Siirry suoraan sisältöön

Liiketalous, nuorisosovellus: Esimiestyö ja työyhteisön kehittäminen

Opetussuunitelman tunnus: LXD14S1

Tutkintonimike
Tradenomi (AMK)
Laajuus
210 op
Kesto
3.5 vuotta (210 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2014
Opetuskieli
suomi

Kuvaus

Liiketalouden tutkinto-ohjelma, 210 op
Tutkintonimike: Tradenomi, Bachelor of Business Administration
Toteutusmuoto: päiväopetus
Suuntautumisvaihtoehdot:
Esimiestyö ja työyhteisön kehittäminen,
Markkinointi ja
Laskentatoimi ja rahoitus.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Liiketalouden tutkinto-ohjelman ensimmäinen osaamisperustainen opetussuunnitelma otettiin käyttöön syksyllä 2011. Kehittämisestä vastasi n. kymmenen hengen työryhmä. Sisältöjen suunnitteluun osallistui koko opettajakunta. Taustamateriaalinen käytettiin lukuisia raportteja ja useita liike-elämän edustajia haastateltiin.
Syksystä 2014 käyttöön otettava uudistettu opetussuunnitelma perustuu pitkälti edelliseen versioon. Suurin muutos on se, että opintojaksojen minimilaajuus on 5 op.
Uuden opetussuunnitelman työstämiseen on osallistunut koulutuspäälliköiden ja tutkintovastaavien lisäksi koko opettajakunta.
Uudistuksen tavoitteena on ollut entisetään lisätä joustavuutta oppijan polkujen valinnassa. Tämä mahdollistetaan mm. sillä, että liiketalouden tutkinto-ohjelmassa ja englannin kielisissä liiketalouden alan tutkinto-ohjelmissa; European Business Administration, European Management ja International Businessa and Logistis, on yhteiset perusopinnot.
Samalla on pyritty säilyttämään opiskelijan mahdollisuuksia syventyä valitsemaansa suuntautumiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että suuntautumisopintojen osuuus on minimiissään 60 opintopistettä.
Kantavana ajatuksena opetussuunnitelmassa on sisäänrakentaa opintojaksojen toteutuksiin työelämäyhteistyö, kansainvälisyys ja kieliopinnot, viestintä- ja esiintymistaidot, sekä Metropolian Meinginin mukainen asennekasvatus.
Liiketalouden neuvottelukunta käsitteli ja kommentoi opsia maaliskuussa 2014.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2014-2015 2015-2016 2016-2017 2017-2018 Syksy 2014 Kevät 2015 Syksy 2015 Kevät 2016 Syksy 2016 Kevät 2017 Syksy 2017 1. / 2014 2. / 2014 3. / 2015 4. / 2015 1. / 2015 2. / 2015 3. / 2016 4. / 2016 1. / 2016 2. / 2016 3. / 2017 4. / 2017 1. / 2017 2. / 2017
LXD14S1-1000
Liiketalouden perusopinnot

(Valitaan kaikki )

65
LX00BM14 Orientointi ja ammatillisen osaamisen rakentaminen 5
LX00BM17 Markkinointi 5
LX00BM16 Logistiikka ja toimitusketjun hallinta 5
LX00BM18 Yritystoiminta 5
LX00BM20 Liikejuridiikka 5
LX00BM22 Kansantalous 5
LX00BM28 Liike-elämän viestintä 5
LX00BM23 Liike-elämän viestintä englanniksi 5
LX00BM26 Tulevaisuuden työyhteisö 5
LX00BM27 Tietotekniikka ja toiminnanohjaus 5
LX00BM29 Liiketalouden matematiikka ja tilastollinen analyysi 5
LX00BM30 Laskentatoimi 5
LX00BM31 Rahoitus 5
LXD14S1-1005
Suuntautumisopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 45)

45
LXD14S1-1007
Esimiestyö ja työyhteisön kehittäminen

(Valitaan kaikki )

45
LX00BW53 Strategian suunnittelu ja toteutus 5
LX00BW54 Johtamisen eri näkökulmat 5
LX00BW55 Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö 5
LX00BW56 Työlainsäädäntö 5
LX00BW57 Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta 10
LX00BW58 Kansainväliset viestintä- ja verkostoitumistaidot 5
LX00BW59 Monikulttuurinen työympäristö 5
LX00BW60 Affärssvenska 5
LXD14S1-1010
Valinnainen opintokokonaisuus

