Elokuvan ja television koulutusohjelma: Elokuva ja televisio 2012
Opetussuunitelman tunnus: KW12S1
- Tutkintonimike
- Medianomi (AMK)
- Laajuus
- 240 op
- Kesto
- 4 vuotta (240 op)
- Aloituslukukausi
- Syksy 2012
- Opetuskieli
- suomi
Kuvaus
Elokuvan ja television koulutusohjelma
Tutkintojen taso
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto
Suoritettavat tutkinnot
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, Medianomi (AMK)
Erityispääsyvaatimukset
Soveltuvuutta opintoihin testaavat ennakkotehtävät ja valintakokeet.
AHOTin erityisperiaatteet
Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan. Katso Metropolian yleiset AHOT-ohjeet.
Tutkintovaatimukset ja asetukset
Katso Ammattikorkeakoulun yleinen tutkintosääntö >>
Tutkinnon profiili
Elokuvan ja television koulutusohjelmassa on mahdollisuus erikoistua kuvan ja leikkauksen, äänen, tuotannon, käsikirjoituksen tai tv- ja radiotuotannon opintoihin. Tavoitteena on antaa opiskelijalle perusammattitaito sisällöntuotannon eri alueilla ja luoda edellytykset kasvaa itsenäiseksi, yhteistyökykyiseksi, tutkivaan työotteeseen sekä vastuulliseen toimintaan kykeneväksi ammattilaiseksi. Tavoitteena on antaa myös alan jatko-opintokelpoisuus ja valmiudet oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen erilaisissa työ- ja oppimisympäristöissä.
Keskeiset oppimistulokset
Opiskelija hallitsee oman erikoistumisalansa ilmaisun, muodon ja kerrontatavan sekä alan tuotantoprosessit, työmenetelmät ja ammattitekniikat. Hän osaa kehittää uudenlaisia sisältöjä ja mediakonsepteja, markkinoida osaamistaan sekä toimia yhteistoiminnallisen ja luovan tuotantotiimin jäsenenä. Hän tietää alan historian, tutkimusperinteen, etiikan, lainsäädännön ja toimintaympäristön perusteet. Hän omaa tarvittavat tiedonhankinta-, analysointi- ja viestintätaidot sekä vieraan kielen taidot. Hänellä on valmiudet oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Hän tuntee alan yhteiskunnallistaloudelliset yhteydet ja liiketoimintamallit. Hän voi toimia myös yrittäjänä sekä kansainvälisissä toimintaympäristöissä.
Korkeakoulusta valmistuvien työprofiilit
Valmistuttuaan opiskelijat voivat työllistyä television, elokuvan, radion, äänitealan ja monimedian suunnittelu-, toteutus-, kehittämis-, asiantuntija- tai työnjohtotehtäviin sekä alan yrittäjiksi.
Pääsy jatko-opintoihin
Hakukelpoisuus ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai maisteriopintoihin yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa.
Tutkinnon rakennetaulukko
Tutkinnon rakennetaulukko ja opintopisteet >>Siirry ajoitussuunnitelmaan
Opintosuorituksia ja arviointia koskevat säännöt
Opintosuoritusten arviointimenetelmät määritellään opintojen toteutussuunnitelmassa. Arvioinnista vastaa opintosuorituksen toteutuksesta vastaava opettaja. Opiskelijan tulee saada opintosuorituksen alkaessa tiedot arvioinnin perusteista, joiden tulee pohjautua opintosuorituksen tavoitteisiin. Arviointi tapahtuu pääsääntöisesti opintojaksoittain ja tehdään niille opiskelijoille, jotka ovat ilmoittautuneet ja jotka on hyväksytty opintojaksolle. Opintosuorituksen mahdolliset osasuoritukset voidaan tarvittaessa arvioida erikseen. Opettaja voi toteutussuunnitelmassa esitetyissä arviointiperusteissa ilmoittaa osasuoritusten voimassaolosta.
