop 3
KZXCC04 Rhythm&Blues-workshop 3
KZXCC03 Jazz-workshop 3
KZC13S1-1017
Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet

(Valitaan kaikki )

7
KZ00BB12 Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet 7
KZC13S1-1018
Ensemble-työskentely

(Valitaan opintopisteitä: 12)

12
KZMCH Ensemble-työskentely 12
KZC13S1-1019
Studioworkshop/-ensembletyöskentely

(Valitaan opintopisteitä: 6)

6
KZMCIX Studioworkshop/-ensembletyöskentely 6
KZC13S1-1020
Projektiseminaarityöskentely

(Valitaan kaikki )

12
KZMCE01 Projektiseminaari 1 3
KZMCE02 Projektiseminaari 2 3
KZMCE03 Projektiseminaari 3 3
KZMCE04 Projektiseminaari 4 3
KZC13S1-1021
Muut opintojaksot

(Valitaan kaikki )

10
KZXDE03 Säveltapailu 3 3
KZXCE07 Pienyhtyesovitus 3
KZMFA01 Uraohjausseminaari 4
KZC13S1-1022
Muut opintojaksot

(Valitaan kaikki )

15
KZMDE19 Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt 3
KZMCA03 Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt 3
KUXBC05 Verkko- ja mobiiliviestinnän perusteet 3
KZMDD07 Johdatus laulunkirjoitukseen 3
KZXCE07 Pienyhtyesovitus 3
KZC13S1-1023
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
KZMDLX Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot 30
KZC13S1-1024
Johtamistaito ja yhtyeen johtaminen

(Valitaan kaikki )

12
KZMDD06 Johtamistaito ja ryhmädynamiikka 3
KZMDD01 Soitinoppi ja partituurinluku 3
KZPDA01 Yhtyepedagogiikka 1 3
KZXDD01 Yhtyepedagogiikka 2 3
KZC13S1-1025
Studiotyöskentely

(Valitaan kaikki )

36
KZMDE14 Analyyttinen kuuntelu 3
KZMDM01 Mikrofonitekniikat 1 3
KZMDM02 Mikrofonitekniikat 2 3
KZMDM03 Miksaus 1 3
KZMDM04 Miksaus 2 3
KZMDM05 Masterointi 1 3
KZMDM06 Masterointi 2 3
KZMDE28 Studiotyöskentelyn psykologia 3
KZMDG09 Studiotyöskentely 1 3
KZMDG10 Studiotyöskentely 2 3
KZMDG11 Studiotyöskentely 3 3
KZMDG13 Studiotyöskentely 4 3
KZC13S1-1026
Musiikkiteknologia

(Valitaan kaikki )

24
KZMDE01 Musiikkifysiikan perusteet 3
KZMDE30 Audiotuotanto 1 3
KZMDE31 Audiotuotanto 2 3
KZMDE32 Audiotuotanto 3 3
KZMDE02 Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia 3
KZMDL01 Salitekniikka 1 3
KZMDL02 Salitekniikka 2 3
KZMDE21 Tekninen ylläpito 3
KZC13S1-1027
Vaihtoehtoiset teorian tai musiikkiteknologian opintojaksot

(Valitaan opintopisteitä: 4)

4
KZMDQX Vaihtoehtoiset teorian tai musiikkiteknologian opintojaksot 4
KZC13S1-1028
Musiikkiteknologia

(Valitaan kaikki )

6
KZMDE02 Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia 3
KZMDD12 Notaatio tietokoneella 3
KZC13S1-1029
Harjoittelu

(Valitaan yksi )

30
KZC13S1-1030
Harjoittelu (instrumentalistin)

(Valitaan kaikki )

30
KZXAB17 Esiintymistaito 3
KZPEB13 Esiintymisharjoittelu 6
KZMEA01 Musiikkitilaisuuksien seuraaminen 3
KZMEB01 Yhtyeharjoittelu 18
KZC13S1-1031
Harjoittelu (musiikintekijän)

(Valitaan kaikki )

30
KZXAB17 Esiintymistaito 3
KZ00BD54 Musiikintekijän esiintymisharjoittelu 3
KZMEA01 Musiikkitilaisuuksien seuraaminen 3
KZPEB04 Yhtyeen johtaminen 1 3
KZXEA02 Yhtyeen johtaminen 2 3
KZMEF04 Musiikintekemisen harjoittelu 1 7
KZMEF05 Musiikintekemisen harjoittelu 2 8
KZC13S1-1032
Harjoittelu (musiikkituottaja-teknologin)

(Valitaan kaikki )