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
LXD14S1-1011
Henkilöstötyö

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW79 Henkilöstöjohtaminen 5
LX00BW80 Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen 5
LX00BW81 Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen 5
LXD14S1-1012
Esimiestyö

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW82 Esimiesjuridiikka 5
LX00BW83 Kehittävä esimiestyö 5
LX00BW84 Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi 5
LXD14S1-1015
Sijoittaminen

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW92 Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat 5
LX00BW93 Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta 5
LX00BW94 Rahoitusoikeus 5
LXD14S1-1016
Rahoitusmarkkinat

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW95 Rahoituksen Excel-sovellukset 5
LX00BW96 Johdannaiset ja rahoitusriskien hallinta 5
LX00BW97 Rahoitusprojekti 5
LXD14S1-1017
Markkinoinnin kehittäminen

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW98 Markkinoinnin kehittäminen 15
LXD14S1-1018
Myynnin projektiopinnot

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW99 Myynnin opintoja 15
LXD14S1-1019
Viestintä

(Valitaan kaikki )

15
LX00CA74 Haastavat viestintätilanteet 5
LX00CA75 Sidosryhmäviestintä 5
LX00CA76 Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta 5
LXD14S1-1020
Peliliiketoiminta

(Valitaan kaikki )

15
LX00BX01 Peliliiketoiminta 15
LXD14S1-1006
Innovaatioprojekti

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
XX00BH18 Innovaatioprojekti 10
LXD14S1-1002
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
O201317
LIIKETALOUDEN ALA - AMK-tasoiset vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LX00AC21 SAP-alkeet 3
LE00AA41 Julkaisut, kuvankäsittely ja kaaviot 3
LX00BE84 Excelin tehokäyttö 3
LX00AD70 Liiketoiminta Euroopassa 5
LX00AD66 Digital Marketing 5
LX00AD78 Yrityksen liiketoimintaympäristön analysointi 5
LX00AD77 Strateginen johtaminen käytännössä 5
LX00AD76 Brändimarkkinointi 5
LX00CI23 Strateginen henkilöstöjohtaminen 5
LX00AD85 Publications, Digital Imaging and process documentation 3
LX00CI46 Globaali hankinta 5
LX00CA19 Yritystoimintaympäristö Suomessa 5
LX00AD41 Johtaminen ja organisaatiot 5
LX00CI27 Käytännön markkinointi 5
LE00DH07 Asiantuntijapalveluiden markkinointi 5
LX00BW60 Affärssvenska 5
LX00BW82 Esimiesjuridiikka 5
LX00CF74 Espanja 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CG43 Suomi 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CG44 Suomi 2 (A1.2 - A2) 5
LX00AD41 Johtaminen ja organisaatiot 5
LX00CI21 Käytännön liikejuridiikka ja johtaminen 5
LX00CI22 Pienten ja keskisuurten yritysten johtaminen 5
LX00BX58 Logistiikka ja tilaus-toimitusketjun hallinta 5
LX00BW94 Rahoitusoikeus 5
LX00CF76 Ranska 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CZ04 Kestävä kehitys toimitusketjun hallinnassa 5
LX00BW81 Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen 5
LX00BW93 Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta 5
LX00BW79 Henkilöstöjohtaminen 5
LX00CF77 Saksa 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CI20 Sijoitustoiminta ja portfolion hallinta 5
LX00AD77 Strateginen johtaminen käytännössä 5
LX00CA19 Yritystoimintaympäristö Suomessa 5
LX00CG47 Espanja 2 (A1.2 - A2) 5
LX00BX66 Kvantitatiivinen tutkimus 5
LX00CF75 Italia 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CG45 Ranska 2 (A1.2 - A2) 5
LX00CG49 Ranska 3 (A2 - B1) 5
LX00CG46 Saksa 2 (A1.2 - A2) 5
LX00CG50 Saksa 3 (A2 - B1) 5
XX00BZ88 Suomi toisena kielenä: työelämän suomi 5
LX00CG48 Suomi 3 (A2 - B1) 5
LX00CF78 Venäjä 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CQ67 Tunnusluvut ja johtaminen 5
LX00CQ66 Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5
LX00CQ61 Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5
LX00DQ93 EU-Law projektityö: Doing Business in EU 5
LX00BZ06 Data-analytiikka 5
LXD14S1-1022
Espanjan kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LX00BY67 Espanja 1 5
LXD14S1-1023
Italian kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LX00BY69 Italia 1 5
LXD14S1-1024
Ranskan kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LX00BY71 Ranska 1 5
LXD14S1-1025
Saksan kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LX00BY73 Saksa 1 5
LXD14S1-1026
Venäjän kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LX00BY75 Venäjä 1 5
LXD14S1-1027
Suomi toisena kielenä