Arviointiasteikko on seuraava: kiitettävä (5), erittäin hyvä (4), hyvä (3), erittäin tyydyttävä (2), tyydyttävä (1), hylätty (0) ja hyväksytty (H). Arviointiasteikosta poikkeamisista päättää rehtori.
Valmistumisen vaatimukset
Tutkintovaatimusten ja opetussuunnitelman mukaisten opintojen suorittaminen hyväksytysti.
Opintojen toteuttaminen
Kokopäiväopiskelu
Koulutusohjelman päällikkö
vs. koulutuspäällikkö
Robert Arpo
PL 4040
00079 METROPOLIA
Puh: +358 20 7835 435
etunimi.sukunimi[at]metropolia.fi
Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö
Osaamisperustaista opetussuunnitelmaa on työstetty yhdessä työelämän edustajien, opiskelija- ja opettajaedustajien kanssa suuntatumiskohtaisesti. Opintoja on tarkasteltu suhteessa siihen, millaista osaamista työelämä odottaa ja tarvitsee, mitä ydinosaamista tutkinto tuottaa ja mikä opinnoissa tukee kansainvälistymistä. Lisäksi työryhmät ovat pohtineet sitä mikä tukee opiskelijan valmistumista normiajassa, miten aiemmin hankittua osaamista voi tunnustaa osana opintoja ja miten opintojen oikea ajoitus tukee oppimista ja valmistumista
Lisätiedot
Koulutusohjelman yhteystiedot
koulutuspäällikkö
Anitta Pankkonen
Puhelin: +358(0)20 7835458
Sähköposti: etunimi.sukunimi[at]metropolia.fi
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2012-2013 | 2013-2014 | 2014-2015 | 2015-2016 | Syksy 2012 | Kevät 2013 | Syksy 2013 | Kevät 2014 | Syksy 2014 | Kevät 2015 | Syksy 2015 | Kevät 2016 | 1. / 2012 | 2. / 2012 | 3. / 2013 | 4. / 2013 | 1. / 2013 | 2. / 2013 | 3. / 2014 | 4. / 2014 | 1. / 2014 | 2. / 2014 | 3. / 2015 | 4. / 2015 | 1. / 2015 | 2. / 2015 | 3. / 2016 | 4. / 2016 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
KW12S1-1000 |
Perusopinnot
(Valitaan kaikki ) |
45 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1005 |
Oppimistaidot
(Valitaan kaikki ) |
6 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC01 | Tietotekninen osaaminen | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
XX00AC54 | Orientoivat opinnot | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1006 |
Kieli- ja viestintäopinnot
(Valitaan kaikki ) |
9 | ||||||||||||||||||||||||||||
XX00AC51 | Ammatillinen englanti | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
XX00AC52 | Työelämän ruotsi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC02 | Suomen kieli ja viestintä | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1007 |
Median historia ja teoria
(Valitaan kaikki ) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC03 | Elokuvan ja median historia | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC04 | Media ja yhteiskunta | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC05 | Median teoriat ja analyysi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1008 |
Media-alan yritystoiminta ja sääntely
(Valitaan kaikki ) |
6 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC06 | Media-alan yrittäjyys | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC07 | Media-alan lainsäädäntö ja etiikka | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1009 |
Työelämän tutkimus ja kehittäminen
(Valitaan kaikki ) |
9 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC08 | Työelämän kehittämisviestintä | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC09 | Ammatillinen tutkielma | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC10 | Menetelmäopinnot | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1004 |
Kaikille yhteiset ammattiopinnot
(Valitaan kaikki ) |
40 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1036 |
Mediatuotannon ja tekniikan perusteet
(Valitaan kaikki ) |