30
KZMEC04 Produktioiden avustaminen 3
KZXAB17 Esiintymistaito 3
KZMEA01 Musiikkitilaisuuksien seuraaminen 3
KZPEB04 Yhtyeen johtaminen 1 3
KZXEA02 Yhtyeen johtaminen 2 3
KZMEC07 Tuotantoharjoittelu 1 7
KZMEC08 Tuotantoharjoittelu 2 8
KZC13S1-1033
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan kaikki )

10
XX00AB55 Vapaasti valittavat opinnot 10
KXF:A
Musiikki: Pop/jazz valinnaiset opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KZXCDB10 Vaihtoehtoiset workshopit (Moderni R'n B-workshop) 3
KZXCDB09 Vaihtoehtoiset workshopit (Brasilia ws) 3
KZ00CJ51 Ensemble-työskentely (Chaka Khan) 3
KZ00CQ95 Vaihtoehtoiset workshopit (I Got Rhythm) 3
KZ00CQ96 Ensemble-työskentely (The Meters) 3
KZ00CQ97 Ensemble-työskentely (Cuba) 2
KZ00CQ98 Ensemble-työskentely (Trad. New Orleans Meets Arabia) 2
KZ00CQ99 Ensemble-työskentely (Popmusiikkia jousikvartetolle ja laulajalle) 2
KZ00CR00 Ensemble-työskentely (Grunge of 90's) 2
KZ00CR01 Ensemble-työskentely (Music of Norah Jones) 2
KZ00CR02 Ensemble-työskentely (Suomi Jazz) 2
KZ00CR03 Ensemble-työskentely (Helsinki Rio Songs With Brasilia Wax) 2
KZ00CR04 Ensemble-työskentely (Hard Rock & Heavy Metal) 2
KZ00CR30 Spice Up Your Life! Tribute to Spice Girls 2
KZ00CR33 Vaihtoehtoiset workshopit (Improvisointi) 3
KZ00CR34 Ensemble-työskentely (jazz) 2
KZ00CR35 Big Band (Buddy Rich) 3
KZ00CR55 Improvisointi workshop ja ensemble 5
KZMCIX2 Studioworkshop/-ensembletyöskentely 2 3
KZ00CR93 Vaihtoehtoiset workshopit (jazz) 3
KZ00CS15 Acoustic Meets Electronic –projekti 5
KZXDG19 Pop/jazz -modaalinen harmonia 3
KX00CS82 Ensemble-työskentely (Music of Aleh Ferreira) 2
KZ00CS89 Ensemble-työskentely (Aleh Ferreira) 2
KZ00CS95 Ensemble-työskentely (suomalainen sähkökitaramusiikki) 2
KZ00CS96 Laulu ja säestyssoitin-workshop 3
KZ00CT02 Big Band (Suomi 100 vuotta soi) 3
KZ00CT03 Big Band (Rock Swings) 3
KZ00CT21 Vaihtoehtoiset workshopit (A capella) 3
KZ00CT22 Ensemble-työskentely (Nils Landgren Funk Unit) 3
KZ00CT23 Ensemble-työskentely (Reggae Classics) 3
KZ00CT24 Ensemble-työskentely (Djavan) 3
KZ00CT25 Ensemble-työskentely (Paul Simon) 2
KZ00CT26 Ensemble-työskentely (Sara Bareilles) 3
KZ00CT27 Ensemble-työskentely (Ultra Bra) 2
KZ00CT28 Ensemble-työskentely (Robert Glasper) 2
KZ00CU24 Studioworkshop/ensemble-työskentely 3
KZ00CX99 Ensemble-työskentely (Poikabändi) 3
KZ00DB93 Väärät soittimet workshop 3
KZ00DC19 Ensemble-työskentely (Gospel Music) 3
KZ00DC32 Vaihtoehtoiset workshopit (CAB 2017) 3
KZ00DC37 April Jazz (Aho-Airanniemi kvartetti) 1
KZ00DC51 Ensemble-työskentely (Spice Girls) 3
KZ00DC52 Ensemble-työskentely (Jamie Cullum) 3
KZ00DC56 Big Band (Joulujazzit) 3
KZ00DC72 Ensemble-työskentely (CAB 2017) 3
KZ00DD25 Helsinki Performance, Ensemble Studies 2
KZ00DD33 Stuff Ensemble 2
KZ00DE16 Ensemble-työskentely (Davina and The Vagabonds) 3
KZ00DE17 Ensemble-työskentely (Veralicia and The Funky Friends) 2
KZ00DE88 Helsinki Performance, Ensemble Studies 2
KZ00DE92 Lavakoreografia 3
KZ00DE93 Ensemble-työskentely (Modern Rhythm & Blues) 2
KZ00DE94 Ensemble-työskentely (Music from George Michael) 3
KZ00DE95 Ensemble-työskentely (Let's Play Coldplay) 3
KZ00DE96 Ensemble-työskentely (The Doors L.A. Woman Album) 2
KZ00DE97 Vaihtoehtoiset workshopit (Rytmiikka) 2
KZ00DE98 Ensemble-työskentely (Global Music) 2
KZ00DG02 Ensemble-työskentely (Jazz Trio) 2
KZPED13 Opetusharjoittelu 1 (tenorisaksofoni) 6
KZPED14 Opetusharjoittelu 2 (tenorisaksofoni) 6
KZ00DH69 Ainepedagogiikka 1, tenorisaksofoni 5
KZ00DH70 Ainepedagogiikka 1, tenorisaksofoni 5
KZPDM15 Ainepedagogiikka 2, tenorisaksofoni 6
KX00DH74 Ensemble-työskentely (Jaakko Jokela & The Healing Waters - A Tribute to Mr. Mister) 3
KZ00DP34 Vaihtoehtoiset workshopit, Rytmiikka 3
KZ00DP35 Vaihtoehtoiset workshopit (Chick Corea) 3
KZ00DP36 Vaihtoehtoiset workshopit (I Got Rhythm) 3
KZ00DP37 Varusmiessoittokunnan 70's megakiertue 5
KZC13S1-1034
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
KZC13S1-1035
Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte