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
XX00BZ88 Suomi toisena kielenä: työelämän suomi 5
LXD14S1-1004
Harjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
LX00BX42 Ammattiharjoittelu 30
LXD14S1-1003
Opinnäytetyö

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
Yhteensä 210 65 80 120 30 35 30 50 30 45 75 30 17.5 17.5 15 15 25 25 15 15 22.5 22.5 37.5 37.5 15 15

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

amk::tutkintoon johtava koulutus

Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; sekä 4) opinnäytetyö. (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 15.5.2003/352; 4 § Opintojen rakenne)

Ammattiopinnot
Strategian suunnittelu ja toteutus
Johtamisen eri näkökulmat
Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö
Työlainsäädäntö
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Kansainväliset viestintä- ja verkostoitumistaidot
Monikulttuurinen työympäristö
Affärssvenska
Kirjanpito ja tilinpäätös
Yrityksen rahoitus
Controller-toiminta ja sisäinen valvonta
Yhtiöoikeus ja tilintarkastus
Tietotekniikka laskentatoimen ja rahoituksen apuna
Yrityksen analysointi
Laskentatoimen ja rahoituksen tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Englantia laskentatoimen ja rahoituksen ammattilaisille
Finanssvenska
Asiakkuuksien kehittäminen
Kundorienterad kommunikation
Viestintästrategia
Englantia markkinoinnin ammattilaisille
Markkinointitutkimus
Markkinointistrategia
Markkinoinnin toiminnanohjaus
Markkinoinnin työkalut
Markkinointi- ja työoikeus
Henkilöstöjohtaminen
Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen
Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen
Esimiesjuridiikka
Kehittävä esimiestyö
Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi
Tilinpäätössuunnittelu ja verotus
Kirjanpito ja arvonlisäverotus
Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös
Kustannuslaskenta ja raportointi
Sisäisen laskentatoimen kehittäminen
Työoikeus ja palkkahallinto
Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat
Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta
Rahoitusoikeus
Rahoituksen Excel-sovellukset
Johdannaiset ja rahoitusriskien hallinta
Rahoitusprojekti
Markkinoinnin kehittäminen
Myynnin opintoja
Haastavat viestintätilanteet
Sidosryhmäviestintä
Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta
Peliliiketoiminta
Innovaatioprojekti
Harjoittelu
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Opinnäytetyö

Ei liitettyjä opintojaksoja

Perusopinnot
Orientointi ja ammatillisen osaamisen rakentaminen
Markkinointi
Logistiikka ja toimitusketjun hallinta
Yritystoiminta
Liikejuridiikka
Kansantalous
Liike-elämän viestintä
Liike-elämän viestintä englanniksi
Tulevaisuuden työyhteisö
Tietotekniikka ja toiminnanohjaus
Liiketalouden matematiikka ja tilastollinen analyysi
Laskentatoimi
Rahoitus
Vapaasti valittavat opinnot
Espanja 1
Italia 1
Ranska 1
Saksa 1
Venäjä 1
Suomi toisena kielenä: työelämän suomi
Luokittelemattomat
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte

liiketalous::kompetenssit

Jäsentelyt tulleet Anne Perkiöltä 30.1.2009

Laaja-alainen liiketoimintaosaaminen
Orientointi ja ammatillisen osaamisen rakentaminen
Markkinointi
Logistiikka ja toimitusketjun hallinta
Yritystoiminta
Liikejuridiikka
Kansantalous
Liike-elämän viestintä
Liike-elämän viestintä englanniksi
Tulevaisuuden työyhteisö
Tietotekniikka ja toiminnanohjaus
Liiketalouden matematiikka ja tilastollinen analyysi
Laskentatoimi
Rahoitus
Kansainväliset viestintä- ja verkostoitumistaidot
Viestintästrategia
Englantia markkinoinnin ammattilaisille
Markkinointitutkimus
Markkinointistrategia
Markkinoinnin työkalut
Markkinointi- ja työoikeus
Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös
Kustannuslaskenta ja raportointi
Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta
Myynnin opintoja
Innovaatioprojekti
Espanja 1
Italia 1
Ranska 1
Saksa 1
Venäjä 1
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Liiketalouden menetelmäosaaminen
Liike-elämän viestintä
Tietotekniikka ja toiminnanohjaus
Liiketalouden matematiikka ja tilastollinen analyysi
Strategian suunnittelu ja toteutus
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Kirjanpito ja tilinpäätös
Yrityksen rahoitus
Controller-toiminta ja sisäinen valvonta
Tietotekniikka laskentatoimen ja rahoituksen apuna
Yrityksen analysointi
Laskentatoimen ja rahoituksen tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Asiakkuuksien kehittäminen
Markkinointitutkimus
Markkinoinnin toiminnanohjaus
Tilinpäätössuunnittelu ja verotus
Kustannuslaskenta ja raportointi
Sisäisen laskentatoimen kehittäminen
Työoikeus ja palkkahallinto
Rahoituksen Excel-sovellukset
Markkinoinnin kehittäminen
Innovaatioprojekti
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Liiketalouden soveltava osaaminen
Logistiikka ja toimitusketjun hallinta
Liikejuridiikka
Liike-elämän viestintä
Tulevaisuuden työyhteisö
Tietotekniikka ja toiminnanohjaus
Strategian suunnittelu ja toteutus
Johtamisen eri näkökulmat
Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö
Työlainsäädäntö
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Affärssvenska
Kirjanpito ja tilinpäätös
Controller-toiminta ja sisäinen valvonta
Yhtiöoikeus ja tilintarkastus
Yrityksen analysointi
Laskentatoimen ja rahoituksen tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Englantia laskentatoimen ja rahoituksen ammattilaisille
Finanssvenska
Asiakkuuksien kehittäminen
Kundorienterad kommunikation
Viestintästrategia
Markkinointistrategia
Markkinoinnin toiminnanohjaus
Markkinoinnin työkalut
Henkilöstöjohtaminen
Esimiesjuridiikka
Kehittävä esimiestyö
Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi
Tilinpäätössuunnittelu ja verotus
Kirjanpito ja arvonlisäverotus
Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös
Kustannuslaskenta ja raportointi
Työoikeus ja palkkahallinto
Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat
Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta
Rahoitusoikeus
Rahoituksen Excel-sovellukset
Johdannaiset ja rahoitusriskien hallinta
Rahoitusprojekti
Markkinoinnin kehittäminen
Myynnin opintoja
Haastavat viestintätilanteet
Sidosryhmäviestintä
Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta
Peliliiketoiminta
Innovaatioprojekti
Espanja 1
Italia 1
Ranska 1
Saksa 1
Venäjä 1
Suomi toisena kielenä: työelämän suomi
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Liiketalouden syventävä osaaminen
Strategian suunnittelu ja toteutus
Johtamisen eri näkökulmat
Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö
Työlainsäädäntö
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Monikulttuurinen työympäristö
Kirjanpito ja tilinpäätös
Yrityksen rahoitus
Controller-toiminta ja sisäinen valvonta
Yhtiöoikeus ja tilintarkastus
Yrityksen analysointi
Viestintästrategia
Markkinointi- ja työoikeus
Henkilöstöjohtaminen
Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen
Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen
Esimiesjuridiikka
Kehittävä esimiestyö
Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi
Tilinpäätössuunnittelu ja verotus
Kirjanpito ja arvonlisäverotus
Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös
Kustannuslaskenta ja raportointi
Sisäisen laskentatoimen kehittäminen
Työoikeus ja palkkahallinto
Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat
Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta
Rahoitusoikeus
Johdannaiset ja rahoitusriskien hallinta
Rahoitusprojekti
Markkinoinnin kehittäminen
Haastavat viestintätilanteet
Sidosryhmäviestintä
Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta
Innovaatioprojekti
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Luokittelemattomat
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte

amk::amk-tutkintojen yhteiset kompetenssit (2010)

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto (2010) Suositus tutkintojen kansallisen viitekehyksen (NQF) ja tutkintojen yhteisten kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen

Yritystoiminta
Liikejuridiikka
Kansantalous
Liike-elämän viestintä
Liike-elämän viestintä englanniksi
Tulevaisuuden työyhteisö
Laskentatoimi
Strategian suunnittelu ja toteutus
Johtamisen eri näkökulmat
Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö
Työlainsäädäntö
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Monikulttuurinen työympäristö
Affärssvenska
Kirjanpito ja tilinpäätös
Yrityksen rahoitus
Controller-toiminta ja sisäinen valvonta
Yhtiöoikeus ja tilintarkastus
Yrityksen analysointi
Laskentatoimen ja rahoituksen tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Finanssvenska
Kundorienterad kommunikation
Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen
Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen
Esimiesjuridiikka
Kehittävä esimiestyö
Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi
Kirjanpito ja arvonlisäverotus
Työoikeus ja palkkahallinto
Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta
Rahoitusoikeus
Rahoitusprojekti
Myynnin opintoja
Haastavat viestintätilanteet
Sidosryhmäviestintä
Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta
Innovaatioprojekti
Suomi toisena kielenä: työelämän suomi
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

Yritystoiminta
Strategian suunnittelu ja toteutus
Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Laskentatoimen ja rahoituksen tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Markkinointitutkimus
Tilinpäätössuunnittelu ja verotus
Kustannuslaskenta ja raportointi
Sisäisen laskentatoimen kehittäminen
Markkinoinnin kehittäminen
Sidosryhmäviestintä
Peliliiketoiminta
Innovaatioprojekti
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Kansainvälistymis-osaaminen

- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyys-kehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia

Orientointi ja ammatillisen osaamisen rakentaminen
Markkinointi
Logistiikka ja toimitusketjun hallinta
Yritystoiminta
Liike-elämän viestintä englanniksi
Tulevaisuuden työyhteisö
Rahoitus
Johtamisen eri näkökulmat
Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö
Kansainväliset viestintä- ja verkostoitumistaidot
Monikulttuurinen työympäristö
Affärssvenska
Yrityksen rahoitus
Englantia laskentatoimen ja rahoituksen ammattilaisille
Finanssvenska
Kundorienterad kommunikation
Viestintästrategia
Englantia markkinoinnin ammattilaisille
Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen
Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen
Kehittävä esimiestyö
Kirjanpito ja arvonlisäverotus
Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös
Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat
Johdannaiset ja rahoitusriskien hallinta
Rahoitusprojekti
Sidosryhmäviestintä
Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta
Peliliiketoiminta
Innovaatioprojekti
Espanja 1
Italia 1
Ranska 1
Saksa 1
Venäjä 1
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Oppimisen taidot

- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

Orientointi ja ammatillisen osaamisen rakentaminen
Markkinointi
Logistiikka ja toimitusketjun hallinta
Yritystoiminta
Liikejuridiikka
Kansantalous
Liike-elämän viestintä
Liike-elämän viestintä englanniksi
Tulevaisuuden työyhteisö
Tietotekniikka ja toiminnanohjaus
Liiketalouden matematiikka ja tilastollinen analyysi
Laskentatoimi
Rahoitus
Työlainsäädäntö
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Kansainväliset viestintä- ja verkostoitumistaidot
Monikulttuurinen työympäristö
Affärssvenska
Kirjanpito ja tilinpäätös
Controller-toiminta ja sisäinen valvonta
Tietotekniikka laskentatoimen ja rahoituksen apuna
Yrityksen analysointi
Laskentatoimen ja rahoituksen tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Finanssvenska
Asiakkuuksien kehittäminen
Kundorienterad kommunikation
Englantia markkinoinnin ammattilaisille
Markkinointitutkimus
Markkinointistrategia
Markkinointi- ja työoikeus
Henkilöstöjohtaminen
Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen
Esimiesjuridiikka
Kehittävä esimiestyö
Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi
Kirjanpito ja arvonlisäverotus
Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös
Kustannuslaskenta ja raportointi
Sisäisen laskentatoimen kehittäminen
Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat
Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta
Rahoituksen Excel-sovellukset
Johdannaiset ja rahoitusriskien hallinta
Rahoitusprojekti
Markkinoinnin kehittäminen
Myynnin opintoja
Haastavat viestintätilanteet
Innovaatioprojekti
Suomi toisena kielenä: työelämän suomi
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen

Orientointi ja ammatillisen osaamisen rakentaminen
Logistiikka ja toimitusketjun hallinta
Yritystoiminta
Liike-elämän viestintä
Liike-elämän viestintä englanniksi
Tulevaisuuden työyhteisö
Tietotekniikka ja toiminnanohjaus
Liiketalouden matematiikka ja tilastollinen analyysi
Strategian suunnittelu ja toteutus
Johtamisen eri näkökulmat
Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö
Työlainsäädäntö
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Kansainväliset viestintä- ja verkostoitumistaidot
Monikulttuurinen työympäristö
Affärssvenska
Yhtiöoikeus ja tilintarkastus
Englantia laskentatoimen ja rahoituksen ammattilaisille
Finanssvenska
Kundorienterad kommunikation
Viestintästrategia
Englantia markkinoinnin ammattilaisille
Markkinointitutkimus
Markkinoinnin toiminnanohjaus
Markkinoinnin työkalut
Henkilöstöjohtaminen
Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen
Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen
Esimiesjuridiikka
Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi
Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös
Kustannuslaskenta ja raportointi
Työoikeus ja palkkahallinto
Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat
Rahoitusoikeus
Rahoituksen Excel-sovellukset
Rahoitusprojekti
Haastavat viestintätilanteet
Sidosryhmäviestintä
Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta
Innovaatioprojekti
Espanja 1
Italia 1
Ranska 1
Saksa 1
Venäjä 1
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Luokittelemattomat
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte

amk::amk-tutkintojen kieliopinnot

AMK-tutkintoon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakoulusta 1129/2014, 4 §).

Ammatillinen englanti

Vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.

Liike-elämän viestintä englanniksi
Kansainväliset viestintä- ja verkostoitumistaidot
Englantia laskentatoimen ja rahoituksen ammattilaisille
Englantia markkinoinnin ammattilaisille
Suomi toisena kielenä

Ei liitettyjä opintojaksoja

Toinen kotimainen kieli (ruotsi)

Ruotsin kielen taito, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.

Affärssvenska
Finanssvenska
Kundorienterad kommunikation
Luokittelemattomat
Orientointi ja ammatillisen osaamisen rakentaminen
Markkinointi
Logistiikka ja toimitusketjun hallinta
Yritystoiminta
Liikejuridiikka
Kansantalous
Liike-elämän viestintä
Tulevaisuuden työyhteisö
Tietotekniikka ja toiminnanohjaus
Liiketalouden matematiikka ja tilastollinen analyysi
Laskentatoimi
Rahoitus
Strategian suunnittelu ja toteutus
Johtamisen eri näkökulmat
Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö
Työlainsäädäntö
Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta
Monikulttuurinen työympäristö
Kirjanpito ja tilinpäätös
Yrityksen rahoitus
Controller-toiminta ja sisäinen valvonta
Yhtiöoikeus ja tilintarkastus
Tietotekniikka laskentatoimen ja rahoituksen apuna
Yrityksen analysointi
Laskentatoimen ja rahoituksen tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Asiakkuuksien kehittäminen
Viestintästrategia
Markkinointitutkimus
Markkinointistrategia
Markkinoinnin toiminnanohjaus
Markkinoinnin työkalut
Markkinointi- ja työoikeus
Henkilöstöjohtaminen
Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen
Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen
Esimiesjuridiikka
Kehittävä esimiestyö
Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi
Tilinpäätössuunnittelu ja verotus
Kirjanpito ja arvonlisäverotus
Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös
Kustannuslaskenta ja raportointi
Sisäisen laskentatoimen kehittäminen
Työoikeus ja palkkahallinto
Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat
Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta
Rahoitusoikeus
Rahoituksen Excel-sovellukset
Johdannaiset ja rahoitusriskien hallinta
Rahoitusprojekti
Markkinoinnin kehittäminen
Myynnin opintoja
Haastavat viestintätilanteet
Sidosryhmäviestintä
Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta
Peliliiketoiminta
Innovaatioprojekti
Espanja 1
Italia 1
Ranska 1
Saksa 1
Venäjä 1
Suomi toisena kielenä: työelämän suomi
Perusharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Ammattiharjoittelu
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
LXD14S1-1000
Liiketalouden perusopinnot

(Valitaan kaikki )

65
LX00BM14 Orientointi ja ammatillisen osaamisen rakentaminen 5
LX00BM17 Markkinointi 5
LX00BM16 Logistiikka ja toimitusketjun hallinta 5
LX00BM18 Yritystoiminta 5
LX00BM20 Liikejuridiikka 5
LX00BM22 Kansantalous 5
LX00BM28 Liike-elämän viestintä 5
LX00BM23 Liike-elämän viestintä englanniksi 5
LX00BM26 Tulevaisuuden työyhteisö 5
LX00BM27 Tietotekniikka ja toiminnanohjaus 5
LX00BM29 Liiketalouden matematiikka ja tilastollinen analyysi 5
LX00BM30 Laskentatoimi 5
LX00BM31 Rahoitus 5
LXD14S1-1005
Suuntautumisopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 45 )