19 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA80 | Kuvan ja leikkauksen perusteet | 6 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA81 | Tuotannon perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA82 | Äänityön perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA83 | TV-studiotyön perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA84 | Ohjelmatyön perusteet ja työturvallisuus | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1035 |
Dokumenttiprojekti
(Valitaan kaikki ) |
12 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA85 | Dokumentin ennakkosuunnittelu ja tuotanto | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA86 | Dokumentin tekniikka | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA87 | Dokumentin kuvausjakso | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA88 | Dokumentin jälkituotanto | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1037 |
Kerronnan perusteet
(Valitaan kaikki ) |
9 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA89 | Elokuva- ja tv-kerronnan perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA90 | Lyhyt teosmuoto | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AA91 | Journalistisen työn perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1002 |
Ammattialakohtaiset opinnot
(Valitaan kaikki ) |
290 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1014 |
Fiktion valmentavat opinnot
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB10 | Fiktion ideointi ja kehittely | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB11 | Ohjaajan- ja näyttelijäntyön perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB12 | Kohtausharjoitukset | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB13 | Fiktio 1 ennakkosuunnittelu | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB14 | Fiktio 1 kuvausjakso | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB15 | Ammatillinen kehittyminen (elokuva-ala) | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1013 |
Fiktion kuva ja leikkaus 1
(Valitaan kaikki ) |
13 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB16 | Fiktion kuvauksen ja leikkauksen perusteet | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB17 | Kamera ja näyttelijä 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB18 | Fiktion kuvasuunnittelu ja valaisu | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB19 | Fiktion leikkaus 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1016 |
Fiktion kuva ja leikkaus 2
(Valitaan kaikki ) |
24 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB20 | Kuvan jälkikäsittely 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB21 | Kamera ja näyttelijä 2 | 6 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB22 | Fiktion leikkaus 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB23 | Fiktio 2 ennakkosuunnittelu/kuva | 6 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB24 | Fiktio 2 kuvausjakso/kuva | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB25 | Kuvan jälkikäsittely 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1015 |
Kuvan syventävät työpajat
(Valitaan kaikki ) |
13 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB26 | Dokumenttityöpaja | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB27 | Animaatiotyöpaja | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB28 | Kuvailmaisun ja tekniikan erikoistyöpajat | 7 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1017 |
Fiktioelokuvakäsikirjoittaminen
(Valitaan kaikki ) |
16 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB29 | Fiktiokäsikirjoitus 1 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB30 | Fiktiokäsikirjoitus 2 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB31 | Fiktiokäsikirjoitus 3 | 7 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1018 |
Draaman perusteet
(Valitaan kaikki ) |
12 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB32 | Draaman perusteet 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB33 | Draaman perusteet 2 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB34 | Draaman perusteet 3 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1019 |