(Valitaan kaikki )

15
KZXFB01 Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen 3
KZXFB02 Opinnäytetyön toteutus 9
KZXFB03 Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte 3
Yhteensä 270 31.5 37.5 25.5 30.5 15 16.5 15 25.5 12 16.5 9 15 15.5 15 8.8 8.8 8 8 13.5 13.5 6.4 6.4 8.7 8.7 4.9 4.9 8 8 8.2 8.2 7.55 7.55

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

amk::tutkintoon johtava koulutus

Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; sekä 4) opinnäytetyö. (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 15.5.2003/352; 4 § Opintojen rakenne)

Ammattiopinnot
Pääinstrumentti 1
Pääinstrumentti 2
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 1
Sävellys 2
Sävellys 3
Sävellys 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Sivusoitin 1
Sivusoitin 2
Yhtyesoiton perusteet
Tanssimusiikki-workshop
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Yrittäjyys ja tekijänoikeus
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Säveltapailu 3
Transkriptio
Teoshistoria ja -analyysi 1
Teoshistoria ja -analyysi 2
Co-writing
Groove-kirjoitus
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin C-kurssi (C1-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C2-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C3-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Rock/pop-workshop
Tanssimusiikki-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Projektiseminaari 1
Projektiseminaari 2
Projektiseminaari 3
Projektiseminaari 4
Säveltapailu 3
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Verkko- ja mobiiliviestinnän perusteet
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Soitinoppi ja partituurinluku
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Analyyttinen kuuntelu
Mikrofonitekniikat 1
Mikrofonitekniikat 2
Miksaus 1
Miksaus 2
Masterointi 1
Masterointi 2
Studiotyöskentelyn psykologia
Studiotyöskentely 1
Studiotyöskentely 2
Studiotyöskentely 3
Studiotyöskentely 4
Musiikkifysiikan perusteet
Audiotuotanto 1
Audiotuotanto 2
Audiotuotanto 3
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Salitekniikka 1
Salitekniikka 2
Tekninen ylläpito
Vaihtoehtoiset teorian tai musiikkiteknologian opintojaksot
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Notaatio tietokoneella
Harjoittelu
Esiintymistaito
Esiintymisharjoittelu
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeharjoittelu
Esiintymistaito
Musiikintekijän esiintymisharjoittelu
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Musiikintekemisen harjoittelu 1
Musiikintekemisen harjoittelu 2
Produktioiden avustaminen
Esiintymistaito
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Tuotantoharjoittelu 1
Tuotantoharjoittelu 2
Opinnäytetyö
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Opinnäytetyön toteutus
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Perusopinnot
Orientoivat opinnot
Ammatillinen englanti
Työelämän ruotsi
Melodia ja harmonia 1
Melodia ja harmonia 2
Improvisoinnin perusteet
Rytmiikka 1
Rytmiikka 2
Säveltapailu 1
Säveltapailu 2
Transkription ja notaation perusteet
Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka
Populaarimusiikin historia
Jazzhistoria
Länsimaisen musiikin historia
Musiikkiteknologian perusteet
Vapaasti valittavat opinnot
Vapaasti valittavat opinnot
Luokittelemattomat
Laulamisen perusteet
Laulu sivuinstrumenttina

AEC/Polifonia-kompetenssit

Erasmus / Polifonia -kuvausten mukaan (AEC 2007) Vaihdettu jäsennysmallin nimi, Markus Utrion pyynnöstä. Vanha nimi oli "pop/jazzmusiikki: kompetenssi" (12.3.2012/trobo)