45
LXD14S1-1007
Esimiestyö ja työyhteisön kehittäminen

(Valitaan kaikki )

45
LX00BW53 Strategian suunnittelu ja toteutus 5
LX00BW54 Johtamisen eri näkökulmat 5
LX00BW55 Yhteiskuntavastuu ja vastuullinen esimiestyö 5
LX00BW56 Työlainsäädäntö 5
LX00BW57 Organisaation kehittämis- ja tutkimustoiminta 10
LX00BW58 Kansainväliset viestintä- ja verkostoitumistaidot 5
LX00BW59 Monikulttuurinen työympäristö 5
LX00BW60 Affärssvenska 5
LXD14S1-1008
Laskentatoimi ja rahoitus

(Valitaan kaikki )

45
LX00BW61 Kirjanpito ja tilinpäätös 5
LX00BW62 Yrityksen rahoitus 5
LX00BW63 Controller-toiminta ja sisäinen valvonta 5
LX00BW64 Yhtiöoikeus ja tilintarkastus 5
LX00BW65 Tietotekniikka laskentatoimen ja rahoituksen apuna 5
LX00BW66 Yrityksen analysointi 5
LX00BW67 Laskentatoimen ja rahoituksen tutkimus- ja kehittämismenetelmät 5
LX00BW68 Englantia laskentatoimen ja rahoituksen ammattilaisille 5
LX00BW69 Finanssvenska 5
LXD14S1-1009
Markkinointi

(Valitaan kaikki )

45
LX00BW70 Asiakkuuksien kehittäminen 5
LX00BW71 Kundorienterad kommunikation 5
LX00BW72 Viestintästrategia 5
LX00BW73 Englantia markkinoinnin ammattilaisille 5
LX00BW74 Markkinointitutkimus 5
LX00BW75 Markkinointistrategia 5
LX00BW76 Markkinoinnin toiminnanohjaus 5
LX00BW77 Markkinoinnin työkalut 5
LX00BW78 Markkinointi- ja työoikeus 5
LXD14S1-1010
Valinnainen opintokokonaisuus

(Valitaan opintopisteitä: 30 )

30
LXD14S1-1011
Henkilöstötyö

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW79 Henkilöstöjohtaminen 5
LX00BW80 Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen 5
LX00BW81 Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen 5
LXD14S1-1012
Esimiestyö

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW82 Esimiesjuridiikka 5
LX00BW83 Kehittävä esimiestyö 5
LX00BW84 Organisaatiokäyttäytyminen ja työhyvinvointi 5
LXD14S1-1013
Yrityksen talouden ulkoiset prosessit

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW85 Tilinpäätössuunnittelu ja verotus 5
LX00BW86 Kirjanpito ja arvonlisäverotus 5
LX00BW87 Konsernitilinpäätös ja IFRS -tilinpäätös 5
LXD14S1-1014
Yrityksen talouden sisäiset prosessit

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW89 Kustannuslaskenta ja raportointi 5
LX00BW90 Sisäisen laskentatoimen kehittäminen 5
LX00BW91 Työoikeus ja palkkahallinto 5
LXD14S1-1015
Sijoittaminen

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW92 Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat 5
LX00BW93 Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta 5
LX00BW94 Rahoitusoikeus 5
LXD14S1-1016
Rahoitusmarkkinat

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW95 Rahoituksen Excel-sovellukset 5
LX00BW96 Johdannaiset ja rahoitusriskien hallinta 5
LX00BW97 Rahoitusprojekti 5
LXD14S1-1017
Markkinoinnin kehittäminen

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW98 Markkinoinnin kehittäminen 15
LXD14S1-1018
Myynnin projektiopinnot

(Valitaan kaikki )

15
LX00BW99 Myynnin opintoja 15
LXD14S1-1019
Viestintä

(Valitaan kaikki )

15
LX00CA74 Haastavat viestintätilanteet 5
LX00CA75 Sidosryhmäviestintä 5
LX00CA76 Yhteisö- ja yritysviestinnän hallinta 5
LXD14S1-1020
Peliliiketoiminta

(Valitaan kaikki )

15
LX00BX01 Peliliiketoiminta 15
LXD14S1-1006
Innovaatioprojekti

(Valitaan opintopisteitä: 10 )