Dramaturginen analyysi
(Valitaan kaikki ) |
5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB35 | Elokuvan dramaturginen analyysi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1020 |
TV-käsikirjoittaminen
(Valitaan kaikki ) |
11 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB37 | Tv-käsikirjoitus 1 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB38 | TV-käsikirjoitus 2 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB39 | TV-käsikirjoitus 3 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1021 |
Soveltava käsikirjoittaminen
(Valitaan kaikki ) |
6 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB40 | Adaptaatio | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB41 | Interaktiivisen kerronnan perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1022 |
Fiktion tuotanto 1
(Valitaan kaikki ) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB42 | Fiktiotuotannon perusteet | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB43 | Fiktiotuotannon pitching | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB44 | Projektin hallinta | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB45 | Elokuvan markkinointi, tiedotus ja levitys | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1033 |
Fiktion sisältöanalyysi
(Valitaan kaikki ) |
5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB46 | Fiktioelokuvan ja televisiosarjan sisältöanalyysi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1023 |
Fiktion tuotanto 2
(Valitaan kaikki ) |
12 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB48 | Fiktio 2 tuotannon ennakkosuunnittelu | 6 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB49 | Fiktio 2 kuvausjakso/tuotanto | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB50 | Fiktiotuotanto 2 jälkituotanto | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1024 |
Tuotannon syventävät opinnot
(Valitaan kaikki ) |
18 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB51 | Pitkän elokuvan tuotanto | 7 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB52 | Elokuvatuotannon sopimukset ja kansainväliset yhteistuotannot | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB53 | Johtamistaito | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB54 | TV-ohjelmatuotannot ja tuotteistaminen | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1025 |
Fiktion ääni 1
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB55 | Fiktioäänen perusteet 1 | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB56 | Fiktioäänen perusteet 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB57 | Äänisuunnittelun perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB58 | Fiktioäänen jälkityöt | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1026 |
Fiktion ääni 2
(Valitaan kaikki ) |
10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB59 | Fiktio 2 äänen ennakkosuunnittelu | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB60 | Fiktio 2 kuvausjakso/ääni | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB61 | Fiktio 2 jälkituotanto/ääni | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1027 |
Ääni
(Valitaan kaikki ) |
13 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB62 | Akustiikka | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB63 | Ääni tv-ulkotuotannoissa | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB64 | Äänisuunnittelu 2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB65 | Monikanavaääni | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1032 |
Musiikki
(Valitaan kaikki ) |
7 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB66 | Musiikin äänitys | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB67 | Musiikin tietotekniikka | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1028 |