Harjoittelu-, nuotinluku-, musiikin hahmottamisen ja luovat taidot
Melodia ja harmonia 1
Melodia ja harmonia 2
Improvisoinnin perusteet
Rytmiikka 1
Rytmiikka 2
Säveltapailu 1
Säveltapailu 2
Transkription ja notaation perusteet
Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka
Populaarimusiikin historia
Jazzhistoria
Länsimaisen musiikin historia
Musiikkiteknologian perusteet
Pääinstrumentti 1
Pääinstrumentti 2
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 1
Sävellys 2
Sävellys 3
Sävellys 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Sivusoitin 1
Sivusoitin 2
Yhtyesoiton perusteet
Tanssimusiikki-workshop
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Säveltapailu 3
Transkriptio
Teoshistoria ja -analyysi 1
Teoshistoria ja -analyysi 2
Co-writing
Groove-kirjoitus
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin C-kurssi (C1-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C2-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C3-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Rock/pop-workshop
Tanssimusiikki-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Säveltapailu 3
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Soitinoppi ja partituurinluku
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Analyyttinen kuuntelu
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Notaatio tietokoneella
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeharjoittelu
Musiikintekijän esiintymisharjoittelu
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Musiikintekemisen harjoittelu 1
Musiikintekemisen harjoittelu 2
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Improvisointitaidot

Itsenäisen työskentelyn valmiudet
Orientoivat opinnot
Melodia ja harmonia 2
Improvisoinnin perusteet
Transkription ja notaation perusteet
Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka
Populaarimusiikin historia
Jazzhistoria
Musiikkiteknologian perusteet
Pääinstrumentti 1
Pääinstrumentti 2
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 1
Sävellys 2
Sävellys 3
Sävellys 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Sivusoitin 1
Sivusoitin 2
Yhtyesoiton perusteet
Tanssimusiikki-workshop
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Transkriptio
Co-writing
Groove-kirjoitus
Yhtyepedagogiikka 1
Pääinstrumentin C-kurssi (C1-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C2-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C3-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Rock/pop-workshop
Tanssimusiikki-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Yhtyepedagogiikka 1
Miksaus 2
Masterointi 2
Studiotyöskentely 1
Studiotyöskentely 2
Studiotyöskentely 3
Studiotyöskentely 4
Audiotuotanto 1
Audiotuotanto 2
Audiotuotanto 3
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Salitekniikka 1
Salitekniikka 2
Tekninen ylläpito
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Notaatio tietokoneella
Esiintymisharjoittelu
Yhtyeharjoittelu
Musiikintekijän esiintymisharjoittelu
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Musiikintekemisen harjoittelu 1
Musiikintekemisen harjoittelu 2
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Tuotantoharjoittelu 1
Tuotantoharjoittelu 2
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Opinnäytetyön toteutus
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Julkisen esiintymisen taidot
Sävellys 6
Yhtyesoiton perusteet
Tanssimusiikki-workshop
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Rock/pop-workshop
Tanssimusiikki-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Studiotyöskentelyn psykologia
Esiintymistaito
Esiintymisharjoittelu
Esiintymistaito
Musiikintekijän esiintymisharjoittelu
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Esiintymistaito
Yhtyeen johtaminen 2
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Kontekstin tuntemus ja ymmärtäminen
Orientoivat opinnot
Ammatillinen englanti
Työelämän ruotsi
Melodia ja harmonia 1
Melodia ja harmonia 2
Improvisoinnin perusteet
Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka
Populaarimusiikin historia
Jazzhistoria
Länsimaisen musiikin historia
Musiikkiteknologian perusteet
Pääinstrumentti 1
Pääinstrumentti 2
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 1
Sävellys 2
Sävellys 3
Sävellys 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Sivusoitin 1
Sivusoitin 2
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Yrittäjyys ja tekijänoikeus
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Säveltapailu 3
Teoshistoria ja -analyysi 1
Teoshistoria ja -analyysi 2
Co-writing
Groove-kirjoitus
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Projektiseminaari 1
Projektiseminaari 2
Projektiseminaari 3
Projektiseminaari 4
Säveltapailu 3
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Verkko- ja mobiiliviestinnän perusteet
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Soitinoppi ja partituurinluku
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Analyyttinen kuuntelu
Mikrofonitekniikat 1
Mikrofonitekniikat 2
Miksaus 1
Miksaus 2
Masterointi 1
Masterointi 2
Studiotyöskentelyn psykologia
Studiotyöskentely 1
Studiotyöskentely 2
Studiotyöskentely 3
Studiotyöskentely 4
Musiikkifysiikan perusteet
Audiotuotanto 1
Audiotuotanto 2
Audiotuotanto 3
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Salitekniikka 1
Salitekniikka 2
Tekninen ylläpito
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Notaatio tietokoneella
Esiintymistaito
Esiintymisharjoittelu
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeharjoittelu
Esiintymistaito
Musiikintekijän esiintymisharjoittelu
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Musiikintekemisen harjoittelu 1
Musiikintekemisen harjoittelu 2
Produktioiden avustaminen
Esiintymistaito
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Tuotantoharjoittelu 1
Tuotantoharjoittelu 2
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Opinnäytetyön toteutus
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Kriitillinen valveutuneisuus