10
XX00BH18 Innovaatioprojekti 10
LXD14S1-1002
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15 )

15
O201317
LIIKETALOUDEN ALA - AMK-tasoiset vapaasti valittavat opinnot
0
LX00AC21 SAP-alkeet 3
LE00AA41 Julkaisut, kuvankäsittely ja kaaviot 3
LX00BE84 Excelin tehokäyttö 3
LX00AD70 Liiketoiminta Euroopassa 5
LX00AD66 Digital Marketing 5
LX00AD78 Yrityksen liiketoimintaympäristön analysointi 5
LX00AD77 Strateginen johtaminen käytännössä 5
LX00AD76 Brändimarkkinointi 5
LX00CI23 Strateginen henkilöstöjohtaminen 5
LX00AD85 Publications, Digital Imaging and process documentation 3
LX00CI46 Globaali hankinta 5
LX00CA19 Yritystoimintaympäristö Suomessa 5
LX00AD41 Johtaminen ja organisaatiot 5
LX00CI27 Käytännön markkinointi 5
LE00DH07 Asiantuntijapalveluiden markkinointi 5
LX00BW60 Affärssvenska 5
LX00BW82 Esimiesjuridiikka 5
LX00CF74 Espanja 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CG43 Suomi 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CG44 Suomi 2 (A1.2 - A2) 5
LX00AD41 Johtaminen ja organisaatiot 5
LX00CI21 Käytännön liikejuridiikka ja johtaminen 5
LX00CI22 Pienten ja keskisuurten yritysten johtaminen 5
LX00BX58 Logistiikka ja tilaus-toimitusketjun hallinta 5
LX00BW94 Rahoitusoikeus 5
LX00CF76 Ranska 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CZ04 Kestävä kehitys toimitusketjun hallinnassa 5
LX00BW81 Suorituksen johtaminen ja kokonaispalkitseminen 5
LX00BW93 Sijoitustuotteet ja sijoitusneuvonta 5
LX00BW79 Henkilöstöjohtaminen 5
LX00CF77 Saksa 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CI20 Sijoitustoiminta ja portfolion hallinta 5
LX00AD77 Strateginen johtaminen käytännössä 5
LX00CA19 Yritystoimintaympäristö Suomessa 5
LX00CG47 Espanja 2 (A1.2 - A2) 5
LX00BX66 Kvantitatiivinen tutkimus 5
LX00CF75 Italia 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CG45 Ranska 2 (A1.2 - A2) 5
LX00CG49 Ranska 3 (A2 - B1) 5
LX00CG46 Saksa 2 (A1.2 - A2) 5
LX00CG50 Saksa 3 (A2 - B1) 5
XX00BZ88 Suomi toisena kielenä: työelämän suomi 5
LX00CG48 Suomi 3 (A2 - B1) 5
LX00CF78 Venäjä 1 (A1.1- A1.2) 5
LX00CQ67 Tunnusluvut ja johtaminen 5
LX00CQ66 Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5
LX00CQ61 Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5
LX00DQ93 EU-Law projektityö: Doing Business in EU 5
LX00BZ06 Data-analytiikka 5
LXD14S1-1022
Espanjan kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0 )

0
LX00BY67 Espanja 1 5
LXD14S1-1023
Italian kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0 )

0
LX00BY69 Italia 1 5
LXD14S1-1024
Ranskan kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0 )

0
LX00BY71 Ranska 1 5
LXD14S1-1025
Saksan kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0 )

0
LX00BY73 Saksa 1 5
LXD14S1-1026
Venäjän kieli

(Valitaan opintopisteitä: 0 )

0
LX00BY75 Venäjä 1 5
LXD14S1-1027
Suomi toisena kielenä

(Valitaan opintopisteitä: 0 )

0
XX00BZ88 Suomi toisena kielenä: työelämän suomi 5
LXD14S1-1004
Harjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 30 )

30
LX00BX40 Perusharjoittelu 15
LX00BX41 Ammattiharjoittelu 15
LX00BX42 Ammattiharjoittelu 30
LXD14S1-1003
Opinnäytetyö

(Valitaan opintopisteitä: 15 )

15
LX00BX35 Opinnäytetyön suunnittelu 5
LX00BX36 Opinnäytetyön toteutus 5
LX00BX37 Opinnäytetyön raportointi ja kypsyysnäyte 5
Siirry alkuun