Television ammatilliset opinnot
(Valitaan kaikki ) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB68 | Uutis- ja ajankohtaistyö | 6 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB69 | Toimittajan etiikka | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB70 | TV-käsikirjoittaminen ja konseptointi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB71 | Television asiaohjelmatuotanto | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1029 |
Radion ammatilliset opinnot
(Valitaan kaikki ) |
17 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB72 | Radiotyön perusteet | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB73 | Radion ajankohtaistyö | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB74 | Radiotuotanto | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB75 | Radioilmaisu | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB76 | Radion toimitustyö | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1030 |
Verkkomedian opinnot
(Valitaan kaikki ) |
8 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB77 | Verkkomedian perusteet | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB78 | Ammatillinen kehittyminen (tv ja radio) | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1031 |
Televisio- ja radiotyön syventävät ammattiopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 30) |
30 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB79 | Television syventävät ammattiopinnot 1 | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB80 | Television syventävät ammattiopinnot 2 | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB81 | Radion syventävät ammattiopinnot 1 | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB82 | Radion syventävät ammattiopinnot 2 | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AB83 | Verkkomedian syventävät ammattiopinnot | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1003 |
Projektiopinnot
(Valitaan kaikki ) |
30 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1034 |
Elokuvan ja television valinnaiset syventävät työpajat
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 | ||||||||||||||||||||||||||||
O201331 |
Ei käytössä
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00BI52 | Datajournalismin visualisointi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00BY50 | Taajuus: toimitustyö verkkomediassa | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00CB70 | Transmediaprojekti | 15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CD50 | Genrekirjoittamisen työpaja | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CD59 | Pelikerronnan työpaja | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CD68 | Mediaosaajan työkalut | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CD70 | Transmediatuotannon konseptointi | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CD71 | Transmediatuotannon pilotointi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CD84 | TV- ja radiotyön ammatilliset työpajat | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KDXZA23 | Storytelling and visual constructions | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CJ61 | Teoksen monikamerataltiointi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CJ97 | Valokuvaus ja Photoshop | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CJ98 | Kaupunkiradion itsenäinen toimitustyö | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CL67 | Finland Close-up | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CL69 | Kuvan syventävät työpajat | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00BL42 | Kuvan syventävät työpajat 2 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