Ohjelmiston ja musiikkiaineiston tuntemus ja ymmärtäminen

Ohjelmistotaidot

Pedagogiset taidot
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Studiotyöskentelyn psykologia
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Psykologinen ymmärtämys
Improvisoinnin perusteet
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 3
Sävellys 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Pienyhtyesovitus
Co-writing
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin C-kurssi (C2-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C3-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Projektiseminaari 1
Projektiseminaari 2
Projektiseminaari 3
Projektiseminaari 4
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Studiotyöskentelyn psykologia
Studiotyöskentely 3
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Opinnäytetyön toteutus
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Suullisen ilmaisun taidot

Sävellys- ja sovitustaidot
Melodia ja harmonia 1
Melodia ja harmonia 2
Transkription ja notaation perusteet
Musiikkiteknologian perusteet
Sävellys 1
Sävellys 2
Sävellys 3
Sävellys 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Teoshistoria ja -analyysi 1
Teoshistoria ja -analyysi 2
Co-writing
Groove-kirjoitus
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Pienyhtyesovitus
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Soitinoppi ja partituurinluku
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Musiikintekemisen harjoittelu 1
Musiikintekemisen harjoittelu 2
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Taiteellisen ilmaisun taidot

Viestintätaidot
Orientoivat opinnot
Ammatillinen englanti
Työelämän ruotsi
Melodia ja harmonia 2
Improvisoinnin perusteet
Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka
Populaarimusiikin historia
Jazzhistoria
Länsimaisen musiikin historia
Musiikkiteknologian perusteet
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Yrittäjyys ja tekijänoikeus
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Co-writing
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Ensemble-työskentely
Projektiseminaari 1
Projektiseminaari 2
Projektiseminaari 3
Projektiseminaari 4
Uraohjausseminaari
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Verkko- ja mobiiliviestinnän perusteet
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Studiotyöskentely 1
Studiotyöskentely 2
Studiotyöskentely 3
Audiotuotanto 2
Audiotuotanto 3
Esiintymistaito
Yhtyeharjoittelu
Esiintymistaito
Musiikintekijän esiintymisharjoittelu
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Produktioiden avustaminen
Esiintymistaito
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Tuotantoharjoittelu 1
Tuotantoharjoittelu 2
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Yhtyetaidot
Improvisoinnin perusteet
Pääinstrumentti 1
Pääinstrumentti 2
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Yhtyesoiton perusteet
Tanssimusiikki-workshop
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Pienyhtyesovitus
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Rock/pop-workshop
Tanssimusiikki-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Esiintymistaito
Esiintymisharjoittelu
Yhtyeharjoittelu
Esiintymistaito
Musiikintekijän esiintymisharjoittelu
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Esiintymistaito
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Luokittelemattomat
Laulamisen perusteet
Laulu sivuinstrumenttina
Vaihtoehtoiset teorian tai musiikkiteknologian opintojaksot
Vapaasti valittavat opinnot

amk::amk-tutkintojen yhteiset kompetenssit (2010)

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto (2010) Suositus tutkintojen kansallisen viitekehyksen (NQF) ja tutkintojen yhteisten kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen

Ammatillinen englanti
Sävellys 5
Sävellys 6
Yhtyesoiton perusteet
Tanssimusiikki-workshop
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Yrittäjyys ja tekijänoikeus
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Co-writing
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Rock/pop-workshop
Tanssimusiikki-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Projektiseminaari 1
Projektiseminaari 2
Projektiseminaari 3
Projektiseminaari 4
Uraohjausseminaari
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Studiotyöskentelyn psykologia
Tekninen ylläpito
Esiintymisharjoittelu
Yhtyeharjoittelu
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Musiikintekemisen harjoittelu 1
Musiikintekemisen harjoittelu 2
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Tuotantoharjoittelu 1
Tuotantoharjoittelu 2
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Opinnäytetyön toteutus
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