XX00AC55 | Innovaatioprojekti | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00CO98 | Pop-up radioprojekti | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KX00CQ06 | MoDo mobiilidokumentti työpaja | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KX00CQ74 | MoDo mobiilidokumentti - Intia 1 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KX00CQ84 | Museo olohuoneena: Äänitarinat | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KX00CQ86 | Syventävä työpaja: Audiodokumentti | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KX00CQ88 | Digisti fiksu -innovaatioprojekti | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00DH40 | Image and Media | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00DH41 | Laajennettu todellisuus hyötyjournalismissa | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00DH54 | Audio production and podcasting | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00DH64 | Scriptwriting Workshop | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00DH85 | Preparing MoDo Mobily Documentary Workshop South Korea | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KL00DH86 | Mobile Documentary MoDo Workshop South Korea | 15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KM00DO14 | Tiedetapahtuman mediakonsepti | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC11 | Itsenäinen projekti 1 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC12 | Itsenäinen projekti 2 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
XX00AC55 | Innovaatioprojekti | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1001 |
Ammatillinen kehittyminen
(Valitaan kaikki ) |
55 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1010 |
Työharjoittelu
(Valitaan kaikki ) |
30 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC13 | Työharjoittelu 1 | 15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC14 | Työharjoittelu 2 | 15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1011 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki ) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW00AC15 | Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte | 15 | ||||||||||||||||||||||||||||
KW12S1-1012 |
Vapaasti valittavat opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 | ||||||||||||||||||||||||||||
Yhteensä | 240 | 62 | 161 | 146 | 91 | 31 | 31 | 80.5 | 80.5 | 73 | 73 | 45.5 | 45.5 | 16.3 | 16.3 | 16.3 | 16.3 | 41.9 | 41.9 | 41.9 | 41.9 | 37.5 | 37.5 | 37.5 | 37.5 | 23.15 | 23.15 | 23.15 | 23.15 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
amk::tutkintoon johtava koulutus
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu: 1) perus- ja ammattiopintoja; 2) vapaasti valittavia opintoja; 3) ammattitaitoa edistävää harjoittelua; sekä 4) opinnäytetyö. (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 15.5.2003/352; 4 § Opintojen rakenne)
amk::amk-tutkintojen yhteiset kompetenssit (2010)
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto (2010) Suositus tutkintojen kansallisen viitekehyksen (NQF) ja tutkintojen yhteisten kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
KW12S1-1000 |
Perusopinnot
(Valitaan kaikki ) |
45 |
KW12S1-1005 |
Oppimistaidot
(Valitaan kaikki ) |
6 |
KW00AC01 | Tietotekninen osaaminen | 3 |
XX00AC54 | Orientoivat opinnot | 3 |
KW12S1-1006 |
Kieli- ja viestintäopinnot
(Valitaan kaikki ) |
9 |
XX00AC51 | Ammatillinen englanti | 3 |
XX00AC52 | Työelämän ruotsi | 3 |
KW00AC02 | Suomen kieli ja viestintä | 3 |
KW12S1-1007 |
Median historia ja teoria
(Valitaan kaikki ) |
15 |
KW00AC03 | Elokuvan ja median historia | 5 |
KW00AC04 | Media ja yhteiskunta | 5 |
KW00AC05 | Median teoriat ja analyysi | 5 |
KW12S1-1008 |
Media-alan yritystoiminta ja sääntely
(Valitaan kaikki ) |
6 |
KW00AC06 | Media-alan yrittäjyys | 3 |
KW00AC07 | Media-alan lainsäädäntö ja etiikka | 3 |
KW12S1-1009 |
Työelämän tutkimus ja kehittäminen
(Valitaan kaikki ) |
9 |
KW00AC08 | Työelämän kehittämisviestintä | 3 |
KW00AC09 | Ammatillinen tutkielma | 3 |
KW00AC10 | Menetelmäopinnot | 3 |
KW12S1-1004 |
Kaikille yhteiset ammattiopinnot
(Valitaan kaikki ) |
40 |
KW12S1-1036 |
Mediatuotannon ja tekniikan perusteet
(Valitaan kaikki ) |
19 |
KW00AA80 | Kuvan ja leikkauksen perusteet | 6 |
KW00AA81 | Tuotannon perusteet | 3 |
KW00AA82 | Äänityön perusteet | 3 |
KW00AA83 | TV-studiotyön perusteet | 3 |
KW00AA84 | Ohjelmatyön perusteet ja työturvallisuus | 4 |
KW12S1-1035 |
Dokumenttiprojekti
(Valitaan kaikki ) |
12 |
KW00AA85 | Dokumentin ennakkosuunnittelu ja tuotanto | 3 |
KW00AA86 | Dokumentin tekniikka | 3 |
KW00AA87 | Dokumentin kuvausjakso | 3 |
KW00AA88 | Dokumentin jälkituotanto | 3 |
KW12S1-1037 |
Kerronnan perusteet
(Valitaan kaikki ) |
9 |
KW00AA89 | Elokuva- ja tv-kerronnan perusteet | 3 |
KW00AA90 | Lyhyt teosmuoto | 3 |
KW00AA91 | Journalistisen työn perusteet | 3 |
KW12S1-1002 |
Ammattialakohtaiset opinnot
(Valitaan kaikki ) |
290 |
KW12S1-1014 |
Fiktion valmentavat opinnot
(Valitaan kaikki ) |
20 |
KW00AB10 | Fiktion ideointi ja kehittely | 3 |
KW00AB11 | Ohjaajan- ja näyttelijäntyön perusteet | 3 |
KW00AB12 | Kohtausharjoitukset | 5 |
KW00AB13 | Fiktio 1 ennakkosuunnittelu | 3 |
KW00AB14 | Fiktio 1 kuvausjakso | 3 |
KW00AB15 | Ammatillinen kehittyminen (elokuva-ala) | 3 |
KW12S1-1013 |
Fiktion kuva ja leikkaus 1
(Valitaan kaikki ) |
13 |
KW00AB16 | Fiktion kuvauksen ja leikkauksen perusteet | 4 |
KW00AB17 | Kamera ja näyttelijä 1 | 3 |
KW00AB18 | Fiktion kuvasuunnittelu ja valaisu | 3 |
KW00AB19 | Fiktion leikkaus 1 | 3 |
KW12S1-1016 |
Fiktion kuva ja leikkaus 2
(Valitaan kaikki ) |
24 |
KW00AB20 | Kuvan jälkikäsittely 1 | 3 |
KW00AB21 | Kamera ja näyttelijä 2 | 6 |
KW00AB22 | Fiktion leikkaus 2 | 3 |
KW00AB23 | Fiktio 2 ennakkosuunnittelu/kuva | 6 |
KW00AB24 | Fiktio 2 kuvausjakso/kuva | 3 |
KW00AB25 | Kuvan jälkikäsittely 2 | 3 |
KW12S1-1015 |
Kuvan syventävät työpajat
(Valitaan kaikki ) |
13 |
KW00AB26 | Dokumenttityöpaja | 3 |
KW00AB27 | Animaatiotyöpaja | 3 |
KW00AB28 | Kuvailmaisun ja tekniikan erikoistyöpajat | 7 |
KW12S1-1017 |
Fiktioelokuvakäsikirjoittaminen
(Valitaan kaikki ) |
16 |
KW00AB29 | Fiktiokäsikirjoitus 1 | 5 |
KW00AB30 | Fiktiokäsikirjoitus 2 | 4 |
KW00AB31 | Fiktiokäsikirjoitus 3 | 7 |
KW12S1-1018 |
Draaman perusteet
(Valitaan kaikki ) |
12 |
KW00AB32 | Draaman perusteet 1 | 3 |
KW00AB33 | Draaman perusteet 2 | 4 |
KW00AB34 | Draaman perusteet 3 | 5 |
KW12S1-1019 |
Dramaturginen analyysi
(Valitaan kaikki ) |
5 |
KW00AB35 | Elokuvan dramaturginen analyysi | 5 |
KW12S1-1020 |
TV-käsikirjoittaminen
(Valitaan kaikki ) |
11 |
KW00AB37 | Tv-käsikirjoitus 1 | 3 |
KW00AB38 | TV-käsikirjoitus 2 | 4 |
KW00AB39 | TV-käsikirjoitus 3 | 4 |
KW12S1-1021 |
Soveltava käsikirjoittaminen
(Valitaan kaikki ) |
6 |
KW00AB40 | Adaptaatio | 3 |
KW00AB41 | Interaktiivisen kerronnan perusteet | 3 |
KW12S1-1022 |
Fiktion tuotanto 1
(Valitaan kaikki ) |
15 |
KW00AB42 | Fiktiotuotannon perusteet | 4 |
KW00AB43 | Fiktiotuotannon pitching | 3 |
KW00AB44 | Projektin hallinta | 4 |
KW00AB45 | Elokuvan markkinointi, tiedotus ja levitys | 4 |
KW12S1-1033 |
Fiktion sisältöanalyysi
(Valitaan kaikki ) |
5 |
KW00AB46 | Fiktioelokuvan ja televisiosarjan sisältöanalyysi | 5 |
KW12S1-1023 |
Fiktion tuotanto 2
(Valitaan kaikki ) |
12 |
KW00AB48 | Fiktio 2 tuotannon ennakkosuunnittelu | 6 |
KW00AB49 | Fiktio 2 kuvausjakso/tuotanto | 3 |
KW00AB50 | Fiktiotuotanto 2 jälkituotanto | 3 |
KW12S1-1024 |
Tuotannon syventävät opinnot
(Valitaan kaikki ) |
18 |
KW00AB51 | Pitkän elokuvan tuotanto | 7 |
KW00AB52 | Elokuvatuotannon sopimukset ja kansainväliset yhteistuotannot | 4 |
KW00AB53 | Johtamistaito | 3 |
KW00AB54 | TV-ohjelmatuotannot ja tuotteistaminen | 4 |
KW12S1-1025 |
Fiktion ääni 1
(Valitaan kaikki ) |
20 |
KW00AB55 | Fiktioäänen perusteet 1 | 4 |
KW00AB56 | Fiktioäänen perusteet 2 | 3 |