Orientoivat opinnot
Pääinstrumentti 1
Pääinstrumentti 2
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 1
Sävellys 2
Sävellys 3
Sävellys 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Yrittäjyys ja tekijänoikeus
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Pienyhtyesovitus
Transkriptio
Co-writing
Groove-kirjoitus
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Ensemble-työskentely
Projektiseminaari 1
Projektiseminaari 2
Projektiseminaari 3
Projektiseminaari 4
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Opinnäytetyön toteutus
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Kansainvälistymis-osaaminen

- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia

Orientoivat opinnot
Ammatillinen englanti
Työelämän ruotsi
Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka
Populaarimusiikin historia
Jazzhistoria
Länsimaisen musiikin historia
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit
Yrittäjyys ja tekijänoikeus
Tuotteistaminen ja markkinointi
Transkriptio
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Uraohjausseminaari
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Oppimisen taidot

- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

Orientoivat opinnot
Ammatillinen englanti
Työelämän ruotsi
Melodia ja harmonia 1
Melodia ja harmonia 2
Improvisoinnin perusteet
Rytmiikka 1
Rytmiikka 2
Säveltapailu 1
Säveltapailu 2
Transkription ja notaation perusteet
Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka
Populaarimusiikin historia
Jazzhistoria
Länsimaisen musiikin historia
Musiikkiteknologian perusteet
Pääinstrumentti 1
Pääinstrumentti 2
Pääinstrumentti 3
Pääinstrumentti 4
Sävellys 1
Sävellys 2
Sävellys 3
Sävellys 4
Sävellys 5
Sävellys 6
Sivusoitin 1
Sivusoitin 2
Yhtyesoiton perusteet
Tanssimusiikki-workshop
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Yrittäjyys ja tekijänoikeus
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Säveltapailu 3
Transkriptio
Teoshistoria ja -analyysi 1
Teoshistoria ja -analyysi 2
Co-writing
Groove-kirjoitus
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Pääinstrumentin C-kurssi (C1-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C2-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C3-jakso)
Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso)
Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso)
Rock/pop-workshop
Tanssimusiikki-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Projektiseminaari 1
Projektiseminaari 2
Projektiseminaari 3
Projektiseminaari 4
Säveltapailu 3
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Verkko- ja mobiiliviestinnän perusteet
Johdatus laulunkirjoitukseen
Pienyhtyesovitus
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Soitinoppi ja partituurinluku
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Analyyttinen kuuntelu
Mikrofonitekniikat 1
Mikrofonitekniikat 2
Miksaus 1
Miksaus 2
Masterointi 1
Masterointi 2
Studiotyöskentelyn psykologia
Studiotyöskentely 1
Studiotyöskentely 2
Studiotyöskentely 3
Studiotyöskentely 4
Musiikkifysiikan perusteet
Audiotuotanto 1
Audiotuotanto 2
Audiotuotanto 3
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Salitekniikka 1
Salitekniikka 2
Tekninen ylläpito
Vaihtoehtoiset teorian tai musiikkiteknologian opintojaksot
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Notaatio tietokoneella
Esiintymistaito
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Esiintymistaito
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Musiikintekemisen harjoittelu 1
Musiikintekemisen harjoittelu 2
Esiintymistaito
Musiikkitilaisuuksien seuraaminen
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Tuotantoharjoittelu 1
Tuotantoharjoittelu 2
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Opinnäytetyön toteutus
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen

Ammatillinen englanti
Työelämän ruotsi
Musiikkiteknologian perusteet
Sävellys 5
Sävellys 6
Yhtyesoiton perusteet
Tanssimusiikki-workshop
Rock/pop-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Vaihtoehtoiset workshopit
Sävellysseminaari 1
Sävellysseminaari 2
Sävellysseminaari 3
Sävellysseminaari 4
Yrittäjyys ja tekijänoikeus
Tuotteistaminen ja markkinointi
Innovaatioprojekti
Pienyhtyesovitus
Co-writing
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Rock/pop-workshop
Tanssimusiikki-workshop
Rhythm&Blues-workshop
Jazz-workshop
Ensemble-työskentely
Studioworkshop/-ensembletyöskentely
Projektiseminaari 1
Projektiseminaari 2
Projektiseminaari 3
Projektiseminaari 4
Pienyhtyesovitus
Uraohjausseminaari
Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt
Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt
Verkko- ja mobiiliviestinnän perusteet
Pienyhtyesovitus
Johtamistaito ja ryhmädynamiikka
Yhtyepedagogiikka 1
Yhtyepedagogiikka 2
Mikrofonitekniikat 1
Mikrofonitekniikat 2
Miksaus 1
Miksaus 2
Masterointi 1
Masterointi 2
Studiotyöskentelyn psykologia
Studiotyöskentely 1
Studiotyöskentely 2
Studiotyöskentely 3
Studiotyöskentely 4
Audiotuotanto 1
Audiotuotanto 2
Audiotuotanto 3
Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia
Salitekniikka 1
Salitekniikka 2
Tekninen ylläpito
Esiintymistaito
Esiintymisharjoittelu
Yhtyeharjoittelu
Esiintymistaito
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Musiikintekemisen harjoittelu 1
Musiikintekemisen harjoittelu 2
Produktioiden avustaminen
Esiintymistaito
Yhtyeen johtaminen 1
Yhtyeen johtaminen 2
Tuotantoharjoittelu 1
Tuotantoharjoittelu 2
Seminaari 1; opinnäytetyön suunnitelman laatiminen
Seminaari 2; opinnäytetyön julkistaminen ja kypsyysnäyte
Luokittelemattomat
Laulamisen perusteet
Laulu sivuinstrumenttina
Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet
Musiikintekijän esiintymisharjoittelu
Vapaasti valittavat opinnot