KW00AB57 | Äänisuunnittelun perusteet | 3 |
KW00AB58 | Fiktioäänen jälkityöt | 10 |
KW12S1-1026 |
Fiktion ääni 2
(Valitaan kaikki ) |
10 |
KW00AB59 | Fiktio 2 äänen ennakkosuunnittelu | 3 |
KW00AB60 | Fiktio 2 kuvausjakso/ääni | 3 |
KW00AB61 | Fiktio 2 jälkituotanto/ääni | 4 |
KW12S1-1027 |
Ääni
(Valitaan kaikki ) |
13 |
KW00AB62 | Akustiikka | 3 |
KW00AB63 | Ääni tv-ulkotuotannoissa | 3 |
KW00AB64 | Äänisuunnittelu 2 | 3 |
KW00AB65 | Monikanavaääni | 4 |
KW12S1-1032 |
Musiikki
(Valitaan kaikki ) |
7 |
KW00AB66 | Musiikin äänitys | 4 |
KW00AB67 | Musiikin tietotekniikka | 3 |
KW12S1-1028 |
Television ammatilliset opinnot
(Valitaan kaikki ) |
15 |
KW00AB68 | Uutis- ja ajankohtaistyö | 6 |
KW00AB69 | Toimittajan etiikka | 3 |
KW00AB70 | TV-käsikirjoittaminen ja konseptointi | 3 |
KW00AB71 | Television asiaohjelmatuotanto | 3 |
KW12S1-1029 |
Radion ammatilliset opinnot
(Valitaan kaikki ) |
17 |
KW00AB72 | Radiotyön perusteet | 3 |
KW00AB73 | Radion ajankohtaistyö | 3 |
KW00AB74 | Radiotuotanto | 3 |
KW00AB75 | Radioilmaisu | 3 |
KW00AB76 | Radion toimitustyö | 5 |
KW12S1-1030 |
Verkkomedian opinnot
(Valitaan kaikki ) |
8 |
KW00AB77 | Verkkomedian perusteet | 5 |
KW00AB78 | Ammatillinen kehittyminen (tv ja radio) | 3 |
KW12S1-1031 |
Televisio- ja radiotyön syventävät ammattiopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 30 ) |
30 |
KW00AB79 | Television syventävät ammattiopinnot 1 | 10 |
KW00AB80 | Television syventävät ammattiopinnot 2 | 10 |
KW00AB81 | Radion syventävät ammattiopinnot 1 | 10 |
KW00AB82 | Radion syventävät ammattiopinnot 2 | 10 |
KW00AB83 | Verkkomedian syventävät ammattiopinnot | 10 |
KW12S1-1003 |
Projektiopinnot
(Valitaan kaikki ) |
30 |
KW12S1-1034 |
Elokuvan ja television valinnaiset syventävät työpajat
(Valitaan opintopisteitä: 10 ) |
10 |
O201331 |
Ei käytössä
|
0 |
KW00BI52 | Datajournalismin visualisointi | 5 |
KW00BY50 | Taajuus: toimitustyö verkkomediassa | 5 |
KW00CB70 | Transmediaprojekti | 15 |
KM00CD50 | Genrekirjoittamisen työpaja | 5 |
KM00CD59 | Pelikerronnan työpaja | 5 |
KM00CD68 | Mediaosaajan työkalut | 5 |
KM00CD70 | Transmediatuotannon konseptointi | 10 |
KM00CD71 | Transmediatuotannon pilotointi | 5 |
KM00CD84 | TV- ja radiotyön ammatilliset työpajat | 10 |
KDXZA23 | Storytelling and visual constructions | 5 |
KM00CJ61 | Teoksen monikamerataltiointi | 5 |
KM00CJ97 | Valokuvaus ja Photoshop | 3 |
KM00CJ98 | Kaupunkiradion itsenäinen toimitustyö | 3 |
KM00CL67 | Finland Close-up | 5 |
KM00CL69 | Kuvan syventävät työpajat | 10 |
KM00BL42 | Kuvan syventävät työpajat 2 | 5 |
XX00AC55 | Innovaatioprojekti | 10 |
KM00CO98 | Pop-up radioprojekti | 5 |
KX00CQ06 | MoDo mobiilidokumentti työpaja | 5 |
KX00CQ74 | MoDo mobiilidokumentti - Intia 1 | 5 |
KX00CQ84 | Museo olohuoneena: Äänitarinat | 5 |
KX00CQ86 | Syventävä työpaja: Audiodokumentti | 5 |
KX00CQ88 | Digisti fiksu -innovaatioprojekti | 5 |
KM00DH40 | Image and Media | 10 |
KM00DH41 | Laajennettu todellisuus hyötyjournalismissa | 10 |
KM00DH54 | Audio production and podcasting | 10 |
KM00DH64 | Scriptwriting Workshop | 5 |
KM00DH85 | Preparing MoDo Mobily Documentary Workshop South Korea | 5 |
KL00DH86 | Mobile Documentary MoDo Workshop South Korea | 15 |
KM00DO14 | Tiedetapahtuman mediakonsepti | 10 |
KW00AC11 | Itsenäinen projekti 1 | 5 |
KW00AC12 | Itsenäinen projekti 2 | 5 |
XX00AC55 | Innovaatioprojekti | 10 |
KW12S1-1001 |
Ammatillinen kehittyminen
(Valitaan kaikki ) |
55 |
KW12S1-1010 |
Työharjoittelu
(Valitaan kaikki ) |
30 |
KW00AC13 | Työharjoittelu 1 | 15 |
KW00AC14 | Työharjoittelu 2 | 15 |
KW12S1-1011 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki ) |
15 |
KW00AC15 | Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte | 15 |
KW12S1-1012 |
Vapaasti valittavat opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 10 ) |
10 |