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
KZC13S1-1000
Perusopinnot

(Valitaan kaikki )

48
KZC13S1-1001
Yhteiset perus- ja kieliopinnot

(Valitaan kaikki )

9
XX00AC54 Orientoivat opinnot 3
XX00AC51 Ammatillinen englanti 3
XX00AC52 Työelämän ruotsi 3
KZC13S1-1002
Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot

(Valitaan kaikki )

39
KZXAB18 Melodia ja harmonia 1 3
KZXAB19 Melodia ja harmonia 2 3
KZXAB13 Improvisoinnin perusteet 3
KZXAB14 Rytmiikka 1 3
KZXAB15 Rytmiikka 2 3
KZXAB03 Säveltapailu 1 3
KZXAB04 Säveltapailu 2 3
KZXAB16 Transkription ja notaation perusteet 3
KZXAB20 Afroamerikkalaisen musiikin historia ja estetiikka 3
KZXAB21 Populaarimusiikin historia 3
KZXAB22 Jazzhistoria 3
KZXAB23 Länsimaisen musiikin historia 3
KZXCE06 Musiikkiteknologian perusteet 3
KZC13S1-1003
Ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 167 )

167
KZC13S1-1004
Pääinstrumentin opinnot

(Valitaan kaikki )

12
KZMCB05 Pääinstrumentti 1 3
KZMCB06 Pääinstrumentti 2 3
KZMCB07 Pääinstrumentti 3 3
KZMCB08 Pääinstrumentti 4 3
KZC13S1-1005
Sävellys

(Valitaan kaikki )

24
KZXDF16 Sävellys 1 3
KZXDF17 Sävellys 2 3
KZXDF18 Sävellys 3 3
KZXDF19 Sävellys 4 3
KZXDF20 Sävellys 5 6
KZXDF21 Sävellys 6 6
KZC13S1-1006
Sivusoitinopinnot

(Valitaan kaikki )

6
KZ00BA33 Sivusoitin 1 3
KZ00BA34 Sivusoitin 2 3
KZC13S1-1007
Muut sivusoitinopinnot

(Valitaan kaikki )

6
KZMCC01 Laulamisen perusteet 3
KZMCC02 Laulu sivuinstrumenttina 3
KZC13S1-1008
Workshop-työskentely

(Valitaan kaikki )

12
KZMCD01 Yhtyesoiton perusteet 3
KZXCC02 Tanssimusiikki-workshop 3
KZXCC01 Rock/pop-workshop 3
KZXCC04 Rhythm&Blues-workshop 3
KZC13S1-1010
Vaihtoehtoiset workshopit

(Valitaan opintopisteitä: 6 )

6
KZXCHX Vaihtoehtoiset workshopit 6
KZC13S1-1011
Seminaarityöskentely

(Valitaan kaikki )

12
KZMCJ01 Sävellysseminaari 1 3
KZMCJ02 Sävellysseminaari 2 3
KZMCJ03 Sävellysseminaari 3 3
KZMCJ04 Sävellysseminaari 4 3
KZC13S1-1012
Innovaatio-opinnot

(Valitaan kaikki )

16
KZMCA01 Yrittäjyys ja tekijänoikeus 3
KZMCA04 Tuotteistaminen ja markkinointi 3
KZMCA05 Innovaatioprojekti 10
KZC13S1-1013
Muut opintojaksot

(Valitaan kaikki )

36
KZMDD07 Johdatus laulunkirjoitukseen 3
KZXCE07 Pienyhtyesovitus 3
KZXDE03 Säveltapailu 3 3
KZXDE13 Transkriptio 3
KZMDD09 Teoshistoria ja -analyysi 1 3
KZMDD10 Teoshistoria ja -analyysi 2 3
KZMDD08 Co-writing 3
KZMDD11 Groove-kirjoitus 3
KZMDE19 Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt 3
KZMCA03 Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt 3
KZPDA01 Yhtyepedagogiikka 1 3
KZXDD01 Yhtyepedagogiikka 2 3
KZC13S1-1014
Pääinstrumentin C-kurssi

(Valitaan kaikki )

30
KZXCA09 Pääinstrumentin C-kurssi (C1-jakso) 6
KZXCA10 Pääinstrumentin C-kurssi (C2-jakso) 6
KZXCA11 Pääinstrumentin C-kurssi (C3-jakso) 6
KZXCA12 Pääinstrumentin C-kurssi (C4-jakso) 12
KZC13S1-1015
Pääinstrumentin B-kurssi

(Valitaan kaikki )

45
KZXDA09 Pääinstrumentin B-kurssi (B1-jakso) 9
KZXDA10 Pääinstrumentin B-kurssi (B2-jakso) 9
KZXDA11 Pääinstrumentin B-kurssi (B3-jakso) 9
KZXDA12 Pääinstrumentin B-kurssi (B4-jakso) 18
KZC13S1-1016
Workshop-työskentely

(Valitaan kaikki )

12
KZXCC01 Rock/pop-workshop 3
KZXCC02 Tanssimusiikki-workshop 3
KZXCC04 Rhythm&Blues-workshop 3
KZXCC03 Jazz-workshop 3
KZC13S1-1017
Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet

(Valitaan kaikki )

7
KZ00BB12 Vaihtoehtoiset workshopit tai ensemblet 7
KZC13S1-1018
Ensemble-työskentely

(Valitaan opintopisteitä: 12 )

12
KZMCH Ensemble-työskentely 12
KZC13S1-1019
Studioworkshop/-ensembletyöskentely

(Valitaan opintopisteitä: 6 )

6
KZMCIX Studioworkshop/-ensembletyöskentely 6
KZC13S1-1020
Projektiseminaarityöskentely

(Valitaan kaikki )

12
KZMCE01 Projektiseminaari 1 3
KZMCE02 Projektiseminaari 2 3
KZMCE03 Projektiseminaari 3 3
KZMCE04 Projektiseminaari 4 3
KZC13S1-1021
Muut opintojaksot

(Valitaan kaikki )

10
KZXDE03 Säveltapailu 3 3
KZXCE07 Pienyhtyesovitus 3
KZMFA01 Uraohjausseminaari 4
KZC13S1-1022
Muut opintojaksot

(Valitaan kaikki )

15
KZMDE19 Musiikin tuotanto- ja toimintaympäristöt 3
KZMCA03 Äänitetuotannon raportointi- ja sopimuskäytännöt 3
KUXBC05 Verkko- ja mobiiliviestinnän perusteet 3
KZMDD07 Johdatus laulunkirjoitukseen 3
KZXCE07 Pienyhtyesovitus 3
KZC13S1-1023
Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot

(Valitaan opintopisteitä: 30 )

30
KZMDLX Sivuaineen opintokokonaisuus tai muut vaihtoehtoiset opintojaksot 30
KZC13S1-1024
Johtamistaito ja yhtyeen johtaminen

(Valitaan kaikki )

12
KZMDD06 Johtamistaito ja ryhmädynamiikka 3
KZMDD01 Soitinoppi ja partituurinluku 3
KZPDA01 Yhtyepedagogiikka 1 3
KZXDD01 Yhtyepedagogiikka 2 3
KZC13S1-1025
Studiotyöskentely

(Valitaan kaikki )

36
KZMDE14 Analyyttinen kuuntelu 3
KZMDM01 Mikrofonitekniikat 1 3
KZMDM02 Mikrofonitekniikat 2 3
KZMDM03 Miksaus 1 3
KZMDM04 Miksaus 2 3
KZMDM05 Masterointi 1 3
KZMDM06 Masterointi 2 3
KZMDE28 Studiotyöskentelyn psykologia 3
KZMDG09 Studiotyöskentely 1 3
KZMDG10 Studiotyöskentely 2 3
KZMDG11 Studiotyöskentely 3 3
KZMDG13 Studiotyöskentely 4 3
KZC13S1-1026
Musiikkiteknologia

(Valitaan kaikki )

24
KZMDE01 Musiikkifysiikan perusteet 3
KZMDE30 Audiotuotanto 1 3
KZMDE31 Audiotuotanto 2 3
KZMDE32 Audiotuotanto 3 3
KZMDE02 Syntesoijat, sekvensserit ja MIDI-teknologia 3
KZMDL01 Salitekniikka 1 3
KZMDL02 Salitekniikka 2 3
KZMDE21 Tekninen ylläpito 3
KZC13S1-1027
Vaihtoehtoiset teorian tai musiikkiteknologian opintojaksot

(Valitaan opintopisteitä: 4 )

Siirry alkuun